Pirkko Vainio: Ville ja pyrstötähti. 25 sivua. Lasten Keskus 2004.
Kuluvalla viikolla on taas päiväkotien ja koulujen joulujuhlien kiivain sesonkiaika.
Rouva Huukin pääsee illalla kuopuksen alakoulun joulujuhlaan. Poika on seimikuvaelman kertojana, ihan kuin Pirkko Vainion kuvakirjan Villekin.
Villelle roolijako on pettymys: hän haluaisi pukeutua hienoihin vaatteisiin, mutta saakin vain ”töräyttää torvella ja kertoa, mitä näyttämöllä tapahtuu”. 
Villen luokkatoverit aistivat Villen pettymyksen ja avittavat häntä virittäytymään rooliin.
Villelle annetaankin tehtäväksi askarrella esitykseen suuri jouluyön tähti.
Kotonaankin Ville aprikoi jouluyön ihmettä ja tähden loistoa ja kasvaa samalla vähitellen roolinsa mittaiseksi, vaikka h-hetkellä yrittääkin varastaa esityksen ”tähden” roolin itselleen… 
Villeä nolottaa hänen tempauksensa, mutta onneksi opettajalla on lapsispsykologista silmää tilanteen ratkaisemiseksi:
”Voi Ville kulta, eihän kukaan voi esittää kahta isoa roolia yhtä aikaa…” Kaarina lohdutti.
”Miten niin kahta isoa”, Ville ei oikein ymmärtänyt.
”Sinun kertojan osasihan on tosi tärkeä”.
”Niinkö?” Ville pyyhki silmiään.
”Tietysti! Ajattelehan, että jos silloin, yli kaksituhatta vuotta sitten, ei olisi ollut kertojia, emme nyt tietäisi mitään joulun tapahtumista!”
”Edes meidän pieni joulunäytelmämme ei voi jatkua, ellet sinä nyt mene ilmoittamaan yleisölle, mitä seuraavaksi tapahtuu.”
Ja niin Ville palaa takaisin näyttämölle ja vie tärkeän roolinsa loppuun.
Ville huomasi, ”että hän olikin tärkeä osa joulun tarinaa, ja koko joulu tuntui olevan hänen sisällään”.
Pirkko Vainiolla on taito nostattaa tunnelmaa sekä tekstissä että pastellisävyisessä akvarellikuvituksessaan pienin nyanssein sellaiselle tunnetasolle, että aikuisella kirjan ääneen lukijalla on usein suuria vaikeuksia pitää äänensä vakaana.
Ville ja pyrstötähti puhuu jouluisen keskusteemansa lisäksi tavattoman kauniisti jokaisen lapsen persoonan ja erityistaitojen arvostamisen puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti