sunnuntai 10. joulukuuta 2023

10. luukku: Kun sukujoulut ahdistavat











Alice Oseman: Charlien joulu, kuvitus tekijän, suomentanut Johanna Auranheimo, 144 sivua. Tammi 2023. 



Viime vuosina on ilmestynyt poikkeuksellisen paljon aikuisille suunnattuja kevyitä romaaneja, joiden jujuna on että ne sijoittuvat joulun aikaan.   

Kiinnostava ilmiö on myös Heartstopper-sarjakuvaromaaneista tutun Alice Osemanin Charlien joulu, jota suomennoksen julkaissut Tammi kutsuu  miniromaaniksi

Nidotun kirjasen formaatti itsessään on vähän lukevan nuoren kannalta miellyttävä: rivitys on väljä, mukana on myös puhelinviestiketjuja  ja Osemanin kuvitus on runsasta. 

Miniromaanissa päästään seuraamaan Heartstopper-sarjakuvaromaanin poikaparin, Charlien ja Nickin, erilaisten paineiden täyttämää joulun aikaa. Syömishäiriösta toipuva Charlie on ollut kuntoutuksessa, mutta vahvasti syömisen ympärille rakentuva joulun aika ei helpota tunnemyrskyjä. 

Luvuissa seurataan Charlien lisäksi hänen isosiskonsa Torin ja pikkuveljen Oliverin reaktioita, kun Charlie pakenee ahdistavaa sukujoulun tunnelmaa Nickin luokse. 


Bonuksena kirjassa on tärppinä ensimmäinen luku Osemanin esikoisromaanista Yksinpeli, joka ilmestyi hänen ollessaan 19-vuotias. Siinä keskushenkilönä on Charlien isosisko Tori. Tammi on julkaissut tänä vuonna myös Yksinpelin Viia Viitasen suomennoksena. 


Ei kommentteja: