Kun on hitaampi, ehtii vähän miettiäkin ennen kuin tekee jotain ihan hullua

Anneli Toijala: Kuinka etana jarruttaa. Kuvitus Vincent Bakkum. 177 sivua. Tammi 1989. 

Rouva Huun lähikirjaston johtaja, lastenkirjaentusiasti Marketta Könönen, jää huomenna eläkkeelle. 

IBBY Finlandin jäsenlehden Virikkeitä vuoden ensimmäisessä numerossa hän kirjoittaa nasevasti otsikolla Minne linnut kadonneet? Eli hävinneiden sarjojen arvoitus:

Missä on Vihreä varis, missä Keltanokka ja missä piileskelee Kirjava kukko? Minä en tiedä, mutta kaipaan niitä kaikkia kolmea. Kirjava kukko oli visuaalisesti kaunis, sisällöltään kotimainen ja laadultaan huippuluokkaa. Sen keltainen selkä paistoi kauniina kirjaston hyllyssä, logo lämmitti ja sarja jokaista osaa saattoi hyvin mielin suositella lapselle, joka halusi jotain kivaa luettavaa.
  

--- Helppolukuisen kotimaisen tarjonta on näivettynyt ja apuun tarvittaisiin Keltaonokkaa ja muita kotimaisia helppolukuisia sarjoja. Meillä on taitavia tekijöitä, kirjailijoita, kuvittajia ja kustantajia. Jokin kuitenkin mättää. Luulisi, että kaikki haluaisivat kilvan rientää ja avata vastaanottavaiselle pienelle lukijalle tien tarinoiden maailmaan. Lukemaan opettelevien lasten lisäksi maahanmuuttajat kaipaavat kiinnostavaa, ei liian lapsellista lukemista. Tähän tarvitaan kaikkien panosta. 

Suomessa on hyviä yksittäisten sankarien sarjoja, kuten Konsta, Karoliina, Risto Räppääjä, Urpo ja Turpo. Kotimaisia kustantajasarjoja tarvitaan niiden rinnalle. Houkutteleva, yhtenäinen ulkomuoto ja logo on kuin joutsenlippu, laadun tae, hyvä lukea ja turvallinen ostaa.

Marken sanojen taakse on helppo asettua. 

Pirkanmaan lukudiplomien uudistuskokouksessa tuli alakoulun opettajan kanssa äskettäin puhetta Anneli Toijalan Vihreä varis –sarjassa ilmestyneestä kirjasta Kuinka etana jarruttaa. Opettajan mielestä Toijalan lastenromaani on edelleen paras koulukiusaamista käsittelevä lastenkirja.

Rouva Huu päätti palauttaa 25 vuotta siten ilmestyneen kirjan mieleensä lukemalla sen uudelleen. 

Kuinka hyvin sen koulukuvaus on kestänyt aikaansa?

1980-luvulla ei vielä tehty tiedostavaa poikatyötä, jossa isättömät pojat saivat miehenmallia vapaaehtoisilta mieskavereilta. Samassa talossa Eetun kanssa asuva lapseton ikämies huomaa kuitenkin Eetun ongelmat ja päättää rohkeasti tarjota apuaa. Vincent Bakkumin kuvitusta Anneli Toijalan lasten- ja nuortenromaaniin Kuinka etana jarruttaa, Tammi 1989 

Heti alkuun kiinnitti huomiota se, että Vihreää varista markkinoitiin tosiaankin helppolukuisena NUORTENsarjana. 

Bonusta saa oitis myös takakansiteksti, jossa ei kerrota päähenkilön Eetun ikää. Tämä antaa heti enemmän liikkumavaraa hyvinkin eri-ikäisille lukijoille. 

Vincent Bakkumin mustavalkoinen vesivärikuvitus tosin vihjaa Eetun olevan noin  10-vuotias, mutta realistinen kuvitus ei vaikuta missään tapauksessa liian lapselliselta.

Vincent Bakkumin realistinen kuvitus helpottaa samastumista kirjan tapahtumiin. Bakkumin kuvitusta Anneli Toijalan lasten- ja nuortenromaaniin Kuinka etana jarruttaa, Tammi 1989.

Eetu Suomalainen on muuttanut hiljattain yksinhuoltajaäitinsä kanssa uudelle paikkakunnalle. Eetu on omanlaisensa, nykyaikana hän ehkä saisi hitaan oppijan diagnoosin: hänellä on motorista kömpelyyttä ja ongelmia monenlaisessa hahmotuksessa. 

Uudet luokkakaverit ottavat hänet heti silmätikukseen, sanallisen ja fyysisen kiusanteon kohteeksi:

Pum! Pum! Pum! Jostakin satoi kiviä ja hiekkaa. Pojat olivat olleet piilossa kulman takana! Pois! Pian! Kunpa jalat lähtisivät nopeammin liikkeelle. Kunpa seinä vieressä ei olisi niin korkea ja katu niin kapea.Pojat tulivat lähemmäs. Ne alkoivat töniä.

Eetu on 1970–80-luvulle tyypillisesti ns. avainkaulalapsi. Hän joutuu viettämään paljon aikaa yksin kotona, kun äiti hankkii heille elantoa kahdestakin eri työpaikasta. 

Onneksi poika tutustuu samassa talossa asuvaan Lehikoisen pappaan, joka huomaa pian, että Eetu kaipaa paitsi mieskaveria myös ymmärtäjää ja kannustajaa kiusaajia vastaan.

Ja lopussa tietysti Eetu saa urheudestaan ja rohkeudestaan koko luokan ja aikuisten ihailun osakseen. Kiusaajat näkevät Eetun nyt aivan uudessa valossa.

Anneli Toijala (s. 1930) teki pitkän työuran peruskoulun opettajana Tampereella  ja ammensi moniin kirjoihinsa myös omia kokemuksiaan koulumaailmasta. 

2000-luvun alun vinkkelistä Eetu ja ikätoverinsa ovat aikavia ja käyttäytyvät varsin korrektisti ja kohteliaasti. Aikuisen auktoriteetin kyseenalaistamaton kunnioittaminen näkyy kerronnassa. 

Eetu ja äiti käyvät monien kumuloituneiden vastoinkäymisten jälkeen myös kasvatusneuvolassa, mutta äiti toteaa käynnin turhaksi. Äidin mielestä on vain hyvä, että hitaampana  ehtii vähän miettiäkin ennen kuin tekee jotain ihan hullua.

Lapsen psyyken ja erilaisuuden kuvauksen osalta Kuinka etana jarruttaa on vielä vallan kelvollista luettavaa. 

Toijalan neljännesvuosisata sitten ilmestyneen kirjan lukemisen jälkeen villi idea sukeutuu rouva Huun mielessä: entäpä jos joistakin edelleen lukukelpoisia säilyneistä helppolukuisista lastenromaaneista tehtäisiin ns. päivitettyjä versioita nykylasten ja –nuorten tarpeisiin?  

Suomalainen unimaailma ja lastenlyriikka ehdolla pohjoismaiselle lasten- ja nuortenkirjapalkinnolle

Pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon toisen jakokierroksen ehdokkaat on tänään julkistettu Bolognan lastenkirjamessuilla.

Virallinen tiedote löytyy täältä.

Pohjoismaat ovat nimenneet yhteensä 13 ehdokaskirjaa. 

Suomen toinen ehdokas on Annika Sandelinin ja Karoliina Pertamon runokuvakirja Råttan Bettan och masken Baudelaire. Babypoesie och vilda ramsor (Schildts &Söderströms 2013) joka on juuri ilmestynyt myös Henriikka Tavin suomennoksena nimellä Baudeliero ja Mette-rotta, Vauvarunoja ja villejä riimejä Teoksen kautta.

Viralliset perustelut kuulostavat tältä:

 Baudeliero ja Mette-rotta: vauvarunoja ja villejä riimejä (Råttan Bettan och masken Baudelaire, suomentanut Henriikka Tavi) on oivallinen kuvakirja, joka pursuaa kainostelematonta pikkulasten runoutta. Annika Sandelin loistaa omalla kuninkuusalallaan: runoudessa, joka on sukua lörpötysrunoille ja lastenloruille. Mukaansa tälle modernille runolöytöretkelle hän on saanut kuvittaja Karoliina Pertamon.  

Kuvakirjan tekstien ja kuvien näkökulma on rämäpäisen humoristinen. Kirjasta löytyy niin raidallisia mörkökalsareita kuin villakoiran romanssikin, ja ne on kuvitettu tavalla, joka täydentää runouden leikkisyyttä. Kirjan kapea ja korkea muoto tulee täysipainoisesti hyödynnetyksi.  

