Palkintosadetta ja ehdokkuuksia riittää myös keväälle

Tähän viikkoon on jälleen osunut epätavallisen paljon lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkintoihin ja ehdolle asettamisiin liittyviä uutisointeja.

Kaarinan kirjaston varsinaissuomalaisille lasten- ja nuortenkirjailijoille kohdennetun Kirjava kettu -palkinnon saaja on julkistettu. Maanantaina 12. toukokuuta palkinto luovutetaan kirjailijapseudonyymi Magdalena Haille lasten- ja varhaisnuortenromaanista Kerjäläisprinsessa (Karisto 2012).

Palkinnon saaja valittiin lasten ja nuorten äänestyksen kautta ja painoarvoaa annettiin myös Piispanlähteen koulun lukuraatilaisille.  

Kirjava Kettu -palkinnon ehdokkaina oli kuusi Kaarinan kirjaston henkilökunnan esiraadin esiin nostamaa ehdokasta. Ehdolla olivat myös  Hannu Hirvosen Virtahepojen laulujuhlat (Tammi 2013), Markku Karpion Mun isäni on avaruusmies (Tammi 2012), Roope Lipastin Vilhelmiina ja vanha röyhyttelijä (WSOY 2012), Marita Katariinan  Sammalkummulla juhlitaan (Ilon Purje 2012) ja Reetta Niemelän & Salla Savolaisen  Tikkumäen koirat (Otava 2013).

Otavan kustantamo vuosittain jakaman 15 000 euron suuruisen Kaarina Helakisa -palkinnon sai puolestaan kahdella Puluboi-kirjallaan tutuksi tullut Veera Salmi (s. 1976).  

Vuonna 1999 perustetulla Kaarina Helakisan muistoksi perustetulla palkinnolla Otavan Kirjasäätiö haluaa tukea ja edistää laadukkaan kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden asemaa. Palkinto myönnetään tunnustuksena merkittävästä kirjallisesta saavutuksesta lasten- ja nuortenkirjallisuuden alueella.  

Perusteluissa sanottiin mm. seuraavaa: 

Anarkistisuus ja ennakkoluulottomuus läpäisee Veera Salmen kirjoissa kaiken. Se on henkilöissä, se on kielessä, huumorissa ja rakenteessa. – – Myös Puluboin ja Ponin kirjojen rakenne on uudenlainen alakouluikäisten kirjallisuudessa. Kirjoissa on monia eri näkökulmia ja tyylejä. – – 

Kielen kokeilevuus ja kielellä leikittely on ilmeisimmillään Puluboin puheessa. – – Salmi tekee lukijan tietoiseksi kielestä ja sen mahdollisuuksista monin muinkin tavoin: hän tyylittelee, oivaltaa, yllättää, yhdistelee, tekee näkyväksi. Usein kieli myös kuljettaa ajatusta, johtaa omiin omituisiin suuntiinsa. 

Huumori on olennainen osa Veera Salmen lastenkirjoja. Salmen huumori on kielellistä iloittelua, kakkahuumoria, parodiaa. Siinä on paljon hurlumheitä, mutta myös runsaasti lämpöä ja inhimillisyyttä. Eikä huumori tuntuisi niin hulvattomalta, ellei sen vastakohtana olisi vakava. Sillä Veera Salmen tekstistä välittyy syvä ymmärrys lasten elämäntilanteita kohtaan. Aikuisen silmissä kuva on joskus karu: yksinäinen tyttö, vanhemmat aika lailla hukassa, perheen ristiriidat, turvaverkkojen aukot. Mutta Salmi ei tuputa: asiat kolahtavat niihin, jotka ne tunnistavat. Main elämä on monen lapsen arkea, ja vielä useampi jakaa saman kokemuksen, miltä tuntuu olla lapsi aikuisten maailmassa. Salmi ei idealisoi, mutta ei myöskään mässäile ongelmilla, vain toteaa ne. 

Lapsuus ja lapsena oleminen on Veera Salmelle arvo sinänsä. Kaikessa näkyy syvä ymmärrys lapsuutta ja lasten maailmaa kohtaan. Sitä maailmaa, jossa korkea ja matala, huumori ja vakava ovat yhtä tärkeitä ja ovat olemassa yhtä aikaa.

Tänään on julkistettu myös Laivakello-palkinnon ehdokkaat. Laivakello-palkinto (alk. 1996 Pertsa ja Kilu -palkinto) myönnetään tunnustuksena nuortenkirjailijalle joko ansiokkaasta urasta tai yksittäisestä teoksesta. Palkintona on Väinö Riikkilän merihenkisten Pertsa ja Kilu -poikakirjojen henkeä kunnioittaen messinkinen laivakello.


Jakajana ovat vuorovuosin Pekkas-Akatemia, Väinö Riikkilä -seura tai Pertsa ja Kilu -päivien järjestäjän valitsema toimikunta.  

Ehdokkaina vuoden 2014 Laivakello-palkinnolle ovat Reeta Aarnio, 
Hannu Hirvonen, 
Jukka-Pekka Palviainen, 
Sari Peltoniemi, 
Salla Simukka 
ja Kalle Veirto.

Esiraadissa työskentelivät kotkalaiset kulttuuritoimijat kirjavinkkari Markku Kestin johdolla sekä Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Maria Ihonen.

Minulla on ilo ja kunnia valita lopullinen voittaja kuudesta tasavahvasta ja suomalaisen nuortenkirjallisuuden lippua ansiokkaasti kantavalle ehdokkaalle. Laivakello-palkinnon saaja julkistetaan Pertsa ja Kilu -päivien avajaisten yhteydessä keskiviikkona 14. toukokuuta.

Lämpimät onnittelut Magdalena Haille, Veera Salmelle ja kaikille hyville ehdokkaille myös Lastenkirjahyllystä.  

Nuortenkirjallisuudessa on jo kansikuva-ainesta

Image 5/2014. Päätoimittaja Heikki Valkama. Kustantaja A-kustannus. 30. Vuosikerta. Image ilmestyy 12 kertaa vuodessa.

Uusin Image kopsahti rouva Huun postilaatikkoon viime viikon torstaina. Jos en olisi tiennyt ennalta mitä odottaa, olisin varmasti ähkäissyt hämmästyksestä.

Toukokuun lehden kansikuvatyttönä poseeraa nimittäin kirjailija Salla Simukka. 

Lehden pääjutuksi on viidelle aukeamalle nostettu Joanna Palménin laaja artikkeli ”Haluttu": Young adult -kirjallisuus on konsepteja, kirjasarjoja, paketointia, koukuttamista, dystopioita ja vampyyrejä. Salla Simukka on lajin suomalaistähti.

Imagen jutun koukkuna ovat koko sivun stailatut valokuvat Salla Simukasta. Niiden virittelyyn meni kuulemma useampikin tunti. Kolme erilaista Lumikki-trilogian henkeen sommiteltua tyyliä ovat syntyneet stailisti Teri Niitin ja muotiassistentti Anu Laapotin yhteistyön tuloksena. Juha Törmälän valokuvakuvitusta Imagen Salla Simukkaa käsittelevään Joanna Palménin artikkeliin Haluttu, Image 5/2014. 

Rouva Huu tuntee itsensä välillä päivystäväksi dosentiksi, lasten- ja nuortenkirjallisuuden tilaa ja tulevaisuutta puntaroivaksi jokapaikan asiantuntijaksi, jolta kysytään mielipidettä toinen toistaan laajempiin ja maailmoita syleileviiin aihekokonaisuuksiin. 

Tässä vapaan toimijan työssä ilahdun aina erityisesti kun kohtaan – usein vain puhelinlankoja myöten – asiansa osaavan ja aiheeseensa pieteetillä paneutuvan toimittajan.

Imagessa Joanna Palmén luotaa monipuolisesti, sopivan kriittisesti ja ennen muuta laajaan taustatutkimukseen pohjautuen Simukan Lumikki-trilogian maailmanmenestystä. 

Simukan henkilöhaastattelua täydentävät Lumikki-trilogian kirjallisen agentin Elina Ahlbäckin, Otavan ja Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden päälliköiden,  Heli Hottinen-Puukon ja Saara Tiuraniemen ja rouva Huun  taustahaastattelut.    

Simukan kirjasarjan käännösoikeudet on myyty jo 42 maahan. Palménin artikkelissa luodataan young adult -ilmiön kansainvälistä taustaa ja lajityypin yleistä hypetystä:

Kirjasarjat hullaannuttavat teinit, mutta niitä lukevat aikuisetkin. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan yli puolet YA-kirjojen ostajista on aikuisia (ja neljä viidestä osti YA-kirjan itselleen). 

Vetävä, samaistuttava päähenkilö on tietysti tärkeä. Päähenkilöt ovat tavallisia mutta silti poikkeusyksilöitä. Tässä katsaus viime aikojen YA-suosikkikirjojen päähenkilöihin.

Emmi on potentiaali. Beatrice on divergentti. Pilvi on P-ihminen. Katniss on vyöhykkeen 12 tyttötribuutti. Ehkä omaperäisin on kutitenkin Unna, joka on puoliksi orava. --- 

Hiukan nurinkuriselta tuntuvat Otavan ja Tammen lasten- ja nuortenkirjapomojen näkemykset nuortenkirjallisuuden markkina-arvosta:

Tiuraniemen mukaan lastenkirjat jylläävät kirjamarkkinoilla, mutta nuortenkirjoja ei ole helppo myydä, sillä ne tarvitsevat yleensä elokuvan tai muuta tuekseen. 

Myös Hottinen-Puukon mielestä nuortenkirja ”vaatii aika paljon monelta suunnalta tulevia viestejä, jotta nuori löytää jonkin kirjan”.

