Saako seurustelusuhteessa ihastua toiseen, kysyy Liina Ursula Mursun säeromaanissa

 

Ursula Mursu: Hengitysvaikeuksia. Ote-sarja. 201 sivua. WSOY 2026. Kansikuva Kaisu Sandberg. 
 

Väkivaltatyöntekijä ja hankevastaava Jukka Lampinen Seurustelua ilman väkivaltaa – hankkeesta  otti viime viikolla Poikien päivänä Aamulehden yleisönosastossa kantaa poikien kokemaan seurusteluväkivaltaan. 

Lampisen mukaan poikien seurustelusuhteessa kokemaa kontrollointia, nöyryyttämistä, painostamista ja fyysistä aggressiivisuutta saatetaan yhä vähätellä verrattuna tyttöjen seurusteluun liittyviin kokemuksiin. 
 

Terhi Rannela on työstänyt tällaista pojan tyttöä kohtaan harjoittamaa kontrolloivaa väkivaltaa rakentavasti ja lukijaa havahduttavasti novellikokoelmassa Vaarallinen keli (Otava 2023). 

Rannelan toisiinsa ketjuuntuvissa novelleissa Nupun ja Zenin epätasapainoinen seurustelu rakentuu kontrollin ja manipuloinnin varaan.
 
Hengitysvaikeuksia on Ursula Mursun ensimmäinen nuortenkirja. Hänet tunnetaan entuudestaan Kuuilma-sarjasta, joka kertoo noitatyttö Myrtin seikkailuista (Kumma v:sta 2021).
 
Kaisu Sandbergin vaaleanpunainen kansikuva itsessään jo paljastaa, että kirjan sanoman todennäköisesti ajatellaan kiinnostavan enemmän tyttö- kuin poikalukijoita. 

Toivoisin silti, että kirja päätyisi poikienkin lukemaksi.
 
Säeromaanin keskiössä ovat yläkoulua päättävän Liinan poukkoilevat tunteet. 

Liina joutuu äitinsä avuksi maalle tyhjentämään isoäidin kotia Alavudella. Koska talossa on kosteusvaurioita, äiti ja tytär asuvat Tuurin kyläkaupan leirintäalueella asuntovaunussa.  

Liina on seurustellut jo melkein vuoden Vilin kanssa, mutta ihastuu vähän itseltäänkin salaa kesälomalla sattumalta kohtaamaansa raamikkaaseen suomenruotsalaiseen Jakobiin. 

Vili on pitänyt itsestään selvänä, että Liina hakee lukioon, mutta Liina onkin Vililtä salaa laittanut hakemuksen pintakäsittelyalan perustutkintoon.
 
Etäisyys tekee tehtävänsä ja toisaalta Liinakin taitaa pitää Viliä jo itsestäänselvyytenä ja huomaa ärsyyntyvänsä tämän ”huolenpitomoodista”. 

Myös pojan ”söpöilyhöpötys” on alkanut ärsyttää entistä enemmän ja Liinasta tuntuu oudolta, että Vili haluaa olla tavoitettavissa 24/7 jatkuvien ja lukuisten puhelinviestien kautta. 

Liina huomaa myös ahdistuvansa siitä, että Vilillä tuntuu olevan häneen verrattuna paljon selvemmät ajatukset yhteen muuttamisesta ylioppilaskiroitusten jälkeen. 
 

Linan aistit herkistyvät äärimmilleen. Kohtaamiset Jakobin kanssa ovat eroottisesti latautuneita: Liina kuvaa esimerkiksi  Jakobin olevan 
 

–      – niin roihuavan kuuma että saattaa sytyttää
palamaan mun koko elämän. 

 

Eroottista latausta kuvataan siekailematta:  

 
–   – Mun sydämen sisällä on kranaatti, se voi räjähtää
pienestäkin hipaisusta,
yritän ignoorata sen mutta pikemminkin
jongleeraan sillä. – – 
 
–    – Suudelma tuntuu niin eriltä kuin Vilin kanssa
että tuntuisi hölmöltä verrata, en edes meinaa
muistaa että tässä on nyt samasta kyse, enkä
haluakaan muistaa koska jos muistaisin niin joku
osa mussa käskisi lopettaa.

 
Jälkisanoissaan Mursu luokittelee teoksen säeromaaniksi. Kirjan takakannessa kirjan genreä ei tarkemmin määritellä. 
 
Väljä rivitys vie hieman tehoja säeromaaneille yleensä ominaisesta rytmistä.
 
Liinan serkku Lotta ottaa lopulta ohjat ja patistaa Liinaa kertomaan tapahtuneesta Vilille. 

Vili tekee ainoan mahdollisen oikean ratkaisun ja päättää lopettaa suhteen.
 
Tässä mielessä Ursula Mursun nuortenkirjan voi lukea kannanottona siihen, että pojan ei tule seurustelusuhteessa alistua kenenkään kynnysmatoksi.
 

