maanantai 5. joulukuuta 2011

Ei vaivata päätä turhilla: kirjakone auttaa !









Lasten- ja nuortenkirjailijoiden Grafomania-blogissa on virinnyt kadehdittavan vilkas keskustelu nuortenkirjallisuuden ikärajoista.


Aihe juontuu Rouva Huun oletuksen mukaan lasten-, nuorten- ja aikuistenkirjailija Kirsti Ellilän Kirjailijan häiriöklinikka-blogissa käytyyn vilkkaaseen keskusteluun bloginpitäjän lopulta pois vetämästä kokonaisuudesta, jonka poistamista on tähän mennessä sitäkin kommentoitu jo 101 kommentin voimin.

Tuon Ellilän blogin kimmokkeena oli käsittääkseni Vilja-Tuulia Huotarisen Finlandia Junior –palkitun nuortenromaanin Valoa valoa valoa oletettu rankkuus. Osa keskusteluun osallistuneista oli sitä mieltä, että teoksen seksuaalisuuden ja rankkojen aiheiden kuvaus voivat jopa vaurioittaa nuoria lukijoita.

Ellilän blogissa ja Grafomaniassa keskustelu on ollut hätkähdyttävän voimallista. Vastakkain ovat olleet huolestuneet, lasten ja nuorten lukemisen kontrolloinnin puolesta puhuvat holhoajat sekä nuoren omaan kirjalliseen intuitioon ja lukuharrastuksen itsenäisiin polkuihin uskovat ja vapaamielisemmät tahot. Vastakkaisissa leireissä on ollut niin lasten- ja nuortenkirjailijoita, isovanhempia, kirjastonhoitajia kuin muitakin (lasten- ja nuorten)kirjallisuuden harrastajia – joukossa onneksi muutama jalat maassa oleva nuori lukijakin!

Rouva Huu ei ole muilta työkiireiltään ennättänyt osallistua kumpaisenkaan keskusteluun, vaikka mieli olisi tehnytkin monessa keskustelun kipakassa käänteessä niin tehdä.

Mistä tämä yht äkkinen huoli ja haloo kertoo?

Mielestäni kyse on yhtäältä siitä, että aikuiset ovat etääntyneet yhä loitommalle omista lapsistaan: perheen yhteistä aikaa on entistä vähemmän ja se vähäkin aika, jonka nuori kotona viettää, kuluu usein pääosin tietokoneen kanssa seurustellessa. Aikuiset eivät enää pääse – tai heitä ei päästetä – kurkistamaan nuorten pään sisään yhtä luontevasti kuin ennen. Tässä ilmi tulleessa aikuisten kasvattajien huolessa onkin mielestäni kyse osittain myös heidän huonosta omastatunnostaan ja riittämättömyyden tunteesta toimia vanhempina.

Samaan aikaan nuorille suunnattua kirjallisuutta ilmestyy entistä enemmän – jos ei määrällisesti niin ainakin erilaisiin lajityyppeihin eroteltuna skaala on entistä isompi – ja ilmestyvä kirjallisuus on ennen muuta tasoltaan aiempaa kirjavaa (pien- ja omakustantamisen lisääntymisen ongelmiin Rouva Huu otti äskettäin kantaa myös Onnimanni-lehden kolmosnumeron pääkirjoituksessa otsikolla Ystävät ja kylänmiehet eivät korvaa kustannustoimittajaa).

Rouva Huu toivoo, että mainituissa blogeissa lainehtineen keskustelun kiivaimmat tyrskyt eivät ole alkumaininkina nuortenkirjallisuuden holhoavan sensuurimentaliteetin kotiutumiselle Suomeen. Yhdysvalloissahan lasten- ja nuortenkirjallisuutta on suitsittu sensuurilla jo pitkään.

Enemmistö suomalaisista nuortenkirjailijoista tuntee vastuunsa ja velvoitteensa ja samaa voi sanoa myös kustannus- ja kirjastoväestä.

