Elsa Beskow ja Pekka Tarkka

Pekka Tarkka: Onnen Pekka. Muistelmia, 575 sivua, Otava 2018. Kannen suunnittelu Anna Lehtonen.

Kirjallisuuskriitikko ja kirjallisuudentutkija Pekka Tarkka (s. 1934) luotaa kiinnostavasti kulttuurijournalismin kulta-aikoja ja tekee tarkkaa ajankuvaa kulttuurin ja erityisesti kirjallisuuden kentältä muistelmissaan Onnen Pekka.

Tarkan sukuhistoriassa settlementtiliike on näkyvästi läsnä: hänen isänsä Toivo Tarkka oli settlementtiliikkeen pappina Tampereen Pispalassa ja äidinisä Sigfrid Sirenius perusti Suomen settlementtiliikkeen.   

Lasten- ja nuortenkirjallisuus on odotetusti hyvin vähällä huomiolla Tarkan muistelmissa. 

Muutamastakin maininnasta saa silti paljon ainesta pohdintoihin.

Kesällä 1944 jatkosodan kiperimpään aikaan Pekka Tarkkaa oltiin nimittäin lähettämässä sotalapseksi Ruotsiin. 

Suomen olemassaolo oli vaakalaudalla, ja monien perheiden lapset siirtyivät Ruotsiin pahimman varalta. Ukko Sigfrid valmisteli minun lähettämistäni Tukholmaan ja oli jo järjestänyt paikan hengenheimolaisensa Natanael Beskowin ja kirjailija Elsa Beskowin perheessä. Liisa-äitini oli jyrkästi vastaan. Vanhempani sopivat kirjeissään, että perhe jää kokonaisena Suomeen, tuli mitä tuli.

Ajatusleikki siitä, että Tarkka olisi ollut sotalapsena lastenkirjailija-kuvittaja Elsa Beskowin vaikutuspiirissä on kieltämättä kutkuttava! 

Kuinka tuolloin 9–10-vuotias Pekka-poika olisi kokenut Beskowin kuvakirjat Petteristä ja Lotasta ja täti sinipunaisesta, täti vihreästä ja täti Ruskeasta, jotka elävät keskiluokkaista auvoa pienessä sievässä huvilassaan?

Olisiko moni asia ollut Beskowin lastenkirjakylvyn jälkeen toisin Tarkan elämässä? 

Tampereen lyseossa kirjoittamiensa kotiaineiden reipastelevan tekohuumorin esikuvaksi Tarkka tunnistaa – kenties jälkiviisaasti – Aaro Hongan poikakirjat.  

Muistelmat eivät – valitettavasti – anna paljonkaan vihjeitä Tarkan lapsuuden ja nuoruuden kirjamieltymyksistä. 

Tärkeimmäksi lapsuuden kirjasarjaksi hän mainitsee sotavuosilta kodin kirjahyllystä löytyneen moniosaisen tietosanakirjan.

Aaro Hongan poikakirjat ja Otavan Poikien seikkailukirjaston kirjat saivat myös ”äkkilähdön” nuorukaisen pienestä kirjahyllystä hänen hankkiessaan ”ensimmäiset oikeat kirjat”, Pentti Haanpään Jutut ja oiva Paloheimon novellikokoelman Tuonen virran tällä puolen. 

Pekka Tarkka aloitti vuonna 1957 Helsingin Sanomien kirjallisuustoimittajana. 

Kulttuuriosaston esinaisena oli Toini Havu, jonka särmikkääksi tiedetystä persoonasta Tarkka ei muistelmissaan anna järin mairittelevaa kuvaa. 

Pekka Tarkka jättää mainitsematta, kuinka Havu käskytti häntä sekä samaan aikaan lehteen kirjallisuustoimittajaksi värvättyä ikätoveriaan Timo Tiusasta arvostelemaan myös nuortenkirjallisuutta.   

Toini Havu kertoi 27.1.1995 antamassaan haastattelussa pitäneensä periaatteena, että Helsingin Sanomien arvostelijat eivät jakautuisi ns. korkean ja matalan kirjallisuuden mukaan. Vain tällä ennakkoluulottomalla ja kirjallisuutta arvottamattomalla asenteella  kritiikeille saataisiin Havun mielestä yhdenmukainen mittapuu.

Sanoin pojille [Tarkka ja Tiusanen] , että pruuvatkaa nyt näiden poikakirjojenkin arvostelemista. Hiukan tekopyhästi he sitten valittivat olevansa vielä liian nuoria. Ehkä he olivat siinä oikeassakin, mene ja tiedä. (PHH haastattelu 1995).

Sukupolvi- ja näkemyserot lientyivät sittemmin: Tarkka tapasi Havun 1990-luvulla ja kertoo Havun ilahtuneen hänen tulostaan ja kollegoiden suhtautuneen toisiinsa lämpimästi.

Muistelmien kirjoittajan muistissa on ymmärrettävästi aina myös aukkoja ja hänellä on valta nostaa asioita esiin mielensä mukaan. 

Yhtenä meriittinään Tarkka pitää Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Otavan yhtistyönä kustantaman Suomen kirjallisuushistoria -teossarjan kahdeksatta osaa, jonka toimituksessa Tarkka oli eritoten sen viimeistelyvaiheessa ja työläässä editoinnissa mukana. 

Tarkka mainitsee osan erityisansioina Matti Kuusen hoitamat Eila Pennasen Ajanvietekirjallisuuden ja Kirjallisuuskritiikin, Jarl Hellemannin Suomennoskirjallisuuden ja Timo Tiusasen Teatteriin ja kirjallisuuteen keskittyvien artikkelien merkittävyyden.  

Sitä vastoin hän jättää tyyten mainitsematta kyseisessä osassa olleen Sirkka Kurki-Suonion uraa uurtavan lasten- ja nuortenkirjallisuuden kehitystä valottavan artikkelin.

Toisaalla Tarkka kuitenkin mainitsee Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitoksella 1970-luvun alussa vetämänsä kritikkipraktikumin, jossa ”arvostelujen teosten kirjo oli laaja”:

Lasten- ja nuortenkirjoja ei unohdettu. Inari ja Leena Krohnin Vihreä vallankumous oli ympäristöliikkeen ensimmäisiä airuita.

Kenties Krohnien teosten arvostamiseen vaikutti myös se, että Leena Krohn oli laitoksella tuolloin amanuenssina ja Inari Krohn oli yksissä laitoksella yliopistonopettajana toimineen Pertti Lassilan kanssa? 

Tarkka päättää muistelmansa 1980-luvun lopulle, jolloin hän siirtyi pois Helsingin Sanomien kulttuurin esimiehen tehtävistä. 

Tarkan muistelmat antavat eloisan syväluotauksen tuonaikaiseen valtakunnan ykköslehden kulttuuriosastoon ja sen – nykypäivän vinkkelistä – varsin boheemeihin – käytänteisiin. Oli esimerkiksi vallan normaalia, että kuukausipalkkaa nostava kirjallisuustoimittaja teki työt kotoaan käsin. 

Poliittiset suhdanteet vaikuttivat yllättävän paljon kulttuuriosaston juttutilauksiin ja arvioidenkin painotuksiin. 

Siihen nähden nyt eletään moniarvoisempia aikoja. 

Osaatkos lukea Lastenkirjahyllyä?

Lukuviikon kunniaksi rouva Huu opastaa nyt kuinka Lastenkirjahyllystä saa enemmän iloa ja hyötyä.

Lastenkirjahyllylle on kertynyt yli neljän vuoden aikana vakiintunut lukijakunta, joka koostuu ymmärrykseni mukaan monista alan toimijoista: kirjastonhoitajista, kirjavinkkareista, opettajista, kasvattajista, lasten vanhemmista, kuvittajista, kirjailijoista ja kustannustoimittajista.

Rouva Huun iloksi lukijoita todella piisaa. Kirjallisuusblogeja seuraavan tilaston mukaan  Lastenkirjahylly on eniten luetuimpien kirjallisuusblogien listalla aivan kärjen tuntumassa!

Lastenkirjahyllyyn eksytään joskus vahingossa: siitä kertovat käyttäjätilastoista löytyvät toinen toistaan absurdimmat hakusanat: 

Käyttääkö prinsessat sukkahousuja? 

Lapsi kaataa kirjahyllyn 

Alastomat lapset

Kuka on kirjoittanut kirjan pieni majakirja?

