sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Hirnuvia kesämuistoja


Saara Niemi ja Johanna Viitanen: Hekla säntää kesään. Kuvitus Johanna Viitanen ja Jenni Viitanen. 96 sivua. Vudeka 2009. Ulkoasun suunnittelu Inari Savola.

Hevosaiheiseen tietokirjallisuuteen erikoistuneen Vudeka-kustantamon Hekla säntää kesään on korkeatasoinen ja myös ulkoasultaan tyylikäs hevosharrastajien kotimainen toivekirja.

Vudeka on vuonna 2004 perustettu, Läyliäisissä toimiva erikoiskustantamo, joka julkaisee pääosin kotimaisin asiantuntijavoimin tehtyjä hevosaiheisia tietokirjoja. Hekla-kirja soveltuu fiktiota ja faktaa (eli ns. faktiota) jouhevasti yhdistävän otteensa vuoksi mainiosti myös lapsille ja nuorille.

Kirja kertoo islanninhevostammojen vapaasta ja vaiherikkaasta laidunkesästä. Laitumen johtaja on hieman äkäilevä Alma, joka kaitsee kolmivuotiaan Hekla-tamman lisäksi Neriaa, Tärppyä, Hallaa ja Liiraa.

Verkkainen kesätunnelma saa uusia sävyjä, kun Alma synnyttää juhannusyönä orivarsan. Hekla varttuu kesän aikana ja syksyllä se on jo varma ja vakaa aikuinen tamma, jota odottavat varmasti tulevana vuonna jo aivan uudet haasteet.

Saara Niemen ja Johanna Viitasen teksti hengittää kauniisti hevosen rytmiin; kuvitus ei personoi hevosia makeilevasti, vaan kunnioittaa niiden ominaisarvoa sellaisenaan.

Syyskuun ensimmäisenä aamuna sumu ottaa laitumen syliinsä. Lehmät ja hevoset joutuvat vaihtamaan kuulumisia aidan vieressä. Sitä kauempana kaikki häviää usvaan. Hekla pysyy lauman keskellä. Siinä tuntuu turvalliselta, vaikka metsä ja pellot katoavat näkymättömiin.


Johanna Viitasen värivalokuvissa pääosassa ovat myös hevoset – ihmisiä ei kuvissa näy, vaikka kirjan päätteeksi annetaankin tietoa kesälaitumen monista hoitotoimista ja ihmisen vastuusta hevosiin nähden.

Kauniin eleettömästi kirja kiinnittää lukijan huomion luonnon ja eläinten symbioottiseen suhteeseen.

Hevostietouden lisäksi kartutetaan lukijan lajitietämystä myös muutamilla hevoshaan villikukkasilla. Johanna Viitasen japanilaisen haikuperinteen mukaan tehdyt kuulaat, vapaasti tekstatut runot istuvat hyvin taittoon, johon modernia otetta tuovat myös Jenni Viitasen retrohenkiset piirroskuvitukset lukujen taitoskohdissa.

Ei kommentteja: