Harvinaisuus lajissaan: konstailematon lastennäytelmä, jossa ei ole lainkaan alapään eritteitä!

Tavallinen supersankari. Lastennäytelmä alakoululaisille. Käsikirjoitus ja ohjaus Tuomas Rinta-Panttila. Näyttelijät Oskar Hartman (Vahtimestari 1 / Superkorva, Teemu Mäkinen (Vahtimestari 2 / Sylkky), Essi Särkijärvi (Vahtimestari 3 / Ei-tyttö ja Sonja Salminen (Vahtimestari 4 / tavallinen supersankari). Skenografia Paula Varis, äänisuunnittelu Ilkka Tolonen, videosuunnittelu Ville Hyvönen ja valosuunnittelu Antti Kauppi. Kantaesitys Ahaa Teatterissa 10.9.2024. Kiertue-esitystä voi tilata kouluihin, kulttuuritaloihin sekä teattereihin ympäri Suomen. Kesto noin 60 min. 

Tavallinen supersankari -näytelmän alkua voi pitää suorastaan rohkeana: ensimmäisessä kohtauksessa neljästä näyttelijästä kolme astuu yksi kerrallaan verkkaisesti lavan etuosaan ja tutkailee ihmetellen ja vaiti katsomoon päin. 

Hiljaisuus on käsinkosketeltavaa ja luultavasti lapsikatsojat saattavat  aluksi jopa hämmentyä. Viime viikon ensi-illassa enemmistö katsojista oli aikuisia.

Tapahtumat näyttäisivät kilpistyvän koulun kellariin ja siellä
sijaitsevaan sähköpääkeskukseen. © Jari Kivelä / Ahaa Teatteri. 

 
Kyse on kolmesta koulun vahtimestarista, jotka  ihmettelevät koulun liikuntasalin lapsimäärää, näyttämön sekasotkua ja sen omituisia sähköviritelmiä.

Vähitellen he  keksivät toinen toistaan hullumpia selityksiä asioiden tolalle. 

Luvassa on vahtimestarien omia ilmauksia lainatakseni ”sekoilutornadoa” ja ”himmeitä virityksiä”, mutta niitäkin tärkeämmäksi nousee arkijärjen ja tavallisuuden korostaminen. 

Tietokonepelit ja älypuhelimen viestiketjut otetaan osaksi juonenkuljetusta.
 
Kukin vuorollaan kuoriutuu ankean harmaasta työasustaan, jonka alta paljastuu supersankarin räväkkä vaatekerta. 

Jokaisella heistä on jokin supervoima: Sylkky osaa sylkäistä todella pitkälle, Superkorva kuulee kaiken ja Ei-tyttö on negatiivisuuden mestari. 

Kaikkien kolmen taitoja todellakin tullaan tarvitsemaan, mutta näytelmän todellinen moottori  on kuitenkin neljäs vahtimestari, jolta löytyy kolmen kollegan sijaan rohkeutta ja alttiutta tarttua toimeen. 

Kiperän asian ratkaisemisessa ratkaisevassa roolissa
on ihan tavallinen vahtimestari (Sonja Salminen), joka uhmaa
vaaroja ja asettaa itsensä alttiiksi. © Jari Kivelä / Ahaa Teatteri.

 
Ahaa Teatterin neljän näyttelijän ensemblen ei tarvitse tässä näytelmässä vaihtaa lennosta rooleja ja asuja. Paula Varis on suunnitellut todella sujuvan rooliasun vaihdon taviksesta supersankariksi!  
 
Tavallinen supersankari työstää oivaltavasti mutta ilman kliseisimmälle lastenteatterille tyypillistä pakkohauskuttamista ja alapäähuumoria miettimään, mikä on oikeasti tärkeää. Se korostaa yhteisöllisyyttä, yhteistyötä ja joukkovoimaa sekä mielikuvituksen tärkeyttä. 

Teemu Mäkinen, Essi Särkijärvi, Oskar Hartman ja Sonja Salminen tekevät kukin sankariroolinsa ilman lastennäytelmien maneereja,  ylinäyttelemistä tai koheltamista.  
 
 

Sylkky (vas. Teemu Mäkinen), Ei-tyttö (Essi Särkijärvi) ja
Superkorva (Oskar Hartman) ovat hellyttäviä mutta silti
uskottavia supersankareita. © Jari Kivelä / Ahaa Teatteri.

 
 
Tamperelainen vuonna 1970 perustettu Ahaa Teatteri on toiminut jo yli puoli vuosisataa kiertävänä ammattilaisteatterina. 

Neljä vuotta sitten se julkaisi yhdessä muiden tamperelaisten teatterien ja pirkanmaalaisten opettajien kanssa kannanoton. Siinä  ilmaistiin huoli perusopetuksen maksuttomuuden aiheuttamasta uudesta ja teatterien talouttakin huojuttavasta tilanteesta, jossa oppilailta ei enää ole lupa kerätä rahaa teatterivierailuihin. 

Monelle koululaiselle teatterivierailut ovat voineet olla ensimmäinen mahdollisuus päästä teatteriin. 
 
Moni laitosteatteri suunnittelee nyt lapsille ja nuorille suunnatut teatteriesitykset varman päälle. Usein ohjelmistovalinnoissa vedotaan lasten ja nuorten vanhempien ja isovanhempien nostalgian nälkään. 

