Maiseman ja luonnon lukutaitokin on tärkeää

Reetta Niemelä, Karoliina Suoniemi & Sanna Pelliccioni: Ada ja kasvien kuiske. 124 sivua. Sagalund 2025.

Ada ja kasvien kuiske ilmestyi jo viime vuoden puolella, mutta olen odottanut talven kellahtamista vehreän kevään puolelle, jotta tarinallinen tietokirja virittäisi minua sopivalle taajuudelle.
 
Kirjan on kustantanut Kemiönsaaressa sijaitseva Sagalundin museo, joka on Suomen ensimmäinen ulkomuseo, perustettu vuonna 1900. 

Sagalundissa on myös puutarha ja lastenkulttuurikeskus.  
 
Kirja on esineenä tavattoman kaunis: vaaleanvihreä kluuttiselkämys ja lukumerkkinauha ohjaavat itsessään lukijaa rauhoittumaan ja nauttimaan sekä tarinan että luonnon estetiikasta.
 
Ada ja kasvien kuiske on jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka museot näkevät nykyisin entistä enemmän vaivaa löytääkseen museokauppoihinsa ja valtakunnalliseen levitykseen lastenkirjoja, jotka havainnollistavat kiinnostavasti oman alueen erityispiirteitä.  

Sanna Pelliccioni asettaa kauniisti aukeaman oikealla laidalla seisovat lapset
osaksi vanhaa perinnemaisemaa. Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen kirjoittamaan lastenkirjaan Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 

Kirjahanke on toteutettu Ympäristöministeriön tuella. 

Sagalundin museo näkyy kirjassa lähinnä kuvituksessa, jossa on hyödynnetty vanhoja valokuvia. Itse tarinassa paikallisväri ei ole niin vahvasti aistittavissa. 
 
Alakouluikäinen Ada lähtee uusperheensä kanssa kesänviettoon vuokramökille. 

Jo mökin pihalla Ada tuntee outoja väristyksiä, ja pian hän jo saa yhteyden nimikaimaansa, kylällä kauan sitten asuneeseen, jo edesmenneeseen vanhaan Adaan, joka oli piikana pappilassa ja teki kyläläisille ompelutöitä. 

Tyttö huomaa myös kuulevansa pihapiirin ja lähialueen kasvien puhetta. 
 
Kirjalla ei ole vain yhtä lukukoodia: sen voi lukea jännitystä leppoisasti nostattavana mysteeriseikkailuna, mutta luonnon tutkimiseen virittynyt lapsi voi saada siitä myös sykäyksen ottaa enemmän selville omasta lähiluonnosta  ja sen arkipäiväisestä suojelusta. 

Ada löytää vanhan kasvion ja tutkii kiinnostuneena sen kasveja.
Sanna Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen
kirjoittamaan lastenkirjaan Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 

Kasvit antavat Adalle tietoa ja välittävät myös huolensa siitä, että ihmisten toimet muodostuvat uhkaksi luonnon monimuotoisuudelle:
 

 
Äkkiä Ada ymmärtää jotain tärkeää. Sillä, että etsii ja opettelee tuntemaan kasveja, on todella suuri merkitys. Lapset voivat kertoa aikuisille ja kaikille kiinnostuneille, missä harvinaiset kasvit kasvavat. He voivat saada aikuisetkin suojelemaan niitä. Ada tuntee pulppuilevaa riemua. 

 

Lapset tekevät lähiluontoon päiväretkiä polkupyörillä.
Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen
 kirjoittamaan lastenkirjaan Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 

Ada saa paikallisoppaikseen kaksi ikätoveriaan, Daniellen ja Marcuksen, joiden kanssa hän tekee  pieniä päiväretkiä kylän eri puolille. 
 
Reetta Niemelä, Karoliina Suoniemi ja Sanna Pelliccioni vastaavat yhdessä erilaisista tekstikokonaisuuksista. Heidän eri alojen asiantuntijuutensa  lomittuvat toisiinsa, joten keskinäistä työnjakoa ei ole valmiissa lopputuloksessa eritelty. 

 

Sanna Pelliccionin biologin koulutus näkyy hienopiirteisissä
ja tunnistettavissa kasvikuvissa. Aukeamalla pihan ja pientareen
yleisiä kasveja. Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen kirjoittamaan lastenkirjaan Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 

Sanna Pelliccioni näyttää jälleen monipuolisuutensa perinteiset puu- ja vesiväritekniikat hallitsevana kuvittajana. Hänen aiempi biologin koulutuksensa näkyy lajipiirteiden osalta tarkoissa kasvikuvissa. 
 
Perinnemaisemat pääsevät oikeuksiinsa  lintuperspektiivistä kuvatuissa jyhkeissä maisemakuvissa. 

Verraton lajissaan on myös  havainnollinen vanhan maalaistalon pohjapiirros, jossa katto ja osa seinistä on poistettu nukkekodin tavoin. 

Myös Pelliccionin henkilökuvissa luonto on eri tavoin väkevästi läsnä. 

Kannen juureva kuva-aihe, lapsi astelemassa paljain jaloin, varioi Johanna Venhon ja Pelliccionin  Metsämuistikirja -kuvakirjan kuvituskuvaa (Teos 2022).

Luin äskettäin Nelli Hietalan romaanin Puun sielu (Aula & Co 2026), joka lomittaa Hietalan oman elämän akuuttia kriisiä kuvanveistäjä Eva Ryynäsen (1915–2001) elämään. 
 
 

Puun sielun minäkertojalle muodostuu erityisen kiinteä suhde kodin lähellä olevaan vanhaan "keisarinmäntyyn". 

Puun sielun tavoin myös Ada ja kasvien kuiske havahduttaa luonnosta vieraantunutta (lapsi)lukijaa aistimaan väkevästi lähiluontoa, ottamaan siihen kontaktia rohkeasti ja siekailematta: 

Hiekkatie johtaa korkealle mäelle. Mäen huipulla tien vieressä seisoo uljas vanha mänty. Kun Ada pyöräilee sen ohi, hän on kuulevinaan sen humisevan aivan erityisellä, mäntymäisellä tavalla. 

    –    Hei pieni ihminen. Minä olen kasvanut tässä jo kaksisataa vuotta. Kun minä olin pieni taimi, täällä näytti aivan erilaiselta. Nyt minä vartioin koko kylää.

 

Hektinen aika altistaa meitä pitämään luontoa itsestäänselvyytenä. 

Nämä kaksi eri kohderyhmille suunnattua uutuutta resonoivat kiinnostavasti keskenään.  

Kotimaisia lastenkirjoja, joissa seikkaillaan museoissa tai museo ollut yhteistyökumppanina kirjan teossa:

Juha-Pekka Koskinen: Mysteerijengi: Kosken kummajainen. Kuvittanut Saana Nyqvist. Karisto 2026 / Verlan tehdasmuseo

Laura Ertimo & Maria Sann: Ateneumin arvoitus, Tammi 2025 /Ateneumin taidemuseo

Juha-Pekka Koskinen:Mysteerijengi: Museon pitkäkyntinen, kuv. Saana Nyqvist, Karisto 2025 / Kansallismuseo

 Riikka Jäntti: Pikku hiiri opintiellä, Tammi 2023 / Ateneumin taidemuseo

Kaisa Happonen: Mur, pieni lintukirja, Tammi 2023 / Ateneumin taidemuseo 

Tiina Hautala & Marjo Nygård: Museon hassu haamuherra, Haamu 2022 / Pohjanmaan museo

Katriina Kaija: Oletko kuullut järven? Toim. Anna-Maria Larikka & Mari Liimatainen. Mikkelin taidemuseo 2022  

Elina Jasu, Marko Laihinen & Markus Rantanen: Maestro Markus & Fiktio Fakta: Kansanmusiikin kyydissä! Puukenkki 2020 / Laitilan Kauppilan umpipiha 

Ria Berg: Kadonnut Fortuna. Seikkailu antiikin Ostiassa. Tampereen museoiden julkaisuja. Vapriikki ja Satukustannus 2019 / Vapriikki 

Saana Saarinen: Kauppaleikki muuttuu todeksi: Tarinoita seikkailuista Suomen linnoissa, Elpo 2019

Elina Kuorelahti & Nunnu Halmetoja: Museoseikkailu, Nemo 2019 / Helsinki: Ateneumin taidemuseo, Luonnontieteellinen museo, Kaapelitehtaan Teatterimuseo, Turku: Turun linna, Aboa Vetus & Ars Nova -museo 

Janina Ahlfors, Minna Honkasalo & Päivi Arenius: Muumimuseokirja, WSOY 2019 / Tampereen taidemuseo / Muumimuseo

Koskettavaa taidetta. Lasten katselu- ja kokeilukirja. Toim. Suvi-Mari Eteläinen, Päivi Nieppola & Päivi Viherkoski. Käännökset Tarja Haikara. Graafinen suunnittelu Jari Karppanen. Serlachius-museoiden julkaisuja 2016. 

