lauantai 30. marraskuuta 2013

Virallinen joulukausi avataan myös Lastenkirjahyllyssä



Kansikuva: Petra Heikkilä

















Huomenna avautuu taas Lastenkirjahyllyn perinteisen joulukirjakalenterin ensimmäinen luukku.

Ja vaikka huomenna esiteltävästä kirjasta riittäisikin helpotusta joulun odotukseen aina jouluaattoon asti, niin siitä huolimatta rouva Huu lupaa tarjota liennytystä malttamattomille joka päivä esittelemällä Lastenkirjahyllyssä uuden tai ansiottaan unohdetun vanhan jouluaiheisen kirjan, sadun tai runon.

Kokoamani Joulun lumoa. Uusinta lasten ja nuorten jouluaiheista kirjallisuutta -niminen teos ilmestyi  BTJ Kirjastopalvelun kautta jo 13 vuotta sitten, vuonna 2000. Monet siinä esitellyt jouluaiheiset kuvakirjat ovat edelleen lukemisen arvoisia. Valikoimaluettelon alussa on laahjahko artikkelini joulusatujen historiasta meillä ja muualla.


perjantai 29. marraskuuta 2013

Kuvakirja kaikille diginatiiveille














Lane Smith: It´s a Book. MacMillan Children`s Books 2011.







Tämä kuvakirja toi heti mieleeni äskettäin sähkökirjakoulutuksessa näkemäni norjalaisen videonjossa pergamenttikääröihin tottunut keskiaikainen munkki tutustuu ensimmäistä kertaa sidottuun kirjaan.




Aasi esitetään jo kirjan alussa diginatiiviksi, ikänsä tietotekniikan kanssa eläneeksi. Tästä kertoo hänen sylissään oleva kannettava tietokone. Lane Smithin kuvitusta kirjaan It´s a  Book, MacMillan Children´s Books, 2011.



Aasi näkee apinan pitelevän käsissään sille tyyten tuntematonta esinettä, kirjaa. Kärsivällisesti apina kertoo aasille, mitä kirjalla voi tehdä, vaikka siinä ei olekaan hiirtä, sillä ei voi blogata, sillä ei voi pelata, saati edes twiitata.




Aasi ei hevillä luovu kannettavasta tietokoneestaan ja katsekin on vielä kiinitettynä oman näyttöpäätteen ruudulle. Lane Smithin kuvitusta kirjaan It´s a Book, MacMillan Children´s Books, 2011. 
 


Vähitellen aasi pääsee jyvälle kirjan toimintaperiaatteista. Se oivaltaa, että voi olla yksinomaan hyvä, että kirjaan ei tarvitse kirjautua sisään tunnussanalla tai nimetä tiedostoja. Niinpä se uppoutuu kirjan pariin unohtaen kaiken ympärillään olevan eikä suostu  enää antamaan kirjaa takaisin apinalle. Niinpä apina päättää mennä kirjastoon hakemaan uusia kirjoja.




Tässä vaiheessa aasi on jo tyyten kirjan pauloissa. Lukutuolin yläpuolelle sijoitettu kello kertoo aasin intensiivisestä lukemisesta. Lane Smithin kuvitusta kirjaan It´s a Book, MacMillan Children´s Books, 2011. 


Yhdysvaltalaisen Lane Smithin kuvakirjan idea on riemastuttavan nerokas ja yksinkertainen. Pelkistetyt kuvat ja teksti innostavat lasta ja aikuista jatkamaan perinteisen kirjan ylivertaisten käyttöominaisuuksien luettelointia. 

Kuvakirja oli ilmestymisensä jälkeen New York Timesin eniten myytyjen kirjojen listalla puoli vuotta ja se on käännetty jo yli 20:een  maahan. 

Lane Smith on haastanut jo pitkään perinteisen kuvakirjan kaavaa. Vuonna 1992 ilmestyi edelleen ainutkertainen Jon Scieszkan & Lane Smithin The Stinky Cheeseman and other Fairly Stupid Tales.



Lane Smith työskentelee yhdessä kirjan ulkoasun suunnitteluun erikoistuneen vaimonsa Molly Leachin kanssa. Leach on suunnitellut suuren osan Smithin lastenkirjoista. 

Horn Book -lehdessä  on julkaistu jo vuonna 1998 kiinnostava Jon Scieszkan tekemä Molly Leachin haastattelu, joka valottaa kiinnostavasti ja kuvallisin esimerkin  graafisen suunnittelun suurta ja edelleen vähän oivallettua merkitystä lastenkirjoissa.  Kirjan visuaalinen suunittelu ja graafinen yleisilme vaikuttaa kirjaan yhtä paljon kuin kuva ja tekstikin: "Designers make pictures and words fit together in books and look nice," Leach korostaa. 

