Montako lintua olet jo bongannut tänä keväänä?

Karoliina Pertamo: Lintunaapurini. 32 sivua. S&S 2019.

Olen viimeisen vuoden ajan ollut välillä jopa kainaloitani myöten kotimaisen lasten ja nuorten tietokirjatarjonnan parissa erään kirjahankkeen tiimoilta. 

 

Tietokirjat ovat myös teemana kesäkuun alussa ilmestyvässä Lastenkirjainstituutin Onnimanni-lehden kakkosnumerossa.

 

Kotimainen lasten tietokirjallisuus on runsastunut vuosituhannen taitteesta lähtien. Arvostus on noussut myös tekijöiden keskuudessa ja tietokirjoille jaetaan entistä enemmän palkintoja (mm. Lauri Jäntin säätiön kolmen vuoden välein jaettava palkinto ja Suomen Tietokirjailijat ry:n vuosittain jakama Tietopöllö-palkinto).  

 

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden omissa palkinnoissa tietokirjat jäävät edelleen valitettavan usein katveeseen, vaikka monissa yhdistetään jouhevasti faktaa ja fiktiota. 

Lastenkirjakritiikin vähentyminen on myös osaltaan hankaloittanut suuren yleisön käsitystä kotimaisen lasten tietokirjallisuuden monipuolisuudesta ja visuaalisesta laadusta.

 

Karoliina Pertamon kuvatietokirja Lintunaapurini on hyvä esimerkki siitä, kuinka alle kouluikäisellekin lapselle voidaan tarjota kompaktia ja ikätasoon suhteutettua tietoa kiinnostavasti ja houkuttelevasti.  

Monet lasten käännöstietokirjat synnyttävät jopa ähkyn tunnetta yrittäessään pakata aivan liikaa tietoa aukeamilleen. Niiden ongelmana on usein myös se, että niiden tietoainesta ei välttämättä ole lainkaan mukautettu Suomen oloihin. Siksi kotimaisuus on lasten tietokirjoissa aina verraton valtti käännöksiin nähden.

 

Erityisen miellyttävää Pertamon tietokuvakirjassa on selkeä ja lapsilukijan kannalta konstailematon kieli. 

Johdantoaukeamalla annetaan yleistä ohjeistusta lintujen tunnistamiseen:

 

Eri linnut asuvat erilaisissa paikoissa. On lajeja, jotka asuvat vain meren rannalla, ja lajeja, joita näkee Suomessa vain kun ne ovat muuttomatkalla maamme yli. Tunnistamista helpottaa, kun mietit, missä ja mihin vuodenaikaan linnun näit.

 

 

Aikuisten lintukirjoissa kuvitus on usein pääosin valokuvakuvitusta. 

Lapsilukijan kannalta Pertamon digitaalinen maalaustekniikka on kiinnostavampaa. Lintujen lajityypilliset erityispiirteet, väritys ja koon suhteutus muihin lintuihin tulee kuvituksesta hyvin esille. 

 

Lintuja esitellään niiden luontaisen elinpiirin mukaan.
Tässä puutarhan linnustoa. Karoliina Pertamon kuvitusta
tietokuvakirjaan Lintunaapurini (S&S 2019).

 

Kirjan aukeamilla esitellään Suomen yleisimpiä pihapiirin, metsien ja rantojen lintuja. Niiden elinpiirit, ravinto ja ulkoasuun liittyvät erityistuntomerkit ja koko esitellään helposti omaksuttavassa muodossa. 

Lintujen ääntelyä kehotetaan kuuntelemaan esimerkiksi Luontoportti-sivuston kautta. 

 

Lintunaapurini on hyvä esimerkki lastenkirjojen nykysuuntauksesta tutustuttaa lapsia lähiluontoon luontevasti ja innostavasti. 

 

Kirja on ilmestynyt yhteistyössä Birdlife  Suomi Finlandin kanssa. 

Lähdeluettelot eivät ole vielä likimainkaan vakiintuneet lasten tietokirjoihin. Näiltäkin osin Pertamon kirja on poikkeuksellisen onnistunut. Kirjan lopusta löytyy lapsille sopivia lintu- ja tietokirjoja ja mukaan on päässyt myös Reetta Niemelän, Sanna Pelliccionin ja Mia Röngän Nähdään majalla! Lintuagentit -kuvakirja. 

Lopussa kannustetaan lasta myös kirjaamaan lintuhavaintojaan erityiseen havaintovihkoon. 

 

Aukeaman tekstissä kerrotaan mm. paikkalintujen ja vaelluslintujen
sekä osittaismuuttajien ja muuttolintujen välisistä eroista.
Karoliina Pertamon kuvitusta tietokuvakirjaan 
Lintunaapurini (S&S 2019).

