tiistai 14. helmikuuta 2012

Teehetki ystävien kanssa juhlistaa pikku siilin päivän


Lena Anderson: Pikku siilin teekutsut. Suomeksi riimitellyt Sanna Uimonen. 25 sivua. Tammi 1999.











Ruotsalainen kuvittaja-kirjailija Lena Anderson (s. 1939) tunnetaan parhaiten yhdessä Christina Björkin kanssa tehdyistä Linnea- ja Maija-kuvatietokirjoista.

Hänen viimeisimpiä suomennettuja kuvakirjojaan ovat Pikku siilistä ja Molla-tytöstä kertovat kuvakirjat, joissa on hurmaava kuvitus ja juuri parahultaisen sopivasti tekstiä. Tällaisia lapsen taaperovaiheen katselukirjoista ns. tavalliseen kuvakirjaan kuin vaivihkaa kurottavia riittävän lyhyttekstisiä lastenkirjoja tarvittaisiin paljon nykyistä enemmän!

Rouva Huun perheen suosikki on Pikku siilin teekutsut, jota on luettu kerta jos toinenkin ja lopulta aina yhtä riemukkaissa tunnelmissa.




Pikku siili on hieman allapäin. Se tuntee olonsa yksinäiseksi sievässä pikku kodissaan.

On yksinolo vaikeaa
ja elämä niin haikeaa.
Tulisipa tuttu,
niin muuttuis koko juttu!


Äläpäs ihmettä: eikös ohikiitävän hetken päästä jo ovi käy! Setä Jukka harppoo paikalle päättäväisin askelin ja teekestit voivat alkaa.




Ja eipä aikaakaan, kun pikku norsukin istuu pöydän ääreen. Ja sitten tulevat vielä ankka, itkua tuhertava nalle, nälkäinen sammakko, pikku possu, pikku Lotta ja kaukomatkalta saapuva apina sekä viimeisenä vielä pörröinen kissanpentu.




Pikku siilin teekutsut on konstailematon ja valloittava kuvakirja ystävyydestä ja yhteisöllisyydestä. Lena Anderson on loihtinut kuviin viihtyisän ja ennen muuta niin kotoisan keittiötunnelman.

Sanna Uimosen suomeksi riimittelemä teksti on selkeää ja ilmeikästä ja erityisen edukseen antaumuksella ääneen luettuna.

Viimeisellä aukeamalla kaikki eläimet vilkuttavat vielä kirjan katsojalle ja pikku siilille.

Aina välillä täytyy heittää hyvästit, jotta voi taas tavata uudestaan!

Pikku siilistä kertovat myös suomennetut kuvakirjat Pikku siilin salaisuus (Tammi 2001) ja Pikku siili ja possu ressu (2007).







Hyvää ystävänpäivää kaikille Lastenkirjahyllyn lukijoille.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pakko kommentoida, että Pikku siilit ovat mahtavia. Meillä tykättiin erityisesti Pikku siilin salaisuudesta, jonka loppua aina uudestaan jännättiin. Pikku siilin salaisuutta tuli myös annettua lahjaksi ihmisille, joilla oli paljastunut sama asia kuin siilillä.

Sari

Viivi / Värikäs päivä Lastenkirjablogi kirjoitti...

Pikku Siilin teekutsut on suloinen kirja! Meillä tähän ihastui jo kaksivuotias kovasti.