Molly Leachin agendana on tarjota lapsille korkeatasoista kirja-designia. Jo 15 vuotta sitten, ennen Internetin ja muiden medioiden maailmanlaajuista tykitystä,  hän piti silloista lapsisukupolvea poikkeuksellisen kuvalukutaitoisena! 



The Guardianissa  on äskettäin uutisoitu tutkimuksesta, jonka mukaan 16–24-vuotiaat tarttuvat edelleen perinteiseen kirjaan kerkeämmin kuin sähköiseen, erilaisilla lukulaitteilla luettavaan vastineeseen. 

Peräti 62 % tutkimukseen osallistuneista piti perinteistä kirjaa sähkökirjaa parempana. Ja kun tutkimukseen osallistuneita pyydettiin laittamaan vapaa-ajan viettotapoja (elokuvat, sanomalehdet ja aikakauslehdet, CD:ltä kuunneltava musiikki ja videopelit) järjestykseen, niin siinäkin mittelössä kirjat olivat yhä ylivoimaisia!

Perusteluissa todettiin perinteisen kirjan antavan enemmän vastinetta rahalle ja synnyttävän tunneperäisen suhteen lukemiseen. Tutkimukseen osallistuneet pitivät sähkökirjaa myös yhä liian kalliina.

Kirjat ovat siis edelleen myös tietynlaisia statussymboleita, joita halutaan kerätä ja jakaa muiden kanssa fyysisinä esineinä.

Tutkimuksessa oli mukana lähes 1500 nuorta ja nuorta aikuista. 




torstai 28. marraskuuta 2013

Pyöröovi-ihminen olennaisen äärellä





Pyöröovi-ihmiseksi itsensä määrittelevä kirjailija Eppu Nuotio puhui täyttä asiaa Yle Puheen Aamussa. Suoraan radiolähetykseen Nuotio ei muuttotohinan takia ennättänyt, mutta kertoi kuulumisistaan sujuvasti toimittajien Olga K:n ja Jarmo Laitanevan puhelinhaastattelussa.

Nuotiolle lastenkirjojen ja lastenkulttuurin tekeminen on kulttuuripoliittinen valinta: hän haluaa varjella ja venyttää lapsuutta ja pitää siksi tärkeänä, että löytää aina aikaa kirjoittaa myös lapsille.   

Eppu  Nuotio kertoi - kouriintuntuvan koskettavasti – kouluvierailullaan kohtaamasta pikkukoululaisesta, joka sanoi, ettei hänelle ole koskaan luettu ääneen. ”Näitä lapsia on nykyisin entistä enemmän”, totesi Nuotio. 

Suomalaisten lasten lukutaitoon ja harrastukseen liityvät keskustelut ovat Eppu Nuotion mielestä  etääntyneet siitä arkitodellisuudesta,  missä  koulut ja päiväkodit elävät. ”Halvin mahdollinen oman lapsen lukutaidon kehittämisen ja kaikenlaisen opiskelun tukemisen konsti on se, että kotona luetaan”, toteaa Nuotio ja perään kuuluttaa myös enemmän lukevia aikuisia lapsen roolimalleiksi.

Painokkaasti Nuotio  ottaa  myös kantaa suomalaisten kustantajien fantasiavetoiseen lasten- ja nuortenkirjatarjontaan. Kustantajien tulisi kustantaa edelleen monenlaista kirjallisuutta, ei vain sitä, mikä myy ja on muodissa. Siitä huolimatta Nuotio antaa kunnian J. K. Rowlingin Harry Potterille erityisesti poikien lukuhimon herättäjänä. 

Mikä onni ja autuus, että meillä on Eppu Nuotion kaltaisia selväsanaisia ja reippaasti lastenkirjallisuuden puolesta kantaa ottavia kirjailijoita. Toivottavasti hän seuraa myös Hiittisten saarelta Berliiniin muutettuaan antaumuksellisesti suomalaista lastenkirjallisuutta. 

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kuvittajille se huomio ja kunnia, joka heille kuuluu





On hienoa, että media ottaa näistä lastenkirjallisuuden huomioviikoista kaiken ilon ja hyödyn irti. Eilisessä Ylen ykkösen Kultakuumeessa toimittaja Joonas Turunen haastatteli viime viikolla kuvitustaiteen valtionpalkinnon saanutta Erika Kallasmaata ja graafista suunnittelijaa, monista palkituista kirjankansista tunnettua Markus Pyörälää.

