Lastenkirjallisuus – algoritmien, sanahelinän, intuition vai virran viemää?

 

Reilun viikon aikana on eletty todellista lasten- ja nuortenkirjajulkisuuden huippusesonkia, jos mittapuuna käyttää vaikkapa keskustelunavauksien, koulutusten ja tilastojen määrän kummallista tihentymää. 

 

9. marraskuuta julkistettiin Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat.

 

10. marraskuuta kirjailija ja pienkustantaja Tuukka Sandström kirjoitti Avain kustannuksen Kustantamon kuulumisia -blogiin otsikolla Lastenkirjallisuus ja kuihtuva kritiikki.

 

Sandström kiteyttää sen, mitä moni pitkänkin uran tehnyt ja arvostettu lastenkirjailija/kuvittaja ei tohdi sanoa ääneen: entistä harvempi saa enää ammattilukijan eli kirjallisuuskriitikon kirjoittamaa kritiikkiä, jossa pohdittaisiin teoksen tematiikkaa ja tyyliä ja asettumista laajempaan kontekstiin. 

 

Tuukka Sandström pelkää lastenkirjan pian pelkistyvän kaupalliseksi tuotteeksi.

11. marraskuuta Kumma-kustantamon kautta lastenkirjoja julkaissut Helena Immonen avasi adressit-com -palveluun adressin, jossa voi ottaa kantaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta. 

 

Immonen kirjoittaa:

 

Lasten- ja nuortenkirjojen arvostelut ovat lähes kadonneet mediasta. Arvostelujen puute ei ehkä vaikuta suoraan lasten tai nuorten lukemiseen tai lukuvalintoihin, mutta se vaikuttaa genren yleiseen arvostukseen sekä tietoisuuteen siitä, millaisia lasten- ja nuortenkirjoja nykyään julkaistaan. 

Säännölliset ja ammattitaitoiset arvostelut luovat kokonaiskuvaa ja asettavat yksittäiset teokset osaksi laajempaa kokonaisuutta. Ja ennen kaikkea arvostelut kertovat, että kyseinen kirjallisuudenlaji nähdään arvokkaana taiteena itsessään. Eikä ilman lukevia lapsia ja nuoria ole lukevia aikuisiakaan – toisin sanoen ilman lasten- ja nuortenkirjallisuutta ei kohta ole aikuisten kirjallisuuttakaan. 

 

Immosella on myös ideoita paikallis- ja maakuntalehdissä vähentyneen lastenkirjajulkisuuden suhteen. Katsotaan, mitä niistä seuraa.

 

15. marraskuuta Lastenkirjainstituutti järjesti kaikille kiinnostuneille ilmaisen Kirjoita lastenkirjoista -etäkoulutuksen. Siihen ilmoittautui 61 osallistujaa, joista viitisenkymmentä oli langoilla reilun kolmen tunnin mittaisen koulutuksen ajan.

 

Syyskuussa 2022 Lastenkirjainstituutin koko päivän mittaisessa, maksullisessa Kirjoita lastenkirjoista -koulutuksessa Tampereen pääkirjasto Metsossa oli hieman yli 30 osallistujaa. 

Sekä lähi- että etäkoulutuksessa oli paljon kirjagrammaajia, jonkin verran kirjastoväkeä, sanataideohjaajia, varhaiskasvatuksen, ala- ja yläkoulun opettajia, jokunen bloggaajia, sekä muutama kuvittaja ja kirjailija. Heitä kaikkia yhdisti kiinnostus kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoista erilaisilla alustoilla 

Vastaava päivän mittainen koulutus järjestettiin ensimmäistä kertaa marraskuussa 2019, jolloin osallistujia oli niin ikään kolmisenkymmentä.

 

Samana päivänä 15. marraskuuta Suomalaisen kirjallisuuden edistämiseen keskittynyt FILI uutisoi suomalaisen kirjallisuusviennin kasvaneen neljällä prosentilla. 

Parhaat vientinäkymät ovat lastenkirjoilla, sillä peräti 61 prosenttia käännössopimuksista koski juurikin lasten- ja nuortenkirjallisuutta. 

