Metsän sylissä koetaan nyt isoja tunteita

Maria Kuutti & Saara Söderlund: Onni ja Aada metsäretkellä. 30 sivua. Karisto 2021. 

Metsän pelko. Kauhunukkemystikaali. Ohjaus Alma Rajala. Dramaturgia, visuaalisuus ja esiintyjät Pekko Käppi, Alma Rajala & Nadja Räikkä. Sävellys, äänisuunnittelu Pekko Käppi. Valosuunnittelu Nadja Räikkä. Nukenrakennus Heini Maaranen. Graafinen suunnittelu ja esityskuvat Jussi Virkkumaa. Kantaesitys Teatteri Telakalla Tampereella 23.4.2022. Kesto 1 h. Suositusikäraja +18 v. 

Tässä taas hyvä todiste ajankohtaisten ilmiöiden siirtymisestä lähes samanaikaisesti eri taiteen lajeihin.

Maria Kuutin ja Saara Söderlundin kuvakirjassa ystävykset Onni ja Aada lähtevät Aadan äidin kanssa metsäretkelle. 

Alma Rajalan ohjaama lähes sanaton Metsän pelko - kauhunukkemystikaali kertoo ilmitasollaan kolmen aikuisen metsäretkestä.   

Kumpikin teos nostaa – tulkintani mukaan – omalla muotokielellään ja tyylirepertuaarillaan esille saman ajankohtaisen asian: nykyihmisten vieraantumisen luonnosta.

Onni on luvannut lähteä Aadan ja tämän äidin kanssa metsäretkelle, ”vaikka pitikin metsää vähän pelottavana paikkana”. 

Aada evästää retkeilyyn tottumatonta Onnia ja sanoo, että lapsi ei saa koskaan mennä metsään yksin. 

Adan äiti kokee tärkeäksi muistuttaa, että metsään ei saa jättää roskia.

Metsän rauhaa pitää myös kunnioittaa olemalla siellä hiljaa… paitsi jos eksyy, niin silloin on lupa ”huutaa niin kovaa kuin pystyy”. 

Onnin olemus on varautunut ja suorastaan pelokas.
Puiden juurakot ja mutkitteleva polku ovat hänelle haasteellisia.
Saara Söderlundin kuvitusta Maria Kuutin tekstiin kuvakirjassa
Onni ja Aada metsäretkellä (Karisto 2021). 

Metsässä Onnin on vaikea pysyä pystyssä: hän pelkää puun juurien kampittavan hänet.

Jo kymmenisen vuotta sitten luin tutkimuksesta, jonka mukaan epätasainen alusta metsässä voi jo olla haasteellinen leikki-ikäiselle nykylapselle, joka on tottunut kävelemään vain tasaisella asvaltilla!

Maria Kuutin tekstissä metsä todellakin näyttäytyy kokemattoman Onnin näkökulmasta pelottavana ja jopa vähän vaarallisena paikkana. 

Alun perin penseästi koko metsäretkeen suhtautunut poika kuitenkin innostuu vähitellen. Retken huipennuksena on tietysti eväiden syönti. Kasvishernekeitto ja mustikat suoraan maasta poimittuina maistuvatkin niihin ensin nirsosti suhtautuvan Onnin mielestä yllättävän hyvälle! 

Onni suhtautuu myös metsän antimiin aluksi epäluuloisesti.
Saara Söderlundin kuvitusta Maria Kuutin tekstiin kuvakirjassa 
Onnin ja Aadan metsäretki (Karisto 2021). 

Metsän pelko -esitys riemastuttaa moniaistisesti ja poikkitaiteellisesti. 

Olen aiemmin nähnyt Tampereen teatterikesässä Alma Rajalan esineteatteriesityksen. 

Metsän pelossa aurauskepit, lippusiimat, sahat, vesurit, termospullot, teltta ja huomioliivit saavat muitakin käyttötarkoituksia. Esitys on visuaalisesti ja äänimaailmaltaan vaikuttava.

Alkukohtauksessa sahoilla ja vesureilla varustautunut kolmikko saapuu metsään päättäväisesti ja valloittajan elkein. Illan pimentyessä metsä kietoo retkeläiset salamyhkäiseen taikapiiriinsä.

 Jussi Virkkumaan valokuva esityksestä tiivistää
olennaisen Metsän pelon teemoista: huomioliiviin
naamioitunut  ihmishahmo näyttäytyy   
luonnosta yliotteen saaneena vallanpitäjänä.  

Heini Maarasen samaan aikaan hellyttävän ja hieman karmivan nukkehahmon voi nähdä metsän maahisena, nyt jo uhanalaisena ja erityistä suojelua kaipaavana. 

Loppukohtauksessa näitä maahisia on säilötty lasipurkkeihin. Onko luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen havahduttu liian myöhään?