 

 

Pertamon tänä vuonna ilmestyneen kartonkisen kuvakirjan Lintu sanoo (S&S 2023)  olen arvostellut Kuvittaja-lehden ykkösnumerossa.

 

Viherkasvi johdattaa seikkailuun

  

Anne Muhonen: Monstera Deliciosa 1: Löytäjä saa pitää, 60 sivua. Hertta Kustannus 2023.

 

 

Olen jo pitkään povannut, että viherkasviharrastus rantautuisi jollakin tapaa myös lastenkirjoihin.

 

Aikuisten romaaneissa buumi on jo nähtävillä.

Esimerkiksi Katariina Vuoren Kasvun paikka ja Juurikasvua (Otava 2022 ja 2023) ilkamoivat kepeästi viherkasvimaniasta kärsivän  keski-ikäisen naisen edesottamuksilla.

Elina Airion esikoisromaani Metsässä juoksee nainen (Gummerus 2022) käyttää viherkasveja myös allegoriana mielen hajoamiselle. 

 

Anne Muhoselta on ilmestynyt Avain-kustantamon kautta aiemmin tänä vuonna Vasta-alkajan viherkasvikirja. 

Myös hänen sarjakuva-albumissaan Älä unohda minua (Avain 2021) merkittävänä miljöönä on kukkakauppa.   

 

Monstera Deliciosa -sarjakuvan voi ajatella vinkkaavan silmää aikuiselle peikonlehtiharrastajalle, viittaahan sarjan nimi jättipeikonlehden latinankieliseen nimeen. 

Lapsi voi sen sijaan lukea sarjakuva-albumin ensisijaisesti arkea ja fantasiaa toisiinsa lomittavana yllättävänä seikkailuna.

 

Kolme kaverusta, Alaska, Skippy ja Moussa, löytävät kadulta kummallisen kiven, jossa on kaksi reikää. Pian sen jälkeen he kuulevat läheiseltä roskakatokselta outoa ääntä, joka johdattaa heidät hylätyn jättipeikonlehden luokse. Alaska ottaa kasvin hoteisiinsa.

Mummo tunnistaa heti kasvin jättipeikonlehdeksi.
Anne Muhosen kuvitusta sarjakuvatarinaan 
Monstera Deliciosa 1: Löytäjä saa pitää (Hertta Kustannus 2023). 

Poika konsultoi puheimitse  mummoaan kasvin tarkemmasta lajimäärityksestä. 

Pian pojan kotiin ilmaantuu Monsteramaisteri Neyney. Tavallisesti se pystyy liikkumaan näkymättömyysviitan turvin huomiota herättämättä, mutta syystä tai toisesta se tulee nyt Alaskalle näkyväksi. 

Neyney ilmiintyy kukkaruukusta, jonne löytökasvi on Alaskan 
äidin avustuksella istutettu. Anne Muhosen kuvitusta sarjakuvatarinaan 
Monstera Deliciosa 1: Löytäjä saa pitää (Hertta Kustannus 2023). 

Juoneltaan tihentyvän fantasiaseikkailun kupeessa kuvataan myös Alaskan perheen tavallista perhearkea: äidilllä riittää kiirettä kaksosten hoidossa, Alaska haaveilee omasta lemmikkieläimestä ja ikävöi isäänsä, joka reissaa paljon valokuvaajana eri puolella maailmaa.   

Neyney ja Alaska  kavereineen lähtevät keskellä yötä suurkäräjille jäljittämään kadonnutta aarretta.  

Seikkailu luvataan saattaa päätökseen  kakkososassa, Ässä hihassa. 

 

Anne Muhosen piirrostyyli on eloisaa ja selkeää. Puhekuplien tekstaus on helppolukuista, joten sarjakuva sopii myös hiljattain lukemaan oppineelle lapselle itse luettavaksi. 

Hertta Kustannus on uusi helsinkiläinen pienkustantamo, jonka ensimmäisen vuoden valikoimaan mahtuu lastenkirjojen lisäksi muun muassa fantasiaa, scifiä ja elämäntaito-oppaita aikuisille.  

 

Kun koira on kotona, mitä tahansa voi tapahtua!

Anja Erämaja & Hanna Erämaja: Veikko tahtoo ulos. 33 sivua, Enostone 2023.

Ted Forsström & Åsa Lucander: Snälla Stella, sluta skälla! 34 sivua, Förlaget 2023.

 

Onpas kiinnostavaa, että koirat ovat lisääntyneet samaan aikaan sekä lasten- että aikuistenkirjoissa!

Meri Werkkomäen esikoisromaanissa  Koira (Kosmos 2023) nainen herää asunnostaan koiran kanssa, vaikka ei omista koiraa. Koira johdattaa naisen kohtaamaan asioita, joita tämä on aiemmin halunnut lakaista maton alle.  

 

Äidin ja tyttären, Anja ja Hanna Erämajan, yhteinen kuvakirja Veikko tahtoo ulos on hyvä esimerkki siitä, kuinka lastenkulttuuri leviää nykyisin monelle alustalle. 

 

Luppakorvainen Veikko-koira on tullut jo aiemmin tunnetuksi duo Tuija Rantalaisen ja Veikko Vahtikoiran esittämistä, Anja Erämajan yhdessä Rantalaisen kanssa sanoittamista sekä  Rantalaisen säveltämistä lastenlauluista. 

Veikko tahtoo ulos -esitys sai maaliskuussa ensi-iltansa myös Musiikkiteatteri Kapsäkissä.

 

Veikko-koira on tylsistynyt. Emäntä on ulkoiluttanut Veikon super-aikaisin ja rientänyt omiin töihinsä.

 

Runoilijana tunnetun Anja Erämajan neljäs lastenkirja on Veikon tajunnanvirtaa, assosiaatioiden ketjua ja eräänlaista proosarunoa. 

Kuvitus ei kyseenalaista Veikon tulkintoja tai aistimuksia.
Hanna Erämajan kuvitusta Anja Erämajan tekstiin kuvakirjassa
 Veikko tahtoo ulos (Enostone 2023).

Hellyydenkipeä ja huomiohakuinen Veikko-koira toivoo lukijalta rapsutuksia ja pyytää kääntämään sivua, näin lukutilanteesta tulee moniaistinen kokemus. 

Joutenolo on usein hyvästä, mutta Veikko pitkästyy perusteellisesti, kunnes emäntä palaa kotiin ja Veikko pääsee vihdoin ulos.

 

Hanna Erämajan kuvitus lähtee tekstin tavoin usein laukalle,  mielikuvien ja assosiaatioiden vietäväksi.

Enemmän konkretiaa koiraperheen arkeen löytyy Ted Forrströmin ja Åsa Lucanderin kuvakirjasta, jossa siinäkin sisätiloissa olevan koiran reaktiot antavat tarinalle juonen.

 

Isän ja lapsen yhteinen kirjanlukuhetki keskeytyy kerta toisensa jälkeen Stella-koiran haukkumiseen. 

Ylivirittynyt Stella-koira kuulee ääniä ja kokee koiranluontonsa mukaisesti tarpeelliseksi ilmoittaa niistä isäntäväelle. 

Tältä näyttää Stellan hurja visio siitä, kun oravat
valtavaavat keittiön. Åșa Lucanderin kuvitusta Ted Forrströmin
 tekstiin kuvakirjassa Snälla Stella, sluta skälla (Förlaget 2023).

Åsa Lucanderin kuvitus ottaa todesta Stellan hurjimmatkin visiot erilaisten äänien ja tuoksujen aiheuttajista: miltä näyttäisi, jos oravat valtaisivat perheen keittiön tai vieraat koirat valtaisivat kodin? 

 

Kodin interiööristä löytyy paljon yksityiskohtia tutkittavaksi.

Vihdoin lukurauha on taattu: Stella on kaikesta vahtimisesta 
väsähtänyt, ja huoneesta kuuluu vain sen tasainen kuorsaus.
Åșa Lucanderin kuvitusta Ted Forrströmin
 tekstiin kuvakirjassa Snälla Stella, sluta skälla 
(Förlaget 2023). 

 

Myös tässä kuvakirjassa rauha palautuu siinä vaiheessa, kun perheenäiti palaa ostoskassien kanssa kotiin. 

Lauma on koossa ja Stellakin voi rentoutua.

Näyttely nuortenkirjallisuuden pirkanmaalaisista uudistajista

Kirjailijapotretti © Emmi Jormalainen 

Kaverusten kirjakapina. Asko Martinheimo ja Uolevi Nojonen nuortenkirjallisuuden uudistajina. IBBY Finlandin kokoama näyttely Tampereella Työväenmuseo Werstaan Komuutissa 14.4.–4.6.2023 museon aukioloaikoina. Vapaa pääsy. 

 

 

 

 

 

Suomalaisen  lasten- ja nuortenkirjallisuuden historiasta on tehty eri aikoina lähestymistavaltaan ja laajuudeltaan erilaisia poikkileikkauksia. Kirjailijat ovat päässeet kertomaan teostensa synnystä ja heidän tuotantoaan on esitelty erilaisissa kirjailijahakemistoissa. 

 

Toisinaan on tarpeen tehdä kirjailijoiden kuolemankin jälkeen summausta heidän elämäntyönsä merkityksestä. 

 

IBBY Finlandin työryhmä (Maija Karjalainen, Maija Korhonen, Marketta Könönen ja Ismo Loivamaa) on  toteuttanut Tampereen Työväenmuseo Werstaan sympaattiseen näyttelytilaan, Komuuttiin, jo kolme pirkanmaalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta esittelevää näyttelyä. 

 

Ensimmäinen esitteli Leena Härmän (1914–2008) monipuolista lasten- ja nuorten- ja näytelmäkirjailijan uraa vuonna 2019. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 2021, oli  Rauha S. Virtasen (1931–2019) tuotannon esittelyn vuoro.

 

Uusin, viime perjantaina avattu näyttely, esittelee Uolevi Nojosen (oik. Ylä-Nojonen, 1939–2021) ja Asko Martinheimon (oik. Matsson, 1934–2002) elämäntyötä ja tuotantoa.

 

Nojosta ja Martinheimoa yhdistää useampikin asia. 

 

Kumpainenkin teki pitkän työuran kansakoulun ja peruskoulun opettajana. 

Pirkanmaalaisuus lujitti kirjailijakollegoiden yhtedenpitoa. He kirjoittivat yhdessä salanimellä A. U. Pirkkala kaksi varhaisnuortenkirjaa Juttu on Tandem ja Tandem iskuu suoneen (WSOY 1982)

Vuonna 1967 järjestettiin Pirkanmaan nuorisoromaanikilpailu, jossa Martinheimon käsikirjoitus sai ensimmäisen palkinnon ja Nojonen sai kunniamaininnan. Molemmat käsikirjoitukset ilmestyivät seuraavana vuonna WSOY:n julkaisemina nuortenromaaneina Polttaa, polttaa…  ja Sigmund Freudin kaamea flunssa. 

Nojonen debytoi kirjoituskilpailun kautta. 

Martinheimolta oli ilmestynyt aiemmin Valistuksen kustantamina kokoelma Näytelmiä kouluille ja nuorisokerhoille sekä varhaisnuortenromaani Tulvaniityn päämaja (1965).

Vitriinissä Asko Martinheimon tuotannostaan
saamia mitaleja, mm. Anni Swanin mitali, sekä 
poikien isälleen nikkaroima pursi, jossa
on sulkakynä purjeena. © Kuva PHH.

 

Toisessa vitriinissä on esillä Uolevi Nojosen kirjailijan
työn tarpeistoa, mm.matkakirjoituskone ja ruskea huopahattu. © Kuva PHH. 

Sekä Martinheimo että  Nojonen kirjoittivat myös kuunnelmia, tv-näytelmiä ja tv-sarjoja sekä näytelmiä lapsille, nuorille ja aikuisille.   

Nojosella oli lahjoja myös kuvataiteilijana. 

Kun Martinheimo lavensi tuotantoaan 1980-luvulla fantasiaan, hän luonnosteli lyijykynäpiirroksiinsa Tuhkanaama ja Taivaantakoja -kirjansa (WSOY 1987) henkilögalleriaa. Esimerkkejä näistä löytyy myös Werstaan näyttelystä. 

 

Martinheimon ja Nojosen 55 vuotta sitten ilmestyneet teokset uudistivat merkittävästi modernia suomalaista nuortenromaania erityisesti kuvatessaan nuoruuden ja aikuisuuden taitekohdassa eläviä poikapäähenkilötä. 

Nojosen esikoisesta olen kirjoittanut kirjailijan 80-vuotis-syntymäpäivän kunniaksi kesällä 2019 Lastenkirjahyllyyn.

 

Martinheimon Polttaa, polttaa… -kirjan luin pitkästä  aikaa viikonloppuna uudelleen, ja hämmästyin sen rohkean-modernia kerronnallista otetta. 

Henkilöiden välinen vuoropuhelu esitetään näytelmäkäsikirjoitusten tapaan siten, että puhujan etu- tai  sukunimi ilmoitetaan tekstissä toistuvasti. 

Päähenkilö Ami suorittaa kesäyliopistossa englannin ehtojaan ja on kesätöissä rakennustyömaalla apupoikana. Romaani kuvaa Amin elämää viikon ajan; siihen mahtuu paljon tapahtumia, kohtaamisia, tunnelmia ja sisäistä kasvua. 

Israelin hyökkäys Egyptiin kuohuttaa uutisissa, mutta samalla tuodaan esille Suomen vasta 50-vuotinen itsenäisyys, johon kansalais- ja talvi- ja jatkosodat vielä luovat pitkät varjonsa. 

 

Vielä 1970-luvulla nuortenkirjallisuus ylsi suurimpienkin sanomalehtien kulttuuriosastoille kantaaottavien keskusteluiden pohjaksi. 

Asko Martinheimo otti tarvittaessa hyvinkin räväkästi kantaa moniin luottamus- ja yhdistystoimissa havaitsemiinsa epäkohtiin toimiessaan Suomen Nuorisokirjailijat ry:n puheenjohtanana (1969–1971), Pirkkalaiskirjailijat ry:n varapuheenjohtajana (1971—1988), ja valtion kirjallisuustoimikunnan jäsenenä  (1986—88 sekä varapuheenjohtajana 1989—1991). Asko Martinheimo oli myös Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin (nyk. Lastenkirjainstituutti) perustajajäseniä. 