 

17. marraskuuta Sanasto julkaisi listauksen viime vuoden 2021 eniten lainatuista teoksista, mukana omana kategorianaan lasten- ja nuortenkirjat, joista kymmenen eniten lainatuimman kotimaisen lasten- ja nuortenkirjan kärkisijoilla 1–7 ja 9–10 olivat Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjat. 

Kahdeksanneksi kiilasi sentään Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja väärä Vincent (Tammi, kuv. Christel Rönns).

 

18. marraskuuta yleinen suhtautuminen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen, mukaan lukien lasten- ja nuortenkirjakritiikki, ylsi Kulttuuriykkösen Perjantaistudiossa kulttuuritoimittaja, kriitikko ja tietokirjailija Ville Hännisen esiin nostamaksi keskustelun aiheeksi. 

Mukana keskustelemassa olivat Perjantaistudion jäsenet kirjailija Jarkko Tontti ja toimittaja, elokuvakriitikko ja tietokirjailija Leena Virtanen toimittaja Juhani Kenttämaan johdolla.

 

Tontti ja Virtanen ovat molemmat kirjoittaneet myös lapsille ja nuorille, Tontti fantasiakirjoja ja Virtanen tekstejä kuvakirjoihin sekä yhden helppolukuisen lastenkirjan. 

 

Ville Hänninen toi esille kaksijakoisen ja jopa kaksinaismoralistisen suhtautumisen lastenkirjallisuuteen. 

”Juhlapuhesektorilla” ollaan yksituumaisesti huolestuneita poikien lukemisesta ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden yleisestä tärkeydestä. 

Moraalinen tahtotila kuitenkin uupuu pitää lasten- ja nuortenkirjoja oikeasti ja konkreettisesti esillä julkisuudessa. 

Perjantaistudiossa toivottiin kulttuurijournalismin olevan edellä aikaansa ja ymmärtävän, miksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden esillä pitäminen olisi tärkeää. 

Isot mediat, mm. Helsingin Sanomat ja Yleisradio, vetoavat esimerkiksi siihen, että aiheena lasten- ja nuortenkirjallisuus ei kiinnosta riittävästi lukijoita ja kuulijoita: ”Algoritmien perusteella selviää, mistä ihmiset ovat kiinnostuneita”, kiteytti Jarkko Tontti. 

 

Jarkko Tontti totesi myös, että kulttuurijournalismissa Suomessa on ollut pitkään perinne pitää esillä kovaa, raskasta taidetta. 

Tontti toi esille yhtenä syynä lasten- ja nuortenkirjallisuuden jatkuvasti vähentyneelle  mediahuomiolle sen, että lasten- ja nuortenkirjoissa on (aikuisten kaunokirjallisuuteen verrattuna) ajateltu olevan ”viihteen sivumaku”, eli että lasten- ja nuortenkirjat eivät olisi yhtä syvällisiä ja että niissä ei kerrottaisi yhtä tärkeistä asioista. 

Tällaiset yleistykset voivat sitten - oma monikymmenvuotisen kokemukseni mukaan - pahimmillaan kasvaa pinttymiksi, joihin vetoamalla arvotetaan väärin perustein lasten- ja nuortenkirjallisuutta suhteessa aikuistenkirjallisuuteen.

Ja näin kierrytään – jälleen kerran– ydinasian ympärille: miksi laadukkaista ja myös vähemmän laadukkaista lasten- ja nuortenkirjoista tulisi kirjoittaa enemmän ja pitkäjänteisesti myös valtamedioissa.

20. marraskuuta, tänään sunnuntaina, Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla juhlistetaan lasten oikeuksien päivää Reetta Niemelän Kettu ja hiljaisuus -kuvakirjan 2022) (Otava) kuvittajan, tekstiilitaiteilija Eri Shimatsukan haastattelulla sekä aukeamalla, jossa on HS:n kulttuuritoimitttajien arviot syksyn lasten- ja nuortenkirjasadosta yhteisotsikolla "11 hauskan ja viisaan teoksen arviot". 

  

Digilehden lukeneena ja katsoneena uumoilen lehden ulkokirjallisesta tavoitteesta testata klikkausten algoritmeja teosten tekijöiden, etenkin noiden ulkomaisten hyväraamisten miesolettetujen, valokuvien suhteen. 