Annastiina Mäkitalo: Vanhan Rauman Kirsti, Kiinnoste 2012 / Vanha Rauma

 

 

Kahdessa kuvakirjassa löydetään seikkailua ja mielen tyyneyttä metsästä

Vuokko Hurme & Giannetta Porta: Minisijainen metsäretkellä. 40 sivua. WSOY 2023.

 

Johanna Venho & Sanna Pelliccioni: Metsämuistikirja. 40 sivua. Teos 2022.

 

 

 

 

Risto Rasan runossa "Metsän seinä on vihreä ovi”. 

 

Vaan mahtavatko metsän valtakunnan ukset enää avautua nykylapsille? 

 

Olen jo pidemmän aikaa ounaillut, että supisuomalainen metsämaisema nousee lastenkirjoissa enemmän esille. 

 

Merkkejä suoranaisesta metsäbuumista onkin jo nähtävillä.

 

Luontokatoa  ja ilmastonmuutosta käsitellään myös lastenkirjoissa, mutta maailmanlaajuisten ilmiöiden hahmottaminen voi olla pienelle lapselle haastavaa.  

 

Nämä kaksi metsäaiheista kuvakirjaa kertovat hieman eri painotuksin maanläheisesti lähiluonnon merkityksestä meidän kaikkien hyvinvoinnille. 

 

Vuokko Hurmeen ja Giannetta Portan yhteistyö alkoi kuvakirjassa Minisijainen (WSOY 2021). Siinä päiväkotiin ilmaantui pikkiriikkinen lastenhoitaja hauskuttamaan lapsia monilla kekseliäillä keinoillaan, joilla hän kompensoi pientä kokoaan.  

 

Maxin siskolla on flunssa ja vaari hoitaa sisaruksia kotona. 

Max ei saa kaikkea energiaansa sisällä purettua, ja niinpä vaari patistaa hänet ulos:

 

Vaari ei yhtään tykännyt rokulipäivistä, ja se käski minua pukemaan kumisaappaat, vaikka ulkona paistoi aurinko. – – 

 

Kevääseen heräävässä metsässä voi aistia
kuvituksenkin avulla paljon tuoksuja, ääniä ja tuntemuksia! 
Giannetta Portan kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin kuvakirjassa 
Minisijainen metsäretkellä (WSOY 2023).   

Giannetta Portan kuvituksesta voi melkein kuulla kevääseen heräävän sekametsän äänet ja haistaa tuoksut.  

Kuusen hennonvihreät kerkkäversot, varvut ja sammaleet kehystävät Maxin metsäpolkua.   

 

Max kohtaa metsässä Minisijaisen ja tämän lintuapulaisen Taavin, variksen, joka tarkkailee valppaasti, ettei Minisijainen joudu pienen kokonsa takia kiipeliin.

 

Minisijaisen kokemus metsästä on tyyten toisenlainen kuin Maxilla: vaihtelevat korkeuserot ja erilaiset vesiesteet hankaloittavat kulkemista.

 

Tarkkasilmäinen saa hauskalla tavalla vihjettä 
Minisijaisen koosta: hänellä on hiussolkena leipäpussinsulkija!
Giannetta Portan kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin kuvakirjassa
Minisijainen metsäretkellä (WSOY 2023).  

Huomaamattaan Max on edennyt syvemmälle metsään ja pian hän jo hätkähtää ja pelkää joutuneensa eksyksiin. 

Onneksi tuttu päiväkotiryhmä ilmaantuu paikalle ja Max jatkaa leikkejä yhdessä päiväkotikaveriensa kanssa.

 

Lapset kokoavat maahan puiden lehtiä, käpyjä ja oksia, ja Minisijainen menee niiden keskelle tyytyväisenä makoilemaan.  

 

Vuokko Hurmeen tekstissä metsä näyttäytyy nykylapsille hieman vieraana ympäristönä. Sen puolesta puhuu myös aikuisten tarve rajata lasten liikkumista metsässä.  

 

Vaari on lähtenyt huolestuneena Maxin perään, ja sanoo hieman kipakasti: 

 

”Eikös me sovittu, ettei mennä takapihaa kauemmas?”

Johanna Venhon ja Sanna Pelliccionin Metsämuistikirjassa lapsen suhde metsään on tiivis. 

Voi melkein puhua lapsen ja metsän symbioosista: 

Minä tunnen metsän paremmin kuin kukaan aikuinen meidän perheessä. Olen leikkinyt metsässä jäniksen kanssa. Olen eksynyt metsään. Olen kurkistanut luolaan, joka oli pimeämpi kuin pimeä. Olen istunut auringossa aukiolla, tukkaan nousi vaaleita raitoja ja suuhun satoi koivunsiemeniä. Olen silittänyt sormella sammalta. Olen nähnyt peikon, petolinnun ja kauriin. 

