Punatukkainen Klementiina on sympaattinen uusi tuttavuus

Sara Pennypacker: Klementiina, kuvittanut Maria Frazee, suomentanut Jade Haapasalo, Vaukirja 2014, 133 sivua.

Sara Pennypacker: Klementiinan kirje, kuvittanut Maria Frazee, suomentanut Jade Haapasalo, Vaukirja 2014, 150 sivua.

Sara Pennypacker: Klementiina, viikon ystävä, kuvittanut Maria Frazee, suomentanut Jade Haapasalo, Vaukirja 2014, 161 sivua.

Vaukirjat on lastenkirjoihin erikoistunut norjalaisen Sandsvik-yrityksen luotsaama kirjakerho, joka julkaisee nyttemmin kirjoja myös isommille lapsille. Sen kupeeseen on perustettu myös  alakouluikäisille noin 7–10-vuotiaille tytöille suunnattua kirjallisuutta markkinoiva Twinsy-kirjakerho, jonka romaanit ovat saatavilla Twinsy-sovelluksessa myös e-kirjoina ja äänikirjoina.  

Rouva Huu pongasi kirjaston uutuushyllystä Klementiina-sarjan osia, jotka paikkaavat mainiosti sitä aukkoa, jonka isommat kustantajat ovat jättäneet karsiessaan nimenomaan lukemaan hiljattain oppineiden kirjojen valikoimaa.

Klementiina-sarjassa miellyttää selkeä ja raikas sarja-asu. Kansikuvassa keekoilee aina ilmeikkäästi päähenkilö, punatukkainen Klementiina. Kolmatta luokkaa käyvä Klementiina on eläväinen tyttö, jonka karismaattisessa luonteessa on selvästi yhtymäkohtia Astrid Lindgrenin Eemelin kanssa.

Marla Frazeen kuvitus Klementiina-sarjassa muistuttaa paikoitellen myös ruotsalaisen Eva Erikssonin ilmeikästä piirrintä. Jokainen lapsi on persoonallisesti kuvattu, mutta ilman mitään tehostettua karikatyyrisyyttä. Maria Frazeen kuvitusta Sara Pennypackerin lastenromaaniin Klementiinan kirje,Twinsy/ Vaukirjat 2014.

Marla Frazeen mustavalkoinen, runsas kuvitus (=kuvitusta on ainakin joka toisella aukeamalla) on klassisen tyylikästä, se tuo mieleen 1950–1960-lukujen lastenromaanit, joissa tarkkapiirteinen esittävyys oli olennaisempaa kuin uusimpiin lastenromaaneihin pesiytynyt vauhti ja viiletys.  

Uusimmista verrokeista esimerkiksi  Alice Pantermüllerin ja Daniela Kohlin Lotta Levoton ja kanikaaos, Lasten Keskus 2015,  ja Timo Parvelan & Pasi Pitkäsen Pate-kirjat, Tammi v:sta 2014, hyödyntävät sarjakuvamaista kuvakerrontaa. Geoff Rodkeyn Tapperin kaksoset sotajalalla (WSOY 2015)  käyttää kuvituksena tekstiviestejä ja valokuvakuvitusta, mikä tekee taitosta väistämättä melko levottoman.  

Aikuisen kannattaakin kunnioittaa myös lapsen mieltymyksiä ja ominaislaatua: lukutaidon hiljattain haltuunsa ottanut, luonteeltaan rauhallinen lapsi voi hämmentyä edellä mainittujen kirjojen kaltaisesta kuvaähkystä. Siinä tapauksessa kuvitukseltaan seesteisempi ja ns. pelkkään esittävyyteen keskittyvä kuvitus voi olla lukukokemuksen palkitsevuuden kannalta jopa parempi vaihtoehto!