 

 

 

Huomiota lasten- ja nuortenkirjojen käännöksille

IBBY Finland on perustanut uuden lasten- ja nuortenkirjapalkinnon, joka jaettiin tänään ensimmäistä kertaa IBBY:n seminaarin yhteydessä Annantalolla Helsingissä.

Aarresaari-palkinnon sai suomentaja Raija Rintamäki suomennoksestaan Rose Lagercrantzin lastenromaaniin Onnentyttö Dunne (Kustannus-Mäkelä 2016). 

Perusteluissa Rintamäen suomennosta luonnehdittiin seuraavasti: 

Onnentyttö Dunne, sekä kirjasarjan muut osat, kertovat lämpimästi juuri koulutiensä aloittaneen Dunne-tytön elämästä iloineen ja suruineen. Kirjasarja on Rose Lagergrantzin ja kuvittaja Eva Erikssonin pitkän tiimityön taidonnäyte. Vaikka Dunne on menettänyt äitinsä ja vaikka moni asia jännittää häntä kovasti, hän on maailman onnellisin tyttö saadessaan vihdoin aloittaa koulun. 

Tarina on selkeä, mutta juonenkäänteiltään dynaaminen. On harhaluuloa kuvitella, että helppolukuisen, vähätekstisen lastenkirjan osaisi kääntää kuka tahansa. Mitä vähemmän kirjassa on tekstiä, sitä enemmän se kääntäjältään vaatii. Jokainen sana painaa enemmän.  

Käännöksessään Raija Rintamäki välittää pienillä sanoilla suuria tunteita. Tapa, jolla hän onnistuu tavoittamaan ekaluokkalaisen kielen ja mielen on sykähdyttävä. Sekä lapsen arkiset puuhat että lapsen filosofinen pohdinta on teoksessa käännetty lämpimällä, lasta aidosti ymmärtävällä tavalla. Näin käännöskirja tarjoaa pienelle lukijalle helpon samastumispinnan omaan arkeen ja omiin ajatuksiin.  

Käännös sopii hienosti myös Eva Erikssonin veikeän ja ilmaisuvoimaisen kuvituksen rinnalle. Tämä on tärkeää teoksessa, jossa niukkasanaisen tekstin huumori avautuu täysin vasta katsomalla kuvasta, mitä kulloinkin todella tapahtuu. Palkintoraati kiittää myös valinnasta säilyttää tarinan alkuperäiset nimet ja tapahtumapaikat. Näin kirja rikastuttaa suomalaislapsen maailmankuvaa.

Rintamäki on suomentanut Kustannus-Mäkelälle lukuisia kuvakirjoja sekä lastenromaaneja. 

Hän on kääntänyt myös useampia Merete Mazzarellan teoksia aikuisille.

Raati on tehnyt viisaan valinnan nostaessaan esiin ns. lasten käyttökirjallisuuden suomentajan.  Ei ole yhdentekevää, millaisin sanavalinnoin ja tekstin rytmityksin koukutetaan lapsia kirjallisuuden ja kielen ystäviksi. Sekä aikuisen ääneenlukema sekä aloittelevan lukijan teksti joutuu tavallista tarkempaan syyniin. Siksi kielen nyansseihin tulisikin aina ja poikkeuksetta  kiinnittää erityistä huomiota.  

Usein laadukas käännös huomataan vain silloin, kun käännettävä alkuteos on kaunokirjallisilta ansioiltaan ylivertainen tai kansainvälisillä markkinoilla erityisen menestynyt. 

Rose Lagercrantzin kirjat ovat kokoaan suurempia aarteita. Raija Rintamäki on onnistunut siirtämään niiden humaanin elämänasenteen ja lapsen arjen havainnoinnin vaivattomasti suomennokseensa. Lagercrantzin tekstissä rytmi ja dialogi ovat keskiössä, ja ne vaativat myös kääntäjältä herkkyyttä ja vaistoa niiden välittämiseen toiselle kielelle. 

”Hyvä kääntäjä on taitava tulkki, jota ilman moni ikimuistoinen lukuelämys jäisi kokematta”, raati summasi.  

Raati antoi myös tunnustusta Kustannus-Mäkelälle, joka on jo vuosikymmeniä kartuttanut lukutaidon eri vaiheisiin soveltuvaa käännöskirjatarjontaa lapsille.

"Juuri tällaisia käännöksiä kaivataan siinä taianomaisessa vaiheessa, kun lapsi vähitellen saa lukemastaan tolkun ja oppii tarinoiden mahdin" kiitti raati ja ehdotti myös, että kääntäjän nimi saataisiin kirjan kanteen kirjailijan ja kuvittajan rinnalle kääntäjän työn arvostuksen osoittajana.

Aarresaari-palkinnon lisäksi jaettiin kaksi kunniamainintaa Tuomas Nevanlinnalle ja Eeva-Liisa Nyqvistille:  

Elukat (Arthouse 2017) on käännös, jota Roald Dahlin vannoutunut suomalainen fanikunta sai odottaa 34 vuotta. Kyseessä taisi olla teos, joka odotti oikeaa kääntäjää koko tämän ajan. Dahlin karmivan kutkuttavien runojen uudelleenriimittely ilmaisun raikkautta menettämättä vaatii taitavaa kielellä leikittelyä. Nevanlinna vastaa haasteeseen juuri sillä pontevuudella, jota häneltä saattoi odottaa hänen aiempien suomennostöidensä perusteella. Nevanlinnan kieli on kirjavaa, ilmaisuvoimasta ja ihastuttavan ällöttävää.  

Nevanlinna on päivittänyt Dahlin tekstin tähän päivään perustellusti. Siinä missä Dahlin tekstissä pilalle hemmoteltu pikkupoika vaatii väritelevisioita ja itsestään liikkuvia leluja, Nevanlinnan nykyajan räkänokka ruinaa leijulautoja ja pleikkoja.  

Runokääntäminen on käännöstyön koetinkivi. Tasapainotellessaan muodon ja sisällön välillä runokääntäjä joutuu usein turvautumaan puoliriimeihin, ymmärrettävästä syystä. Näitä ei kuitenkaan Nevanlinnan työstä löydy: riimit loistavat puhtaudellaan, ja ennen kaikkea yllättävyydellään. Elukat on kannesta kanteen selkäpiitä karmivan ihastuttava teos.   

Mahti (Jalava 2016) on palkitun ja kriitikoiden ylistämän Korpinkehät-trilogian päätösosa, jossa kohtaavat rakkaus ja kuolema, hyvä ja paha, sekä tuhon partaalla roikkuvat maailmat.
Tarinalle leimallisia piirteitä ovat pohjoisen mytologian yhdistäminen perinteisen eeppisen fantasian kerrontaan. Pettersenin trilogian edessä Eeva-Liisa Nyqvist kohtaa tehtävän, jollaiseen harva kääntäjä pääsee: kääntäessään hän luo suomenkielellä aivan uusia, kokonaisia maailmoja, joita kuvaavia sanoja ei suomesta vielä täysin löydy.  

Käännöstyössään Nyqvist välittää Pettersenin kerronnan kauneuden ja voiman, maailmojen tarkan ja yksityiskohtaisen kuvailun, sekä tarinan vaihtelevat tunnelmat. Pettersenin kerrontaa leimaa myös se, että hänen hahmonsa ovat monivivahteisempia kuin monissa muissa vastaavalle yleisölle suunnatuissa kirjasarjoissa. Trilogian päätösosassa päähenkilö Hirka-tyttö kasvaa kovapintaiseksi soturiksi, joka joutuu usein pohtimaan moraalisia valintojaan sekä oman persoonansa harmaansävyjä. Siinä missä useat nuortenkirjat ovat pursuavat ylitsevuotavaa rakkautta, Pettersen on luonut Hirkan ja hänen ihastuksensa välille herkkää, ailahtelevaa kemiaa. Nyqvist on käännöksessään säilyttänyt nämä kerronnan nyanssit.  

Eräs käännöstyötä leimaava piirre on ollut myös Pettersenin persoonallisen rytmin säilyttäminen: kertomusta rytmittävät usein yhden tai kahden sanan mittaiset virkkeet. Vaatii suurenmoista kielikorvaa muotoilla tällaiset virkkeet käännöksessä ytimekkäästi ilman, että luennan sujuvuus kärsii. Nyqvist saa tämänkin vaikuttamaan vaivattomalta. Hänen käännöstyötään leimaavat erityisesti terävät sananvalinnat, tekstin jäntevä rytmi ja kerronnan vaihtelevat sävyt.   

Kopiosto-varoista rahoitettavaa 3000 euron suuruista palkintoa tullaan jakamaan joka toinen vuosi.   

Palkinnon saajan valitsee IBBY Finlandin hallitus raadin ehdotuksen perusteella. 

Tänä vuonna valintaraatiin kuuluivat FM, Tampereen yliopiston käännöstyön opettaja Anne Ketola  Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton edustajana sekä   kirjastonhoitajat Marketta Könönen ja Tuija Mäki IBBY Finlandin edustajina. 



Onnittelut kaikille kolmelle suomentajalle Lastenkirjahyllystä. 

Kodin ulkopuolinen olohuone vai hys-hys -paikka?

Kuv. Hugo Bürkner; Bilder aus dem Familienleben 
in vierzehn Original-Radirungen, Leipzig 1874

Tamperelainen journalisti, kriitikko ja yhteiskuntatieteilijä Pertti Julkunen vaati Kirjastopäiväkirjassaan (Ntamo 2013) kirjastoja palaamaan vanhaan hyvään aikaan, jolloin kirjastossa kuuli vain omat ajatuksensa, hiljaisen kuiskuttelun ja sivujen rapinan.

Kirjaston lastenosastoista Julkunen kirjoitti muun muassa tähän tapaan:

Minun pitkän, laajan, monipuolisen ja järjestelmällisen ja kaikinpuolisesti yleistettävän sekä edustavan ja poissulkevan kirjastokokemukseni mukaan suomalaisilla lapsilla ei ole ollut ennen vuotta 2010 minkäänlaisia vaikeuksia olla hiljaa kirjastossa. Lapset ovat päinvastoin nauttineet silmin nähden omasta kirjasto-hiljaisuudestaan. Se on ollut heistä jollakin tavalla jännittävää ja hauskalla tavalla juhlavaa. Se on ollut kansalaisvastuullisuuden ja toisten huomioon ottamisen lumoavan mukavaa harjoittelemista ja harjoittamista.  

Tampereen kaupunginkirjaston johto on paiskinut lujasti töitä, jotta saisi lapset kirkumaan kirjastossa, mutta ei ole vielä onnistunut täydellisesti. Läheskään kaikki eivät huuda vieläkään. Mutta kirjaston rauha ja kirjaston ilo on jo viety myös niiltä lapsilta, jotka ovat yhä hiljaa. Kirjasto ei ole enää heille eikä kenellekään muullekaan mikään millään tavalla erityinen paikka. Siellä ei enää ole hiljaisuutta eikä siellä voi enää syventyä kirjoihin. Yhteisöllisyyden vallassa olevat ihmiset tekevät siellä samaa kuin muuallakin. Huutavat puhelimiinsa.

Julkusen näkemys kirjastoille soveliaasta äänimaisemasta on vanhentunut. Yleisten kirjastojen imago ja asiakaspalvelukulttuuri on muuttunut jo hyvän aikaa sitten: niistä on tullut yhä enenevässä määrin myös kohtaamis- ja tapaamispaikkoja eri-ikäisille. 

Kirjastojen muuttuvaa äänimaisemaa on tutkittu opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa kansallisessa hankkeessa. 

Kevään 2016 aikana Helsingissä, Espoossa, Lappeenrannassa, Seinäjoella ja Vihdissä on haastateltu kirjastojen asiakkaita ja mitattu niiden akustisia ominaisuuksia. Asiakastutkimusten ja akustisten toimenpiteiden tulokset julkistetaan ensi vuonna. 

