Pieni on aina kaunista

Sinä olet kaunis. Musiikkisatu. Sävellys Timo Klemettinen. Teksti Eppu Nuotio. Kuvitus Kristiina Louhi. Esiintyjät TampereRaw (musiikki), Johanna Elovaara (tanssi ja koreografia), Eppu Nuotio (lukija). Kantaesitys Tampere-talossa 27.9.2020, Pieni Sali. 40 min. 

 

Eppu Nuotio & Kristiina Louhi: Sinä olet kaunis, WSOY 2020. 

 

Ahaa-oivallus Tampere-talon Pienessä salissa, rivillä 3. 

 

Paikalla ilahduttavan paljon lapsiperheitä, jotka noudattavat kuuliaisesti koronaan liittyviä turvavälejä. 

Näkymä näyttämölle hieman ennen
Sinä olet kaunis -musiikkisatuesityksen
alkua. Kuva © PHH. 

 

Takanani nainen kyselee seuralaiseltaan, leikki-ikäiseltä lapselta, muistaako tämä, mihin kohtaan eri soittimien soittajat asettuvat pian lavalle. 

Ja lapsi tietää tarkalleen oikeat vastaukset. Ja nainen kehuu lasta vuolaasti.

 

 

Tiedän tarinan ennalta. Arvioin kuvakirjan Kuvittaja-lehteen 3/2020. 

Aikataulujen vuoksi jouduin tekemään arvion pdf:n perusteella, ja kun kirja alkusyksystä ilmestyi, hämmästyin, kuinka pieni lopullinen kirja oli kooltaan, kunnes oivalsin, että näin iso ja tärkeä aihe sopii erityisen hyvin pienempään kuvakirjaformaattiin.

 

 

Kun Kristiina Louhen akvarellit levittäytyvät valkokankaalle, näen niistä paljon ihan uusia yksityiskohtia. 

Ja Eppu Nuotion ääneen lukemana tekstikin saa yht äkkiä ihan uusia painotuksia.

 

Sinä olet kaunis -musiikkisatu yhdistää neljä  eri taiteen lajia: musiikin, kuvitustaiteen, kirjallisuuden ja tanssin. 

 

Ei vähä mitään. 

 

Johanna Elovaaran myönteisellä tavalla lapsekas liikekieli tavoittaa  Myrri-tytön olemuksen konstailemattomasti ja siksi samastuttavasti.

 

Kuvakirjassa peili on tärkeässä osassa, ja niinpä se on myös näkyvästi esillä musiikkisadun lavastuksessa. 

 

Timo Klemettisen sävellykset lähtivät Kristiina Louhen kuvitusten mielenmaisemista: 

 

”Kaikki lähti kuvista. Otin kuvan kerrallaan, katselin sitä ja pohdin mitä tunteita se herättää ja mihin suuntaan se vie musiikkia. Esimerkkinä on vaikka kuva, jossa lapsi kuvittelee kylpyhuoneessa olevansa meren rannalla valtavien simpukoiden kanssa. Se alkoi heti soida mielessäni Karibianmeren calypsona", Klemettinen kertoo Aamulehden haastattelussa.

Tällä erää kantaesityksen jälkeen ei ole luvassa muita,mutta toivon mukaan myöhemmin sen voi kokea uudelleen, ehkä jopa eri puolella Suomea tai maailmaa…

 

 

Charles Perrault´n sadusta ”Posliininukkien keisarinna” inspiraatiota ammentanut Eppu Nuotion tarina puhuu kauniisti omanarvontunnosta ja rakkauden vahvistavasta voimasta.

 

Pihaleikeissä Myrriä haukutaan rumaksi. Tyttö pahoittaa mielensä ja peittää kasvonsa hiuksillaan. Hän lähtee vaarinsa luokse ja vaeltaa hajamielisenä tyhjässä huoneistossa. 

 

Isoäiti on kuollut, mutta teksti ei viittaa siihen lainkaan. Kaipaus, muistot ja eletyn elämän kaikki kerrokset tihentyvät ainoastaan kuvitukseen. 

 

Mielipahan takia Myrri haluaa piiloutua, jopa itseltään.
Kristiina Louhen kuvitusta Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa
Sinä olet kaunis (WSOY 2020).

Kristiina Louhi luo lukuisista kiehtovista esineistä ja kirkkaista väreistä ällistyttävän tasapainoisia sommitelmia, joissa silmä lepää. Monissa kuvituskuvissaan hän kuvaa mielellään keskushenkilöitä peilin edessä. Usein katse näyttää kysyvän: minäkö se todella olen? 

