Tuomo Kuitunen: Kaakkurin huuto. 247 sivua. WSOY 2009. Kannen typografia Mika Tuominen. Luontokuva Markku Könkkölä.
Tuomo Kuitunen edustaa ikänsä ja tuotantonsa puolesta ns. vanhemman polven nuortenkirjailijoita, jotka luotsaavat hienovaraisesti ja paikoitellen jopa avoimen isällisestikin nuoria lukijoita terveellisiin elämäntapoihin ja elämän ydinasioiden pohdiskeluun.
Hänen varhaiset nuortenromaaninsa Vaarallinen vaellus (WSOY 2004) ja Kaivoksen kummitus (2005) olivat tervetulleita erähenkisiä poikakirjoja, joita ryydittävät pienet rikokset ja toimintakohtaukset.
Saman kustantajan hittikirjailija Ilkka Remeksen agenttiseikkailuihin verrattuna Kuitusen kirjat ovat kotikutoisempia ja niiden todenmakuinen kerronta päihittää mennen tullen Remeksen huikentelevaisen ja epäuskottavan juonenkuljetuksen.
Kaakkurin huuto on hiljaisempaa Kuitusta.
Edellisten nuortenromaanien tapaan hän nivoo uutuuteensakin itselleen rakkaan luontoharrastuksen. Siinä missä luonto on aiemmissa kirjoissa tarjonnut Kuitusen poikasankareille puitteet jännittävälle seikkailulle, antaa luonto Kaakkurin huudossa jylhät raamit herkän pojan kehitystarinalle.
Kuudesluokkalainen Mika on koulussa kiusattu ja syrjään sysitty. Pojan pahin kiusaaja asuu aivan naapurissa, mutta päivittäiseen kiusantekoon osallistuu yleensä isompi poikajoukko.
Fyysisen tuuppimisen sijaan Kuitunen kuvaa viiltävästi, kuinka Mika kärsii sanallisesta kiusanteosta, rivoista, seksuaalisväritteisistä puheista, joiden kohteeksi poikaporukka ottaa kiusaamisen pahimmassa vaiheessa myös Mikan etäihastuksen kohteen, Merin. Ilman alleviivausta Kuitunen kuvaa nuoren, miehisyyden kynnyksellä olevan pojan seksuaalisen identiteetin haavoittuvuutta.
Kotoaan Mika ei juuri ymmärrystä saa. Kunnanjohtaisä ei siedä herkkää poikaansa; pelkkä pojan olemus tuntuu saavan hänet kiihdyksiin. Äidillä on herkemmät anturit, mutta isän valta perheessä estää äitiä ryhtymästä mihinkään asiaa edistävään toimeen.
Mika pakenee ahdistustaan luontoon – kuten niin monet tyttö- ja poikakirjojen sankarit ovat tehneet jo ennen häntä. Luonnon rauha itsessään lievittää pojan kasvukipua ja tuskaa. Hän samastuu voimakkaasti metsälammella pesivään kaakkuriin, jonka elinoloista Mika innostuu ottamaan enemmän selvää.
Metsästä Mika löytää itselleen myös sieluntoverin kylähullun maineen saaneesta erakosta, Karlssonista. Mika testaa oraalla olevia elämänkatsomusoppejaan luonnonmukaista elämää viettävään, juroon erakkoon. Karlsson antaa Mikalle eväitä koston kierteen katkaisemiseen.
Kuitusen Kaakkurin huuto edellyttää nuorelta lukijaltaan malttia.
Kerronta on toiminnantäyteisiin, viihteellisiin nuortenkirjoihin verrattuna hyvinkin verkkaista ja kerrontanäkökulman ajoittainen siirtäminen kaakkuriin kysyy lukijalta taipuisuutta ja samastumiskykyä.
Pojan ja isän yhteenotto on kliseisyydessään asetelmallinen, mutta loppua kohti draama odotuksenmukaisesti taittuu vähin erin eheytyvään isä-poika-suhteeseen.
Luontoa ja erätaitoja harrastavalle nuorelle kirja voi olla pieni helmi. Romaanin herkässä ja varsin ajattomassa nuoruuden kuvauksessa riittää pohdittavaa myös vanhemmille ja opettajille. Kuitunen tuo kiusaajan ja kiusatun roolikuviin uusia, puhuttelevia piirteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti