Näytetään tekstit, joissa on tunniste retro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retro. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Lapsuuden kesä ei lopu koskaan










Pauli Kallio & Reetta Niemensivu: Lyhenevä kesä 2, Riemua ja rähinää, 80 sivua, Suuri Kurpitsa 2018.





Pauli Kallion & Reetta Niemensivun Lyhenevä kesä on karttunut jo toisella osalla Riemua ja rähinää.

Albumi edeltäjänsä tavoin  ehtaa lasten ja varhaisnuorten sarjakuvaa, mutta vähän erikoisemmalla twistillä. 

Tapahtumat sijoittuvat 1970-luvulle, josta nykylapsilla ei ole mitään kokemusta.

Kuuden kuvan stripeissä päästään seuraamaan Jaakon, Anteron ja Annikin kesänviettoa maalla. 

Pojat joutuvat usein altavastaajiksi nokkelamman ja sanavalmiin tytön kanssa.

Anterolla on myös  mielikuvituskaveri, joka soittaa kitaraa ja on jo jättänyt pikkupitäjän pölyt taakseen.


Mustikkapiirakan syönti sysää Anteron Tarzaniksi ja lilliputiksi. Reetta Niemensivun kuvitusta Pauli Kallion sarjakuvatarinaan 
Lyhenevä kesä 2, Riemua ja rähinää (Suuri Kurpitsa 2018).


Kolmikko nauhoittaa ja kuuntelee c-kasetteja, käy mustikassa, onkimassa ja uimassa. Majakin rakennetaan ja sinne tehdään evääksi voileivät, jotka kääritään voipaperiin. 

Tietoa etsitään tietosanakirjoista. Sarjakuvista mieluisia ovat Tenavat, Tex Willer ja Musta Naamio.  Aikansa merkkimiehet, Urho Kekkonen ja Juha Väätäinen vilahtelevat lasten puheissa.

Pauli Kallion tarinoissa arki nytkähtää tarvittaessa raiteiltaan mielikuvituksen ja  leikin puolelle. Reetta Niemensivu tallettaa lasten kasvoille ällistyttävän monia ilmeitä ja eleitä.

Sarjakuvat on julkaistu alun perin Kalevassa ja sittemmin myös Nivala-lehdessä ja Ylä-Satakunnassa.


Lyhenevä kesä on retrohenkisen fiilistelyn ansiosta erityisesti meidän 1970-luvulla lapsuutensa eläineiden mieleen, mutta se sopii vallan mainiosti eri sukupolvien yhteiseksi lukukokemukseksi.  


Sateisen päivän joutilaisuuden pelastaa käynti kirjastossa! Reetta Niemensivun kuvitusta Pauli Kallion sarjakuvatarinaan 
Lyhenevä kesä 2, Riemua ja rähinää (Suuri Kurpitsa 2018).


perjantai 22. tammikuuta 2016

Veikeää ajankuvaa 1980-luvulta


Lars Wik: Kesäleikit, Kevätleikit, Syysleikit, Talvileikit, Minä syön, Minä leikin, Vaatteeni, Nukkumaan, Kotini, Leikitään sisällä, Leikitään yhdessä,Minä kylven, Tammen Ensi-kirja -sarja: Tammi 1979–1981

Kehittyvä lapsi -katselukirjasarja: Omia esineitäni, [ei vuosilukutietoa] Tammi.  

Osa kirjoista on ilmestynyt myös Tammen Minikirjat-sarjassa. 





  
Perhepiirissä ilmenneen mielenkiinnon takia rouva Huu on viime päivät yrittänyt kartuttaa listaa Suomessa julkaistuista valokuvakuvitetuista lastenkirjoista. 

Ja päivä päivältä Huu on yhä enemmän innostunut pohtimaan myös valokuvan todistusvoimaisuutta lastenkirjan kuvituksessa.  

Valokuvakuvitettujen kirjojen runsaus näkyy erityisesti 1970-80-lukujen tarjonnassa.



Nämä veikeät katselukirjat voi perustellusti nähdä myös lapsen kulttuurihistorian ja perhearjen tallentajina.

Tekstittömät kuvakirjat ovat alkuaan tanskalaista tuotantoa. Sikäläinen sukupuolisensitiivisyys näkyi jo 1980-luvulla: kaikissa kirjoissa esiintyvä ns. mallilapsi, vaaleatukkainen leikki-ikäinen, ei paljasta suoraan sukupuoltaan.