Esimerkiksi Astrid Lindgrenin tai Mauri Kunnaksen lastenkirjaklassikot ovat viime aikoina päätyneet jopa samanaikaisesti useammankin teatterin ohjelmistoon. 

Kouvolan Teatteri on pyrkinyt pitämään ohjelmistossaan suurella näyttämöllä aina yhtä lapsille suunnattua teatteriesitystä. 

Timo Parvelan lastenromaaniin perustuva näytelmä Ella ja kaverit – Paterock ei kuitenkaan palaa syksyn ohjelmistoon, sillä päiväkoti- ja koululaisryhmille sekä koko perheelle suunnatun näytelmän syyskauden myynti ei ole noussut tasolle, jolla on järkevää palauttaa keväällä 2024 ensi-iltansa saanut esitys ohjelmistoon.  
 
Kouvolan Teatterin teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi on huolissaan lastenteatterin tulevaisuudesta. Valtiovarainministeriön kaavailemat leikkaukset kulttuurin rahoitukseen luovat myös taloudellista epävarmuutta, jolloin ennakoiva reagointi on välttämätöntä.
 
Myös suomalaisen lasten ja nuorten teatterin pelastamiseen tarvittaisiin tavallisia supersankareita, joiden erityisvahvuutena olisi taito ennakoida ja halukkuus turvata toimintaedellytysten lisäksi myös lasten ja nuorten teatterikasvatuksen jatkuvuus. 
 
Näinä epävarmoina (lasten)kulttuurin aikoina jokainen uuden lasten- tai nuortennäytelmän kotimainen kantaesitys on itsessään kulttuuriteko, jolle toivoisin paljon näkyvyyttä ja arvostusta.     

 

 

Ikikäärmeet, kalmarit ja maneetit viekoittelevat sekä lapset että aikuiset Tampereella

  

Merimonsterit. 

Koko perheen musiikkinäytelmä. 

Käsikirjoitus ja ohjaus Laura Ruohonen. Musiikki Markus Fagerudd. Lavastussuunnittelu Ksenia Peretrukhina. Pukusuunnittelu ja monsterien rakennus Erika Kallasmaa. Valosuunnittelu Jaakko Sirainen. Videosuunnittelu Matias Ojanen. Ääni-suunnittelu Niklas Vainio. Koreografia ja 

pääroolit: Marc Gassot (professori Emeritus), Anna Kuusamo (professori Pii) ja Aino Rättyä (musikaalinen yksisoluinen). Sivurooleissa liikuteltavina merimonstereina näyttämö-henkilökuntaa. Kantaesitys 19.10.2023 Tampereen Työväen teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä. Ikäsuositus +5. Kesto 1 h 50 min, sis. väliajan. 

Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Merimonsterit. Kun maailma oli litteä ja meri kuhisi hirviöitä… 21 sivua. Into 2019. 

 

 

Musiikkinäytelmä Merimonsterit on jälleen hieno esimerkki siitä, kuinka taitavan ja asiaansa uskovan tekijätiimin avulla lastenkirjallisuus siirtyy jouhevasti esittävän taiteen muotokielelle. 

 

Laura Ruohosen ja Erika Kallasmaan kartonki-sivuinen, isokokoinen liuskakirja Merimonsterit ilmestyi Into kustannuksen kautta vuonna 2019. 

 

Kartonkiset sivut on leikattu pystysuunnassa kolmeen osaan, jolloin lapsi voi tehdä liuskoja ja merihirviöitä keskenään sekoittamalla aivan uusiakin lajeja. 

Ruohosen kielellä ilakoivat riimirunot kannustavat lasta sepittämään myös itse uusia variaatioita myyttisistä meren otuksista.

Esimerkki liuskakirjan mahdollisuuksista varioida erilaisia uusia monstereita. Horribulli brutalix muuntuu hybridiksi, jolla on Muusa-meduusan keskiosa ja Kiltin kalmarin peräpää. Erika Kovasen kuvitusta Laura Ruohosen runoihin kartonkiseen runokuvakirjaan 

Merimonsterit (Into 2019).

Tekijäkaksikko Ruohonen & Kallasmaa suunnitteli elämyksellisen Merimonsterit-näyttelyn Kotkan merimuseo Wellamoon, missä se oli esillä keväästä 2019 alkuvuoteen 2022. Sen jälkeen näyttely siirtyi Ahvenanmaan Sjöfartsmuseumiin ja ensi vuoden helmikuussa se nähdään Turun Forum Marinumissa.

 

Lapsille suunnatun teatterin ei tarvitse olla koheltamista ja kohderyhmän mielistelyä: se tulee toteen näytetyksi Tampereen Työväen teatterin kantaesityksessä.

 

Professori Emeritus (oik. Marc Gassot) on joutunut seireenien
lumoamaksi merenpohjaan, mistä professori Pii (Anna Kuusamo)
hänet vaaroja uhmaten pelastaa. Valokuva © Kari Sunnari / TTT.

Kolme elekieleltään tavattoman monipuolista näyttelijää, Marc Gassot, Anna Kuusamo ja Aino Rättyä, pystyvät vangitsemaan lasten ja aikuisten mielenkiinnon ilman ulkotaiteellisia vippaskonsteja. 

