Kun taidemuseo menee hetkeksi jengoiltaan

 

Laura Ertimo & Maria Sann: Ateneumin arvoitus. 184 sivua. Tammi 2025. 

 

 
Irrallaan luetellen yksityiskohdat ovat outoja: Patsaat ja taulut eivät yleensä puhu. Ateneumissa ei voi pudota oviaukosta työmaalle. Museokäynnit eivät kai oikeasti ole hengenvaarallisia. Joskus homma kuitenkin menee raiteiltaan, kun tapahtumat seuraavat toisiaan riittävän nopealla tahdilla. Jo museoretkeä edeltävänä iltana ilmassa oli jotain outoa, mutta tuskin kukaan vielä hoksasi mahdollista vaaraa.

 
 
Paikkasidonnainen lastenkirjallisuus ei sinänsä ole mikään uusi keksintö. 

Museokortin suuren suosion nosteessa uskoisin löytyvän jopa kysyntää kokonaiselle kirjasarjalle, jossa seikkailtaisiin Suomen eri museoissa. 
 
Kuudesluokkalaiset tekevät retken Ateneumin taidemuseoon. Luokan yhteishenki ei ole kovin hyvä, ja suuri osa oppilaista ei edes ole järin innostunut vierailusta. 

Pietulle museo on sitä vastoin hyvinkin tuttu Ateneumissa työskennelleen enon kautta. Nyt eno on kuollut ja Pietu on siksi allapäin. 

Anna on tullut luokalle vasta hiljattain ja tuntee siksikin olonsa ulkopuoliseksi ja kaipaa vanhaa kotimaataan.

Annan ulkopuolisuuden tunne konkretisoituu
vaikkapa tytön halussa piilotella museokaupan korttitelineen
takana. Maria Sannin kuvitusta Laura Ertimon faktaa ja fiktiota
yhdistävään lastenromaaniin Ateneumin arvoitus (Tammi 2025).  

 
Laura Ertimon ja Maria Sannin Ateneumin arvoitus yhdistää omaperäisesti faktaa ja fiktiota sekä arkea ja fantasiaa. Kirjan lukemisen jälkeen katsoo takuuvarmasti Ateneumin fasadia ja siinä näkyviä veistoksia aivan uusin silmin! 

Tapahtumat käynnistyvät, kun Ateneumin museorakennuksen päätykolmion yläosaa koristava Pallas Athene, kreikkalaisen mytologian sotataidon, tiedon ja viisauden jumalatar,  päättää  lähteä hetkeksi viettämään omaa aikaa. 

Ison ikkunan molemmpin puolin seisovat karyatidi-naisveistokset, taiteen hengettäret,   käyttävät myös tilaisuuden hyväkseen ja poistuvat vartiopaikaltaan.   
 
Tämä sysää koko rakennuksen kaaokseen: talo keikkuu ja tutisee, syntyy aikaluuppeja ja taideteokset pystyvät keskustelemaan museovieraiden kanssa.
 
Anna erkaantuu muusta ryhmästä ja pääsee yllättäen aikamatkalle kokemaan Ateneumin historian eri vaiheita. 

Erityisen merkittäväksi koituu kohtaaminen Hugo Simbergin kanssa. 

Anna putoaa ajassa taaksepäin, aina vuoteen 1895 asti.  

Ilman luokkatoveriensa vierailupäivän aikana vankistunutta yhteishenkeä hän saattaisi jäädä ikiajoiksi menneisyyden vangiksi.  

 

Anna pääsee myös vaeltamaan vanhan Helsingin keskustan
läpi, kun taidemuseon vahtimestarin vaimon kotisynnytys
yllättäen käynnistyy. Maria Sannin kuvitusta Laura Ertimon
faktaa ja fiktiota yhdistävään lastenromaaniin 
Ateneumin arvoitus (Tammi 2025).  

 
 
Laura Ertimo on kirjoittanut useita tietokirjoja lapsille ja nuorille. 

Ateneumin arvoitus on hänen aiempiin teoksiinsa verrattuna tarinavetoisempi. Perättäisissä luvuissa ollaan nykyhetkessä ja Annan aikamatkalla, mikä edellyttää lukijalta herpaantumatonta tarkkaavaisuutta. 

Kuvataiteista ja historiasta kiinnostuneeseen lapseen ja varhaisnuoreen teoksen monisäikeisyys ja tuhti tietomäärä tekevät varmasti vaikutuksen. 

”Tavalliselle lapsilukijalle” sisällön monipuolisuus voi olla haastavaa. 

Kahden aikatason rinnalla kulkee nimittäin vielä Maria Sannin hulvaton sarjakuvatarina museon fasadin neljän taiteen hengettären vapaapäivästä.     

Maria Sannin sarjakuva päättyy Athenen paluuseen ja
Ateneumin fasadi vakauttaa museon ennalleen. 
Maria  Sannin kuvitusta Laura Ertimon  faktaa ja fiktiota
yhdistävään lastenromaaniin  Ateneumin arvoitus
 (Tammi 2025).  

 
Lukija – ikään katsomatta! –  saa paljon tietoa sekä Suomen, Helsingin että Ateneumin taidemuseon historiasta, suomalaisesta maalaustaiteesta ja museoiden asiakastyöstä. 

Sivun marginaalissa näkyvät taideteosten numerokoodit, joiden avulla lukija voi myös paneutua tarkemmin taideteoksiin. 

Ertimon ja Maria Sannin vankka asiantuntemus näkyy myös Tietoliitteen jälkisanoissa, kun tekijät kertovat faktan ja fiktion yhdistämisestä sekä huolella kootussa Aikajanassa, joka tuo konkretiaa tarinassa mainittuihin taideteoksiin vuosilukuihin ja historian käännekohtiin. 