Lapsipäähenkilön sukupuolineuraaliuden lisäksi on tietysti tärkeää, että sekä isä että äiti ottavat osaa lapsen arkeen tasapuolisesti: äiti antaa vauhtia keinuvalle lapselle kirjasssa Kevätleikit (Tammi 1981) ja kirjassa Vaatteeni (Tammi 1978) mennään isän kanssa rattailla kaupungille. Valokuvakuvitus Lars Wik. 


 Nämä kirjat ovat myös mainio todiste siitä, kuinka jokainen kuvakirja on lapselle samalla tietokirja. Vauva- ja taaperoikäisille suunnattujen katselukirjojen  yksi keskeinen anti pienelle lapselle on auttaa häntä sosiaalistumaan ympäröivään maailmaan: kertoa yksittäisen esineiden, päivittäisten rutiinien ja tapahtumien kautta arjesta, mottona: tuttu on turvallista.

Tämäntyyppisille, mutta sisällöltään ehkä hieman monipuolisemmille pikkukirjoille olisi varmasti tilausta myös Suomeen tulevien pakolaisten kotouttamisessa uuteen ympäristöön ja maan tavoille!

1980-luvun valistushengen mukaisesti kirjojen takakannessa kerrotaan:

Kasvatuksellisesti oikein suunnitellut ENSI-katselukirjat sopivat pienokaisille n. 9 kuukauden ikäisistä 3-vuotiaisiin. Hyvä katselukirja auttaa ja edistää lapsen kielellistä ja tunne-elämän kehitystä. Se opettaa lasta ymmärtämään kuvia ja sanoja ja omaksumaan käsitteitä. ENSI-katselukirjoissa käsitellään lapselle läheisiä arkipäivän asioita. Samalla jokainen kirja kertoo pienen ”tarinan” ilman tekstiä.


Lähikuva lapiosta ja ämpäristä, ja seuraavalla sivulla leikki on jo vauhdissa.
Lars Wikin valokuvakuvitusta kirjaan Kesäleikit (Tammi 1981). 



Vuodenaikoihin liittyviä kirjoja lukuun ottamatta kirjoissa on sama rakenne ilman tekstitystä. Vasemman puoleisella aukeamalla esitellään yksittäinen arkinen esine/ lelu tai vaatekappale. Oikeanpuoleisella aukeamalla on lapsi esineen, lelun kanssa tai tähän vaatteeseen pukeutuneena ja aktiivisessa liikkeessä. Aukeamilta voi tunnistaa myös erilaisia tunnetiloja.

Kuvakerronta myös ”kumuloituu”, eli viimeisellä aukeamalla esitetään lapsi eri vaateparsiin pukeutuneena tai kaikkein kirjassa esiteltyjen lelujen keskellä leikkimässä.

Uskoisin, että näillä kirjoilla on oma hohtonsa nykyisten, retromuodin nimeen vannovien hipsterivanhempien keskuudessa: tallentavathan kirjat hyvin 1980-luvun väri- ja esinemaailmaa.


Tahatonta komiikkaa liittyy Omia esineitä -kirjaan (Tammi s.a.).  Siinä esitellään lautasen, tuttipullon, lusikan, banaanin, omenan, syöttötuolin, pinnasängyn, vaipan, potan, tyynyn, pyyheliinan, kylpyammeen, saippua, pallon, kengän, nuken, paidan ja housujen lisäksi myös isä ja äiti! Ehkä tanskalaisen alkuteoksen nimi on ollut materiakeskeisyyttä korostavan suomennetun nimen sijasta vaikkapa Tärkeät asiat? Valokuvakuvitus Lars Wik. 


Kirjassa Nukkumaan (Tammi 1978) nähdään myös 1980-luvun kylpyhuoneen sisustusratkaisuja ja aikansa suosittuja väriyhdistelmiä kaakeleissa. Valokuvakuvitus Lars Wik. 

Nukkumaan menoon keskittyvässä kirjassa kylvetään ja harjataan hampaat, mutta ei syystä tai toisesta lueta lapselle lainkaan iltasatua! Sen sijaan Minä leikin -kirjasta (Tammi 1978) löytyy aukeama, jossa luetaan valokuvakuvitettua, maatalon eläimistä krtovaa katselukirjaa. Valokuvakuvitus Lars Wik. 









lauantai 19. joulukuuta 2015

19. luukku: Jouluruokaa tarjoo kunnon väki














Paavo Halonen, Antti Kauppinen & Ulla Kokki: Armas aika. Intohimona joulu,  250 sivua, Schildts & Söderströms 2015. Kansi ja ulkoasu Tuija Kuusela.