 

Ruohosen tarinassa ei ole turhaa koukeroisuutta: professorit Emeritus ja Pii lähtevät jäljittämään muinaisia merihirviöitä. Kummallakin on omat vaikuttimensa ja tieteen nimissä  kilvoitellaan myös uusista innovaatioista. Kukapa ei haluaisi olla kuolematon ja saada nimensä maineikkaimpien tieteenharjoittajien historiaan.  

 

Merimonsterit loksauttaa aikuisenkin leuat sijoiltaan upean visuaalisuutensa ansiosta. Erika Kallasmaa on suunnitellut ja toteuttanut suurikokoiset, hurjat, räyhäkät ja väliin jopa hellyttävät merimonsterit, jotka saavat elämyksellisen taustan Ksenia Peretrukhinan lavastuksesta. 

Jättiläishydra kasvaa suorastaan silmissä: hellyttävästä sukkakäsinukesta monipäiseksi hurjimukseksi. Kohtaus, jossa Jättiläishydra laskeutuu näyttämön katosta ja samaan aikaan sen pyrstöt luikertavat näyttämön molemmin puolin videoprojisoinneissa, on erityisen vaikuttava. 

Krakenin klaania valtameren pohjassa.
Valokuva © Kari Sunnari / TTT

Myös ”suuri aalto” on toteutettu hätkähdyttävän hienosti: tuulettimet nostattavat seitinohuen kankaan liikkeeseen, ja pian aalto pyyhkäisee – ihan oikeasti ! – myös katsomon yli. Sekä lapsi- että aikuisyleisö on yhtä haltioitunut nerokkaan yksinkertaisesta mutta konkreettisesta tehokeinosta.

Ensi-iltaa edeltävässä ennakossa ihastuin aivan erityisesti meduusojen viehkeän keveään olemukseen. Tamperelaisten riemuksi verimerimakkaran,  Bloodius Metwurzchiun, kerrotaan opiskeleen aikoinaan Tampereen klassillisessa lyseossa.  

Lasten teatterissa on tapana osallistaa lapsia eri tavoin. 

Merimonsterit tekee tämänkin kliseen tyylikkäästi ja pakottomasti. Lapsiyleisö tempautuu hurmaavasti neuvomaan, kommentoimaan ja filosofoimaan kesken esityksen, ja pääseepä kaksi yleisöstä valittua lasta jopa pieniin rooleihin näyttämöllekin. 

Ennakkomaistiaisen Merimonstereista voi nauttia tästä trailerista. Markus Fageruddin sävellykset ja laulut svengaavat. 

 

 

Mitä kuuluu lastenkirjailijoille ja koko kentälle – ja Tuukka-Omarille ?

 

Niina Hakalahti: Mitä kuuluu, Tuukka-Omar? Kuv. Jukka Lemmetty, 109 sivua, Myllylahti 2020. 

 

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannuskenttä on ollut Suomessa jo pitkään murroksessa. 

Moni pitkän uran kirjailijana tai -kuvittajana tehnyt on joutunut parkkiinnuttamaan nahkaansa, kun käsikirjoitus ei olekaan mennyt ”automaattisesti” läpi vanhalla kustantajalla. 

Hylsyjä on perusteltu esimerkiksi kustannusohjelman muutoksilla tai liian pienillä myyntiluvuilla. 

Samaan aikaan moni kustantamo on muuttanut markkinointistrategioitaan. 

Kuka vielä muistaa isojen kustantamoiden mainoksia kirjasesongin kiinnostavista lasten- ja nuortenkirjautuuksista? 

Veikkaan, että melko harva. Silloin elettiin 1980-lukua…

Nyttemmin isojen kustantamoiden mainosbudjetti kuluu lähinnä jo entuudestaan lukijoiden, lainaajien ja kirjan ostajien hyvin tuntemiin suosikkeihin. 

 

Periksi antamattomat tekijät ovat kuitenkin jo kehitelleet myös uusia, innovatiivisia ja ennen kaikkea yhteisöllisiä selviytymisstrategiota. 

Vuosi sitten perustettiin esimerkiksi VaLas-kollektiivi (lyhenne sanoista vapaat lastenkirjailijat). 

 

Yhä useammasta lastenkulttuurin parissa töitä tekevästä on tullut (luomis)pakon edessä multitaskaaja, joka joutuu ottamaan hoitaakseen omakustantajana teoksen kirjoittamisen / kuvittamisen lisäksi myös editoinnin, taiton, painatuksen, markkinoinnin ja kirjan jakelun jälleenmyyjille, kirjastoille ja kriitikoille. 

 

Vielä kymmenisen vuotta sitten oli itsestäänselvää, että suuren kustantamon kautta julkaisevan lasten- ja nuortenkirjailijan ja / tai kuvittajan kirjasesongin uutuudet saavat myös näkyvyyttä suurimpien medioiden kulttuuri- ja kirjallisuusosastoissa.

Nyttemmin sekään ei enää ole itsestäänselvää. 

Suomessa on 2010-luvulla entistä enemmän lasten- ja nuortenkirjailijoita ja -kuvittajia, joiden teoksista ei ilmesty missään mitään arvioita, vinkkiä, nostoa tai suositusta. 

                                                              ********

 

Niina Hakalahden Tuukka-Omar -sarjan neljä aiempaa osaa ilmestyivät Tammen kautta vuosina 2010–2016 osana Tammen helppolukuista Kirjava kukko -sarjaa.

