Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. elokuuta 2026

Oivaltava ja pelkistetty kuvakirja antaa lapselle luvan toimia luonteensa ja mielensä mukaan osana ryhmää










Mirkka Eskonen: Koko poppoo. 42 sivua. Teos 2026.




Aina välillä havahdun uusien kuvakirjojen äärellä: usein kuvakirjan teksti ja kuva nimittäin selittävät kantavaa ideaa aivan liikaa, ikään kuin tekijä/tekijät eivät uskaltaisi luottaa lapsen omaan tulkintaan.

Mirkka Eskosen juuri ilmestynyt Koko poppoo on ilahduttavan pelkistetty pikkulasten kuvakirja, josta aukeaa monta luku- ja katselukulmaa.

Kuvakirja kertoo päiväkodin kuudesta lapsesta, joita kuvataan toisaalta osana ryhmää mutta samalla myös itsenäisinä persoonina.


Jokainen lapsi esitellään hänelle rakkaan pehmolelun kanssa.
Mirkka Eskosen kuvitusta kuvakirjaan Koko poppoo (Teos 2026). 


Ydintasollaan kirja toimii varhaiskasvatusta aloittavan lapsen turvakirjana: se antaa tietoa päiväkodin arjesta ja käytänteistä. 

Aamun alkuun kuuluvat esimerkiksi tossut, käsipesut, halit, pusut ja heipat.

Päivään mahtuu paljon vapaata yhteistä leikkiä. 

Eri aukeamilla näytetään lapsia leikkiin tai muuhun toimintaan keskittyneinä, mutta aina yksi lapsi vuorollaan puuhailee mieluisia asioita itsekseen. 

Kyse ei kuitenkaan ole ryhmän ulkopuolelle sulkemisesta vaan lapsen omasta valinnasta. Kukin saa käyttäytyä  luonteensa ja mielenkiintonsa mukaan: 


Nyt on lukutuokio. Me otetaan 

se iso ja painava kirja hyllystä. 

Meistä kaikista mustekalakuva 

on paras.

 

Kaikki katsovat mustakaloja, paitsi Sarah. 

Sarah tykkää lohikäärmeistä. Mutta ne ovat niin hurjia, 

että Tipua pelottaa. 

 


Väinö ei ole muiden lasten tavoin kiinnostunut tornien
rakentelusta, vaan vetäytyy omiin leikkeihin ikkunan äärelle. 
Mirkka Eskosen kuvitusta kuvakirjaan Koko poppoo (Teos 2026). 


Lasten välisestä tiiviistä yhteydestä ja ryhmähengestä saadaan todiste kirjan lopussa, kun kaikki kuusi lasta menevät piiloon heitä hoitopäivän jälkeen noutamaan tulleita vanhempia. 

Päiväkodissa on niin hauskaa, että lapset eivät malttaisi mennä lainkaan kotiin.



Päivän päätteeksi kaikki lapset menevät yksituumaisesti
piiloon heitä hakemaan tulleita vanhempia. Mirkka
Eskosen kuvitusta kuvakirjaan Koko poppoo (Teos 2026). 

 
Aikana, jolloin tunnetaitoihin keskittyneet lastenkirjat vilisevät eri tavoin täsmällisesti diagnosoituja lapsia, Eskosen linjaus tuntuu tavattoman freesiltä. 

Lapsen käytös ja mieltymykset eivät aina tarvitse selitykseksi mitään erityisiä kirjainyhdistelmiä.

Mirkka Eskosen lapsihahmot ovat tavattoman sympaattisia. 

Hän onnistuu lataamaan lasten olemukseen intensiivistä keskittymistä, innostusta ja leikin ja kuvittelun riemua. 

Lapset saavat olla pinnistelemättömästi ja luontevasti omia valovoimaisia persooniaan. 

Kuvituksen harkitut pienet yksityiskohdat kiinnostavat jo taaperoa. 


 


 


 


 


lauantai 20. kesäkuuta 2026

Isoäidin kanssa saa leikkiä itsensä läkähdyksiin












Leena Järvenpää: Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia yhteisiin hetkiin. Kuvitus Ilon Wiklandin aiemmin julkaistuja kuvituksia eri teoksista. Graafinen suunnittelu Riikka Turkulainen, 133 sivua. WSOY  2026.
 