Klementiinalla on boheemi perhe: äiti on taiteilija ja isä talonmies. Kolmivuotias pikkuveli, jota isosisko kutsuu vaihtelevasti kasvisten nimillä osoittaakseen halveksuntaansa, jää kirjoissa vähälle huomiolle. Klementiinan paras ystävä on samassa talossa asuva Margaret, joka on aikava, bakteerikammoinen ja vähän itseään täynnä oleva ynseähkö tyyppi, jota vasten Klementiinan sydämellisyys tehokkaasti korostuu:

”Tekikö Pinaatti tosiaan niin?” Margaret kysyi. ”Vaikka on teistä kahdesta se helppo tapaus?” 

”Miten niin helppo tapaus?” 

”Äiti sanoo niin. Hänen mielestään on hyvä, että vanhempasi saivat helpon lapsen sinun jälkeesi. Meillä on sama juttu, paitsi että minä olen helppo tapaus. Äiti sanoo, että jos lapsia on kaksi, yksi on helppo ja toinen hankala. Se on kai sääntö.”

Perjantai on alusta saakka tyhmä päivä, sillä äidin paistamista kananmunista löytyi kirkkaita kohtia. Äiti kehottaa syömään vain keltaiset ja valkoiset osat, mutta "Enhän minä voinut, koska kirkkaat kohdat olivat koskeneet keltaisia ja valkoisia osia. Siksi söin vain paahtoleipää".  Maria Frazeen kuvitusta Sara Pennypackerin lastenromaaniin Klementiina,Twinsy/ Vaukirjat 2014.

Klementiinalla on piirteitä, jotka voisi tulkita viittaavan Aspergerin oireyhtymään tai ADHD:hen. Tytön tempausten takana on usein hyväntahtoisuus, mutta Klementiinan lähipiiri ei aina ymmärrä impulsiivisen tytön mielenliikkeitä. 

Opettajilla on välillä kestämistä tytön kanssa, ja Klementiina on tottunut käymään taajaan puhuttelussa rehtorin luona. Jokaisesta kirjasta löytyy kuva, jossa tyttö on rehtorin pöydän äärellä milloin minkäkin kepposen tai päähänpiston takia.

Naisrehtori on kuvattu hyvin tymäkäksi hahmoksi. Lapsen ja aikuisen valtadynamiikan erot  tiivistyvät hyvin tähän aukeamaan. Maria Frazeen kuvitusta Sara Pennypackerin lastenromaaniin Klementiina,Twinsy/ Vaukirjat 2014.

Tytön vanhemmat suhtautuvat Klementiinan tempauksiin kuitenkin humoristisesti ja kannustavat häntä luovuuteen:

Isä sanoo, että olen taitava huomaamaan mielenkiintoisia juttuja. Itse asiassa hän sanoo, että jos mielenkiintoisten juttujen huomaaminen olisi urheilulaji, minulla olisi jo kaulan täydeltä kultamitaleja. Isän mielestä se on Todella Lupaava Merkki Tulevaisuuteni Kannalta. Hän toteaa, että voisin olla oivallinen etsivä, tietysti, mutta juttujen huomaaminen on hyväksi missä tahansa ammatissa. 

Äiti sanoo sen merkitsevän myös sitä, että voisin olla oivallinen taiteilija. – – 

Yhdysvaltalainen mentaliteetti näkyy kirjoissa pienesti, mutta ei häiritsevässä määrin. Suomalainen lapsilukija voi hiukan ihmetellä toistuvaa koulurutiinia, lippuvalaa.

Ensimmäisessä osassa tapahtumat kilpistyvät hiustenleikkuun ympärille, Klementiinan kirjeessä huolta aiheuttaa pelko tytön ihaileman opettajan sapattivuodesta ja Klementiina, viikon ystävä -kirjassa pohditaan ystävyyden perusasioita, luokkahenkeä ja etsitään vimmaisesti Klementiinan karannutta kissanpentua. 

Sarjassa on  ilmestynyt myös Klementiina ja luokkaretki, Lahjakas Klementiina ja Klementiina ja perhepalaveri. 