 

Syyriasta Suomeen muuttaneen arabi-isän ja suomalaisen äidin monikulttuurisuuteen rakkaudella kasvattama Tuukka-Omar oli tervetullut lisä lastenromaanien hahmogalleriaan. 

 

Pojan valoisaa elämänasennetta ei himmennä edes se, että hän vielä alakouluikäisenäkin pissaa joskus sänkynsä yöllä märäksi.  

 

Tammi ja WSOY uudistivat helppolukuisten lastenkirjojen konseptia ja perustivat 2017 uuden Lukupalat-sarjan,  ja siinä yhteydessä useampi lukutaidon alkuun suunnattu sarja (Tammen Keltanokka, Kirjava kukko, Vihreä varis ja WSOY:n Werneri) lakkautettiin.

 

Tuukka-Omarille  ei Tammessa löytynyt enää julkaisupaikkaa ja siksi sarjan viides osa ilmestyi keväällä Myllylahden kautta.  Sarjan kannalta oli erityisen onnekasta, että sen alkuperäinen kuvittaja Jukka Lemmetty halusi kuvittaa myös uuden osan.  Näin sarjasta kiinnostuvat tuntevat omikseen myös Tuukka-Omarista kertovat aiemmat osat.

 

Lastenromaani Mitä kuuluu, Tuukka-Omar? ottaa kantaa lapsiperheiden erilaisiin kulutustottumuksiin ja elämäntapoihin.   

 

Tuukka-Omarin ja Paavon shakkikerhoon tulee uusi poika, Julius, joka on äskettäin muuttanut paikkakunnalle. 

 

Juliuksen pikkujouluissa on ylenpalttisen
runsas herkkupöytä. Jukka Lemmetyn kuvitusta
Niina Hakalahden lastenromaaniin
Mitä kuuluu Tuukka-Omar? (Myllylahti 2020). 

Julius kutsuu pojat uuteen hulppeaan kotiinsa pikkujouluihin. Tuukka-Omar ja Paavo ovat hämmentyneitä Juliuksen kodin mittasuhteista, uima-altaasta ja kauko-ohjattavista eteisen peiliovista.

Pojat vievät pikkujoululahjoiksi itse tehdyt sarjakuvan ja shakkiaiheiset pelikortit. 

Juliuksen äiti toteaa korrektisti, että poikien lahjat ovat ”uniikkeja”. 

Pojilla ei ole liioin mitään käsitystä siitä, mitä tarkoittavat sanat "uniikki",  ”plaseeraus” ja ”spa”.

 

 – Siellä oli monia niin hienoja lahjoja, että vaikka olisin ottanut säästöpossusta vuoden viikkorahat, ei olisi riittänyt, Paavo sanoi Tuukka-Omarille hiljaa. 

 

Jukka Lemmetyn karikatyyrinen tussi pääsee parhaiten oikeuksiinsa
 lähikuvissa. Lemmetyn kuvitusta Niina Hakalahden
lastenromaaniin Mitä kuuluu Tuukka-Omar? (Myllylahti 2020).  
 

Paavon yksinhuoltajaisä tekee parhaansa kodin kunnostuksessa, mutta Paavon isoveljeltä palaa pinna, kun liesi ja mikroaaltouuni menevät yhtä aikaa rikki. 

Isä on mielestään tehnyt hyvät kaupat, kun on saanut ystävänsä tarpeettoman mikroaaltouunin edullisesti. 

 

Paavo ei yhdy isän iloon: 

 

– Arggh! Haluan tavaroita kaupasta! Sellaisia tavaroita, joissa on muovi päällä tai ne on laatikossa, jota ei ole vielä avattu, Paavo sanoi.

 

Paavon ja Tuukka-Omarin vanhemmat antavat henkisten ja aineettomien arvojen kautta lapsilleen sellaista rikkautta, jota myös Julius kadehtii. 

 

Realistiseen kerrontaan tulee pientä
fantasiajuonnetta, kun Tuukka-Omar lentelee välillä
sänsä kanssa matolla Jukka Lemmetyn kuvitusta 
Niina Hakalahden lastenromaaniin
Mitä kuuluu Tuukka-Omar? (Myllylahti 2020). 

Monikulttuurisuus ja -kielisyys ja kielitietoisuus ovat nykyisin jo opetussuunnitelmissa. 

Tuukka-Omar vertailee äidinkielen ja isänkielen eroja, ja hänen mielestään isänkielessä ”silitetään sanoilla”. 

 

Isä myös toteaa erittäin viisaasti, että ”Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, riittää, että on hyvä mieli”. 

 

Tuukka-Omar puhuu arkisista asioistaan vanhempiensa ja muiden läheisten kanssa. 

Paavon ja hänen luottoystävyyden kuvaukselle on vaikea löytää vertailukohtaa nykylastenromaanien joukosta. 

Pojat ymmärtävät toisiaan ilmeiden ja sanattomien viestin kautta.

 

Lastenkirjallisuuteen tarvitaan edelleen moniäänisyyttä, rosoa ja lempeää muistutusta siitä, että lukeva lapsi ei aina tarvitse kohellusta ja viliseviä yksityiskohtia lukemaansa kirjaan.

 

Tuukka-Omar on omintakeinen, joissakin arkisissa asioissa jopa hieman jumittava pikkupoika, joka kuitenkin valloittaa nimenomaan tavallisuudellaan. 

On tärkeää, että lapsi saa esikuvikseen myös tällaisia tuiki tavallisen arjen supersankareita.