Nasevasti Palmén kiteyttää asian seuraavasti:

Kirja- ja tv-sarjoihin sitoudutaan tietyksi ajaksi, vähän niin kuin kuntosalijäsenyyteen tai tv-kanavapakettiin. Tästä syystä YA-kirjat ilmestyvät tiheästi, korkeintaan vuoden välein. Ja samasta syystä YA-kirjallisuus on paljon muutakin kuin vain kirjoja.

Nuortenkirjallisuuden nykyongelmat kilpistyvät rouva Huun mielestä suurelta osin juuri markkinointiin, ja siihen kuuluu myös mielikuvien markkinointi mitä suurimmassa määrin. 

Simukan Lumikki-trilogiasta tehtiin alusta alkaen hyvä konsepti, jossa kaikki palaset loksahtelivat luontevasti paikoilleen. Kirjat käärittiin kansainvälisten esikuvien hengessä, mutta mielestäni paljon esteettisemmin ja monen ikäisten lukijoiden pitämyksiä kunnioittavammin visuaalisesti tyylikkääseen pakettiin, joissa väritys, maisema ja mielikuvat tukevat toinen toisiaan.

Mutta silti jostain kumman syystä suomalaisnuorten mielestä on nähtävästi coolimpaa lukea nimenomaan käännöskirjoja.

Kuvan copyright:  Päivi HH. 

Simukan trilogian avausteos Punainen kuin veri sai Suomessa ennen näkemättömän ison lanseerauksen heti verekseltään, ennen kansainvälistä kiinnostustakin. 

Oheinen kuva on viime vuoden kevättalven näkymä Tampereen Hämeenkadulta. Simukan kirjaa mainostettiin bussipysäkeillä ja muissakin kadunvarsimainoksissa. 

Kaksi ensimmäistä viime vuonna ilmestynyttä trilogian osaa ovat jo yltäneet kolmanteen painokseen. Painosten määrää ei kuitenkaan ole kustantamoissa tapana kertoa ennen kuin kyse on todella moninumeroisista määristä. 

Pirkanmaan kirjastojen PIKI-lainausjärjestelmässä trilogia ei ainakaan vielä ole synnyttänyt monien kotimaisten aikuistenromaanien kaltaista superpitkää varausjonoa.

Simukan maailmalla ainakin käännössopimusten perusteella saavuttama megasuosio suorastaan huutaa selustatuekseen suomalaisten nykynuorten lukemistottumusten perusteellista ja läpivalaisevaa kartoitusta.  

Imagen 5/14 kuvituskuva copyright Janne Iivonen

Imagella on vankka lukijakunta tiedostavien nuorten aikuisten keskuudessa. Joanna Palmén ja Janne Iivonen laativat Simukan haastatelun kupeeseen myös leikkimielisen sarjakuvamaisen ohjeistuksen menestyksekkään YA-kirjan kirjoittamiseen.  

Jutun lopussa muistutetaan vielä varmemmaksi vakuudeksi käynnissä olevasta Otavan realistista nuortenromaania peräänkuuluttavasta kirjoituskilpailusta. 

Tohdin povata, että Imagen jutun siivittämänä Otavan kisasta tulee supersuosittu. 

Artikkelin päätteeksi vielä kerrotaan, mikä on lähiaikojen uusin hypetyksen kohde: todella rankkoihin aiheisiin keskittyvä realistinen nuotenkirjallisuus, sick lit.

On mistä valita, ei siis valiteta

 

Tänään rouva Huu suuntaa koko päiväksi Lastenkirjainstituutin järjestämään  Kirjakori Special -seminaariin.

Totutun kattauksen sijasta tänä vuonna zuumataan koko 2000-luvun lasten- ja nuortenkirjallisuutta asiantuntijaluennoissa.

Äänessä ovat Pirkko Ilmanen, joka puhuu lastenromaaneista otsikolla "Matkalla maailmoihin ja niiden rajoille: – 2000-luvun lastenkirjallisuudessa nauretaan aikuisille, etsitään ja löytöretkeillään". 
 Siri Kolu keskittyy nuortenromaaneihin otsikkonaan "Rajoilla ja kynnyksillä – 2000-luvun suomalainen nuortenkirjallisuus murroksen kuvaajana". 

Satu Grünthalin otsikkona on "Runon lumo – lasten- ja nuortenlyriikka 2000-luvulla" ja Juli Aerila paneutuu lukemiskasvatukseen otsikolla "Elämä kiinnostaa – lukemiseen innostamisesta ja lukuharrastuksesta".  Matti Karjalainen alustaa sarjakuvasta otsikolla "Yhdeksännen taiteen taitajat – silmäys lasten ja nuorten sarjakuvaan 2000-luvulla ja viimeisenä kuullaan videoesityksenä tiedekeskus Heurekan syntymäpäivien takia Paula Havasteen esitys "Mihin lasten tietokirja matkaa?"

Rouva Huun aiheena ovat kuvakirjat otsikolla "Sovinnainen vai radikaali, hiljainen vai räväkkä? – uusi moderni kuvakirja etsii vielä itseään ja lukijoitaan".  