Jälkisanoissa annetaan tarkemmat koordinaatit Liinan ja Vilin lukemalle vaaleanpunaiselle kirjalle; kyse on Elina Nikulaisen kirjasta Haluatko? Pieni kirja suostumuksesta (S&S 2024).

Peruskoulu kesken ja paksuna

Merja Pietilä: Pikkusisko. 202 sivua. Lector kustannus 2026. Kansikuva Saturn Labouf. 

 

 

Eihän siinä tietysti kovin kauaa mennyt, kun Iikka alkoi kärttää pussailun lisäksi muutakin. Olihan se juuri täyttänyt yhdeksäntoista ja sillä lailla aikuinen. Siitä minä olin kuitenkin tiukkana, etten alkanut sen kanssa millekään ennen kuin täytin kuustoista. Niinpä minä sitten menetin neitsyyteni syntymäpäiväni aamulla, ennen kouluunmenoa. Mulla oli kymmenen aamu ja olin lähtenyt muka kahdeksaksi kouluun.

 
Kotimaisia realistisia nuortenromaaneja ilmestyy muutaman vuoden pienen notkahduksen jälkeen taas aiempaa enemmän. 

Isojen kustantamojen tarjontaa täydentävät monet pienet kustantamot. Erityisesti Myllylahdella on yhtenä selvänä painotuksena nuortenkirjat. 
 
Lectorin kustantama Merja Pietilän Pikkusisko lienee tekijänsä esikoinen.

Kustantajan sivuilta ei löydy Pietilästä  taustatietoa lainkaan enkä ole liioin saanut vastausta kustantajalle lähettämääni sähköpostiviestiin. 
 
Nuortenkirja alkaa sisarusten Emman ja Annan näkökulmalukujen vuorotteluna. 

Anna on abiturientti ja tuntee samalla luokalla olevan Iikan, johon hän on ollut ihastunutkin rippileirillä. 

Iikka iskee silmänsä Annan pikkusiskoon Emmaan, ja tämä aiheuttaa sisaruussuhteiisinkin pientä kärhämää.

Pian ääneen pääsee myös Iikan pikkuveli Topi. 
 
Emma huomaa pian olevansa raskaana. Hän ei aluksi saa juurikaan tukea Iikalta, mutta päättää silti pitää lapsen. 

Emma suhtautuu teiniäitiyteen hämmentyneesti, mutta saa onneksi apua vanhemmiltaan. Ennen pitkää myös Iikka ymmärtää ottaa vastuuta teoistaan ja tarjoutuu ottamaan tyttärensä viikonloppuisin hoitoon, vaikka suhde Emman kanssa onkin jo päättynyt. 

 
Emma haluaa ottaa etäisyyttä vanhoihin kavereihinsa ja jatkaa välivuoden jälkeen lukiota Limingan sijasta Kempeleessä. 

Näkökulmakertojia tulee vielä lisää: lestadiolaisperheessä varttunut Karoliina ja rikkinäisistä kotioloista tuleva Nora. 
 
Merja Pietilän käyttämä sovinistinen ja seksistinen kieli hämmentää.  

Pojat nimittävät tyttöjä puluiksi. Topi puhuu juhannusyön pahnoista ja toteaa, että miksi tyytyä yhteen pesään, kun voi kokeilla useampaa, kun entinen tyttöystävä ei juurikaan jakanut pipariaan. 
 
Topi pitää fysioterapeutin ammattia ämmämäisenä ja ihmettelee, ettei hänen ystävänsä sen sijaan hakenut lääkikseen. Hän kutsuu luokkatoveriaan mutiaiseksi ja musulmaaniksi. Söpö vaaleeverikkö on Topin mielestä ”kuin tehty rutistettavaksi. semmonen ihanan pehmee ja silonen”.
 
Ongelmallisin kohta liittyy kuitenkin lukion uskonnon, psykologian ja filosofian opettajaan, ”rokkipastori” Upiin, joka liehittelee useampaakin oppilastaan. 

Koulun oppilaat laativat olemukseltaan ja opetusmetodeiltaan rennon Upin puolesta jopa adressin estääkseen tämän irtisanomisen! 

 
 
Saturn Laboufin kansikuvassa ja takakannessa näytetään kolme käsi kädessä seisovaa ihmistä takaapäin. Käsien ympärillä on sidottu punaiset langat, jotka vihjaavat tulkintani mukaan vallankäyttöön tai väkivaltaan, teemoihin, jotka eivät kuitenkaan nouse teoksen kantaviksi teemoiksi. 

Pikkusisko on teiniäidin selviytymistarina, jonka jännite hajaantuu useamman sivuhenkilön rönsyjen vuoksi. Todenäköisesti Pietilä on halunnut tuoda esille nuoruuden monet kipupisteet, mutta rajaaminen olisi terästänyt teoksen viestiä.