Hammaskeiju runo

Anssi Paukku

Raatokukka

Koristekiemurat tekstissä

Mikä yhdistää Sakari Topeliusta ja ABBA-yhtyettä? 

Lastenkirjahyllyllä on myös toistuvista käynneistä päätellen uskollisia lukijoita ulkomailla – kenties he ovat suomalaisen kirjallisuuden kääntäjiä tai ulkomailla työkomennuksen tai muun syyn takia (esim. Virossa, Ruotsissa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa) asuvia lapsiperheitä? 

Kevättalven mittaan Lastenkirjahyllyä on luettu kotomaan lisäksi jopa Venäjällä, Rio de Janeirossa Brasiliassa, Las Palmasissa Espanjassa ja Venetsiassa Italiassa. Ja taannoin Tel Avivissa Israelissa oli päädytty Lastenkirjahyllyyn googlettamalla  Maija Karman teosten hintaa! 

Olen pyrkinyt luomaan Lastenkirjahyllystä monipuolisen runsaudensarven, josta olisi tekstipäivitysten lisäksi muutakin iloa.

Vasemmassa ylälaidassa olevaan hakukenttään voi kirjoittaa teoksen, kirjailijan, kuvittajan tai aihepiirin nimen, josta haluaa etsiä tietoa.

Kirjoittamalla hakukenttään vaikkapa Kristiina Louhi, saa luettavakseen Lastenkirjahyllyssä ilmestyneet Louhen kuvittamien/ ja tai kirjoittamien lastenkirjojen arviot.

Blogiarkistoa ees-taas selaamalla pääsee käsiksi myös vanhoihin teksteihin.

Oikeanpuoleisesta pitkänhuiskeasta palkista voi klikata eri aihepiirejä, ja saada näin luettavakseen tiettyä teemaa Lastenkirjahyllyssä käsittelevät arviot, vaikkapa perhesuhteista, rankoista aiheista tai historiallisista nuortenromaaneista.

Monipolvisen linkkilistan kautta pääsee klikkaamalla järjestön/ toimijatahon, kirjailijan/ kuvittajan kotisivulle tai blogiin. Otan kernaasti vastaan myös vinkkejä uusista hyvistä toimijoista! (Ja heti kun kevään työkiireet helpottavat, päivitän myös lastenkirjallisuudesta säännöllisesti kirjoittavien blogien listaa ajantasaiseksi.)

Varsinaisiin blogiteksteihin laitan aina sopivan tilaisuuden tullen myös suoria linkkejä, joista saa lisätietoa esiteltävästä teoksesta tai sen tekijöistä. Linkki ilmaantuu tekstiin punaisella värillä, ja sitä klikkaamalla pääsee suoraan kohteeseensa: esimerkiksi tästä klikkaamalla pääsee suoraan Lastenkirjainstituutin sivuille.  Laitan usein myös linkin Lastenkirjahyllyssä aiemmin julkaistuihin teksteihin. Esimerkiksi tästä pääsee lukemaan Lastenkirjahyllyn perustamiseen liittyviä ajatuksiani yli neljän vuoden takaa.

Tänään vietetään valtakunnallista kritiikin päivää. 

Rouva Huu juhlistaa päivää Helsingissä Tieteiden talolla. Suomen Arvostelijain liitto ry järjestää Kritiikki verkossa -tilaisuuden, jossa pureudutaan sosiaaliseen mediaan ja blogikirjoittamiseen. 

Kuvitustaide tarvitsee lisää palautetta, tunnustusta ja arvostusta

Kuvittaja 1/2014. 40 sivua. Päätoimittaja Jyrki Vainio. Toimitussihteeri Iiris Lagus. Ulkoasu Anna Matsson. Julkaisija Kuvittajat ry.

Kuvittaja-lehti ja Kuvittajien etuja ajava yhdistys Kuvittajat ry ovat niin sanotusti nostaneet kissan pöydälle.

Lehden päätoimittaja Jyrki Vainio kertoo pääkirjoituksessaan, joka on otsikoitu ”Arvaamattoman arvokas palaute”, muutaman vuoden takaisesta kohtaamisestaan Aku Ankkaa piirtäneen, äskettäin edesmenneen Vicarin kanssa.  

