14. luukku: Ihana joulu Eeliksen kanssa

 

 

 

Tita Rossi: Eeliksen joulukirja, 32 sivua, Bookcover / Studio Tita Rossi 2021.

Eelis on menossa nukkumaan ja miettii ääneen, montako yötä on jouluun. Fafa huutaa keittiöstä, että jouluaattoon on vielä kymmenen yötä. Yhtä monta, kuin ihmisellä on sormea, hoksaa Eelis.

 

Tita Rossi on julkaissut 1980–90-luvun taitteessa kuvakirjasarjan Isoveli Norsu (Otava).

 

Uudessa Eelis-pojasta kertovassa sarjassaan Rossi yhdistää lapsen arjen kuvaukseen myös yhteiskunnallista todellisuutta. 

Inspiraatiota on antanut pojanpoika ja Eelis-sarjassakin Fafa ja Fammu ovat tärkeitä sivuhenkilöitä. 

 

Eelis lähtee yhdessä pehmolelujensa kanssa junalla Korvatunturille joulun viettoon. Hän on kutsunut sinne myös parhaita kavereitaan ympäri maailmaa. 

Eelis ja pehmolelut saapuvat Korvatunturille perinteisellä
porokyydillä. Tita Rossin kuvitusta kuvakirjaan
Eeliksen joulukirja (Bookcover 2021).

Isovanhemmat kertovat Eelikselle jouluun liittyvistä perinteistä ja ohjeistavat myös Lapissa vaeltamiseen. 

Poika toimii ystävilleen vieraanvaraisena isäntänä. Kun mennään saunaan ja lumihankeen, todetaan eri kulttuureista tulevien vieraiden tunteita kunnioittaen, että "kaikki eivät halua riisuuntua".  
  
 
Kirjan lopussa Eelis herää päiväuniltaan. Onko kaikki ollutkin ”vain” unta? 
 
Sen voi jokainen itse päättää.

Osa vieraista nauttii suomalaista jouluruokaa, uuniriisipuuroa.
 Tita Rossin kuvitusta kuvakirjaan Eeliksen joulukirja
 (Bookcover 2021).

 
Tita Rossin mustalla tussiviivalla rajattu nelivärinen piirroskuvitus näyttää tavattoman freesiltä. 

On hyvä, että lastenkirjan kuvituksessa käytetään edelleen erilaisia tekniikoita.

Hauskana anekdoottina kirjan lopusta löytyy myös tekijän kiitokset tietylle tussikynä- ja paperivalmistajalle. 

Ammattilainen arvostaa hyviä työvälineitä!

 

Eeliksen joulukirjan lisäksi on aiemmin ilmestynyt Eeliksen kuumatka. 

Molemmat ovat ilmestyneet myös englannin- ja ruotsinkielisinä laitoksina Robin Michael Gibbsin ja Sören Viktorssonin kääntäminä.  

 

 

  

19. luukku: Joulupukin ja tonttujen oma joulu alkaa vasta joulun jälkeen

Mauri Kunnas: Joulupukin joululoma, 39 sivua, Otava 2020.

Joulupukin ja tonttujen aattoillan pitkä lahjaretki on päätöksessä. Joulupukki palaa reellään viimein salaiseen kotikyläänsä Lapin tuntureille. Hänen tonttujoukkonsa ovat ennättäneet perille jo aiemmin lentokoneilla ja helikoptereilla.

Pukki ja tontut ovat kiertäneet koko maapallon, ja kaikki lapset ovat saaneet lahjansa. 

– – Vaikka on melkein aamu, väsyneet matkalaiset käyvät vielä peittelemässä porot lämpimin viltein ja kantamassa niitten eteen korikaupalla syötävää. Sitten he pääsevät kotitonttujen lämmittämään saunaan kuumiin löylyihin lepuuttamaan vanhoja jäseniään.

Kaikki Korvatunturilla ovat tyytyväisiä. Nyt alkaa Joulupukin ja tonttujen oma joulu ja hyvin ansaittu joululoma.