Nuortenromaanien aiheet eivät oman kokemukseni mukaan ole rankistuneet. Sitä vastoin nuorten psyykkisistä ongelmista ja pahoinvoinnista kirjoitetaan entistä enemmän ja tämä voi saada hälykellot herkästi soimaan joidenkin aikuisten korvissa. Kirjallisuuden mahtia nuorten tajunnan räjäyttäjänä voisi tässä yhteydessä kuitenkin perustellusti vähätellä. Virtuaalimaailmasta, mainoksista ja television syytämästä todellisuudesta löytyy kosolti paljon isompia uhkakuvia.




Mutta eipä mitään hätää meillä lähipiirilleen kirjalahjoja harkitsevilla näin joulun alla. Prisma on nimittäin kehittänyt sivulleen Kirjakoneen, joka auttaa etsimään parhaiten toiveitasi vastaavan kirjan Prisman valikoimasta.

Kohderyhmissä voi valita kirjoja aikuisille sekä lapsille ja nuorille. Hakukoneeseen voi säätää, 1. Tuleeko kirja tytölle vai pojalle, 2. Onko lukija pieni vai iso, 3. Onko kirjan tarkoitus huvi vai hyöty ja 4) mihin hintahaarukkaan kirjan myyntihinta asettuu akselilla 5 – 24 euroa.

Prisman kirjakone on luultavasti ajan hermolla, sillä valikoimista ei löydy ainuttakaan realisitista ja aiheenvalinnaltaan siten tavalla tai toisella arveluttavaa nuortenromaania.

Kotimaisista löytyy vain Merja Jalon hevoskirja Tuomion kellot (WSOY), Nopoloiden uusin Risto Räppääjä (Tammi) ja Tuomas Kyrön Pukin paha päivä (WSOY) sekä käännösromaaneista John Stephensin Smaragdiatlas (Tammi).

Kirjakone ja sitä myötä siis myös Prisman lasten- ja nuortenkirjavalikoima on jumiutunut ennalta-arvattaviin - ja sisällöltään jokseenkin harmittomiin – myyntimenestyksiin, mutta tämä olisikin sitten taas ihan uuden älämölön aihe.

9 kommenttia:

Usvazine kirjoitti...

Kiitos tästä postauksesta!

Huh, mikä saldo tuosta automaatista. Markettien valikoimassa on tosiaan se ongelma, että ei sinne oikein tunnu pääsevän myyntiin muita teoksia kuin semmoisia, jotka myisivät muutenkin.

Anna Amnell kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirsti kirjoitti...

Varmuuden vuoksi täsmennän, että en poistamassani postauksessa kirjoittanut Huotarisen kirjasta sanaakaan, lausuin vain sivulauseessa onnittelut.

Minusta holhoava sensuurimentaliteetti on pysyvä tila maailmassa. Se vain vaihtelee, että kuka kulloinkin holhoaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos rouva Huu asiallisesta kommentista, jollaisia valtaosa molempien mainittujen blogien keskusteluvyöry onkin sisältänyt.

En usko, että sattuneesta syystä hiukan vinoutuneeksi painottuneen keskustelun vuoksi meillä olisi syytä pelätä sensuurimentaliteetin rantautuvan Jenkkilän tavoin Suomeen.
Ääriliikkeitä ja ääriasenteita on aina ollut ja tulee olemaan. Vapaassa (?) demokratiassa se kuuluu asiaan. Ja usein käy niin, että asenteellisimmat ja melodramaattisimmatkin kommentit kääntyvät lopulta huvittavuudessaan itseään vastaan. Mikä tietysti on oikeastaan vain hyvä asia. Kuten se ylipäänsäkin, että räväkkä väittely herättää jopa nukkuvia miettimään asioita.

Hurskastelu on aina läpinäkyvää. Jos joku esim. muka "kohteliaisuudesta" kollegaa kohtaan jättää jotain sanomatta, mutta toisaalla jo kiihkeästi sanookin sen, ei voi muuta kuin pyöritellä silmiään.

Hassuinta on, että mainitun keskustelun sytykkeenä on ollut "yliseksuaalisuus", mikä huvittavuudessaan olisi kiintoisa ihan omankin keskustelunsa aihe. Siis sikäli, kun sitä esiintyy esim. kirjallisuudessa. Jonkun kategoriassa yliseksuaalisuus on kaikkea seksuaaliseen funktioon (kuten Ranivaara uusimmassaan hauskasti luonnehtii)muutoin kuin suvunjatkamistarkoituksessa liittyvää. Mihin saa koskea? Kuka? Milloin? Mitä nimityksiä sopii käyttää? Variaatioista ei loppua tule, mutta "yli"-sana on aina henkilön omista arvolatauksista lähtöisin.