Kuvataiteilija Paavo Halosen ja tietokirjailija-toimittaja Antti Kauppisen Armas aika, intohimona joulu on kirja, jonka pelkästä selailusta tulee kummallisella tavalla kylläinen olo.

Kaksikko nimittäin suhtautuu jouluun intohimoisesti  ja jopa hurmoshenkisesti.

Tämä kirja ei todellakaan ole mikään perinteinen jouluruokakirja.

Siinä kiteytyy koko joulun ydin: ystävien ja läheisten kanssa yhdessä vietetty leppoisa joutenolo sekä ympäri maailmaa matkoilta kertyneet herkulliset ruokareseptit, unohtamatta silti suomalaisen joulun perusherkkuja, joita on tarpeen mukaan vähän tuunattu modernimpaan suuntaan.

Mukana on myös kiireetöntä jouluaskartelua: muun muassa ohjeet perushimmelimodulin tekoon ja origamilintuun.

Joulukoristeiden ja koristeltujen joulupipareiden hulvatonta eleganssia.
Ulla Kokin valokuvakuvitusta Paavo Halosen ja Antti Kauppisen kirjaan
  Armas aika, intohimona joulu (Schildts & Söderströms 2015). 



Antti Kauppinen on laatinut kuhunkin reseptikokonaisuuteen johdantotekstit, jotka jo sellaisenaan nostattavat joulumieltä ja virittävät joulun odotukseen. 

Paavo Halosen vastuualueena on ollut teoksen visualisointi, johon kuuluu sopiva ripaus retrohenkeä, pieteetillä sommiteltuja esineasetelmia ja täyteläisten värien leikkiä. 

Jokainen aukeama on itsessään taideteos, jossa ruokien, astioiden ja kankaiden värit keskustelevat raikkaasti keskenään. Resepteissä on mukana paljon kasvisvaihtoehtoja. Tämä tomaatinen linssipyree on kokeiltava jo ennen joulua! Ulla Kokin valokuvakuvitusta Paavo Halosen ja Antti Kauppisen kirjaan Armas aika, intohimona joulu (Schildts & Söderströms 2015). 


Valokuvat on ottanut tänä vuonna Turun taideakatemiasta kuvataiteilijaksi valmistunut Ulla Kokki.



Ja näille miehille tulevan joulun suunnittelu alkaa jo rääppiäisten, välipäivien ja uudenvuoden jälkeen!

tiistai 8. joulukuuta 2015

8. luukku: Jouluna saa olla nostalginen ja retrohenkinen














Susan Waggoner: Have Yourself A Very Vintage Christmas. Crafts, Decorating Tips, and Recipes, 1920s–1960s. Photopgraphs by Jeffe Elkins, 144 sivua, Stewart, Tabori & Chang 2011.








Joulu on monien aikakerrostumien juhlaa.

Meidän perheessä joulukuusi on mainio läpileikkaus koko perheen historiasta:  siellä killuvat sulassa sovussa lasten tekemät askartelut, lahjaksi saadut arvokoristeet ja itse tehdyt paperitähdet ja huopapallot. 

Jouluun kuuluu nostalgia, tunneperäinen haikailu menneiden hyvien aikojen perään. Nykyisen retrobuumin aikana on syntynyt myös kysyntää menneiden vuosikymmenten joulunviettotapoja esitteleville tietokirjoille.

Yhdysvaltalaisen Susan Waggonerin Have Yourself A Very Vintage Christmas sykähdyttää meitä kaikkia jouluentusiasteja.

Waggoner käy kirjassa läpi vuosikymmenittäin 1920–1960-lukujen joulunvieton trendejä: mitkä värit, koristeet, joulukorttien aihe- ja värimaailmat sekä typografiat sekä yleiset jouluiset tyylisuunnat ovat kulloinkin olleet muotia. 

Sota-aika ja pitkään jatkunut pula-aika vaikuttivat vielä 1950-luvunkin joulunviettoon, mutta 1960-luku enteili jo nykyisen kerskakulutuksen ja ylenpalttisen jouluhysterian alkua.