Lastenkirjahylly täyttti pari päivää sitten 11 vuotta. 

Kiitos kaikille kyydissä pysyneille ja uusillekin lukijoille. 

Pääskysen siivin eteenpäin

Otavan julkaiseman lastenlehti Pääskysen
ensimmäisen vuosikerran ensimmäisen numeron kansilehti
14. tammikuuta 1907.

PHH:n puhe Turun Kirjamessuilla Suomen Nuorisokirjailijat ry:n Pääskynen-kunniakirjan jakotilaisuudessa perjantaina 5. lokakuuta klo 15.45. 

Hienoa ja huimaa. Monestakin syystä. 

Aiemmat Pääskys-kunniakirjan saaneet lasten- ja nuortenkirjallisuuden monitoimimiehet ja -naiset ja yhteisölliset kirjalliset toimijat ovat nimittäin kaikki minulle eri tavoin tuttuja. 

Kari Vaijärven päätoimittamassa Tyyris Tyllerössä julkaistiin ensimmäinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkimukseen liittyvä artikkelini syksyllä 1989. 

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kriitikkoon ja kävelevään tietopankkiin Ismo Loivamaahan tutustuin 1990-luvun alkupuolella. Edelleen ajoittain ruodimme Ismon kanssa puhelimitse ja viimeisen vajaan vuoden ajan myös sähköpostitse  alan ilmiöitä. Olen myös avoimesti kadehtinut Lapsen maailma -lehden pitkäikäistä lasten- ja nuortenkirjapalstaa, jota Kerttu Manninen piti ennen Ismo Loivamaata 1950-luvulta aina vuosituhannen taitteeseen asti.

Lisensiaatin- ja väitöstutkimuksissa aiheenani oli lasten- ja nuortenkirjailijoiden aseman ja ammatti-identiteetin kohentuminen 1940–50-luvulla. Siihen vaikuttivat muun muassa lasten- ja nuortenkirjakritiikin vakiintuminen päivälehdissä, apurahoitus ja Nuorten kirja ry:n perustaminen. Opinnäytteitä varten haastattelin tammikuussa 1995  Toini Havua, joka oli ensimmäinen Pääskynen-kunniakirjan saaja vuonna 1981. Haastattelu 87-vuotiaan Toini Havun kotona Käpylässä oli monin tavoin ikimuistoinen! 

Samoihin tutkimushankkeisiin haastattelin Henry Granforsia, Irja Lappalaista ja Kerttu Mannista. Kerttu Mannisella oli tapana soittaa 1990-luvulta aivan vuosituhannen taitteeseen asti kerran tai pari vuodessa äidillisiä neuvopuheluita, joissa hän muistutti lasten- ja nuortenkirjakriitikon työn vastuista ja velvoitteista. Toini Havu, Henry Granfors, Irja Lappalainen ja Kerttu Manninen ovat kaikki jo siirtyneet tuonilmaisiin, kuten myös Vuokko Blinnikka, joka toivotti minut ystävällisesti tervetulleeksi Suomen Nuortenkirjaneuvoston eli nykyisen IBBY Finlandin toimintaan 30 vuotta sitten, vuonna 1988.  

Nuortenkirjaneuvoston ja nykyisen IBBY Finlandin kautta ja muitakin polkuja pitkin tutuiksi ovat tulleet Maija Karjalainen ja Arja Kanerva. Kaisa Langen, Arja Kanervan ja viime marraskuussa edesmenneen Maria Laukan toimittama Mielikuvia oli minulle heräte paneutua kuvakirjallisuuden tutkimukseen. Maria opasti minua lempeästi mutta vaativasti tutkimaan lastenkirjan kuvaa entistä tarkemmin.    

Säännöllisen ja asiantuntevan lasten- ja nuortenkirjakritiikin vähentyessä eri medioissa kirjavinkkarien työn merkitys on noussut lasten ja nuorten lukemaan innostamisessa. Kirjavinkkarit jalkautuvat lasten ja nuorten pariin kertomaan innostavasti uusista ja toisinaan vähän vanhemmistakin lasten- ja nuortenkirjoista. Toivoisin, että kirjavinkkarien työ saisi osakseen enemmän julkista arvostusta.   

Marja-Leena Mäkelän ja Reetta Saineen kirjavinkkauksien latautunut tunnelma ja innostus ovat olleet minulle yhtenä kimmokkeena lasten- ja nuortenkirjakritiikkien teossa. Kuinka koukuttaa päivälehtikritiikin kautta eri ikäiset lukijat innostumaan uusista lasten- ja nuortenkirjoista – eri keinoilla mutta samalla intensiteetillä? 

Vuonna 2003 olin Lukukeskuksen entisen toiminnanjohtajan, Riitta Vaismaan, aloitteesta koolle kutsutussa työryhmässä perustamassa lasten kirjallisuuslehti Vinskiä. Lehden esikuvana voi pitää vuonna 1906 perustettua Anni Swanin toimittamaa lastenlehti Pääskystä, jossa lapsetkin saivat monin tavoin osallistua lehden tekoon.

BTJ Kirjastopalvelun kanssa olen tehnyt kolme kirjaa ja muutaman pienemmän julkaisun. Karl Grünnin kotimaisen realistisen nuortenromaanin tutkimukset ovat olleet hyödyksi omissa tutkimushankkeissani. 