Erilliset runot nivoutuvat saumattomasti aukeamanlevyisiin kuviin, joissa on selkeitä kontrasteja ja räiskyviä väriyhdistelmiä: liila, turkoosi ja kirkkaanpunainen kohtaavat, ja oranssi yhdistyy oliivinvihreään. Runojen sävy on usein vaativa, ja ne houkuttelevat toimimaan.  

Joskus kirjailija itse ehdottaa leikkejä, kuten kurkistusleikkiä tai sormiloruja. Sandelinin ja Pertamon rohkea ja hauska runokuvakirja on osoitus kuvakirjan mahdollisuuksista. Niissäkin voidaan kuvata nykylapsuutta osuvasti ja tuoreesti tavalla, joka on sekä kekseliäs että esteettisesti haastava. 

Baudeliero ja Mette-rotta: vauvarunoja ja villejä riimejä on saanut Svenska Litteratursällskapet i Finlandin palkinnon "kekseliäästä ja hulvattomasta tekstistä", josta "huokuu syvä hellyys ja kunnioitus lasta kohtaan". Pertamon kuvitukset taas ovat "runsaita ja assosiatiivisia ja kohtaavat tekstin omanlaisellaan huumorilla". "Tässä on lastenkirja, joka ansaitsee klassikkovaroituksen".
 

Ja toinen Suomen ehdokas on Ville ja Aino Tietäväisen sarjakuvakirja Vain pahaa unta (WSOY 2013), jota perustellaan seuraavasti:

Lapsille julkaistaan aina välillä kuvakirjoja siitä, miten möröt ja muut sängyn alla piileskelevät kummajaiset päihitetään.  Ville ja Aino Tietäväisen sarjakuvakirja Vain pahaa unta ei pyri keventämään aihetta huumorilla, vaan se pureutuu rakentavasti ja kunnioittavasti lapsen herkässä mielessä syntyvien pelkojen hallintaan. 

Tämä visuaalisesti erityisen kiehtova sarjakuva on onnistunut esimerkki aikamme lastenkirjallisuuden tendenssistä: kuvataan aikuisia, joilla on rajattomasti aikaa ja kiinnostusta keskittyä lapseen. Tytön uniin ryöppyää eri medioista suodatettavia ärsykkeitä: on tulipaloja, pyssyjä ja pommeja.  Aiheen raskaudesta huolimatta kirja on myös humoristinen: vanhemmat ovat väsyneitä, kun taas tyttö jaksaa kirkkain silmin ja ajatuksin kyseenalaistaa, tarkastella ja määrittää ympäristöään. 

Lapsen ja aikuisen välinen vuoropuhelu alkaa jo esilehdellä, jolla isä ja tytär keskustelevat kirjan nimestä. Ville Tietäväisen groteski ja riisuttu tyyli yhdistyy taidokkaasti tyttären omiin kuvituksiin.Kirja ylistää unien myyttisiä ulottuvuuksia tavalla, joka puhuttelee lapsia, nuoria ja aikuisia.

Kiinnostus suomalaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen on taatusti viritetty, sillä ensimmäisen pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon sai viime vuonna Seita Vuorelan ja Jani Ikosen Karikko.

Rouva Huu lupaa viime vuoden tapaan esitellä pohjoismaisia ehdokaskirjoja myös Lastenkirjahyllyssä.

Palkintoja ja ehdokkuuksia piisaa roppakaupalla näin keväänkin koittaessa. Eilen julkistettiin ns. lastenkirjallisuuden pikku-Nobelin saaja, Astrid Lindgrenin muistoksi perustetun ALMA-palkinnon saa ruotsalainen lastenkirjailija Barbro Lindgren.

Viime viikonloppuna Ville ja Aino Tietäväisen Vain pahaa unta sai myös Aamulehden ja Tulenkantajien kirjakaupan jakaman Tulenkantaja-palkinnon.

Ihan tavallisia lapsia ja tolkun aikuisia

Stefan Casta & Mimmi Tollerup: Mustikkajengi ja vampyyri ullakolla. Suomentanut Terhi Leskinen. 27 sivua. Kustannus-Mäkelä 2013.