Minulla oli mahdollisuus valita Kirjakorin suunnittelun alkuvaiheessa itseäni eniten kiinnostava kirjallisuuden alue, ja valinta oli tällä kertaa erityisen helppo tehdä.

Kuvakirjallisuus on juuri nyt kiinnostavassa murrosvaiheessa – sekä hyvässä että pahassa. Kuva dominoi lasten ja nuorten elämää myös netissä, mobiililaitteissa ja mainoksissa. Kuinka kuvakirjat selviävät uusista haasteista – puhumattakaan kuvakirjojen tekijöistä, kustantajista ja markkinoinnista. Kustannusmaailmassa tapahtuneiden myllerrysten jäljiltä kuvittajien työskentelyolosuhteet ovat muuttuneet. Jo alkuaan haastaavaa tilannetta sekoittavat vielä osaltaan digipohjaisen kuvittamisen uudet haasteet. 

Koko kevään ajan rouva Huun työhuoneen lattialla on sananmukaisesti lainehtinut kuvakirjoja. 

Niitä on kertynyt myös korkeisiin, huojuviin kasoihin, jotka romahtelevat välillä  kovalla rytinällä.

45 viiteen minuuttiin pitäisi koota reilun 13 vuoden ajalta edustavia helmiä sekä kotimaisesta että käännetystä kuvakirjatarjonnasta,  havainnollistaa laajoin kaarin trendejä, tulevia muutoksia ja ennen muuta puhua täysipainoisen, kuvan ja tekstin osalta balanssissa olevan kuvakirjan puolesta unohtamatta sitä tärkeintä: sekä lapsen että aikuisen visuaalissti kylläiseksi tekevää kuvakirjataidetta. 

Rouva Huun mottona on lasten lukemiskasvatuksessa ollut hokea, että lasten täytyy pienestä pitäen saada KAHLATA KIRJOISSA: kirjoja on oltava saatavilla missä tahansa –  kotona, päiväkodissa, mummolassa, kummilassa, hotelleissa, junissa, lentokoneissa ja kaikissa julkisisssa tiloissa! Vain siten mahdollistetaan lapsen ja kuvakirjan kohtaaminen.

Suurin kynnyskysymys on pardoksaalisesti tällä hetkellä se, kuinka kuvakirja löytää lukijan ja ostajan luokse.

Kirjakauppaketjut ovat vähentäneet valikoimaansa, eilisen uutisoinnin mukaan kirjastojen kirjanhankintamäärärahat ovat niukentuneet ja myös lastenkirjojen myynti oli viime vuonna laskusuunnassa. 

Ja kun tähän yhtälöön vielä lisätään vanhempien paineet kotona ja työpaikoilla, niin lapsen ja kuvakirjan kiireetön kohtaaminen on entistä haastavampaa.

Perinteiseen tapaan rouva Huu on pyrkinyt raportoimaan heti tuoreeltaan kirjakorin antia, mutta tänä vuonna Lastenkirjahyllyn raporttia joutuu odottamaan pitkälle toukokuun puolelle asti, sillä Kirjakori Special -seminaari järjestetään identtisenä myös Joensuussa ja Keravalla. Eli kaikki kiinnostuneet voivat ilmoittautua vielä näihin tilaisuuksiin. 

Ystäviä ikuisesti

Riina Katajavuori & Liisa Kallio: Herra Paasio. 32 sivua. Karisto 2014. Graafinen suunnittelu Liisa Kallio. 

Liisa Kallion ja Riina Katajavuoren tuotantoa on aiemmin julkaistu etupäässä Tammen kautta, mutta tämä kuvakirjauutuus ilmestyy nyt Karistolta.  

Kuvakirjan kertojana on valkoinen nalle, joka sittemmin saa nimekseen herra Paasio. Se päätyy kahden ikääntyneen tädin vauvalahjana Rauli-nimiselle pojalle. 

Nallesta tulee Raulin luottoystävä. Nallen kanssa on turvallista tutustua uusiin asioihin ja kokea monia seikkailuja. Vuodet vierivät ja Rauli kasvaa, mutta Paasio on pojalle edelleen tärkeä.

Ensikohtaaminen: Sukulaistädit Tuovi ja Kuku tuovat vastasyntyneelle vauvalahjaksi nallen. Liisa Kallion kuvitusta Riina Katajavuoren tekstiin kuvakirjassa Herra Paasio, Karisto 2014. 

Kotimaisten kuvakirjojen määrää on karsittu viime aikoina roimalla kädellä. Herra Paasiossa on riittävän vähän tekstiä, joka on synkassa tunnelmallisten ja puhuttelevien kuvien kanssa:

Sain mennä Raulin kanssa luontoleirille ja yöpyä teltassa. 

Hyttyset söivät. 

En piitannut. 

Raulin ystävää Topia itketti. 

Oli koti-ikävä. 

Raulin silmät olivat kosteat 

ja naama paukamilla. 

Lohdutin Raulia. 

Rauli lohdutti Topia.
 