Näin idyllisessä säässä Joulupukki tonttuineen
ja porovaljakoineen saapuu työmatkalta kotiin.
Mauri Kunnaksen kuvitusta kuvakirjaan
 Joulupukin joululoma (Otava 2020).

Mauri Kunnaksen jouluaiheiset kuvakirjat Joulupukki (1982), 12 lahjaa joulupukille (19879 ja Joulupukki ja noitarumpu (1995) ovat levinneet käännöksinä ympäri maailman.

Uusin kuvakirja "paljastaa", kuinka Joulupukki rentoutuu pitkän ja raskaan työrupeaman jälkeen, joulupäivästä loppiaiseen. 

Samalla kerrataan perinteiset juhlapyhät ja keksitään myös joukko ihan uusia juhlapäiviä, kuten teatteripäivä, urheilupäivä, kyläilypäivä Vekara Väkkärän luona, lumiukkopäivä, kaupunkipäivä, hiihtoretkipäivä ja möhkimispäivä. 

Hellyttävä näky: pukki ja tontut yhteisessä joulusaunassa.
Mauri Kunnaksen kuvitusta kuvakirjaan
 Joulupukin joululoma (Otava 2020).

Viimeksi mainittuna päivänä  " – – saa möyriä ja meuhkata lumessa mielin määrin, välittämättä siitä, että vaatteet kastuvat läpimäriksi". 

Joulupukki on lastenkirjoissa edelleen myyttiseen satuolentoon verrattava salamyhkäinen hahmo, jolle nykyisin sallitaan entistä enemmän myös inhimillisiä ja arkisia ominaisuuksia.

Kunnaksen kirja tietää kertoa, että Joulupukki pitää erityisen paljon lukemisesta, biljardin pelaamisesta ja karaokesta. 

Joulupukki innostuu myös näyttelemisestä ja antaa yleensä tonttulasten voittaa  lautapeleissä. 

Sen sijaan urheilusta Joulupukki ei liiemmin pidä, mutta tonttulasten mieliksi hän kokeilee jopa hulavanteen pyöritystä.

Kirjaa lapselle ääneen lukevalle uraorientoituneelle aikuisellekin löytyy kirjasta tunnistettavaa: Ahkera-Artturi -niminen tonttu pyörittelee jo joulupäivänä peukaloitaan,  "sillä työnteko on hänen rakkain harrastuksensa". 

Ensimmäisenä arkipäivänä loppiaisen jälkeen
Ahkera-Artturi on nukkunut ulkosalla ollakseen varmasti
ensimmäisenä takaisin töissä! Mauri Kunnaksen
kuvitusta kuvakirjaan Joulupukin joululoma (Otava 2020).

Huolenpitoa ja  rakkautta löytyy myös useammasta kuvituskuvasta, jossa Joulumuori katsoo lempeästi Joulupukkia. 

Kirjan lopusta on vielä faktatietoa jouluun liittyvistä juhlapäivistä ja niiden perinteistä.

Lisää kirjoja Joulupukin arjesta

Lapsille: 

Heli Thoren & Silja-Maria Wihersaari: Minä olen Joulupukki, Cozy Publishing 2018. Päivi Mansikka-aho: Joulupukin valokuva-albumi, Satusiivet / Lasten parhaat kirjat 2005. Ute Krause & Achim Bröger: Joulupukkien lakko. Suom. Marja Leena Laaksonen, Kustannus-Mäkelä 1986.

Aikuisille:

Ulla Etto & Jorma Etto: Joulupukin päiväkirja, Arktinen banaani 1998 / sarjakuva.

Raymond Briggs: Joulupukki kesälomalla, WSOY 1975 / sarjakuva.

Raymond Briggs: Joulupukki. Suom. Panu Pekkanen, WSOY 1974 / sarjakuva.

Jorma Etto: Joulupukin päiväkirja, Karisto 1963.

