perjantai 11. joulukuuta 2009

11. luukku: Joulun ihmeen äärellä

Pirkko Vainio: Joulun valo. 28 sivua. Lasten Keskus 2009.

Joulun hartautta ja kiireetöntä tunnelmaa löytyy Italiassa asuvan suomalaiskuvittajan Pirkko Vainion Joulun valosta.

Eläimet ovat kuvakirjojen vakiosankareita.

Joulukirjoissa toistuu usein tämänkaltainen asetelma, jossa ensimmäistä jouluaan kokeva metsän eläin vihitään joulun suureen salaisuuteen. Eläin vertautuu näin lapseen, jolle monet joulun perinteet ovat vielä tuntemattomia.

Vainion kuvakirjassakin metsän eläimet yrittävät parhaansa mukaan selittää jänikselle olennaisen joulusta. Yhdessä ne lähtevät etsimään joulun valoa. Joukkoon liittyy matkan aikana yhä uusia eläimiä.

Odotuksenmukaisesti eläimet päätyvät pieneen talliin, jonka yläpuolella loistaa suuri kirkas tähti.

Vainion sinisävyinen, pakkasen huurruttama, luminietosten vuoraama akvarellikuvitus vetoaa varmasti keskieurooppalaisiin joulumielen etsijöihin.

Suomalaiseen ja vielä (...) valkoiseen jouluun tottuneeseen lukijaan Vainion tyyli pörheine eläimineen voi tuntua vähän turhankin sokerihuurteiselta.

Vainion Jouluenkeli-kuvakirjaan palaan Lastenjoulukirjahyllyssä hieman tuonnempana. Ilman sitä kirjaa ei nimittäin Rouva Huun perhe pääse oikeaan joulutunnelmaan.

Ei kommentteja: