Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnetaidot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnetaidot. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. lokakuuta 2026

Huolenpito on tärkeä supervoima















Heli Koskinen & Sini Nihtilä: Superäiti. 37 sivua. Kustannus-Mäkelä 2026.




Perhedynamiikkaan liittyvät aiheet ovat lisääntyneet lastenkirjoissa. 

On jopa perusteltua sanoa, että lapsen arkea kuvataan nykyisin aiempaa maanläheisemmin ja entistä paremmin samastumiseen houkuttelevalla tavalla.

Lapsiperheköyhyyden kuvaaminen on sekin arkipäiväistynyt, joskin valtaosaa lastenkirjojen koteja asuttavat vielä kahden vanhemman vakavaraiset perheet. 

Heli Koskisen ja Sini Nihtilän Superäiti kertoo äidin ja pojan pienperheestä, jossa on taloudellisesti tiukkaa mutta tunteiden ja huolenpidon tasolla ei kitsastella. 

Koulussa keskustellaan vanhempien ammateista. Tosin lasten tekemät johtopäätökset vanhempiensa ammateista eivät ehkä ole aivan todenmukaisia.

– Mun isä on autonkuljettaja. Se lähtee joka aamu autolla töihin ja tulee sillä illalla takaisin. 
– Mun äiti on sanoittaja, kun se aina sanoo mitä minä sanoin. 
– Äiti korjaa tietokoneita. Ensin se huutaa, kun se rakkine ei toimi, ja sitten se soittaa jonnekin, ja lopulta kone alkaa toimia.  

– Isä on koodari. Mä luulen, että se on niin kuin kirjailija, mutta se kirjoittaa tekstiä salakielellä.  

 

Äidin hoivatyö sairaalassa näyttäytyy Milolle todellisen supersankarin
työnä. Sini Nihtilän kuvitusta Heli Koskisen tekstiin
kuvakirjassa Superäiti (Kustannus-Mäkelä 2026). 

Samassa hengessä Milokin kertoo oman äitinsä olevan superäiti: äiti nimittäin lähtee aina yöaikaan pelastamaan ihmisiä. 

Luokkakavereiden mielestä äidin ammatti kuulostaa todella coolilta.

Milolla on pian syntymäpäivät, ja hän haaveilee kellopuhelimesta ja kaverisynttäreistä maksullisessa tapahtumapuistossa. 

Äiti torppaa kuitenkin suunnitelmat: 

– Ei meillä ole varaa viedä koko luokkaa Simon Leikkimaahan, hän sanoo hiljaa. – Mutta jos kutsuttaisiin pari kaveria meille ja ostettaisiin kilo karkkia? 
– Mutta opettaja sanoi, ettei ketään saa jättää ulkopuolelle.


Poistotuotteiden ja tarjousten löytäminen ruokakaupassa vaatii
nopeutta ja hyvää havainnointikykyä. Sini Nihtilän
kuvitusta Heli Koskisen tekstiin 
kuvakirjassa Superäiti
 (Kustannus-Mäkelä 2026). 

Milosta on jännittävää väijyä kaupassa alelaputettuja tuotteita, ja niiden turvin pystytäänkin järjestämään isot kaverisynttärit. 

Milo kokee olevansa koulussa pikemminkin tarkkailija; hän ei edes halua olla huomion keskipisteenä. Siksi hän jännittää erityisen paljon, tulevatko kaikki luokkakaverit syntymäpäiville.

Heli Koskinen kuvaa sydämellisesti Milon pienperheen tukiverkostoja. 

Kun äiti lähtee hoivatyöhön sairaalaan yövuoroon, mummo tulee heille aina yöksi. 


Sini Nihtilän kuvituksessa pienperhe näyttäytyy yhteen hiileen
puhaltavana tiiminä. Nihtilän kuvitusta Heli Koskisen tekstiin
kuvakirjassa Superäiti (Kustannus-Mäkelä 2026). 


Sini Nihtilän kuvitus tavoittaa keskushenkilöiden katseisiin ja ilmeisiin paljon rakkautta ja välittämistä. 
 
Koskinen on aiemmin kirjoittanut lapsille ja varhaisnuorille tietokonepelaamiseen keskittyvää Zeta-sarjaa (Kustannus-Mäkelä v:sta ,2022, kuv. Mari Luoma). Superäiti on hänen ensimmäinen kuvakirjansa.

