maanantai 12. maaliskuuta 2012

Rakkaus tekee näkyväksi

Holly Goldberg Sloan: Näkymätön poika. Suomentanut Ulla Lempinen. 361 sivua. WSOY 2012.










Nuorten fantasiakirjallisuudessa juuri nyt niin suositut vampyyri- tai ihmissusivariantit tulivat etsimättä mieleen lukiessani yhdysvaltalaisen Holly Goldberg Sloanin juuri ilmestyneen esikoisromaanin suomennosta.

Siinä on samaa pähkäilyä ja jossittelua kuin toden ja fantasian rajamaastossa liikkuvissa teinien fantasiaromaaneissa, joissa nuori tyttö rakastuu tavalla tai toisella kiellettyyn ja sopimattomaan nuorukaiseen.

Toisaalta köyhän ja rikkaan monille vastuksille altis ja lähtökohdiltaankin jo ennakolta tuhoon tuomittu suhde on kautta aikain ollut kiitollinen aihe monenikäisille suunnatuissa ihmissuhdetarinoissa.

Emily on kasvanut turvallisessa ydinperheessä korkeasti koulutettujen ja hyvin toimeentulevien vanhempiensa silmäteränä. Emilystä on varttunut kriittisesti ajatteleva tyttö, joka ei mukisematta ajaudu kulkemaan toveripiirinsä valtavirran mukana. Sisimmässään Emily onkin pitkään toivonut elämäänsä "jotain kohtalokasta U-käännöstä" tai edes pientä "töyssyä", joka liikauttaisi turvallista – ja siten vähän tylsääkin – arkea raiteiltaan.

Sattuma tuo hänen tielleen erilaisen pojan, Samin, johon Emily tuntee alusta pitäen outoa vetoa.

Vähin erin Emily oivaltaa, että Sam ei ole ihan tästä maailmasta:

Emily näkisi Samin sinikattoisen ravintolan edessä seuraavana iltana kello seitsemän. Sam tunsi kellonajat, mutta niillä ei ollut hänelle merkitystä. Hänellä ei ollut kelloa, ei matkapuhelinta, ei tietokonetta eikä muutakaan laitetta, joka näyttäisi aikaa. Pakettiauton kojelaudan kello oli ollut rikki jo vuosia, mikä sopi Clarencelle hyvin.

Samille aika oli yhtä kuin auringon asema taivaalla. Se oli näläntunne vatsassa ja ilman lämpötila auringonnousun jälkeen. Hän ei mitannut aikaa minuuteissa eikä edes tunneissa. Ajalla oli rytminsä, ja se rytmi liittyi päiviin ja vuodenaikoihin, eläimiin ja hyönteisiin, kukkiin ja kasveihin.

Hän mittasi aikaa Riddlen puhelinluetteloiden piirrosten määrän mukaan. Aika näkyi Samin housuissa, jotka olivat jääneet lyhyiksi hänen kasvettuaan jälleen kymmenen senttiä. Ani harva asia hänen elämässään oli sellainen, että sitä piti pohtia ja miettiä etukäteen.

Sam tuntee riittämättömyyttä Emilyn auvoisen perhe-elämän rinnalla. Tunneside tyttöön on niin vahva, että irti riuhtaisukaan ei ole mahdollista, kun myös Samin pikkuveli, autistiksi kirjassa leimattu astmaatikko Riddle saa suojapaikan ja avun Emilyn perheestä.

Emilyn vanhemmat näkevät poikien erityislaatuisuuden ja varsinkin Samin musikaalisuus tulee Emilyn isän kautta tunnistetuksi. Näin Sam saa romaanissa ”olemssa olon oikeutuksen ja uusi itsetunto auttaa Samia myös romaanin myöhemmissä, yhä rankistuvammissa käänteissä:

Samin mielestä Emily olisi voinut tulla toiselta planeetalta. Tyytyväisyyden planeetalta. Tytöllä riitti energiaa ja innostusta, eikä hän takuulla ollut koskaan nähnyt samaa kun Sam, koska oli niin avoin ja luottavainen.