Nalle on läsnä pojan arjen eri käänteissä. Liisa Kallion kuvitusta Riina Katajavuoren tekstiin kuvakirjassa Herra Paasio, Karisto 2014.

Katajavuoren tarinassa seurataan ystävysten tiivistä yhteiseloa lähes 20 vuoden ajan. Raulin kiintymys Paasioon ei muutu, vaikka ylähuulen päälle tulee karvaa.

Nykylapsilla on röykkiöittäin pehmoleluja. Tätä taustaa vasten teksti vetoaa kenties hiukan enemmän aikuiseen lukijaan, jonka lapsuudessa leluja oli vähemmän ja ne rakastettiin lähes puhki. 

Kuvakirjan innoitus on tullut Katajavuoren omasta perhepiiristä, ja hiukan epätrendikkäällä päähenkilön nimellä kirjailija haluaa tehdä kunniaa Rauli Badding Somerjoelle. 

Kuvakirjana Herra Paasiota voi pitää siinä mielessä kokeellisena, että siinä toinen päähenkilö varttuu vauvasta nuoreksi mieheksi. 

Lastenkirjan sankareina esiintyykin nyt entistä enemmän monenikäisiä henkilöitä: trendi alkoi jo vähän aikaa sitten suomenruotsalaisisa kuvakirjoissa. 

Elämänkierto havainnollistuu hauskasti tässä kuvassa: Rauli lupaa Paasiolle, että kun hän  perustaa perheen ja saa ajokortin, Paasion jälkeläinen pääsee autoon maskotiksi! Liisa Kallion kuvitusta Riina Katajavuoren tekstiin kuvakirjassa Herra Paasio, Karisto 2014. 

Liisa Kallio on poikkeuksellisen muuntautumiskykyinen kuvittaja. Pikku papun pelkistetystä ja räväkän värisestä muotokielestä on pitkä loikka ääriviivoiltaan jopa vähän luonnosmaisiin Paasion guassikuvituksiin. 

Ihmisillä ja leluilla on Kallion kuvituksessa lämpöä ja tunnetta katseessaan ja kuvakirjan jälkeen tekee mieli kaivaa oma rakkain nallensakin taas paijattavaksi.

Kuvakulmien vaihtelulla – intiimeistä tuokiokuvista Helsingin kaupunkinäkymiin – todennetaan ajan vääjäämätöntä kulumista. Paasiokin harmaantuu, mutta pysyy sydämeltään nuorena. 

Rouva Huulla oli tilaisuus piipahtaa eilen Herra Paasion julkistusjuhlassa lastenkirjakioski Toukassa ja totesi paikan ylen viiihtyisäksi. 

Toivottavasti tietoisuus tästä suomalaisen lastenkirjallisuuden piskuisesta puolestapuhujasta kiirii Kallion rinteitä alas Helsingin ydinkeskustaan asti. 

Toukassa saa iloista, asiantuntevaa ja imponoivaa palvelua ja lastenkirjojen hinnat ovat kilpailukykyisiä kirjakauppaketjujen kanssa. 

Paikalla oli tietysti myös se oikea herra Paasio ja tarjoilukin oli... sanotaanko nyt vaikka varsin karhumaista.

”Isälle tää asia on nyt vähän haastava”

Reija Kaskiaho: Nikottelua. 182 sivua. Myllylahti 2014.

Reija Kaskiaho (s. 1976) debytoi vuonna 2001 nuortenromaanilla  Tulitikkuihmisiä ja häneltä ilmestyi sittemmin vielä neljä muuta nuortenromaania WSOY:ltä  vuoteen 2006 mennessä. 

Kaskiahon valttina on aina ollut vetävä dialogi sekä traagisten ja tragikoomisten aiheiden yhdistely ilman pinkeyttä tai epäuskottavuutta. 

Hänen nuortenromaaniensa aihepiirit ovat aina olleet rankkoja, mutta silti ilman angstin tunnetta. Rastas käsitteli teiniraskautta, Tulitikkuihmisiä huumeita, Pientä purtavaa syömishäiriöitä, Veitsenterällä koulukiusaamista ja Ajolähtö väkivaltaisessa perheessä kasvaneen nuoren miehen itsenäistymistä.

Myllylahden kautta vast ikään ilmestynyt Nikottelua voidaan sekin aiheensa puolesta määritellä raflaavaksi. 17-vuotias päähenkilö Niko on löytänyt seksuaalisuutensa mutta ei uskalla kertoa asiasta vanhemmilleen.

Mä menen olohuoneeseen, missä äiti ja isä istuvat. Sanon niille urheasti, että nyt on pojalla vähän asiaa ja telkkari kiinni kiitos. Sen jälkeen urheus mureneekin johonkin, ja mä unohdan kaiken, mitä muistilapussa lukee. Mä olen harjoitellut tätä mielessäni jo kauan, muttei se siten olekaan niin helppoa. Mun kaapin ovi tuntuu raskaalta ja sen saranat narisevat ilkeästi.
 

