Tartutaan hetkeen

Beatrice Alemagna: Forever, 60 sivua, Thames & Hudson 2020.

 

 

Tällä kertaa jotain ihan erilaista.

 

Beatrice Alemagnan kuvakirja Forever sopii tähän epävarmuuden aikaan. 

 

Se on hyvä esimerkki kuvakirjasta, joka puhuttelee eri ikäisiä, kutakin tavallaan.

Kuvakirja on omistettu ”To anyone who thinks that nothing lasts forever”.

 

Kirjan jujuna ovat paperisivujen välissä olevat läpinäkyvät mattapintaiset sivut, joihin on painettu yksinkertaisia mustavalkoisia kuva-aiheita.

 

Mattapintainen välilehti muuttaa aukeaman sanomaa.
Beatrice Alemagnan kuvitusta kuvakirjaan 
Forever (Thames & Hudson 2020). 

Sivua kääntämällä aukeaman ”ajatus” muuttuu toiseksi ja samalla kuvan katsojassa syntyy liikahdus kyseenalaistaa jotakin oletusta, ajatuspinttymää, normia tai jopa henkilökohtaista jumiaan.

 

Kirja muistuttaa aukeamillaan elämän katoavaisuudesta mutta myös akuuttien kriisitilanteiden väistymisestä. 

 

Esimerkit avautuvat hyvin jo pienellekin lapselle:

Uni muuttuu valvetilaksi, kun avaat silmäsi.

 

Naarmut paranevat ajan kanssa. 

 

Paha mieli ei kestä loputtomiin.

 

Kyyneleet kuivuvat – ja niin edelleen.

 

 

Luovan työntekijän lohtu: luovuuden blokki ei
kestä ikuisesti. Beatrice Alemagnan kuvitusta kuvakirjaan 
Forever (Thames & Hudson 2020).

 

Alemagnan kuvakirja on oivallinen terapiakirja aikuiselle, joka ahdistuu koronarajoituksista johtuvan poikkeustilan jatkumisesta. 

 

Lapselle kirja toimii muistutuksena arjen yllätyksellisyydestä, kenties enemmän myönteisen kautta, kun lapsi miettii luovia ratkaisuja erilaisiin ohimeneviin pulmatilanteisiin, olipa kysymys tunteista tai konkreettisimmista kolhuista.

 

Forever on myös moniaistinen ja siksi poikkeuksellisen intensiivistä tulkintaa ruokkiva teos.

 

 

Kirjan lopetus palauttaa meidät kaikki olennaisen äärelle:

 

In fact, almost everything  

changes or goes away.

 

But there´s one thing that never changes.

 

One thing that always lasts.

 

Forever.

 

Viimeisellä aukeamalla on kuva lapsen ja vanhemman halauksesta.

Yksi asia pysyy aina: lapsen ja vanhemman rakkaus.
 Beatrice Alemagnan kuvitusta kuvakirjaan 
Forever (Thames & Hudson 2020).

Beatrice Alemagna (s. 1973) on italialainen kuvittaja, jonka tuotantoa ei valitettavasti ole suomennettu. 

Forever kiinnitti huomioni kirjaston uutuushyllyssä. 

Aiemmin olen tutustunut hänen kuvakirjaansa What is a child. 

 

 

 

 

 

 

Tyttö, jota kukaan ei hakenut päiväkodista

Elisabet Aho: Helmi, salaperäinen tyttö. 158 sivua. Myllylahti 2020. Kansikuva Kaisu Sandberg. 

 

 

Elisabet Aho tunnetaan eri kustantajien kautta ilmestyneiden lasten- ja nuortenkirjojen lisäksi historiallisista romaaneista aikuisille.

 

Helmi, salaperäinen tyttö on hieman jäsentymätön lasten mysteeriromaani, joka ammentaa lasten ikiaikaisesta haaveesta asua omillaan aikuisten määräysvallan ulottumattomissa Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjojen tapaan.

 

Vappu ja Annika ovat hiljattain aloittaneet ekaluokan, mutta heidän vanha, nyttemmin suljettu ja hylätty päiväkoti kodin lähistöllä vetää heitä edelleen puoleensa.

 

Tytöt huomaavat, että päiväkodissa ja pihan leikkimökissä on elämisen jälkiä. He kuulevat myös laulua ja lasten ääniä päiväkodin käytäviltä. 

 

Mummi tulee syyslomalla Vapun ja Eetun vahdiksi. Mummilla on enemmän aikaa ja tunnelma kotona muuttuu merkittävästi:

 

– – Kaikki oli erilaista, kun kotona oli mummi. Eetu ei lähtenyt kavereilleen eikä pelannut, tiiraili jopa puhelintakin vähemmän kuin tavallisesti. Vappu ei uppoutunut kirjaan tai piirtämiseen, hyvä, että muisti viestittää Annikalle, kun tämä lähetti kuvan Turun jokimaisemasta. He vain koristelivat kakkua, istuivat ja söivät sipsejä ja keksejä. – – 

 

Mummin kanssa jutellessa selviää, että mummikin on käynyt samaa päiväkotia lapsena. Silloin tosin puhuttin leikkikoulusta. 

Nähtyään mummin valokuva-albumista kuvia leikkikoulusta, Vappu ymmärtää, että hän on nähnyt mummin lapsuuden aikaisia tapahtumia ja leikkikoulun opettajan laulattamassa lapsia. 

Vähitellen tihentyvän juonen kehittely antaa vihjettä aikamatkustuksesta Ahon aiemman Aada ja aikaikkuna -lastenromaanin tapaan, mutta paljon yksityiskohtia jää ilman selityksiä.  

 

Tytöt saavat lopulta selville, että Helmi asuu huonojen kotiolojen takia päiväkodissa. 

Helmin vointi huononee dramaattisesti ja Vappu ja Eetu ehättävät hätiin aivan viime hetkellä. Helmi päätyy sijaisperheeseen. Lukija heitetään melko tylysti sadunomaisesta tunnelmasta karuun todellisuuteen. 

 

Kuvakirjalle erityistä huomiota valtionpalkinnoissa

 

Valtionpalkintojen kautta annettiin tänään tunnustusta ja huomioita lastenkirjallisuudelle ja aivan erityiseen valokeilaan pääsi kuvakirjallisuus.

 

Lastenkulttuurin valtionpalkinnon sai nimittäin Etana Editions -kustantamo, joka on erikoistunut korkeatasoiseen ja kuvavetoiseen lastenkirjallisuuteen.

Ohessa perustelut:

 

Etana Editions on Jenni Erkintalon ja Réka Királyn vuonna 2014 perustama suomalainen lasten kuvakirjoihin erikoistunut pienkustantamo, joka on nopeasti saanut arvostetun aseman kotimaisen lastenkirjallisuuden kentällä. 

Kustantamon kirjat ovat sisällöllisesti rikkaita, kuvitukseltaan ennakkoluulottomia sekä materiaalivalinnoiltaan laadukkaita. Etana Editions -kustantamon työssä on korostunut erityisesti lastenkirjallisuuden kuvitustaiteen merkitys. Etanan ajattelussa kuvitus ei ole tekstille alisteinen, vaan merkittävä osa tarinan kerrontaa. 

Kustantamon omistajat ovat myös itse merkittäviä lastenkirjojen kuvittajia ja kirjoittajia. Vahva osaaminen juuri kuvassa ja visuaalisessa tarinankerronnassa näkyy kustantamon toiminnassa. Kustantamon pienestä koosta huolimatta sen kirjat ovat saaneet lukuisia merkittäviä palkintoja ja palkintoehdokkuuksia. Etana Editionsin kirjat tunnetaan myös ulkomailla. Kustantamon tekijöissä on vahva edustus suomalaisia ja kansainvälisiä muotoilun ja graafisen suunnittelun ammattilaisia, jotka osaltaan rikastavat kotimaista lastenkirjataidetta. 

Etana Editions edustaa Suomessa uutta, tekijävetoista lasten kuvakirjojen kustantamisen tapaa. Se on pystynyt nopeasti luomaan kokonaan uuden sukupolven suomalaisia lastenkirjoja ja on selviytynyt alan haastavissa kaupallisissa ristipaineissa. Kustantamon toiminta on suomalaisen lasten kuvakirjan ja lastenkulttuurin näkökulmasta arvokasta: taiteellisesti korkeatasoisten kuvakirjojen julkaisu Suomessa sekä korkeatasoisen suomalaisen kuvakirjan kansainvälistäminen vahvistavat koko alan osaamista ja kehittymistä Suomessa. 