Lukuvuoroaan odottelevat myös rouva Huun kirjapinossa niin ikään  Twinsy-kirjakerhon kautta ilmestyneet  Annie Barrowsin & Sophie Blackallin kirjat, joissa kerrotaan bestiksistä, Isasta ja Beasta.

Joskus kuvakirjan visuaalista kuvaähkyäkin pystyy itse kontrolloimaan

Bob Staake: Katso! Kirja! 39 sivua. Suomentanut Maisa Tonteri. Vaukirja 2013.

Rouva Huu on ollut viime aikoina anturit ojossa kaiken lasten kirjallisuuskasvatukseen liittyvän aineiston takia.

Siksi jokainen lastenkirja, jossa kuvataan lapsen ja kirjan kohtaamista, herättää rouva Huussa iloisen hihkaisun.

Kirjallisuuskasvatuspropagandaa parhaimmillaan: Bob Staaken kirjassa lapset haltioituvat löytämästään kirjasta. Kuvitusta Bob Staaken kuvakirjaan Vau! Kirja! (Vaukirjat 2013).

Katso! Kirja! on lasten mieleen erityisesti perinteisestä kuvakirjasta poikkeavan formaattinsa takia. Tässä yhteydessä kannattaa silti muistaa, että tällaiset aukkokurkistuskirjat eivät ole lajityyppinä mikään uusi keksintö: muistetaanpas vain Tove Janssonin klassikkoa Kuinkas sitten kävikään vuodelta 1952.

Kirja ohjeistaa olemaan tarkkana ja lupaa, että "katsomalla kuvia saat hurjan paljon huvia". Kuvitusta Bob Staaken kuvakirjaan Vau! Kirja! (Vaukirjat 2013).  

Avausaukeamalla tyttö ja poika tekevät jännän löydön: Vau! Kirja! Seuraavalla aukeamalla he lukevat yhdessä kirjaa, josta löytyy toinen toistaan tapahtumankylläisempiä aukeamia. 

Aukeaminen detaljien parissa vierähtää pidempikin tovi ja teksti  kehottaa etsimään sivuilta lisää pieniä, piilossa olevia yksityiskohtia.

Pyöreät reiät rajaavat seuraavalta aukeamalta ensin vain kolme yksityiskohtaa: kirjan, taimenen ja karjapaimenen. Kuvitusta Bob Staaken kuvakirjaan Vau! Kirja! (Vaukirjat 2013).

Yksityiskohtia vilisevät panoraama-aukeamat ja erikokoisilla ympyröillä yksityiskohtia rajaavat aukeamat vuorottelevat. Näin huomiota voi kiinnittää myös silmiä lepuuttavasti välillä rajatumpaan kuvamäärään.

... ja seuraavalla aukemalla nämä yksityiskohdat liittyvät isompaan kokonaisuuteen, jossa on paljon vauhtia, liikettä ja uusia yksityiskohtia. Kuvitusta Bob Staaken kuvakirjaan Vau! Kirja! (Vaukirjat 2013).

Maisa Tonterin  suomennos rytmittyy lyhyisiin riimeihin, joissa ei aina tarvitsekaan olla täyttä tolkkua:

Katso! 

Jälkiruokavati! 

Peikko Ritarati! 

Pylväs neuvoo 

parturiin, 

tukka hyvin, 

eikö niin?

Englannin  ja saksan kielissä tällaisille kirjoille on oma terminsä, niitä kutsutaan nimellä wimmel books ja wimmel bücher, jonka voisi vapaasti suomentaa esim. vilinä-hulina-kirjoiksi. Tutkijoiden mukaan tällaiset kirjat ovat jopa perinteistä kuvakirjaa demokraattisempia, sillä ne tarjoavat lapsellekin aktiivisen toimijan roolin sen sijaan, että lapsi olisi vain aikuisen ääneen lukemista vastaanottavan passiivisessa roolissa. 

Visuaalisesta runsaudestaan ja toiminnantäyteisyydestään huolimatta tällaiset hulinakirjat antavat lapselle myös mahdollisuuden rauhoittua pitkäksi aikaa kirjan kuvien äärelle. Lopussa odottaa vielä haasteellinen detaljien etsimistehtävä, jossa harjoitellaan samalla numeroita yhdestä kahteentoista. Kuvitusta Bob Staaken kuvakirjaan Vau! Kirja! (Vaukirjat 2013). 

Vaukirjat on norjalaislähtöinen Suomessa toimiva kirjakerhokonsepti, jonka monipuolisesta tarjonnasta löytyy toisinaan myös Suomessa entuudestaan kokonaan tuntemattomia kuvakirjojen tekijöitä. 

Bob Staake (s. 1957) on yhdysvaltalainen lastenkirjailija ja kuvittaja, sarjakuvan tekijä ja designeri.

Staaken selkeä kuvitustyyli sopii pienimpien katselukirjoihin, joita hän teki paljon uransa alkuaikoina.  Hänen kuvitusrepertuaariinsa voi tutustua hänen  kotisivuiltaan aukeavasta diashowsta, jossa musiikki tehostaa kuvien vitaalista liikekieltä. Bob Staake ammentaa selvästi vaikutteita myös 1950–60-lukujen mainosten muoto- ja värikielestä. 

Lastenkirjojen kierrätyksestä

Tähän aiheeseen inspiroi kirjailija Riina Katajavuoren Lapsen maailma -lehden kesä-heinäkuun numeroon kirjoittama Lastenkirjahylly-niminen kolumni, joka on luettavissa myös verkossa.

Kolumnissaan Katajavuori kertoo, kuinka siivosi äitinsä toivomuksesta lapsuudenkotinsa lastenkirjahyllyä. 

15 muovikassillista kirjoja päätyi Katajavuoren perkauksen jälkeen kirjalahjoituksena läheiseen alakouluun. 

Katajavuoren mies kyseenalaisti tekoa:

”Älkää nyt mitään aikansa eläneitä sinne viekö”, sanoi mies. Tosiaan – aikansa eläneitä. Oli vaikea sanoa, mikä kirja on sesonkituote, mikä taas yleispätevä halki vuosikymmenien. Voiko kirjaa lukea, jos sen päähenkilö ei näprää älypuhelinta tai päivitä Facebookissa? Onko Topeliuksen Adalmiinan helmi -sadun sanoma nöyrästä sydämestä aivan last season? Ostaako kukaan enää ajatusta, että nöyrän sydämen tyytyväinen haltija olisi muka onnekkaampi kuin kaikkein kaunein, viisain ja rikkain lellikki?

Rouva Huu teki työhuoneella kevätsiivouksen  vähän aikaa sitten ja rahtasi Katajavuoren tavoin kuusi painavaa pahvilaatikollista vuoden–parin vanhoja kuvakirjoja läheiseen Viinikan päiväkotiin ja helppolukuisia lastenromaaneja ja varhaisnuortenkirjoja Nekalan normaalikouluun.   

Päiväkotien ja koulujen kirjanhankintamäärärahat ovat olemattomat ja kiitollisuus uusien hyväkuntoisten käyttökirjojen saamisesta oli ylenpalttisen suuri. 

Osa koululle lahjoitetuista kirjoista päätyi luokkakirjaston sijaan myös kevätjuhlassa jaettaviksi lukemisen kiritys- ja tsemppipalkinnoiksi, ja mikäs sen mieluisampaa!

Aika-ajoin rouva Huu kiertää huvikseen kirpputoreilla. 

Hyväntekeväisyys- ja itsepalvelukirpputoreilla on tarjolla paljon lasten- ja nuortenkirjoja,  joista iso osa on nimenomaan kirjakerhopainoksia. 