Nuortenromaanin nimellä on kaksoismerkitys. Kyse on Emman ja Annan välisistä suhteista, mutta myös Iikka puhuttelee Emmaa ajatuksissaan pikkusiskoksi.

 

"Tätä mun elämä nyt on, englanninkielistä ja kansainvälistä, kultturellia ja queeria ja eurooppalaista"

 

Johanna Auranheimo: Pahat tavat. 276 sivua. Tammi 2025. Kansikuva Laura Lyytinen.
 

 

Meillä on ihanaa. Viini virtaa, aurinko lämmittää, Amsterdam on elossa ja ottaa meidät osaksi sykettä, muistuttaa elämästä ennen turvavälejä ja tikkuja nenässä, ennen maskeja ja käsidesiä. Hetken ajan elämä on huoletonta, mun edessä levittäytyy kuva siitä, mitä kuvittelin ulkomailla asumisen olevan, oon osa uusia syveneviä ystävyyksiä ja tutustumisen ilosta hiprakkaista tyttöporukkaa, jossa nautitaan, nauretaan ja ollaan hetki vain toisiamme varten.

 
Lastenkirjallisuus sivuutti koronapandemian sen akuutissa vaiheessa vuosina 2020–2022 Suomessa kokonaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Ruotsissa julkaistiin aiheesta sekä sähkökirjoja että perinteisiä tietokuvakirjoja, joissa ohjeistettiin lapsia toimimaan niin, että tartunnat eivät leviäisi.
 
Lasten- ja nuortenromaaneista olen sittemmin löytänyt muutamia suoria tai epäsuoria viitteitä koronan aiheuttamaan poikkeusaikaan. 

Hanna Kökön urheiluaiheisessa varhaisnuortenromaanissa Pallo on pyöreä, Nicky Dundee (Kustannus-Mäkelä 2022) jo ennestäänkin syrjään vetäytynyt keskushenkilöpoika viettää entistä enemmän aikaa yksinään. 

Etäkoulu tulee esille myös Jyri Paretskoin K15-sarjan Pornoja ja sirkushuveja -osassa (Otava 2021) ja Timo Parvelan lastenromaanissa Ella ja kaverit etäkoulussa (Tammi 2021). 
 
Omassa seurannassani Veera Salmen säeromaani Olin niinku aurinko paistais (Otava 2021) on ensimmäinen nuortenkirja, jossa koronasta johtuva poikkeusaika heijastuu monin tavoin siinä kuvattujen sisarusten arkeen.
 
Johanna Auranheimon juuri ilmestynyt Pahat tavat on kiinnostava kurkistus korona-ajan nuorten arkeen. 

21-vuotias keskushenkilö Oona aloittaa humanistisessa tiedekunnassa opinnot Amsterdamissa ja asuu kimppakämpässä toisen suomalaisen tytön, Riian, kanssa. 

Näiltä osin romaani tekee alueenvaltauksen kuvatessaan aikuistuvan nuoren opiskelua ulkomailla.

Oonan valtaa ”huumaava epäusko siitä, että tätä mun elämä nyt on, englanninkielistä ja kansainvälistä, kultturellia ja queeria ja eurooppalaista. Viimevuotiset tuopit pitkin Kalliota tuntuu yhtä inhan etäisiltä kuin ne painajaiset, joissa yhtäkkiä joutuu käymään ala-asteen uudelleen". 
 
Opinnot Amsterdamissa pakottavat Oonan olemaan reippaampi ja pystyvämpi kuin mihin hänellä on edellytyksiä. Korona-ajan rajoitukset lisäävät vielä entisestään hänen ahdistustaan, itsetuhoisuuttaan ja kontrollin tarvettaan. 
 
 
Villi opiskelijaelämä näyttää olevan Oonalle jopa opiskelua olennaisempaa. Professorikin kannustaa ”hakeutumaan mukaviin baareihin jakamaan ajatuksia ja inspiraatiota, juomaan viiniä tai teetä, kumpaakin maltillisesti.”  
 
Alankomaat suhtautuu yli 18-vuotiaiden huumeiden käyttöön Suomea väljemmin. Kun koronasulku alkaa, opiskelua jatketaan etäyhteydellä ja ulkona liikkumista rajoitetaan yöaikaan, Oona turvautuu jointteihin ja alkoholiin entistä useammin. Näiltä osin Auranheimon nuortenromaani viestii uutta, aiempaa selvästi sallivampaa suhtautumista päihteisiin. 
 
Oonan paineita lisää vielä seurustelusuhde nettideitin, Rumin, kanssa. Rumi asuu Rotterdamissa ja koronasulun jälkeen tapaaminen on entistä haastavampaa. Rumi suhtautuu omistavasti ja mustasukkaisesti Oonan ja Riian kimppa-asumiseen ja suhteeseen tulee suoranaista vallankäyttöä ja manipulointiakin. Oona suhtautuu rajoituksiin ja ohjeistuksiin huomattavasti Rumia kuuliaisemmin: 

 
Ei tässä tilanteessa voi sahata Amsterdamin ja Rotterdamin väliä samalla lailla kuin ennen. Ei tässä tilanteessa voi hyppiä huoletta taloudesta toiseen, klähmiä metron pylväitä ilman kumihanskoja, hengittää toisen ihmisen ilmaa, olla piittaamatta arvaamattomuudesta, joka voi viedä nuorenkin ihmisen hengen. 