Martinheimo kehitti  Tampereen Yhteiskoulun opettajan toimessaan luovan kirjoittamisen opintoja ja hän opetti myös kirjoittamista Oriveden opistossa. Kenties näiden töiden oheisena syntyi oivallus lyhytproosan merkityksestä kouluopetuksessa. 

Mestarilaukaus ja muita kertomuksia (WSOY 1983), Kivensiruja. Seitsemän kertomusta (WSOY 1992) ja Isojalkainen poika. Kuusi tositapausta (WSOY 1996) hakevat edelleen vertaistaan nuorten novellistiikassa.

Lasten- ja nuortenkirjailijoiden etujärjestön 25-vuotisjuhlavuotena
 1971 Martinheimo otti kantaa edustamansa kirjallisuuden 
osa-alueen asemaan. Näyttelyssä esillä oleva kirjoitus julkaistiin 
Turun Sanomissa ja Suomen Sosialidemokraatissa 8.10.1971. 
Kuva © PHH. 

 

Kaverusten kirjakapina -näyttely tekee monipuolisesti kunniaa kahdelle suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kehittäjälle. 

Näyttely havainnollistaa myös kiinnostavasti nuortenkirjallisuuden kansitaiteen kehitystä eri vuosikymmeninä.

Ismo Loivamaan näyttelyjulkaisuun kirjoittama  artikkeli "Kuiskaus kuuluu huutoa paremmin" luotaa kattavasti Nojosen ja Martinheimon tuotantoa.  

Toivon mukaan artikkeli kannustaa myös eri-ikäisiä lukijoita tutustumaan kirjailijoiden tuotantoon. 

 

© Kuvat PHH

 

Kiehtova aikakudelma yhdistää menneen, tulevan ja nykyhetken

 

Suvi Nurmi: Ajankaitsija. 320 sivua. Myllylahti 2023. Kansikuva Karin Niemi.

Suvi Nurmi: Etsijöiden aika. 312 sivua. Myllylahti 2022. Kansikuva Karin Niemi. 

 

 

Jotkut ihmiset ovat aikamatkaajia niin kuin mä ja Oona ja kaikki noi sun tapaamat ihmiset tuolla alhaalla. Aikamatkaajuus kulkee suvussa, ja meille se on tullut äidin puolelta. Se on kuitenkin tosi harvinaista, ja suurin osa ihmisistä on ihan tavallisia, niin kuin sä ja isä, ja niitä aikamatkaajat kutsuvat mundaaneiksi. Useimmat ihmiset eivät tiedä aikamatkaajien olemassaolosta, ja se on ihan hyvä. Nyt sä kuitenkin tiedät mutta on tosi tärkeää, että se sä et kerro kenellekään, sillä vaan harvat suhtautuu meihin hyvin. On olemassa sellaisiakin, jotka haluaisi tappaa meidät. (Etsijöiden aika, s. 158)

 

Suvi Nurmen Routala-sarjan kolmas osa Ajankaitsija on juuri ilmestynyt.  

Sarjan aloitusosa Unissamatkaaja ilmestyi kaksi vuotta sitten ja toinen osa Etsijöiden aika ilmestyi viime vuonna.

 

Kustantamo luonnehtii sarjaa reaalifantasiaksi. 

Sitä se kieltämättä onkin, mutta Suvi Nurmi onnistuu yhdistämään siihen tavattoman luontevasti myös dekkarin, kauhukirjallisuuden, tyttökirjallisuudesta tutun kehitysromaanin sekä realistisen perhekuvauksenkin piirteitä. Sisarukset Essi ja Oona ovat kolmannessa osassa varttuneet jo varhaisteini- ja teini-ikään.   

 

Sarjan ensimmäisessä osassa tuolloin 13-vuotias Essi sai tietää kuuluvansa Aikamatkaajiin. Pahimpana uhkana on Etsijöiden salaseura, jolla on jäseniä eri puolilla maailmaa. Etsijät yrittävät väijyä aikamatkaajia ja estää heidän aikeensa matkailla historian eri aikakerrostumissa ja palata takaisin omaan aikaansa. Kyse on myös kateudesta, sillä aikamatkaaminen on tavallisesti vauraiden mahtisukujen erityisominaisuus. 

 

Essin äiti on jäänyt omalla aikamatkallaan jumiin viidensadan vuoden takaiseen historialliseen aikaan. Essin pikkusiskon Oonan paras kaveri on 1800-luvulla syntynyt Kaarle, joka tekee aikamatkoja nykyaikaan. 

Essillä on kyky liikkua ajassa, mutta se ei ole helppoa. Matkoihin sisältyy aina riskejä.