Tapaamisensa yhteydessä Vainio oli kertonyt  lähettäneensä chileläiselle Vicarille (1934–2012) fanikirjeen. Hän oli vilpittömästi hämmästynyt, sillä sarjakuvapiirtäjä kertoi muistaneensa tuon kirjeen ja osasi siteerata sitä jopa sisällön osalta!  

Kuvittajat saavat nykyisin entistä vähemmän julkista palautetta töistään. 

Vastaiskuna sanomalehdissä vähentyneelle kuvakritiikille Kuvittaja-lehti aloittaa vuoden ensimmäisessä numerossa säännöllisen kritiikkipalstan.

Rouva Huutakin pyydettiin kriitikkorenkaaseen mukaan. Ykkösnumeroon olen kirjoittanut Katri Kirkkopellon Mollista (Lasten Keskus 2013). 

Kritiikkien ohjepituudeksi annettiin  vaihtelevasti ja teoskohtaisesti 1000 – 2500 merkkiä. Lyhyttä mittaa perusteltiin sillä, että myös kuvitusnäytteitä halutaan saada kritiikkien kupeeseen.

Iiris Lagus on haastatellut Katoava kritiikki –juttuunsa kahta lastenkirjakuvittajaa, Virpi Talvitietä ja Marika Maijalaa,  sekä Otavan lasten- ja nuortenkirjallisuuden päällikköä Heli Hottinen-Puukkoa. 

Talvitie summaa kirjakritiikin alennustilaa ja kyseenalaistaa kuvakritiikin olemassaolon:

Onko sitä edes olemassa? Tai onhan lastenkulttuurilehdissä vielä arvioita ja teosten esittelyitä. Mutta ne ovat valikoidulle yleisölle. Päivä- ja aikakauslehtien laajalle yleisölle – perheille, lapsille ja vanhemmille – ei ole oikeastaan mitään,” hän sanoo. 

Talvitie arvioi Lastenkirjahyllyn olevan tämän hetken tärkein lastenkirjafoorumi, jossa kuvituskin saa enemmän huomiota.

Tekijöiden puolia pitää kustantamon vinkkelistä myös Hottinen-Puukko, joka korostaa sitä, että kritiikeillä on myös merkitystä teosten myynnille. 

”Kirja voi jäädä kaupan hyllyyn, jos kritiikki on ollut murskaavaa. Positiviinen arvio voi tukea ostopäätöstä ja auttaa valinnassa, kun tarjontaa on paljon." 

 

Esimerkki uudesta kritiikkipalstasta, jonka ensimmäisellä aukeamalla arvoidaan Leeni Tiirakarin Pekka Vuoren kuvittajapotretti Pekka Vuori – Kansakunnan kuvittaja sekä En fanfar för bilderboken ja Katri Kirkkopellon Molli.  

Viime vuoden lopulla kuvitustaide noteerattiin valtionpalkinnoissa poikkeuksellisen näyttävästi, kun Erika Kallasmaa sai kuvitustaiteen valtionpalkinnon, graafisena suunnittelijana tunnettu Aimo Katajamäki yhdessä vaimonsa sisustusarkkitehti Päivi Meurosen kanssa  muotoilun valtionpalkinnon, kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä Julia Vuori lastenkulttuurin valtionpalkinnon ja Mauri Kunnas tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. 

Tätä palkintosadetta vasten tuntuu absurdilta, että laadukas, moni-ilmeinen ja kiinnostavasti myös kuvataiteen kanssa keskusteleva kirjankuvitustaide saa silti niin vähän mediahuomiota tavallisessa arjessa.

Arja Kanerva on haastatellut pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon saaneita Seita Vuorelaa ja Jani Ikosta. Filippa Hella on käynyt tutustumassa Göteborgissa Bilderbokens nya skepnader -näyttelyyn, joka esittelee nuoria pohjoismaisia kuvakirjantekijöitä. Suomesta näyttelyssä on ollut mukana Virpi Talvitie. 

Asiaan kuuluvasti Kuvittaja-lehdessä on kauttaaltaan näyttävä kuvitus
ja taitto. Esimerkkiaukeama Aino Havukaisen ja Sami Toivosen haastattelusta,
Kuvittaja 1/2014. 