Superäidin asetelmissa on paljon samaa kuin Jukka Laajarinteen ja Timo Mänttärin kuvakirjassa Isä vaihtaa vapaalle (WSOY 2019). 

Siinäkin päähenkilölapsi tekee nimittäin  päätelmiä isänsä työnkuvasta tavalla, jonka voi tulkita joko realistiseksi tai mielikuvitukseen perustuvaksi.













perjantai 11. syyskuuta 2026

Jalkapalloharrastus voi olla myös rentoa ja hauskaa
















Jukka Behm: FC Limu ja huippumatsi. Kuvittanut Anssi Vaalio. 67 sivua. Tammi 2026. 



Koska lopetin jalkapallon, minulla oli nyt enemmän vapaa-aikaa.
Huono puoli oli se, että kun on aikaa, on aikaa ajatella.
Päässäni jyskytti lähinnä yksi ajatus: maailma oli menettämässä kaikkien aikojen nerokkaimman futarin. Siis minut.


Ihmepoika Leon -sarjan jälkeen Jukka Behm keskittyy nyt nuorempiin jalkapalloharrastajiin.

FC Limu ja huippumatsi aloittaa uuden hiljattain lukemaan oppineille alakoululaisille suunnatun sarjan.

Jalilla on vakavia näkemyseroja valmentajansa kanssa, koska tämä ei osaa kohdella ”tulevia supertähtiä” kunnioittavasti. 

Kovin vakavista konflikteista ei toki ole kyse.

Poika on ottanut nokkiinsa mm. siitä, että valmentaja on kehottanut häntä solmimaan jalkapallonappisten kengännauhat. 



Anssi Vaalion kuvitus liioittelee roimasti. 
Tässä Jalin näkemys ankarasta valmentajasta.
Anssi Vaatlion kuvitusta Jukka Behmin lastenkirjaan
FC Limu ja huippumatsi (Tammi 2026). 


 
Jali suhtautuu pikkusiskoonsa Lumiin aluksi hieman alentuvasti, mutta saa pian huomata, että sisko antaa leikkipuiston kentällä hänelle yllättävän hyvää vastusta.

Kun kaverit Linssi ja Multanen yllättävät sisarukset, Jali ei ensin tiedä, miten selviäisi nolosta tilanteesta menettämättä uskottavuuttaan. 

Ennen pitkää asia kääntyy voitoksi ja kaverukset pelastavat Lumilla vahvistetun uuden itsenäisen jalkapallojoukkueen, FC Limun.


Lumi-siskolla ovat asenne ja potkut kohdillaan.
Anssi Vaalion kuvitusta Jukka Behmin
lastenkirjaan 
FC Limu ja huippumatsi
(Tammi 2026). 


Jalilla ja Lumilla on kansainvälinen perhe: isä on juuriltaan espanjalainen ja äiti suomalainen. 

Vanhemmat ovat läsnä ja tukena lastensa harrastuksissa.

Sarjan avausosa ottaa tulkintani mukaan rivien välissä myös kantaa turhankin totiseen suorittamiseen joukkuelajeissa. 

Tärkeintä kuitenkin on, että lapset nauttivat yhdessä pelaamisesta ilman stressiä ja paineita. 

Aluksi Jali on tyytyväinen, että uudella joukkueella ei ole valmentajaa lainkaan. Mutta vähitellen treenipaitojen, pallokassien ja asiallisen pallokentän puuttuminen alkaa pänniä. 

Lapset keräävät rahaa ystävyysottelulla, johon toivotaan houkuttimeksi kuuluisaa jalkapalloilijaa Fabio Polloa.

Anssi Vaalion mustavalkokuvitus keskittyy vielä tässä avausosassa enemmän jalkapalloviheriön ulkopuolella tapahtuneisiin kohtauksiin. 







keskiviikko 26. elokuuta 2026

Lasten ja aikuisten todellisuus ja fantasia limittyvät kiehtovassa kuvakirjassa
















Ellen Strömberg & Hanna Klinthage: Karmiva komero. 36 sivua. Suomentanut Arja Kantele. S&S 2026. Alkuteos Mosters garderob, Schildts & Söderströms 2026. 





Ellen Strömbergiltä on tänä vuonna ilmestynyt peräti kaksi kirjaa lapsille ja nuorille. 

Nuortenkirjan Syksy on syvältä arvio löytyy Lastenkirjahyllystä. 