 

Tyttö  saa selville, että äiti on palautettu aikajumista nykyaikaan: hän asuu hoitokodissa, mutta on vain kalpea varjo entisestään eikä puhu ja kommunikoi juuri lainkaan.

 

Nurmi tasapainottaa onneksi ahdistavaa tilannetta, sillä  Essin ja Oonan tukena on turvallisia  ja aidosti heidän hyvinvoinnistaan välittäviä aikuisia. 

Isällä on täysi työ tasapainoilla ränsistyvän sukukartanon  ylläpidon, yksinhuoltajuuden ja taiteellisten ambitioidensa puristuksessa. Isän kuvanveistäjä-ystävä Vesku ja koulun rehtori auttavat Essiä useasti kiperissä tilanteissa. 

Etsijöiden ajassa perheen luja tunneside häiriytyy, kun isä ryhtyy yllättäen seurustelemaan Essin historianopettajan Katriinan kanssa. Opettajalla on vähemmän mairitteleva lempinimi Konekivääri, ja jostain syystä hän on koulussa ottanut Essin silmätikukseen. 

Melko pitkään Nurmi rakentaa kliseistä asetelmaa ilkeästä äitipuolesta, mutta lopulta opettaja  paljastaa todelliset korttinsa ja huolensa tyttöjen äidin kohtalosta. 

Essin ja Oonan isällä ei ole kykyä aikamatkaamiseen, mutta hän suhtautuu vaimonsa suvun kautta periytyvään erityisominaisuuteen lopulta hyvin rauhallisesti: 

 

– – meidän vain pitää myöntää, että maailmassa on paljon sellaista, mistä kaikki ei tiedä, isä totesi juhlallisesti. – Ihmisten rajallinen käsityskyky ei riitä kaiken ymmärtämiseen, mutta kunhan me hyväksytään se mahdollisuus, että selittämättömiä asioita on olemassa, se on tarpeeksi. (Etsijöiden aika, s. 162)

 

Koululle perustetaan salamyhkäinen yhdistys, SNE, joka ei todellakaan ole mikään harmiton eräyhdistys: se manipuloi jäseniään eri tavoin. Essi yrittää soluttautua yhdistykseen pelastaakseen äitinsä. 

 

Etsijöiden ajan lopussa Essi perheineen kutsutaan mukaan kansainväliseen aikamatkaajien konventioon Tanskaan, missä kerrotaan muun muassa kovia kokeneiden aikamatkaajien kuntoutuksesta. 

Tapaamiseen saapuvat poikkeukselisen älykkäät ja taitavat ihmiset eri puolilta maailmaa, Leonardo da Vinciä myöten!

 

Kolmas osa Ajankaitsijat ei – ennakko-odotusteni vastaisesti – kerrokaan tästä matkasta, vaan siirtyy kuvaamaan matkan jälkeistä aikaa, kun perhe on päättänyt siirtää äidin kotihoitoon ja vastuu tämän päivittäisestä monta tuntia kestävästä kuntoutuksesta sälytetään Essin harteille.

 

Tyttö on jo vaarassa uupua liian suuren vastuun alla ja vähitellen hän kapinoi avoimemmin ja ottaa etäisyyttä isään ja siskoon. Essi lähtee uuden luokkakaverinsa Artun bändin keikalle Helsinkiin ja  matkustaa nuorien aikamatkaajien salaseuran kokoukseen. Nuoret käyttävät aikamatkaamiseen Ajankaitsija-nimistä juomaa, jonka avulla he voivat kontrolloida aikamatkojen kohdetta, syvyyttä ja kestoa. 

Nurmi virittelee vähin erin pääjuoneen myös romanttisia säikeitä: Oonalla on paljon poikia kavereina, ja aikamatkalla omaan tulevaisuuteen hän saa vihiä myös tulevasta puolisostaan. 

Romaanin loppu, Oonan menneisyyuteen tekemä vaistomatka,  jättää juonen sietämättömän jännittävään kliimaksiin! 

 

Nurmi on punonut tarinaan lukuisia kiehtovia sivuhenkilöitä. Yksi heistä  on Huru-Elu, eli arkkitehti Eliel Saarinen, joka elää suunnittelemansa Helsingin rautatieaseman liepeillä. 

Huru-Elun uskotaan nähneen tulevaisuudessa jotain, mikä sai hänet tolaltaan. 

  

– Elu on aika surullinen tapaus, Lilli selitti. – Eläessään se oli arvostettu arkkitehti, joka sai työhönsä paljon vaikutteita aikamatkoiltaan menneisyyteen. Kuoltuaan se jäi kuitenkin pahasti koukkuun sääntöjen vastaiseen aikamatkailuun eikä suostunut lopettamaan sitä. Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin sulkea se tämän meidän yhteisön ulkopuolelle. – – (Ajankaitsija, s. 79).

 

Huru-Elun karismaattinen persoona tekee sekä lukijaan että Essiin vaikutuksen.  

