maanantai 16. joulukuuta 2013

16. luukku: Ihan pian on joulu!









Jane Chapman: Onko jo joulu? Suomentanut Raija Rintamäki. Kustannus-Mäkelä 2013. 





Jouluaiheisia kuvakirjoja julkaistaan joka vuosi myös käännöksinä. Tämäkin Jane Chapmanin uutuuskuvakirja on Piki-verkkokirjaston lainatilastojen mukaan ahkerasti lainassa. 


Tässäkin kuvakirjassa kuusen haku on keskeinen jouluvalmistelu, jota kuvataan
peräti viidelä aukeamalla. Jane Chapmanin kuvitusta kuvakirjaan Onko jo joulu?,
Kustannus-Mäkelä 2013. 
 



Kuvakirja kertoo humoristisesti siitä tunteiden ja jouluvalmisteluiden alituisesta ristiriidasta, jonka valtaan pienen lapsen vanhemmat ja muut läheiset joutuvat joulun aikaan.  Lapsi on malttamaton ja haluaa auttaa parhaansa mukaan jouluvalmisteluissa, vaikka aiheuttaakin usein pikemminkin enemmän haittaa kuin hyötyä.


Aikuinen huvittuu Isokarhun kasvoilla vaihtelevista huolestuneisuuden, hermostuksen ja räjähdysalttiuden juonteista. Pikkukarhu sen sijaan huokuu joka kuvassa riemua, malttamattomuutta, innostusta ja auttamisen iloa.


Tässä vaiheessa viimeisetkin väsymyksen ja huolen rippeet ovat jo silinneet: onhan vihdoin JOULU! Jane Chapmanin kuvitusta kuvakirjaa Onko jo joulu?, Kustannus-Mäkelä 2013. 



Kuvakirja muistuttaa lempeästi meille velvollisuudentuntoisille aikuisille, että joulun tunnelma syntyy viime kädessä jostain ihan muusta kuin   aikaa vievistä jouluvalmisteluista: siivouksesta, hössöttämisestä ja notkuvasta ruokapöydästä.

Aina joskus etsitään kuvakirjoja, jotka tarjoavat samastumispintaa erilaisille pienperheille. Tässä lastenkirjassa perheeseen kuuluu vain Isokarhu ja Pikkukarhu, ja kummankaan sukupuolta ei ole ennalta määrätty. 













2 kommenttia:

Petra kirjoitti...

Hei! Alla oleva teksti tuli facebookissa vastaan ja kuvahaulla löysin blogiisi, onkohan sinulla vielä kyseinen kirja ja olisiko siitä mahdollista luopua hyvään tarkoitukseen? -Petra


Helvi Toivola

Talomme paloi itsenäisyyspäivän aattona maan tasalle, ja samalla koko omaisuutemme. Tällä hetkellä tuntuu että vaikein korvattava on 1,5v kuopuksemme lempikirja, Pikku Annan joululahja (Pikkuväen kirjasto, pieni punakantinen kirja joka on julkaistu joskut 70-luvulla). Jos tätä kirjaa ei löydy, olisin kiinnostunut myös muista Pikku Anna -kirjoista! Laittakaa tätä jakoon, ja kertokaa jos vain nurkissanne pyörii ylimääräisenä tällainen kirja

Rouva Huu kirjoitti...


Hei Petra,

Valitettavasti kyseinen kirja oli minulla vain lainassa. Mutta teen voitavani ja laitan sanaa kiertämään.