Tyttödraamaa ja perhedynamiikkaa, aidosti ja samastuttavasti

 
 

Ellen Strömberg: Ebban päiväkirja: Syksy on syvältä. Suomentanut Arja Kantele. 304 sivua. S&S 2026. Kansikuva Kerstin Hanson. 
 
 
Ellen Strömbergin ensimmäinen nuortenromaani Vi ska bara cykla förbi ilmestyi vuonna 2022 ja se ilmestyi myös samanaikaisesti

suomeksi. 

Teos palkittiin Ruotsin arvostetuimmalla lasten- ja nuortenkirjapalkinnolla, Augustilla. 

Pari vuotta sitten ilmestyi Ingen början utan slut (suom. Ei alkua, ei loppua), jonka tarinalinjastot veivät lukijan realismista uuskummaan. 
 
Kaikesta päätellen uuden sarjan aloittava Ebban päiväkirja: Syksy on syvältä kertoo Strömbergin aiempia nuortenkirjoja nuoremmasta päähenkilöstä, 12-vuotiaasta Ebbasta, joka aloittaa päiväkirjan pitämisen.
 
Ebban ydinperheeseen kuuluvat äiti sekä kuusikymppiset mumma ja mufa. 

Turkkilaista isäänsä Ebba ei ole koskaan nähnytkään. 

Äiti on alkanut seurustella Uumajassa asuvan Lennartin kanssa ja edessä on seuraavana syksynä muutto Pohjanmaalta Ruotsiin Lennartin omakotitaloon. 

Äiti on Lennartin pauloissa eikä aina muista riittävästi huomioida Ebban tempoilevaa kasvua. 
 
Ebba suhtautuu aluksi hyvin ennakkoluuloisesti Lennartiin, mutta ennen pitkää äidin ”poikkis” lunastaa paikkansa tasa-arvoisena perheenjäsenenä. 

Tapa, jolla Strömberg kuvaa perhedynamiikkaa, sen kipupisteitä ja arkisia kohtaamisia, on kaunis ja aito. 
 
Romaanin alussa Ebba paljastaa päiväkirjalleen rakastavansa vastavalmistunutta luokanopettajaa Sarbazia. 

Tunnelatausta ei vähennä ystävien paheksunta isosta ikäerosta: 
 

Kerran Nelly kysyi haudanvakava ilme naamallaan, ymmärränkö että Sarbaz tekisi lainvastaisesti, jos seurustelisi alaikäisen kanssa, ja että haluanko oikeasti ”suhteen” itseäni vanhemman miehen kanssa. Nelly ei todellakaan tajua mitään. Okei, meidän olisi varmaan vähän liian kuumottavaa olla yhdessä NYT, mutta Sarbaz on sentään vain 28 ja minä kohta 13. Kuudentoista vuoden ikäero, ei sen pahempi. Julkkikset ovat naimisissa itseään VÄHINTÄÄN kuusitoista vuotta vanhempien kanssa. Kuuluisilla ihmisillä se on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Sitä paitsi minä olen paljon kypsempi kuin 12 vee. Pikkuvanha, mufa aina sanoo, eikä se välttämättä ole kehu, mutta tässä asiassa kyllä kätevää. Itsestäni tuntuu kuin olisin 15 vee. Ja menisi aika kuumottavaksi, jos meistä tulisi pari niin kauan kuin Sarbaz on minun opettajani. 

 
Strömberg kuvaa heltymyksellä Ebban tunnetempoilua. 

Eipä aikaakaan, kun tyttö jo ihastuu taidekoulussa Romeoon, jonka hän kokee taiteilijasielukseen. 

Rakkauden ehdottomuus todentuu kuvitteellisessa Vogue-lehden haastattelussa, jossa rakastuneet kertovat hellyttävin sanakääntein seurustelunsa alkuajasta. 
 
Strömberg havainnollistaa monin tavoin joukkopaineistettua varhaisnuoruutta:  suorituskeskeisyys ulottuu seurusteluun, jonka tulisi edetä tietyn kaavan ja askelmerkkien mukaan. Jännitys kuukautisten alkamisesta on sekin Ebballa usein mielessä. 
 
Lukija myötäelää Ebban tuntoja:
 

Kuuluuko seurusteluun, että poikaystävän seurassa jatkuvasti vähän hämmentyy? Vaikka yhdessä on oltu yli kolme viikkoa ja pussailtu on kaksi kertaa ja kuherreltu kerran, tuntuu että toisille me olemme vieraammat kuin koskaan. Tajuan nyt tässä että oikeasti olen tutustunut Romeoon vain sen verran, mitä olen itse nuuskinut tietooni.

