Liian nuori vankilaan

Kate Thompson: Yön eläjä. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. 272 sivua. Gummerus 2010. Kansikuva Istockphoto.














Irlantilainen nuortenkirjailija Kate Thompson (s. 1956) tunnetaan meillä entuudestaan muutama vuosi sitten käännetystä fantasiakirjastaan Vihreän saaren laulu (Gummerus 2005). Äskettäin suomennettu uutuus Yön eläjä on lajityypiltään realistinen nuortenromaani, karuilla kasvukivuilla höystetty, mutta silti klassinen identiteetin etsintätarina.

14-vuotias Bobby on luuseri, jolle lain rajat ovat ylittämistä ja rikkomista varten. Äiti yrittää pelastaa poikansa suistumasta lopulliseen perikatoon ja muuttaa pienperheensä Dublinista maaseudulle. Bobbyn velipuoli oireilee levotonta lapsuuttaan yökastelulla ja takertuu äitiin uudessa kodissa entistä voimallisemmin. Bobby näkee äitinsä keskenkasvuisuuden ja oman epätoivon, eikä siksi voi juurikaan kunnioittaa äitinsä ponnisteluja perherauhan eheyttämiseksi.

… he raahasivat meidät asemalle ja rähjäsivät meille ja sanoivat että me olimme rikollisia ja pohjasakkaa, mutta meille se oli ihan sama. He soittivat meidän vanhemmillemme jos saivat heidät kiinni ja haukkuivat heidät ja käskivät heidän pitää meidät poissa kadulta. Äiti yritti, hän ihan oikeasti yritti, mutta ei hän minulle mitään voinut. Ei hän voinut minua vankina pitää.

Eivätkä voineet kytätkään, ja juuri se siinä oli hienoa. Olin liian nuori vankilaan, ja Saint Pat´s ja muut nuorisorikollisille tarkoitetut laitokset olivat tupaten täynnä kavereita, jotka olivat vielä pahempia kuin minä. Jos olisimme joskus jääneet kiinni autojen pöllimisestä, se olisi ollut toinen juttu, mutta niin meille ei käynyt. Kärysimme vain pikkujutuista. Meistä tuntui, että kukaan ei voinut meille mitään.

Bobby, äiti ja pikkuveli Dennis muuttavat taloon, jonka edellinen asukas on kadonnut, jälkiä jättämättä. Naapuri kertoo talossa asuneesta lapsesta, joka on myös kadonnut mystisesti. Pikkuveli väittää näkevänä öisin talon tienoilla vanhan pienen naisen, mutta Bobby kuittaa Dennisin puheet satuina, kunnes vähin erin kadonneen lapsen salaisuus ratkeaa.

Kate Thompson ei ole arkaillut säväyttää realistista perusjuonta sadunomaisilla irlantilaiseen kansanperinteeseen juontuvilla tarinan säikeillä. Bobbyn pakoyritys edellisen asukkaan autonrotiskolla päätyy kolariin, ja hänen on hyvitettävä auton romutus työllään naapurin tilalla. Poika tutustuu ikätoveriinsa Coley-poikaan ja vähin erin raskas fyysinen työ kypsyttää Bobbyn kantamaan vastuuta omasta elämästään.

Itse asiassa tällaisia nuorisorikollisuuteen ajautuneita sankareita ei hevillä nykyisin löydy kotimaisista nuortenromaaneista. Kertooko se jotain kirjailijoiden arkuudesta käsitellä huumeiden, alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttöön, pikkurikollisuuteen ja väkivaltaan ajautuneiden nuorten elämää, joka kuitenkin eittämättä on yhä ajankohtaista ja koskettaa aina vain nuorempia?

Esimerkiksi Margareta Keskitalon Tabut (1970), Kari Levolan Kattohaukka (Weilin+Göös 1982), Raili Mikkasen Koukussa (Otava 1997) edustavat eri vuosikymmenien nuortenkirjailijoiden rohkeutta työstää näitä aiheita. 2000-luvulta tulee mieleen Reija Kaskiahon Tulitikkuihmisiä (WSOY 2001) ja eritoten Hannamarjut Marttilan Filmi poikki! Ensi-ilta tänään torstaina, (Otava 2007), mutta siinä alkoholistiperheen poika Torstai taittaa terän kipeimmiltä angsteilta hurtilla huumorilla.

Brittiläisestä lähes inhorealistisesta nuoruuskuvauksesta on jäänyt väkevinä lukukokemuksina mieleen Robert Swindellsin suomennetut romaanit: Kivikovat kadut (Otava 1997) ja Lärvit (Karisto 2003).