Jyrki Vainio on haastatellut Aino Havukaista ja Sami Toivosta, jotka kertovat menestyksekkäiden Tatu ja Patu -kirjojen kuvitusprosessista:

”Kumpikaan meistä ei pystyisi tekemään näitä kirjoja yksinään”. --- ”Kummallakin meistä on kykyjä ja puutteita ja ne täydentävät toisiaan. Kaksi päätä parantaa lopputuloksen todennäköisyyttä onnistua. ”

Kuvittajan toimeentulosta kertoo karusti seuraava sitaatti:

Pariskunta muistelee, kunka jo kymmenen tuhannen kappaleen myynnin saavuttaminen uudelle kirjalle oli juhlittava merkkitapaus – mutta eihän silläkään vielä kokonainen perhe elä. 

”Laskettiin, että meidän kaikkien elättämiseen tarvittaisiin kolmenkymmenen tuhannen kappaleen myyntiä. Ja sellainenhan oli ihan täyttä utopiaa.”

Vainion jutussa jää mainitsematta, että viime vuoden myydyimpien lastenkirjojen kolmannella sijalla on Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen, jota on myyty sataa kirjaa vaille 30 000 kappaletta!

Jyrki Vainio on haastatellut myös Alexandra Salmelaa, jonka Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia (Teos) ilmestyi viime vuonna Suomen lisäksi myös Slovakiassa. 

Kirjalle päätettiin etsiä slovakialainen kuvittaja, jotta se erottuisi Suomessa paremmin muusta tarjonnasta. Martina Matlovicovan muun muassa  kollaasia hyödyntävä kuvitus on impulsiivinen ja ryöpsähtelevä. Vaikutelma selittyy suurelta osin sillä, että hän ideoi kuvituskuviaan vasta tekoprosessin aikana.

Kuvittaja-lehden monipuolisuus näkyy myös Ville Hännisen klassikkojen uudelleen kuvitusta koskevassa artikkelissa, jonka kuvaesimerkit on otettu Elina Warstan Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -klassikon (Teos 2013) uudesta visuaalisesta ilmeestä.  

Jokaisessa numerossa on myös Luonnoksesta kuvaksi -sarja, jossa tällä kertaa kuvittaja Laura Valojärvi todentaa luonnoksin ja sanoin Raili Mikkasen Iivari-tonttu karkuteillä -kuvakirjan yhden kuvituskuvan syntyhistorian.

Vaikka Kuvittaja on Kuvittaja ry:n jäsenlehti, niin se on myös kenen tahansa kuvan ja kuvitustaiteen ystävän tilattavissa. Vuosikerran tilaushinta on 36 euroa.

Pois ahtaista karsinoista

Ylioppilaslehden uusimmassa numerossa 15/2010 Laura Suhonen otsikoi kolumninsa Boxin sisäpuolelta: Alempaa taidetta.

Suhonen on silmäillyt ensi vuoden maaliskuussa Pariisin kirjamessuille kutsuttujen suomalaiskirjailijoiden nimilistaa. Kahdeksan kirjailijan – Monika Fagerholm, Kari Hotakainen, Sofi Oksanen, Johanna Sinisalo, Märta Tikkanen, Daniel Katz, Seita Parkkola ja Matti Rönkä – joukossa on yksi Suhoselle entuudestaan outo nimi. Kuka ihmeen Seita Parkkola?

Päättelin, että kyseessä on esikoiskirjailija, joka on otettu konkarien joukkoon raikastamaan palettia.
 Väärin.

Suhonen ihmettelee, miksei ole koskaan kuullut pihaustakaan Parkkolasta, jonka uusimman teoksen käännösoikeudet on sentään myyty jo seitsemään maahan, myös Yhdysvaltoihin, jonne on tunnetusti vaikea markkinoida suomalaista kirjallisuutta. Suhonen vertaa Parkkolan menestystä Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta -romaanin suurella volyymillä lanseerattuun viiden maan valloitukseen.

Suhonen päätyy selittämään tietotyhjiötään Parkkolan osalta sillä yksinkertaisella faktalla, että

Parkkola on nuortenkirjailija. Nuortenkirjallisuuteen suhtaudutaan oikeastaan kuten nuoriin yleisestikin; tärkeydestä ollaan topakasti yhtä mieltä, mutta teot eivät kieli arvostuksesta. Eri yhteyksissä kysellään kovasti ”mitä nuoret itse ovat mieltä”, mutta herra paratkoon todella kuuntelemasta – eiväthän he ole vielä kokonaisia ihmisiä.