Ennen tulosten julkistusta järjestetään tutkimuskaupungeissa erityisiä äänitilaisuuksia, joissa pohditaan kirjaston äänimaisemaa monelta taholta. Entressen kirjasto Espoossa, Sampolan kirjasto Tampereella ja Vallilan kirjasto Helsingissä avaavat ensi viikolla korvansa äänille ja muuttuville äänimaisemille. Kirjastoissa julkistetaan akustoivat taideteokset ja keskustellaan äänimaisema ulottuvuuksista 22. marraskuuta klo 18 alkaen.  

"Kirjastossa sanotaan, että kaikki ovat tervetulleita sinne." 

Sven Nordqvistin kuvitusta Jujja Wieslanderin tekstiin 
kuvakirjassa  Mimmi-lehmä lukee (Kustannus-Mäkelä 2011).   

Seinäjoen Apila-kirjaston kirjastonhoitajat kertoivat keväällä  uudesta havainnostaan: alle kouluikäisten lasten vanhemmat eivät tohdi tulla jälkikasvunsa kanssa kirjastoon, koska pelkäävät joutuvansa kirjastossa arvostelun kohteeksi, jos lapsi ”ei osaakaan käyttäytyä” oletetulla tavalla. 

Rouva Huu toivoo, että kyse on ohimenevästä vanhempien herkkänahkaisuudesta ja väärin ymmärryksestä. Uusien kirjastojen suunnittelussa ja vanhojen korjauksessa tavoitteena on viime vuosina ollut nimenomaan lisätä oleskeluun ja jopa toiminnalliseen leikkiin kannustavia tiloja. 

Lasten kirjallisuuskasvatuksessa on havaittu, että erilaiset intiimit lukumökit ja -teltat kannustavat viettämään aikaa kirjan parissa. 

Pitäisikö kirjastojen lasten ja nuorten osastojen brändätä itsensä uudelleen eri-ikäisille asiakasryhmille? Muutoin on vaarana, että ymmärrys Suomen hienosta kirjastolaitoksesta rapautuu sekä lasten ja nuorten että heidän vanhempiensakin keskuudessa. 

Kirjastot ovat yhä se tärkein, monipuolisin ja huokein kanava johdattaa lapset ja nuoret kirjojen ja muun aineiston pariin.  

Lasten- ja nuortenkirjallisuus kristallikruunun alla

Lasten- ja nuortenkirjailija Tuula Kallioniemi sai tänään 15 000 euron suuruisen valtion kirjallisuuspalkinnon pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnastaan kirjallisuuden hyväksi.

Iloon on aihetta etenkin siitä syystä, että edellisestä lasten- ja nuortenkirjallisuudelle kohdennetusta valtion kirjallisuuspalkinnosta on hujahtanut aikaa jo 20 vuoden verran: valtionpalkinnon saivat Esko-Pekka Tiitinen ja Sirpa Kähkönen vuonna 1992 nuortenromaaneistaan Parempi valita susi ja Kuu taskussa.




Palkinnon jakoi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa.

Palkintoperusteluissa Kallioniemeä luonnehdittiin seuraavasti:

Tuula Kallioniemi kirjoittaa lapsille ja nuorille suurella sydämellä ja laajalla tunnerekisterillä. Hänen monipuolinen ja laaja tuotantonsa kattaa lähes kaikki lasten- ja nuortenkirjallisuuden lajityypit.

Kallioniemi on ansioitunut kotimaisen lastenkirjallisuuden kehittäjänä. Hänen tavaramerkkejään ovat naseva dialogi, tilannekomiikka ja jäljittelemätön kallioniemeläinen huumori. Hänen kirjojaan on ilo lukea ääneen, mikä takaa niiden suosion lasten ja aikuisten keskuudessa.

Tuula Kallioniemi on tehnyt kunnianhimoisia kokeiluja lasten ja nuorten lyhytproosan alueella ja madaltanut etenkin poikien kynnystä tarttua kirjaan. Lukuharrastustaan aloittelevat lapset ja varhaisnuoret tuntevat hyvin hänen kirjasarjansa, joissa seikkailevat Karoliina, Totti ja Tiitus, Konsta, Reuhurinteen alakoululaiset sekä Tossavaisen veljekset. Kallioniemi seuraa virkeästi lasten- ja nuortenkirjallisuuden trendejä, mutta rohkenee myös kyseenalaistaa niitä.