Erika Kallasmaa ei halua sitoutua tiettyyn tyyliin tai tekniikkaan: Jotta mielenkiinto ammatissa säilyy, ei ole mitään tyylipalettia. Teksti, sen herättämät mielikuvat ja tunnelma, sanelevat lopullisen kuvituksen tyylilajin, kertoi Kallasmaa.

Kallasmaa on kuvittanut muun muassa kaksi Laura Ruohosen runokuvakirjaa, Allakka Pullakan ja Yökyöpelin (Otava 2004 ja 2011). Ruohonen kertoo puhelinhaastattelussa, että  kuvittaja tuo aina uuden tason kirjalliseen työhön ja hänellä kesti kauan löytää kustantajan kanssa oikeanlainen ihminen ensimmäisen lastenrunokirjansa, Allakka Pullakan, kuvittajaksi. 

Ruohoselle on näytelmäkirjailijana ja dramaturgina erityisen tärkeää luoda kuvittajan kanssa yhdessä hyviä tyyppejä. Nykyisin Ruohonen ja Kallasmaa tekevät työtään entistä enemmän dialogisesti, toisiaan täydentäen.

Myös Kallasmaa kokee kirjailijan kanssa tehdyn työn antoisaksi. Kallasmaa on tehnyt yhteistyötä toisenkin Lauran, ruotsalaisen Laura Trenterin, kanssa.

Kultakuumeessa haastateltiin myös tuoreeltaan Finlandia Junior -palkinnon voittanutta Kreetta Onkelia, joka kertoi lastenromaaninsa Poika joka menetti muistinsa saaneen alkunsa Ernolle, omalle pojalle, kerrotusta tarinasta. Neljän liuskan jälkeen poika kärtti lisää ja äiti teki työtä käskettyä.

Onkeli halusi kirjoittaa lapsista, joilla ole yliluonnollisia kykyjä, mutta jotka joutuvat silti hankaliin tilanteisiin. Lapset selviävät haasteista kuitenkin monien erilaisten valmiuksiensa takia

Onkeli ei halua kirjoittaa lastenkirjoja, joista aikuiset on leikattu irti ja joissa lapset seikkailevat itsenäisesti mutta epäuskottavasti vailla vanhempiaan.   

”Vuosikausia on lyöty aikuisia kasvatuskirjoilla päähän, ja nyt on lasten vuoro ymmärtää vanhempiaan", sanoi Onkeli ja näpäytti myös liiallisen fantasiabuumin dominoivuudesta lasten- ja nuortenkirjatarjonnassa. 

Hänen mielestään Harry Potter -kirjat lukuisine seuraajineen ovat yksipuolistaneet kirjatarjontaa. Painokkaasti Onkeli  puhuu realistisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta ja nimeää oman kirjansa pystypäin realistiseksi poikaromaaniksi!

Kultakuumeen lopussa toimittaja Iida Rauhalammi soittaa vielä Finlandia Junior –palkinnon esiraadin puheenjohtajalle Mervi Eskeliselle ja tivaa syitä siihen, miksi ehdokaslistalla oli  Marja Björkin aikuistenkirjana ilmestynyt Poika-romaani. Eskelinen kertoi raadin vain tehneen työnsä. Valinnat siitä, mitä kirjoja raadille lähetetään, tehdään muualla.  

Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenan kautta.

Helsingin Sanomien Finlandia junior -uutisoinnissa päädyttiin tänään luetteloimaan myös aiemmat FJ-palkinnon saaneet, mutta toimittajan tiedonhaku oli mennyt sikäli vituraan, että kuvittajat oli unohdettu luettelosta kokonaan, luultavasti ihan kapean palstankin synnyttämien  mahtuvuussyiden takia. 

Kuvitus on kuitenkin yhä suuremmassa roolissa sekä lasten- että nuortenkirjoissa  ja Finlandia Junior –palkinnossa noteerataan myös rahapalkinnon jyvittämisessä itsestään selvästi kuvittajan työpanos.  

tiistai 26. marraskuuta 2013

Meidän aikamme Tirlittan-tarina vei voiton Finlandia Junior -kisassa



















Tämänvuotisen Finlandia Junior –palkinnon puolesta on helppo liputtaa. Kreetta Onkelin Poika joka menetti muistinsa (Otava) on ehdottomasti kuluneen vuoden omaperäisin ja ravistelevin lastenromaani.