Etana Editionsin palkitseminen on tunnustus pienen kielialueen omintakeiselle, sisältövetoiselle ja korkeatasoiselle lasten kuvakirjalle ja kahdelle asialleen tulisieluisesti omistautuneen ammattilaisen työlle.

 

Kuvitustaiteen valtionpalkinnon sai Marika Maijala, joka on myös julkaissut viime vuosina suuren osan kuvakirjoistaan Etana Editions -kustantamon kautta.

 

Ohessa perustelut:

Marika Maijala (s. 1974) on lasten kuvakirjoihin erikoistunut kuvittaja, lastenkirjailija ja graafinen suunnittelija. Maijala on osoittanut, että visuaalisesti kunnianhimoisille, lastenkirjallisuuden valtavirtaa haastaville teoksille on kysyntää niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Maijalan kuvitus on yhtä aikaa luonnosmaisen ekspressiivistä ja graafisen hallittua. Hän käyttää eri tekniikoita akvarellista vahaliituun vaikuttavalla rentoudella ja varmuudella.

Maijala on saanut useita kotimaisia kuvituspalkintoja, ollut esillä ulkomaisissa parhaiden lastenkirjojen valikoimissa ja näyttelyissä sekä ehdolla ulkomaisissa palkintokategorioissa. Maijalan tuoreita teoksia ovat mm. Ruusun matka ja Suden hetki. Maijala on työskennellyt lähes kaikille lastenkirjoja Suomessa julkaiseville kustantajille.

 

 

                                                    * * * * * *

Olen seurannut uteliaasti alusta alkaen Etana Editionsin ja Marika Maijalan tuotantoa. 

Maijala kuvitti aluksi monia helppolukuisia lastenromaanisarjoja. 

Jo varhaiset 2000-luvun alun Maijalan kuvitukset Laura ja Ville Lähteenmäen Salakari-lastendekkarisarjaan kiinnittivät huomiotani: hänellä oli rohkeutta leikitellä perspektiiveillä ja ihmishahmojen liioitellun pitkät raajat toivat kuvituskuviin dynaamisuutta. 

Maijala on tehnyt myös oppi- ja tietokirjojen ja antologioiden kuvituksia. Yhdessä Juha Virran kanssa hän on julkaissut pari kuvakirjasarjaa, joista ensimmäinen, Sylvi-sarja, leikitteli pitkänhuiskealla kapealla kirjaformaatilla. 

Maijalan omat kuvakirjat, Ruusun matka (Etana Editions 2018) ja Suden hetki (Etana Editions 2020), ovat herättäneet ansaittua huomiota myös maailmalla.  Ruusun matka on tänä vuonna nostettu maailman kuvakirjojen parhaimmistoa esiin nostaville White Ravens- ja dPictus-listoille. 

 

On onnekasta, että Maijala on saanut omien kuvakirjojensa kustantajaksi nimenomaan Etanan, joka arvostaa Maijalan rouheaa tyyliä ja kuvan etuvetoisuutta. 

 

Ilman Etanaa luotsaavan kahden uskalikon, Réka Királyn ja Jenni Erkintalon, näkemyksellisyyttä,  visuaalista asiantuntemusta ja määrätietoista hullunrohkeutta suomalainen kuvakirjatarjonta olisi tällä hetkellä varsin yksiniitistä.

Numerot puhuvat puolestaan:

Etana Editions on kuuden vuoden aikana julkaissut jo 53 kuvakirjaa, joista 33 suomenkielistä ja yhdeksän esikoisteosta. 

18 suomenkielisen kirjan käännösoikeudet on myyty 14 eri kielelle. Viiden viime vuoden aikana Etana Editionsin kirjat ovat saaneet Suomessa ja maailmalla 33 kansainvälistä ja kotimaista  palkintoa ja ehdokkuutta. 

 

Rohkenen toivoa, että Etanan esimerkki haastaa myös suuria kustantamoita suomalaisen kuvakirjatarjonnan laajamittaiseen kehittämiseen. 