Toivon, että lapset leikkivät paljon ja joka päivä. Leikit uusiutuvat koko ajan ja muuttavat muotoaan. Joskus olen huolissani siitä, että lapsia viedään niin paljon kaikenlaisiin huvituksiin ja elämyspaikkoihin. Leikkiminen vaatii aikaa ja rauhaa. Aikuinen voi tuoda moneen leikkiin uutta ulottuvuutta viemättä tilaa lapselta.

 
Lastenkirjoissa isovanhemmilla ja erityisesti isoäideillä on edelleen tärkeä tehtävä. 

Mummit myötäelävät ja tukevat lapsen kohtaamia suruja ja pienempiäkin vastoinkäymisiä usein jopa lapsen omia vanhempia paremmin. 

Perimätiedon välittäminen sukupolvelta toiselle ei ehkä ole enää yhtä tärkeää kuin aiemmin, mutta sillekin on yhä paikkansa. 
 
Leena Järvenpää vastasi eläkkeelle jäämiseensä saakka Tammella erityisesti kuvakirjojen kustannustoimittamisesta. Sitä ennen hän työskenteli lastentarhanopettajana.
 
Järvenpää päivittää usein sosiaaliseen mediaan kohtaamisiaan eri ikäisten lastenlastensa kanssa. 

Hänellä on hurmaava tapa kertoa tositarinoita yhtäältä naiivisti ja silti lasta kunnioittaen – tyyli pysyy aina samana, olipa kyse erilaisista oivalluksista, lapsenlapsen uusista taidoista,  leikki-ideoista, lastenlasten kanssa toteutuneista yhteisistä matkoista tai toistuvista rituaaleista. 

Leena Järvenpää onnistuu kiteyttämään päivityksiinsä yleispätevää iloa ja yhteisöllisyyttä.
 
Ei siis ihme, että Järvenpään isovanhemmuuden konsepti on päätynyt myös kirjaksi. 

Hieman harhaanjohtavasti Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia yhteisiin hetkiin on saanut takakanteensa yleisten kokoomateosten kirjastoluokan 04. 

Onneksi kirjastoilla on mahdollisuus sijoittaa kirja myös muihin luokkiin, Pirkanmaan kirjastoissa se löytyy esimerkiksi perhesosiologiasta sekä liikunta, pelit ja leikit -kirjastoluokasta.
 

Mummoloista löytyy nykylapsen näkökulmasta paljon
aarrearkkuja. Ilon 
Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin
 (WSOY 2026). 

Kirjan visuaalisena markkinointitäkynä ovat ruotsalaisen Ilon Wiklandin (s. 1930) kuvitukset. 

Wikland tunnetaan Suomessa parhaiten Astrid Lindgrenin tuotannon kuvittajana. 

Suuri osa Järvenpään kirjan kuvituskuvista ei ole Suomessa entuudestaan tunnettuja, joten sikäli kuvituksella on myös uutuusarvoa.  

Todennäköisesti kirja kiinnostaa siis myös Wiklandin kuvitustuotannosta kiinnostuneita bibliofiilejä, jotka haluavat kokoelmiinsa kaikki kuvittajan Suomessa ilmestyneet teokset. 

Ilon Wiklandin herkät ja värikylläiset luontokuvat ovat
Suomessa vähemmän tunnettuja. Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin
(WSOY 2026). 

 
Anteliaasti Järvenpää jakaa  parhaat leikkivinkkinsä, ideansa , perhepiirissä syntyneet traditiot ja havaintonsa. 
 
Esimerkiksi yksi suosituimmista leikeistä on ollut toimistoleikit erilaisina variaatioineen: 
 
Leikin myötä meistä tuli ammattileikkijöitä. Leikimme leikin takia, katsomme leikin maailmaan. Leikkimisellämme ei ollut minkäänlaista hyötytarkoitusta. Se oli oikestaan tarkkaan ajateltuna turhaa. Sellaistahan leikin pitäkin olla. Usein olimme ihan uupuneita kerätessämme tavarat  laatikkoon leikin päätyttyä. Laatikko on tänäkin päivänä kellarin hyllyllä, aina on löytynyt joku, joka haluaa yrittäjäksi.

 
Kaksi Järvenpään lastenlasta asuu perheineen Sveitsissä, joten kirjasta löytyy myös vinkkejä etäisovanhemmuuden ylläpitämiseen.
 
Painotus on kesäisissä kohtaamisissa, leikeissä ja seikkailuissa, joista suuri osa paikantuu Järvenpään perheen kesämökille Saimaan rannalle. 