Lukemattomia ja usein myös ulkoasunsa puolesta kokonaan lukemattomia (sic !) Lasten parhaat kirjat-, Lasten oma kirjakerho-, Disney-, Pollux- ym. -kerhojen kirjoja rahdataan kirpputoreille siinä toivossa, että joku niihin tarttuisi. 

Harvemmin tarttuu. Ovatko kirjakerhokirjat muodostumassa pian ongelmajätteeksi?

Lapsi ei muodosta näihin kirjoihin välttämättä kiinteää tunnesidosta: vanhemmat ilmoittautuvat velvollisuudentuntoisesti lapsen tietyssä kehitysvaiheessa kirjakerhon asiakkaiksi ja unohtavat kerta toisensa jälkeen peruuttaa kirjatilauksen. 

Syitä unohdukseen voi olla monia: kirja ei vastaa lapsen kehitystasoa, kuvakirjoissa on tekstiä liikaa verrattuna ns. normaaliin peruskuvakirjaan (esim. Disney-kirjoissa on mielestäni liian isoja tekstiblokkeja nykylasten kiinnostuksen tasoon nähden!) 

Kirjakerhoformaatti voi sekin viestiä halpuudesta, sillä kirjakerhot markkinoivat itseään edullisena kirjanhankintakanavana. Käytetyn kirjakerhokirjan hinnan alarajan pitäisikin olla hyvin alhainen. 


Toisaalta poikkeus vahvistaa säännön: Lasten oma kirjakerho julkaisi 1980-luvulla kotimaisia kuvakirjoja. Kaija Pakkasen ja Seija Juvan runokuvakirjaa Hassu noita ja muita saturunoja (1980) luettiin esikoisen kanssa todella taajaan!

Esteri Vuorisen helppolukuiset kirjat, Tomi Ungererin Herra Myssynen, Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntä ja Mauri Mäyräkoira ja Hans-Erik Hellbergin Maria, ukin tyttö, odottavat monien muiden kirjojen ohessa malttavaisesti, että pääsisivät joskus esille myös Lastenkirjahyllyssä. 

Rouva Huun työhuoneen kirjahyllyssä on oma osastonsa kirjoille, joita haluaisin joskus tyvenenä hetkenä esitellä myös Lastenkirjahyllyssä. 

Osa niistä on omia lapsuuden kirjojani, jotka syystä tai toisesta ansaitsevat mielestäni uudelleen esittelyn. 

Osa on sellaisia kirjoja, joita olen ostanut pikkurahalla kirpputoreilta ja muistan lainanneeni niitä lapsena kirjastosta. Ne ovat jättäneet minuun sellaisen muistijäljen, että haluan palata niihin syystä tai toisesta uudelleen. 

Kun siivoaa omaa lastenkirjahyllyään, kannattaa muistaa myös monien julkisten tilojen vaillinaisia lastenkirjavarantoja. 

Esimerkiksi terveyskeskusten, neuvoloiden, hammaslääkärien ja sosiaalipalveluiden odotustiloissa olisi hyvä olla laadukkaita, hyväkuntoisia kuvakirjoja myös lapsiasiakkaiden käyttöön. 

Lahjoituksen vastaanottavan tahon tehtäväksi jää pitää huolta siitä, että rikkoutuneet, likaantuneet tai muutoin käyttökelvottomat kirjat poistetaan säännöllisesti valikoimasta.


Yksi varteenotettava vaihtoehto ja kohde kirjalahjoitukselle on myös Tampereella sijaitseva Lastenkirjainstituutti.  

Sen kirjakokoelmiin pyritään saamaan kaikki Suomessa ilmestynyt lasten- ja nuortenkirjallisuus. 

Ennen lahjoitusta kannattaa olla yhteydessä kirjastonhoitajaan, joka tarkistaa, onko lahjoitettavien kirjojen joukossa kokoelmasta puuttuvia kirjoja.

