13. luukku: Lucian päivänä sytytetään rohkeuden kynttilä

Helena Bross: Ekaluokkalaisen kirja. Lähde mukaan seikkailuun! Kuv. Emma Göthner, suom. Sirpa Vuento, 190 sivua, Readme.fi 2018. 

Helena Brossin Ekaluokkalaisen kirja on arvioitu jo aiemmin Lastenkirjahyllyssä, mutta sen luku "Lucian päivä" ansaitsee silti erityisnoston.

Kirjassa seurataan useampaa ekaluokan aloittavaa lasta. 

Ruotsalaiseen mentaliteettiin olisi vallan hyvin sopinut,
että ruskeaihoinen Samira olisi voinut olla myös Lucia!
Emma Göthnerin kuvitusta Helena Brossin tekstiin
lastenromaanissa Ekaluokkalaisen kirja (Read.me 2018). 

Leilan viidesluokkalainen isosisko Samira kertoo päivällispöydässä tohkeissaan lähestyvästä Lucia-juhlasta, jossa hän saa olla tähtityttö. 

Leila on harmissaan ja kateellinenkin siskon saamasta valtavasta huomiosta urheiluhallissa järjestettävässä  koko koulun yhteisessä juhlassa, jota vanhemmat ja muut sukulaiset pääsevät myös katsomaan.

Ruotsalainen oppilasdemokratia tulee hauskasti esille, kun Leila nostaa luokkaneuvostossa havaitsemansa vääryyden esiin. 

Leila  hoksaa tähtihetkensä koittaneen,
kun isosisko Samiran kurkusta ei tule pihaustakaan.
 Emma Göthnerin  kuvitusta Helena Brossin tekstiin
lastenromaanissa Ekaluokkalaisen kirja
(Read.me 2018).

Opettaja muistuttaa, että asia on ajankohtainen luokalle neljän vuoden päästä. 

Opettajalla on myös hieman Leilan pettymystä helpottava ehdotus, mutta toimen tyttönä hän päätyy varsinaisessa juhlassa spontaaniin ratkaisuun, jonka ansiosta hän päätyy sittenkin osaksi Lucia-kuvaelmaa!

Ja vaikka Samiraa harmittaa hänen osaltaan vähän mönkään mennyt esiintyminen, niin kotona isosisko jo helpottuneena ymmärtää myös kiittää pikkusiskoaan luontevasta apuun tulosta.

4. luukku: Joulussa on taikaa

Heidi Viherjuuri: Hilja ja operaatio joulun taika. Kuvittanut Nadja Sarell, 100 sivua, Mäkelä 2019. 

Heidi Viherjuuri on luonut sympaattiset puitteet lastenromaanisarjalleen alakoulua käyvästä Hilja-tytöstä ja hänen perheestään. 

Hilja ja operaatio joulun taika on vuonna 2017 alkaneen sarjan neljäs osa. 

Idyllisessä puutalossa asuvat perheenjäsenet ovat sopivan karismaattisia ja rouheita. 

Tästä ei vanhan puutalon jouluidylli
parane! Nadja Sarellin kuvitusta
Heidi Viherjuuren tekstiin lastenromaanissa
Hilja ja operaatio joulun taika (Mäkelä 2019).

Eri-ikäiset sisarukset laajentavat mukavasti kirjan lukijakuntaa.  Hiljan leikki-ikäinen pikkusisko Taimi sekä jo yläkoulua käyvä isosisko Veini on kuvattu vivahteikkaasti ja heidänkin edesottamuksiaan on hauska seurata, vaikka Hilja onkin itseoikeutettuna toimijana ja tapahtumien tarkkaajana enemmän keskiössä. 

Kirja sopiikin mainiosti isompien sisarusten ääneen pienemmille lukemaksi!

Tonttujen olemus askarruttaa Hiljaa, siksi myös
Nadja Sarellin kuvituksessa tontut ovat keskeisessä osssa.
Nadja Sarellin kuvitusta Heidi Viherjuuren tekstiin
lastenromaanissaHilja ja operaatio joulun taika
(Mäkelä 2019).

Jouluaiheisissa lastenromaaneissa tuodaan jo uskaliaammin esille hieman horjuvaa uskoa joulupukkiin ja tonttuihin.

Isosisko Veinin mielestä ”Joulu on pelkkä limsayhtiön mainoskampanja”. 

Yhdessä äidin ja isän kanssa mietitään, onko aattona vieraileva pukki varmasti ”oikea”. Perusteita sille, kuinka Joulupukki ennättää kaikkien maailman lasten luokse aattoiltana, etsitään muun superhypermoottoreista ja aikavyöhykkeistä.

Hilja ja Taimi haluavat kuitenkin todistaa, että joulussa on oikeasti taikaa. 

Piparkakkujen leivontaa Mansikkatädin kanssa.
Nadja Sarellin kuvitusta Heidi Viherjuuren tekstiin
lastenromaanissa Hilja ja operaatio joulun taika
(Mäkelä 2019).

Viherjuuri on sitonut juoneen myös hentoisen maininnan lapsen huolesta liittyen ilmastonmuutokseen. Tosin jouluaaton isoin yllätys vähän vesittää koko perheen uutta elämänmuutosta. 

Nukkumaan mennessä kysyn äidiltä, mitä me voisimme tehdä, jotta jääkarhuille ei käy huonosti. 

– Miksi sinä sellaista mietit? äiti ihmettelee. 

– Koska on ihmisten vika, että jääkarhut ovat pulassa, minä kerron. Minun surkeuteni saa ajatusrypyn äidin kulmakarvojen välissä syvenemään. 

– Niin, äiti miettii ja alkaa luetella: – Me kierrätämme ja suosimme kirppareita, ja minä aion ryhtyä kasvissyöjäksi. 

– Siitä ei isä tykkää, minä huomautan. 

– Minä en luovu nakeista, huikkaa Taimi alasängystä. 

Äiti nostaa Mooses-apinan viereeni peiton alle ja silittää hiuksiani. 

– Tulisiko sinulle parempi mieli, jos me liittyisimme luontojärjestön jäseneksi? äiti kysyyy. 

– Tulisi, minä lupaan. 

– Hyvä, äiti hymyilee ja suikkaa poskelleni hyvänyönsuukon. – Nukkukaapa nyt. 

Hiljalla ja sisarilla on tolkun vanhempien lisäksi onnekseen myös laaja tukiverkko: vaarin lisäksi lähipiiriin kuuluvat Mansikkatäti, Valkoherukkamummo ja Sadetakkimummo.

Nadja Sarell tavoittaa mustavalkokuvitukseensa lasten ja aikuisten ilmeisiin paljon tärkeitä tunteita ja mielenliikkeitä.

Pelkistetysti sisaruuden siteestä

Rose Robbins: Minä ja minun siskoni, suomentanut Terhi Leskinen, Mäkelä 2019.

Tänään vietetään kansainvälistä sisarusten päivää.  

Mäkelän kautta on aivan äskettäin ilmestynyt brittiläinen Rose Robbinsin kuvakirja Minä ja minun siskoni. 

Tarina on loitonnettu koiraperheeseen: kertojana olevan poikakoiran sisko on autisti. 

Tällaisilla lapsen erityisominaisuutta käsittelevillä lastenkirjoilla on kahtalainen tehtävä: ne antavat tärkeän samastumispinnan lapsille, joilla itsellään on autismin kirjoon liittyviä piirteitä. 

Välillä sisko ottaa etäisyyttä ja toisinaan hakeutuu vasiten
mukaan yhteiseen tekemiseen. Rose Robbinsin kuvitusta kuvakirjaan
Minä ja minun siskoni (Mäkelä 2019). 

Yhtä tärkeitä tällaiset kirjat ovat ”erityislapsen” lähipiirissä oleville lapsille – sisaruksille tai ystäville, – joiden on hyvä saada asiallista mutta ikätasoonsa nähden suhteutettua tietoa asiasta.

Robbinsin hyvin pelkistetty kuvitus ja niukka teksti jättää onnistuneesti tilaa kuvakirjan jälkeiselle keskustelulle. Autismi-teemansa ohella kirja työstää myös moniarvoisuutta, jokaisen oikeutta omiin tapoihin ja tottumuksiin, lempiruokiin ja -puuhiin. 

Sisarusten yhteenkuuluvuuden tunne tulee hyvin esille Rose
Robbinsin kuvituksessa  kuvakirjaan Minä ja minun siskoni (Mäkelä 2019). 

Erityinen sisaruus- -projektin Meidän sakki- ja Erityislapsiperheen näkymätön sisarus- hankkeissa muistutetaan sisaruussuhteiden tärkeydestä sekä sisarusten tuen tarpeesta silloin, kun perheessä yksi tai useampi lapsi vaatii muita enemmän huomiota esimerkiksi vamman tai sairauden vuoksi tai kun perhe toimii sijaisperheenä. 

Lisää samankaltaisia kirjoja:

Marianne Kulmala & Kirsi Tapani: Saku, spesiaali lapsi, Aivoliitto 2014 / asperger

Marianne Kulmala & Kirsti Tapani: Rufus, spesiaali lapsi, Aivoliitto 2015 / Tourette

Gillian Shields & Paula Metcalf: Kaunis pikkuveli, suomentanut Piia B. Holopainen, Mäkelä 2009 / erilainen ulkonäkö

Minna Lindeberg & Linda Bondestam: Lo. Fridlyst. Schildts & Söderströms 2009 / ADHD 

Jan Fearnley: Vikkelä Vili,suom. Sinikka Sajama, Mäkelä 2005

Thor Soltvedt: Rasa Vili, 30 riviä joka päivä, suom. Teija Jalanne, PS-kustannus 2006

Martin Strid: Pikku-Makko, suom. Arja Kantele, WSOY 2006 /ADHD

Carrie Weton & Tim Warnes: Voi Boris!,suom. Tanja Kanerva, Arkki 2008 

Rosemarie Küntler-Behncke & Manfred Tophoven: Vauhdikas Rasmus, Mäkelä 2008

Miclehe Larchez & Francis Teiber: Ystäväni Aapo, jolla on autismi, suom. Hannele Parviainen,  Autismi- ja Aspergerliitto 2002 / autismi

Jon Blake & Susie Jenkin-Pearce: Possu Vänkyrä, suom. Paula Havaste, Mäkelä 1991 / ADHD

Tony Bradman & Tony Ross: Mikko, suom.Paula Havaste, Mäkelä 1990

3. luukku: Tuhma vai kiltti, ajatelkaas…

Richard Curtis & Rebecca Cobb: The Empty Stocking, Puffin Books 2012.

Vaikka jouluaiheisten lastenkirjojen tarjonta on tänäkin vuonna ällistyttävän runsas ja monipuolinen, niin kotimaisesta uudesta joulukirjatarjonnasta ei löydy esiteltävää sentään ihan 24 päiväksi.

Sen vuoksi rouva Huulla on tapana katsastaa haukan katseellaan myös vieraskieliset joulukirjat kirjastossa käydessään.

Tämä kooltaan viehättävän pieni joulukirja on herttaisesta ulkoasustaan huolimatta moraalisesti ojentava tarina kiltistä ja tuhmasta siskosta.

Lapsia on tapana patistaa  joulun alla olemaan kilttejä ja käyttäytymään hyvin, sillä tontut liikkuvat ikkunoiden takana.

Joulupukki lentää porotokan vetämänä halki taivaan ja tarkkailee jatkuvasti
GoodBadOmeter-  laitteestaan lasten kiltteyden astetta. Rebecca Cobbin kuvitusta Richard Curtisin tekstiin kuvakirjassa The Empty Stocking (Puffin books 2012). 

Brittiläisten tekijöiden Richard Curtisin & Rebecca Cobbin kuvakirjassa Joulupukilla on apunaan GoodBadOmeter, joka mittaa lapsen kiltteyttä tai tuhmuutta.

Sisarukset Samantha ja Charlotte, joita kutsutaan Samiksi ja Charlieksi, ovat identtisiä kaksosia. Sam on kiltteyden perikuva, mutta Charlie on häijy ja pahanilkinen tyttö: 

Charlie was quite bad. 

Not really bad, you know, very naughty. 

Not interested in being obedient. Quite often very grumpy. 

Not very fond of telling the complete truth. 

But very fond of eating sweets, making a filthy racket and having too much FUN.

Rebecca Cobbin tarkkapiirteistä ja ylimalkaista yhdistävässä kuvitustyylissä
on peribrittiläinen fiilis. Tällä aukeamalla havainnollistetaan identtisten kaksosten
luonteen eroavaisuutta. Rebecca Cobbin kuvitusta Richard Curtisin tekstiin kuvakirjassa
The Empty Stocking (Puffin books 2012). 

Pahaksi onneksi Joulupukki sekoittaa tytöt keskenään ja tuo aattoiltana tuhman Charlien joulusukan kukkuroilleen lahjoja ja jättää kiltin Samin sukan typö-tyhjäksi.

Vaikka Charlie ensin iloitseekin itsekkäästi täpötäydestä joulusukastaan,
niin hyvin pian hän jo potee tunnontuskia joulupukin erehdyksen oikeellisuudesta. Rebecca Cobbin kuvitusta Richard Curtisin tekstiin kuvakirjassa The Empty Stocking (Puffin books 2012). 

Charlie kamppailee itsensä kanssa, mutta tulee onneksi järkiinsä ja tasaa yön pimeydessä sukkiin kummallekin saman verran lahjoja.

Kaikkitietävä Joulupukki on todennäköisesti osannut ennustaa tämän Charlien kiltteyspuuskan, sillä joulusukan pohjalta löytyy nappi, jossa lukee Good girl!

Yhdysvalloissa on toiminut jo vuodesta 1927 hyväntekeväisyyskampanja The Empty Stocking, joka tukee vähävaraisia perheitä joulun aikaan. Tähän kampanjaan brittikirja ei silti liity mitenkään. 

Kenties Richard Curtisin nimi kuulostaa tutulta? Hän on laatinut käsikirjoituksen  muun muassa Neljät häät ja yhdet hautajaiset -elokuvaan.

”Kamalan raskasta olla koululainen”, tuumii Vilttitossu

Sinikka Nopola & Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen. Kuvittanut Salla Savolainen. 70 sivua. Tammi 2013.

Sinikka ja Tiina Nopolan uusin Heinähattu ja Vilttitossu -sarjan osa sopii hyvin esiteltäväksi tässä vaiheessa koulun aloitusta.

Ekaluokkalaisetkin ovat luultavasti jo rentoutuneet ja uskaltavat näyttää opettajalle todellisen luontonsa koulussa, ilman turhaa pingotusta.

Nopoloiden sarjan kuvitus siirtyi viime vuonna Markus Majaluomalta Salla Savolaiselle. Samalla vuonna 1989 alkaneen lastenromaanisarjan formaatti muuttui. Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen ja syksyn uutuus tasapainoilevat laajan kuvakirjan ja lastenromaanin välimaastossa. 

Savolaisen kuvitus niveltyy nyt paremmin tekstiin taitollisesti ja tarinan nosteen kannalta. Majaluoman kuvat olivat toisinaan sisäänpäin kääntyneitä.

Erilaiset takaa-ajokohtaukset ovat olleet anarkisissa lastenkirjoissa suosittuja jo Jalmari Finnen Kiljus-kirjoista lähtien. Aukeama on hyvä esimerkki Salla Savolaisen taidosta niveltää kuva – tässä myös aivan sananmukaisesti!  – kehystämään tekstiä. Savolaisen kuvitusta Sinikka & Tiina Nopolan lastenkirjaan Heinähattu, Viltitossu ja ärhäkkä koululainen, Tammi 2013.

Heinähatun ja Vilttitossun sisarusharmonia kokee särön, kun Heinähattu aloittaa koulunkäynnin. Vilttitossu on kade siskolleen, sillä tämä oppii kuorimaan perunat ja kokee päivän mittaan kaikkea jännää.

Ja sitten kun sisko tulee hartaan odotuksen jälkeen koulusta kotiin, hän ryhtyy heti tekemään läksyjä. Heinähatun mukaan koululaiset leikkivät enää vain välitunnilla. Ja Vilttitossu on myös järkyttynyt siskonsa opettajan ihannoinnista. Kiukuspäissään hän vääntää oitis Lumikin näköisestä Annukka Pylkkäsestä pilkkanimen: Pyllykkä Ankkanen!

