Anarkistinen lastennäytelmä vallasta ja vastuusta

Lastennäytelmä Maailma ilman aikuisia. Käsikirjoitus ja esitysdramaturgia Laura Ruohonen. Ohjaus Matti Raita. Rooleissa Antonia Henn, Edith Holmström, Markus Riuttu & Salla Loper. Lavastus ja puvustus Ia Esterä. Valo- ja äänisuunnittelu & musiikki Jukka Hannukainen. Rekvisiitta Ann-Louise Gauffin. Puvustuksen toteutus Jannike Store. Maskeeraus Laura Juvonen. Koreografia Anne Pihlström. Suomenkielinen ensi-ilta Unga Teaternissa Espoossa 19.9.2026. Kesto 2 h. sisältäen väliajan. +7 v.

Valtaosa lastennäytelmistä on nykyisin dramatisointeja joko suosituista nykylastenkirjoista tai vanhoista lastenkirjaklassikoista. 

Laura Ruohosen monet runokuvakirjat ovat päätyneet viime vuosina myös teatterin näyttämölle (Yökyöpelit 2011, Tippukivitapaus 2017 ja Merimonsterit 2023).

Laura Ruohosen kirjoittama ja dramatisoima lastennäytelmä Maailma ilman aikuisia antaa äänen lapsille ja pitkälle lapsuudelle. 

Ruohonen on haastatellut näytelmää varten yli sataa lasta ja kuunnellut herkällä korvalle heidän ajatuksiaan: mikä maailmassa muuttuisi, jos lapset saisivat määrätä?

Ia Esterän kekseliäässä lavastuksessa pyörivä näyttämö muuntuu vaivattomasti vessarauhaan oikeuttavasta kodin kylpyhuoneesta professorien tutkimuslaboratorioksi ja aikuisilta kokonaan suljetuksi lasten valtakunnaksi. 

Professorit Emeritus (Markus Riuttu) ja Pii (Edit Holmström)
ovat vielä näytelmän alussa hyvinkin toiveikkaita
kehittämänsä rokotteen ilmeisistä hyödyistä.
© Kata Portin/ Unga Teatern. 

Professorit Emeritus ja Pii ovat kehitelleet rokotuksen, jolla lapset muuntuvat miniaikuisiksi. 

Tutkijoiden vakaa aikomus on rokottaa koko ikäluokka. 

Näytelmän visuaalinen runsaus ja kielileikit ovat ehtaa Ruohosta

Emeritus kertoo esimerkiksi ylpeänä olevansa ”syntymäseniori” ja ”syntymäsetä”. 

Eri rooleissa sukkuloivat neljä näyttelijää ovat intensiivisessä vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. 

Jännite syntyy pääosin siitä, kun professorit yritysten ja erehdysten kautta vähitellen ymmärtävät, että ”sisältä kuohkeita pienokaisia” ei ole lupa muuttaa toisiksi. 

Lapsikatsojat saavat näytelmän mittaan fantasioida huimia visioita maailmasta, jossa lapset antavat huutia aikuisten vallankäytölle ja säännöille.

Onnelliseksi kiertyvässä loppuratkaisussa visioidaan myös toista juonipolkua, jossa aikuiset muuttuisivat takaisin lapsiksi. 

Onneksi ennen pitkää huomataan, että tämä koituisi maailmanlopuksi! 

 

Näyttelijä Salla Loperilla on näytelmässä kolme eri 
roolihahmoa: Pehmo, Futaaja ja Epäilyttävä esiteini.
 © Kata Portin. 

Tiistain esityksessä 4–5-luokkalaisista koostunut yleisö pääsi tunteikkaassa loppukohtauksessa sanoittamaan, kuinka lapset ovat aikuisen sydämen rakkaus.  

Unga Teaternin toiminnan ytimessä on tiivis yleisötyö varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen oppilaiden ja opettajien kanssa. 

Tekijöiltä vaaditaankin käsittääkseni erityistä uskallusta  toteuttaa täyspitkä, väliajan sisältävä lastennäytelmä. 

Hieman toisteisten ja rönsyilevien kohtausten karsiminen olisi varmasti  terävöittänyt esityksen latausta. 

Esityksen aihepiiriä työstetään esityksen jälkeen koululla toteutettavassa työpajassa, jossa pohditaan opettajan johdolla muun muassa näytelmän tapahtumia suhteessa lapsen oikeuksien julistukseen. Taidekasvatuksen tavoitetta tukevat myös  draamaharjoitukset, piirtäminen, askartelu sekä yhteiset keskustelut.  

Unga Teatern (aik. Skolteatern) on Suomen vanhin, vuonna 1960 perustettu lasten- ja nuortenteatteri.  

Näytelmän ruotsinkielinen ensi-ilta on 12. helmikuuta 2027. Huhtikuussa on vielä lisäesityksiä suomenkielisestä näytelmästä  14.–24.4.2027.

Kirjoja, joissa lapset pärjäävät omillaan ilman aikuisia:

William Golding & Aimée de Jongh: Kärpästen herra, suom. Jouko Ruokosenmäki, Like 2025 / sarjakuvaromaani

Veera Salmi: Saari, Otava 2018/ nuortenkirja

Brita Hepo-oja: Hylättyjen lasten kaupunki, Myllylahti 2017 / nuortenkirja

Roope Lipasti: Terveisin Robinson Saarinen, kuv. Jani Ikonen, WSOY 2010 / lastenromaani

Aleksander Melli: Lapsihallitus, suom. Katriina Huttunen, Tammi 2010 / nuortenromaani

P. C. Jersild: Lasten saari, suom. Irmeli Järnefelt, Tammi 1980 / romaani

Jens Sigsgaard & Arne Ungermann: Ypö yksin maailmassa, WSOY 1948. 

2. laitos  Olli yksin maailmassa, Tammi 1974 / kuvakirja 

 

 

Rajanvetoa

Maria Nilsson Thore: Raja, suomentanut Raija Rintamäki, 32 sivua, Mäkelä 2022. 

 

 

Lapset saavat leikkiä pihalla, mutta

rajan ylittäminen on ehdottomasti KIELLETTY.

Niin aikuiset ovat sanoneet tosi tiukasti.

Leikki-ikäisen lapsen arki on ainakin vanhemman näkökulmasta jatkuvaa rajojen vetämistä ja niistä neuvottelua yhdessä lapsen kanssa. 

 

Nannaa päiväkodin työntekijöiden kielto ylittää tiettyä rajaa pihalla selvästi kiehtoo ja kiinnostaa. 

Näkymätön raja on piirretty räväkän punaiseksi.
Maria Nilsson Thoren kuvitusta kuvakirjaan Raja (Mäkelä 2022).

 

Mitä tapahtuu, jos rajan kuitenkin ylittää? 

 

Kutistuuko pieneksi, jos ylittää rajan?

Vai onko siellä myrkyllisiä makeisia?

Ehkä sitä katoaa savuna ilmaan?

Vai onko rajan takana hirviöitä, jotka syövät lapsia?

 

Nanna löytää rajan toiselta puolelta hienon kivikokoelman ja hän haluaa esitellä sen muille kavereilleen. 

 

Mutta missä suunnassa päiväkoti on? Nannan olemus valpastuu ja hätäkin puskee esiin.

 

Utelias ja uhmakas ilme on poissa, kun pelko ottaa tytössä vallan.
Maria Nilsson Thoren kuvitusta kuvakirjaan Raja (Mäkelä 2022) 

Maria Nilsson Thore kiteyttää Rajaan oivaltavasti sääntöjen ja aikuisen auktoriteettiin liittyviä teemoja hyvinkin pienen lapsen näkökulmasta ymmärrettävällä tavalla.

Kuvakirjan lukusuunta ja dramaturgia toteutuvat hienosti kuvituksessa, kun Nanna karkaa vasemmalta oikealle ja palaa takaisin turvaan oikealta vasemmalle. 

 

Uutisotsikoissa on ollut tapauksia, joissa pieni lapsi on karannut päiväkodista kesken päivän ja viime päivinä on myös kirjoitettu varhaiskasvatuksen haasteista, kun henkilökuntaa on liian vähän lapsiryhmän kokoon nähden.  

 

Nyt tämänkin asian esiin nostamiseen ja keskusteluun yhdessä lasten kanssa on siis tehty oma täsmäkirjansa! 

 

Ruotsalainen Maria Nilsson Thore tunnetaan Suomessa parhaiten Kolmikko-kuvakirjasarjasta (Mäkelä v:sta 2018) sekä Astrid Lindgrenin Saariston lapset -kirjasta tehtyjen kuvakirjojen kuvittajana (WSOY v:sta 2020, suom. Laila Järvinen). 

Tänä vuonna on ilmestynyt myös kuvakirja Röhky, Mumu ja numero 3 (WSOY suom. Outi Menna), joka opettaa leikki-ikäisille lukusanoja kolmeen asti.

 

Lisää lastenkirjoja, joissa pohditaan eri tavoin rajoja: 

Daniel Kalejaiye: Konstaapeli Daniel tässä, moro, Lasten Keskus 2022 / tietokirja

Raisa Cacciatore, Susanne Igman-Friberg & Henriikka Kangasoski: Pipunan vessarauha. Kuv. Osmo Penna. Lasten Keskus 2022 / tietokirja 

 

Raisa Cacciatore & Susanne Igman-Friberg: Pipunan ikioma napa. Kuv. Osmo Penna. Lasten Keskus 2021 / selkokielinen tietokirja

 

Inrek Koff & Ulla Saar: Nätisti, suomentanut Hannu Oittinen, Enostone 2021 / kuvakirja 

Veera Salmi & Elina Warsta: Hung ja pantteripako, Otava 2020 / kuvakirja 

Isabel Abedi & Jullia Kaergel: Enni Possunen sanoo EN! Eli ei vieraiden mukaan saa lähteä kukaan. Suom. Maisa Savolainen. Lasten Keskus 2005 

Gisela Braun & Dorothee Walters: Suuri EI ja pieni EI. Mannerheimin Lastensuojeluliitto 2001 

Sari Vento & Mika Launis: Peikonhäntä. WSOY 2007 

Kalle Güettler, Rakel Helmsdal ja Áslaug Jónsdóttir: Ei! sanoi pieni hirviö. Kuv. Áslaug Jónsdóttir. Suom. Sari Peltonen. Pieni karhu 2010 

 

Maikki Harjanne: Minttu karkaa, Otava 1978 / kuvakirja 

 

Sari Peltoniemi: Täältä minä karkaan, RanRan 2020 / lasten- ja varhaisnuortenromaani

 

Roope Lipasti: Terveisin Robison Saarinen, WSOY 2010 / lastenromaani 

Voi ihmettä: talot ottavat jalat alleen!

Siri Kolu: Villitalo, kuv. Johanna Lumme, 224 sivua, Otava 2019.

Annika Eräpuro: Karkaava talo, kuv. Tiina Konttila, 75 sivua, Robustos 2019.

Talot ottavat niin sanotusti jalat alleen peräti kahdessa syksyn kotimaisessa lastenromaanissa.

Kenties sekä Kolu että Eräpuro ovat molemmat saaneet inspiraatiota venäläisistä kansantarinoista löytyvästä noita-akka Baba Yagan talosta, jolla on kananjalat?

Tai ehkäpä vaikutteita on saatu  tavallisen arjen ilmiöstä:  kahden kodin väliä sukkuloivat lapset voivat välillä tosielämässäkin toivoa, että heidän sijastaan koti voisi vaihtaa paikkaa!

Siri Kolun uuden sarjan avaus Villitalo ammentaa monin osin samoista kapinallisista aineksista kuin Me Rosvolat- ja  Taika Taksinen-sarjat. 

Tomtomin suurperheen arkeen tulee tervetullutta vaihtelua, kun isä pestataan Rapinalinnan uudeksi talonmieheksi. Onneksi paras ystävä Kajo asuu samassa von Böökien mahtisuvun omistamassa talossa, jolla on salamyhkäinen maine.

Lapsilla on täysi työ pysyä karkaavan talon perässä, vaikka
talo selvästi suhtautuu lapsiin paljon suopeammin kuin aikusiin.
Johanna Lumpeen kuvitusta Siri Kolun lastenromaaniin
Villitalo (Otava 2019). 

Lasten riemuksi talo päättää ottaa jalat alleen. Se haluaa äkkiä olla jatkuvasti liikkeessä. Aikuisille tämä aiheuttaa tietysti päänvaivaa, kun he eivät pysty ennakoimaan talon liikkeitä. 

Seikkailun etenemistä rikkovat Tomtomin luokkakaverilleen Amirille lähettämät kirjeet.  

Kolu on luonut persoonallisen lapsikatraan. Jokaisella on omat vahvuutensa, ja tiimityöllä päästään talomysteerin ratkaisussa eteenpäin. 

Talon asukkaista lasten huomion kiinnittävät ensin kaksi naista,  Koo ja Toinenkoo, jotka tuntuvat jatkuvasti supattelevan keskenään salamyhkäiseesti. Pian originellien aikuisten kavalkadi täydentyy Harri Hyss-Sumeliuksella ja hänen vaimollaan Silkellä. 

