tiistai 29. kesäkuuta 2010

Ehta kotimainen majakirja!


Pihla Meskanen: Pieni majakirja. Kuvitukset: Pihla Meskanen ja arkkitehtuurikoulu Arkin opettajat sekä Antonia Ringbom. 54 sivua. Tammi 2006. Kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen.




Helle jo taitaa pehmittää Rouva Huun päätä.

Toki meillä on myös ehta kotimainen majakirja, Pihla Meskasen Pieni majakirja.

Kirja on syntynyt lasten arkkitehtuurikoulu Arkin järjestämien ja supersuosittujen majaleirien inspiroimana. Kirjassa on kahdeksan majatyyppiä eri puolilta maailmaa ja niiden seikkaperäiset ja selkeät rakennusohjeet.

Kirjasta löytyvät ohjeet seuraaviin majoihin: tiipii, kota, jurtta, kupolimaja, beduiiniteltta, tuaregiteltta, kaislamaja ja puumaja.

Lisäksi kirjassa on ohjeet tärkeimpien solmujen tekemiseen, kaislamaton kudontaan sekä tikkaiden ja köysisillan tekoon.

Rakennetaan maja -kirjaan verrattuna Pienessä majakirjassa on enemmän tekstiä, mutta toisaalta runsas valokuvakuvitus majoja rakentavista lapsista innostaa varmasti paneutumaan tekstiinkin.

Arkkitehtuurikoulu Arkin hallituksen puheenjohtaja Pihla Meskanen (s. 1970) on valmistunut arkkitehdiksi 2001 ja suorittanut pedagogisen jatkotutkinnon Lahden muotoiluinstituutissa. Hän on yksi Arkin kolmesta perustajajäsenestä ja ollut mukana suunnittelemassa ja kehittämässä majaleirejä alusta asti.

2 kommenttia:

kirsti k kirjoitti...

Aiheeseen liittyen pakko kommentoida: Rakennan parhaillaan itselleni leikkimökkiä (mies ollut apuna rakennesuunnittelussa). Tänään maalasin sisäkaton paneelit valkoisiksi. Jo ensi viikonloppuna olisi aikomus kantaa sänky sisään.

Sahaaminen, vasarointi ja maalaaminen ovat rentouttavia puuhia. Pian pääsen ikiomaan viiden neliön soppeeni lukemaan, tiirailemaan lintuja, syömään eväitä, yöpymään, ideoimaan, unelmoimaan, järjestämään pieniä teekutsuja, ehkä kirjoittamaankin... Mikä suloinen kesä!

Ps. Leikkimökkini nimi on Pääskynen, se lukee kyltissä oven päällä.

Rouva Huu kirjoitti...

Hauska kuulla että rakennusprojekti etenee!

Ja kiitos myös vinkistä seuraavaan blogimerkintään. Perästä kuuluu...