Ja kuinkas ollakaan, kolme vuotta sitten Pääskynen-kunniakirjan sai Turun kirjamessut. 

Olen aina pitänyt Turun kirjamessujen tunnelmasta. Messut ovat minulle, pienikokoiselle ihmiselle, juuri sopivan kokoiset. Päässäni ei yleensä surise Turun messujen jälkeisinä päivinä ihan niin pahasti kuin Helsingin kirjamessuilta palatessa.  

Suomessa lasten- ja nuortenkirjallisuuden toimijoiden piirit ovat todella pienet. 

Kaikki tuntevat toisensa, yhteydenpito on mutkatonta ja helppoa. 

Ensimmäisen Pääskys-kunniakirjan vuonna 1981 saanut Helsingin Sanomien kriitikko Toini Havu piti yhtenä oman kriitikon työnsä mittarina sitä, kuinka monta haukkumakirjettä ja kukkalähetystä hän sai kritiikeistään kirjailijoilta. 

Ajat ja sopivaisuussäännöt ovat muuttuneet sitten 1940–50-luvun. 

Mutta toki myös kriitikko ja tutkija kaipaa toisinaan palautetta työstään. 

Arvostan tätä Pääskys-kunniakirjaa nimenomaan siksi, että se tulee lasten- ja nuortenkirjailijoilta. 

Suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on ollut koko 2000-luvun murroksessa. 

Juuri sen vuoksi on mielestäni erityisen tärkeää, että kaikki lasten- ja nuortenkirja-alan toimijat – kirjailijat, kuvittajat, kustantajat, kirjakauppiaat, kirjastoammattilaiset, varhaiskasvattajat, opettajat, järjestöt, instituutiot ja kriitikot ja tutkijat – työskentelevät yksituumaisesti ja samassa rintamalinjassa yhteisenä tavoitteena lasten ja nuorten lukemaan innostaminen. 

Näin tehtiin, kun perustettiin Nuorten Kirja ry lähes päivälleen 72 vuotta sitten, ja niin pitää tehdä myös nyt ja aina. 

Suomen Nuorisokirjailijat ry:n Pääskys-kunniakirjan saaneet vuosilta 1981–2015

1981 Toini Havu 
1983 Irja Lappalainen
1985 Vuokko Blinnikka
1987 Henry Granfors
1989 Mielikuvia-kirjan toimittajat Arja Kanerva, Kaisa Lange & Maria Laukka
1991 Kerttu Manninen 

1994 Lapsen Maailma -lehti: Soili Niklander & Mauri Upanne
1996 BTJ Kirjastopavelu Oy:n kustannustoiminta
1998 Ismo Loivamaa 

2001 Maija Karjalainen
2003 Karl Grünn
2005 Riitta Vaismaa
2008 Reetta Saine

2010 Kari Vaijärvi
2013 Marja-Leena Mäkelä
2015 Turun Kirjamessut   

Leikkipaikkoja kaikille

Inari ja Leena Krohn: Vihreä vallankumous, 30 sivua, Tammi 1970.

Toimittaja Matti Kuuselan mainio reportaasi tämän päivän Aamulehdessä sysäsi minut heti lukemaan uudelleen suomalaisen 1970-luvun lastenkirjallisuuden keskeisen kuvakirjan, Leena & Inari Krohnin Vihreän vallankumouksen.

Koko aukeamalle levittäytyvässä näkymässä havainnollistuu suurkaupungin
puiston merkitys alueen asukkaille. Inari Krohnin kuvitusta Inari ja Leena
Krohnin tekstiin kuvakirjassa Vihreä vallankumous (Tammi 1970). 

Matti Kuusela on laskenut, että Nokian kaupungissa on viime syksystä kevääseen asti toteutetun summittaisen laskutoimituksen perusteella 33 540 parkkipaikkaa, mikä on enemmän kuin kaupungin asukasluku. 

Provokatiivinen laskenta sai kimmokkeensa isoisän ja lastenlasten mieluisasta päiväkodin pihan leikkipaikasta. Päiväkoti purettiin homeongelman takia ja tilalle rakennettiin yksityinen englanninkielinen päiväkoti.

Odottelimme Vilman ja Ilmarin kanssa ämpärit ja lapiot tanassa ja keinumattipallo kainalossa rakentamisen edistymistä.

Miten hienon, uutuuttaan hohtavan leikkipaikan Kankaantaan lapset nyt saisivatkaan! Vähän tosin huolestutti, kun ensi töiksi kaadettiin useampikin vanha, komea puu ja pihasta nirhaistiin noin neljännes.

Puiden, kiipeilykivien ja sählykentän tilalle asvaltoitiin parkkiruudut 23 autolle. 

No hyvä. Vaikka aita siirtyi liki kymmenen metriä lähemmäs rakennusta, Ilmarin ja Vilman into ei hiipunut. Pihaan tuodut hämähäkkikeinut näyttivät erityisen houkuttelevilta.

Lasten ja Matti Kuuselan pettymys oli suuri, kun päiväkodin avautumisen jälkeen kävi ilmi, että pihalla eivät saaneet enää leikkiä muut kuin päiväkodin omat lapset.

Asiasta äkämystyneenä Kuusela selvitti laajemmin lasten leikkipaikkojen vähentymistä kotikaupungissaan. Kävi ilmi, että Nokian kaupunki on lakkauttanut peräti puolet leikkipuistoista.  