Ja kuten tämänkaltaisissa viihteellisyyden, parisuhdekiemuroiden ja rankojen aiheiden tasapainoa hapuilevissa romaaneissa aina, on suhteella myös uhkansa: öykkärimäisesti käyttäytyvä ja äveriäiden ja jokseenkin typerien vanhempien kasvattama Bobby liehittelee myös Emilyä ja yrittää monin kyseenalaisinkin keinoin tuhota Emilyn ja Samin romanssin.

Bobby kuvataan kuitenkin niin typeräksi ja tolloksi, että lukija ei juurikaan joudu jännittämään, kumpi pojista vetää pidemmän korren Emilyn suhteen.

Näkymätön poika ei kuitenkaan pitkäksi aikaa jää hekumoimaan rakkaustarinan siirappisissa tunnelmissa, vaan äkkikäännöksellä romaani kääntyy nopeasti kiivaskäänteiseksi roadtripiksi, kun Samin pikkurikoksiin sekaantunut ja syrjäytynyt hulttioisä huomaa maan kuumottavan jalkojensa alla. Clarence-isä pakenee kaupungista vastentahtoisesti mukana seuraavien Samin ja tämän pikkuveljen Riddlen kanssa. Ja tästä sukeutuukin sitten hyytävä ja monin paikoin varsin epäuskottavakin erämaahan sijoittuva selviytymistarina, jossa veljesten suhde ja voimavarat joutuvat moneen kertaan punnituiksi.

En ällisty yhtään, jos kirjan pohjalta oltaisiin jo tekemässä elokuvaa. Ainekset siihen ovat nimittäin niin ilmeiset. Holly Goldberg Sloan on aiemmin käsikirjoittanut ja ohjannut useita koko perheen elokuvia.

Alkuperäisen romaanin nimi I´ll Be There viittaa loppuratkaisussa esillä olevaan romaanin teemaa kohottavan laulun sanoihin, kun taas suomennoksen nimi assosioi hyvin vahvasti Tove Janssonin tarinaan ”Näkymätön lapsi”. Rakkaus yli yhteiskunnallisten ja rationaalisten rajojen tekee myös Samin näkyväksi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis analyysi ja arvio kirjasta!

Luin Näkymättömän pojan juuri ja pidin siitä paljon. Kevyempien ja sinällään sympaattisten teini-ihastuskuvioiden lomassa kulki myös kiinnostava, erilainen draaman taso: kiertolaisuus ja yhteiskunnan ulkopuolella eläminen, vaikea perhetilanne sekä lopuksi huima selviytymiskamppailu. Kirjan eri henkilöiden hyvin erilainen suhde materiaan, aikaan ja elämään muutenkin oli puhuttelevaa. Tarina herätti ajatuksia ja tunteita, ja ainakin minä tunsin sympatiaa kaikkia hahmoja kohtaan, vaikkakin kilpakosija alkoi näyttäytyä lopussa aina huonommassa valossa, yrittäessään olla teennäisen cool...mikä toivottavasti on hieman opettavaista lukijoille. Oli myös miellyttävää, että tarinassa vilahti paljon päähenkilöiden elämää lyhyestikin koskettavia sivuhahmoja, joiden lähdes jokaisen elämästä ja tunteista kerrottiin aina tiivisti jotain olennaista, mikä teki heistä eläviä.

Minullekin tuli ihmissuhdetarinana tästä välillä mieleen Twilight-saagan alkutaival, mutta se ei ole mitenkään huono asia! Amerikkalaisuus näkyi myös monessa pienessä asiassa, muttei se häirinnyt mitenkään suomennosta lukiessa.

Kirjan kerrontaa oli miellyttävää lukea ja välillä tarina oli hyvin hauska, välillä liikuttava. Minua välillä hieman hämmensi kertojan tapa arvottaa ennalta tulevia tapahtumia, esim. todeta kohtalokkaasti "... ja sitten he tekivät virheen". Toisaalta se sopi tarinan rytmiin ja kaikkitietävän kertojan tyyliin.

Tämän kirjan lukemisesta jäi lämmin olo ja juonikuviot jäivät askarruttamaan mieltä vielä pitkäksi aikaa. Suosittelen lukemaan!

Elina

Rouva Huu kirjoitti...



Kiitos Elinalle oman lukukokemuksen välittämisestä ja analyysistä!

On hyvä että tällaisia itsenäisiä ja omavaloisia käännösromaanejakin vielä ilmestyy sarjakirjojen suomennosten kupeessa.