Strömbergin ensimmäinen kuvakirja on syntynyt yhteistyössä ruotsalaisen kuvittajan Hanna Klinthagen kanssa. 

Ruotsinkielinen alkuteos Mosters garderob on saanut paljon lakonisemman nimen Arja Kanteleen suomennokseen verrattuna. 

Karmiva komero virittää lukijan ja katsojan anturit herkiksi jo tummasävyisellä  kansikuvallaan, jossa valokiila siilautuu ylhäältä antaen huomiota kirjan keskushenkilölle Erkalle.

Erkka ja hänen pikkusiskonsa Miisa ovat aina kerran viikossa hoidossa tätinsä Helmikin ja tämän puolison Olavin luona, kun vanhemmilla on joogaa. 


Sisarukset vilkuttavat  joogaan lähteville vanhemmilleen.
Erkan pikkusisko Miisa on Helmikki-tädin sylissä. 
Hanna Klinthagen kuvitusta Ellen Strömbergin tekstiin
kuvakirjassa K
armiva komero (S&S 2026).  


Helmikin ja Olavin kotona asuu pelkästään aikuisia. Yhtä huonetta Helmikki kutsuu lastenhuoneeksi, vaikka sitä käytämme ainoastaan Miisa ja minä. Äiti on varoittanut ettei lapsista saa kysyä mitään, ettei Helmikille tulisi paha mieli. Minäpä kuitenkin kysyin, eikä hän ollut millänsäkään.

Täti selittää, että huoneessa on ennen asunut kaksi lasta, Hannu ja Kerttu, mutta ”pirut, sellaiset pikku hirviöt, olivat hotkaisseet heidät molemmat”.

Lasten ja aikuisten erilainen todellisuus ja fantasiat lomittuvat toisiinsa. 

Asioita ei selitetä puhki, mikä tuo kuvakirjaan pienen makaaberin sävyn. 

Rationaali aikuinen lukija voi tulkita, että lasten täti ja puoliso eivät hartaasta halustaan huolimatta ole saaneet lapsia, jolloin lapset hotkaisseet pirut rinnastuvat keskenmenoihin.  

Aivan yhtä todennäköinen selitys voi olla sekin, että tädiltä yksinkertaisesti puuttuu kokonaan suodatin siilata sukulaislapsille liian jännittäviä fantasioita miedommiksi.

Erkan ja Miisan vanhemmat ovat menossa ystävän häihin, ja lapset on tarkoitus viedä  yökylään tädin ja Olavin luokse. 

Asia hiertää jo valmiiksi Erkkaa ja hän avautuu ajatuksistaan isälle, joka ymmärtää monia asioita äitiä paremmin.  

Isä lupaa puhua Erkan peloista Helmikin kanssa. 


Erkan pelkoa ei kyseenalaisteta: tummat varjot
kuvastavat pojan kokemaa pelkoa ja hämmennystä.
Hanna Klinthagen kuvitusta Ellen Strömbergin tekstiin
kuvakirjassa K
armiva komero (S&S 2026).



Yökyläilyyn liittyy paljon hauskoja aktiviteetteja, kuten ruokailu ravintolassa. Illalla  katsotaan lasten valitsema elokuva ja syödään herkkuja. 

Illan tullen Erkan on silti vaikea nukahtaa, ja komerossa rapistelevat piruhirviöt pääsevät valloilleen. 

Helmikki-täti tulee huoneeseen ja kertoo raikuvasti nauraen pirujen häippäisseen pois edellisellä viikolla.

– Siis jonnekin muualle vai? minä varmistin. 
– Jep. Latelin niille suorat sanat, ilmoitin ettei täällä enää voi asua, kun te tulette yökylään. Teitä ei saa syödä, kielsin sen ehdottomasti! Pirut päättivät muuttaa alakerran naapuriin, siellä on kahdeksan tai yhdeksän tenavaa, joista voi miltei huomaamatta hotkaista muutaman.

Helmikki toteaa vielä, että hänessä ja Erkassa on paljon samaa: heillä on molemmilla erinomainen mielikuvitus: 

– Joskus siitä voi koitua harmia. Voi keksiä että pelkää jotain tai voi  unohtaa ettei joku juttu olekaan totta. Yleensä mielikuvitus kuitenkin tuottaa iloa. – – 

Jännitys lievittyy tädin turvallisessa kainalossa. Hanna Klinthagen
kuvitusta Ellen Strömbergin tekstiin kuvakirjassa
Karmiva komero (S&S 2026).