Leena Krohn on luonnehtinut Vihreää vallankumousta tilaustyöksi: idea kirjaan tuli nimittäin hänen sisareltaan Inarilta. 

Kirjan aihe sai yllykettä 1960-luvun lopulla Lontoossa pidetystä mielenosoituksesta, jossa asukkaat yrittivät estää puiston muuttamisen parkkipaikaksi. 

Leena Krohn kirjoitti tekstin Inari Krohnin valmiiden kuvien ympärille.   

Harvinainen, aikuisen auktoriteettia kaatava lastenkirjan
kuvituskuva lähes 50 vuoden takaa.Riioraan kaupungin lapset
uhmaavat virkavaltaa. Inari Krohnin kuvitusta Inari ja Leena Krohnin
tekstiin kuvakirjassa Vihreä vallankumous (Tammi 1970). 

Vihreässä vallankumouksessa Mortti, Liisa, Janne, Lotta, Maija, Leena, Riikka, Panu, Juhani, Pekka ja Jukka-Pekka, kissat ja koirat (ja kaikki muut Riioraan kaupungin lapset, joiden nimet kehotetaan etsimään almanakasta) järjestävät kaaoksen ja mielenosoituksen estääkseen puistoa joutumasta parkkipaikan ja asvaltin alle.

Kirjan loppuratkaisu kääntyy lasten voitoksi. Kaupungin virkamiehet riisuvat takkinsa ja solmionsa ja vetäytyvät päivälevolle vaahteran varjoon.

Loppu hyvin: lapset ja aikuiset, byrokraatit ja virkamiehet nauttivat
pelastuneesta puistosta, kaupungin keuhkoista. Inari Krohnin kuvitusta
Inari ja Leena Krohnin tekstiin kuvakirjassa Vihreä vallankumous (Tammi 1970). 

Vihreä vallankumous on ensimmäinen suomalainen ympäristötietoinen ja kansalaisaktivismia esittelevä lastenkirja. 

Toni Lahtinen ja Markku Lehtimäki ovat tehneet kuvakirjasta ansiokkaan analyysin artikkelikokoelmassa Tapion tarhoista turkistarhoille, Luonto suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa (SKS 2011).

Ilo hyppäs suoraan syliin – Loh angali ranudas

Helena Blomérus, Satu Blomérus, Helena Korpela, Irmeli Matilainen: Rassako reevos – Yökettu, 119 sivua, Opetushallitus 2017.

Seija Roth: Lokko Lamjaha – Kevein askelin. Poemi ta riimi kentenge – Runoja ja riimejä lapsille. Kuvittanut Tuuli Saarekas, 112 sivua, Opetushallitus 2015.

Romanikieli on Suomessa ennen muuta puhuttu kieli. Sen aktiivisten käyttäjien ja taitajien määrä on koko ajan vähentymässä.

Romanikieltä ei enää vaalita Suomessa romanien kotikielenä, ja tämä on johtanut siihen, että sitä yritetään tietoisesti ylläpitää muun muassa erityisissä "kielipesissä", joissa kokoonnutaan puuhailemaan arkisia asioita ja puhumaan romanikieltä.

Ensimmäinen painettu romanikielinen aapinen ilmestyi vasta vuonna 1982.

Opetushallituksen julkaisema kaksikielinen kuvakirjojen yhteislaitos ja kaksikielinen runokirja ovatkin  tästä näkökulmasta tarkasteltuna suoranaisia kulttuuritekoja!

Uusimmassa esikoulun opetussuunnitelmassa romanilasten esiopetuksen erityisenä tavoitteena on vahvistaa lasten identiteettikehitystä ja tietoisuutta omasta historiastaan ja kulttuuristaan. Lisäksi tuetaan kaksikielisyyttä yhteistyössä lasten perheiden kanssa. Lapsille annetaan romanikielen opetusta mahdollisuuksien mukaan. Romanikielen opetuksessa tutustutetaan lapsia romanikieleen ja -kulttuuriin, laajennetaan sana- ja ilmaisuvarantoa sekä rohkaistaan käyttämään  kieltä erilaisissa kielenkäyttötilanteissa.

Kaksi ensimmäistä Yökettu-kirjaa Mitä säitä säkkiisi, yökettu?  ja Minne matka, Yökettu? ilmestyivät alunperin suomeksi Pieni Karhu –kustantamon kautta vuosina 2009 ja 2011. 

Yhteislaitokseen on nyt saatu vielä kolmas uusi osa Mitäs nyt, Yökettu? Kaikki kolme kuvakirjatarinaa on julkaistu kaksikielisenä laitoksena, romanin- ja suomenkielinen teksti rinnakkain.

Mitäs nyt, Yökettu? –tarinassa työstetään takakannen mukaan ”erilaisuuden kokemista ja siihen liittyviä, osin vaikeastikin ymmärrettäviä ilmiöitä”.

Mira on riitaantunut parhaan kaverinsa kanssa. Netta on haukkunut Miran lenkkareita ja tytöille on tullut siitä kärhämää, mikä painaa Miraa vielä koulupäivän jälkeenkin. Mira työstää asiaa ensin pehmolelunsa, Yöketun, kanssa ja myöhemmin hän keskustelee aiheesta vielä kotona. 