Ruotsalaisen kuvakirjallisuuden uutuuksien tarjonta lepää nykyisin lähes yksinomaan Kustannus-Mäkelän tarjonnan varassa! 

Ennen myös isot kustantamot julkaisivat naapurimaan kuvakirjoja suomennoksina, muiden muassa Tammi vast´ ikään Alma-palkitun Barbro Lindgrenin teksteihin perustuvia kuvakirjoja.

Stefan Castan ja Mimmi Tollerupin Mustikkajengistä saadaan suomennoksena nyt jo neljäs osa. 

Sarja on hyvä lisä kuvakirjavalikoimaan ja sitä voisi luonnehtia myös kuvakirjaikäisten omaksi dekkarisarjaksi. Sarjan tempo ja kuvitustyyli vetoavat uskoakseni myös eka-tokaluokkalaisiin poikiin, joiden mielestä monet kuvakirjat voivat olla liian ”lapsellisia”. 

Veikkaanpa, että tällaista puuhaa ei ole kuvakirjoissa ennen kuvattukaan: lapsinelikko on ravustamassa myöhäisenä kesäiltana! Mustikkajengi viettää paljon aikaa luonnossa ja keksii monenlaista puuhaa. Mimmi Tollerupin kuvitusta Stefan Castan tekstiin kuvakirjassa Mustikkajengi ja vampyyri ullakolla, Kustannus-Mäkelä 2013. 

Maalla asuva lapsinelikko ja jaloissa pyörivä Nuusku-koira viettävät paljon aikaa luonnossa ja seikkailut ovat heidän ikäänsä nähden uskottavia.

Jännittävä kirjan nimi lupaa paljon  ja virittää odotuksia eikä niitä viritetä turhaan!  Vampyyrin sijaan ullakolta löytyy tosin jotakin aivan muuta. 

Ajankohtaisia aiheita sivutaan jännityksen nostatuksen ohella empaattisella ja luontevalla tavalla.

Loppukesän myöhäinen iltaidylli  rikkoontuu lasten kuulemaan ja selkäpiitä karmivaan terävään kirkaisuun. Lapset ovat aivan varmoja, että vampyyri on herännyt!

Jokaisen lapsen unelma: puumaja metsässä! Mimmi Tollerupin vesivärikuvitus tallentaa sävykkäästi puiden lomasta siilautuvan auringonvalon. Mimmi Tollerupin kuvitusta Stefan Castan tekstiin kuvakirjassa Mustikkajengi ja vampyyri ullakolla, Kustannus-Mäkelä 2013.  

Lasten vanhemmat eivät oikein ota tosissaan lasten vampyyrihöpinöitä ja he vaikuttavat muutoinkin ihmeen väsyneiltä ja poissaolevilta. Jostain syystä Millan isä ehdottomasti kieltää heitä menemästä ullakolle.

Seuraavana aamuna me nukuimme pitkään. Oli sunnuntai. Äiti luki sängyssä sanomalehteä. Siinä kerrottiin, että lähistöllä asuva pakolaisperhe karkotettaisiin maasta. Perhe oli asunut täällä monta vuotta, ja heille oli juuri syntynyt lapsi. 

– Kertakaikkisen törkeää, isä puuskahti.

Vampyyrin ääntely jatkuu seuraavanakin päivänä  ja auringonvalossa lapset uskaltautuvat sittenkin, kielloista huolimatta, jäljittämään ääntä ullakolle. 

Eetu rohkaisee mielensä ja kiipeää ullakolla ja löytää sieltä hämmästyksekseen paikkakunnalla pitkään asuneen pakolaisperheen, jota uhkaa maasta karkoitus. Mimmi Tollerupin kuvitusta Stefan Castan tekstiin kuvakirjassa Mustikkajengi ja vampyyri ullakolla, Kustannus-Mäkelä 2013.

Silloin huomasin ullakon pimeimmässä nurkassa vampyyrin! Pelästyin niin pahasti, että päästin melkein irti tikapuista. Mutta sitten tajusin, että vampyyri oli yhtä peloissaan. 

– Hys, vampyyri kuiskasi. – Minä olen Jusuf. Tässä on Mariam ja meitän pikku vauva. 

– Mutta mitä te teette ullakolla? ihmettelin. 

– Meitä aiotaan karkotaa maasta, Jusuf sanoi. – Mutta ihmiset ovat auttaneet ja pitäneet meitä piilossa. Tänä aamuna selviää, saammeko jäätä tänne.