Onko sinulla jokin erityisen mieluinen kirjakerhokirja, josta et luopuisi mistään hinnasta? Tai kerro jostakin mielestäsi erityisen onnekkaasta lasten- tai nuortenkirjan kirpputorilöydöstä. 

Aikaansa edellä ollut kierrätyskirja puhuttelee yhä

Leena Rantanen: Hyvää jokapäivää!! Lasten Oma Kirjakerho. Kuukauden kirja 30. 44 sivua. Sanomaosakeyhtiö 1977.

Nyttemmin Ranskassa vakituisesti asuva kosmopoliitti Leena Rantanen (s. 1948) on lapsille suunnatun  taidekasvatuskirjallisuuden uranuurtaja Suomessa.   

Muiden muassa Seitsensorminen omakuva: taiteen taikamaailma (Gummerus 1979), Tuulet (Weilin+Göös 1986) ja Löytöretkellä (Tammi 1991) ovat yhä lukukelpoisia ja inspiroivasti lapsia ja nuoria taiteeseen johdattelevia teoksia. Rantasen kuvaelämäkerta Unessa ja valveilla Henri Rousseausta on esitelty Lastenkirjahyllyssä.

Hyvää jokapäivää!! on ilmestymisaikaansa nähden kokeellinen kuvakirja – tai ainakin nykypäivän näkökulmasta se tuntuu olleen aikaansa rutkasti edellä.  Kierrätys ja leppoistava, kiireetön elämäntapa eivät olleet  vielä 1970-luvulla mikään nykyisenkaltainen trendiaate!

Kirja on ohikiitävään hetkeen tarttuva tuumailukirja, ja sellaisenaan sukua Rantasen viime vuosina aikuisille kirjoittamille pohdiskeleville miniatyyrikirje-romaaneille.

Leena Rantasen kuvitus on hellyttävän lapsilähtöistä, sanalla sanoen naivistista. Rantasen kuvitusta kuvakirjaan Hyvää jokapäivää!!, Sanoma osakeyhtiö 1977.

Kirjassa annetaan arvoa risalle lapaselle ja pesussa kuluneille, sisarukselta toiselle periytyville vaatteille ja erilaisia kädentaitoja vaativille käyttöesineille:

Jos ostaa usein uusia vaatteita, ei ehdi kulua yhdessä vanhojen kanssa. Ei ehdi tehdä yhdessä reissuja ja työtä. Ei ehdi tutustua vaatteeseen; miten se haalistuu, mistä se kuluu, miten se pehmenee, mikä nappi lähtee ensin.

– –   Parasta on jos  ei tarvitse ostaa uusia kovia kenkiä, vaan saa siskon tai veljen tai jonkun vanhat.

Nehän osaavat jo kävellä. Ja ajattele, miten paljon kiviä ja hiekkaa ja muurahaisia ne ovat jo nähneet.

Omiin hiukan linttaan astuneisiin kenkiinkin suhtautuu Leena Rantasen kuvituksen jälkeen vähän heltyneemmin. Kuvitusta Rantasen kuvakirjaan Hyvää jokapäivää!!, Sanoma osakeyhtiö 1977.

Kirja kannustaa ihmettelemään monia arkisia asioita, kuten pyykinpesua, leipomista tai pyörällä ajoa – ja nauttimaan niistä tietoisesti. Tästähän leppoistamisessa ja hitaasti kiiruhtamisessakin on pohjimiltaan kyse.

Kirja on ajateltu lapsen itse lukemaksi: siksi se on ladottu kauttaaltaan tikkukirjaimin.

Rantasen lapsenomainen sakura-  ja puuvärikuvitus vetoaa sekin lapseen ja houkuttaa tätä kautta myös omien arkisten havaintojen visuaalisiin taltiointeihin.

Kirjan sisäkannet puhuvat hauskasti kädentaitojen ja arkisten askareiden puolesta. Leena Rantasen kuvitusta kuvakirjaan Hyvää jokapäivää!!, Sanoma osakeyhtiö 1977.

