Perheen ainokainen eksyksissä

Guojing: The Only Child, Schwartz & Wade books 2015.

Toimittaja Mari Mannisen Yhden lapsen kansa (Atena 2016)  palkittiin viime vuonna Tieto-Finlandialla.

Kiinalaisen Guojingin tekstitön kuvakirja – tai graafinen romaani – The Only Child avaa myös yhden näkökulman Kiinan yhden lapsen politiikkaan.

Perheen ainokaiset ovat Kiinassa vanhempiensa silmäteriä ja jakamattoman huomion kohteita, mutta tälläkin on varjopuolensa.

Saatesanoissa Guojing  kertoo kirjan synnystä.

Vanhempien piti tehdä pitkää päivää töissä ja isoäiti hoiti tyttöä paljon. Toisinaan Guojing joutui olemaan myös aivan yksin kotona. Käytäntö on tuttu monelle ennen yhden lapsen syntyvyyden säännöstelypolitiikan lakkauttamista syntyneelle lapselle Kiinassa ja Guoging kutsuukin omaa 1980-luvun sukupolveaan hyvin yksinäisten lasten sukupolveksi.

Yksin kotiin jääminen kuvataan hyvin konkreettisesti, kun lapsi jää
suljetun oven taakse yksin. Guojingin kuvitusta kirjaan The Only Child
(Schwartz & Wade books 2015).

Kirjan pontimena on yksittäinen lapsuuden väkevä muisto: Isä lähetti vasta kuusivuotiaan tyttärensä bussilla isoäidin luokse. Tyttö nukahtaa kesken bussimatkan ja herää vasta päätepysäkillä hämmentyneenä ja eksyksissä. Neuvokas tyttö seuraa johdinauton sähköjohtoja ja päätyy isoäidin ovelle... kolmen tunnin harhailun jälkeen.

Guojing on halunnut liennyttää kirjan kautta omia yksinäisyyden ja eristyneisyyden tuntojaan, mutta toteutus on silti hyvin universaali ja koskettava.

Tehokas kuvakulman vaihto tuo lapsen hätäännyksen hyvin kouriintuntuvasti esille. Guojingin kuvitusta kirjaan The Only Child (Schwartz & Wade books 2015). 

Kuvakirjassa bussiin nukahtanut lapsi saa oppaakseen peuran, joka johdattaa hänet turvallisesti takaisin kotiin vanhempien luokse.

Laajoista maisemapanoraamoista tarkkoihin yksityiskohtiin zuumaava kuvitus tuo mieleen Raymond Briggsin Lumiukon, joka tunnetaan tekstittömän sarjakuvan lisäksi myös animaationa. Guojingin esikoiskirja on rinnastettu myös Shaun Tanin siirtolaisen tuntoja peilaavaan Arrivaliin.

 

Kansainvälinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden järjestö IBBY:n vuonna 2012 koostama Silent Books –näyttely on parhaillaan esillä Irlannissa. Idea tekstittömien kuvakirjojen kokoamisesta sai alkunsa Italian Lampedusassa, jonne monet pakolaiset päätyivät ylitettyään Välimeren vaarallisella pakomatkallaan. 

Näyttelyllä halutaan havainnollistaa, kuinka tekstittömät kirjat voivat ylittää kulttuuri- ja kielirajat ja kannustaa ihmisiä löytämään lohtua kirjoista ja lukemisesta.   

Kuluvalla viikolla vietetään Suomessa 40:ttä kertaa Lukukeskuksen luotsaamaa Lukuviikkoa.  

21. luukku: Paras lahja on aineeton elämys

John Prater: Lahja, 26 sivua, Kustannus-Mäkelä 1985.

Tämä kuvakirja on ilmestynyt jo 30 vuotta sitten, mutta aika ei ole syönyt sen sanomaa, pikemminkin päinvastoin.

Tänä jouluna on paljon aiempaa enemmän puhuttu aineettomista joululahjoista ja elämyslahjoista. Niitä suositellaan annettavaksi ystävälle, jolla on jo kaikkea mahdollista.

Poika ja tyttö saavat ison lahjapaketin. Sen sisältä löytyy kaksi puutuolia, mutta iso pahvilaatikko onkin oiva kulkupeli. 

Suurkaupungin humusta lentävä pahvilaatikko pääsee pian avarammille vesille.
John Praterin kuvitusta kirjaan Lahja (Kustannus-Mäkelä 1985). 

Lapset lähtevät laatikon kyydissä ilmaan. Ja mitä kaikkea he kokevatkaan! 

Seikkailun voi sepittää itse mieleisekseen tässä tekstittömässä, kuvasarjoina etenevässä kirjassa.

Kyllikseen seikkailtuaan lapset palaavat takaisin kotiin.

Vaiherikkaan matkan jälkeen päädytään tietysti takaisin kotiin. Ja huimasta
matkasta tietämätön isä heittää mainion kulkupelin roskiseen. John Praterin
kuvitusta kirjaan Lahja (Kustannus-Mäkelä 1985).  

Isä korjaa ison pahvilaatikon lastenhuoneen lattialta ja vie sen ulos roskikseen.

Laatikko on täyttänyt tehtävänsä ja lapset vetäytyvät leikkeihinsä.

Puiden ja siivekkäiden kohtaamisia, tarinan saat sepittää itse!