Elun ja Essin keskusteluista rautatieaseman korkeassa tornissa muodostuu nähdäkseni eräänlainen motto koko kirjasarjalle:

 

– Ihmiset luulevat voivansa paeta kohtaloaan esittämällä, että he hallitsevat maailmaa. Kunhan komeat puitteet ovat kunnossa, ei muulla muka ole väliä. Todellisuudessa mikään muu ei tule kestämään kuin hyvät teot ja kauniit sanat. Kaikki aineellinen on täyttä turhuutta.

 

 

Nurmen rakentamat  aikakudelmat on monisyisiä, mutta hän pitää ällistyttävän hyvin juonisäikeet koossa. Uusi tuttavuus, tulevaisuudesta tullut aikamatkaaja, uudesta teknologiasta ja ilmastomuutosta ehkäisevästä innovatiivisesta energian kulutuksesta kiinnostunut Topias, saattaa vielä seikkailun jatkuessa nousta keskeiseen rooliin. 

Suvi Nurmen Routala-sarja on Karin Niemen tarkoin valittua kasviornamentiikkaa ja salaperäisiä miljöitä yhdistäviä kansikuvia myöten viimeistelty ja sellaisenaan erittäin koukuttava kokonaisuus. 

Vaikka tarinan keskiössä onkin kaksi tyttöä, niin jännittävä juoni ja huolellinen tarinan rakennus kiinnostaa nähdäkseni myös poikalukijoita. 

Yhteistyöstä on apua pelien lisäksi myös tavallisessa arjessa

Heli Koskinen: Zeta: Uskallatko pelata? 132 sivua. Kuvittanut Mari Luoma. Mäkelä 2022.

 

 

– – Hän kiskaisi vr-lasit päästään, heitti ne seinään ja lopetti striimin. Täyden energian keräämiseen menisi ainakin viikko. Mutta jos hän käyttäisi kaiken aikansa pelaamiseen, MightyMaurin voittaminen olisi aivan varmaa. Ei koulua, vaan pelkkää treeniä, kuten tälläkin viikolla.

 

Vanhemmille oli muutaman päivän mennyt ihan täydestä flunssainen ääni ja nenäliinatollot sängyn vieressä, mutta ei enää. Isä raivosi, ettei Zeta saanut olla neljän seinän sisällä ja hänen olisi mentävä takaisin kouluun. Äiti oli huolissaan hänen jäämisestään ystäväporukan ulkopuolelle ja yritti suostutella, että Zeta kysyisi edes läksyt joltain kaverilta. Mutta koulu oli urpoille. Kukaan siellä ei tajunnut, miten hyvä Zeta oli pelaamaan.

 

 

Tietokonepelaamiseen eri tavoin linkittyvä lasten- ja nuortenkirjallisuus ei ole Suomessa mikään uusi ilmiö, mutta entistä useammin pelaaminen otetaan nyt koukuksi houkuttelemaan erityisesti vähän lukevia lapsia ja nuoria kirjan ääreen.

 

Zeta: Uskallatko pelata? on Heli Koskisen esikoinen. Hän työskentelee lasten ja nuorten kirjastonhoitajana ja opiskelee tietojenkäsittelyä. Kustantajan sivuilla hän kertoo, ettei uskalla itse pelata kuin lautapelejä, koska koukuttuu helposti pelaamiseen. Suosikkeja ovat erilaiset pakopelit ja muut yhteistyöpelit.

 

Zeta pelaa Warriors of Molehill -peliä ja on selvässä johdossa muihin nähden. Haastetta aiheuttaa lähinnä pelaajanimeä MigtyMauri käyttävä pelaaja. 

Aiemmin Zeta on liittoutunut verkkopelissä Frodon kanssa, mutta tämä on jostain syystä kadonnut pelistä kokonaan vähän aikaa sitten ja samoin on käynyt muutamalla muullekin vakituiselle pelaajalle. 

Jäljelle jääneet yrittävät yhdistää voimansa ja pyytävät Zetaa mukaan, mutta hän vakuuttaa pärjäävänsä yksin. 

 

 

Zetan oven taakse ilmaantuu kolme naamioitunutta miestä.
Mari Luoma on onnistunut tekemään Zetasta androgyynin
päähenkilön. Luoman kuvitusta Heli Järvisen
varhaisnuortenromaaniin Zeta: Uskallatko pelata?
 (Mäkelä 2022).

Zetan vanhemmat lähettävät hänet ilman mitään ennakkovaroitusta peliriippuvaisten nuorten parantolaan, Petoon, toiveenaan, että heidän lapsensa vieroitetaan siellä liiasta tietokonepelaamisesta. 

Kolme huppupäistä miestä ilmaantuu Zetan huoneen ovelle. He tainnuttavat hänet ja tokkuraisena Zeta herää Pedosta liikkumista kontrolloiva jalkapanta nilkassaan.