 
Aika pian Ebba saa huomata, että seurustelu on monin tavoin raskasta… 
 
Pohjanmaan rannikon paikallisväri ja arvomaailmojen moninaisuus siilautuvat  edellisten Strömbergin nuortenromaanien tavoin myös uutuudesta: Ebballa on esimerkiksi uskovia ystäviä. 

Suomenruotsalaisten Lucia-juhlaa edeltävä äänestys  on romaanin loppupuolella keskeisessä osassa, kun huomio siirtyy seurustelusta tyttöjen välisten kahnausten selvittelyyn. 
 

 

 

 

Nuortenromaani pyöräilevistä teinitytöistä sai Ruotsin August-palkinnon

 

 

 

 

 

Tällä viikolla eletään taas kirjallisten palkintogaalojen tihentymää.

Eilen jaettiin Ruotsin merkittävimmät August-palkinnot  kolmessa eri kategoriassa.  

Huomenna julkistetaan Finlandia-palkintojen voittajat.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden August-palkinto (100 000 Ruotsin kruunua) myönnettiin Pietarsaaressa asuvalle Ellen Strömbergille hänen nuortenromaanistaan Vi ska ju bara cykla förbi, joka on ilmestynyt ruotsiksi Schildts & Söderströmin kautta ja Ruotsissa Rabén  & Sjögrenin kautta sekä Eva Laakson suomennoksena S&S:n kautta.

Raati perusteli valintaansa seuraavasti:

”Lyhört och träffsäkert skildras tonårens brytningstid då fantasierna om vem man vill vara plötsligt ska omsättas i praktik, då kompisrelationer sätts på prov och då den första kärleken känns både lockande och skrämmande. Med största respekt för både sina läsare och sina karaktärer ger Ellen Strömberg nytt liv åt ungdomslitteraturens mest ikoniska motiv.”

 

Suomennos Mehän vaan mennään siitä ohi on arvioitu Lastenkirjahyllyssä. 

Strömbergin romaani on ehdolla myös Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolle.

Ei ole tavatonta, että suomenruotsalainen tekijä nostetaan ehdokkaaksi Ruotsin August-palkinnolle. 

Ehdolla on ollut useampikin teos: viime vuonna Malin Kivelän ja Linda Bondestamin kuvakirja Om du möter en björn (Förlaget) ja edellisvuonna Linda Bondestamin Mitt bottenliv (Förlaget). 

Vuonna 2016 ehdolle asetettiin Ulf Starkin ja Linda Bondestamin kuvakirja Djur som ingen sett utom vi (Förlaget).

Edellisen kerran suomalainen kirjailija voitti August-palkinnon (aikuistenkirjojen kategoriassa) vuonna 2005, kun palkinnon sai Monica Fagerholmin romaani Den amerikanska flickan).

On kiinnostavaa, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden August-palkintoraadin puheenjohtajana toimii, muistaakseni toista vuotta, Åbo akademin kirjallisuustieteen vanhempi lehtori Mia Österlund. Hänelle myönnettiin yhdessä Maria Lassén-Segerin kanssa Helsingin kirjamessuilla Vanessa-palkinto suomenruotsalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden edistämisestä eri kanavilla, pisimpään Hufvudstadsbladetissa.

August-palkintoraadin linjaus ilahduttaa minua ennen kaikkea siksi, voiton vei hyvinkin klassinen nuoruuden kuvaus. 

Kun luin Strömbergin romaanin, mieleeni tuli etsimättä ennen vuosituhannen taitetta ilmestyneiden ruotsalaisten nuortenkirjailijoiden kirjoittamien nuortenkirjojen aito ja uskottava tapa kuvata nuoruuden rosoja, intiimisti, mutta silti keskushenkilöä kunnioittaen.

Strömbergin romaanin ansiona onkin ennen muuta nuoruuden kuvauksen ajattomuus. 

Olen kuullut romaanista kiittävää tai jopa haltioitunutta palautetta aikuisilta naisilta, jotka ovat tunnistaneet siitä oman nuoruutensa tunnetiloja. 

Monet nykynuortenromaanit, sekä käännökset että alkuperäiset kotimaiset,  lukkiutuvat mielestäni nykyisin melko tiukasti kirjoittamisajankohtaansa. Nuortenkirjan keskushenkilöllä on usein esimerkiksi jokin erityispiirre, joka rajoittaa hänen elämäänsä. 

Strömbergin nuortenromaani kipunoi nuoruuden uhmaa, herkkyyttä, haavoittuvuutta hyvinkin yleispätevästi. 

Toivottavasti romaani antaa kimmokkeen muillekin nuorille kirjoittaville.