Visuaalisesti täyteläinen lyyrinen eläinopus

  

Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Otus opus. Runoa ja totta pienistä eläimistä. Musiikki Petri Kumela, 68 sivua, Otava 2020. 

 

 

Jokaisella kuvittajalla on oma tyylinsä, joka parhaimmillaan jalostuu nopeasti omintakeiseksi ja siksi helposti tunnistettavaksi. 

 

Otus opus on selvästi ollut kuvittaja Erika Kallasmaalle sykäys uudistaa aiempaa ilmaisurekisteriään aivan uuteen ja häntä itseäänkin selvästi imponoivaan suuntaan. 

 

Kovaukuoriaisten tahdonvoima kiteytyy upeasti
tässä kuvituskuvassa. Erika Kallasmaan kuvitusta
Laura Ruohosen runoihin runokuvakirjassa
Otus opus (Otava 2020). 

Kallasmaan aiemmille kuvituksille on ollut tyypillistä kirkkaat värit ja muotojen runsaus. 

Nyt visuaalinen ilme on selvästi aiempaa hillitympi ja assosioi ainakin minulla myös japanilaiseen mielenmaisemaan ja filosofiaan. Muutamissa kuvituksissa hyödynnetään myös kollaasia. 

Japanilaiset vaikutteet näkyvät erityisen hyvin
tässä oravarunon kuvituksessa. Erika Kallasmaan kuvitusta
Laura Ruohosen runoihin runokuvakirjassa 
Otus opus (Otava 2020). 

 

Kallasmaan keventynyt ilmaisu tuo mieleen Aleksander Lindebergin 1960-luvun kuvituksen esimerkiksi Yrjö Kokon Pessiin ja Illusiaan sekä saman aikakauden tsekkiläisten lastenrunojen suomennettuihin laitoksiin, joissa kuvitus oli määräävässä asemassa ja johdatti runojen tunnelmaan. 

 

Kallasmaa ja Laura Ruohonen ovat julkaisseet aiemmin yhdessä kolme runokuvakirjaa Allakka pullakka,Yökyöpelit ja Tippukivitatapaus (Otava 2004, 2008, 2017). Ne ovat jatkaneet Kirsi Kunnaksen viitoittamalla tiellä mutta samalla myös uudistaen nonsensen ja verbaalisen kieli-iloittelun perinnettä suomalaisessa lastenlyriikassa.

 

Tilan, avaruuden ja lentämisen tuntu on
Kalliokiitäjä-runon kuvituksessa läsnä. Erika Kallasmaan
kuvitusta Laura Ruohosen runoihin
runokuvakirjassa Otus opus (Otava 2020). 

Ruohosen eläinrunot jakavat tietoa erilaisista, usein myös nimillään todennäköisesti lasta erityisesti kiinnostavista eläimistä (esim. törö, malluainen, karhukainen, ai-ai, hippiäinen). 

Faktatiedon lomaan Ruohonen on sujauttanut myös edellisistä kokoelmista tuttua anarkiaa ja rämäpäisyyttä, esimerkiksi runossa

 

RAPU

Astacus astacus

 

On niitä, joiden mielestä

Vain syrjäytynyt synkkääjä

elää peräpää edellä lietteessä, 

pissaa päästään ja syö jätteitä.

 

Mutta ravun omasta mielestä

elämä ilma perhettä 

on parasta luksusta ikinä! 

 

 

Tällaisten hieman omintakeistempien eläinrunojen rinnalla on myös kyseisen eläimen käyttäytymiseen liittyviä eläintieteellisiä faktoja lyhyeen mittaan tiivistäviä ”roolirunoja”, kuten

 

 

Särmäneula

Sygnathus typhle

 

Aalloilla ajelehtii

huojuva hujoppi,

laineilla lautailee

leppoisa heppuli,

lillii ja lipuu suuntaa vailla

vaan lapsistaan huolehtii särmän lailla:

 

Pistää ne ajoissa nukkumaan

ei päästä yhtäkään hukkumaan.

 

Mukana on myös perinteistä kehtolaululyriikkaa, kuten huuhkajasta kertovassa runossa, jossa

 

Yöllä pöllö metsästää

poikasilleen syötävää.

