sunnuntai 20. joulukuuta 2009

20. luukku: Jakamisen ja antamisen riemua


Tiina Nopola & Mervi Lindman: Siirin jouluyllätys. Tammi 2009.

Tiina Nopolan ja Mervi Lindmanin Siiri-sarjan seitsemäs osa, Siirin jouluyllätys, on riemastuttava kuvaus talkooavusta ja yhteisöllisestä joulun vietosta.

Jouluun on enää viisi päivää. Siirin perheen jouluvalmistelut ovat parahultaisesti vielä alkutekijöissään. Isä on työmatkalla ja äidin flunssa uhkaa äityä niin pahaksi, että Siiri alkaa jo huolestua.

Siirin toimeliaat Otto-ystävät yrittävät kyllä parhaansa, ja viimein ajatus hyväntekeväisyyskeräyksestä näyttää onnistuvan – jopa yli odotusten, kun omissa jouluvalmisteluissaan ylenpalttisesti kunnostautuneet, Siirin perheen joulutragediasta kuulevat ihmiset havahtuvat tekemään Siirin perheelle joulua.

Äiti, isä ja Siiri tuijottivat ensin joulukuusta ja sitten eteisen lattialle kerääntynyttä ruoka- ja lahjavuorta.
Isä raapi päätään ja äiti kurkki ruokakasseihin.
– Nyt se joulu sitten tuli, Siiri sanoi.
Ovikello pirahti kolmannen kerran.
– Tuleeko sieltä lisää tavaraa? Äiti kauhistui.


Nopolan tarina ilmentää hyvin nykyistä kerskakulutusjoulua. Kaikkea on jo liikaa. Mutta onneksi Siiri oivaltaa suuren totuuden: jaettu ilo on etenkin jouluna se paras ilo!

Mervi Lindmanin kuvitus on täynnä sarjakuvamaista liikkeen tuntua sekä hauskoja kuvallisia detaljeja.

1 kommentti:

Arja-täti kirjoitti...

Tällaisista kirjoista pidän.

Joka vuosi tulee ainakin yksi tonttukeikka, jossa lapset löytävät kirjaston nurkasta nukkuvan tontun, herättävät (jos uskaltavat) ja tonttu lupaa kertoa joulutarinan, jotta lapset ei kerro pukille, että ovat nähneet tontun niin läheltä.

Tänä vuonna valitsin Siiri-kirjan, koska viimevuotinen kirja alkoi tympiä viidennen saturyhmän jälkeen.

Nyt oli vain neljä ryhmää, mutta jokaiselle ryhmälle mielummin KERROIN tarinan, en lukenut sanasta sanaan. Koen sen jotenkin vaikeana ja teennäisenä.

Tämä kirja toimi! Kuvat pitivät ideat mielessä, siis sen, mitä milloin tapahtuu ja kirjaa oli hauska kertoa.

Siiri-kirjat on yleensä mukana ekaluokkalaisten vinkkauksissa, joten tämä on ehdoton joulukirjasuosikkini!