tiistai 14. joulukuuta 2010

14. luukku: Tästä ei herrasväen jouluidylli enää parane


Elsa Beskow: Petterin ja Lotan joulu. Suomentanut Eila Kivikkaho. Gummerus 1975. Teos sisältyy myös kolmen kirjan yhteislaitokseen Petteri ja Lotta. Gummerus 2008.





Ruotsalaisen Elsa Beskowin (1874-1953) kuvakirjat pysyvät uusintapainoksina edelleen uusien lapsisukupolvien ulottuvilla. Käsittääkseni niiden kantovoimaa pitävät yllä myös aika-ajoin televisiossakin yhä pyörivät dramatisoinnit ja edelleen saatavilla olevat videot.

Beskowin ammatillinen läpimurto tapahtui 1901 kirjalla Puttes äventyr i blåbärsskogen (suom. Pikku-Matin marjamatka, 1954; Pikku-Puten seikkailu mustikkametsässä, 1974). Beskow teki yhteistyötä muun muassa opettaja-kirjailija Jeanna Oterdahlin kanssa ja kuvitti Oterdahlin laulutekstejä kirjaan Blommornas bok. Ensimmäinen Beskowin oma kuvakirja Sagan om den lilla, lilla gumman ilmestyi 1897 ja viimeinen kirja Röda bussen och gröna bilen ilmestyi 1952, vain vuosi ennen kuvittajan kuolemaa.

On yllättävää, että Beskowin runsasta kuvakirjatuotantoa ryhdyttiin systemaattisesti suomentamaan vasta 1970-luvulla. Koettiinko hänen kuvakirjoissaan välittämänsä maailmankuva liian yläluokkaiseksi suomalaiseen elämänmenoon verrattuna?

Petterin ja Lotan joulu (alk. Petters och Lottas jul, 1947) on täpötäynnä ruotsalaisen herrasväen joulun valmistelua, salaisuuksia ja yllätyksiä.

Petteri ja Lotta viettävät ensimmäistä jouluaan tätien hoteissa ja kaikki on heille niin uutta ja ihmeellistä. Täti Sinipunainen kertoo, että Joulupukki on oikeasti lumottu prinssi, joka asuu metsässä ja muuttuu aina joulun aikaan joulupukiksi.

Kuvakirjan rakenne on kiinnostava: kahden joulun väliin mahtuu pitkä aurinkoinen kesä vaiherikkaine tapahtumineen.

Lapset tapaavat kesäisellä maidonhakumatkalla omasta mielestään prikulleen Täti Sinipunaisen tarinan kaltaisen prinssin… Totuus joulupukista paljastuu seuraavana jouluna Petterille ja Lotalle, kun heille tuleekin aattoiltana yhden joulupukin sijasta kaksi joulupukkia! Salaperäinen prinssikin paljastuu tuolloin miilunpolttajaksi, jonka perhettä Petteri ja Lotta ovat tätien kanssa auttaneet.



Beskowin kuvakirjojen viehätys perustuu herttaisen-herraskaiseen idylliin: Täti Vihreä, Täti Sinipunainen ja Täti Ruskea ovat sisustaneet ison kotinsa tyylikkään persoonallisesti. (Rouva Huu kadehtii erityisesti Täti Vihreän askarteluhuonetta, jossa kaikki purkit ja purnukat ja työvälineet ovat siististi järjestyksessä!) Setä Sininen hoitaa hillitysti miehisiä toimia: käy kuusimetsällä lasten kanssa, hoitaa joulupukin velvollisuudet ja laskee lasten kanssa huimasti mäkeä suksilla.

Taidokkaat mustavalko- ja värikuvitukset vaihtelevat ja tekevät kokonaisuudesta sävykkään ja … sanalla sanoen vastustamattoman.

2 kommenttia:

Karoliina kirjoitti...

Ai, Beskowit ovat kyllä ihania. Melkein Lindgrenien veroisia. Harmi, että oma tytär taitaa olla vielä vähän liian pieni tälle kirjalle tänä jouluna.. Vai kokeilisinko sittenkin? Olen kuitenkin aikuisella iällä ostanut ison kasan Beskoweja korvaamaan lapsuudenkodin hyllyyn jääneitä teoksia.

Karoliina

Nimetön kirjoitti...

Rakastan Beskowin teoksia!

Tuosta Pikku-Matin marjamatkasta en ollut ennen kuullutkaan - Puttea lopotin taaperona mustikkametsässä ulkomuistista. Mistähän vanhan suomennoksen voisi saada käsiinsä edes hetkeksi?

Olen myös ihmetellyt mitä eroa on versioilla Herra Petteri ja Herra Petterin talo. Sama suomennos kumminkin, mikä sivu ensin mainitusta puuttuu ja miksi? Itselläni on jälkimmäinen ja osaan sen ulkoa =D