 

Vaari herää päivänokosiltaan ja ilahtuu yllätysvieraasta. Vaarin mielestä Myrri on kaunein tyttö päällä maan.

 

Vaarin hyväksyvä ja rakastava katse muuttaa tytön olemuksen.
Kristiina Louhen kuvitusta Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa
Sinä olet kaunis (WSOY 2020).

Kuvakirja ja musiikkisatu ottavat, ilman huutomerkkejä, kantaa jokaisen tarpeeseen tulla nähdyksi ja arvostetuksi. 

”Elämä on yhtä villi kuin Avara luonto”

Veera Salmi: Kaunis ilma kuolla, 222 sivua, Otava 2020. Kansikuva Perttu Lämsä.

 

Yhtäkkiä muistin Vuosaaren suuret puut pihojen ja teiden välissä, kanjonia reunustavat kuusikot, jonne lapset piilottivat aarteitaan. Minä muistin ne kaikki: katuun hajonneet kännykät (niiden sisällä oli kultaa!) ja telkkarit (vanhan telkkarin kehyksissä tehdyt omat ohjelmat!), kolareissa hajonneiden auton jarruvalojen punaiset muovirubiinit, vaaleansinisen viinipullon lasinpohjan (josta pitkän hionnan jälkeen valmistui tulevaisuuslinssi!).

 

Kun ajattelin harmaantuneita lähiöitä ja niiden hiekkapihojen lapsia, en tiennyt olinko koskaan kuulunut heihin, tuskin. Minä en kai koskaan ollut kuulunut mihinkään.

 

Veera Salmen tavassa kuvata nuoruutta rouheasti, mutta tummiakaan vesiä karttamatta ja kaikesta huolimatta ilon ja elämänmyönteisyyden kautta, on paljon samaa yhdysvaltalaisen John Greenin nuortenromaanien kanssa.

 

Sekä Salmi että Green kuvaavat erityisellä heltymyksellä miljöitä, jotka voivat olla isompia maantieteellisiä alueita tai päähenkilöiden kotipaikkoja. 

 

Salmen lastenkirjasarjat, Puluboi ja Mauri, sijoittuvat Helsingin Kallioon ja Pasilaan. 

 

Perttu Lämsän useammasta kuvaruudusta koostuva kansikuva jo antaa vihjeen romaanin lajityypistä.

 

Kyse on kahden nuoren roadtripistä, joka alkaa Helsingin Vuosaaresta, ja jatkuu harhailevan reitin kautta Mikkelin, Jyväskylän, Petäjäveden, Keuruun, Virtojen, Parkanon, Porin ja Vaasan kautta vihdoin määränpäähän, Ähtäriin, sillä Isra haluaa nähdä eläinpuiston pandat.  

 

Isran perhe on muuttanut Suomeen Marokosta. Hän kokee syntymämaansa kulttuurin ja perheen odotukset painostavina: 

 

Itketti koska tiesin, että pian pitää valita oma elämä, oma suunta, ja metroasema, ei voi enää olla lapsi ja pyöriä ojissa halvoissa muotivaatteissa. Pian piti alkaa miettii jotain avioliittoo ja tulevaisuutta. 

 

Isran kielen erityispiirteet on toteutettu luontevasti. Vielä pari vuosikymmentä sitten nuortenkirjoissakin annettiin maahanmuuttajille ja uuden kielen opettelijoille usein heitä jo valmiiksi leimaava kankean suomen puhetapa.

Veera Salmi on kertonut viettäneensä kirjan kirjoitusvaiheessa paljon aikaa YouTubessa, matkustaneensa paljon metrossa ja istuneensa ostoskeskuksissa kuuntelemassa nuorten maahanmuuttajatyttöjen keskusteluja.  

 

Vanhempiensa hylkäämä Leo on asunut monissa sijaisperheissä.

 

Leo blokkaa tunteensa ja aiheuttaa usein myös tuhoa. 

Leolla on kuitenkin unelmia. Hän haluaa tulla – pilviä tutkivan isänsä tavoin –  kuuluisaksi tiedemieheksi, jonka kuva painettaisiin julisteisiin:

 

Ihmiset haluaisivat julisteen kehystettynä heidän eteiseensä kieltään näyttävän Einsteinin tilalle. Se muistuttaisi heitä siitä, että kaikilla on mahdollisuus kasvaa suuriksi. 