Lopullisen valinnan kuuden ehdokaskirjan kattauksesta tehnyt TV-kasvo, Duudsoneista tuttu Jarno ”Jarppi” Leppälä, antoi palkintopuheessaan tunnustusta esiraadin hyvälle  pohjatyölle ja arvosti  monista ehdokaskirjoista löytyvää yhteiskunnallista kantaaottavuutta.


Ohessa suoraa lainausta Jarpin puheesta: 

 
Siitä pidin erityisesti paljon, että mukana oli monta yhteiskunnallisiin seikkoihin kantaaottavaa kirjaa sellaiseen muotoon kirjoitettuna, että hyvin nuorikin ymmärtää. 
Kuitenkin voi olla vain yksi voittaja. Olen itse aika pitkälti ns. fiiliksellä eläjä ja samalla asenteella lähestyin myös tätä kunniatehtävää. Loppupeleissä siis mikä voiton ratkaisi, oli se fiilis ja tunne, mikä minulle tuli kirjoja lukiessa.
 
Poika joka menetti muistinsa kirjassa käsitellään ovelasti ihmisten välisiä ennakkoluuloja Arton muistinmenetyksen kautta. Kun Arto menettää muistinsa, häneltä riisutaan ennakkoluulot ja -käsitykset muita kohtaan ja hän suhtautuu ihmisiin ihmisinä avoimin mielin. Samalla hän avaa itsensä odottamattomalle ystävyydelle. Luulen, että juuri tämä seikka on suuressa roolissa Arton selviytymisessä elämänsä suurimmasta haasteesta löytää takaisin kotiin.
 
Niin kuin oikeassa elämässä on hyvin valitettavaa, että moni ihminen muodostaa käsityksensä muista ihmisistä pelkkien ulkonäöstä tai ihmisen taustasta johtuvien ennakkoluulojen perusteella. 
Poika joka menetti muistinsa on mielestäni hyvin kirjoitettu kertomus siitä, kuinka nuoret laitetaan yhteiskunnassa samalle viivalle ja heidän odotetaan suoriutuvan kaikissa tilanteissa yhtä hyvin. Monesti piittaamatta siitä, että lähtökohdat, mistä nuoret ponnistavat ovat usein hyvin erilaiset ja täysin nuoresta itsestään riippumattomat.
 
Vaikka kirjassa puhutaan vakavista aiheista Poika joka menetti muistinsa kertoo valoisalla tavalla tarinaa nuorten kyvystä ja luovuudesta sopeutua yhteiskunnan asettamiin haasteisiin. Siitä, kuinka tapa toimia ja selvitä yksilönä ja ryhmässä adoptoidaan kaveriporukoista jos roolimallia ei kotoa löydy. 
Vaikka Poika joka menetti muistinsa on nuorille suunnattu kirja uppouduin siihen täysin. Se herätti paljon ajatuksia siitä, millaisen nuoruuden itse on saanut elää ja miten nykyään toimii ja suhtautuu nuoriin. Oli sitten kyseessä oma lapsi tai kadulla vastaan tuleva jonkun toisen lapsi.


Lastenkirjahyllyyn elokuussa kirjoittamassani arviossa vertasin Onkelin lastenromaania Oiva Paloheimon Tirlittaniin, joka ilmestyi 60 vuotta sitten, vuonna 1953. 

Muualta tulleena Arto näkee Tirlittanin tavoin uusien ystäviensä sisimpään ja onnistuu oman avoimuutensa takia voittamaan heidän luottamuksensa. Paloheimon Tirlittan menetti pommituksissa kotinsa ja perheensä, kun taas Onkelin Arton elämä nyrjähtää sijoiltaan muistinmenetyksen takia. 

Kiivassykkeisessä nykymenossa moni lapsi ja aikuinen haluaisi varmasti välillä pyyhkiä lähi- ja kaukomuististaan pois paljonkin turhina pitämiään kuormittavia asioita ja keskittyä vain olennaiseen.

Tämän vuoden ehdokasasettelussa herätti lasten- ja nuortenkirjakentän toimijoissa hämmennystä se, että ehdolle asetetuista kirjoista kaksi ei edes ole ensisijaisesti lasten- ja nuortenkirjallisuutta (Heli Laaksosen ja Elina Warstan Aapine ja Marja Björkin Poika).

Finlandia Junior -palkinnon jako-ohjeiden ensimmäisenä pykälänä todetaan, että ”Finlandia Junior -palkinto voidaan myöntää ansiokkaalle suomalaiselle lasten- tai nuortenkirjalle”.