Heinähatun ja Vilttitossun sisaruus on välillä tulta ja tappuraa. Tämä kuvituskuva ammentaa ruotsalaisen kuvitusperinteen lastenhuoneen idyllistä. Vaikutteet esim. Ilon Wiklandilta ovat ilmeiset. Salla Savolaisen kuvitusta Sinikka & Tiina Nopolan lastenkirjaan Heinähattu, Viltitossu ja ärhäkkä koululainen, Tammi 2013.

Heinähattu ja Vilttitossu -sarjan tutut osaset ovat jälleen fanien iloksi kohdallaan: väärinkäsityksiä, valepukuja, kommelluksia, värikkäitä sivuhenkilöitä (Alibullenin neidit ja poliisit Isonapa ja Rillirousku) sekä sisarusten välistä nahistelua. 

Sarjan alkupään kirjoihin verrattuna perustarinassa ei enää ole niin paljon hupia aikuiselle ääneen lukijalle. Hanna ja Matti Kattilakosken elämän henkilökohtaiset särmät jäävät nykyisin toimeliaiden tyttärien varjoon.

Vilttitossu saa selville, että tavanomaisen koulunkäynnin ilon lisäksi Heinähatulle on luvassa erikoiskivaa eli onkiretki koko luokan kanssa. Toimen tyttönä hän päättää hiukan sekoittaa suunnitelmia ja ottaa itse ilon erilaisesta koulupäivästä.

Kaiken koohotuksen, asiaan kuuluvan takaa-ajon ja väärinkäsitysten selviämisen jälkeen Vilttihattu nukahtaa uupuneena pihakeinuun. Päivän koitosten jälkeen hän oivaltaa, että ennen koulun alkua on hyvä ottaa ilo irti elämästä ja olla antaumuksellisesti kauhea kakara, jos niikseen tulee. Ja onneksi isosiskokin lupaa vielä leikkiä hänen kanssaan!

Nyt rouva Huu suuntaa nenänsä kohti Helsinkiä. Tammi ja WSOY järjestävät yhteisen syyskauden avauksen. Luvassa kirjakuhinaa ja tungosta, toivottavasti myös kuulumisia kentältä ja tuttavien tapaamista.

Pienet kirjat, suuret tunteet!

Pija Lindenbaum: Jag älskar Manne. 32 sivua. Bonnier Carlsen 2012.

Pija Lindenbaum: Kan jag med. 32 sivua. Bonnier Carlsen 2013.

Pija Lindenbaum on ollut jo ensimmäisestä suomennetusta kuvakirjastaan Elsa-Marin pikkuisät (WSOY 1991) lähtien rouva Huun kuvittajasuosikki. Hän suhtautuu lapsiin kirjojensa kohdeyleisönä aina yhtä tinkimättömästi.

Siksi onkin hienoa, että hän on nyt kääntynyt aivan pienimpienkin leikki-ikäisten lasten puoleen. 

Ruotsalaisilla kuvittajilla tuntuu olevan jokin erityistaito tehdä pieniä, mutta silti suuria tunteita ja asioita käsitteleviä pikkulasten kuvakirjoja. Ajatellaanpa nyt vaikka Barbro Lindgrenin ja Eva Erikssonin Oskari- ja Gunilla Wolden Teemu-kirjoja!

Lindenbaum käyttää usein tehokeinona lapsen ja aikuisen kokosuhteiden tehostamista lapsen perspektiivistä: lapsi näkee usein aikuisesta vain jalat! Pija Lindenbaumin kuvitusta kirjaan Jag älskar Manne, Bonnier Carlsen 2012.

Näiden kahden Lindenbaumin kirjan tempo tuntuu hyvin rauhalliselta: se johtuu varmasti ennen muuta siitä, että niukka teksti on sijoitettu poikkeuksetta omalle sivulleen ja kuva omalleen. 