Klinthagen ilmeikkäät lapset ja aikuiset täyttävät olemuksellaan ja raajoillaan koko aukeamat. Kuvituskuvien asettelu tuntuu ensikatsomalta välillä jopa huolimattomalta, mutta toisella katsomalla kaikella on paikkansa ja tarkoituksensa. 

Guassitekniikka mahdollistaa sävyjen koko kirjon. Guassi sopii myös hyvin muuttuvien mielialojen ja tunnelmien kuvaamiseen.   


Kuvakirjoissa työstetään nyt poikkeuksellisen paljon erilaisia pelkoja. 

Karmiva komero poikkeaa perinteisistä kuvakirjoista lapsi- ja aikuispsykologiallaan. 

Kirja ei kenties ”avaudu” ensilukemalta, mikä tässä tapauksessa on mielestäni jopa hyvästä.

Anna Elina Isoaron
ja Mira Malliuksen Kaksi tätiä nimeltä Veera (WSOY 2023) työstää samankaltaisia teemoja, mutta ilman tulkinnanvaraa. 

Kuvakirja kertoo sisaruksista  Esteristä ja Viljamista. Heillä on kaksi tätiä,  joilla ei kummallakaan ole lapsia. 

Myös tämän kirjan arvio löytyy Lastenkirjahyllystä.


 










keskiviikko 19. elokuuta 2026

Oivaltava ja pelkistetty kuvakirja antaa lapselle luvan toimia luonteensa ja mielensä mukaan osana ryhmää










Mirkka Eskonen: Koko poppoo. 42 sivua. Teos 2026.




Aina välillä havahdun uusien kuvakirjojen äärellä: usein kuvakirjan teksti ja kuva nimittäin selittävät kantavaa ideaa aivan liikaa, ikään kuin tekijä/tekijät eivät uskaltaisi luottaa lapsen omaan tulkintaan.

Mirkka Eskosen juuri ilmestynyt Koko poppoo on ilahduttavan pelkistetty pikkulasten kuvakirja, josta aukeaa monta luku- ja katselukulmaa.

Kuvakirja kertoo päiväkodin kuudesta lapsesta, joita kuvataan toisaalta osana ryhmää mutta samalla myös itsenäisinä persoonina.


Jokainen lapsi esitellään hänelle rakkaan pehmolelun kanssa.
Mirkka Eskosen kuvitusta kuvakirjaan Koko poppoo (Teos 2026). 


Ydintasollaan kirja toimii varhaiskasvatusta aloittavan lapsen turvakirjana: se antaa tietoa päiväkodin arjesta ja käytänteistä. 

Aamun alkuun kuuluvat esimerkiksi tossut, käsipesut, halit, pusut ja heipat.

Päivään mahtuu paljon vapaata yhteistä leikkiä. 

Eri aukeamilla näytetään lapsia leikkiin tai muuhun toimintaan keskittyneinä, mutta aina yksi lapsi vuorollaan puuhailee mieluisia asioita itsekseen. 

Kyse ei kuitenkaan ole ryhmän ulkopuolelle sulkemisesta vaan lapsen omasta valinnasta. Kukin saa käyttäytyä  luonteensa ja mielenkiintonsa mukaan: 


Nyt on lukutuokio. Me otetaan 

se iso ja painava kirja hyllystä. 

Meistä kaikista mustekalakuva 

on paras.

 

Kaikki katsovat mustakaloja, paitsi Sarah. 

Sarah tykkää lohikäärmeistä. Mutta ne ovat niin hurjia, 

että Tipua pelottaa. 

 


Väinö ei ole muiden lasten tavoin kiinnostunut tornien
rakentelusta, vaan vetäytyy omiin leikkeihin ikkunan äärelle. 
Mirkka Eskosen kuvitusta kuvakirjaan Koko poppoo (Teos 2026). 


Lasten välisestä tiiviistä yhteydestä ja ryhmähengestä saadaan todiste kirjan lopussa, kun kaikki kuusi lasta menevät piiloon heitä hoitopäivän jälkeen noutamaan tulleita vanhempia. 

Päiväkodissa on niin hauskaa, että lapset eivät malttaisi mennä lainkaan kotiin.



Päivän päätteeksi kaikki lapset menevät yksituumaisesti
piiloon heitä hakemaan tulleita vanhempia. Mirkka
Eskosen kuvitusta kuvakirjaan Koko poppoo (Teos 2026). 