Suomen Kirjasäätiön asiamiehen Sakari Laihon mukaan – häneltä asiaa tiedustellessani – Finlandia junior -palkinnon sääntöihin ei ole sisään kirjoitettu vaatimusta ehdokkaiden kirjastoluokasta eli kirjan ensisijaisesta kohderyhmästä. Laiho muistuttaa, että säännöt sallivat myös lasten- ja nuortenkirjojen osallistumisen Finlandia ja Tieto-Finlandia -kilpailuun, eli peli on sikäli reilu ja avoin.

En jaksa uskoa, että tämän vuoden ennakkotapauksenkaan jälkeen kustantajat lähettäisivät runsain määrin alun perin aikuisille suunnattuja vaikuttavia lapsuuden tai nuoruuden kuvauksia  kisaamaan Finlandia Junior -palkinnosta, mutta kyseenalaistan silti tällaisen periaatteellisen porsaanreiän, joka on ristiriidassa palkinnon alkuperäisen ajatuksen kanssa antaa huomiota nimenomaan lasten- ja nuortenkirjallisuudelle.   

Kuluvan vuoden aikana kustantamot ovat yrittäneet houkutella kotimaiselle nuortenromaanille enemmän lukijoita myös varttuneemmista aikuisista. Salla Simukan Lumikki-trilogiaa sekä Seita Vuorelan & Jani Ikosen Karikkoa on markkinoitu myös aikuiseen makuun sopiviksi lukuelämyksiksi eli keinotekoiset kohderyhmiä tarkkailevat rajat ylittäväksi cross over -kirjallisuudeksi. Niin ikään ehdolla Finlandia Junior -palkinnolle ollut Aino & Ville Tietäväisen Vain pahaa unta -sarjakuva on saanut takakanteensa kaksoisluokituksen: lapsille ja aikuisille.

Kohottavaksi lopuksi voi vielä todeta, että että Poika joka menetti muistinsa vastustaa suvaitsevaisuuden teemansa kautta kaikenlaista kategorisointia. 

Arto ei tee eroa sukupuolen, taloudellisen aseman saati  kansalaisuuden perusteella. Onkelin lastenromaanin soisi päätyvän suomalaisten poliitikkojen lukemaksi: lapsen ja aikuisen kokemusmaailmat ristiinvalottuvat oivaltavalla tavalla romaanin lehdillä.




  

maanantai 25. marraskuuta 2013

Voiko aiempien sukupolvien virheet korjata?
















Laura Lähteenmäki: North End: Kaiken peittävä tulva. 301 sivua. WSOY 2013. Kansikuva Pietari Posti.





Huomenna selviää, kuka tai ketkä saavat vuotuisen Suomen Kirjasäätiön Finlandia Junior -palkinnon. Kiinnostusta tämän vuoden uutuuksiin ei silti kannata herpaannuttaa: vielä on monta hyvää ja lukemisen arvoista lasten- ja nuortenkirjauutuutta Lastenkirjahyllyssäkin esittelemättä! 


Laura Lähteenmäen trilogiaksi ensi vuonna täydentyvän North End –sarjan konsepti on toimiva ja todistaa taas osaltaan nuortenkirjailijoiden kekseliäisyyttä varioida sarjaformaattia ja uudistaa genreä yli lajirajojen. Trilogian tyttöpäähenkilöt vaihtuvat jokaisessa kirjassa: Niskaan putoavan taivaan keskiössä oli Teklan tarina, tässä toisessa osassa paneudutaan 16-vuotiaan Lunan oman tien löytymiseen. Viimeisessä, ensi kesänä ilmestyvässä osassa vuoron saa Aasa, joka tässä uutuudessa joutuu pitkäksi aikaa sairasvuoteelle kylmettyessään hengenvaarallisesti huomiohakuisen käytöksensä vuoksi.

Luna on kavereidensa silmissä hyväosainen ”kermaperse”. Isän johtama suklaatehdas on ollut paikkakunnan keskeinen työnantaja, mutta taloudelliset vaikeudet ja säännöstely ovat ajaneet isänkin yritystoiminnan ahtaalle. Lunan äiti on kuollut dramaattisesti Eurovisionin laulukilpailuiden jälkeen puhjenneissa levottomuuksissa. 

Lunan isälle muistot  ovat edelleen kipeitä, vaikka Luna saatiinkin pelastettua äidin kohdusta elämälle. Luna on perinyt äitinsä lauluäänen, ja hän päättää osallistua uuteen laulukilpailuun. Luovan kutsumuksen lisäksi tyttöä houkuttaa myös mahdollisuus saada kilpailun jälkeen itselleen ilmainen opiskelupaikka.