 
Sukupuolen moninaisuuden teemat ovat romaanissa keskiössä, mutta niitä ei niin sanotusti hierota lukijan naamaan. Pienistä vihjeistä, Rumin binderistä, tulossa olevasta masektomiasta ja alkavista testosteronihoidoista voi päätellä asioita. Oona haaveilee myös tulevaisuudessa rifv-vauvasta.
 
Auranheimo kuvaa opiskelukavereiden välistä luottamusta ja lojaalisuutta kauniisti. Katseen alle asettuminen ja keimailu on tälle sukupolvelle luontaista: 
 

Ensin Margaux kuvaa meitä makaamassa pyyhkeillä, sitten pyytää meitä poseeraamaan, ja me nojataan toisiimme, ojennellaan sääriä ja katsotaan viettelevästi aurinkolasien takaa, noustaan polvillemme ja käännetään selät kameralle, katsotaan olkien yli vihjailleen ja nauretaan ja noustaan seisomaan niin että hiekka pöllyää, asetellaan Margaux´n puhelin sen lenkkariin ja otetaan itselaukaisijalla ryhmäkuvia, joissa hikiset dödöntuoksuiset kehot painuu ihoa vasten, hattujen lierit ja lipat törmäilee toisiinsa ja hiekka tarttuu aurinkorasvaläiskiin sheivaamatta jääneillä säärillä.

 
Rumin ja Oonan seurustelusuhde on alusta alkaen tempoilevaa, mutta romaanin keskiöön nousee silti Riian ja Oonan suhteen kuvaus. Tapahtumia kuvataan usein vuorovedoin Riian ja Oonan näkökulmasta, tapahtumapaikat vaihtuvat Amsterdamin ja Helsingin välillä. 
 
Tyveneksi kiertyvässä loppuratkaisussa Oona näkee ”itseään hitaasti korjaavan tytön, joka pystyy synkistä hetkistä huolimatta ratkeamaan nauruun”.

 

 

 

Kun ”valo läpäisee kaiken, näkee kaiken, kulkee kaiken luo”

Siri Kolu: Hohtavat, 200 sivua, Tammi 2024. Kansikuva Laura Lyytinen.

 

 

 

Ennen Hohtavia on tavallista, laskemme päiviä syyslomaan, on loppupäästään venytetty perjantai, on kalakeiton hajuinen päivä, jossa koulun linoleumilattia kaikuu kovempaa, kun juoksemme sen yli vapauteen ja viikonloppuun. Koulun pihalle astuessani puut ovat täynnä tuulta, riehakkaat.

 
Tänä vuonna ilmestyneissä kotimaisissa nuortenkirjoissa mennään nyt entistä syvempiin vesiin. 

 

Siri Kolun nuorten aikuisten romaanissa Hohtavat odotetaan 21. lokakuuta vääjäämättömästi lähestyvää maailmanloppua.   

Sini Helmisen dystooppisessa säeromaanissa Kunnes kuolen (Myllylahti 2024) päähenkilönä on tyttö, joka tietää kuolevansa 17-vuotiaana.
 

Kolun romaanissa hohtavat hahmot merkitsevät osan ihmisistä valolla, joka on merkki kutsutuksi ja valituksi tulemisesta. 

Näin ihmiset jaetaan kahteen joukkueeseen, niihin, jotka saavat todennäköisesti mahdollisuuden elää sekä niihin, jotka eivät. 

Uskonnolliset metaforat ovat viitteellisiä, mutta silti selkeitä. 

Lukiolaiset Ani eli Aniara ja Kapri ovat rakastavaisia. He ovat seurustelleet jo vuoden. 
 
Kauniisti Siri Kolu kertoo Anin yllättyneen myönteisesti, kun hajamielinen arkeologi-isä suhtautuu parisuhdeasiaan rauhallisesti ja tarkistaa vain, ovatko he varmasti ”tosissaan”, mihin tytär vastaa, että ”tämä on real deal, emme jätä toisiamme tekstiviestein, emme ghostaa, emme katsele muita”. 
 
Isälle tärkeintä on, että Ani on onnellinen, varsinkin nykyisessä maailmantilanteessa. 

Anin on vaikea odottaa vääjäämättömästi lähestyvää h-hetkeä, sillä osa hänelle tärkeistä läheisistä on jäänyt Hohtavien merkkiä vaille: 
 

Maailma jakautuu kahtia: merkittyihin ja merkitsemättömiin. Kokemuspiirimme maailmasta erkaantuivat minuutti minuutilta. 