 
Aikana, jolloin tunnetaitoihin keskittyneet lastenkirjat vilisevät eri tavoin täsmällisesti diagnosoituja lapsia, Eskosen linjaus tuntuu tavattoman freesiltä. 

Lapsen käytös ja mieltymykset eivät aina tarvitse selitykseksi mitään erityisiä kirjainyhdistelmiä.

Mirkka Eskosen lapsihahmot ovat tavattoman sympaattisia. 

Hän onnistuu lataamaan lasten olemukseen intensiivistä keskittymistä, innostusta ja leikin ja kuvittelun riemua. 

Lapset saavat olla pinnistelemättömästi ja luontevasti omia valovoimaisia persooniaan. 

Kuvituksen harkitut pienet yksityiskohdat kiinnostavat jo taaperoa. 


 


 


 


 


torstai 13. elokuuta 2026

Ekaluokkalaisten reppu on täynnä tarinoita, kavereita ja uusia mysteerejä















Salla Salmela, Iina Hyttinen & Anna Polkutie: Naapurissa: Koulu alkaa. 40 sivua. WSOY 2026.
 
 






Sisällä koulussa tuoksuu uusi paperi ja käytävillä raikuvat kiljahdukset. Opettaja Maija hymyilee: ”Tervetuloa kouluun! Täällä kaikki oppivat omaan tahtiin. Minun luokassani tärkeää on, että myös nauramme paljon.”

 
 
Laineen ja Hattusen perheen lapsiin tutustuttiin jo viime vuonna ilmestyneessä kuvakirjassa Naapurissa: Hillitön Halloween. 

Sarjan avausosan kuvitti Noora Katto, mutta uuden osan onkin kuvittanut Anna Polkutie. 
 
 
Sosiaalisesta mediasta tutut perhevaikuttajat Salla Salmela ja Iina Hyttinen asuvat myös tosielämässä toistensa naapureina. 

Kirjan alussa he poseeraavat koko sivun kuvassa ja puhuttelevat koulunsa aloittelevaa lasta kannustavassa kirjeessään, jonka päällimmäisenä viestinä on suhtautua rohkeasti ja uteliaasti uuteen elämänvaiheeseen. 
 
Kaksi aikuista muistelee omia kouluaikojaan, Alvan isän, Jamesin,  amerikkalaiset muistot poikkeavat naapurin Annukan koulumuistoista, joissa opettajan karttakeppi oli merkittävässä roolissa. 
 
Koulunsa aloittavat Oiva ja Alva työstävät muiden naapuruston lasten kanssa koulun alkamista jo kesälomalla leikeissään ja pääsevät näin myös liennyttämään jännitystään. 

Jaetut tunteet luovat myös yhteishenkeä.
 
Ensimmäisenä koulupäivänä lapset tutustuvat oman opettajan lisäksi myös koulun rehtoriin, koulukuraattoriin, kouluterveydenhoitajaan ja koulun vahtimestariin. Koulurakennus otetaan haltuun suunnistuksen avulla, ja rehtorin kadonnut reppukin löytyy
 
 
Tekstiä ja vuoropuhelua on kuvakirjaformaattiin nähden paljon. 

Olen aiemminkin uumoillut,  että somevaikuttajien tekstiä ei luultavasti editoida kustantamoissa yhtä paljon kuin ”tavallisten kirjailijoiden” tekstejä. 

Onko ajatuksena, että muilta alustoilta tuttujen tekijöiden kirjoilla ajatellaan olevan taattu  menekki ”sellaisenaan”?
 
Vielä yksi oikolukierroskin olisi tehnyt terää: 
 
Ensimmäinen koulupäivä 

– – oli paljon enemmän kuin lapset odottivat. Nyt uudenkarheat aapiset odottavat repussa ensimmäisten läksyjen kera, eikä Oivaa enää pelota.
 
Hän tietää, että koulussa on kivaa. 

 
Yhteisöllinen elämäntapa näkyy Anna Polkutien kuvituksessa, jossa on keskushenkilöiden lisäksi myös paljon muita lapsia ja aikuisia. Jokaisella aukeamalla voi etsiä Hattara-koiran.

 

 

 

keskiviikko 15. heinäkuuta 2026

Kun kaikkea kivaa on ihan nurkan takana
















Siri Kolu: Superaltis Alarik. Kuvittanut Mari Ahokoivu. 55 sivua. Tammi 2026.
 