North End on suljettu ja sijainniltaan syrjäinen yhteisö valtakeskusten reunamila. Energiakriisi on pakottanut säännöstelyyn kaikilla elämän osa-alueilla. Lunan vanhempien ikäpolvi on elänyt historiallisen muutoksen aikaa, jolloin oli loppunut paitsi ruoka, niin myös lämpö ja yhteisymmärrys:

Muutos oli ollut kiivaimmillaan, kun Lunan äiti ja isä olivat olleet lapsia. Yhtäkkiä, alle kymmenessä vuodessa ilmastonmuutos oli kiihtynyt ennakoimattomalla vauhdilla ja raju energiakriisi oli iskenyt. Yhdessä ne olivat lamauttaneet maiden taloudet ja yhteiskunnalliset järjestelmät.
                  
Romaanissa viitataan kevyesti edellisiin, 200 vuotta sitten Suomea koetelleisiin nälkävuosiin, ja tämän vinkin kautta voi päätellä,  että kirjassa eletään 2060-lukua. Edellisessä osassa kerrottiin Ruotsin kuningatar Viktorian ikääntyneen.

Turistimatkailu on tehty myös mahdottomaksi: monia keskeisiä matkailukohteita on ajettu yhteisen edun ja polttoaineiden säästön takia maan tasalle: ”Miksi lähteä liikkeelle, kun ei ollut mitään nähtävää, kun kaikkialla oli samanlaista?”

Esimerkiksi Pariisin keskeinen turistikohde, Eiffelin torni, on purettu Ranskan valtion määräyksestä: näin saatiin tornissa rakennusaineena käytetty rauta hyödyttävään käyttöön.

Lähteenmäki ei monien muiden dystopioiden tavoin sorru kuvaamaan mitä mielikuvituksekkaampia teknisiä keksintöjä, ja ne harvat, joita hän kuvaa, ovat  nekin poikkeuksellisen luonnonläheisiä, kuten tiedonvälityksen ja kontrolloinnin kannalta keskeiset robottivarpuset !

Yhtenä sivujuonteena käsitellään ravistelevasti Lunan vaikeaa asemaa kouluyhteisössä. Isän aiempi taloudellisesti turvattu asema suklaatehtaan johtajana on heijastunut myös Lunan sosiaaliseen asemaan kaveripiirissä. Luokkatoverit nöyryyttävät häntä julmasti ja häikäilemättömästi. Aiemmissa realistisissa nuortenromaaneissaankin Lähteenmäki on kuvannut tarkkanäköisesti nuorten välisiä konflikteja, luottamusta ja lojaalisuutta.

-- ei hän onnistunut eikä hän voinut mitään sille, että hän itki. Itki ja nyki kangasta, joka repeili hänen sormissaan lisää. Se oli ohutta, ikkunoissa haalistunutta verhoa vain! Hän katsoi epätoivoissaan muita: lopettakaa jo, hänen silmänsä anelivat. Hän vilkuili heidän naamojaan, joissa silmät välähtelivät, välttivät katsomasta kohti. He näkivät, he kuulivat, eikä kukaan auttanut häntä. Kukaan ei astunut hänen tuekseen vaan he kaikki olivat samaa mieltä, ja sitten hän näki. 
Että Eevin kädessä vilahti jotakin, joka kiilsi ja jonka hän piilotti kämmeneensä ja siitä olallaan keikkuvaan laukkuun. 
Hän säpsähti kauhusta. Mikä se oli ollut? Veitsi? – -
 
Kiinnostavasti nuorten älyllinen valveutuneisuus ympäröivästä todellisuudesta ja kiinnostuminen myös politiikasta  on dystopioiden kautta lanseerattu uudelleen nuortenromaaneihin. Luna kyseenalaistaa rehtorin näkemyksen siitä, että vanhempien työttömyys ei heijastuisi koulun arkeen.

Lunan ikätoveri Kutri osallistuu uuden puolueen nuorisotoimintaan ja agiteeraa puolueen tavoitteita:

Luna ei ehtinyt kysyä tarkennusta, kun Kentän nuorisojärjestöläinen työnsi heidän käsiinsä puolueen esitteet. Vaalit lähestyivät, ja puolueiden edustajat olivat aloittaneet vaalityönsä. Walli sykki puolueiden nimiä ja näiden ajamia asioita – vaalit kiinnostivat jokaista, eikä kukaan lätissyt wallin mukaan nyt mistään trviaalista tai syyttänyt tehdasta. 
Kentän esitteissä luki, että Kenttä vaalii ympäristöarvoja ja kojraa sen, mitä aiemmat sukupolvet tuhosivat. Kenttä sallii turvapaikan hakijoiden maahanpääsyn ja ihmisten vapaan liikkuvuuden. Kenttä palauttaa kouluihin taideaineet, vähentää kuria ja valvontaa, vapauttaa verkon!
 
