Vincentin viiva hanskassa

Sinikka Nopola & Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja väärä Vincent, kuvittanut Christel Rönns, 110 sivua, Tammi 2017.

 

Rolf näytti Ristolle Vincent van Goghin maalauksen Auringonkukat. 

–    Katsopas siitä mallia! Ei se niin vaikeaa ole. 

– Mutta tällainenhan on huijausta, Risto sanoi totisena. 

–  Olet asian ytimessä, poika. Mutta jos me haluamme täältä kellarista ulos, niin sinun täytyy auttaa minua. 

–    Miksi sinä et itse tee auringonkukkia? 

Rolf raapi päätään. 

–    Sinulla on Vincentin viiva hanskassa. Sillä tehdään rahaa. 

Riston ilme kirkastui. 

– Saako joku näistä piirustuksista rahaa?

Risto Räppääjä -sarjan uusimman, 17:nnen osan aihe on napattu taideväärennösten maailmasta.

Rauha-täti käy ennustajalla ja saa tietää, että hänen lähipiirissään on nero.

Risto maalaa Nellin kanssa hienon tähtimaiseman. Eikä aikaakaan, kun Rauha on saanut aikaan sakean sopan, jonka kyseenalaisesta maustamisesta vastaa  lukuisia sivupersoonia omaava Doris Saastamoinen, joka tunnetaan myös Regina Riukupeltona ja Helene Särpäkkilänä. 

Onneksi paikallisen taidemuseon vahtimestarilla Herkules Poirosella sekä Ristolla ja Nellillä on hoksottimet kohdallaan.

Sinikka & Tiina Nopolan Risto Räppääjä –brändi on taiten rakennettu uskollisten fanien tarpeiden tyydyttämiseen. 

Sarjan osat noudattavat vanhoista Suomi-filmeistäkin tuttua kaavaa, jossa valeasuilla, takaa-ajoilla ja hullunkurisilla väärinkäsityksilä on keskeinen rooli.

Christel Rönnsin kuvituksesta löytyy pikantteja yksityiskohtia, jotka hauskuttavat lasta aikuisen ääneenlukemisen aikana. Tällä kertaa Rönns on erityisen viehättynyt laatimaan erilaisia kielto- ja opastetauluja.

Kirpputorilla vietetään lunkisti kesäpäivää

Eppu Nuotio & Aino Louhi: Tämä vai tuo: Toripäivä, 34 sivua, Bazar 2017.

Aino Louhi: Tämä vai tuo. Kuvitusoriginaaleja kolmesta Tämä vai tuo -sarjan kirjasta. Haiharan kartanon tallirakennus, os. Haiharankatu 30,

Tampere. Avoinna 30.7. asti ti–su klo 12–18, vapaa pääsy.

Kuvitustaiteen klassikot ja Tarinoiden puisto: 18 nykykuvittajaa, Haiharan taidekeskuksessa Tampereen Kaukajärvellä, os.  Haiharankatu 30. 

Kuvitusnäyttelyt ovat avoinna 30.7. asti ti–su klo 12–18, vapaa pääsy. 

Näyttelyt on toteutettu Lukukeskuksen, Lastenkirjainstituutin ja Kuvittajat ry:n yhteistyönä.  

Kirpputorit kuuluvat kesään. 

Niinpä Fiinukin lähtee kauniina kesäpäivänä äidin ja pikkusisaruksen kanssa kirpputorille Eppu Nuotion & Aino Louhen kuvakirjassa Tämä vai tuo. Toripäivä: 

He ovat varanneet kirpputoripöydän, sillä he aikovat myydä pois kaikki pieniksi tai suuriksi käyneet vaatteet ja kengät. Myyntiin menevät myös kaikki käyttämättä jäävät huivit, vyöt, laukut, pussukat ja korut, kaikki ylimääräiset astiat, pöytäliinat ja lakanat sekä kaikki lelut, joilla ei enää leikitä.

Väreillä on väliä, myös kirpputorilla! Aino Louhen kuvitusta Eppu Nuotion
tekstiin kuvakirjassa Tämä vai tuo: Toripäivä (Bazar 2017).

Sarjan ensimmäisessä osassa Tämä vai tuo: Syntymäpäivä Fiinun äidillä oli vielä iso vatsa, joka häivisi kakkososassa, jossa podettiin Matkakuumetta. Nyt pikkusisarus on jo taaperoiässä. Kuvituksessa pikkuveikka tai –sisko esiintyy lähes joka aukeamalla, mutta tekstissä ei häneen viitata lainkaan. 

Sarja keskittyykin äidin ja tyttären perhedynamiikkaan ja jättää uuden perheenjäsenen taustalle.

Aino Louhen tyyli on pelkistettyä ja huomio keskittyy usein ornamentiikkaan ja värileikittelyyn. 

Aukeamalla, jossa Fiinu tapaa vanhan sedän, näkyy kuitenkin Louhen hienopiirteisempi ja realistisempi viivankäyttö. 

Fiinu kysyy lempiväisiltä tietä kauppahallin vessaan. Aino Louhen kuvitusta Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa Tämä vai tuo: Toripäivä (Bazar 2017).

Pienperheen elämä on mukavan rentoa. Äitikin osaa  tarttua hetkeen ja nauttia arjen pienistä asioista. Eppu Nuotion teksti ei selitä kaikkea puhki, ja paljon jätetään lukijan ja kuvan katsojan oman päättelynkin varaan. 

Tampereen Kaukajärvellä Haiharan kartanon taidekeskuksessa on heinäkuun loppuun asti esillä Suomi 100-juhlavuoden Suuren Lukuseikkailun kuvitusnäyttelyt Kuvitustaiteen klassikot (Rudolf Koivu, Tove Jansson, Maija Karma, Camilla Mickwitz, Hannu Taina ja Kristiina Louhi)  sekä Tarinoiden puisto, 18 nykykuvittajaa.

 Kartanon vieressä tallirakennuksessa on esillä Aino Louhen kuvitusoriginaaleja Tämä vai tuo –kuvakirjoista. 

Näyttelyssä on myös Fiinun ja äidin kirpputoripöytä esine-installaationa ja Fiinun kirpputorilta ostama virtahepo! 

Kuvitusoriginaalit on lapsiystävällisesti ripustettu matalalle.  

Leikisti vai oikeasti? Fiinun kirpputoripöydällä myytävien tavaroiden
installaatio Aino Louhen kuvitusoriginaalien näyttelystä Haiharan
tallirakennuksesssa. Valokuva PHH. 

Ylihuomenna keskiviikkona 19. heinäkuuta klo 17 minulla on iso ilo haastatella Haihraran kartanon päärakennuksessa Aino Louhea ja Kristiina Louhea heidän kuvakirjojensa maailmoista, otsikolla Tämä vai tuo äiti ja tytär? Kristiina ja Aino Louhen kuvakirjojen värikäs arki. 

Tervetuloa mukaan keskusteluun! 

Toisenlainen Opossumi valloittaa

Johanna Venho: Opossumi repussa, kuvittanut Emmi Jormalainen, 237 sivua, WSOY 2017.

Johanna Venhon & Emmi Jormalaisen yhteistyönä luoma vinkeä opossumi on selvästi sukua tänä vuonna 40-vuotisjuhlavuotta viettävälle Elina Karjalaisen Uppo-Nallelle.   

Lelu-opossumi on isän tuliainen Australiasta. Se liennyttää kakkosluokkaa käyvän Paju-tytön ikävää parhaan kaverin Siljan muuton jälkeen.

Paju on luonteeltaan arka ja huolehtii asioista usein  liikaa. Aluksi tyttö hämmentyy Opossumin terhakkuudesta ja aloitteellisuudesta niin kotona kuin koulussakin. Pajun mielestä on suorastaan noloa, kun se ilmaisee varmoja mielipiteitään niin siekailematta. 

Äiti on uudesta perheenjäsenestä yksinomaan hyvillään, kun toivottua pikkusisarusta ei enää taida Pajulle hartaasta yrityksestä huolimatta ilmaantua. Aina yhtä joviaali isä suhtautuu Opossumin edesottamuksiin lunkisti.  

Paju-tytön arkuus lientyy vähitellen, kun Opossumi näyttää mallia,
kuinka nautitaan elämästä ilman turhaa nipotusta. Opossumin kuonon päässä on vaaleanpunainen sydän, joka kertoo paljon sen humaanista luonteesta.
Emmi Jormalaisen kuvitusta Johanna Venhon lastenromaaniin
Opossumi repussa, WSOY 2017. 