Kirjassa on myös askarteluohjeita, joiden avulla 2000-luvun joulun viettäjäkin voi jäljitellä entisaikojen joulutyylejä sekä vapaasti kopioitavia kuvia, joita voi hyödyntää omissa jouluaskarteluissa.

Waggonerin kirja innosti rouva Huuta etsimään nuoruudessa karttuneen vanhojen joulukorttien kokoelman kauneimpia yksilöitä laatikon pohjalta. Kirjasta sai paljon vinkkejä  korttien iän selvittämiseen. Läheskään aina  postileimasta ei saa selvää.










Rouva Huun lapsuuden ensimmäinen joulukalenteri oli joulupukki, jossa oli luukkukalenteriominaisuuden lisäksi leikittävä ominaisuus. 

Pukin silmät, kädet ja jalat liikkuivat narusta nykäistessä! 

Ja voi sitä riemua, kun esikoistyttärelle oli mahdollisuus hankkia TISMALLEEN samanlainen joulukalenteri melkein 30 vuotta myöhemmin! 

1960-luvulla amerikkalainen Coca Cola -joulupukki turkisreunusteisine takkeineen ja möhömahoineen oli tosi trendikäs. 

 Tässä joulun alla 1968


... ja toisessa polvessa joulun aikaan vuonna 1994.

 



torstai 12. joulukuuta 2013

12. luukku: Paras joululahja on itse tehty










Karin Lindroos & Kajsa Wikman: Jouluiloa kierrätysmateriaaleista. 30 askartelu- ja ompeluprojektia. 103 sivua. Gummerus 2013.





Läheisimmät ystävät tietävät, että rouva Huun joulumieli nousee  yleensä jo hyvissä ajoin aloitettavissa joulutyöpajoissa. 

Tänä vuonna tosin työkiireet ja muut arjen äkkikäänteet  ovat sysänneet lahjapajaa aina vain tuonnemmaksi, mutta paniikkiin ei ainakaan vielä ole aihetta. Onhan tässä vielä kaksi viikonloppua jäljellä…



Vanhat olkikoristeet luontuvat myös olkiketjuksi! Kuvitusta Karin Lindroosin ja
Kaisa Wikmanin kirjaan Jouluiloa kierrätysmateriaaleista, Gummerus 2013.

Kahden suomenruomalaisen kädentaitajan, Karin Lindroosin ja Kajsa Wikmanin, Jouluiloa kierrätysmateriaaleista on värikäs joulukaramelli, joka noudattaa kierrätyshenkeä myös hauskoissa kartonkikansissaan. 

Kädentaitokirjoissa satsataan nykyisin visuaalisuuteen. Monelle riittää näiden kirjojen selailu ja unelmointi sellaisenaan, sillä myös kuvausmiljöö on lähes poikkeuksetta näissä kirjoissa silmiä hivelevän kaunis: olipa kyse sitten harmaasta lautaseinästä, kuuraisesta talvimaisemasta tai kotoisasta keittiöstä.


... ja piparkakkumuottejakin voi välillä tuulettaa ulkona joulukranssin virkaa
toimittamassa! Kuvitusta Karin Lindroosin ja 
Kaisa Wikmanin kirjaan Jouluiloa kierrätysmateriaaleista, Gummerus 2013. 


Retrohenkinen kädentaitokirja etsii materiaalinsa kirpputoreilta. Vanhat tilkut, hellyttävät esineet ja joulukoristeet kokevat uuden elämän kekseliäiden ohjeiden ansiosta. 


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Muistatko Kössin ja Anselmi avaruusapinan?


Heikki Prepula: Kössi Kenguru ja veturi. 34 s. Otava 2012.

Pikku Kakkosen näyttely Lastenkulttuurikeskus Rullassa 21.10.2012 asti. Os. Finlaysoninkuja 6, Tampere. Avoinna ti-pe klo 9-14, la-su klo 11-16. Vapaa pääsy.












Kössi Kengurun tuntevat taatusti kaikki 1960- ja 1970-luvulla varttuneet.

Heikki Prepulan (s. 1939) pala-animaatiosarjaa on valmistettu vuosina 1967–1978 sekä sittemmin vielä vuosina 1997, 2000 ja 2002.

Sarja on tullut erityisen tutuksi Pikku Kakkosen lastenohjelmien kautta.

Kössi on seikkaillut myös Me-lehdessä vuosina 1973-1990 ilmestyneessä sarjakuvassa.