Miran pikkuveljellä Timillä  on niin ikään ollut nahistelua päiväkotikaverinsa kanssa.  Onneksi päiväkodin opettaja kuittaa poikien kärhämän kertomalla, että päiväkodissa lentelee välillä riitoja aiheuttava kiukkukirppu.  Näiltä osin kuvakirjan voi lukea tunnekasvatustaitoja yleiselläkin tasolla tukevana lastenkirjana.

Äiti ja Timi eivät ole tarjoilijan mielestä tervetulleita lounasravintolan
asiakkaiksi. Muut asiakkaat paheksuvat asiaa. Irmeli Matilaisen
kuvitusta Helena Bloméruksen, Satu Bloméruksen ja Helena Korpelan
tekstiin yhteislaitoksessa Yökettu –  Rassako reevos  (Opetushallitus 2017). 

Arkisen ja ohimenevän nahistelun rinnalla työstetään myös huomattavasti isompaa ongelmaa eli romanien kohtaamaa syrjimistä. Äiti ja Timi häädetään pois kotiruokaravintolasta. Tarjoilija ilmoittaa, että heitä ei palvella, koska äiti on pukeutunut romanien kansallisasuun.

Lukiessani kirjaa ensimmäisen kerran, olin närkästynyt siitä, että asiaa oikein alleviivataan romanilapsille suunnatussa lastenkirjassa. Kului pari viikkoa, ja monessa viestimessä uutisoitiin romaniperheen huoltoasemalla kokemasta syrjintätilanteesta.

Timin ja äidin kokemasta syrjintätapauksesta keskustellaan kotona perheen kesken. Vaari kertoo Timille, että hänkin kohtasi lapsuudessaan paljon ennakkoluuloja.

– Me romanit olemme joutuneet kiertämään paljon. Emme olleet yhdessä paikassa kauan, siksi me ja muut ihmiset emme aina voineet tutustua toisiimme kovin hyvin. Sen vuoksi me voimme vieläkin tuntua erilaisilta. 

- -  

– Maailmassa on monenlaisia ihmisiä, Timi. Jotkut pelkäävät sellaisia ihmisiä, jotka näyttävät jollakin lailla toisenlaisilta kuin he itse. Niin kuin vaikkapa sellaiset, joilla on romaniasu. Vaikka me kaikki olemme sydämissämme aika samanlaisia.

 Romanikulttuurissa arvostetaan vanhempien sukupolvien 
elämänkokemusta ja suullista kerrontaa. Vaari kertoo Timille 
sotamuistoistaan ja ikäpolvensa kohtaamasta syrjinnästä. Irmeli 
Matilaisen kuvitusta Helena Bloméruksen, Satu Bloméruksen ja 
Helena Korpelan tekstiin yhteislaitoksessa Yökettu – Rassako reevos  
(Opetushallitus 2017).

Yökettu-tarinat lisäävät myös kantaväestöön kuuluvien lasten ymmärrystä Suomen omia kielellisiä ja kulttuurisia vähemmistöjä kohtaan. Miran ja Timin koulun ja päiväkodin parhaat leikkikaverit kuuluvat kantaväestöön. Tämä todentuu keskushenkilölasten, Miran ja Timin, kantaväestöä edustavissa leikkikavereissa.  

Alkuperäisen romanikielisen lastenkirjallisuuden perinne on Suomessa edelleen käytännössä aivan olematonta. 

Seija Rothin Lokko Lamjaha – Kevein askelin on tiettävästi ensimmäinen moderni runo- ja lorukirja romanilapsille. 

Se on syntynyt tilaustyönä alakoulujen romanikielen opetuksen tueksi ja samannimisen tehtäväkirjan ohessa käytettäväksi. Kirjoihin liittyvää opettajien materiaalia löytyy verkosta Opetushallituksen sivuilta.

Tuuli Saarekkaan kuvitusta Seija Rothin runoon Tšelliboskiiri - Tanssiainen 
kaksikielisessä runo- ja lorukirjassa Lokko Lamjaha - Kevein askelin
(Opetushallitus 2015). 

Riimirunojen aihepiirit liittyvät lasten arkiseen elämään, vuodenkiertoon ja luontoon. Mukana on kansanrunoudelle tyypillisiä perinteisiä leikkiloruja, joissa opetellaan lukusanoja, värejä, kuukausia ja viikonpäiviä. 

Runokirjassa seikkailee romanilasten lisäksi myös sympaattinen Kotiainen:

Kulkee tietä önniäinen 

laukkuansa kantaen, 

pienen pieni kotiainen, 

astuu kevein askelin ---

Runoissa hyödynnetään mieleen painumisen kannalta riimejä. 

Rytmisesti lorut ja runot ovatkin tarttuvia ja täyttävät kyllä lastenlyriikan yleiset vaatimukset vallan mainiosti. 

Ilo todellakin hyppää niistä suoraan syliin, kuten Ilo-nimisessä runossa todetaan!

Tuuli Saarekkaan kuvitusta Seija Rothin runoon Tšenna - Kasvot 
kaksikielisessä runo- ja lorukirjassa Lokko Lamjaha - Kevein askelin 
(Opetushallitus 2015). 

Tuuli Saarekkaan (s. 1988) kuvitus on parhaimmillaan graafisesti melko pelkistetyissä kuvituskuvissa ja eloisissa potrettikuvissa. Romanikulttuuria tuodaan havainnollisin yksityiskohdin esille.