6. luukku: Oli sota ja isot ihmiset riitelivät maan rajaviivoista

Seija Helander: Tauno ja Nelli evakkomatkalla, kuvitus Anne Stolt, 52 sivua, Avain 2017.

Talvisodan päättymisen muistopäivä ei ole tuottanut lapsille mitään teemakirjoja. 

Helsingin Sanomissa ilmestyi viime viikonloppuna Suvi Aholan artikkeli, jossa uutisoitiin Sanna Pelliccionin ja Leena Virtasen seuraavan Suomen supernaisia -tietokuvakirjasarjan osan kertovan kirjailija Eeva Kilvestä ja hänen evakon kokemuksistaan. 

Evakkojen tunnot ovat toki aiemminkin olleet lastenkirjoissa esillä. 

Itsenäisyyden juhlavuodeksi ilmestyi Seija Helanderin & Anne Stoltin  lastenkirja Tauno ja Nelli evakkomatkalla. 

Se työstää aihettaan, karjalan evakkojen lähtöä pois kotiseuduiltaan sodan alta,  vähän turhankin koukeroisesti kiertoilmauksia sekä satua ja faktaa epäsuhtaisesti yhdistäen.

Kirja ei sido tapahtumia tiettyyn vuoteen. Yleisesti kerrotaan, että ”oli sota ja isot ihmiset riitelivät maan rajaviivoista”. 

Jos Alma Akilina ei olisi saanut pitää Ukko Ohreita kädestä automatkalla, hän olisi varmasti pelännyt paljon enemmän. Pommikoneethan saattoivat ilmestyä taivaalle milloin vain, kun kerran oli sota.  

– Älä sie huoli, kyllä me selvitään, Ukko Ohrei lohdutti, kun huomasi Alma Akilinan ajattelevan Huolta ja Murhetta paksuine viittoineen ja suurine säkkeineen. Tummina ja uhkaavina ne olivat lentäneet Karjalan Kannaksen yli monta kertaa viime vuosina. Väsyihän siihen. Onnekso kohta löydettäisiin turvapaikka, josta tulisi Alma Akilinalle uusi koti.  

 Alma Akilina oli kuitenkin huolissaan.  

– Jospa ne eivät siellä lännessä ymmärrä, mitä mie sanon. Miehän puhun murretta. Tai jospa ne nauravat sille, mihin mie uskon ja miltä näytän.

Anne Stoltin kuvituskuva rinnastaa evakoiden ja pakolaisten
turvattomuuden tunnot. Anne Stoltin kuvitusta Seija Helanderin
tekstiin lastenkirjassa Tauno ja Nelli evakkomatkalla (Avain 2017). 

Alma Akilina on pieni tyttö, joka joutuu lähtemään evakkoon äitinsä ja Ukko Ohrein sekä kahden nallensa, Taunon ja Nellin, kanssa. Tauno-nalle unohtuu junassa patjapussiin ja tyttö on lohduton, mutta niin kuin lastenkirjoissa usein, sattuman oikusta nalle ja tyttö löytävät onnellisessa lopussa toisensa. 

Nykyisten pakolaisten tunnot linkittyvät Alma Akilinan kokemuksiin, kun pieni proomulaiva vie evakot rajan yli turvaan.

Vaarallinen proomumatka on ohi ja matka jatkuu. Sinivalkoiset
heleät pilvet ja kukkivat ruusut tuovat aukeamalle toiveikkuutta.  Anne Stoltin kuvitusta Seija Helanderin tekstiin lastenkirjassa Tauno ja Nelli evakkomatkalla (Avain 2017).  

”Tuolla pelilläkö pitäisi päästä Viipurinlahden toiselle puolen? Entäs jos proomulautta uppoaa? Tuleeko silloin kukaan pelastamaan vai annetaanko ihmislastin hukkua syvälle kylmään veteen?” miettii Alma. 