Parasta tässä vanhassa kuvakirjassa on sen vaivihkainen joutilaisuuden tunteeseen ja haaveilemiseen viekoittelu:

Eikä aina tarvitse edes ajatella. Vaan joskus istua tai maata, sulkea silmänsä.

Mieli saa mennä minne ikinä haluaa.

Lentää tullessa kuin voikukan siemen.

Kukaan ei voi ottaa sinun mieltäsi pois. Se on sinun aarteesi. Sieltä voit kaivaa hassuja ajatuksia, keksiä mitä vain ja löytää apua

Mielessä, muistissa, säilyy paljon asioita. Sitten vanhana voit muistaa millaista oli olla lapsi. Kun mieli on aarrearkku, voi ymmärtää toista ihmistä, silloinkin kun toinen ihminen on surullinen tai vihainen. Silloinkin voi häntä ymmärtää. Silloin voi surulliselle antaa omasta arkustaan, vaikka sanoa sellaista mikä ilahduttaa.

Lasten Oma Kirjakerho on nyttemmin Sanoma Magazines -kustannusyhtiön hallinnassa oleva, vuonna 1975 toimintansa aloittanut vanhin suomalainen lasten kirjakerho.

Kirjakerho järjesti 1970–80-luvuilla peräti neljä kirjoituskilpailua hankkiakseen Wat Disney -tuotannon rinnalle myös kotimaista tuotantoa. Lasten Oman Kirjakerhon kotimainen tarjonta olikin merkittävä lisä tuolloin vielä yleiskustantajien vähäiseen kotimaiseen kuvakirjatarjontaan.

Vuonna 1976 järjestettiin ensimmäinen kilpailu kotimaisille tekijöille. Lasten Oman Kirjakerhon kautta on debytoinut Leena Rantasen lisäksi Kirsti Manninen ja hiukan mutkan kautta myös Tuula Kallioniemi, jonka käsikirjoitus ei menestynyt varsinaisessa kilpailussa, mutta palkintoraatiin kuulunut  lastenkirjallisuuden monitoimija Kerttu Manninen poimi tekstin esiin ja siitä sukeutui ajan oloon Kallioniemen lastenkirjadebyytti Karkulaiset (Otava 1978). Myöhemmin, vuonna 1984,  Kallioniemeltä on kirjakerhossa ilmestynyt satukuvakirja Kuinka Sepontyttö vapautti taivaanvalot, Ulla Vaajakallion kuvittamana sekä Aasi ja Morso (1989) Riikka Juvosen kuvittamana.  

Myös muutamille lastenkirjakuvittajille Lasten Oma Kirjakerho oli 1970–1980-luvulla kannustin: Seija Juva, Outi Markkanen, Jaana Aalto, Pirkko Vainio ja jopa Kaarina Kaila ovat aloittaneet kuvitusuransa LOK:n kautta!

Nykyisin  Lasten Oma Kirjakerho keskittyy ainoastaan Walt Disney -kirjojen julkaisuun.

Kierrätysaihe on ollut aiemminkin esillä Lastenkirjahyllyssä. 

Kierrätys on keskiössä eri näkökulmista myös näissä kirjoissa:

Riikka Juvonen: Roope roska-auto. Tammi 2012.

Tatu Kokko: Roskasakki ja kadonnut kulkunen. Kuvittanut Timo Filpus. Icasos 2012.

Alex Frith & Peter Allen: Roskat pois! Kurkista ja kierrätä. Suomentanut  Sari Kumpulainen. Karisto 2011.  

Satu Laatikainen & Riitta Malinen-Tyynelä: Papiljottilehmä ja haalarihai. Helppoja leluja kotitarpeista. Karisto 2009.

Emma Hardy: Ekoaskartelua lapsille. 35 innostavaa ohjetta kierrätysmateriaalien hyötykäyttöön. Mäkelä 2009.