Kolu on rakentanut Kaprista kiehtovan individualistin, joka viettää mieluusti aikaa ulkona luonnossa. Kapri yrittää pitää elämänhalunsa menettäneen isänsä kiinni arjessa pienin, mutta merkityksellisin teoin. 

Lapsen ja aikuisen nyrjähtänyt huoltosuhde ja vastuun kantaminen korostuvat myös Mila Teräksen syksyn nuortenromaanissa Iso hyppy.
 
 
Siri Kolu kirjoittaa kaunista, tihentynyttä kieltä, joka tiivistyy oivaltaviin kielikuviin, joissa esimerkiksi illantapainen repsottaa reunoiltaan ja mielen jukeboksi alkaa laulaa sopimatonta laulua. 
 
Hohtavat ottaa kantaa myös hieman vinoutuneeseen nuorisokulttuuriin, jossa nuoret haluavat synnyttää draamaa mistä tahansa, sekä somen ylivaltaan:

 

Some etsii tapaa puhua Hohtopäivästä. Valokädenjäljestä ei saa kuvaa. Siitä ei saa selfietä, se ei tallennu videolle. Hohtavien tuottama kädenjälki näkyy toisille, itse emme merkkiämme näe, saamme siitä varmuuden vain toisten havaintojen kautta. 

Somen suuri voima on viety. Emme voi näyttää. Emme voi lavastaa tunnelmakuvaa tai heruttaa tykkäyksiä. Ei ole pics tai didn´t happen. On vain kertomuksia.

On vain livenä todistettujen leimuavien kädenjälkien voima.

 
Useammassa syksyn nuortenromaanissa kerronta riistäytyy perinteisestä suorasanaisesta kerronnasta välillä säeromaanille tyypillisiksi ilmaviksi säkeiksi tai proosarunoksi. 

Hohtavissa lyyrinen ilmaisu kieltämättä tuo kerrontaan erityistä latausta, mutta toisaalta luo myös tulkinnallista hähmäisyyttä, mikä toki voi sekin olla harkittu tehokeino. 

 
Siri Kolu kuvaa taitavasti hieman nukkavieruja miljöitä, joista tulee myös keskushenkilön mielenmaisemia. 

Vantaalaiset tunnistavat varmasti itselleen tuttuja maisemia, joskin jälkisanoissa Kolu myös kertoo ottaneensa paikkojen suhteen taiteellisia vapauksia: 
 
 

Iltarusko maalaa leimun katuun ja rakennusten kylkiin. Kaikki näyttää liian terävältä, värifiltteröidyltä. Vantaan Havukosken kerrostalot ovat venäjänsiniset ja okranväriset ja niiden tornitaloista näkee kauas: asemalle, Citymarketille, Asolaan melkein sairaalanmäelle asti. Korkeapaine heittää pilvet taivaan reunaan kiinni, liikkeellä on paljon väkeä, lapsiperheitä viikonloppuostoksineen. Asemalaiturilla on Helsingin-junaa odottelevia remuisia seurueita, perjantai kuplii. 
  

–   –  Tipahdan kesken juoksun. Lakoan siltaa vasten, romahdan kyykkyyn. Jään siihen, missä joki juoksee pääradan alittavaan tunneliin, paiskoo kiviä sileäksi, betonirakenteissa graffiteja, rantavedessä liplattaa energiajuomatölkki. Hengitys on sekaisin, vatsa tahtoo kääntyä nurin, keho tahtoo happea päähän, jota vihloo. Painan naaman metallikaiteiden väliin. Nyyhkäisen, se sekoittuu lorinaan, joenmutkaa varjostavaan salavaan, johon tuuli tarttuu. – –  

Jäljelle jäävä aika käy vääjäämättä vähiiin viikonpäivien mukaan nimetyissä luvuissa. 

Ani puntaroi mielessään, kannattaako aikaa käyttää enää nukkumiseen, yhteen liimattujen päiväkirjan sivujen avaamiseen tai bucket-listaukseen siitä, mitä haluaisi vielä ennättää tehdä.

Kotitalon pihalla sijaitseva kattomaja toimii myös metaforana asioiden suhteellistamiselle ja etäisyyden ottamiselle.  

 
Kolu jättää lopun avoimeksi: paljon jätetään lukijan oman tulkinnan varaan.

"Mä en uskonut, että eka kerta voisi olla näin kiva"

 

Edith Arkko: Eino / Aurora. 294 sivua. Hertta 2024. Kansikuvat Karin Niemi.

 

 

Ruotsissa nuortenkirjojen määrä on laskenut viime vuosina. Svenska Barnboksinstitutetin Bokprovning-tilastoista selviää, että ruotsalaisten nuortenromaanien määrä laski viime vuonna peräti neljänneksellä, siinä missä käännösten määrä on hiukan kasvanut. Laskua selitetään sillä, että nuoret lukevat nykyisin mieluummin TikTok-palvelussa suosittuja kirjoja englanniksi. Ruotsalaiset eivät ole tästä kehityssuunnasta juurikaan huolissaan.