On oikeastaan aika ihmeellistä, ettei Kössin potentiaalia lastenkirjahahmona ole aiemmin tunnistettu!

Otava aloittaa Kössi Kenguru ja veturi –kuvakirjalla uuden sarjan, jossa Kössi ystävineen seikkailee. Kuvakirja pohjaa Prepulan vuonna 1978 valmistuneeseen Veturi-animaatioon.

Osansa Kössin comebackiin kuvakirjaformaatissa on varmasti myös retrobuumilla. Kössin ensimmäinen katsojasukupolvi on juuri nyt erityisen herkistynyt lapsuuden muistoille.

Kollaasipala-animaationa toteutettu Kössi on kuvakirjaversiossakin säilyttänyt geometrisen ja virtaviivaisen muotonsa.

Kössi haaveilee uintiretkestä ystäviensä kanssa. Se hyppää veturin kyytiin mutta matka loppuu alkuunsa, kun veturista kuuluu omituista ääntä.

Prepula leikittelee kielellä ja kääntelee ja taivuttelee sitä lasta viihdyttävästi:

Jospa veturi on kulkenut kiljoona milometriä ja vetänyt yksitoistakymmentä painavaa vaunua. Se on väsynyt ja tarvitsee apuani.





Pala-animaation alkuperäistä ideaa on pystytty hauskasti hyödyntämään kohtauksessa, jossa veturi hajoaa pirstaleiksi ja siitä tulee turevi. Animaatioihin luontaisesti kuuluvat ääniefektitkin tulevat kuvakirjaversiossa hyvin esille, kun havainnollistetaan erilaisia ääniä: drongoliroli, drongoliroli, londoligoli, londoliroli…

Lopulta Kössi saa selityksen myös veturista kuuluville äänille, kun kokonainen orkesteri – virvelirumpu, haihatti, bassorumpu, lautanen ja tomtom – marssivat esiin veturin uumenista.




Ja kun mukaan liittyvät vielä vanhat tutut Nasu Nassikka, Masa Myyrä, Sasu Sarvikuono, Allu Alligaattori ja sypersympaattinen Anselmi Avaruusapina, niin bileet voivat alkaa!


Pikku Kakkosen lastenohjelmat täyttävät tänä vuonna 35 vuotta. Sen kunniaksi Tampereella lastenkulttuurikeskus Rullassa on näyttely, jonne on koottu erilaista materiaalia Pikku Kakkosen eri vuosikymmeniltä.

Mukana ovat esimerkiksi Karvakuonot, Touho, Maltin ja Valtin kulkupelit ja Taitosten perheen nukketalo.



Sirkus Temppulan lavalla lapset voivat esiintyä roolivaatteisiin pukeutuneina ja istua Pikku Kakkosen studion sohvalla. Toimintapisteessä on myös mahdollista askarrella Neppajymykerhon askarteluja. Vitriineissä on Pelle Hermannin ja äitykän vaateparsia sekä Aasi ja Morso –käsinuket.

Näyttelyssä mukana ollut Rouva Huun esikoinen valisti, että hänen ikäpolvellaan, eli 1990-luvun alussa syntyneillä, on yhteinen angstikokemus nimenomaan näistä Tuula Kallioniemen Aasi ja Morso –lastenromaanin (Otava 1989) pohjalta tehdyistä käsinukeista ja erityisesti Morsosta!

perjantai 3. elokuuta 2012

kollaasi on aina pop


Kollaasi – Collage: suomalaisen kollaasin historiaa.
Hyvinkään taidemuseossa 9.9.2012 asti. Os. Hämeenkatu 6 D. Avoinna ti-to klo 11-18, pe-su 11-17





Hyvinkään taidemuseon Kollaasi – Collage –näyttely esittelee suomalaisten taiteilijoiden tekemiä kollaaseja ja suomalaisen kollaasin historiaa 1910-luvulta nykypäivään.

Tekniikka oli kubistien, futuristien, dadaistien ja surrealistien suosima. Suomen varhaisimpia 1910–20-luvun kollaasitaiteilijoita olivat Greta Hällfors-Sipilä (maalaus "Keittiössä, 1910, ohessa), Edwin Lydén ja Wäinö Aaltonen.

Näyttelyn uusimmat työt ovat 2000-luvulta, mm. Ulla Jokisalolta ja Kaarina Kaikkoselta.