Nuortenkirjailijatkaan eivät pääse kirjallisuuden raskaaseen sarjaan. Apurahat ovat pienempiä ja kritiikkien palstatila minimaalinen. Monelta nuortenkirjailijalta on kysytty, milloin hän kirjoittaa oikean kirjan.
Se on kummallista, kun miettii, miten suuri vaikutus nuortenkirjallisuudella on. ---

Suhonen ihmettelee miksi nuortenkirjallisuutta julkisuudessa vähätellään, vaikka sillä on usein ihmisten elämässä aikuistenkirjallisuutta paljon painavampi ja pitkäkestoisempi merkitys. Suhonen selittää nuortenkirjallisuuden arvostustyhjiötä vähäisellä kritiikillä ja nuortenkirjailijoiden pienillä apurahoilla.

Tämän kirjallisuuden alueen kritiikin vähäisyyteen Rouva Huun on helppo yhtyä, mutta apurahojen ja palkintojen suhteen Parkkola ei ole niitä kehnoimmin rahoitettuja. Viimeksi hän sai syksyllä WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnon, suuruudeltaan 10 000 euroa.

Toivottavasti Suhosen kolumni liikauttaa monia, jotka eivät ole ennakkoluuloisuutensa tai yleisen ynseytensä takia uhranneet ajatustakaan kotimaiselle laadukkaalle ja kerkeästi aikaa seuraavalle nuortenkirjallisuudellemme.

Toisaalta Rouva Huu taas vähän jurottaa, koska ison lukijakunnan tavoittavan kolumnin tyylilaji taittuu taas valittavan tendenssimäiseksi.

Miksei lasten- ja nuortenkirjallisuudesta voisi kirjoittaa haltioituneesti ja pidäkkeettömästi, vanhat arvoasetelmat jo tyyten romukoppaan tuupaten, ilman tätä ainaista säälinsekaista luokittelua kirjallisuuden alempaan kastiin?


Tätä tekstiä kirjoittaessaan Rouva Huu kuunteli puolella korvalla Ylen ykkösen kulttuuriuutisia, joissa uutisoitiin Ruotsissa tänään julkistetuista 100 000 kruunun suuruisista August-palkinnon saajista.

Uutiseen ei jostain syystä ollut mahtunut aikuistenkirjallisuuden ja tietokirjalllisuuden August-palkintojen lisäksi mainintaa siitä, että lastenkirjallisuuden oman 100 000 kruunun suuruisen August-palkinnon sai Jenny Jägerfeldin nuortenromaani Här ligger jag och blöder (Gilla Böcker).

Jep.

Ratiseeko kritiikki hampaissa kritiikin viikolla?

Suomen Arvostelijain liitto (SARV) on valtakunnallinen eri taiteenalojen arvostelijain ammatillinen yhteenliittymä, joka juhlistaa 60-vuotista toimintaansa tällä viikolla viettämällä valtakunnallista kritiikin viikkoa.

Liiton keskeisenä tavoitteena on arvostelijoiden ammatillisen toiminnan edistäminen ja ammattitaidon kohottaminen. Liitto toimii jäsentensä taloudellisen, sosiaalisen ja oikeudellisen aseman parantamiseksi. SARV on perustettu vuonna 1950 ja sillä on nykyään yli 900 jäsentä.

SARV järjestää juhlavuoden kunnaiski tällä viikolla tiistaista perjantaihin kaikille avoimen keskustelusarjan Ateneumin taidemuseon Ateneum-salissa Helsingissä: 60 vuotta SARVia ja hampaita!

Keskustelusarja tuo esiin kiinnostavia näkemyksiä ja historian havinaakin taiteilijoiden ja kriitikoiden debateissa ja kysyy muun muassa ”Hyvä, paha kriitikko vai taiteen tärkeä apulainen?”

Tiistaina 16.11. klo 17–19 teemana on kirjallisuus:
Keskustelijoina Anja Snellman ja Jarmo Papinniemi. Mukana myös Videorunoesityksiä.

Keskiviikkona 17.11. klo 15.30 - 17.30 teemana on kuvataide:
Otsikolla "Eteenpäin! Kritiikki ja yhteiskunta" TaM, TeM Terike Haapojaa haastattelee kriitikko Juha-Heikki Tihinen.