Loppuratkaisu  on tietenkin Jusufin perheen kannalta onnellinen.

Kuvakirja todentaa hyvin ruotsalaisen lastenkirjallisuuden rohkeutta tuoda yhteiskunnallisesti ajankohtaisia tai jopa poliittisesti päivänpolttavia aiheita kuvakirjallisuuteen. Terhi Leskisen suomennoksessa tapahtumat on tosin sijoitettu Suomeen!

Ruotsalaisen tasa-arvon nimissä toinen poliiseista on tietenkin nainen! Mimmi 

Tollerupin kuvitusta Stefan Castan tekstiin kuvakirjassa Mustikkajengi ja vampyyri

 ullakolla, Kustannus-Mäkelä 2013. 

Lastenkirjahylly on mukana Sininen keskitie -blogin haasteessa, joka on suunnattu äitiys-, perhe- ja kirjablogisteille. Haasteessa toivotaan blogistien kirjoittavan kuluvalla viikolla lastenkirjoista jostain itselleen mieluisasta näkökulmasta ja näin halutaan nostaa lastenkirjojen lukemista ja arvostusta.

Rouva Huuta pyydettiin yhdeksi haastekampanjan kummiksi. Lastenkirjallisuuden ja koko perheen lukuharrastuksen merkitykseen liittyvä puolustuspuheeni löytyy Sinisen keskitien sivuilta.   

Yhtenäiskulttuurin läpäisemä matka maailman ympäri

Lotta Nieminen: Kävellen ympäri maailman. Elämän juhlaa yhdessä päivässä. Teksti Jenny Broom. Suomentanut Tiina Eskola. 23 sivua WSOY 2013.

Tässä taas yksi esimerkki siitä, kuinka suomalaiset designerit raivaavat näkyvyyttään myös maailmalla. Monen muun nuoren polven graafisen suunnittelijan – esim. Kasper Strömman ja Satu Kontinen – tavoin hiljattain  uutisotsikoissa näkynyt Lotta Nieminen on ryhtynyt monen muun hankkeensa kupeessa tekemään myös lastenkirjoja. 

New Yorkissa graafisena suunnittelijana työskentelevä Lotta Nieminen, 27, on  valittu amerikkalaisen Forbes-lehden listalle, jossa esitellään alle 30-vuotiaita oman alansa huippuja ja suunnannäyttäjiä. Nieminen on mukana Forbesin vuoden 2014 visuaaliseen taiteeseen ja tyyliin (arts & design) keskittyvällä listalla. 

Niemiseltä ilmestyi yhdessä Jenny Broomin kanssa viime syksynä brittiläisen Big Picture Press -kustantajan kautta kartonkinen lastenkirja Walk this world. A Celebration of life in a day,  joka on levinnyt jo seitsemään maahan. Kirja on julkaistu myös suomeksi nimellä Kävellen ympäri maailman.

Nieminen kertoo kuvakirjan synnystä toimittaja Kaisa Viljasen Helsingin Sanomiin tekemässä haastattelussa:

Aloitin kuvitusten tekemisen kollaasina, ja vähitellen työt alkoivat digitalisoitua. Halusin säilyttää teoksissa käsillä tekemisen fiiliksen.   

Niemisen kommentti todentaa taas kertaalleen sitä, kuinka tärkeää nykyisille nuoren polven kuvittajillekin on tehdä käsityötä muistuttavaa jälkeä –  digitaalisesta kuvitustekniikasta huolimatta!

Kirjan panoraama-aukeamilla seurataan aamusta myöhäiseen iltaan maailman suurkaupunkien vilinää. 

Aukeamilta löytyy monia kurkistusluukkuja, jotka antavat mahdollisuuden kurkistaa myös isojen rakennusten sisälle: taidegallerioihin, ravintoloihin, työpajoihin, metroon maan alle ja kaupunkilaisten asuntoihin. 

New Yorkin katunäkymään on mahdutettu paljon toimintaa: kuvan katsoja
voi aistia kiivassykkeisen suurkaupungin humusta  myös katusoittajan soitantaa
ja taksien tööttäystä. Lotta Niemisen kuvitusta Jenny Broomin tekstiin perustuvaan
kuvakirjaan Kävellen ympäri maailman, WSOY 2013. 