Kollaasilla tarkoitetaan kuvataiteessa – ja kuvitustaiteessa – “leikkaa ja liimaa” –menetelmää, jossa teos sommitellaan leikatuista ja taustalle liimatuista oikeista elementeistä kuten valokuvista, lehtileikkeistä, kangaspaloista, etiketeistä, matkalipuista, tapeteista ja pikkuesineistä. Usein näitä kappaleita voidaan työstää mm. maalaamalla, piirtämällä, repimällä ja rypistämällä. Kollaasin ideaan liittyy voimakkaasti myös erilaisten materiaalinen löytäminen, kerääminen ja uudenlainen yhdistely.

Lastenkirjallisuudessa 2000-luvulla retrobuumin vanavedessä uudelleen yleistyneet kollaasikuvitukset eivät tietenkään (…) yltäneet pienen maininnankaan tasolle Hyvinkään taidemuseon virallisessa näyttelyinfossa. Tämä alue olisi ollut helppo huomioida lapsille tarkoitetussa ja lukunurkkauksessa, johon olisi koottu edustava otos kollaasitekniikalla kuvitettuja lastenkirjoja ja niiden kupeeseen muutama kuvitusoriginaali.

Hyvinkäällä asuukin yksi tämän hetken kiinnostavimmista kotimaisista lastenkirjallisuuden kollaasikuvittajista, Anne Vasko, jota rouva Huu tapasi pikaisesti kuvittaja Virpi Talvitien kanssa eilisellä Hyvinkään kesämatkalla viehättävässä ulkoilmakahvilassa.

Rouva Huu lupaakin mitä pikimmiten palata kahteen kiinnostavaan kollaasia hyödyntävään pahvikirjaan, joista toisen on kuvittanut Anne Vasko yhdessä Erika Kallasmaan kanssa.



Villatehtaan alueella Hyvinkään kaupungintalon aulassa rouva Huu pongasi kesäkuussa julkistetun Kaarina Kaikkosen uusimman tilateoksen “Kohti uutta huomista”, joka koostuu lastenvaatteista.

Hyvinkäällä on paheksuttu tilateoksen korkeaa hintaa ja toteutuksen heppoisuutta. Kolkkoon betoniseen aulaan viritetty teos tuo kyllä rouva Huun mielestä tilaan nimenomaan keveyttä.

Eikä ole koskaan pahitteeksi, että päättäjät pitävät lapset mielessä töihin tullessaan ja sieltä pois lähtiessään ja ennen muuta työpäivän aikana tehdessään byrokraattisia päätöksiä…


Huomenna on tarkoitus matkata heti aamusta Urjalaan Pentinkulman päiville, missä järjestetään paneelikeskustelu lasten- ja nuortenkirjallisuuden rankoista aiheista klo 12.30 lähtien kirkonkylän koululla. FT Outi Ojan luotsaamassa keskustelussa ovat mukana rouva Huun lisäksi FT Mirja Kokko ja nuortenkirjailija Terhi Rannela.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Muotoilu tutuksi jo tutti-ikäisille


Karo Hämälänen & Salla Savolainen: Huraaa Helsinki! Ikioma kaupunki. 41 sivua. Tammi 2012. Muotoiluasiantunija ja graafinen suunnittelija Markko Taina.

Salla Savolainen: MiniHelsinki. 29 sivua. Tammi 2012. Graafinen suunnittelu Markko Taina.






Uusimmassa Aku Ankassa on Helsingin World design Capital –juhlavuoden kunniaksi tietoisku designista ja Luovaa työtä –niminen sarjakuva. Siinä Aku Ankka pestataan kohentamaan kovasti Helsingin oloisen Nuivalan kaupungin design-ilmettä.

Sylilapsikin on nykyisin sinut suomalaisen designin kanssa, kun nuoret retrohenkiset vanhemmat sisustavat kotinsa suomalaisella muotoilulla.

Karo Hämäläisen ja Salla Savolaisen kuvakirjan keskusperheen mehukannu, Arabian tehtaan 1950–60-luvulla tuotannossa ollut Heluna-niminen kaadin, menee aamiaisen tuoksinassa rikki.

Koko perhe lähtee kaupungille hankkimaan uutta rikki menneen kannun tilalle. Samalla katsotaan virkuin silmin helsinkiläistä kaupunkiarkkitehtuuria ja muotoilua.