Emmi Jormalainen: Puu, 32 sivua, Studio Panama 2013.

Rouva Huu on aina tuntenut viehtymystä tekstittömiin kuvakirjoihin, jotka antavat lapselle mahdollisuuden sepittää itse tarina mieleisekseen.

Kuvat stimuloivat mielikuvitusta ja antavat tilaa omien juoniaihioiden kehittämiseen. Suomen lastenkirjamarkkinat ovat pienet, ja niinpä kustantajat eivät oikein näytä uskovan tällaisten kirjojen menekkiin.

Kokeiluita tähän suuntaan on kuitenkin tehnyt Hannamari Ruohonen Eläinten kaupunki- kuvakirjasarjassaan (WSOY 2007–2009). Lyhyen johdantotekstin jälkeen on tapahtumantäyteisiä kuva-aukeamia, joista lapsi voi poimia itseään kiinnostavia asioita ja kertoa kirjaa mieleisellään tavalla.

Tekstittömiin kuvakirjoihin liittyy siis loputtoman varioinnin mahdollisuus: aina uusilla kuvanlukukerroilla tarina voi muuttua aivan toiseksi!

Japanilainen Mitsumasa Anno on tekstittömien kuvakirjojen taituri, jonka kirjoja voi yrittää löytää ulkomaan matkoilta.

Keväällä ostin Berliinistä Aaron Beckerin kuvakirjan Die Reise (Gerstenberg 2015), jossa on vielä toinenkin minua kiehtova erityisominaisuus: lapsipäähenkilö piirtää itsensä sananmukaisesti osaksi tarinaa. 

Mutta tähän hauskuuteen palaan joskus tuonnempana uudelleen.   

Emmi Jormalaisen omakustanteena ilmestynyt Puu on pari vuotta sitten mennyt minulta tyyten minulta ohi, mutta onneksi IBBY Finland nosti teoksen esiin. 

Kansainvälinen nuortenkirjaneuvosto  IBBY havahtui auttamaan Välimeren saarella Lampedusassa Eurooppaan pyrkiviä pakolaisia. Nuortenkirjaneuvosto käynnisti Silent Books –projektin vuonna 2013.  

Hankkeen tavoitteena on kerätä kuvakirjoja eri puolilta maailmaa pakolaislasten luettavaksi.  IBBY haastoi jäsenmaidensa toimijoita ehdottamaan tekstittömiä kuvakirjoja pakolaislapsille toimitettavaksi. Tekstittömät kirjathan ylittävät kaikki kielirajat!  

Jormalaisen kirjan tarkoituksena ei ole bongata tuttuja lintulajeja, 
pikemminkin linnut ja niiden ulkonäköön ladattu sielukkuus ilmentävät erilaisia 
tunnetiloja jakannustavat unelmointiin. Emmi Jormalaisen kuvitusta 
tekstittömään kuvakirjaan Puu (Studio Panama 2013). 

IBBY Finlandin Silent Books –projektiin nimeämä Suomen ehdokas, Emmi Jormalaisen Puu,  hyväksyttiin tänä keväänä Bolognan lastenkirjamessuilla tekstittömien kuvakirjojen kokoelman kunnialistalle.

Jormalainen on valinnut kirjaansa kaksi vahvaa ja varmasti hyvin eri kulttuureissakin avautuvaa symbolia, linnun ja puun. Kuvan katsoja voi itse rakentaa niiden varaan omaa tarinaa.

Ihmisen kädenjälki näkyy puuhun rakennetun majan kautta. 
Emmi Jormalaisen kuvitusta tekstittömään kuvakirjaan 
Puu (Studio Panama 2013). 

Aukeamilla on eri puulajeja ja erilaisia lintuja puiden oksistoissa, eri vuodenaikoina ja eri maanosissa. 

Kaksi aukeamaa muodostaa aina kuvaparin, jossa kuvataan samaa puuta zuumaten sitä ylhäältä alaspäin. Puu tarjoaa kaikille suojaa, syötävää ja levähdyspaikan. 

Yhdellä aukeamalla puuhun on myös rakennettu maja, ja sen sisällä lymyilee lintu!

Lopuksi kuvataan vielä puun vahva juurakko, joka junttaa puun vahvasti maahan.

Neljä muuta tekstittömien lastenkirjojen Silent books -kunnialistalle yltänyttä teosta ovat Ronan Badelin L’ami paresseux (engl. The Lazy Friend; Autrement/Gecko Press 2014) , Fanette Mellierin Dans la lune (engl. On the Moon, Editions du Livre 2013),   Su-yeon Kimom Eoneu Badatgaeui Haru (engl. A Day at the Beach,  Borim Press 2012) sekä Eva Macekován 12 Hodin s Oskarem (engl. 12 hours with Oscar; Baobab 2012).

Kuvittaja ja graafinen suunnittelija  Emmi Jormalainen tunnetaan lastenkirjakentällä parhaiten Veera Salmen Puluboi-kirjojen kuvittajana. 

Hänen tuorein kuvitustyönsä on Suomen lasten iltasatuja -kokoelman (Otava 2015, toim. Laila Hirvisaari & Anja Salokannel) kuvitus.  

Kuvittajana hän haluaa kuvata muutosta, epätäydellisyyttä ja arkipäivän elämää.