Itseoikeutetusti Nieminen aloittaa kiertomatkan nykyisestä kotikaupungistaan New Yorkista. 

Kutakin kaupunkia kuvataan kahdella riimitetyllä säeparilla,  esimerkiksi Roomasta kerrotaan englanninkielisessä laitoksessa tähän tapaan:

Sunny streets and tilting towers, 

waiters stop to map their brow. 

From the water, gondoliers 

greet me with a friendly ”Ciao!”

Ja tällainen on Tiina Eskolan suomennos:

Kuumat kadut ja kaltevat tornit, 

tarjoilijat ahkeroivat hikisin sormin. 

Gondolieeri huikkaa veneestään: ”Ciao!” 

Tyytyväinen katukissa vastaa: ”Mau!”

Italiaa kuvaavalle aukeamalle on yhdistetty palasia monesta maan keskeisestä
symbolista Pisan kaltevine torneineen ja Etnan tulivuorineen. Lotta Niemisen
kuvitusta Jenny Broomin tekstiin perustuvaan kuvakirjaan Kävellen ympäri maailman,
WSOY 2013. 

Big Picture Pressin julkaisemassa alkuteoksessa ei ole Helsinkiä mukana, mutta suomenkieliseen laitokseen on saatu oma suomalainen aukeama. Sieltä löytyy Helsingin suurkirkko, Kauppatorin ranta ja Helsingin rautatieasema. Niiden väliin on sijoitettu maalaisnäkymiä lehmineen, saunoineen ja tyyliteltyine heinäseipäineen. Luukkujen alta paljastuu mm. jääkiekkoilijoita ja joulupukki.

Suomea koskevan aukeaman teksti on – kotosuomalaisen lukijan näkökulmasta – aika lakoninen:

Näen vihreät niityt edessäni, 

vesi liplattaa vasten venettäni. 

Luonto kauneudellaan ihastuttaa 

ja kulkijan eteenpäin kelluttaa.

Suomen ja Helsingin näkymässä vihreä väri on keskiössä maailaisidylleineen ja
metsineen. Lotta Niemisen kuvitusta Jenny Broomin tekstiin perustuvaan kuvakirjaan
Kävellen ympäri maailman, WSOY 2013. 

Niemisen retrohenkinen kuvitustekniikka, geometrisesti sommitelluista rakenusblokeista koostetut kaupunkinäkymät, melko yhtenäinen väriskaala ja karakterisoidut hahmot vääristävät – tahtomattaankin – jokaisen kulttuurin ominaispiirteitä. 

Maailman suurkaupungit näyttävät yhtenäiskulttuurin läpäisemiltä, vaikka kirkkojen ja moskeijoiden kupolit tai asukkaiden ihonväri ja pukeutuminen kertovatkin paikallisväristä.

Tämä todentuu myös New Yorkin vilkasta yöelämää kuvaavalla päätösaukeamalla, jossa kerrotaan:

Walk this world – I left this morning, 

saw much more than I could name. 

Found that though you might look different, 

underneath we´re just the same.

Liikkeelle lähdin aamulla aikaisin, 

rikkaampana palasin illalla takaisin. 

Erilaiselta saattaa näyttää toinen, 

mutta hän onkin aivan samanmoinen.

Jokaisella aukeamalla on piilokuvan kaltaisesti kätketty mainoskyltteihin kunkin maan kielelle kirjoitettuja sanoja ja kirjan motto: kävellen maailman ympäri. 

Ranskalaisen Marc Boutavant´n viitisen vuotta sitten ilmestynyt Mokon matka maailman ympäri (Tammi 2008) antaa toisenlaisen näkökulman maailman matkailuun. 

Siinä painotus on eri maiden paikalliskulttuurilla ja kieleen liittyvillä ominaispiirteillä. Eri maiden aukeamilla tutustutaan myös paikalliseen faunaan ja elämäntapaan. 

Hauskat eläinhahmot ja sarjakuvamainen kerronta kiinnostavat lapsia. Kuriositeettina kiinnostavaa on se, että matka aloitetaan Suomen Lapista!

”Kun unenpäästä saa kiinni, ei koskaan eksy”

Mila Teräs & Karoliina Pertamo: Elli ja unenpää. 31 sivua. Otava 2013.

Jatketaan vielä uniteemalla. 