Karo Hämäläinen ei ole aiemmin kunnostautunut kuvakirjan tekstin tekijänä. Hän on valinnut melko impressionistisen, hetkeen kiinnittyvän ja jopa assosiatiivisen tajunnanvirran tyylikeinokseen.

Aivan kaikin kohdin tämä kikkailu ei mielestäni toimi:

Nousemme pois kasvitieteellisellä puutarhalla.
Kasvit ovat kovin tieteellisiä.
Vaikka puut ovat isoja ja vanhoja, ne ovat vielä tarhassa.


Sekä tekstissä että kuvituksessa ilkamoidaan myös designin epäkäytännöllisyydelle helposti kaatuvien jakkaroiden yhteydessä.



Kuvakirjan tarinaa eteenpäin vievän tekstin oheen on liitetty tietoa sopivan kokoisina haukkapaloina erivärisissä tietolaatikoissa.

Niiden sisältö ei kovin pientä lasta vielä kiinnosta, mutta aikuinen lukee niitä kyllä mielikseen.

Lapsen huomio kiinnittyy Salla Savolaiseen runsaisiin panoraamamaisiin aukeamiin, joista voi poimia yksityiskohtia. Savolainen on hauskasti ja riittävän säästeliäästi yhdistänyt kollaasia piirroskuvitukseensa. Kuvitus on taas hyvä esimerkki nykykuvittajien kekseliäisyydestä leikitellä kollaasilla.



Kesken mehukannun etsinnän kuvakirjassa ryhdytään myös pelaamaan noppapeliä, jonka tarkoituksena on löytää kadonnut isä. Samalla otetaan lähtuntumaa moniin suomalaisiin design-tuotteisiin. Pelin aikana lapsi saa ahaa-elämyksen muotoilun arkisuudesta tunnistaessaan vaikkapa Fiskarsin juustohöylän ja sakset tai Marimekon olkalaukun.



Hietalahden kirpputorilta perheen äiti löytää viimein etsimänsä: kissakannun!

Rouva Huulla sattuu olemaan samanlainen, joka hiukan säröttyneenä toimittaa nykyisin kukkamaljakon virkaa.

Kuvakirjan materiaalista on tehty perheen pienimmille pahvinen tekstitön katselukirja, joka sopii mainiosti myös ulkomaisten turistien matkamuistoksi Helsingistä.

Tänä vuonna 200 vuotta täyttävä Helsinki esiintyy myös muun muassa näissä kuvakirjoissa:


Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatu ja Patu Helsingissä. Otava 2003. 14. uudistettu painos 2012.

Anniina Holmberg & Virpi Talvitie: Karkausyön ratikkamatka, WSOY 2010.

Raija Tervomaa: Mesikämmen muurahaispesällä ja muita patsastarinoita. Kuvitus Hannu ja Ossi Hirvikoski ja Arja Sunikka. Edico 2010.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

7. luukku: Raikas jouluinen retroaarre suoraan 1970-luvulta


Inger ja Lasse Sandberg: Pikku Annan joululahja. Suomentanut Riitta Mäyrälä. Pikkuväen kirjasto 7. 32 sivua. WSOY 1974.

















Kyllä ne ruotsalaiset osaavat!

Inger ja Lasse Sandbergin Pikku Annan joululahja on jälleen hyvä esimerkki kooltaan pienestä mutta niin pätevästä ja monikäyttöisestä kuvakirjasta.

Kirja on ilmestynyt WSOY:n Pikkuväen kirjastossa, jota takakannessa markkinoidaan ”lukemaan oppineiden ja sitäkin nuorempien kirjasarjana. Nämä pikkuisten ensimmäiset kirjat esittelevät iloisin, värikkäin kuvin ja helppotajuisin lausein kaikille lapsille tuttuja jokapäiväiseen elämään liittyviä esineitä ja tapahtumia”.

Sympaattinen vaikutelma syntyy pelkistetyn tarinan lisäksi myös kirjan pienestä koosta: 12,5 x 15 centin koko on onnen omiaan lapsen käteen.




Pikkuinen Anna-tyttö herää jouluaaton aamuun ja löytää joulusukasta ison paketin. Paketin sisältö kuitenkin karkaa ennen kuin Anna ennättää nähdä siitä mustaa vilausta enempää.





Setä Riukuliini lupaa auttaa Annaa. Anna saa tirkistysreiän, josta voi kurkata kaikkea jännää. Mutta Annan lahjaa siellä ei näy... kunnes tirkistysreikä muuttuu villapaidaksi, jonka sisällä on jokin muhkura.