 

Salmi viljelee taajaan viittauksia populaarikulttuuriin ja elokuviin. 

Keskeiseksi nousee Luc Bessonin elokuva Léon, joka kertoo newyorkilaisen palkkamurhaajan Léonin ja 12-vuotiaan tytön omalaatuisesta ystävyydestä. 

 

Tärkeänä sivujuonteena romaanissa on perheen merkityksen, kodittomuuden ja jopa juurettomuuden pohdinta. 

Leo on paaduttanut sydämensä vaihtuvissa sijaisperheissä.

 

Hänen neljäntenä sijaisperheenään oli nainen, joka avautui pojalle omasta yksinäisyydestään ja kertoi ilmoittautuneensa sijaisperhetoimintaan, jotta joku ”ongelmatapaus pakotettaisiin asumaan hänen kanssaan”.

 

Nuorten psyykkisen pahoinvoinnin variaatiot ja terapiassa käymisen arkipäiväisyys  tulevat esille Isran pitkässä monologissa:

 

– – Ei nykyään kukaan kysy, et ootsä jotenkin pimee kun sä käyt jossain tutkimuksissa. On vaan hyvä, jos on joku terapia joka tiistai, kun on liikuntaa. Mä en tosiaan voi uskoo, ett meidän luokalla olis ykstoista sekoo tyttöö. Mut toisaalta, tytöillä on semivaikeeta, kun on kaikenlaista. On päänsärky. On se aika kuusta. On paha olo, anemia, lihakset kipeet, ei pysty keskittyy, ADD, on yliherkkyys tai astma tai paniikkihäiriö tai ahdistus tai semmonen et kädet aina vaan sheikkaa, on suolistohäiriö, on syömishäiriö tai mikä tahansa häiriö tai tosi paha väsymys tai masennus tai joku addiktio tai on kiusattu tai yksinäinen tai hirveen ujo et cetera et cetera loputtomiin. – –   

 

Leolla ja Isralla on kummallakin syynsä paeta. 

Heidän suhteensa syvenee pakomatkan aikana. Kerronnassa vaihtuvat Leon ja Isran näkökulmat menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteenkin. Lukija  saa näin vähitellen myös tarkentavaa tietoa Leon vanhemmista ja Isran traumatisoivista tapahtumista Mustafin auton takapenkillä. 

 

Nuoret oppivat matkan aikana, että tosielämä on yhtä villiä kuin television Avara luonto -dokumentit. 

 

Kuolema on romaanissa monin tavoin jatkuvasti läsnä. 

Lopun traagisen onnettomuuden kuvauksen osalta lukija kokee ensin tulleensa petetyksi, mutta kirjailijan vapaudella loppuratkaisu kiertyykin lopulta tyvenen puolelle. 

 

 

 

Vauva kääritään sanojen silkkiliinoihin

Sirpa Sironen-Hänninen & Henna Ryynänen: Hellästi hellien. Ohjeistus aikuiselle Leea Mattila, 32 sivua, Mäkelä 2020. 

 

 

Sirpa Sironen-Hänninen tunnetaan entuudestaan kolmesta lastenrunokirjasta ,  Ipanakerä, Leppäkertun keinutuoli ja Hymytintti (Päivä 2011, 2014 ja 2018). 

 

Hellästi hellien on sisällöltään edellisiä kokoelmia rajatumpi ja suunnattu kaikkein pienimmille, vauvoille ja taaperoille. 

 

Toiminnallisten leikkilorujen rinnalla on myös
rauhallisia runoja, jotka sopivat vaikkapa osaksi
vauvahierontaa, kuten  "Silkkilinnasella" -runo.
Henna Ryynäsen kuvitusta Sirpa Sironen-
Hännisen lorukirjaan Hellästi hellien (Mäkelä 2020). 

Sironen-Hänninen on työskennellyt pitkään lastenhoitajana, ja tämä arkinen käytännönläheisyys näkyy ja kuuluu myös runoista hyvällä tavalla.

 

Lorukirja osoittaa konstailemattomasti lastenlorujen ja runojen käyttökelpoisuuden monessa arkisessa lapsen hoitohetkessä. 

Monet lapsen arkiset hoitotoimet sujuvat nopeasti,
kun niihin yhdistetään toimnnallista loruttelua. Henna
Ryynäsen kuvitusta Sirpa Sironen-Hännisen lorukirjaan 
Hellästi hellien (Mäkelä 2020). 