Vielä sata vuotta sitten tällainen käytäntö oli puhtaasti painotekninen: painovärit olisivat syöpyneet läpi, jos kuvitusta olisi ollut sivun molemmin puolin!

Uhka havaittu oikealla. Hiekkalaatikosta tulee näyttämö tiivistunnelmaiselle triangelidraamalle! Pija Lindenbaumin kuvitusta kirjaan Jag älskar Manne, Bonnier Carlsen 2012.

Jag älskar Manne on hiekkalaatikkoikäisten triangelidraama. 

Tunteet, ilmeet ja kehon kieli ovat läsnä jokaisessa kuvassa. 

Päähenkilö Micke ihailee tummaihoista Mannea. Kaikki hänessä on niin erityistä: kähärät hiukset, ämpäri ja jopa Mannen tapa tehdä mutavelliä. Micke kiehnää Mannen lähellä ja ihailee pojan puuhia. Vähitellen kuva-alaan työntyy kaukaa, ensin vain pienenä pisteenä, uhka: Mannen ikäinen poika.

Tilanne kuitenkin ratkeaa Micken kannalta onnellisesti.

Onneksi jännite laukeaa, kun ulkopuolinen pelastaja tulee paikalle ja ilmaisee pidäkkeettömästi tunteensa tunkeilijaa kohtaan. Pija Lindenbaumin kuvitusta kirjaan Jag älskar Manne, Bonnier Carlsen 2012.

Vähäisistä aineksista Lindenbaum on tehnyt oivallisen tutkielman ihmisluonteen oikuista. Ja tietysti, kun on kyse ruotsalaisesta kuvakirjasta, niin annetaan myös vaivihkaista suvaitsevaisuuskasvatusta.

Kan jag med käsittelee sisaruskateutta ja pienemmän sisaruksen halua tehdä ja osata asioita isomman perässä. 

Micken isosisko on aloittanut koulunkäynnin. Micke seuraa häntä kouluun ja yrittää jäljitellä tämän tekemisiä, ja onnistuukin omasta mielestään vallan erinomaisesti. 

Mutta ennen pitkää Micke taitaa hoksata, että omasta pienuudesta on hyötyäkin, kun hän pääsee erikoiskuljetuksella äidin pyörän turvaistuimessa kotiin kesken koulupäivän:

Jag kan  åka mammas cykel,

Det kan inte storasyster.

Ja nyt on isosiskon vuoro luimistella Micken vierellä!

Vähän tekstiä, ja kuva puhuu puolestaan! Erinomaista. 

Pija Lindenbaum palkittiin 13. kesäkuuta Albert Engström -palkinnolla hänen ansiokkaasta urastaan lastenkirjailijana ja kuvittajana. Kiinnostava oli palkinnon perusteluissa mainittu seikka, että Lindenbaum liittyy kuvituksillaan ruotsalaiseen satiiriseen traditioon! Palkinnon suuruus on 10 000 kruunua ja siihen kuuluu myös Bo-Kenneth Knutssonin puuveistos. 

Iloinen perhetapahtuma

Sanna Pelliccioni: Onni-pojasta tulee isoveli. 30 sivua. Minerva 2009.

Sanna Pelliccionin uusin Onni-sarjan katselukirja on hyvä esimerkki toisenlaisesta täsmäkirjasta (vrt. kuolema-aiheiset kuvakirjat).

Itse asiassa elämän kaksi ääripäätä, syntymä ja kuolema, ovat aiheiltaan yleisimpiä ongelmakeskeisissä kuvakirjoissa.

Kun perheeseen odotetaan uutta jäsentä, on nykyisen lapsipsykologian mukaan suotavaa valmentaa tulevaa isompaa sisarusta ajoissa iloiseen perhetapahtumaan. Näin pystytään ainakin hieman pehmentämään mustasukkaisuutta. Tällaiset uuden perheenjäsenen odotusaikaan, syntymään ja vauvan ensimmäisiin päiviin kotona keskittyvät kirjat ovat tärkeitä paitsi ennakkoon niin myös "kriisin" keskellä isommalle sisarukselle luettavia kirjoja.