Aikajana konkretisoi, havainnollistaa ja kiteyttää
historiallisia käännekohtia Laura Ertimon ja Maria Sannin
faktaa ja fiktiota yhdistävässä lastenromaanissa
Ateneumin arvoitus (Tammi 2025).

 

 
Ateneumin arvoitus tekee kunniaa myös erilaisille kohdeyleisöille räätälöidylle asiantunteville palveluille. 
 
 
Taidemaalari Valle Rosenbergin omakuva ihmettelee museovieraiden viehtymystä silmäillä koko ajan ”pieniä peilejä”: 
 

En ymmärrä mikä noissa läpysköissä on niin ihmeellistä. Pelkkiä huonoja peilejä, ja silti yleisö tuijottaa nykyään näyttelyssäkin enemmän niitä kuin taidetta! Upeimmatkin maalaukset kelpaavat vain taustaksi katsojien omille naamoille!”  

 

Tammi on tehnyt aiemminkin yhteistyötä Ateneumin ja Kansallisgallerian kanssa. 

Riikka Jäntin Pikku hiiri opintiellä- ja Kaisa Happosen & Anne Vaskon Mur: pieni lintukirja -kartonkikirjoissa (Tammi 2024) päästään tuttujen kuvakirjasankarien matkassa virittäytymään Akseli Gallen-Kallelan ja Ferdinand von Wrightin maalauksiin. 

Unia ja unelmia

Emilia Lehtinen: Unissa lentämisen opas. 157 sivua. Avain 2022. Kansikuva Jussi Jääskeläinen.

 

Mitä väliä sillä on, lennätkö unessa vai valveilla, kun elämästäsi puolet on kuitenkin unta. Ajattele nyt, kuinka kauan me vietämme sängyissä pitkällämme! Mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki se aika tarvitsisi viettää vain kiltisti peiton alla. Unikin on elämää! Ja millaista elämää! Täynnä seikkailuja. Valtakuntia, joita juuri sinä voit hallita. Ihmeitä,  joita voit tehdä. Ystäviä, jotka ovat toinen toistaan jännittävämpiä… 

 

Emilia Lehtinen on aiemmin tehnyt kolme lastenkirjaa (Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille, Kulta, voisitko syöstä tulta ja Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti, WSOY 2009–2012) yhdessä kuvittaja Laura Valojärven kanssa. 

Niitä voisi luonnehtia runokuvakirjoiksi tai runotarinakirjoiksi tai proosarunokirjoiksi. 

 

Unissa lentämisen oppaasta löytyy näistä kolmesta  kirjasta tuttua eetosta lukijan yllyttämistä pidäkkeettömään mielikuvitteluun. 

Ennen kirjaformaattia tarinaan on voinut tutustua aiemmin Storytelin äänikirjana. 

 

Lehtisen lastenromaani on aiheeltaan ja tunnelmaltaan omintakeinen. 

Lapsilukijalta kirja edellyttää – kirjan teemankin mukaan! – rohkeaa heittäytymistä ja toisaalta alttiutta tempautua hieman verkkaisemman ja salaviisaan tarinan kyytiin. 

 

Romaanin alussa Valo on pettynyt, sillä hänen vanhempansa ovat lähteneet kahdestaan lomamatkalle. Valo olisi mieluusti halunnut päästä mukaan, sillä hän rakastaa lentämistä. 

Valo viettää äidin ja isän reilun viikon kestävän matkan ajan  tätinsä Maijan luona. 

Täti opettaa siskonpojalleen paljon unista, niiden tulkinnasta, uneksimisesta ja mielikuvituksen voimasta.  

 

Näiltä osin tarinassa on klassisten lastenkirjojen tenhoa: monet seikkailuthan usein tulevat mahdolliseksi nimenomaan siksi, että kontrolloivat vanhemmat lähettävät lapsen syystä tai toisesta muiden hoteisiin. 

 

Valokin oppii – sekä unessa että valveilla – luottamaan enemmän omiin voimavaroihinsa. 

Koti-ikävässä ei ole mitään noloa ja kun pahin kaipuu hellittää, Valo huomaa nauttivansa Maija-tädin seurasta ja ajatuksista.

 

Maija-tädin kerrotaan olleen nuorena lastenhoitajana Englannissa:

 

Maija oli väittänyt pikkusiskolleen, eli Valon äidille, että oli saanut työn, koska oli niin tiukka ja piti hoitolapset kovassa kurissa. Lapset olivat olleet äärimmäisen harvoin tottelemattomia ja olivat ryhtyneet aina kaikkeen, mitä Maija oli ehdottanut. Ainoa asia, missä Maija ei ollut kulemma saanut hoitolapsia ruotuun oli se, että he itsepintaisesti väittivät olleensa hänen kanssaan ihmeellisillä seikkailuilla. Maija oli nakellut niskojaan ja sanonut, että unta näkivät. 

 

Maijan rekvisiittaan lastenhoitajana oli myös kuulunut sateenvarjo, jossa oli norsunpään muotoinen kahva. 

Valistunut aikuislukija yhdistää tietysti nämä vihjeet heti P. L.  Traversin Maija Poppaseen!

Valo tutustuu unimaailmassa kahteen taidehistorian suurmieheen, Marc Chagalliin, jonka teoksissa toistuu usein lentämisen teema, sekä Leonardo da Vinciin, joka haaveili jo 1400-luvulla lentämisestä. Maija-tädin taiteilijaystävän kautta Valo innostuu itsekin maalaamaan.