Kotimaisten nuortenromaanien määrä on toki ollut laskusuunnassa myös Suomessa. Perinteisiä realistisia nuorten kasvukivuista kertovia nuortenromaaneja ilmestyy entistä vähemmän. 

Siksi Hertta kustannukselta juuri ilmestynyt Edith Arkon selkokielinen kääntökirja Eino / Aurora ilahduttaa minua erityisen paljon. 

On tärkeää, että nuorille on tarjolla riittävän monipuolinen valikoima, josta jokainen löytää itselleen lukutaidon tasoonsa ja kiinnostuksen kohteisiinsa sopivaa luettavaa. 

Arkko on nuortenkirjailijana ensikertalainen. Hänen aikuisille suunnattuja novellejaan on julkaistu monissa pienkustantajien kokoelmissa ja parin viime vuoden aikana Aula & Co:n kautta on ilmestynyt myös eroottisia äänikirjanovelleja. 

Selkokirjallisuus on selvästi vakiinnuttamassa nuortenkirjakentällä asemaansa. Yksi signaali statuksen muuttumisesta ja tietoisuuden leviämisestä on ollut myös Lastenkirjainstituutin ja Suomen Kulttuurirahaston Selkopolku-hanke, jonka avulla kaikki halukkaat yläkoulut ovat voineet tilata kuratoidun valikoiman nuoria kiinnostavia selkokirjoja oppilaiden käyttöön. 

Arkon kääntökirjakonsepti on nerokas. Kirjassa on sen kahden yhdeksäsluokkalaisen päähenkilön, Einon ja Auroran, näkökulmat samoihin tapahtumiin. 

Nuoret ovat taustaltaan erilaisia: Eino on luonteeltaan tunnollinen jääkiekkoilija ja Aurora nuorisokotiin äidin alkoholinkäytön takia päätynyt uhmamieli. Sattuman oikusta he tapaavat jälki-istunnossa. Vähitellen nuoret lähentyvät ja huomaavat viihtyvänsä toistensa seurassa.  

Selkokirjoissa kirjailija joutuu pakosti rajaamaan kerronnan fokusta, jotta lukijan on helpompi omaksua lukemansa. Niinpä sivuhenkilöitä ja juonirönsyjä on järkevää karsia. 

Lukija pääsee kurkistamaan Einon koulun ulkopuoliseen arkeen pojan jääkiekkoharrastuksen kautta. Eino pääsee yhdessä kaverinsa kanssa valmennusleirille, jonka huipennuksena voisi olla paikka alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa. Auroran koulun ulkopuolisesta elämästä rajaus tehdään nuorisokotiin ja muutamiin keskusteluihin omahoitajien ja äidin kanssa. 

Pienin, harkituin vedoin Arkko tekee keskushenkilöistään eläviä, ja samastumiseen houkuttelevia tyyppejä. Siksi uskon, että nuori lukija innostuu lukemaan molemmat kääntökirjan puolet. 

Ekakerran kuvaamiseen Arkko on tiivistänyt herkkyyttä ja välittämistä sellaisella intensiteetillä, jota en muista hetkeen nuortenkirjoista lukeneeni:

 

”Tuntuuko susta siltä,

miltä pitää?” Eino kysyi.

Sen ääni tärisi ihanasti.

Eino oli hengästynyt.

 

Mä vastasin:

”Joo. Mä luulen,

Että tämän pitää tuntua just tältä.”

”Niin mäkin luulen”, Eino sanoi.

 

Me piilotettiin käytetty kondomi tyhjään karkkipussiin

ja laitettiin se roskikseen.

Tämä oli meidän juttu, se ei kuulunut muille.

 

Sitten me maattiin lähekkäin.

”Mä en uskonut,

että eka kerta voisi olla näin kiva”,

mä sanoin. 

 

Eino rutisti mut kainaloon.

”Kestätkö sä ollenkaan,

jos toinen kerta on vielä kivempi?” se kysyi.

”Pakko varmaan kestää,

koska mä haluan harjoitella tätä sun kanssa

vielä enemmän kuin suutelemista”, 

mä vastasin. / Aurora, s. 150–151.

Myös Einon eka kertaa kuvaavassa osuudessa korostuu hänen halunsa huomioida Auroran tarpeita ja odotuksia:  Eino on esimerkiksi huolissaan siitä, että ekakerta on Auroralle kivulias. 

Seurustelusuhteen alussa  Eino toteaa ensisuudelman tuntuneen yhtä mahtavalta kuin voittomaalin tekeminen!

Arkon selkokieli soljuu luontevasti. Runsaasta dialogista ja puhekielisyydestä huolimatta kokonaisuus on helppolukuinen. Ilman Selkokeskuksen Selkologoa kirjaa voisi pitää myös säeromaanina kerronnan ilmavuuden ansiosta.