Kaiken peittävän tulvan teemat eivät juurikaan poikkea perinteisen realistisen nuortenkirjan painotuksista: perheen ja ystävien merkitys ja oman taiteellisen kutsumuksen löytyminen ovat Lunalle tärkeitä.

Ajallinen etäännytys auttaa lukijaa tarkkailemaan kriittisesti oman arkensa eettisiä ja moraalisia ratkaisuja.





perjantai 22. marraskuuta 2013

Tunnustusta ja ehdokkuuksia



Syksy on tunnetusti sadonkorjuun aikaa, ja vielä näin talven kynnykselläkin ropisee paljon tunnustusta, palkintoja ja ehdokkuuksia myös lasten- ja nuortenkirjoille.

IBBY Finland nimeää joka toinen vuosi ehdokkaansa kansainvälisen IBBY:n kunnialistalle. Listalle pääsivät  Vilja-Tuulia Huotarinen nuortenromaanilla valoa valoa valoa (Karisto 2011), Mia Franck fantasiaromaanilla Martrådar, (Schildts & Söderströms 2013) ja Annastiina Mäkitalo (Syväjärvi) kuvakirjasta Vanhan Rauman Kirsti  (Kiinnoste 2012). Kääntäjistä ehdolla asetettiin Outi Hassi unkarilaisen Ferenc Molnárin klassikon Koulupoikia suomennoksesta ( Otava 2012).

Lounais-Suomen Kirjailijoiden joka toinen vuosi jakamasta Anni Polva -tunnustuspalkinnosta kilpailee tänä vuonna viisi kirjailijaa ja sarjakirjaa.
Ehdokkaina ovat J. S. Meresmaan Mifongin perintö (Karisto 2012), Timo Parvelan Ella ja kaverit menevät metsään (Tammi 2013), Veera Salmen Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja (Otava 2013), Mila Teräksen Telma ja Kuiskausten koulu (Otava 2012) ja Netta Walldénin Ruben ja Ratikkaralli (WSOY 2013).
Anni Polva -tunnustuspalkinto perustettiin kohottamaan lasten ja nuorten sarjakirjojen statusta. Raadin mukaan tarjonta oli tänä vuonna laadukasta ja runsasta ja ehdokasasettelussa haluttiin kiinnittää huomiota nimenomaan sarjakirjojen monipuolisuuteen.
Siihen liittyen voisi sarjakirjallisuuden kategoriaan hyvin perustein nostaa vielä kuvakirjasarjat. Alkaneen 2000-luvun mittaan kuvakirjat ovat entisestään sarjoittuneet, ja myös niistä löytyy monia kunnianhimoisia kokonaisuuksia!     
Anni Polva –palkinnon raatiin kuuluivat  Roope Lipasti  ja Pirjo-Riitta Tähti-Wahl Lounais-Suomen Kirjailijoista, äidinkielen opettaja Anja Viranko sekä koululainen Vilma Meriö. Ulkojäsenenä raadin työhön osallistui myös koululainen Olga Lipasti. Voittaja julkistetaan joulukuun alussa.
Ensimmäinen Anni Polva -palkinto jaettiin vuonna 2007 ja sen sai Jukka Parkkinen kirjasta Karhukirjeitä kaamoksesta (WSOY 2006). Vuoden 2009 palkinnon sai Sari Peltoniemi lastenromaanista Soita minulle, Kukka Kaalinen (2008) ja vuoden 2011 palkinnon sai Anneli Kanto Futistyttö-sarjaan kuuluvasta Huippuvalmentajasta (Karisto 2011). 
Kuvittaja Julia Vuori sai lapsen oikeuksien päivänä keskiviikkona Taiteen edistämiskeskuksen jakaman lastenkulttuurin valtionpalkinnon, suuruudeltaan 15 000 euroa. Hän on  yhdessä Marjatta Levannon kanssa tehnyt lukuisia lasten taidekirjoja. Tunnetko? Lasten Ateneum   ilmestyi vuonna 1991. Vuori debytoi vuonna 1989 Ulla-Maija Aaltosen Jennin talli -kuvakirjan kuvittajana, ja siinä jo näkyy paljon hänen myöhemmällekin tuotannolleen tunnistettavia piirteitä: vahvaa ääriviivaa ja väriskaalaa.
Viimeisin Marjatta Levannon kanssa tehty yhteishanke on Taivaallinen suurperhe (Otava 2011), joka esittelee uskontojen ja myyttien rikasta olentogalleriaa. Karua kieltään kirjan lyhyestä elinkaaresta kertoo se, että Suomalaisen kirjakaupan sivuilla kirjaa myydään jo alle viiden euron alehintaan! 