 

– – Metsä on leikkimetsä. Metsä on salainen seikkailupaikka. Siellä on vanhoja puita, jotka nojaavat toisiinsa. On kaatuneita runkoja ja linnunpesiä. Toukkien karttakeppejä. Juurakon alla tonttujen ovi, maan alla niiden koti, siellä peurankarvasta tehty peti. 

 

 

Väritkin sanoittavat tunnetiloja: kun Kaarna saa kuulla uhkaavista
metsähakkuista, niin aukeamalta katoavat värit: vain harmaa ja
punainen jäävät jäljelle. Sanna Pelliccionin kuvitusta
Johanna Venhon tekstiin kuvakirjassa Metsämuistikirja (Teos 2022).   

Lähimetsässä on tehty mittauksia ja tontille aiotaan rakentaa kerrostaloja.  

Kaarna kysyy mummultaan, eikö asiaa voi vielä perua. Mummu vastaa, että jos hän olisi nuorempi, hän taistelisi vastaan ja järjestäisi mielenosoituksen, mutta vanhana ei enää jaksa. 

 

Kaarna päättää  järjestää hiljaisen mielenosoituksen: hän kirjoittaa pienille paperilapuille iskulauseita (joista moni muistuttaa itse asiassa Risto Rasan luontolyriikasta tuttua lapsenomaista ja juuri siksi niin kirkasta viisautta!) ja kiinnittää ne puiden runkoihin.  

Metsän moniaistisuus konkretisoituu hienosti vasemmanpuoleisessa
kuvassa lapsen paljaista jaloista poluilla. Sanna Pelliccionin kuvitusta
Johanna Venhon tekstiin kuvakirjassa Metsämuistikirja (Teos 2022).

Kaarna kohtaa  metsässä risutukkaisen pojan, joka paljastaa metsän oman salaisuuden, jonka avulla metsähakkuut voidaan estää. 

 

Johanna Venhon teksti on lyyristä ja hengittää kauniisti metsän sykkeen tahtiin. 

Tosi ja mielikuvitus sekoittuvat  tarinassa luontevasti. Siinä missä 1970-luvun yhteiskunnallisesti tiedostavissa lastenkirjoissa lapset todellakin organisoivat mittavia mielenosoituksia ja tekivät sankaritekoja, joihin aikuiset eivät tohtineet tarttua, niin 50 vuotta myöhemmin lastenkirjan lapsi saa yhteyden metsän henkeen, jonka avulla metsä pelastetaan! 

Onnellisessa loppuratkaisussa korostuu jälleen
metsänvihreä. Sanna Pelliccionin kuvitusta Johanna Venhon
tekstiin kuvakirjassa Metsämuistikirja (Teos 2022).  

Sanna Pellliccionin kuvitus ja taitto tukevat ajatusta lapsen muistikirjan sivuista. 

 

Kolmiulotteisuuden tuntu syntyy muutamista tarkoin harkituista tehosteista, joissa puu- ja väriliitukuvitukseen on yhdistetty valokuvaa: ruutupaperia, värikynä, herbaarioon poimittuja kasveja ja perhonen. 

 

 

Myöhemmin keväällä ja kesällä ilmestyy myös kaksi muuta kiinnostavaa kirjaa. 

Henna Ryynäsen kuvakirjassa Metsä muuttaa (Tammi 2023) metsä on kyllästynyt ihmisten piittaamattomuuteen luontoa kohtaan. Metsä päättää ottaa hatkat ja etsiä itselleen uuden kodin. 

Sinikka Piipon Metsän lumo. Lasten oma kirja puista, luonnosta ja vuodenajoista (kuv. Anu-Riikka Lampinen, Sitruuna kustannus 2023) on kustantajan ennakkotietojen mukaan tuhti tietopaketti suomalaisesta metsästä. 

 

Tänään vietetään maailman metsäpäivää.