Keskiviikkona 17.11. klo 18.00–20.00 teemana on elokuva:
Keskustelijoina Dome Karukoski ja Taneli Topelius.

Torstaina 18.11. klo 17.00–19.00 teemana ovat teatteri ja tanssi:
Ovatko lapset ja nuoret taiteen lapsipuolia? Keskustelijoina Pohjoismaisella näytelmäkirjailijapalkinnolla 2010 palkittu Heini Junkkaala ja tanssitaiteilija, koomikko Johanna Keinänen sekä kriitikko Eeva Kauppinen. Illan erikoisvieraana on eläkeläinen Tyyne Kettunen.

Ja perjantaina 19.11. klo 17.00–19.00 teemana on musiikki:
Otsikkona Marginaalimusiikki ja muusikko marginaalissa. Esiintyjinä ja keskustelijoina bluesmuusikko Jo'Buddy Raulamo, oboeisti Aale Lindgren ja kriitikko Lauri Otonkoski.


Lasten- ja nuortenkirjailijat käyvät Finlandia Junior –ehdokasasettelun jälkeisissä mainingeissa kiinnostavaa ajatusten vaihtoa lasten- ja nuortenkirjakritiikistä Grafomania-blogissa.

Käykää kurkkaamassa sinnekin.

Lasten- ja nuortenkirjakritiikkiä tai esittelyitä ilmestyy Suomessa nykyisin todella monella eri foorumilla.

Sanomalehtien julkaisemasta lasten- ja nuortenkirjakritiikistä saa hyvän käsityksen Kritiikkiportista, joka on SARV:in yhdessä Kulttuurirahaston kanssa vuodesta 2008 toteuttama kritiikkiportaali, jonka kautta voi lukea valta- ja maakunnallisissa sanomalehdissä julkaistuja taidekritiikkejä.

Kirjastoseuran nuorten verkkopalvelu Sivupiiri ja lasten verkkopalvelu Okariino sekä Lukukeskuksen lasten kirjallisuuslehti Vinski ja nuorten kirjallisuuslehti Lukufiilis antavat äänen lasten- ja nuortenkirjallisuuden todellisille lukijoille, lapsille ja nuorille.

Kirjavinkkarit jalkautuvat ahkerasti eri puolilla Suomea lasten ja nuorten pariin antamaan lukuvinkkejä kouluissa, päiväkodeissa ja kirjastoissa.

Vauva- ja perhelehdet julkaisevat puffityyppisiä pikkuesittelyitä lastenkirjoista ja ainakin kerran vuodessa lehdet toimertuvat miettimään asiantuntijan kera, miksi lapsille lukeminen on tärkeää.

Toisaalta nimenomaan pikkulasten vanhemmat olisivat Rouva Huun mielestä erityisen otollinen kohderyhmä myös säännöllisesti ilmestyville lastenkirjapalstoille, joissa esiteltäisiin ilmestyneitä uutuuksia – tai yhä lukuarvonsa säilyttäneitä klassikoita – paneutuneesti ja innostavasti. Kaks´Plussassa palstaa toimitti aikoinaan Rouva Huun muistin mukaan ainakin Paula Havaste.

Tällainen säännöllisesti lehden joka numerossa ilmestyvä lasten- ja nuortenkirjapalsta löytyy Lastensuojelun Keskusliiton julkaisemasta Lapsen maailma -lehdestä, jonne Ismo Loivamaa, pitkän linjan lasten- ja nuortenkirjakritiikko, arvioi uutuuksia ytimekkäästi ja linjakkaasti.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden erikoislehdistä arvosteluja julkaistaan myös neljästi vuodessa ilmestyvissä Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin Onnimanni-lehdessä ja IBBY Finlandin Virikkeitä-lehdessä.

Rouva Huu on huomenna alustamassa Lastenkirjahyllyn tiimoilta yhdessä blogisti-kollegansa, kirjailija Jukka Laajarinteen kanssa IBBY Finland ry:n syyskokouksen jälkeen klo 19 Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry:n järjestö- ja kokoustiloissa Helsingissä, osoitteessa Töölönkatu 2.