 

Ukovaatteiden pukemiseen vastahankaisesti suhtautuvan lapsen huomion saa helposti kiinnittymään leikkiloruun ”Pukemiskone”:

 

Pukemiskone käynnistyy. 

Drnn, drnn! 

Mitä esiin ilmestyy? 

Drnn, drnn! 

Paita, housut, totta kai! 

Varpaat piilopaikan sai. 

Haalari ja kengätkin, 

myssy, ja kädet tumppuihin.

 

Oot valmina sääsankari, 

Ja suukon saat evääksi.

 

Kirjasta löytyy myös lorut vaipanvaihtoon, kylvetykseen,  nukahtamiseen ja erilaisiin toiminnallisiin leikkihetkiin.

Kuvituksessa lapsi on oikeutetusti pääosassa, mutta aikuisen
hellivät, hoitavat ja rakastavat kädet ovat kuvissa usein esillä.
Henna Ryynäsen kuvitusta Sirpa Sironen-
Hännisen lorukirjaan Hellästi hellien (Mäkelä 2020). 

 

Psykologin ja Theraplay-vuorovaikutusterapeutin Leea Mattilan selkeät infotekstit aikuiselle tuovat havainnollisesti esille, kuinka tärkeää lapsen kanssa höpöttely, loruttelu ja toiminnalliset leikkihetket ovat jo aivan pienellekin lapselle. 

 

Sirpa Sironen-Hännisen runot muistuttavat myös kiireen kyllästämälle nykyaikuiselle, että pieni lapsi elää tässä ja nyt.

 

Henna Ryynäsen kuvituskuvissa vauva on pääosassa. Usein häntä hoitava ja hellivä aikuinen näkyy vain hoitavina käsinä.

Lasten tietokirjoissa rajaaminen on aina viisasta

Karo Hämäläinen & Ilpo Koskela: Tampereen Linna. Kirja kirjailijasta ja hänen kaupungistaan, 39 sivua, Tammi 2020. 

 

Karoliina Suoniemi: Tehdaskaupungin lapset, kuv. Emmi Kyytsönen, 85 sivua, Avain 2020.

 

Huomenna perjantaina vietetään kirjastoissa lasten ja nuorten tietokirjapäivää. 

 

Suomen Tietokirjailijat ry:n hallinnoiman Tietokirjallisuuden edistämiskeskuksen rahaston kautta järjestetään lasten ja nuorten tietokirjailijoiden kirjasto- ja kouluvierailuita  ympäri maata. 

 

Jo pari vuotta sitten alkanut sankaritarina-buumi näkyy edelleen lasten ja nuorten tietokirjoissa. 

 

Karoliina Suoniemen Tehdaskaupungin lapset -kirjasta löytyy Tapio Rautavaaran, Gunnar Bärlundin, Paavo Nurmen, Miina Sillanpään, Martta Salmelan, Minna Canthin ja Lauri Viidan pienoiselämäkerrat. 

Niitä on sijoiteltu 1800-luvun tehdaskaupunkien elämää lasten ja nuorten näkökulmasta kertovien lukujen lomaan. 

 

Suoniemen tietokirja tekee erityistä kunniaa Tampereelle 200 vuotta sitten, vuonna 1820, perustetulle Finlaysonin tehtaalle, vaikka siinä toki mainitaan myös monta muuta suomalaista ruukki- ja tehdasyhteisöä. Mukana myös vanha  kotikaupunkini Forssa.

 

Tavallisten lasten historian tallennus on tärkeää myös nykylapsille.

Emmi Kyytösen kuvituskuva
Karoliina Suoniemen tietokirjassa  
Tehdaskaupungin lapset (Avain 2020)
havainnollistaa tehtaan lasten
vaatimatonta vaatetusta.

Tehdaskaupungin lapset sopii mainiosti varhaiskasvatukseen ja alakouluun oheislukemistoksi ja inspiraatioksi elävöittämään oman paikkakunnan historiaa.

 

Suoniemi hyödyntää tekstinsä  havainnollistamisessa jonkin verran kiinnostavia arkistolähteitä, jotka tekevät ajankuvasta nykylapselle heti elävämpää. 

Emmi Kyytsösen kuvitus jää hieman staattiseksi ja ”esittäväksi”. 

Aikalaiskuvamateriaali olisi antanut varmasti aivan toisenlaisen kuvan tehtaan lasten arjesta, mutta olisiko se ollut liiankin realistista lapsille suunnattuun tietokirjaan?