Samastuminen toiseen kohtalotoveriin antaa isommalle lapselle varmuuden siitä, että hän ei ole mieltäkuohuttavan tilanteen kanssa yksin maailmassa.

Sisarkateushan on yleinen aihe jo vanhoissa kansansaduissa; parhaimpana esimerkkinä klassinen satu Tuhkimosta.

Pikkusisaren syntymää käsittelevissä kuvakirjoissa lapsi uskaltaa nykyisin jo räväkästikin kyseenalaistaa vanhempien ympäripyöreitä lupauksia siitä, että hän saisi vauvasta nopeasti itselleen leikkitoverin. Mutta tiettyyn sovinnolliseen harmoniaan kaikki kirjat kuitenkin ennen pitkää päätyvät: vanhemmilla on pitkä pinna myös isomman sisaruksen kanssa, ja yhteistä laatuaikaa löytyy imetyksen, koliikin ja vaipanvaihtorumban välissäkin kosolti.

Onni-pojasta tulee isoveli on moderni toisinto Kristiina Louhen Aino ja Pakkasen poika –kuvakirjasta (Weilin+Göös 1985, 3. p. 1987).

Pelliccionin värimaailma ja rouhean pallopäiset ihmishahmot ovat selvästi Louhea ronskimpia. Onni, todennäköisesti reilun parin vuoden ikäinen, on kyseleväinen lapsi, ja vanhemmat pyrkivät vastaamaan hänen moniin pohdintoihinsa lapsentajuisesti ja lapsen mielialoja kuunnellen.

Selvästi Pelliccioni vetoaa myös retrohenkisiin nykyvanhempiin sirottelemalla kuvitusrekvisiitaksi vanhempien omasta lapsuudesta tuttuja makuupusseja ja helistimiä.

Erityisen tärkeä on kuva, jossa Onni seisoo vauvan muovisen sairaalasängyn äärellä:



Tässä listassa poimintoina muita perheenlisäykseen liittyviä lastenkirjoja,vanhemmista uusimpiin:

* Gisela ja Per Ekholm: Leenan musta yö. Suom. Risto Kautto. WSOY 1980.
* Camilla Mickwitz: ... Ja sinusta tulee pelle. Weilin+Göös 1984.
* Richard Graham & Susan Varley: Jaska ja hirviö. Suom. Jukka Itkonen. Kustannuskiila 1988.
* Mariette Vanhalewijn & Rita van Bilsen: Jussi on herra EI. Suom. Tiiti Fortelny. Kustannus-Mäkelä 1988.
* Annikki Bärman & Pirkko-Liisa Surojegin: Nappulan unilelu. Otava 1988.
* Ulla-Maija Aaltonen & Julia Vuori. Jennin talo. Otava 1990.
* Lindsay Camp & Peter Utton: Tuomas ja kummituinen. Suom. Sinikka Sajama. Kustannus-Mäkelä 1996.
* Gunilla Hansson: Meille syntyy vauva. Suom. Sanna Uimonen. Tammi 1997.
* Andrea Shavick & Charlotte Hard: Minä ja vauva. Suom. Tarja Virtanen. Weilin+Göös 1999.
* Jean-Baptiste Baronian & Noris Kern. Rakastan sinua ikuisesti. Suom. Pirjo Santonen. Kustannus-Mäkelä 2001.
* Liisa Kallio: Meidän oma Nuppulotta. Tammi 2001.
* Thierry Robberecht & Philippe Goossens: Tyttö, joka tahtoi takaisin äidin vatsaan. Suom. Sinikka Suonto-Van der Meer. Lasten Keskus 2004.
* Debi Gliori: Mistä tuo vauva tulla tupsahti? Suom. Terhi Leskinen. Kustannus-Mäkelä 2005.
* Eeva Hulkko & Ritva Tuomisto: Vauva tulee valtakuntaan. Psykologien kustannus 2006.


Rouva Huu on nyt erityisen kiinnostunut tästä aiheesta.

Kummipoika Kuutista tuli nimittäin eilen isoveli! Kuutin pikkusisko tulikin varsin vauhdikkaasti, mutta mallikkaasti maailmaan.

Tässä asiassa riittää siis vielä ihmeteltävää, meillä itse kullakin...