Anne Stoltin väriliitukuvitus on kuin kyynelten sumentamaa. 

Muutamat herkät yksityiskohdat – linnut, kukkaset ja perhoset – erottuvat edukseen, mutta nämä tehosteet jäävät kokonaisuuden kannalta  perustelematta. 

Nykylasten vinkkelistä itsenäisyyspäivän juhlamielen nostatukseen saattaa lastenkirjan sijasta  sopia jopa paremmin – tai ainakin svengaavammin – Mimmit-lastenmusiikiyhtyeen uusi laulu ”Suomi/Finland”, joka huomioi molemmat kotimaisten kielten ohella myös saamen pienellä joikaus-osuudellaan.  

Laulun tehnyt Pauliina Lerche sai vuosi sitten itsenäisyyspäivän aikaan  idean tehdä lapsille laulu Suomesta.  Mimmit-duon toinen jäsen, Hannamari Vallila, koki tärkeäksi, että laulu tuo esille Suomen moninaisuutta: siinä korostetaan muun muassa Suomen luontoa vuodenaikoineen. 

Daniela Fogelholmin ja Nina Palmgrenin tulkitseman laulun ja animaation voi kuunnella ja katsella youtubesta. Tutuimmat Suomi-kliseet ovat kohdillaan, ehkä vähän turhankin itsestäänselvästi. 

Lisää kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja Karjalan evakoista:

Tuula Pere & Georgia Styloy:  Vadelmanpunainen, Wick Wick 2017

Maarit Malmberg & Jouni Koponen: Aapeli ja evakkomatka, Minerva 2011

Tuula Kallioniemi: Kulkuripoika ja Tuulen tyttö, Otava 2005 

Vuokko Niskanen: Hiekkalan lapset evakossa, Gummerus 1984 ja muut Hiekkala-sarjan kirjat

Sisko Latvus: Evakkojunalla länteen, Nuorten toivekirjasto, WSOY 1984 

Leena Laulajainen: Olipa-kerran-maan kukat eli Liisa särkyneen peilin maassa, kuv. Ulla Vaajakallio, Weilin+Göös 1982 

Lasse Raustela: Isokallion varjo, Tammi 1982 ja muut Taivaansavut-sarjan kirjat

Uolevi Nojonen: Roope ja Raisa, WSOY 1981

2. luukku: Jouluun voi luoda myös ihan omia perinteitä

Merja Leppälahti: Perinnejoulu. Käsikirja kaikille, 187 sivua, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019. Graafinen suunnittelu Anne Kaikkonen.

Merja Leppälahden Perinnejoulu tarjoaa eilistä Carlos da Cruzin 24 päivää jouluun -kuvatietokirjaa tuhdimpaa tietoa joulunviettoon liittyvistä perinteistä.

Leppälahti on turkulainen folkloristi, tietokirjailija ja kriitikko. Hän kirjoittaa ilahduttavan sujuvasti ja ymmärrettävästi, joten tietokirja soveltuu mainiosti myös lasten ja nuorten itse lukemaksi, jos jouluun liittyvät perinteet heitä kiinnostavat. 

Perinnejoulussa luodataan joulunviettoon Suomessa ja osin myös muualla maailmalla vakiintuneita perinteitä, joista suurin osa on toki aiemmistakin vastaavista joulukirjoista ennalta tuttuja. 

Kirjan bonuksena on kuitenkin se, että joulun hengellisyys ei ole niinkään keskiössä, vaan uusien ja vanhojen perinteiden esittelyssä otetaan varteen myös vaikkapa vegaaninen seitan-kinkku ja muistutetaan, että tuoksuherkät eivät nauti kaikista joulun tuoksuista! 

Kirjan kuvitus ammentaa nostalgiasta.
Tässä valokuva Pirjo Nygårdin Tonttumuseon tonttukoristeista
eri vuosikymmeniltä. Kuvitusta Merja Leppälahden tietokirjaan
Perinnejoulu. Käsikirja kaikille (SKS 2019).

