Sari Peltoniemi: Hämärän renki. Tammi 2009. Kansikuva Sari Airola.
Sari Peltoniemen Suomun itsenäinen jatko-osa Hämärän renki (Tammi) on miellyttävällä tavalla kotikutoinen ja tunnelmaltaan huomattavasti intensiivisempi vastine Stephanie Meyersin vampyyritrilogialle (Houkutus, Uusikuu, Epäilys, WSOY 2006–2008).
Ugovin kenkätehtailijan suvun verenhimoiseen vitsaukseen ja salaperäisiin liskoihin tutustuttiin jo Suomussa. Nyt jännitys tiivistyy isoa kyläyhteisöä rajatumpaan ydinjoukkoon.
Sydämensä Valeri Ugoville menettänyt tavallinen mökintyttö Kaarina lähtee vanhempiaan uhmaten miehen matkaan Vienanmeren rannalle, jatulintarhaan, josta pitäisi löytyä vastaus moneen Kaarinaa askarruttavaan asiaan.
Matkakumppaneikseen he saavat liehutukkaisen lauluniekan, Frans Ritarin ja meidän ajastamme vuoteen 1948 solahtaneen koulupoika Jessen. Roolipelejä harrastavalta Jesseltä kestää hyvän aikaa ennen kuin hän tajuaa siirtyneensä ajassa taaksepäin. Jesse on hukassa itsensä kanssa, mutta Peltoniemi tyytyy kuvaamaan pojan kasvukipuilua ja suoranaisen ahdistuksen tuntemuksia melko viitteellisesti.
Erityisen kiehtovan Suomusta ja Hämärän rengistä tekee nimenomaan Peltoniemen anarkistinen vaihtoehtohistoria, joka notkauttaa historiallisia totuuksia viistosti raiteiltaan. Suomen kerrotaan olleen traumaattisessa sodassa Ruotsia vastaan, entisen presidentin nimi on Svininov ja kansallisrunoilija on Runebergsi.
Stephanie Meyerin teinipähkäilyyn (seurustelenko vampyyrin vai ihmissuden kanssa? Kas siinä pulma) verrattuna Hämärän renki kantaa astelmissaan pidemmälle ja syvemmälle. Itsenäistyminen, oman suunnan ottaminen, mutta tarvittaessa myös toisten avun varaan heittäytyminen, ovat teoksen kantavia teemoja.
Yhteiselo Valerin kanssa ei avaakaan Kaarinalle taivaita. Romanttiset unelmat koetellaan moneen kertaan. Valerin salakähmäisyys, katoamiset ja synkkä olemus antavat viitettä myös jonkinasteisesta läheisriippuvuudesta. Näinkin hienovaraisesti voi antaa nuorille opastusta seurustelun aloittamisen karikoista!
Vähin erin kohti jatulintarhan kliimaksia nostettu jännitys herpaantuu lopussa, ja Peltoniemi jättää tarinan avoimeksi. Kenties Kaarinan tarina saa vielä jatkoa? On hyvä, että nuortenkirjojen tiukasta sarjamuotista uskalletaan ottaa erivapauksia ja tehdä toisiinsa linkittyviä itsenäisiä teoksia, mutta jos lukee vain yhden osan itsenäisenä teoksena, jää Hämärän rengissä hiukan tyhjän päälle.
Suomalainen kansanperinne ja mytologia on näkyvästi esillä muissakin kuluvan vuoden lasten- ja nuortenkirjoissa.
Lieneekö niin, että kun epävarmuuden aika suomalaisessa yhteiskunnassa kasvaa, nousevat perusarvot ja vanhat uskomukset – ja ennen muuta yhteys luontoon entistä tärkeämmäksi?
4 kommenttia:
Minua Hämärän rengin avoin loppu tyydytti, jopa kutkutti. Se kertoi tarpeeksi ja jätti sopivasti tilaa lukijan pohdinnoille. Oli kivaa täydentää huipennus oman mielen mukaan kirjailijan rakentamissa raameissa.
Hauskaa, että rinnastat hyvän kotimaisen fantasiakirjan maailmalla menestyvään fantasiailmiöön. Olisi kyllä hienoa, jos Twilightiin hurahtaneet lukisivat yhtä innokkaasti myös kotimaista fantasiaa. - Tittamari -
Tokkopa Sari Peltoniemi on tietoisesti lähtenyt kirjoittamaan Meyersin Twilight-trilogialle kotimaista vastinetta. Kustantaja voisi kuitenkin mielestäni rohkeammin ja tietoisemmin markkinoida näitä kansainväisten hittikirjojen kotimaisia vastineita.
Harry Potter -buumin jo laannuttua olisi juuri nyt otollinen tilaisuus puhua antaumuksellisesti kotimaisen fantasian puolesta.
Pidän kovasti Sari Peltoniemen tavasta käsitellä nuoruutta tällaisen puolifantasian tai sanoisiko uuskumman keinoin. Aiheen valinta on hyvä, hänen luomansa kyläyhteisö ja sen henkilöt ansaitsisivat useammankin tarkastelukulman. Fantasiagenren teoksethan niin usein kuvaavat nuoren kasvua aikuisuuteen ja omaksi itsekseen. Näin pienilläkin siirroilla kiinnostavan maailman voi saada aikaan.
Lähetä kommentti