 

Äänettömin siivin lentää

tuuli tuutii untuvaa – –

 

Kollaasitekniikka näkyy erityisen hyvin Huuhkaja-runossa. 
Erika Kallasmaan kuvitusta Laura Ruohosen runoihin 
runokuvakirjassa Otus opus (Otava 2020).  

Formaatiltaan Otus opus asettuu osaksi parin viime vuoden aikana runsastunutta eläinaiheista tietokirjatarjontaa, jossa ällistellään eläinten erityisiä ominaisuuksia.

Kirjoja ilmestyy yhä enenevässä määrin sekä käännöksinä että alkuperäisiänä suomalaisina toteutuksina. 

Eniten yhtäläisyyksiä Otus opuksesta löytyy ruotsalaisen Maja Säfströmin Tärkeitä tietoja eläimistä- ja Tärkeitä tietoja eläinvauvoista -kirjojen kanssa (Nemo 2018 ja 2019).

Otus opus on yksi kuudesta Lasten ja nuorten Finlandia-ehdokkaasta.

 

Lisää eläinten erityispiirteistä ja elintavoista kertovia lastenkirjoja:

 

Anne Hakulinen & Anne Muhonen: Eläinten ennätyskirja, Minerva 2021 / tammikuu 

 

Tittamari Marttinen & Kai Vainomäki: Afrikan kiehtovat eläimet, Avain 2020 /  ei vielä ilmestynyt

 

Nick Crumpton & Lily Snowden-Fine: Miksi koirat nuuskivat pyllyjä? Mielenkiintoisia tietoja koirista, suom. Ulla Selkälä, Otava 2020

 

Kai Vainiomäki: Miten eläimet nukkuvat?, Myllylahti 2020

 

Aura Koivisto & Anu Vanas: Kadonneet eläimet, Minerva 2020

 

Sophie Corrigan: Ihanan iljettävät eläimet, Lasten Keskus 2020 

 

Anna Claybourne & Stef Murphy: Eläinten jännä maailma. Kuinka eläimetkin nauravat, leikkivät ja jekuttavat, suom. Iiris Kalliola, Into 2020

 

Katarina von der Gathen & Anke Kuhl: Eläinten rakkauselämä, suom. Pirkko Roinila, Otava 2020 

 

Martin Jenkins: Eläinten palkintogaala, suom. Ville Pekkanen, Nemo 2020 

 

Maja Säfström. Tärkeitä tietoja eläinvauvoista, suom. Nina Tarvainen, Nemo 2019

 

Maja Säfström: Tärkeitä tietoja eläimistä, suom. Nina Tarvainen, Nemo 2019

 

Anna Sofia Urrila, Henna-Kaisa Wigren, Kirsi-Marja Zitting: Silmät kiinni, Silmu! Kuv. Virpi Talvitie, S&S 2019.

 

Laura Mertz & Aino Järvinen: Otusten joukossa, Etana Editions 2019

Laura Mertz & Aino Järvinen: Tuhat ja yksi otusta, Etana Editions 2017

 

 

 

  

Jos tahtoo palata kotiin, täytyy uskaltaa myös lähteä

 

Katri Kirkkopelto: Molli ja maan ääri, 33 sivua, Lasten Keskus 2019. 

 

Katri Kirkkopellon Molli- ja Piki-kuvakirjat ovat levinneet laajasti varhaiskasvatukseen.

 

Ensimmäinen Molli-kirja ilmestyi jo vuonna 2013, eli jo ennen nykyistä tunnekasvatustaitojen buumia.

 

Tänä vuonna on ilmestynyt kaksi kuvakirjaa: Molli ja iltahepuli ja Piki ja pöljä päivä sekä ammattikasvattajille suunnattu oheismateriaali Meidän juttu, kiusaamisen ehkäisy lasten vertaisryhmissä yhdessä Tiina Haapsalon kanssa. 

 

 

Lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon ehdokkaaksi nostettu  Molli ja maan ääri ilmestyi itse asiassa jo viime vuonna, mutta palkinnon säännöt mahdollistavat, että kilpailuun voi lähettää myös edellisen vuoden palkinnon ilmoittautumismääräpäivän jälkeen ilmestyneitä teoksia. 