Pikku Anna työntää kätensä varovasti hihaan.
Hänen sormensa osuvat johonkin pieneen ja pehmoiseen.
Onkohan se musta? Mitä arvelet?



sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Leikki-ikäinen Antti hurmaa kaikki


Kerstin Thorvall: Hyvänyön satuja. Kuvittanut Ilon Wikland. Suomentanut Marjatta Kurenniemi. Tammi 1975. Kolmas, uudistettu laitos Tammi 1985. 93 sivua.














Rouva Huu vietti viisi helteistä päivää Lounais-Hämeessä Tammelassa ja juoksi hiki hatussa kolmivuotiaan kummipoikansa Kuutin ja tämän yksivuotiaan pikkusiskon Tuutikin perässä.

Hellepäivien lomaan mahtui myös paljon uintia, kesäteatteriesitys Rauhaniemessä, pienimuotoista sukulointia ja kirpputorien väijymistä.

Marttilassa sijaitsevan kirpputorin sekalaisesta kirjahyllystä silmäni nauliutuivat oitis Kerstin Thorvallin ja Ilon Wiklandin iki-ihanaan kirjaan Hyvänyön satuja, joka lähti matkaani yhdellä eurolla.

Ihastuin kirjaan jo toimittaessani Satusaari-satuantologiaa 2000-luvun alussa ja valitsin kokoelman eri osiin lopulta peräti kolme pikku tarinaa. Tällaisia lapsen arjesta ammentavia sopivan mittaisia ja eloisasti kerrottuja arkitarinoita pitäisi ilmestyä paljon nykyistä enemmän.

Hyvänyön satuja mainostaa takakannessaan olevansa "verraton kirja kotoisiin iltahetkiin. 23 lyhyttä kertomusta hiekkalaatikkoikäisten omista asioista rauhoittavat ja luovat pohjaa keskustelutuokioille".

Ja juuri kotoista tunnelmaa ja hyvää oloa kirja tihkuukin: se kertoo kolmi-nelivuotiaasta Antista ja tämän kahdeksanvuotiaasta isoveljestä Seposta ja heidän vanhemmistaan sekä lähipiiristä ystävineen ja sukulaisineen. Tarinoiden aiheet lähtevät lapsen tasalta ja kerronta säilyy koko ajan lapsentahtisena, olipa kyseessä vaikkapa lapasten hukkuminen, kaverien väliset nahistelut, kauppareissu isän kanssa, painajaisuni tai matka mummolaan. Thorvall onnistuu käsittämättömän hienoin vivahtein kuvaamaan uhmaikäisen lapsen ajatusmaailmaa ja mielenliikkeitä.




Pikkutarinoissa on monia helmiä: Niiden kimallus syntyy tuiki arkisista asioista, joita ei Rouva Huun tietämän mukaan ole juurikaan kuvattu lastenkirjallisuudessa: vaikkapa virpominen pääsiäisenä tai luvaton matkustaminen hissillä.

Kerstin Thorvall (1925–2010) tunnetaan Ruotsissa paitsi lasten- ja nuorten ja aikuistenkirjailijana niin myös kuvittajana ja toimittajana.

Pisteenä ii:n päälle on Hyvänyön saduissa Ilon Wiklandin kuvitus, joka kulkee rauhallisesti käymäjalkaa tekstin kanssa. Hahmot on kuvattu valkoista taustaa vasten – toisinaan melko asetelmallisestikin –, mutta kuvituksen naiivius on osa kirjan lumoa. Kotoisuus syntyy usein Wiklandin taidosta luoda viihtyisiä koti-interiöörejä, joihin tekee mieli mennä kirjan sivulta sisälle. Hauska kuriositeetti – ja ajankuva – on Wiklandin ilmiselvä mieltymys hollannikkaisiin, joita Antin äiti käyttää kotikenkinä.




Lastenkirjahyllyssä oli viime kesänä puhetta Kaks´Plus –lehdessä 1970-luvulla ilmestyneistä alastomista paperinukeista. Nyt Hyvänyön satujen uudelleen lukemisen jälkeen Rouva Huu on tuiki varma, että ne ovat Ilon Wiklandin piirtämiä, siinä määrin yksi-yhteen monet paperinukkehahmot näyttävät olevan Hyvänyön satujen lapsi- ja aikuishahmojen kanssa.