Saimaannorpan uhanalaisuus ja suojelu konkretisoituvat
Saimaan rannalla sijaitsevassa kesäpaikassa. 
Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin
 (WSOY 2026). 


Lopuksi virittäydytään joulunviettoon. 

Antaumuksella ja seikkaperäisesti Järvenpää kertoo, kuinka hänelle ja hänen miehelleen on tullut tavaksi viedä koko lapsenlapsikatraansa joulun alla yhteiselle matkalle.


Onnistuneen matkan toteutuminen edellyttää tarkkaa  ennakkosuunnittelua. Järvenpää esimerkiksi edellyttää majoitus-  ja ravintolapalveluilta lasten erityistä huomioon ottamista. 

On helppo uskoa, että Järvenpään yhteydenotot ovat jättäneet myös yrittäjiin lähtemättömän jäljen, nimenomaan hyvässä mielessä!

Isovanhempien yksi olennainen tehtävä on hemmotella lapsenlapsiaan, mutta sen voi tehdä myös maltillisesti ja ekologisesti. 


Paljonpuhuva esimerkki on kirjan luku "Meidän iso palju". 

Järvenpään lapsenlapset haikailevat kesämökille paljua: 

Lapset toivovat silloin tällöin, että meilläkin olisi mökillä palju. He kysyvät, vaikka tietävät hyvin, mitä vastaan. Asetun kasvot Saimaalle päin ja levitän käsivarteni: siinä on teille oma palju, ihan teitä varten, olkaa hyvä! Tämäkös heitä naurattaa joka kerta. 

Saimaan iso palju. Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin (WSOY 2026).  

 
Isovanhemmuus kilpistyykin usein vuotuisiin  juhlapyhiin, mutta toisaalta leikkivinkeissä ja perhetarinoissa Järvenpää tuo esille myös sen, kuinka vaivatonta tavalliseen arkeenkin on tehdä lapsen aidon kohtaamisen kautta silattu kultareunus.




 

tiistai 5. toukokuuta 2026

Ankea kesäloma mummolassa kääntyy seikkailuksi


 












Andrus Kivirähk: Oskarin ihmepuhelin. Kuvitus Anne Pikkov. Suomentanut Anja Salokannel. 296 sivua. Orava-kirjat 2026.




 






Hän istui talon portaille. Isoäiti sai puuhata omiaan, mitä enemmän ja mitä kauempana hän oli talosta, sitä parempi. Täällä tapahtui nyt niin paljon tärkeämpiä asioita: harjojen sukukokous sängyn alla ja kermanekan ja sokeriastian kauan odotettu jälleennäkeminen olohuoneen oven kautta. Lisäksi tuoli lopetteli vajassa maailmanympärimatkaansa. Käkikello piti eläintarhaa, kattolamppu ennusti kärpäsille tulevaisuutta. Isoäiti ei tiennyt siitä kaikesta mitään eikä hänen ollut syytäkään tietää.

 

 

Kun seuraa laveasti koko tarjontaa, on helppo huomata, että eri maiden lastenkirjoilla on tunnistettavia kansallisia erityispiirteitä.

 

Andrus Kivirähk (s. 1970) on monipuolinen virolainen kirjailija, toimittaja ja kolumnisti, joka tunnetaan myös näytelmäkirjailijana ja käsikirjoittajana.  


Hänen lastenkirjoistaan on aiemmin suomennettu tarinakokoelmat Kun Musti muni mummon (suom. Heli Laaksonen, kuv. Christer Nuutinen, WSOY  2018) ja  Koiranne alkaa kohta kukkia (suom. Heli Laaksonen, kuv. Joel Melasniemi, Otava 2016), jotka jo nimillään paljastavat niiden omintakeisen huumorin ja yllätyksellisyyden. 


Hieman tavanomaisempaa tyyliä edustaa   animaatioelokuvanakin tuttu lastenkirja Keksijäkylän Lotta (suom. Kaisu Lahikainen, kuv. Heiki Ernits, Otava 2008).

 

Virolaisen lastenkirjallisuuden yksi leimallinen ja suomalaista lukijaa myös ainakin jossain määrin vieraannuttava ominaispiirre on nimenomaan hieman viisto absurdismi, jossa totinen arki ja mielikuvitus heittävät huolettomasti volttia. 

 

Oskarin ihmepuhelin on ilmestynyt Virossa jo hieman yli 10 vuotta sitten. 





Oskar kokee isoäidin jauhelihapihvien sipulit ällöttävinä zombeina.
Anne Pikkovin kuvitusta Andrus Kivirähkin lastenromaaniin 

Oskarin ihmepuhelin (Orava-kirjat 2026).

 

Seitsemänvuotias Oskar joutuu kesälomallaan vastoin tahtoaan isoäitinsä luokse maalle peräti kahdeksi kuukaudeksi. Äiti on työmatkalla Yhdysvalloissa ja isälläkin on työkiireitä. 

 

Oskar  on aiemmin vieraillut isoäidin luona ainoastaan yhdessä vanhempiensa kanssa. Kokemus on hänelle uusi ja hämmentävä. Isoäidin leppoisa elämä maalla poikkeaa tyystin pojan hektisestä ja tapahtumantäyteisestä  kaupunkilaisarjesta. 

 

Perinteiseen tapaan isoäiti pyrkii rakastamaan pojanpoikaansa ruoalla, mutta Oskarille eivät isoäidin pöperöt maistu lainkaan. 

 





Puisesta puhelimen muotoisesta puukapulasta tulee Oskarin kesän pelastus.
Anne Pikkovin kuvitusta Andrus Kivirähkin lastenromaaniin 

Oskarin ihmepuhelin (Orava-kirjat 2026).

 

Oskari löytää pihavajasta pienen puunkappaleen, joka muistuttaa muodoltaan hieman kotiin vahingossa unohtunutta älypuhelinta. 


Pian paljastuu, että sen avulla poika pystyy muodostamaan yhteyden isoäidin kodin ja pihapiirin esineisiin ja huonekaluihin.

 

    – –  Oli olemassa salaperäinen tavaroiden maailma, jonka hän löysi puhelimensa ansiosta ja siinä maailmassa kaikki sujui suurenmoisesti, siellä oli jännittävää ja hauskaa. Mutta sitten oli vielä olemassa oikea maailma, jota edusti isoäiti jauhelihapihveineen ja Matka Kuuhun -peleineen. Se maailma oli tylsä ja iloton, siitä oli mahdoton nauttia se piti vai kestää.

 



Oskar tekee  voitavansa, jotta pöytäryhmään kuuluva tuoli voisi laajentaa
elinpiiriään. Anne Pikkovin kuvitusta Andrus Kivirähkin lastenromaaniin 
Oskarin ihmepuhelin (Orava-kirjat 2026).


Tuoli, joka on iän kaiken joutunut jököttämään paikoillaan, pääsee Oskarin avulla seikkailulle lähiympäristöön. 


Kermanekka ja sokeriastia, jotka ovat kaivanneet toisiaan, voivat Oskarin suopeuden ansiosta kohdata jälleen toisensa. 

 

Lastenromaanin rakenne on mekaaninen esitellessään aina uusia elolliseksi muuttuneita esineitä. 


Yksi originelleimmista lienee runoileva laskiämpäri:

 

”Mitä enemmän minun sisääni kertyy, sitä suuremmalla innostuksella luon säkeitä. Tänään on ollut hyvin tuottelias päivä, minun runoratsuni nousi suorastaan lentoon! Mitä arvelet seuraavasta runosta. ´Ei kauniimpaa kuin leivänpala, jonka reunassa on jo homeinen ala!´  – –  

 

Oskari on hyväntekijä, mutta toisaalta hän joutuu koko ajan salailemaan asioita isoäidiltä ja ottamaan esineiden murheita kannettavakseen. 


Pientä traagisuutta mahtuu erityisesti punaisen ilmapallon kohtaloon, jota Oskar jännittää erityisesti. Isoäidin nuoruudessa kadottama sormus löytyy kaapin takaa ja poika saa sormuksen kanssa jutellessaan  hetkellisesti yhteyden luonteeltaan ja iältään vielä nuoreen isoäitiinsä.

 

Anne Pikkovin punaisella ja sinisellä sävytetty mustavalkokuvitus esittää esineet usein inhimillisinä  silmine ja suineen. 


Monet tavarat arvostavat erityisesti sitä, että Oskarilla on kaksi kättä ja jalkaa, joiden ansiosta asiat hoituvat sutjakasti.




Kuvittaja Anne Pikkov inhmillistää esineitä piirtämällä niille
silmät ja suun.  Pikkovin kuvitusta Andrus Kivirähkin
lastenromaaniin 
Oskarin ihmepuhelin (Orava-kirjat 2026).