 

 

Uusia metsäaiheisia kirjoja aikuisille:

 

Eero Ojanen: Metsän filosofia, Kirjapaja 2023

Pepe Forsberg & Anneli Jussila: Puut puhuvat, Minerva 2023 

 

Pauliina Kainulainen: Metsämaja. Luontomietiskelyjä maan kielellä, Kirjapaja 2023 

 

 

 

Älä unohda näitäkään  lastenkirjoja metsästä:

 

Sandra Dieckmann: Metsän kätköissä: Retki eläinten maailmaan, suom. Sinikka Sajama, Mäkelä 2022

Günther Jacobs: Rikas, rakas metsä, suom. Seija Kallinen, Mäkelä 2022

 

Maria Kuutti & Saara Söderlund: Onni ja Aada metsäretkellä, Karisto 2021

 

Marko Laihinen & Elina Jasu: Mulu. Lapsi joka toi metsän takaisin, Puukenkki kustannus 2020  

 

Jenni Erkintalo & Réka Kiraly: Ystäväni puu. Lasten oma tietokirja, Etana Editions 2019

 

Kaisa Happonen & Anne Vasko: Mur-kirjat, Tammi v:sta 2019 

 

Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto -sarjakuvat, v:sta 2012, eri kustantajia

 

Malin Kivelä, Martin Glaz Serup & Linda Bondestam: Jos kohtaat karhun, Teos 2021

Kaikki aistit auki

Reetta Niemelä: Pieni kuljeskelukirja. Kuvittanut Emmi Jormalainen. 158 sivua, Sammakko 2020.

Reetta Niemelän ja Emmi Jormalaisen Pieni kuljeskelukirja on pieni vihreä helmi, jonka toivoisi päätyvän monelle eri osastolle niin kirjakaupassa kuin kirjastossakin. Toivottavasti kirjastoluokitus 17.3, elämänfilosofia, ei hidasta kirjan päätymistä eri-ikäisille lukijoille.

Takakansi kertoo runon ja kuvan yllättävistä kohtaamisista, mutta mielestäni kirja on pikemminkin elämäntaito-opas, aistien verryttelyn opas ja luovien harjoitusten inspiraatiokirja. 

Kirja sopii mainiosti myös sanataideharjoitteisiin, niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin.

Joskus voi miettiä, kuinka eläimet, vaikkapa orava, näkevät meidät
ihmiset. Emmi Jormalaisen kuvitusta Reetta Niemelän kirjaan
  Pieni kuljeskelukirja (Sammakko 2020). 

Niemelä kehottaa lempeästi lukijaa laskeutumaan lähiluontoon, virittämään rennosti kaikki aistit auki. 

Anna jalkojesi kulkea   

sinne minne ne haluavat.  

Mitä enemmän vapautta  

annat jaloillesi,  

sitä rohkeammaksi ne tulevat.

Luontoa ei tarvitse "suorittaa". Lintulajeja voi ottaa haltuun muutaman
kerrallaan. Emmi Jormalaisen kuvitusta Reetta Niemelän kirjaan
  Pieni kuljeskelukirja (Sammakko 2020). 

Melkein voisi kuvitella kirjan olevan suoranainen tilausteos korona-aikaan!

Emmi Jormalaisen herkät, naivistiset kuvituskuvat levittäytyvät koko aukeamalle. Niiden levollisuus itsessään laskee sykettä ja rentouttaa katsojaa. 

Reetta Niemelällä on ekologian ja kansatieteen koulutus, ja myös hänen monissa lastenkirjoissaan näkyy vahva asiantuntemus liittyen ekologiseen elämäntapaan, helposti arjessa toteutettaviin tukitoimiin, joilla lähiluontoa voidaan tukea myös ilmastonmuutoksen aikana.

Kun luonto tulee tutuksi, siihen voi melkein maastoutua! Emmi
Jormalaisen kuvitusta Reetta Niemelän kirjaan
  Pieni kuljeskelukirja (Sammakko 2020). 

Niemelän ja Leena Lumpeen Milja-tietokuvakirjasarjassa käsiteltiin lapsen ja luonnon sekä puutarhan arkista suhdetta. Yhteistyössä Mia Röngän ja Sanna Pelliccionin kanssa tehdyssä Nähdään majalla -sarjassa  lapset tutustuvat lähiluontoon uteliaasti ja monipuolisesti. 

Parhaan tuntuman ympäröivään luontoon saa
työntämällä varpaat siekaielmatta ruohoon ja multaan.
 Emmi Jormalaisen kuvitusta Reetta Niemelän kirjaan
  Pieni kuljeskelukirja (Sammakko 2020). 

Niemelän toisessa tämän kevään uutuudessa, lasten tietokirjassa Älä vihaa minua. Kirjeitä ihmisille (kuv. Sanna Pelliccioni, Karisto), ihmisten eri syistä vihaamat tai inhoamat eläimet, vieras- tai tulokaslajit  –  puolustavat olemassa oloaan. 

Tähän kirjaan olisin kaivannut vielä oman kotipuutarhani vallanneiden kahden vähemmän miellyttävän tulokkaan, lehtokotilon ja espanjansiruetanan, puolustuspuhetta…