– – – Isä tulee keittiöön, kun kahvinkeitin vetelee viimeisiään. Isä venyttelee makoisasti ovensuussa ja niksauttaa niskojaan niin kuin kaikki kunnon metallimiehet tekevät. Mä katselen hiljaa sen meininkiä ja mua alkaa vähän pelottaa. Sehän on äijä. Oikea miesten mies, hitsaa kaiket päivät putkia raksalla muiden hikisten lihaskasojen kanssa. Se porukkahan on juuri sitä, jonka suusta kaikki maailman homovitsitkin ovat alun perin lähteneet.  Miten isä muka ikinä kestäisi mun uutista? Että sen oma poika on yksi niistä vitseistä. Sillähän hitsaisi lopullisesti kiinni. Se hakisi suuren työkalupakkinsa, ottaisi sieltä esiin painavimman vasaransa ja naulaisi mut pitkin seiniä miettimään puheitani ja suuntautuneisuuksiani. ---

Nikottelua voi mainiosti  lukea rinnakkain viime keväänä ilmestyneen Hellevi Salmisen Hello, I Love You  -romaanin kanssa, jossa oli tismalleen samankaltainen aihe ja siinäkin keskiössä nimenomaan isän kielteinen suhtautuminen pojan homoseksuaalisuuteen. 

Salmisen romaani on runollinen, ilmaisussaan niukka ja kenties jopa sen vuoksi ennen muuta aikuista lukijaa säväyttävä romaani. Kustantajan mainostekstissä myös Kaskiahon romaanin todetaan herättävän oivallisesti myös vanhempien ajatuksia.

Romaanin lukujen ees-taas kurkottava aikajänne tuntuu hiukan keinotekoiselta tehokeinolta. Kustannustoimittajan hutilointia tai mikä lie, mutta seuraavat ilmaisut tuntuvat suorastaan hölmöiltä:

Ylihuomenna samaan aikaan mä jännitin hetken punttisalissa oven edessä. ---

Huomenna tuntia myöhemmin mä en jaksanut jännittää mitään, vaan painelin reippaasti suoraan salin pukuhuoneeseen korttiani näyttämättä.

Kaskiahon romaani antaa parastaan arkisen perusperheen kuvauksessa sekä Nikon ja luottoystävä Lihiksen letkeässä ja toista kunnioittavassa ystävyyssuhteessa. 

Toisaalta Nikon vanhempien avuttomuus ja viestintäkyvyttömyys hämmästyttää. Vaikka äidin reaktio Nikon uutiseen on selvästi isää sallivampi, niin hänestä välittyy piipittävän ja perheen vakaasta tunneilmastosta hermostuneesti huolta pitävän äidin kliseinen kuva. Nikon 12-vuotias pikkuveli kiristetään käyttäytymään asiallisesti isoveljen läsnä ollessa viikko- ja kuukausirahojen menettämisen uhalla! 

Nikottelua ei marginalisoi homoseksuaalisuutta: Nikolla tuntuu olevan tarkemmin määrittelemättömässä pikkukaupungissa kosolti erilaisia mahdollisuuksia tutustua muihin poikiin: kuntosalilla, jalkapalloviheriöllä ja kahviloissa. 

Yhden liian dominoivan seurustelusuhteen jälkeen Niko oppii myös kuuntelemaan enemmän omia tarpeitaan. Poikienvälistä hellyyttä ja orastavaa rakastumista kuvataan ilman tirkistelyn tunnetta tai kohahduttamisen tarvetta.

Mutta helpolla Niko ei identiteettiään pysty rakentamaan. Vanhat koulukaverit eivät nimittäin aivan nikottelematta hyväksy Nikon avointa uutta linjaa. Miksi realistisissa nuortenromaaneissa nykyisin täytyy ladata loppuratkaisun tuntumaan tummia juonteita ja läheltä piti -pelastumisia?

Haamun kanssa jumppaamassa

Jacques Duquennoy: Haamuvoimistelu. 8 s. Nemo 2013.

Rouva Huun työpöydällä on nyt hurja hoppu. Viimeistelen parhaillaan Lastenkirjainstituutin Kirjakori Special -seminaariin tulevaa 2000-luvun kuvakirjallisuuden syväluotausta.

Valtavasta aineistosta, mukaan lukien sekä kotimaiset että käännetyt kuvakirjat vuosilta 2000–2014,  pitäisi poimia edustavat esimerkit, trendit, tekniikat, tekijät – mielenkiintoisia kuriositeettejakaan silti unohtamatta.

Yksi ehdottomasti kummallisin kuvakirjan kriteerit täyttävät teos on eittämättä Nemon kautta viime vuonna ilmestynyt ranskalainen Jacques Duquennoyn Haamuvoimistelu.

Interaktiivisuutta kirjan katsojalta ja lukijalta vaativia ns. lelukirjoja, joissa on liikkuvia osia, läppiä, luukkuja, kolmiulotteisuutta,  ilmestyi pieneksi buumiksi asti 1990-luvulla. 