Opossumi haluaa  osallistua Song of Finland -kisaan. Se räppää, haaveilee videoblogista, liittyy bändikerhoon ja uskoo ilman muuta saavansa taustakuoroonsa kaikkien fanittaman Sanninkin. Tämän lisäksi se haluaa oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Opossumi ja Paju pääsevät Kärkikerhon jäseniksi, ja oppivat näin paljon yhteiseen hiileen puhaltamisesta ja joukkovoimasta.  

Muualta tulleen Opossumin tunnot tarjoavat samastumispintaa moneen:

Alussa Opossumi ei osannut puhua suomea. Se ei osannut puhua yhtään mitään. Ei Paju sitä ihmetellyt. Toiset ovat hiljaisia, toiset puheliaita. Ja pehmoeläinten Paju ei ollut kuullut muutenkaan koskaan puhuvan. Opossumi istuskeli teddykarhujen ja furbyjen tapaan enimmäkseen Pajun sängyllä ja tuijotteli taivasta pää kallellaan. Austaliassa se oli ollut yöeläin ja nukkunut päivät. Mutta Suomessa oli päivä silloin kun Australiassa oli yö, joten se ryhtyi nyt nukkumaan öisin. Ja Pajun kainalossa oli mukava nukkua. Opossumi kiersi häntänsä rullalle ja tuhisi nukkuessaan.

Kärkikerhossa ratkotaan pulmia, jeesitään kavereita ja opitaan, että
myötäeläminen ja tiimihenki pienentää vastuksia ja murheitai. 
Emmi Jormalaisen kuvitusta Johanna Venhon lastenromaaniin 
Opossumi repussa, WSOY 2017. 

Opossumi on moniarvoisuuden lähettiläs, ilman sormenheristystä ja paasaamista. Se kyseenalaistaa kaikki vallitsevat normit omaan vastustamattoman tapaansa:

– Jos yksikään laulaja ei koskaan ennen ole ollut pieni ja karvainen, se EI tarkoita sitä, etteikö jonkun uuden bändin laulaja voisi olla sellainen. Pienillä ja karvaisilla voi olla kokonaan oma laulutyyli.
 

 Opossumi repussa on riemastuttava lisä kotimaiseen lastenkirjallisuuteen. Arvatenkin seikkailut jatkuvat ja saadaan selville, kuinka kykykilpailussa käy... 

Pyynikiltä kuuluu maukumista

Lastennäytelmä Katti Matikainen ja mau-ahtava Suomi. Pohjautuu Silja Sillanpään samannimiseen lastenromaaniin. Ohjaus Janne Pellinen. Skenografi Tiina Hauta-aho. Musiikki ja äänisuunnittelu Joonas Outakoski. Pääosissa Silja Sillanpää ja Ville Mononen. Kantaesitys Tampereella Pyynikin kesäteatterissa 4.7.2017 Kulttuuriosuuskunta Kajeen ja Pyynikin kesäteatterin yhteistuotantona.  Kesto 45 minuuttia, ikäsuositus +3.

Pienille ja vähän isommillekin Katti Matikaisen faneille on Tampereella tarjolla kantaesityksenä Silja Sillanpään samannimiseen, vuonna 2010 ilmestyneeseen lastenromaaniin pohjautuva  Katti Matikainen ja mau-ahtava Suomi –lastennäytelmä. Sillanpää loi hahmon alunperin Pikku Kakkosen lastenohjelmaan vuonna 2004. Katti Matikainen on utelias koohottaja, joka ei lannistu pienistä tai isommistakaan mokista.

Pyynikin kesäteatterin kesän pääesityksen, Niskavuoren nuoren emännän,  lavasteet toimivat mainiosti ja muutamilla lisäyksillä höystäen myös Katti Matikaisen ja lukukoira Nakkirakin sekä Humppakerhon kesäkiertueen miljöönä. 

Esitys rakentuu lauluosuuksien ympärille ilman kovin jäntevää juonta. Katti Matikaisen mummo potee ramppikuumetta ja lymyilee sen vuoksi koko esityksen ajan teltassa. 

45 minuutissa ehditään ottaa  tuntumaa muun muassa maakuntaruokiin,  suomalaiseen sisuun ja luoviin ongelmanratkaisutaitoihin sekä luodaan sivuhenkilöistäkin karikatyyrisiä hahmoja. Humppakuoron jäsenet on  värvätty Lempäälän mieskuorosta ja tamperelaisesta Laulu-Siskot -kuorosta. 

Ensi-iltayleisö eläytyi antaumuksella Katti Matikaisen ja kumppanien kesäkiertueen edesottamuksiin.  

Muokattu 7.7.2017.