Oman seurantani mukaan nyt on ensimmäistä kertaa hyödynnetty tätä mahdollisuutta.  

 

Molli-kuvakirjojen suosio perustuu sympaattiseen, karvaiseen ja suurisilmäiseen satuhahmoon, jonka voi ajatella jopa peilaavan suomalaista kansallisluonnetta: Molli on omissa oloissaan viihtyvä, mietteliäs, arka ja se suhtautuu kaikkeen uuteen hieman epäluuloisesti.

 

Mollin ystävä Sisu tulkitsee Mollin käytöstä ja arvelee Mollin potevan matkakuumetta. Molli itse ei ole diagnoosista kovin innoissaan.

Mollin katseessa on suomalaiskansallista melankoliaa. 
Katri Kirkkopellon kuvitusta kuvakirjaan
Molli ja maan ääri (Lasten Keskus 2019). 

 

Sisu varustaa Mollin silti päättäväisesti matkalle. 

 

Mollin ilmeissä näkyy pelkoa, epäuskoa, hämmennystä, mutta vähitellen myös uteliaisuutta ja ällistelyä.

 

Kirkkopelto käyttää usein tehokeinona koko sivulle levittyvissä kuvituskuvissaan sarjakuvamaista kerrontaa, joka kuvaa Mollin matkan etenemistä hahmon vaihtuvan liikekielen kautta.

 

Epäröivä askellus vaihtuu vähitellen
uteliaaksi ja reippaaksi. Katri Kirkkopellon kuvitusta
kuvakirjaan Molli ja maan ääri (Lasten Keskus 2019). 

Molli kohtaa matkallaan kummallista kieltä puhuvan pitkänokkaisen vihreän otuksen. 

Yhteistä kieltä ei löydy ja kohtaaminen laukaisee Mollissa myös koti-ikävän.

Kirkkopellon myötäelävä ja sopivasti tavallisesta arjesta satumaailmaan loitontava kuvitus on oivallinen alusta lähteä keskustelemaan lasten kanssa monista tutuista, arkisista asioista, tunteista ja sosiaalisuuteen liittyvistä pulmatilanteista.  

Rikki revitty perhe

Elisa Nieminen: Rikki revityt, 316 sivua, Myllylahti 2020. Kansikuva Susanna Mandelin.

 

Elisa Niemisen nuortenromaani Rikki revityt kertoo narsismista ja läheisriippuvuudesta. 

Se avaa jälleen yhden kiinnostavan näkökulman tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjatarjonnassa isosti näkyvään perhedynamiikan teemaan.

 

17-vuotias Eve on aloittanut lähihoitajan opinnot ja muuttanut poikaystävänsä kanssa yhteen. 

 

Juuse tähtää jääkiekon ammattilaiseksi ja havittelee paikkaa SM-liigasta. Viehätys yhteisestä kodista ja parisuhdearjesta väljähtyy nopeasti, kun Juusen kaikki vapaa-aika menee treeneissä.

 

Askeleni pysähtyvät ja huulteni välistä pakenee raskas huokaisu. Nämä lämpöä huutavat seinät, joiden paino tuntuu tällä hetkellä olevan yksin minun harteillani, yrittävät supistaa minut kasaan ja minusta tuntuu, että ne alkavat siinä pikkuhiljaa onnistua. Samassa ymmärrän, että koti, johon muuttoa viime kesänä odotin enemmän kuin mitään muuta, alkaa ahdistaa minua. 

 

 

Eniten Even elämää varjostaa kuitenkin isoveli Jiska, joka pitää koko perhettä jatkuvassa hälytystilassa.

 

Jiskan ja Even äiti on menettänyt jo kauan sitten elämänhallintansa jatkuvan masennuksen takia, ja Even isäkin välttelee jostain syystä katsomasta tytärtään suoraan silmiin. Jiskan biologinen isä on kuollut.

 

Paras ystävä Sara myötäelää Even tuntoja, mutta kannustaa kuitenkin painokkaasti tekemään enemmän ”juttuja ihan itses takia”.

 

Sattumalta Eve kohtaa rastatukkaisen Micken, joka on muuttanut isänsä kanssa lapsena Suomeen Norsunluurannikolta. Micken seurassa Eve rentoutuu ja havahtuu monella tapaa. 