Suvaitsevaisuus laajasti tulkittuna on tunnusomaista Tuula Kallioniemen koko tuotannolle. Erityisesti 2000-luvulla hän on tehnyt tärkeää ruohonjuuritason asennemuokkausta kuvatessaan adoptiolapsia, maahanmuuttajia ja erilaisia oppijoita päiväkoti- ja koulumaailmassa.

Kallioniemi kirjoittaa usein lapsen arkeen liittyvistä ja vaikeiksi mielletyistä aiheista. Hänellä on poikkeuksellisen herkät anturit myötäelää lapsen ja nuoren elämän erilaisia kipupisteitä. Kallioniemen kirjallinen resepti lasten ja nuorten pahoinvointia vastaan koostuu eri sukupolvien luontevasta yhdessäolosta ja kiireettömästä elämäntavasta.

Kirjailijan työnsä ohella Tuula Kallioniemi on suomentanut lasten- ja nuortenkirjoja sekä osallistunut erilaisiin oppikirja- ja aapistyöryhmiin. Hänen teoksiaan on käännetty ruotsiksi, tanskaksi, viroksi ja saksaksi.

Tuula Kallioniemi penäsi Taiteen keskustoimikunnan sivuilla julkaistussa kiitospuheessaan valtiolta ja eri toimijoilta vuoden 2001 Kirjaseikkailun kaltaista yhteisponnistusta lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja lukemiskasvatuksen hyväksi.

Toisen kirjallisuuden valtionpalkinnon sai suomentaja Juhani Salokannel virolaisen A. H. Tammsaaren Totuus ja oikeus –romaanisarjan suomentamisesta.

Luetaan yhdessä

Leena Lumpeen kuvitus Kaarina Helakisan toimittamaan lastenrunoantologiaan Suomen lasten runotar (Otava 1994, 9. p. 2005).


















Lastenkirjahylly täyttää tänään vuoden. Kiitos kaikille hyllyssä säännöllisesti käyville vakilukijoille!

Päivittäin hyllyssä vierailee keskimäärin reilut sata kävijää, joukossa tietysti paljon myös sattumanvaraisesti erilaisten google-hakujen takia hyllyyn päätyviä.

Lastenkirjapalkintojen aikaan – ja erityisesti Finlandia Juniorin ehdokasasettelun julkistuksen yhteydessä viime marraskuussa – hyllyssä oli runsaasti lukijoita. Tässä taas todentuu mainiosti, että palkinnot ja niiden liepeillä laaditut vaihtoehtolistat kutkuttavat monia alan ihmisiä!

Erityisen paljon Rouva Huu iloitsee muutamista ulkomailla Lastenkirjahyllyä aktiivisesti seuraavista lukijoista. Lukijoita on esimerkiksi Iso-Britanniassa, Brysselissä, Japanissa, Ruotsissa ja Virossa. Rouva Huu uumoilee, että he voisivat kenties olla suomalaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kiinnostuneita kääntäjiä tai agentteja, Suomi-koulujen opettajia ja työn takia ulkomailla asuvia vanhempia, jotka ovat kiinnostuneita uusimmasta kotimaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta.

Rouva Huu perusti Lastenkirjahyllyn osin poleemisenakin protestina eri viestimissä vähentyneelle lasten- ja nuortenkirjakritiikille sekä lasten- ja nuortenkirjakeskustelun vähäisyydelle.

Yksi rouva ei tietenkään pysty tekemään ihmeitä olojen muuttamiseksi, mutta pidetään vastakin meteliä lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta.

Lastenkirjahyllyn käynnistämisen mahdollisti Suomen Kulttuurirahaston apuraha. Syksystä loppuvuoteen 2010 hylly päivittyy Suomen Kirjastosäätiön apurahan turvin. Ensi vuoden rahoitus on parasta aikaa haussa.

Rouva Huu toivoo, että Lastenkirjahyllyä lukevat veisivät kukin omille sidosryhmilleen, ystävilleen ja yhteistyökumppaneilleen tietoa hyllyn olemassaolosta jotta se tavoittaisi mahdollisimman paljon uusia lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kiinnostuneita lukijoita myös tulevaisuudessa.