 

Lapsia tehdastyössä. Emmi Kyytösen kuvitusta
Karoliina Suoniemen tietokirjaan  
Tehdaskaupungin lapset (Avain 2020). 

Karo Hämäläisen ja Ilpo Koskelan tietokuvakirja keskittyy nykyisen kotikaupunkini Tampereen historiaan ja nykypäivään. 

 

Kirja juhlistaa kirjailija Väinö Linnan syntymän satavuotisjuhlavuotta ja Finlaysonin perustaminen mainitaan tässäkin kuvatietokirjassa ohimennen.

 

Kirja on osa Tammen suomalaisia kaupunkeja lapsille esittelevästä sarjasta, jossa on aiemmin ilmestynyt Karo Hämäläisen & Salla Savolaisen Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki (2012), Tapani Baggen & Salla Savolaisen Hämeenlinnan Janne. Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius (2015) sekä Elina Lappalaisen & Ilona Partasen Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset (2019). 

Tietokirjasarjan kirjoissa on usein kaksi rinnakkaista juonta, toinen nykyajassa ja toinen historiassa.

 

Näkymä Tammelan torilta sisältää myös mustamakkaran
tuotesijoittelua! Ilpo Koskelan kuvitusta
Karo Hämäläisen kuvatietokirjaan Tampereen Linna
(Tammi 2020). 

Sisarukset Akseli ja Elina viettävät kesää isovanhempiensa luona ja tekevät yhdessä matkan Tampereelle. Naapurilta lapset saavat tehtäväkseen etsiä Tampereelta linnan, joka on maankuulu. 

 

Eihän Tampereella ole linnaa!  

Jussi lupaa kaksikymppiä, jos otamme kuvan linnasta.  

Kännykän akussa on täydet palkit. 

 

Lapset löytävät useammankin vaihtoehdon, kunnes pääkirjasto Metsosta löytyy se oikea Linna.

 

Reima ja Raili Pietilän arkkitehtuuri pääsee komeasti esille.
Ilpo Koskelan kuvitusta Karo Hämäläisen kuvatietokirjaan 
Tampereen Linna (Tammi 2020). 

Tampereen ikonisia rakennuksia ja kuuluisia taiteilijoita vilahtelee tekstissä ja Ilpo Koskelan kuvituksessa taajaan.  

Koskela on selvästi rentoutuneempi aikuisten kuvaajana. Akselin ja Elinan persoonissa ei ole samanlaista luontevuutta.

 

Todennäköisesti aiempien kirjojen formaatti on sitonut myös Karo Hämäläistä: aihioita on nyt vähän liikaakin. Väinö Linnan tuotannon merkityksen avaaminen tuskin puhuttelee vielä alakouluikäistä lasta. Yläkoulussa ja varsinkin lukiossa Linna-analyysi voisi osua jo otollismpaan kohdeyleisöön.

Väinö Linnan elämästä kertova lautapeli innostanee lähinnä
aikuista. Tärkeässä osassa kuvan oikeassa yläkulmassa myös
Tuntemattoman sotilaan teilannut kriitikko Toini Havu! 
Ilpo Koskelan kuvitusta Karo Hämäläisen kuvatietokirjaan 
Tampereen Linna (Tammi 2020). 

Ihmeellinen kukka

Hannu Mäkelä & Kristiina Louhi: Tyttö ja unen kukka. Satu lapsille ja aikuisille, Tammi 1996.

 

Olen jo hyvän aikaa povannut lastenkirjallisuuteenkin jonkinlaista viherkasvibuumia. 

 

Sen verran iso trendi viherkasvit ovat sisustuksessa.   

 

Kuluvalla viikolla vietetään Huonekasviseuran ja Puutarhaliiton valtakunnallista huonekasviviikkoa.  

 

Teemaviikon kunniaksi luin uudelleen Hannu Mäkelä ja Kristiina Louhen lastenkirjan Tyttö ja unen kukka.

 

Tyttö on ollut pitkään sairaana ja vanhemmat ovat asiasta huolissaan. 

Tyttö, Liisa, on unen ja valveen rajamailla.

Tytön ihmetys viherkasvien äärellä tulee
hienosti esille kehon kielessä ja ilmeessä.
Kristiina Louhen kuvitusta Hannu Mäkelän tekstiin
lastenkirjassa Tyttö ja unen kukka (Tammi 1996).  

Unessa Liisa päätyy pieneen punaiseen, mummolaa muistuttavaan tupaan, joka näyttäytyy eräänlaiseen elämän ja kuoleman odotustilana. 