 

Tää kirja kertoo meistä, joiden keho on niin ihmeellinen, että se suuttuu kaikesta. Me ollaan allergiapäiväkodissa, jossa me ollaan turvassa.
 

Allergisista yiherkkyyksistä on kirjoitettu lastenkirjoissa lähinnä siitä näkökulmasta, että lapsen oma tai jonkun perheenjäsenen allergia estää haaveen oman koiran saamisesta.


Thomas Bergmanin valokuvakuvittama ruotsalainen Isabellan päivä. Kun lapsella on allergia ja astma (Otava yhdessä Allergia- ja Astmaliiton kanssa, 1997) taisi olla aivan ensimmäisiä aihetta käsitteleviä, Suomessa ilmestyneitä tietokuvakirjoja.

Inka Nousiaisen ja Satu Kettusen Yökirja (Tammi 2016) kymmenen vuoden takaa puolestaan on runollinen kuvakirja pojasta, joka on allerginen auringonvalolle. 

Siri Kolun ja Mari Ahokoivun Superaltis Alarik aloittaa uuden helppolukuisen sarjan. 

Kirjan alussa eskari-ikäinen Alarik esittelee itsensä ja kertoo, mille kaikelle hän on allerginen. 

Pahimpia ovat jauho, maito ja kala, mutta myös monet hajut ja tuoksut aiheuttavat pojalle oireita. 

Alarik on kuitenkin sinut yliherkkyyksiensä kanssa:

Allergiapäiväkodissa piirretään aina pipareita ja laskiaispullia ja suklaamunia. Ne on yhtä epätodellisia kuin keijut ja jättiläiset. Ei me kohdata niitä oikeasti.
– – PLÄTS tarkoittaa meille hengenvaaraa. Se on sitten heippahei, peli loppu. Niin voi käydä, jos ilma on täynnä pahispöpöjä eikä saa lääkkeitä ajoissa. 

Alarik on täpinöissään uudesta ystävästä,
mutta äidin olemus on hieman hermostunut.
Mari Ahokoivun kuvitusta Siri Kolun helppolukuiseen
lastenkirjaan Superaltis Alarik (Tammi 2026).



Sitä vastoin Alarikin äiti stressaa ja hermoilee poikansa takia huomiota herättävän paljon. 

Onneksi äidin miesystävä Joonas toimii maadoittajana erilaisissa arjen kriisitilanteissa. 

Alarikilla on myös maalaisjärkinen isoäiti, joka kääntää lapsenlapsen herkkyyden voimavaraksi: 
 
Anarkia-mummin mielestä meidän pitäisi lopettaa pelkääminen. Mummin mielestä allergia on supervoima, ja eihän Super-Allu voi jäädä nurkkaan nyyhkimään. Kaikkea kivaa on ihan nurkan takana.

Alarik on allergiaeskarin ystävänsä Mison kanssa 
kiinnostunut avaruudesta. Mari Ahokoivun kuvitusta Siri Kolun
helppolukuiseen lastenkirjaan Superaltis Alarik
(Tammi 2026).


Allergiapäiväkodin arki on tietyistä erikoisjärjestelyistä huolimatta melko normaalia. 

Esimerkiksi tunnetaidoista puhutaan paljon: 
 
–  Eskarit puhuu jo tunteista. Miso sanoo. – Rami näyttää kuvakorteista surunaamaa. Nyt siitä pahasta mielestä voi kertoa omin sanoin. 
 
Opettaja Ranja ”palvoo yhteislauluja ja tunteiden jakamista”.
 

Allu saa myös uuden ystävän, normiksen, joka on äidin työkaverin Rean Riikka-tyttö. 

Koska Rea on ammatiltaan leipuri, täytyy uuden kaverin ja Rean käydä taloyhtiön saunassa suihkussa ja vaihtaa ylleen sellaiset vaatteet, jotka eivät ole altistuneet jauhoille. 
 
Meille tulee leikkimään kaveri, joka joutuu riisumaan nakupaljaaksi ja pesemään hiukset mun takia. Hyvä lähtötilanne.

Alarikin valoisa elämänasenne ja uteliaisuus välittyvät kirjasta hyvin. Epipen-lääkepiikki on tärkeä pelastusväline, mutta sen voi ajatella olevan leikeissä myös hieno valomiekka. 