Tällä kertaa samastutaan kaksivuotiaan Ellin unensaantiin liittyviin pulmiin.

Nukkumaan menon erilaisia vaikeuksia kuvaavat kuvakirjat ovat oma genrensä. Niiden ylittämätön klassikko on Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas on oikukas. 

Kaikki myöhemmät kuvakirjat tuntuvat vain saman aiheen erilaisilta variaatioilta, niin lyömätön ja lapsipsykologisesti oivaltava on Mikon ja isän välinen väsytystaistelu (sananmukaisesti tulkittuna!) unta vastaan.

Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon toisella osalla karttunut Elli-sarja on kiinnostava pikkulasten kuvakirjasarja siinä mielessä, että sen kieli taipuu välillä runollisen viipyileväksi. 

Ja se sopii hyvin: ei taaperoikäisillekään tarvitse aina vääntää kaikkea sanottavaansa lyhyeksi ja ytimekkääksi rautalankakieleksi. Lapsikin nauttii kielen nyansseista ja hänelle rakkaan aikuisen ääneen lukemisen vaihtelevasta temposta!

Tuttuakin tutumpi tilanne kaikissa lapsiperheissä: iltasatu on luettu ja lapsen
on aika nukahtaa. Mutta uni ei tulekaan tänä iltana Ellin silmään. Karoliina Pertamon
 kuvitusta Mila Teräksen tekstiin kuvakirjassa Elli ja unenpää, Otava 2013. 

Äiti on lukenut Ellille iltasadun, joka kertoo pöllöstä. Ehkä satu on ollut vähän turhan stimuloiva tai jännittävä. Joka tapauksessa Elli ei nukahdakaan heti, vaan kuulostelee kodin ääniä herkin korvin.

Isä tulee hyssyttelemään Elliä ja tuo tytölle unilelun, joka isän sanojen mukaan selättää kaikki pelot. Kun pupukaan ei auta Elliä nukahtamaan, tulee äiti Ellin sängynnurkalle neulomaan.

Äiti ottaa esiin puikot ja villalankakerän. Kun Elli odottaa unta, äiti kutoo hänen vieressään. Lanka liikkuu hiljaa peiton päällä 

– Koeta nyt saada unen päästä kiinni, äiti kuiskaa. 

Elli ajattelee unenpäätä. Onko sekin lankaa? Tuntuuko se kädessä villaiselta? Kuinka pitkä se oikein on?

Elli päätyy lopulta isän ja äidin viereen nukkumaan. Ja siellä Elli löytää aivan oikeasti unen pään ja lähtee seuraamana punaista lankaa öiselle taivaalle Pupu Pumpulinen kainalossaan. Kuun salissa Elli kohtaa Unineidon, joka kertoo Ellille, että kun saa unenpäästä kiinni, ei koskaan eksy:

Kuun salissa, rukin ääressä, istuu Unineito, Sininuttu, lasten tuttu, tähtitukka, silkkisukka. Neito kehrää hohtavaa unilankaa. Unineidon vieressä istuu Unikissa. Silloin tällöin kissa kehrää neidon mukana.

Utuisen sinisellä aukeamalla Elli heittelee Unineidon kanssa unenpäitä kuusta
maahan. Karoliina Pertamonkuvitusta Mila Teräksen tekstiin kuvakirjassa
Elli ja unenpää, Otava 2013. 

Mila Teräksen kieli on pehmeää, hellää ja kehrääväistä. Lyhyestä tekstistä löytyy monta assosiaatioketjua kehtolauluihin, sanontoihin ja nukahtamiseen liittyviin vanhan kansan viisauksiin.

Karoliina Pertamon rouhean lempeä kuvitus näyttää unimaailman sinisenä, kuinkas muuten.  Kuvitus huokuu lämpöä, turvallisuutta ja vanhempien rakkautta Elliä kohtaan. Jokaiselle aukeamallle on piilotettu pieniä, mustavalkoisia öttiäisiä lapsen löydettäviksi. 

Kadonnut nukkumatti

Tuula Kallioniemi: Karoliina ja oikukas uni. Kuvittanut Marika Maijala. 88 sivua. Otava 2014.

Tässä taas hyvä esimerkki siitä, kuinka lastenkirjallisuus kommentoi uutisotsikoita ja tekee samalla myös vaivihkaista asennekasvatusta ilman pedagogista sormenheristelyä.

