Pikkuruiset
eläinsankarit ovat aina olleet lastenkirjoissa suosittuja. Muistetaanpa vaikka itävaltalais-saksalaisen Waldemar Bonselsin Maija mehiläinen (alk. Die Biene Maja, 1912) ja Marjatta Kurenniemen esikoisteos Pukke Punamuurahaisen seikkailut (Valistus 1946).
Kristiina Taivalvuon alkuperäiseen tarinaan pohjaava kuvakirja Caru on kiinnostava kuriositeetti 1980-luvulta.
![]() |
| Näkymä muurahaispesän käytäväverkostoon on huikaisevan hieno. Auvo Taivalvuonkuvitusta Kristiina Taivalvuon ja Jyrki Joensuun tekstiin kuvakirjassa Caru(Lasten Keskus 1981). |
Kuvakirja kertoo yhden version H. C. Andersenin Rumasta ankanpoikasesta. Caru syntyy muurahaispesään mutta aiheuttaa erilaisella olemuksellaan paljon hämmästystä.
Sen pieni koko, vikkelyys ja tuntosarvet muistuttavat muurahaista, mutta paksu pörröinen tukka ja kädet jalat ovat kuin ihmisellä.
Hoitajamuurahainen
toteaa Carun terveeksi ja siten työkelpoiseksi ja patistaa tämän muitten
muurahaisten joukkoon uurastamaan.
Caru
aiheuttaa kuitenkin monenlaista hämmennystä, kun se ei osaakaan vaistonvaraisesti
käyttäytyä muiden muurahaisten lailla. Caru saa keon valtiattarelta, kuningatar
Carufalta, luvan mennä ”katsomaan ja kokemaan, ettei tämä keko ole koko
maailma”.
Lastenkirjan klassisen kaavan mukaan Caru lähtee etsimään itseään ja se kohtaa matkallaan monia hyönteisiä sekä kauneutta, rumuutta, julmuutta ja ystävällisyyttä. Kokemuksistaan kiitollisena se palaa takaisin muurahaiskekoon ja luottaa, että löytää vielä oman paikkansa maailmassa.
Carun
visuaalisen hahmon on tehnyt Auvo Taivalvuo. Caru seikkaili ensin
samannimisessä tv-sarjassa, jota esitettiin lastenohjelmissa ensimmäisen kerran
vuosina 1980–1981.
Caru
onkin kiinnostava esimerkki tuotteistamisesta: Taivalvuo nimittäin suunnitteli
Arabialle myös Caru-seinälautassarjan, jolle löytyy vieläkin keräilijöitä.
Taivalvuon
piirtimen jälki liittyy myös kiinnostavasti Fauni-peikkojen historiaan. Aviopari Martti & Helena
Kuuskoski perustivat Atelier
Faunin Järvenpäähän vuonna 1954 ja ryhtyivät valmistamaan peikkoja työllistäen
näin lähes 200 ihmistä.
Peikot esiintyivät figuurien lisäksi sarjakuvissa, lyhytelokuvissa, tekstiileissä ja kirjoissa (esim. Martti Kuuskoski: Peikot, kuv. Auvo Taivalvuo & Marja-Liisa Kaitala, 1984). Peikot levisivät noin 40 maahan, ja Englannissa suosittuja Tivvy-kirjoja painettiin satoja tuhansia.
Peikot esiintyivät figuurien lisäksi sarjakuvissa, lyhytelokuvissa, tekstiileissä ja kirjoissa (esim. Martti Kuuskoski: Peikot, kuv. Auvo Taivalvuo & Marja-Liisa Kaitala, 1984). Peikot levisivät noin 40 maahan, ja Englannissa suosittuja Tivvy-kirjoja painettiin satoja tuhansia.
Peikkofiguureita
myytiin miljoonia, ja suurimman suosion ne saavuttivat ulkomailla.
Kuuskosket
perustivat Järvenpäähän
Peikkopuiston vuonna 1957 ja sen toiminta jatkui 1970-luvun alkupuolelle asti. Huippuvuosinaan se oli Suomen suosituin turistikohde heti Linnanmäen jälkeen! Vuonna 1965 lasten televisio-ohjelma Sirkus
Papukaija teki tunnin mittaisen
ohjelman Peikkometsästä. Ohjelmaa varten Helena Kuuskoski halusi kansoittaa
puiston elävillä peikoilla!
![]() |
| Suomalaisessa turismissa osattiin hyödyntää peikkoja jo ennen Naantalin Muumilaaksoa. Järvenpään Peikkometsässä elokuussa 1972. Valokuvat Pekka Heikkilä. |
Muistan hyvin sinne perheen kanssa tehdyn kesäretken.
Taivalvuo
on kuvittanut myös Anni Swanin sadut Vuorenkuninkaan poika ja Kesätarina
joulu-ukosta (WSOY 1982).