Pieni talo täynnä viherkasveja. 

 

– –  Oli neljä ikkunaa, yksi jokaisella seinällä, ja ikkunalaudoilla kukkia, niin paljon kuin niille mahtui. Ne peittivät valoa, siksi huoneessa oli hämärä. Ja kun tyttö käänsi katsettaan hän näki, että kaikenlaisia ruukkukasveja oli huoneen seinustoillakin. Miten niitä näin paljon yhteen pikkutaloon oli siunaantunut? Ei, tämä oli jo liikaa, vähän niin kuin sadussa. Ja siksi kai ne kukat nostelivat lehtiään ja suoristivat varsiaan ja käänsivät kauniit kasvonsa kohti tyttöä ja alkoivat puhua yhteen ääneen. – – 

 

Unessa tyttö voimaantuu viherkasvien äärellä. 

Hän sitoutuu hoitamaan niitä ja kasvit myös kärttävät häntä jäämään tupaan pysyvästi. Mutta koti vetää äkkiä tyttöä voimakkaasti puoleensa… 

Kaktuksen nopeasti kuihtuva kukinto toimii
myös vertauskuvana elämän lyhyydestä
ja katoavaisuudesta. Kristiina Louhen kuvitusta
Hannu Mäkelän lastenkirjaan Tyttö ja unen kukka
(Tammi 1996). 

Vaatimaton kaktus pyytää Liisaa jäämään vielä yhdeksi yöksi.  

 

– – Se oli ihmeellinen kukka, mitään sellaista ei tyttö ollut elämässään nähnyt. Ja niin pienestä ja piikikkäästä kaktuksesta syntynyt. 

 

Näkikö hän oikein, uneksiko vain, ei. Sillä pikku kaktus katsoi äneen ylpeänä ja kysyi sitten:

 

– No, kannattiko odottaa. 

Eikä tyttö voinut muuta kuin hymyillä. Kaktus oli tiennyt mitä tapahtuisi: se oli halunnut näyttää hänelle kukkansa, ei vain ollut voinut puhua siitä mitään. Ja hän… hän oli jaksanut odottaa… kuitenkin. Ja kaktuksen kukka kohosi siihen aivan hänen silmiensä eteen ja avautui aina vain ja päästi äänenkin, se soi kuin taivaan torvi. 

Olennaista on, että kauniin kukan saa lukija ja kuvan katsoja kuvitella mieleisekseen ihan itse.   

Kun Liisa herää, äiti huomaa heti kuumeen laskeneen ja on helpottunut.

 

Kukkakaupan kaktusvalikoimaa. 
Kristiina Louhen kuvitusta
Hannu Mäkelän tekstiin lastenkirjassa 
Tyttö ja unen kukka (Tammi 1996). 

Myöhemmin Liisa haluaa hankkia omia viherkasveja. Kukkakaupassa huomio kiinnittyy myös pieneen, vaatimattomaan kaktukseen.

 

Hannu Mäkelän teksti on hänelle tyypillistä pohdiskelevan poljennon rytmittämää ajatusten virtaa.

 

Kristiina Louhen vesiväriä ja tussia yhdistävä kuvitus tuo tarinaan sananmukaisesti juurevuutta ja konkretiaa. 

 

Huomiota ansaitsevat myös sisäkansien herkät grafiikan vedokset kasvien yksityskohdista, siemenistä ja nupuista.

 

 

Muita lastenkirjoja viherkasvien kasvattamisesta ja kasvun ihmeestä:

 

Ralf Efraimsson & Pia Beckman: Sormet multaan! Istutetaan siemeniä, sipuleita ja pistokkaita, suom. Kaisu Tupala, Mäkelä 2018.

Tiina Suominen: Kas kas kasvamaan, kuv. Leena Airikkala, Tammi 1995.

 

Maria Vuorio & Leena Lumme: Annin päivä, Lasten Oma Kirjakerho 1987.

 

Sue Tarsky, Grahame Corbett & Amanda Severne: Ikkuna- ja parvekekukat, Nuori puutarhuri 1, suom. Leena Sneck, WSOY 1980.

 

Sue Tarsky, Will Giles & Jane Wolsak: Huonekasvit, Nuori puutarhuri 2, suom. Leena Sneck, WSOY 1980.

Rosemary Verey, Barbara Firth, Elizabeth Wood & Jane Wolsak: Mauste- ja tuoksuyrtit, Nuori puutarhuri 3, suom. Leena Sneck, WSOY 1981.