Perusteluissa sanottiin mm. seuraavaa:

Vuoren helposti lähestyttävät kuvat houkuttelevat nuoren lukijan niin kultakauden taiteilijoiden Eero Järnefeltin tai Hugo Simbergin kuin nykytaiteen teosten maailmaan.  
Vuori on piirtänyt kuviinsa alusta saakka eläinhahmoja. Pienten lasten kuvakirjasarjassa esiintyvä sika on humaani ja lämmin hahmo, joka välittää ystävistään.
Liikuttavien ja lapsenomaisten eläinhahmojen tekemisiin ja lausahduksiin sisältyy aina myös humaanisuutta. Niinpä Tapiiri-hahmosta on tullut Sylva ry:n toiminnan tunnus. 
Vuori tuo uuden ja kiinnostavan näkökulman arkeen. Usein tarinat nyrjähtävät sovinnaisen tuolle puolen. Vuoren viimeisin kirja, Sika ei osaa päättää (2013), on piirretty sarjakuvamuotoon. Kirjan nonsense-huumori vetoaa kaiken ikäisiin lukijoihin. Jokainen ymmärtää tekstin omalla tavallaan. 
Vuoren kirjoja on käännetty japaniksi, koreaksi ja kiinaksi. Japanilaiset ovat hullaantuneet Vuoren luomaan Sikaan. Kun meillä Sika on ollut etenkin lasten ja naisten suosiossa, niin Japanissa sen ovat omineet teini-ikäiset. 


Ja paras viimeiseksi: 

Valtion media-, sarjakuva- ja kuvitusaiteen toimikunta on jakanut tänään ensimmäistä kertaa kuvitustaiteen valtionpalkinnon (15 000 euroa), joka on myönnetty kuvittaja Erika Kallasmaalle (s. 1969).  Perusteluissa sanottiin näin:


Erika Kallasmaan työn painopiste on lastenkulttuurissa. Hänen teoksilleen on tunnusomaista rento muotokieli ja rikkaat sommitelmat, joita sitoo näennäisestä riehakkuudesta huolimatta hallittu värisuunnittelu. Kallasmaan teokset ylittävät kaikki sovinnaisuuden rajat.  
Lastenkulttuuripainotuksesta huolimatta hänen kuvallinen maailmansa vaikuttaa voimakkaasti kaikenikäisiin.Kallasmaan kuvittama Yökyöpelit ilmestyi 2008. Sen pohjalta Helsingin kaupunginteatteri tuotti musiikkinäytelmän, johon Kallasmaa suunnitteli lavastuksen ja puvustuksen. Ohjaus ja käsikirjoitus olivat Laura Ruohosen. 
Seuraavaksi Yökyöpelien satukirjamaailma siirtyy televisioon. Tunnettujen näyttelijöiden esittämät "höperön rehvakkaat" hahmot liikkuvat 3D-lavasteiden, perinteisten kulissien ja Kallasmaan piirrosanimaation keskellä. 
Kallasmaa on myös ollut ideoimassa Tiitiäisen satupuistoa, joka valmistuu Tampereelle tämän vuoden lopulla. MA-arkkitehtiryhmän ja Kallasmaan yhteinen Kolonkolonkolo-ehdotus voitti kaupungin järjestämän kilpailun 2012. 
Kallasmaa on koulutukseltaan graafinen suunnittelija ja kuvittaja. Hän on toiminut alansa opettajana Aalto-yliopistossa. Aikaisemmin hänet on palkittu Kuvittajat ry:n Kaiku-palkinnolla (2005). 

Toivottavasti tällainen lastenkirjakuvitustaiteelle osoitettu iso tunnustus näkyy ennen pitkää myös kustantamoissa kuvittajien paremmissa tekijänoikeussopimuksissa ja käytännön työn arvostuksessa!


Lastenkirjahylly onnittelee kaikkia ehdokkaita sekä Erika Kallasmaata ja Julia Vuorta lämpimästi.