 



Kotimaisessa lastenkirjallisuudessa isovanhemmat ovat usein lapsen tukijoita ja ymmärtäjiä. 


Oskar sen sijaan kokee tapoihinsa jumittuneen ja television ääreen nukahtavan ja kuorsaavan isoäidin hyvin etäisenä hahmona:

 

Isoäiti oli kuin jotain toista lajia verrattuna Oskariin. Hänen kanssaan ei voinut puhua normaalisti, hän laittoi omituisia ruokia ja teki kaiken tosin kuin kaupungissa tehtiin. Oskar oli nähnyt eläintarhassa, kuinka yhdessä ja samassa häkissä asuivat kilpikonna ja kani. Ne eivät olleet toinen toiselleen vaaralliset, mutta eivät ne myöskään osanneet seurustella keskenään. Kani hyppeli ympäriinsä ja kilpikonna ryömi omia teitään. Jossain mielessä Oskar tunsi itsensä juuri sellaiseksi kaniksi. 

 

 

Oskarin ihmepuhelin on lapsen itse lukemaksi kirjaksi muodoltaan ja typografialtaan hieman raskas. Parhaiten se todennäköisesti pääsee oikeuksiinsa aikuisen ääneenlukemana. 

 









 

perjantai 2. tammikuuta 2026

Piilosilla Oivan kanssa

 















Katri Tapola & Karoliina Pertamo: Oivan piilo, 24 sivua, S&S 2026.
 






Vuoden vaihtuminen on aina yhtä jännittävää. 

Mikä on vuoden ensimmäinen työpöydälleni luettavaksi päätynyt lastenkirjauutuus?
 
Katri Tapolan ja Karoliina Pertamon Oivan piilo jatkaa vuonna 2017 alkanutta katselukirjasarjaa. Kustantamo S&S on ottanut nyt myös uusintapainokset näistä kolmesta aiemmasta sarjan kirjasta. 

Aiemmat osat ovat Oivan pallo, Oivan laiva ja Oivan tie. 



Oivan leikki on omaehtoista ja luovaa. Maja syntyy kotoa
löytyvistä materiaaleista. Karoliina Pertamon kuvitusta Katri 
Tapolan tekstiin pikkulasten kuvakirjaan Oivan piilo (S&S 2026).

 


Sarjan konsepti on sanalla sanoen oivaltava: sarjan kaikissa kirjoissa lapsen vapaa leikki ja mielikuvitus ovat keskiössä.  Oiva on leikki-ikäinen ruskeaihoinen poika.
 
 
 
Oiva ripusti kankaat.
Oiva kokosi tyynyt.
Tyynyistä tuli seinät. 
Kankaista tuli katto.
Nyt oli Oivan piilo valmis.

 
 
Painotuoreessa uutuudessa tutustutaan Oivan isään, jonka paita on tehty  kuoseiltaan ja muotokieleltään värikkäästä afrikkalaisesta painokankaasta, jollaisia  Oivakin käyttää majaleikissään. 

Perheen kulttuuritausta ja arvot tulevat hauskasti esille Karoliina Pertamon kuvituksessa, jossa värikylläiset kankaat levittäytyvät aukeamille. 



Oivan isäkin kurkkaa majaan. Karoliina Pertamon kuvitusta
Katri Tapolan tekstiin pikkulasten kuvakirjaan 
Oivan piilo (S&S 2026).  

 
Oivan leikki laajenee, kun kouluikäinen naapurin Niilo tulee iltapäivähoitoon Oivan luokse. 
 
Niilo ihaili iloisia kankaita.
Isä kietoi kankaan Niilon ympärille.
Sitten alkoi merenrantatanssi.

Lapsikuvan monipuolisuus näkyy siinäkin, että
Oivan ja Niilon ikäero ei vaikuta lainkaan leikin intensiteettiin.
Karoliina Pertamon kuvitusta Katri Tapolan tekstiin pikkulasten kuvakirjaan 
Oivan piilo (S&S 2026). 

 
Yhteinen, laajentunut leikki väsyttää Oivan päiväunille, mutta seuraavana päivänä aiotaan taas jatkaa.  
 
Katri Tapolan leppeä ja lapsentahtinen kerronta ja Karoliina Pertamon värikylläinen mutta helposti hahmottuva kuvitus toimivat täysipainoisesti yhdessä. 

Leikkiin ei tarvita hienoja saati kalliita välineitä: rikas mielikuvitus ja heittäytyminen synnyttävät parhaat leikit ja ideat.