Sue Tarsky, Grahame Corbett, Will Giles & Jane Wolsak: Mehikasvit, Nuori puutarhuri 4, suom. Leena Sneck, WSOY 1981.

 

Christina Björck & Lena Andersson: Linnea kylvää ja kasvattaa, suom. Marja Kyrö, Otava 1980.

 

 

 

Mitä kuuluu lastenkirjailijoille ja koko kentälle – ja Tuukka-Omarille ?

 

Niina Hakalahti: Mitä kuuluu, Tuukka-Omar? Kuv. Jukka Lemmetty, 109 sivua, Myllylahti 2020. 

 

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannuskenttä on ollut Suomessa jo pitkään murroksessa. 

Moni pitkän uran kirjailijana tai -kuvittajana tehnyt on joutunut parkkiinnuttamaan nahkaansa, kun käsikirjoitus ei olekaan mennyt ”automaattisesti” läpi vanhalla kustantajalla. 

Hylsyjä on perusteltu esimerkiksi kustannusohjelman muutoksilla tai liian pienillä myyntiluvuilla. 

Samaan aikaan moni kustantamo on muuttanut markkinointistrategioitaan. 

Kuka vielä muistaa isojen kustantamoiden mainoksia kirjasesongin kiinnostavista lasten- ja nuortenkirjautuuksista? 

Veikkaan, että melko harva. Silloin elettiin 1980-lukua…

Nyttemmin isojen kustantamoiden mainosbudjetti kuluu lähinnä jo entuudestaan lukijoiden, lainaajien ja kirjan ostajien hyvin tuntemiin suosikkeihin. 

 

Periksi antamattomat tekijät ovat kuitenkin jo kehitelleet myös uusia, innovatiivisia ja ennen kaikkea yhteisöllisiä selviytymisstrategiota. 

Vuosi sitten perustettiin esimerkiksi VaLas-kollektiivi (lyhenne sanoista vapaat lastenkirjailijat). 

 

Yhä useammasta lastenkulttuurin parissa töitä tekevästä on tullut (luomis)pakon edessä multitaskaaja, joka joutuu ottamaan hoitaakseen omakustantajana teoksen kirjoittamisen / kuvittamisen lisäksi myös editoinnin, taiton, painatuksen, markkinoinnin ja kirjan jakelun jälleenmyyjille, kirjastoille ja kriitikoille. 

 

Vielä kymmenisen vuotta sitten oli itsestäänselvää, että suuren kustantamon kautta julkaisevan lasten- ja nuortenkirjailijan ja / tai kuvittajan kirjasesongin uutuudet saavat myös näkyvyyttä suurimpien medioiden kulttuuri- ja kirjallisuusosastoissa.

Nyttemmin sekään ei enää ole itsestäänselvää. 

Suomessa on 2010-luvulla entistä enemmän lasten- ja nuortenkirjailijoita ja -kuvittajia, joiden teoksista ei ilmesty missään mitään arvioita, vinkkiä, nostoa tai suositusta. 

                                                              ********

 

Niina Hakalahden Tuukka-Omar -sarjan neljä aiempaa osaa ilmestyivät Tammen kautta vuosina 2010–2016 osana Tammen helppolukuista Kirjava kukko -sarjaa.

 

Syyriasta Suomeen muuttaneen arabi-isän ja suomalaisen äidin monikulttuurisuuteen rakkaudella kasvattama Tuukka-Omar oli tervetullut lisä lastenromaanien hahmogalleriaan. 

 

Pojan valoisaa elämänasennetta ei himmennä edes se, että hän vielä alakouluikäisenäkin pissaa joskus sänkynsä yöllä märäksi.  

 

Tammi ja WSOY uudistivat helppolukuisten lastenkirjojen konseptia ja perustivat 2017 uuden Lukupalat-sarjan,  ja siinä yhteydessä useampi lukutaidon alkuun suunnattu sarja (Tammen Keltanokka, Kirjava kukko, Vihreä varis ja WSOY:n Werneri) lakkautettiin.

 

Tuukka-Omarille  ei Tammessa löytynyt enää julkaisupaikkaa ja siksi sarjan viides osa ilmestyi keväällä Myllylahden kautta.  Sarjan kannalta oli erityisen onnekasta, että sen alkuperäinen kuvittaja Jukka Lemmetty halusi kuvittaa myös uuden osan.  Näin sarjasta kiinnostuvat tuntevat omikseen myös Tuukka-Omarista kertovat aiemmat osat.