Ja tamperelaisille tiedoksi, että tänään maanantaina on mahdollisuus kuulla FT Risto Niemi-Pynttärin kaikille avointa yleisöluentoa aiheesta Verkkokirjoittaminen ja -kirjallisuus Suomessa klo 16.15–18 Tampereen yliopiston keskustakampuksella luentosalissa Pinni B1100.

Niemi-Pynttärin luento päättää koko syksyn Tampereen yliopistolla jatkuneen Nykykirjallisuus ja yhteiskunta –studia generalia –luentosarjan.

GRR... eli hyvää kritiikin päivää

Suomen Arvostelijain Liitto eli SARV viettää kuluvana vuonna 60-vuotisen toimintansa juhlavuotta ja tänään liitto järjestää jo perinteeksi tulleen kaikille avoimen Kritiikin päivä -seminaarin Helsingissä Tieteiden talolla klo 14 lähtien. Seminaarin otsikkona on Kulttuurikritiikki – demokraattisen yhteiskunnan kivijalka?

Aiheen tiimoilta alustavat Turun Sanomien päätoimittaja Riitta Monto, säveltäjä ja esseisti Kalevi Aho ja taiteilija, professori Teemu Mäki. Klo 16–17 on paneelikeskustelu, jota luotsaa FT Thomas Wallgren.


Eilen puoli yhdeksän pääuutisissa todettiin taidekritiikin vähentyneen järkiään kaikissa sanomalehdissä. Kulttuurista tulee uutinen entistä enemmän taiteilijan ja hänen mediasäkenöivyytensä kautta. Kaikki taiteilijat – lasten- ja nuortenkirjailijat mukaan lukien – eivät kuitenkaan ole halukkaita esiintymään median parrasvaloissa, vaan antavat kernaammin teostensa puhua puolestaan.

Taidekritiikkiä ja haastatteluita julkaistaan myös entistä enemmän samasanaisina samaan lehtikonserniin kuuluvissa maakuntalehdissä.

Ilmiö ei sinällään ole uusi. Rouva Huu törmäsi tähän jo 1990-luvulla kirjoittaessaan lasten- ja nuortenkirja-arvioita Keskisuomalaiseen. Kun tohdin pyytää palkankorotusta monen vuoden avustussuhteen jälkeen hieman alakanttiin mitoitettuihin kirjoituspalkkioihin, tarjottiin vastineeksi mahdollisuutta julkaista samat kritiikit myös Savon Sanomissa, pientä nimellistä lisäkorvausta vastaan. Hampaat irvessä, puun ja kuoren välissä, jatkoin tätä yhteistyötä erilaisten kompromissisopimusten kautta vähän 2000-luvunkin puolelle.

Lasten- ja nuortenkirjailija Marika Laijärven (aik. Uskali) Maagisesta arkista sain vähän aikaa sitten surukseni lukea, että hän on päättänyt lopettaa lasten- ja nuortenkirjakriitikon pestinsä Keskisuomalaisessa juuri tällaisen konsernikeskeisen ja todennäköisesti myös entistä häikäilemättömämmäksi käyneen riiston vuoksi.

Rouva Huu mekkaloi lastenkirjakritiikin tilasta – lehden niin pyytäessä – uusimmassa Kirjastolehdessä.

Suomen Nuorisokirjailijat ry vetosi myös äskettäin Helsingin Sanomien yleisönosastossa lasten- ja nuortenkirjakritiikin säilymisen puolesta.

Rouva Huu agitoikin nyt kritiikin päivän kunniaksi eri tahoja pitämään entistä enemmän meteliä - ja mieluusti ihan sordiinolla ! - asiantuntevan ja säännöllisen lasten- ja nuortenkirjakritiikin ja tähän kirjallisuuden alueeseen liittyvän uutisoinnin ja muun kirjoittelun puolesta, mahdollisimman monella eri foorumilla.


Lastenkirjahylly on ollut pystyssä reilut puoli vuotta. Hyllyn perustaminen oli henkilökohtainen protesti eri sanoma- ja aikakauslehdissä vähentyneelle, typistyneelle ja pintapuolistuneelle lasten- ja nuortenkirjakritiikille.

Rouva Huu olisi tietysti ylen utelias kuulemaan, kuinka tämä hyllykonsepti on vakiolukijoiden mielestä toiminut: pitäisikö hyllyyn saada jotain erikoistehosteita vai toimiiko se parahultaisesti nykyisellä konseptillaan?