Superaltis Alarik toimii vertaistukena moniallergiselle lapselle, mutta se auttaa myös lapsen läheisiä, ystäviä, koulukavereita, sisaruksia ja sukulaisia ymmärtämään, että elinikäinen sairaus ei kaipaa surkuttelua ja kauhistelua. 






keskiviikko 24. kesäkuuta 2026

Juhannusmuistoja kahden aikatason kuvakirjassa














Lotta-Sofia Saahko & Christel Rönns: Lotta ja Pappa 4: Juhannustanssit, 32 sivua, Tammi 2026.




 
Koska juhannus on ”oikeasti” vasta tänään, niin nyt on sopiva ajankohta lukea Lotta-Sofia Saahkon ja Christel Rönnsin juhannuksen juhlinnasta kertova kuvakirja.
 
Ääriviivaton kuvitustekniikka on etenkin digikuvittamisen vanavedessä tullut kuvakirjoissa entistä yleisemmäksi. 

Hyvin tyylitelty kuvitus voi haitata hahmottamista, jos kuvituksen muotokieli ja värimaailma  poikkeaa perinteisestä.
 
Rönnsin selkeärajaisen kuvituksen hahmottamisessa ei tätä haastetta ole, mutta silti hän on viisaasti päätynyt kansikuvassa rajaamaan keskushahmot, Lotan ja Papan, käyttämänsä mustan ääriviivan lisäksi vielä hieman paksummalla valkoisella viivalla.
 
Toinen hauska oivallus liittyy kuvakirjan alun ja lopun tapettiaukeamiin. 

Ensimmäisessä kuvataan Lotan papan lapsuuden juhannuksen viettoa ja lopussa näytetään Lotan ja papan juhannuksen juhlintaa grillin ja järvimaiseman äärellä.
 

Pappa ihmettelee Lotan punattuja huulia ja  mummon vanhoja
tanssikenkiä. Christel Rönnsin kuvitusta Lotta-Sofia Saahkon
tekstiin kuvakirjassa Juhannustanssit (Tammi 2026).  

Pappa yllättää Lotan peilin edestä keikistelemässä, huulet punattuina ja mummon vanhat korkokengät jalassa. 

Pian ilmenee, että Lotta on ihastunut Maxiin.
 
–    Onko Max mielitiettysi? pappa kysyy ja pyyhkii punat Lotan kasvoilta. 
–    Mitä se edes tarkoittaa? Lotta on ihmeissään.
–    Että sinä taidat vähän tykätä siitä, pappa kiusoittelee.
–    Älä! Ethän sinä ymmärrä sellaisista asioista mitään! Lotta vastustelee.
–    Ai minäkö en ymmärrä rakkaudesta! Usko pois, minä tiedän tarkalleen miltä sinusta tuntuu.
 
Näin päästään aiempien Lotta ja Pappa -kuvakirjojen tapaan siirtymään papan muistoihin. 
 
Pappa kertoo lapsuutensa kuumasta kesästä, jolloin perhe oli jo joutunut lähtemään Karjalasta evakkoon. 


Kohtaaminen heinäpellolla, papan ihastuksen kohde Kirsti
punaisessa mekossaan aukeaman oikealla puolella. 
Christel Rönnsin kuvitusta Lotta-Sofia Saahkon 
tekstiin kuvakirjassa  Juhannustanssit (Tammi 2026).  

Papan perhe oli paikallisen maanviljelijän heinäpellolla nostamassa heinää seipäälle. 

Vieras tyttö ihastuu papan komeaan lauluääneen, ja alun hämmennyksen jälkeen papaltakin löytyy enemmän sanoja, kun hän muistaa kiertävän kulkukauppiaan neuvot tyttöjen hurmaamiseen. 

Kohtaaminen huipentuu kylän väen yhteisiin juhannustansseihin.  


Kylän väen yhteiset juhannustanssit, jolloin pappakin rohkaistuu
lähestymään Kirstiä. 
Christel Rönnsin kuvitusta Lotta-Sofia Saahkon
tekstiin kuvakirjassa Juhannustanssit (Tammi 2026).  

 
Saahkon ja Rönnsin kuvakirjasarja esittää eri sukupolvet luontevasti, joskin vähän ihanteellisesti rinnakkain. 

Kuvakirja virittää varmasti myös ikäihmisiä muistelemaan oma lapsuuttaan ja nuoruuttaan.