Kirjassa edetään kronologisesti jouluvalmisteluista aina loppiaiseen ja Nuutin päivään asti. 

Joulukuusen riisumisen ja kotoa pois kantamiseen liittyy hurja, nähtävästi lähinnä dekkarientusiastien keskuudessa yleinen traditio, jossa kuusi kiedotaan kokonaan varovasti muoviin ja teipataan 

– – muistuttamaan ruumista. Kuusi kannetaan vaakatasossa, kantajina kaksi henkilöä, jotka esittävät taakkansa olevan painava. Tämä tehdään vielä hiukan salamyhkäisesti ympärilleen vilkuillen iltahämärässä.

Hieman tosikompaa lukijaa kuitenkin muistutetaan siitä, että kuusta ei kannata pakata muoviin, koska useimmiten kuuset päätyvät hakkeeksi tai biojätteeseen! 

Perinteisen joulukinkun ohella mainitaan myös vegaaninen
seitan-kinkku. Kuvituskuvana tuntemattoman tekijän vanha
postikortti. Kuvitusta Merja Leppälahden tietokirjaan 
Perinnejoulu. Käsikirja kaikille (SKS 2019).

Joulurauhan maanisille raivaajillekin on oma viestinsä:

Jouluna ei tarvitse pyrkiä siihen, että kaikki on täydellistä; iloinen ja levollinen joulumieli tekee joulusta onnellisen. 

Kirja korostaa – osoittelematta – että jokainen voi tehdä omannäköisensä joulun. Tärkeintä on rauhoittua ja rentoutua. 

Kirjassa on myös lukuisia ideoita jouluaskarteluihin: esimerkiksi perinteisen jouluseimen sijasta voi sisustaa Tonttulan joulutunnelmaa nukkekotiin tai siirtää joulukuusen pihapuuhun, jonne varataan paljon syötävää linnuille. 

Kierrätyskin on otettu varteen joululahjavinkeissä. Kaikkien lahjojen ei tarvitse olla kaupasta uutena ostettuja. 

Joulukuusi ei Suomessa saanut kaikkien varauksetonta
hyväksyntää. Martta Wendelinin kuvituskuva kustantamo
Kuvataiteen mainoksesta vuodelta 1947. Kuvitusta
Merja Leppälahden tietokirjaan 
Perinnejoulu. Käsikirja kaikille (SKS 2019).

Kiinnostava detalji liittyy myös joulukuusen historiaan. 1800-luvulla Suomen säätyläiskoteihin vakiintunut joulukuusi ei saanut kaikilta varauksetonta kannatusta, sillä metsätalous oli huolissaan keskenkasvuisten kuusten turhasta kaatamisesta!

Kirjan kuvatoimitus luottaa nostalgiaan: vanhat joulukoristeet, kiiltokuvat, joulukortit, museoiden valokuva-arkistojen aineisto sekä vanhojen joululehtien kuvitukset ovat keskeisessä osassa hieman modernimpien valokuvien ohella. 

Kuvatekstejä ei kaikista kuvista löydy, mutta kirjan lopussa on luettelo kuvalähteistä. Kustantamo Kuvataiteen mainoskuvan (yllä) tekijää ei ole tunnistettu, vaikka Martta Wendelinin nimikirjaimet löytyvät kuvan vasemmasta alalaidasta ja lapsihahmot ovat hyvin tyypillisiä tämän leimalliselle tyylille. 

1. luukku: 24 päivää jouluun!

Carlos da Cruz: 24 päivää jouluun. Suomentanut Ari Jaatinen, S&S 2019. 53 s. 

Joulukalentereilla on jo yli sadan vuoden perinteet. 

Kuluttamiseen kriittisesti suhtautuva jouluihminen virittäytyy tietysti joulun odottamiseen kirjallisten joulukalenterien avulla. Niistä riittää iloa vuodesta toiseen! 