 

Eve ryhtyy pohtimaan, mitä pitäisi tehdä, ”kun kaikkien pahin ihminen maailmassa on oma perheenjäsen” – ”voiko veljeään jättää ja sysätä pois elämästään?”

 

Even pahan olon, syyllisyyden ja suoranaisen ahdistuksen ja läheisistä huolehtimisen kierre tuodaan monin eri tavoin havainnollisesti esille.

Moneen otteeseen hän epäilee jo omaakin mielenterveyttään ja uskoo olevansa vainoharhainen, sillä niin taidokkaasti Jiska osaa selittää asiat parhain päin tai pystyy sumuttamaan ihmisiä, joiden kanssa on tekemisissä.

 

Lukijan tekee monessa kohdassa mieli tuupata Eve pois altistavista tilanteista ja kannustaa tätä hakemaan ammattiapua. 

Vaikka jo lapsuudesta juontuvat perhetraumat alkavatkin vähitellen aueta, tapahtumat etenevät dramaattisesti kohti traagista loppuhuipennusta. 

Lisäkierrettä ja jännitystä tuo vielä Jiskan uusi tyttöystävä Linnea, jolla on leikki-ikäinen tytär Martta aiemmasta parisuhteesta. Linnealle ja Jiskalle on tulossa yhteinen lapsi, ja Even huoli heidän turvallisuutensa takaamisesta kasvaa entisestään.

 

Elisa Niemisen kerronta on intensiivistä ja juoni imaisee mukaansa. Nieminen on tehnyt taustatyötä narsistisen persoonallisuushäiriön osalta ja haastatellut terveydenhuollon ammattilaisia. 

 

Romaanin lopun jälkisanoissa hän toteaa, etteivät romaanin fiktiiviset tapahtumat kaikilta osin noudata esimerkiksi lastensuojelun käytänteitä. Fiktiivisessä nuortenromaanissa kerronnan jännite alistetaan – vallan ymmärrettävästi – toisinaan uskottavuuden ja viihteellienin kerronnan edelle.

 

 

Forssalainen Elisa Nieminen (s. 1985) tunnetaan entuudestaan vuonna 2017 alkaneesta Lotta Torvinen -lastenromaanisarjasta (Myllylahti), jossa riittää vauhdikkaita käänteitä ja huumoria. 

 

Nuortenromaanin Rikki revityt voi käsittelytapansa ja kerrontansa puolesta luokitella ns. sick lit -kirjallisuudeksi. 

Genre yleistyi 2010-luvulla ensin yhdysvaltalaisessa YA-kirjatarjonnassa. 

Yksi genren merkittävistä aloittajista oli John Greenen The Fault in Our Stars (2012, suom. Tähtiin kirjoitettu virhe, WSOY 2013) sekä Jay Asherin 13 Reasons Why (2007, suom. Kolmetoista syytä,  Otava 2014). Molemmista kirjoista on tehty myös filmatisoinnit.  

Nuortenkirjallisuuden sick lit -tarinoissa kuvataan vakavaa sairastumista, kuolemaa ja mielenterveyden häiriöitä nuorten päähenkilöiden kautta.  Rankat aiheet tuodaan usein esille ihannoidussa valossa ja paraneminen vakavista fyysisistä tai psyykkisistä sairauksista esitetään joskus jopa hieman falskisti. Toisinaan kirjat voivat kuitenkin myös lisätä lukijan tietämystä ja empatiaa ja kartuttaa tietoa eri aihealueista. Muutamista kirjoista löytyy nykyisin myös verkko-osoitteita, joiden kautta voi hakea  apua terveyden ja lastensuojelun ammattilaisilta. 

 

Tämän vuoden kotimaisista nuortenromaaneista myös Emma Sofia Söderholmin isoveljen huumeriippuvuudesta pikkusiskon näkökulmasta kertova Edes hetken elossa (WSOY) ja Elina Kilkun alaikäisen tytön seksuaalista hyväksikäyttöä kuvaava Ihana tyttö  (Bazar kustannus) täyttävät sick lit -nuortenkirjallisuuden kriteerit. 

Söderholm ja Kilkku ovat hyödyntäneet romaaneissa myös omia kokemuksiaan.