Kun joku joskus tuntee, ettei oma arvovalta riitä omien mielipiteiden ilmaisemiseen (sillä mielipiteitä ne yhtäkaikki vain kuitenkin ovat), on kätevää vahvistaa näkemyksiä vaikkapa puolison oppiarvoilla tai jossain päin maailmaa tehdyillä "tutkimuksilla". Sellaiset perustelut tuntuvat aika hassuilta ja kaukaa haetuilta, kun lopulta keskustelun aiheena on vain se, onko tarpeen luokitella jotain kirjallisuuden lajityyppiä iän, aseman, sukupuolen tai muun ominaisuuden perusteella niin, että sen helpoiten löytää kirjaston tai kirjakaupan hyllystä.

Jos kirjakauppias tai kirjastonhoitaja ei ole tehtäviensä tasalla, voi asiakas tietenkin "äänestää jaloillaan".
Minusta olisi hienoa, jos me asiakkaina yhä rohkeammin kävisimme "myyjien" kimppuun kysymään asioita.
Hakukoneet ovat oma juttunsa, kenellekään ei liene epäselvää, millä motiivilla sellaiset toimivat.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

(yleisönosastoissa onkin jo keskustelunsiemeniä myös aiheesta itsenäisyys, mutta siitähän ei varmaan meidän genressämme ole ollut vaarallista puhetta?)

T von L

ps. Lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä jo aikoja sitten ilmestynyt lastenkirja Punaisen huoneen tyttö on jättänyt minuun lähtemättömän jäljen. Uskon, että sellaisella kirjalla on enemmän kuin tärkeä merkitys lapselle, joka on joutunut samanlaisen kohtelun kohteeksi.

Anna Amnell kirjoitti...

Laitoin tänne jo kommentin, mutta poistin sen. Näyttää tarpeelliselta palata asiaan.

Alkujaan kysymys oli siitä, että ehdotin, että Valoa, Valoa, valoa sopisi ennemmin aikuisten kirjaksi kuin lastenosastolle. Samaa ehdottivat mm Hesarin kriitikko, FT, rehtori, yliopiston opettaja, samoin Parnasson kriitikko.

Toin esille myös uuden aivotutkimuksen, jonka mukaan nuoret eivät ole kypsiä suuriin valintoihin, vaan tarvitsevat ohjausta. Samasta aivotutkimuksesta oli kirjoitus myös HBL:ssä.

Nimilinkissä ovat kaikki kommenttini kyseiseen keskusteluun.
Oma arvioni kyseisestä kirjasta
http://blogisisko.blogspot.com/2011/11/vilja-tuulia-huotarinen-valoa-valoa.html

Flora kirjoitti...

No eipä ollut kovin kummoinen kirjakone. Kokeilin 10-vuotiaan tyttären profiililla eikä sieltä tosiaan ahmimisikäisten romaaneja löytynyt kuin tuo Jalon kirja. Mutta eivät tietysti ole kovin kummoisia Prisman kirjahyllytkään, olen niitä joskus tutkinut. Onneksi ihminen voi ostaa joululahjakirjansa muualta!

Anna Amnell kirjoitti...

Viittaan aivotutkimuksiin, joita on tehty yli 10 vuoden ajan seuraavissa paikoissa:
National Institute of Mental Health (NIMH) and University of California Los Angeles (UCLA)

Anna Amnell kirjoitti...

Flora, eikö se ole kuitenkin hyvä idea, jota voi kehittää?

kirsti k kirjoitti...

Kiitos paljon, Rouva Huu, kiinnostavista näkökulmista keskusteluun.

Flora sanoi "onneksi ihminen voi ostaa joululahjakirjansa muualta!" Niinpä. Itsenäisyyttä on mahdollisuus valita. Kirjan voi ahmia loppuun, tai siirtää lautasen reunalle, jos se on liian imelä tai karvas omaan makuun.

Iloisen kirjavaa itsenäisyyspäivää!