Carlos da Cruzin joulukirjakalenterista voi kääntää joka päivä uuden sivun ja tutustua samalla uusin ja vanhoihin jouluperinteisiin. 

Joulupukin pajan johtajatonttu Kovapuupää keksii hieman väsähtäneiden tonttujen työkunnon motivaattoriksi idean. Jokainen tonttu saa valita seinältä yhden kortin ja kertoa, miksi tietty jouluun liittyvä valmistelu tai perinne on sille niin mieluinen. 

Joulupukin pajan johtajatonttu keksii keinot
tonttujen työkunnon nostatukseen.
 Da Cruzin kuvitusta kuvakirjaan 24 päivää jouluun (S&S 2019). 

Da Cruz on seulonut jouluperinteestä kiinnostavan valikoiman: lyhyet tekstit antavat infoa eri ikäisille joulun odottajille. 

Esimerkiksi television ensimmäinen joulukalenteriohjelma on peräisin jo vuodelta 1963. Jo antiikin roomalaiset nauttivat lämmintä maustettua juomaa, glögin edeltäjää sekä piilottivat mantelin puuroon. Perinteisen sähköisen joulukynttelikön on keksinyt ruotsalainen insinööri vuonna 1934.

Carlos da Cruzin tontut eivät ole olemukseltaan niitä kaikkein
 perinteisimpiä. Carlos da Cruzin kuvitusta 
kuvakirjaan 24 päivää jouluun (S&S 2019). 

Lastenkirjaentusiastia kiinnostaa piparkakkutaloon liittyvä maininta, jonka mukaan saksalainen kondiittori sai idean Grimmin veljesten Hannu ja Kerttu -sadusta! 

Perinteisen joulunpunaisen rinnalla on myös rohkeampia
värisävyjä. Aukeamilla on lahjoja säkkiinsä keräävä joulupukki
ja koristeellisia ornamentteja. Carlos da Cruzin kuvitusta kuvakirjaan 24 päivää jouluun (S&S 2019).

Minulle ihan uutta tietoa on karjalaisten pesäpäivät, jolla tarkoitetaan joulunalusaikaa, jolloin koti on ollut tapana puhdistaa lattiasta kattoon.

Carlos da Cruz uusintaa joulun värimaailmaa  ja muotokieltä.Tutun joulunpunaisen kontrastina on pukin sininen ihonväri!  

Joulu voi tulla jo postiluukusta!

Postimuseon Joulun merkit -näyttely 10.11.2016–8.1.2017 Museokeskus Vapriikin Galleriassa, os.  Alaverstaanraitti 5, Tampere. Avoinna ti–su 10–18.
 Vapriikki on suljettu joulun aikaan 6.12. ja 24.–26.12.

Eilen avattiin Tampereella Museokeskus Vapriikin Galleriassa Postimuseon Joulun merkit -näyttely, joka esittelee kaikki Suomessa ilmestyneet joulupostimerkit vuodesta 1973 lähtien sekä niiden alkuperäiset taiteilijoiden piirtämät luonnokset.

Eilen julkistettiin myös tämänvuotiset joulupostimerkit. Posti järjesti Kuvittajat ry:n kanssa yhteistyönä suunnittelukilpailun, jossa voiton veivät Sari Airolan "Juokse porosein" –postimerkki ja Sini Ezerin "Tyttö ja orava".  Sekä Airola että Ezer tunnetaan myös lasten kuvakirjojen tekijöinä.

Ezerin merkissä aiheena on jakamisen ilo. Tekijä kertoo hakeneensa kuvaan  perinteikästä joulutunnelmaa, mutta halusi samalla tavoitella raikasta sommittelua ja värimaailmaa. Tyttö ja orava -merkki on ensimmäinen joulutervehdyksen ikimerkki, joten se käy sellaisenaan myös ensi joulun tervehdyksiin.