Kääntökirjan nerokasta formaattia on käytetty ihmeen vähän lasten- ja nuortenkirjallisuudessa siihen nähden, kuinka herkullisesti siinä voidaan käyttää näkökulmatekniikkaa kerronnallisena tehokeinona. 

2000-luvun lastenkirjoista tulee äkkiseltään mieleen vain pari esimerkkiä: Katja Reiderin ja Jutta Bückerin Roosa ja Tryffeli: Kertomus rakkaudesta (Bazar 2005) sekä  Magdalena Hain ja Saana Nyqvistin Mörkö Möö ja Mikko Pöö  (Karisto 2015). 

Nuortenkirjoissa kääntökirjaformaattia on aiemmin käytetty lähinnä suositun kirjailijan kahden teoksen uusintapainosten yhteydessä, mm. Salla Simukalta ja Ilkka Remekseltä on julkaistu useampiakin kääntökirjoja. 

Salla Simukalla on myös kaksi kääntökirjoina julkaistua novellikokoelmaa Matalapaine / Korkeapaine (Tammi 2021) sekä Sammuta valot / Sytytä valot (Tammi 2018). Mukana on vaikkapa samannimisiä tarinoita, joissa näkökulmat ovat erilaiset esimerkiksi keskushenkilöiden mielentilojen tai elämänasenteen takia.  

 

 

Rakkauden aakkoset

 

Heidi Silvan: Kuinka särkeä sydän? 172 sivua. Myllylahti 2024. Kansikuva Karin Niemi. 

 

Moi. Mä oon Frida, ja mä menin rikki.
Ei.
Mun sydän meni rikki.
Ei. 
Moi, oon Frida, 17, ja mulle kävi…
Miten?
Höpsösti? Hassusti? Huonosti?
Ei, nyt tämä menee jo tuskalliseksi.
Miten tällaisesta kerrotaan? Jos on introvertti tyyppi, niin kuin minä, voi olla vaikea luottaa, olla esillä ja mennä heti asiaan. – – 

 

YA-kirjojen nimissä on yleistynyt hieman omituinen tapa paljastaa kirjan juonen kannalta olennaisia asioita joko suoraan kirjan nimessä tai sen selittävissä alaotsikoissa.  

Heidi Silvanin nuortenkirjan kannessa kirjan nimi täydentyy sulkuihin lisätyillä kysymyksillä: (ja paikata se?) ja (rikkoa kaikki?). Myös kirjan takakannessa annetaan syötteitä kirjan juonenkäänteisiin. 

 

Epätieteellisen seurantani mukana ilmiö rantautui Suomeen yhdysvaltalaisen Karen M. McManusin kirjoissa (mm. Yksi meistä valehtelee, WSOY 2018, suom. Inka Parpola), joka ammentaa dekkarin lajityypistä.  

Toinen hyvä esimerkki on Adam Silveran YA-romaani  Lopussa molemmat kuolevat (WSOY 2023, suom. Outi Järvinen). 

 J. S. Meresmaan sananmukaisesti vertahyytävissä fantasiajännäreissä  Kenties tapan sinut vielä ja Kunnes tapamme taas (Karisto 2022 ja 2023) leikitellään kirjojen kansissa yliviivatuilla a-kirjaimilla oivaltavasti.

 

Kirjan juonen paljastaminen ei toki ole ilmiönä aivan uusi: muistetaan vaikka Agatha Christien dekkariklassikkoa And Then There Were One (suom. Eikä yksikään pelastunut). 

 

Heidi Silvanin nuortenkirjat kertovat persoonallisista nuorista tytöistä, joilla voi olla arkea eri tavoin haastavia erityispiirteitä.

 

Kevään uutuus Kuinka särkeä sydän seuraa päähenkilöitään Fridaa ja Aapoa lapsuudesta varhaiseen aikuisuuteen asti. 

Frida nimittäin rakastuu jo nelivuotiaana seurakunnan iltapäiväkerhossa häntä neljä vuotta vanhempaan Aapoon: 

 

– –  Sydämestäni kuului rutiseva ääni, koska sen viattomaan, pehmeään kuoreen tuli ensimmäinen hiushalkeama pelkästä ihastuksesta. Sydämeni sisään oli pääsemässä toinen ihminen, joku muu kuin oma perheenjäsen. 

 

Vuodet vierivät, mutta Frida ei päästä lapsuuden ihastustaan silmistään ja tekee Aapolle myös moneen kertaan tiettäväksi, että hänen tunteensa ovat entisellään.  

 

Silvanin nuortenromaani yhdistää kiinnostavalla tavalla chick-litin ja sick-litin, kun romanttiset rakkaushaaveet kulminoituvat lopulta Fridan mielen hajoamiseen erään traumaattisen tapahtuman jälkeen. 

Aapo käyttäytyy Fridan rakkaudenosoitusten eri vaiheissa poikkeuksellisen kypsästi ja viisaasti.   