Uudella vuosituhannellakin näitä kirjoja toki ilmestyy, mutta kustannusmaailmassa halutaan myös tehdä vaikutus lukijoihin aivan uusillakin tehokeinoilla.

Haamuvoimistelun jippona ovat ketjut, joita voi liikutella ja saada näin hattupäisen haamun voimistelemaan. Ketjut ovat umpioidun muovikuoren sisällä, ja todennäköisesti liikkuvat jonkinlaisen staattisen sähkökosketuksenkin (???) takia yksituumaisesti.

Kustantajan sivujen kautta voi katsoa videon, jossa havainnollistetaan kirjan toimintaperiaatetta. 

Ensimmäinen ajatus kirjan äärellä: kaikkea ne keksivätkin.

Pedagogista ulottuvuutta kirjaan tulee, jos ajattelee että lapsi voi harjoitella sen avulla hienomotoriikkaansa. Tosin kirjaa ei näiden liikkuvien osiensa takia suositella alle kolmevuotiaille. 

Osaatkos lukea Lastenkirjahyllyä?

Lukuviikon kunniaksi rouva Huu opastaa nyt kuinka Lastenkirjahyllystä saa enemmän iloa ja hyötyä.

Lastenkirjahyllylle on kertynyt yli neljän vuoden aikana vakiintunut lukijakunta, joka koostuu ymmärrykseni mukaan monista alan toimijoista: kirjastonhoitajista, kirjavinkkareista, opettajista, kasvattajista, lasten vanhemmista, kuvittajista, kirjailijoista ja kustannustoimittajista.

Rouva Huun iloksi lukijoita todella piisaa. Kirjallisuusblogeja seuraavan tilaston mukaan  Lastenkirjahylly on eniten luetuimpien kirjallisuusblogien listalla aivan kärjen tuntumassa!

Lastenkirjahyllyyn eksytään joskus vahingossa: siitä kertovat käyttäjätilastoista löytyvät toinen toistaan absurdimmat hakusanat: 

Käyttääkö prinsessat sukkahousuja? 

Lapsi kaataa kirjahyllyn 

Alastomat lapset

Kuka on kirjoittanut kirjan pieni majakirja?

Hammaskeiju runo

Anssi Paukku

Raatokukka

Koristekiemurat tekstissä

Mikä yhdistää Sakari Topeliusta ja ABBA-yhtyettä? 

Lastenkirjahyllyllä on myös toistuvista käynneistä päätellen uskollisia lukijoita ulkomailla – kenties he ovat suomalaisen kirjallisuuden kääntäjiä tai ulkomailla työkomennuksen tai muun syyn takia (esim. Virossa, Ruotsissa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa) asuvia lapsiperheitä? 

Kevättalven mittaan Lastenkirjahyllyä on luettu kotomaan lisäksi jopa Venäjällä, Rio de Janeirossa Brasiliassa, Las Palmasissa Espanjassa ja Venetsiassa Italiassa. Ja taannoin Tel Avivissa Israelissa oli päädytty Lastenkirjahyllyyn googlettamalla  Maija Karman teosten hintaa! 

Olen pyrkinyt luomaan Lastenkirjahyllystä monipuolisen runsaudensarven, josta olisi tekstipäivitysten lisäksi muutakin iloa.

Vasemmassa ylälaidassa olevaan hakukenttään voi kirjoittaa teoksen, kirjailijan, kuvittajan tai aihepiirin nimen, josta haluaa etsiä tietoa.

Kirjoittamalla hakukenttään vaikkapa Kristiina Louhi, saa luettavakseen Lastenkirjahyllyssä ilmestyneet Louhen kuvittamien/ ja tai kirjoittamien lastenkirjojen arviot.

Blogiarkistoa ees-taas selaamalla pääsee käsiksi myös vanhoihin teksteihin.

Oikeanpuoleisesta pitkänhuiskeasta palkista voi klikata eri aihepiirejä, ja saada näin luettavakseen tiettyä teemaa Lastenkirjahyllyssä käsittelevät arviot, vaikkapa perhesuhteista, rankoista aiheista tai historiallisista nuortenromaaneista.

Monipolvisen linkkilistan kautta pääsee klikkaamalla järjestön/ toimijatahon, kirjailijan/ kuvittajan kotisivulle tai blogiin. Otan kernaasti vastaan myös vinkkejä uusista hyvistä toimijoista! (Ja heti kun kevään työkiireet helpottavat, päivitän myös lastenkirjallisuudesta säännöllisesti kirjoittavien blogien listaa ajantasaiseksi.)

Varsinaisiin blogiteksteihin laitan aina sopivan tilaisuuden tullen myös suoria linkkejä, joista saa lisätietoa esiteltävästä teoksesta tai sen tekijöistä. Linkki ilmaantuu tekstiin punaisella värillä, ja sitä klikkaamalla pääsee suoraan kohteeseensa: esimerkiksi tästä klikkaamalla pääsee suoraan Lastenkirjainstituutin sivuille.  Laitan usein myös linkin Lastenkirjahyllyssä aiemmin julkaistuihin teksteihin. Esimerkiksi tästä pääsee lukemaan Lastenkirjahyllyn perustamiseen liittyviä ajatuksiani yli neljän vuoden takaa.