Lapset paljastavat kansainvälisen tason vakoiluvyyhdin, mutta loppuratkaisu jättää vielä tilaa jatko-osan kansalaisaktivismille.

Kolu tiivistää Villitalossa letkeästi lasten ja aikuisten erilaisen ajatusmaailman sekä erilaiset tavat reagoida johonkin tavallisuudesta poikkeavaan, mitä ei voi järjellä selittää. 

Tomtom hurmaantuu kaikesta salamyhkäisyydestä: 

Seisoin hetken öisellä kuistilla ja tunsin, miten mieli kihisi. Olin keskellä villitalon mysteeriä. En tajunnut kaikkea, Siimeksen puheissa ei tuntunut olevan mitään järkeä, mutta huomasin luottavani siihen, että asiat selvisivät aikanaan. Sen kun viet, villitalo! Yötuuli puhalsi naamaani, minä tunsin miten talon jalat rahisivat tiellä. Olin yhtäkkiä täydellisen onnellinen. 

– – Rapinalinnassa asumisessa parasta oli se, etteivät aikuiset voineet enää olla sellaisia kaikkitietäviä aikuisia kuin ennen. Liikkuvassa talossa arki piti miettiä uusiksi. ––   

Annika Eräpuron Karkaavan talon aktiiviset toimijat ovat kaikki aikuisia. Keskiössä ovat harjakauppias ja kaupparatsu Mauri sekä karkaavassa talossa vierasmajaa pitänyt Helena. 

Lapsille on  varattu tarinassa passiivisen sivustakatsojan rooli. Suomessa ei valitettavasti ole tottumusta julkaista aikuisille ääneen luettaviksi sopivia pienoisromaaneja. Karkaava talo voisi nimittäin sopia mainiosti myös ikäihmisten kirjallisuuspiirissä yhdessä luettavaksi. 

Vuonna 1831 rakennetun empire-tyylisen hirsihuvilan mitta tulee täyteen, kun tutut rakennukset sen ympäriltä puretaan ja eri tavoin vähätellään historian arvoa.  

Talo kohtaa karkumatkallaan erilaisia rakennuksia, muiden muassa muuntamon, tanssipaviljongin ja parantolan. Jännitystä syntyy rakennusbyrokratian kiemuroista. Taloa uhkaa purkutuomio, jos ei lunastukseen oikeuttavaa paperia löydetä ajoissa. 

Eräpuro käyttää vanhahtavia ilmaisuja – esimerkiksi etydi, empire-tyyli, kaupparatsu, Venäjän vallan aika, begonianpunainen, lakeerikengät, gabardiinihousu ja pälvikalju – eivät kuulu nykylapsien arkisanastoon. Verbaaliset briljeeraukset miellyttänevätkin enemmän aikuista lukijaa mutta halutessaan kielen nyansseista kiinnostunut lapsi voi toki ottaa selvää, mitä hänelle entuudestaan vieraat sanat tarkoittavat.

Eräpuro on oivaltavasti antanut talolle inhimillisiä piirteitä, kun talo eläytyy erilaisiin tunteisiin: 

Talo ei katunut pakoaan, mutta äkkiä, täällä metsän siimeksessä, sillä myös oli orpo olo. Vapaus oli kiehtovaa mutta omituista. Alkoi vähän hirvittää – uunin pohjassa tuntui kylmä huikaisu, ja pyörryttikin pikkuisen, vintti tuntui pimenevän vaikka päätyikkunoista paistoi sisään ihan kirkkaasti. Paras pysytellä hetki ihan vain paikoillaan, talo päätti. – –  

– – Nyt kyyneleitä täytyi pidätellä jo niin, että ikkunalaseihin kertyi painetta. 

Lisää lastenkirjoja yllättäen liikkeelle lähtevistä rakennuksista tai kulkuvälineistä:

Annika Eräpuro & Mika Launis: Myrskykirja, Karisto 2014

Johanna Förster & Katri Kirkkopelto: Asuntolaiva Musta Possu, Lasten Keskus 2005

Ian Fleming: Chitty Chitty Bang Bang, kuv. Kati Närhi, suom. Inka Parpola, Arthouse 2003

Liisa Kallio: Lentävä talo, Tammi 2003

Oili Tanninen: Kummamumma, Otava 1991

Kerttu Juva: Seikkaileva leikkimökki, kuv. Irma Salmi, WSOY 1956

Arviota muokattu 14.11.2019 Karkaavan talon osalta.