 

Lukijalle annetaan vihjeitä parantolan valheellisista kulisseista vähitellen. Pedon johtaja on esimerkiksi nimetään Irma Ketunhäntä. 

 

Parantolassa on muita samanikäisiä nuoria, joiden kanssa Zetan on ennen pitkää pakko liittoutua päästäkseen pakenemaan. 

Jännitettä nostetaan vähitellen pakosuunnitelmien edistyessä.  Erityisen paljon päänvaivaa ja hämmennystä Zetalle aiheutuu rastatukkaisesta Adasta, joka on muiden kertoman mukaan ollut Pedossa jo kuukauden, vaikka monelle on vakuutettu heidän pääsevän pois jo kahden viikon testi- ja vieroitusjakson jälkeen. 

 

Heli Koskisen varhaisnuortenromaani vetoaa varmasti aikuisten ja lasten valtataisteluasetelmansakin vuoksi alakouluikäisiin lukijoihin. Pelaamisen turmiollisuudesta puhuvat vain aikuiset, ja lapset saavat itse huomata, että välillä on hyvä säästää myös pelimerkkejä tavalliseen arkiseen kanssakäymiseen muiden kanssa. 

 

Luvut ovat sopivan lyhyitä ja Mari Luoman mustavalkokuvitus tekee keskushahmoista herkullisia karikatyyrejä. Koskisen teksti ja Luoman kuvitus eivät määrittele Zetan sukupuolta lainkaan, mikä on mainio ja kirjan lukijakuntaa laventava ratkaisu.

 

Ennakkoluuloja ravistellaan myös sivuhenkilöissä, kun Adan
mummo paljastuu todelliseksi tietokonevelhoksi! Luoman kuvitusta
Heli Järvisen varhaisnuortenromaaniin Zeta: Uskallatko pelata?
 (Mäkelä 2022).

 

Mikä merkitys mahtaa olla romaanin alusta löytyvällä motolla, ”vanhalla kansanrunolla”, joka kertoo viidestä taistelemaan lähtemästä pelaajasta, joista yksi kerrallaan joutuu kukistetuksi, kunnes jäljellä jää vain viimeinen pelaaja, jonka on antauduttava Pedolle? 

 

Zeta-sarja saa jatkoa jo ensi syksynä. 

 

 

 

Heli Koskisen esikoisteos on juuri hetki sitten saanut kunniamaininnan Lastenkirjainstituutin Punni-palkinnon jaon yhteydessä.

 

Vuoden 2023 Punni-palkinnon sai Mila Teräksen ja Hannamari Ruohosen kuvakirja Ensilumi (Karisto 2022). 

Raati perusteli valintaansa seuraavasti:

"Teos on rohkea avaus pienille lapsille transsukupuolisuudesta. Teoksesta välittyy lapsen utelias ja avoin asenne sekä ennakkoluuloton katse. Transsukupuolisuutta käsitellään lapsentasoisesti ja lapsihahmon kysymysten tahdissa edeten. Tarina ja kuvitus kietoutuvat kauniisti isovanhemman taitoluisteluharrastuksen ympärille."

Kunniamaininnan saivat myös Annastiina Stormin lastenromaani

Teräsmiespoika ja muita lentäviä asioita (kuv. Sari Airola, S&S 2022) ja Riikka Smolander-Slotten nuortenromaani Armoton unelma (Otava 2022). 

Kaikki kunniamaininnan saaneet ovat lasten- ja nuortenkirjallisuuden esikoisteoksia.

 

Punni-logo
© Jani Ikonen

Punni-kirjallisuuspalkinto jaetaan kotimaiselle lasten- tai nuortenkirjan tekijälle esikoisteoksesta tai rohkeasta avauksesta lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. 

Palkinto on saaut nimen Kirsi Kunnaksen Punni-jäniksestä, joka löytyy  Tiitiäisen tarinoita -kokoelmasta (WSOY 1957). Punni-jänis on toisenlainen kuin muut, joiden mielestä Punnin kaltaista ei voi ollakaan.  

Tänä vuonna Punni-palkinnosta kilpaili ennätykselliset 70 teosta.

 

Palkintoraadin asiantuntijajäseninä toimivat Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistyksen hallituksen jäsen Marketta Könönen ja varhaiskasvatuksen opettaja Kerttu Rahikka. Kannatusyhdistyksen jäsenedustajana raadissa toimi Laura Karilainen ja nuorisojäsenenä lukiolainen Klaara Kurunmäki. Raadin puheenjohtajana toimi Lastenkirjainstituutin hankekoordinaattori Aino-Maria Kangas.

 

Ensilumi on arvioitu Lastenkirjahyllyssä marraskuussa, Teräsmiespoika ja muita lentäviä asioita toukokuussa  ja Armoton unelma lokakuussa.