Tänään vietetään valtakunnallista kritiikin päivää. 

Rouva Huu juhlistaa päivää Helsingissä Tieteiden talolla. Suomen Arvostelijain liitto ry järjestää Kritiikki verkossa -tilaisuuden, jossa pureudutaan sosiaaliseen mediaan ja blogikirjoittamiseen. 

Humoristi ja herkän pojan puolestapuhuja on poissa

Hadrianus Mole -kirjojen luoja, brittiläinen Sue Townsend,  kuoli eilen joulukuussa saadun aivoinfarktin jälkeen. Townsend oli kuollessaan 68-vuotias.

Hadrianus Molen murrosikäisen kipuilevan pojan hahmo niitti mainetta vuodesta 1982 lähtien, jolloin ilmestyi sarjan ensimmäinen osa The Secret Diary of Adrian Mole, Aged 13 3/4. 

Antisankari vaikutti sittemmin myös suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen tuoden siihen entistä ronskimpaa huumoria ja uutta estottomuutta esimerkiksi pojan murrosiän hormonaalisten myrskyjen avoimen pohdinnan kautta. 

Päiväkirjan käyttö murrosikäisen nuoren tuntojen kuvaajana nuortenkirjoissa yleistyi selvästi myös Suomessa 1980-luvun loppua kohden.

Hadrianus Molen ruotsalainen vastine on Anders Jabobssonin ja Sören Olssonin luoma Bert. Bert-kirjasarja alkoi vuonna 1987 ja siinäkin poika kirjoittaa päiväkirjaan tuntojaan.

Hadrianus Mole on siinä mielessä poikkeuksellinen nuortenromaanin hahmo, että kirjailija ei empinyt ikäännyttää häntä myöhäiseen aikuisikään saakka: vuonna 2009 ilmestyneessä romaanissa Adrian Mole: The Prostrate years  Hadrianus potee eturauhassyöpää! 

Hadrianus-kirjoja ryhdyttiin suomentamaan melko ripeästi: ensimmäinen osa ilmestyi WSOY:n kautta vuonna 1984 nimellä Mikä tsäkä, Hadrianus ja sitä seurasivat Elämä on tautista Hadrianus (1985), Hadrianus Molen tosi tunnustukset (1990), Kenkää kuningattarelle (1993) ja Maailma murjoo, Hardianus (1994). 

Sarjan alkupään kirjoista otettiin uusintapainoksia vuonna 2007, jolloin lanseerattiin Suomessakin vielä uudet Hadrianuksen aikuisikää kuvaavat romaanisuomennokset  Adrian Mole: capuccinovuodet ja  Adrian Mole ja järisyttävät joukkotuhoaseet (2008).

Townsendin suosio perustui Iso-Britanniassa paljolti siihen, että hän kuvasi siekailematta Hadrianus Mole -kirjoissaan myös brittiläistä poliittista ilmapiiriä. 

Kirjojen absurdi huumori ja todenperäinen brittiläisen luokkayhteiskunnan kuvaus kiinnostivat myös aikuisia, joka on taannut sarjalle tasaisen menestyksen: kirjoja omassa teini-iässään lukeneet ovat saaneet jatkaa myös ihailemansa antisankarin myöhempiä edesottamuksia aikuisena! Hadrianus-kirjoista on tehty myös lukuisia sovituksia, Suomessakin tunnetaan Hadrianuksesta tehty tv-sarja. 

Kirjoja on käännetty yli 46 kielelle ja myyty yli 10 miljoonaa kappaletta.

Townsend sai kokea köyhyyttä varhaisessa aikuisuudessaan kolmen lapsen äitinä, ja tämä kontrasti luultavasti auttoi myös hänen myöhempää uraansa kirjailijana. Hadrianus-kirjojen myyntitulot takasivät hänelle  1980-luvulla hyvän toimeentulon. Hän poti monia sairauksia, mutta ei antanut niiden lannistaa ilmiömäistä huumorintajuaan saati elämänhaluaan. 

Diabetes sokeutti hänet ja viimeiset kirjansa Townsend kirjoitti sanalemalle ne vanhimmalle pojalleen. Hän oli työväenpuolueen vannoutunut kannattaja elämänsä loppun asti. Kirjoilla hankittu omaisuus ei muuttanut hänen katsantokantojaan ja periaatteitaan. Hän asui Leicesterissa ja osti mm. kaksi pubia estääkseen niiden konkurssin! 

Hadrianus-kirjojen lisäksi Sue Townsend kirjoitti muutamia romaaneja sekä näytelmiä ja lukuisia lehtiartikkeleita mm. Observeriin, Sunday Timesiin ja Daily Mailiin.