Sari Airolan Juokse porosein –merkissä on suomalaisen joulukuvaston klassiset hahmot, poro ja tonttu,  ja postimerkki viestii näiden kahden ystävyyttä joulumatkalla. Yhtenä innoittajana on ollut Airolan lapsuuden luku- ja katseluelämys, isosiskon hänelle usein lukema kuvakirja Inga Borg-Grubbströmin Parrak, valkonen poro (Otava 1960).  

Näyttelyssä  on uusien joulumerkkien voittajien ja muiden palkittujen lisäksi esillä myös suuunnittelukilpailuun tulleita ehdotuksia.  Mukana on monia lastenkirjakuvittajia: muiden muassa Virpi Talvitie, Marika Maijala, Mirkka Eskonen, Riikka Juvonen.

Postimerkit ovat kiinnostava osa eräänlaista käyttötaidetta. Pieni koko on taiteilijalle aina haaste: kuinka muotokieli, värit ja aihe piirtyvät esiin pikkuriikkisessä koossa. Ensimmäinen jouluaiheinen postimerkki ilmestyi Suomessa vasta 1973. 

Näyttely tarjoaakin nostalgiaelämyksiä monen ikäisille.

Suomen tuotteliain joulupostimerkkitaiteilija on taiteilija Pirkko Vahtero, joka työskenteli valtion setelipainossa. Hän on suunnitellut 17 joulupostimerkkiä ja lisäksi vastannut kuuden postimerkin graafisesta ulkoasusta. Hänen suunnittelutyönsä tuloksia ovat kaikki suomalaiset joulupostimerkit vuosina 1973 –1982. Vahteron jälkeen joulupostimerkkien kuvastoa on tilattu monelta tunnetulta kuvittajalta (mm. Mauri Kunnas, Pekka Vuori, Hannu Taina, Julia Vuori ja Marjo Nygård).

Ollaan vaan ja nautitaan elämästä

Danny Parker & Freya Blackwood: Onnenpäivä, suomentanut Sanna Vartiainen, 30 sivua, Karisto 2016.

Tässä todellinen hyvän mielen kirja, joka vastaa hyvin ajan tarpeeseen hiljentyä, rauhoittua ja nauttia ohikiitävistä, ainutkertaisista hetkistä täysin rinnoin.

Kirja sopii teemansa takia hyvin myös pääsiäispyhinä vaikka koko suvun kanssa yhdessä luettavaksi.

Kirjan lyhyet mutta sisältörikkaat tekstit, yksi tai korkeintaan kaksi virkettä per aukeama, kehottavat tarttumaan hetkeen:

Aurinko paistaa ja aamupalan voi syödä ulkona. / 

On tarpeeksi tilaa ja lupa piirrellä maahan. / 

–      –  Ollaan yhdessä, voi käpertyä jonkun kylkeen. Tai istua vain ja silittää pehmeää turkkia.

Freya Blackwoodin sävykkäät akvarellikuvitukset henkivät samaa kiireettömyyden ja leppoisen elämänasenteen mentaliteettia kuin tekstikin.

Kuvakirjan alkuperäinen nimi on Perfect, mutta Sanna Vartiaisen suomennoksen nimi Onnenpäivä kiteyttää oikeastaan jopa paremmin kirjan perusidean.

Rouva Huu on näköjään mieltynyt kirjan kuvittaneen Freya Blackwoodin tyyliin jo kahdesti aiemmin Lastenkirjahyllyssä: Aiemmat suomennoksina ilmestyneet kuvakirjat, Jan Ormerodin tekstiin pohjaava  Maija ja karhu (Karisto 2011) ja Libby  Gleesonin tekstiin pohjaava Anni ja Lasse (Karisto 2006) on molemmat arvioitu hyllyssä.

 

Onnenpäivä on sisarteos niin ikään Kariston julkaisemalle Deborah Underwoodin ja Renata Liwskan kuvakirjalle Ihan hiljaa (Karisto 2011). Sekin on saanut Lastenkirjahyllyssä nostonsa heti ilmestyessään.