Metsän pelko on samaan aikaan veikeä, kantaaottava ja metsän mystistä salaisuutta vaaliva kannanotto. 

Teatteri Telakalla on vielä kolmesti mahdollisuus kokea tämä uniikki metsäretki.

 

Lisää lastenkirjoja, joissa mennään metsään retkelle:

Riikka Jäntti: Pikku hiiri telttaretkellä, WSOY 2021

Maria Nilsson Thore: Kolmikko metsäretkellä, suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2020

Kalle Hakkola & Mari Ahokoivu: Sanni ja Joonas: metsäretki, Kumiorava 2019 / sarjakuva

Eppu Nuotio & Aino Louhi: Tämä vai tuo: Metsäretki, Bazar 2019

Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Toiveretki, Myllylahti 2016

Eppu Nuotio & Virpi Talvitie: Epsukepsu, Tammi 2002

Kuvakirjasta on moneksi

Nukketeatteri PikkuKulkurin nukketeatterinäytelmä Ilvekset kuin veljekset. Petra Heikkilän samannimisen kuvakirjan pohjalta dramatisoinut ja ohjannut Teija Sivula. Esitys Ilpo Mikkonen. Visualisointi ja nuket Heini Maaranen. Musiikki Tapani Rinne, miksaus ja äänitys Konsta Mikkonen. Ensi-ilta Annantalossa Helsingissä 27.9.2016. Kesto 30 min. Ikäsuositus +3. www.pikkukulkuri.fi.

Rouva Huu havahtui taas eilen siihen, kuinka moniaalle lastenkirjallisuus parhaimmillaan rönsyää.

Nukketeatteri- ja teatteriesitykset ja muut lastentapahtumat pöyhivät ansiokkaasti myös hieman vanhempaa lastenkirjatarjontaa.

Poikkitaiteelliset esitykset välittävät parhaimmillaan lastenkirjallisuuden visuaalisen ja kerrontaan liittyvän hurmoksen myös toisen taidelajin keinoin. 

Näin kävi eilen Annantalolla Helsingissä, missä sai ensi-iltansa  Ilpo Mikkosen kiertävän PikkuKulkuri –nukketeatterin uusi nukketeatterinäytelmä Ilvekset kuin veljekset, joka pohjautuu Petra Heikkilän 12 vuotta sitten ilmestyneeseen kuvakirjaan Veljekset kuin ilvekset (Lasten Keskus 2004). 

Erityisen lystin nukketeatterielämyksestä teki se, että sain kokea sen yhdessä kuvakirjan tekijän sekä tämän lasten ja kirjan kustannustoimittaneen Arja Kanervan kanssa. 

Eli kaikki neljä seuralaistani olivat rautaisia asiantuntijoita teoksen suhteen.  

Kuvakirja kertoo Otto-ilveksestä, joka asuu Pikkutilkkumaassa porottavan auringon alla yhdessä runolijavanhempiensa Leo Bardin ja G. Bardin kanssa. 

Otolla on identiteettikriisi. Se haluaisi että turkissa olisi yhtä paljon pilkkuja kuin äidillä ja isällä. Ja Otto myös pitkästyy ja kaipaa itselleen kaveria. Vanhemmat selittävät, miksei pikkusisarusta voida toimittaa: Otto on nimittäin haikaran tuoma ottolapsi, ja sitä paitsi kotoisin kaukaa Pohjolasta.

Näistä erilaisuuden tunnoista, perheyhteydestä ja identiteetin etsinnästä PikkuKulkuriin on tehty sympaattinen ja eloisa kehitystarina.

 Heini Maaranen on hyödyntänyt kierrätysmateriaaleja ja
luonut näin mukavalla tavalla rouheat, alkuperäiselle
kuvakirjalle uskolliset eläinhahmot sekä jännittävät puitteet Oton
kotipuulle ja -pesälle. Valokuvan copyright Caius Andreas Bruun/ PikkuKulkuri.  

Teija Sivulan dramatisoinnissa alkuteoksen rakennetta on takautumien osalta ymmärrettävästi muutettu. Sen sijaan kuvakirjan dialogissa paljon käytetty riimitys on hauskasti säilytetty, ja se tuokin Ilpo Mikkosen tulkintaan hauskaa rytmikkyyttä. 

Mikkonen on koko ajan esityksessä näkyvillä. Hänen mukavalla tavalla eleetön olemuksensa ei kuitenkaan vie huomiota nukketeatterin todellisilta tähdiltä ja esiintyjiltä eli nukketeatterinukeilta. 

Joitakin kirjan ulkopuolisia kerronnallisia nyansseja tai lapsiyleisön ”koukutuksia” on toki tehty, mutta alkuteoksen henkeä silti kunnioittaen. 