 

Fridan  toipumisen prosessi kuvataan melko suurpiirteisesti. Rankat kokemukset koulivat häntä,  kuten tämänkaltaisissa kasvukertomuksissa onkin tapana.  

 

Paineiden kyllästämä nuoruus

Sari Kaarniranta: Ysin kevät, 175 sivua. Aurinko kustannus 2023. Kansikuva Iiris Kallunki.

 

 

– – Yhdeksännen luokan viimeiset kuukaudet, jokainen yksittäinen tunti ja hitaasti valuva minuutti olivat yksinkertaisesti aivan hiton paljon liikaa, koska tässä oli meneillään aika paljon kaikkea muutakin. Pannuni oli kiehumaisillaan yli! Tällä menolla en saisi keväällä päästötodistusta vaan diagnoosin persoonallisuushäiriöstä. Mutta mitäpä minä sillä todistuksella tekisinkään? Lukiossa sama kidutus jatkuisi, osa opettajistakin olisi siellä samoja. Mikään ei muuttuisi, paitsi että lukemista olisi älyttömän paljon enemmän. Vain masokisti valitsisi lukion. Nej tack! 

 

 

Rafun elämä on monin tavoin taitekohdassa. Peruskoulun päättymisen jälkeen pitäisi tehdä ratkaiseva päätös jatko-opintojen suhteen. 

Isä pitää itsestään selvänä, että poika hakee hyvän koulumenestyksenkin perusteella luonnontieteellisesti painottuneeseen ”lutikkalukioon”.

 

Rafun mielestä ”koko yksiluokka oli ollut pelkkää lukion mainostamista, siihen valmistautumista ja sillä pelottelua”. 

 

Keskittymistä haittaa isosti vanhempien iloinen perheuutinen: Rafu ja hänen jo täysi-ikäinen ja monin tavoin ylivertainen isoveli Remu saavat nimittäin pikkusisaren – onko mitään nolompaa?

 

Rafu lupailee puolihuolimattomasti kavereilleen kotibileitä ja on valmis käyttämään hyvinkin häikäilemättömiä keinoja tavoitteensa toteutumiseksi. 

 

Uskottavuuden nimissä hiukan kohtuuttomalta tempaukselta tuntuu Rafun spontaani ja teatraalinen muutto  kaikissa toimissaan ja pyrkimyksissään tehokkaan Liinan luokse. 

Liinalla on kuitenkin omat ongelmansa: paras ystävä on tehnyt aiemmin itsemurhan ja vanhemmat ovat kumpikin töissä muilla paikkakunnilla ja tulevat kotiin vain kääntymään. 

 

Ysin kevät tasapainoilee komiikan ja tragiikan kaltevilla pinnoilla. Sen koommin tyttöjen kuin poikienkaan vedonlyönnit ja keplottelut eivät kestä päivänvaloa. Ystävysten välinen solidaarisuus selättää sentään lopussa juonittelut ja laskelmoinnit. 

 

Koulun opettajat esitetään inhimillisinä, mutta silti ennen kaikkea oppilaiden parasta ajattelevina järkevinä aikuisina.  

 

Kaarnirannan nuortenromaanin keskushenkilö uskoo minäkuvansa jäntevöityvän kuntosalilla. 

Näiltä osin Radun pohdiskelu peilaa nasevasti nykynuorten ulkonäkökeskeistä elämäntapaa: 

 

Miltähän tuntuisi, jos tyttöjen päät kääntyisivät aina, kun tulisin paikalle? Räjähtelisivätkö mielihyvähormonit päässäni? Naurattaisiko minua enemmän? Olisinko varmempi ja rennompi? Olisiko itsetuntoni ihan tapissa jatkuvasti? Vai alkaisiko se jossain vaiheessa kyllästyttää? Nousisiko lopulta kusi päähän? – – 

 

Ysin kevät on ainoana nuortenromaanina ehdolla Savonia-palkinnolle viiden muun savolaislähtöisen kirjailijan kanssa. 

Ehdolla ovat myös Sara Al Husainin Huono tyttö (Like 2023), Antti Hurskaisen Suntio (Siltala 2023), Sirpa Kähkösen 36 uurnaa (Siltala 2023), Maritta Lintusen Sata auringonkiertoa (WSOY 2023) ja Markku Pääskysen Niin kaunis on maa (Tammi 2023).

 

Kaarniranta (s. 1970) on työskennellyt aiemmin äidinkielenopettajana mutta on nykyisin vapaa kirjailija. Hän asuu Kuopiossa. 

 

Sitruuna kustannus on julkaissut vuodesta 2016 Kaarnirannan Supertavis-lastenromanisarjaa, jonka ensimmäinen osa on arvioitu Lastenkirjahyllyssä. 

 

Kaarniranta on kirjoittanut myös romaaneja aikuisille useamman pienkustantamon kautta.