 

Lastenromaani Mitä kuuluu, Tuukka-Omar? ottaa kantaa lapsiperheiden erilaisiin kulutustottumuksiin ja elämäntapoihin.   

 

Tuukka-Omarin ja Paavon shakkikerhoon tulee uusi poika, Julius, joka on äskettäin muuttanut paikkakunnalle. 

 

Juliuksen pikkujouluissa on ylenpalttisen
runsas herkkupöytä. Jukka Lemmetyn kuvitusta
Niina Hakalahden lastenromaaniin
Mitä kuuluu Tuukka-Omar? (Myllylahti 2020). 

Julius kutsuu pojat uuteen hulppeaan kotiinsa pikkujouluihin. Tuukka-Omar ja Paavo ovat hämmentyneitä Juliuksen kodin mittasuhteista, uima-altaasta ja kauko-ohjattavista eteisen peiliovista.

Pojat vievät pikkujoululahjoiksi itse tehdyt sarjakuvan ja shakkiaiheiset pelikortit. 

Juliuksen äiti toteaa korrektisti, että poikien lahjat ovat ”uniikkeja”. 

Pojilla ei ole liioin mitään käsitystä siitä, mitä tarkoittavat sanat "uniikki",  ”plaseeraus” ja ”spa”.

 

 – Siellä oli monia niin hienoja lahjoja, että vaikka olisin ottanut säästöpossusta vuoden viikkorahat, ei olisi riittänyt, Paavo sanoi Tuukka-Omarille hiljaa. 

 

Jukka Lemmetyn karikatyyrinen tussi pääsee parhaiten oikeuksiinsa
 lähikuvissa. Lemmetyn kuvitusta Niina Hakalahden
lastenromaaniin Mitä kuuluu Tuukka-Omar? (Myllylahti 2020).  
 

Paavon yksinhuoltajaisä tekee parhaansa kodin kunnostuksessa, mutta Paavon isoveljeltä palaa pinna, kun liesi ja mikroaaltouuni menevät yhtä aikaa rikki. 

Isä on mielestään tehnyt hyvät kaupat, kun on saanut ystävänsä tarpeettoman mikroaaltouunin edullisesti. 

 

Paavo ei yhdy isän iloon: 

 

– Arggh! Haluan tavaroita kaupasta! Sellaisia tavaroita, joissa on muovi päällä tai ne on laatikossa, jota ei ole vielä avattu, Paavo sanoi.

 

Paavon ja Tuukka-Omarin vanhemmat antavat henkisten ja aineettomien arvojen kautta lapsilleen sellaista rikkautta, jota myös Julius kadehtii. 

 

Realistiseen kerrontaan tulee pientä
fantasiajuonnetta, kun Tuukka-Omar lentelee välillä
sänsä kanssa matolla Jukka Lemmetyn kuvitusta 
Niina Hakalahden lastenromaaniin
Mitä kuuluu Tuukka-Omar? (Myllylahti 2020). 

Monikulttuurisuus ja -kielisyys ja kielitietoisuus ovat nykyisin jo opetussuunnitelmissa. 

Tuukka-Omar vertailee äidinkielen ja isänkielen eroja, ja hänen mielestään isänkielessä ”silitetään sanoilla”. 

 

Isä myös toteaa erittäin viisaasti, että ”Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, riittää, että on hyvä mieli”. 

 

Tuukka-Omar puhuu arkisista asioistaan vanhempiensa ja muiden läheisten kanssa. 

Paavon ja hänen luottoystävyyden kuvaukselle on vaikea löytää vertailukohtaa nykylastenromaanien joukosta. 

Pojat ymmärtävät toisiaan ilmeiden ja sanattomien viestin kautta.

 

Lastenkirjallisuuteen tarvitaan edelleen moniäänisyyttä, rosoa ja lempeää muistutusta siitä, että lukeva lapsi ei aina tarvitse kohellusta ja viliseviä yksityiskohtia lukemaansa kirjaan.

 

Tuukka-Omar on omintakeinen, joissakin arkisissa asioissa jopa hieman jumittava pikkupoika, joka kuitenkin valloittaa nimenomaan tavallisuudellaan. 

On tärkeää, että lapsi saa esikuvikseen myös tällaisia tuiki tavallisen arjen supersankareita.

Lastenkirjahylly täyttti pari päivää sitten 11 vuotta. 

Kiitos kaikille kyydissä pysyneille ja uusillekin lukijoille.