Puolen tunnin mittaan koottua tempoltaan verkkaista esitystä seurasi Annantalolla voimakkaasti myötäelävä yleisö. Otto käytti auringonkukan siemenen istutukseen  luonnonmukaista lannoitetta, ja sekös lapsia hauskutti, kuten myös Oton lapsekas puheenparsi...  

Suurin henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni liittyi Heini Maarasen loihtimaan  rikkaaseen ja kuvakirjan väriskaalaa toistavaan huiman hienoon visualisointiin. 

Alkuperäisessä kuvakirjassa on yhdistetty kollaasitekniikkaa, mm. kangasta, paperia, teippiä, sulkia, pieniä esineitä ja virkkuutöitä, akryylikuvituksen lomaan. (Yli kymmenen vuotta sitten kollaasitekniikka ei ollut vielä yhtä yleistä kuvakirjoissa kuin nykyisin!) 

Myös Maarasen lavastuksessa virkatut pikkuliinat  tekevät Oton ja vanhempien kotipuusta eksoottisen, ja yksi keltainen liina toimittaa myös auringon virkaa taivaalla. Ja eläinaiheiset nuket ovat tismalleen, silmänpilkettä myöten, identtiset alkuperäisten kuvitusten kanssa!

Tänä vuonna oman kiertävän ammattinukketeatterin perustanut Ilpo Mikkonen on koulutukseltaan lastentarhanopettaja. Hän on työskennellyt aiemmin nukketeatteri Sampossa ja tehnyt myös paljon lastenohjelmien ja animaatioiden dubbauksia, antaen äänensä muiden muassa Muumi-animaatioiden Nipsulle!  

Terveisiä Tallinnasta

Kahden päivän visiitti Tallinnassa teki tehtävänsä: nyt voi taas uusin voimin yrittää raivata työpöytää vähän tyhjemmäksi lähestyvän kesän kunniaksi.

Tosin juuri nyt väsyttää armottomasti vähän samaan tapaan kuin kuvan riepunukkea, joka istuskeli vanhan kaupungin sivukujalla…

Vanhan kaupungin pikkupuodit olivat somistaneet näyteikkunansa huomenna alkavan viisipäiväisen kansainvälisen teatteri- ja nukketeatterifestivaalin, Tallinn TREFF Festivalin, kunniaksi erilaisilla itse tehdyillä käsinukeilla ja retrohenkisillä pehmonukeilla. Festivaalin ohjelmassa on luentoja ja työpajoja, nukketaidetta, tanssia, teatteria, taidenäyttelyitä ja musiikkitapahtumia.

Rouva Huu tutustui myös maaliskuussa avattuun Nuku Muuseumiin, joka esittelee kiinnostavasti ja vuorovaikutteisuuteen monin eri tavoin keskittyen paitsi virolaisen niin myös kansainvälisen nukketeatteriperinteen historiaa ja nykypäivää. Museolla on hulppeat, joskin sokkeloiset tilat vanhassa kaupungissa sijaitsevassa vanhassa rakennuksessa.

Virolaisten lastenkulttuurimyönteisyys näkyi myös Solaris-ostoskeskukseen vanhan kaupungin puolelta muuttaneessa järisyttävän isossa ja tyylikkäässä Apollo-kirjakaupassa, josta löytyi ison lasten- ja nuortenkirjaosaston lisäksi kattavat valikoimat virolaisten tv-lastenohjelmien dvd-levyjä kautta aikojen.



Virolainen lastenkirjallisuus on suomalaiseen verrattuna vielä Rouva Huun näppituntuman mukaan aika vaisua, vaikka virolainen kuvitustaide onkin vahvaa ja perinteikästä. Esimerkikiksi kuvakirjoista ei pikaisen selailun perusteella löytynyt kiinnostavia uutuuksia kotiinviemisiksi.

Uusi kaupallinen lastenkirjallisuuteen liittyvä projekti on Pärnun lähelle rakennettava Lottemaa-teemapuisto, joka perustuu Andrus Kivirähkin lastenkirjaan Leiutajaküla Lotte (Keksijäkylän Lotta, Otava 2008).

Punamekkoisesta koiratyttö Lotesta on tullut Viron oma lastenkirjamaskotti, jonka ympärille on tehty monia oheistuotteita, esimerkiksi animaatioelokuvia, vaatteita, pehmoleluja, makeisia ja jäätelöä.



Kirjan miljöönä on Keksijäkylä, jota kansoittavat toinen toistaan omalaatuisemmat keksijät, todelliset tee-se-itse-miehet ja naiset. Lotta on reipas tyttökoira, joka ystäviensä Bruno-kissan, Oskari-koiran ja Albert-jäniksen kanssa seuraa keksijöiden kommelluksia.