Lasten ja nuorten riittävästi unensaannista kirjoitetaan säännöllisesti monella taholla. Erityisen huolestuneita ollaan tietokoneen vaikutuksesta syvään ja riittävään yöuneen.

Karismaattinen ekaluokkalainen Karoliina potee sarjan kahdeksannessa osassa univaikeuksia.

Onko kyse pelkästä kiivaasta kasvuvaiheesta, tytön poikkeuksellisen herkästä luonteesta vai täysikuusta, se jätetään kokonaan lukijan itsensä pääteltäväksi. 

Kiitettävän monipuolisesti Tuula Kallioniemi tätäkin aihetta jälleen haravoi.

Tavallisesti niin sirkeäsilmäisestä Karoliinasta on veto pois huonosti nukutun 
yön jäljiltä. Marika Maijalan Karoliina on sympaattinen, mutta särmikäs 
ekaluokkalainen, jonka pitkät raajat näkyvät eri tavoin kaikissa kuvissa! 
Marija Maijalan kuvitusta Tuula Kallioniemen lastenromaaniin 
Karoliina ja oikukas uni, Otava 2014.  

Karollina-sarjan valttina ovat särmikkäät mutta varsin rakastettavat lapsihahmot. Karoliinan ystäväpiiriin  kuuluu ihania tyttöja ja poikia, jotka Marika Maijala on ilmeikkäästi visualisoinut. Karoliinan luonnetta kuvaavat ehkä parhaiten impulsiivisuus ja hetkessä eläminen, joista koituu luonnollisesti monenlaista hupia ja haastavia tilanteita. 

Enkä voi kuin ihastella sitä juonikuutta, millä kirjailija propagoi isien ja lasten yhteisten kirjahetkien puolesta. Karoliinan iltarituaaleihin kuuluu nimittäin, että isä lukee hänelle iltasadun!

Muutoinkin tässä osassa nimenomaan isä on enemmän Karoliinan yöseikkailuissa mukana.

Kujemielistä asennekasvatusta liittyy myös Paskerin ja Karoliinan vuoropuheluun:

– Lue tosi tylsää kirjaa, Paskeri neuvoo.

Hän kertoo nukahtavansa aina, kun vain lukee melkein mitä tahansa kirjaa oli sitten yö tai päivä. Paskerin mielestä kirjat ovat tosi unettavia. Kirjaimet hyppelevät sikin sokin eikä mistään saa tolkkua.

Karoliina on eri mieltä. Hänestä kirjat ovat hauskoja eikä niiden lukemista malttaisi lopettaa ollenkaan. Karoliina on lukenut jo tosi monta oikeaa kirjaa kannesta kanteen.

Maijalan kuvituksissa hahmot näyttävät katkeavan taitossa mielivaltaiselta 
tuntuvalla tavalla, mutta tämäkin on osa kuvituksen "jujua". Marija Maijalan 
kuvitusta Tuula Kallioniemen lastenromaaniin Karoliina jaoikukas uni, Otava 2014.  

Koulun kirjastosta (sic ! ) Paskeri noutaa mielestään paksun kirjan, jonka kansikuvassa on vielä kaiken lisäksi tyttö. Kuvittaja on käyttänyt valtaansa ja laittanut lapset lukemaan Karoliina-kirjaa!

Kun Karoliina lukee kirjaa Paskerille ääneen, poika pääseekin jutun juonesta kiinni. Käykin niin, että Karoliina nukahtaa kesken ääneen luvun ja Paskeri päättää jatkaa kirjan lukemista myöhemmin ääneen. 

Lukijalle myös selviää syy siihen, miksi kirjojen lukeminen ei pojalta luonnistu: Paskerilla lienee luetun tekstin hahmottamiseen liittyviä ongelmia. On hyvä, että lasten- ja nuortenkirjallisuuskin tuo ilman erityistä alleviivausta erilaisia oppijoita esiin!

Karoliina lukee myöhemmin itsekseen kirjaa koulukiusatusta Iikasta. Kirja kiinnostaa Karoliinaa siitä huolimatta, että sen kansikuvassa on poika! 

Tähän Karoliinan lukemaan Ole Lund Kirkegaardin maan mainioon Kumi-Tarzaniin lupaan palata myöhemmin uudelleen.