 

Muokattu; täydennetty listausta August-palkinnolle aiemmin ehdolle asetetetuista suomalaisista lastenkirjoista. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aina ei kannata säästää ja pidätellä

Malin Klingenberg & Sanna Mander: Pierun elämää (alkuteos ruotsiksi Fisens liv). Suomeksi riimitellyt Hannele Huovi, 33 sivua, S & S 2019. Taitto ja ulkoasu Sanna Mander. 

Tässä taas yksi mainio uutuus lasten lukemaan innostamiseen. 

Lastenlyriikkaa hyödynnetään yhä aivan liian vähän päiväkodeissa ja kouluissa. 

Ennakkoluuloja runoja kohtaan on yhtälaisesti niin lapsilla kuin opettajillakin. 

Malin Klingenbergin & Sanna Manderin teemakokoelma tekee tuiki tarpeellista asennemuokkausta yhdistäessään suotta hyljeksityn kirjallisuuden alueen ja lastenkirjallisuuden suositun kestohittiaiheen.

Sanna Manderin kuvitus on hahmojen ja murretun värityksensä
osalta hyvin retrohenkinen. Manderin kuvitusta Malin
Klingenbergin runoihin runokuvakirjassa
Pierun elämää (S&S 2019). 

Suomenruotsalainen lastenlyriikka on pitkän tauon jälkeen vuosituhannen taitteen jälkeen runsastunut ja vakiinnuttanut paikkansa kustantamoiden valikoimassa. 1980-luvulla lastenlyriikka oli hyvin satunnaista.  

Mieleen tulevat vain pari-kolme yksittäistä kokoelmaa Bo Carpelanilta (Poesi… Poeså… Dikter för stora och små; 1982 ja Måla himlen: vers för små och stora, 1988) ja Marita Lindquistilta (Min katt heter Mirre  Sundström: verser på lek och allvar, 1985). 

Viime vuosina suomenruotsalaista lastenlyriikkaa on myös suomennettu ilahduttavan paljon. Lyriikan kääntäminen on aina haastavaa, ja lastenlyriikassa on vielä enemmän kierrettä, koska rytmin ja kielen poljennon säilyttäminen on erityisen tärkeää.

Onneksi kääntäjiksi - tai pikemminkin uudelleen riimittelijöiksi – on valittu lähes poikkeuksetta ammattikirjailijoita, joilla on oman työn kautta ymmärrys työn haastavuudesta.

Hyvä esimerkki onnistuneesta taitosta. Tällä aukeamalla
 kuva konkreettisesti  kiertää runon! Sanna Manderin kuvitusta
Malin Klingenbergin runoihin runokuvakirjassa
Pierun elämää (S&S 2019). 

Malin Klingenbergin runot ovat tyyliltään – yhdellä sanalla sanoen –  asiallisia.

Aukeamilla esitetään runoin ja kuvin, kuinka erilaisissa tilanteissa pierun pörähdys tai rupsut, tuhnut, suhnukat, prutputukset, hajupommit tai peräfanfaarit voivat meidät itse kunkin yllättää.

Runokirjasta kasvaakin vaivihkaa moniarvoisuuden ylistys. Huumorintajulla ja suurpiirteisyydellä selviää noloistakin tilanteista. 

Pitkät, paksut tai nuoret sekä harmaahapset, 

pyhimykset tai konnat ja etenkin lapset – 

jokainen, jolla on sydän, selkäranka ja suolet  

voi paremmin kun ulos pieraisee huolet.  

Manderin ihmishahmoissa riittää kurveja ja raajoissa pituutta!Sanna Manderin kuvitusta Malin Klingenbergin runoihin
runokuvakirjassa Pierun elämää (S&S 2019).  

En ole saanut nähdäkseni alkuteosta, mutta uskoisin, että Hannele Huovin pierun variaatiot eivät ainakaan kalpene alkuteoksen finessien ja kiertoilmausten rinnalla!

Tuhnu hiihtää hiljaa kuin luihu varas. 

Pieru kuuluu kauas, sen maine on paras. 

Ei suhnukka kuulu, tuntuu vain haju –  

löyhkä ei haittaa, mutta katoaa taju!

Sanna Manderin kuvitus ilkamoi usein esittämällä nimenomaan aikuiset noloissa tilanteissa.  Näin synnytetään anarkistista naurua ja ylemmyyden tunnetta. 

Lapsi kokee kaikkivoipaisuutta, kun ymmärtää, että aikuisetkaan eivät voi hallita aivan kaikkea!

Lisää alapäähuumoria lapsille ja varhaisnuorille:

Elina Hirvonen & Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpää ja vessasanat, Tammi 2019 / kuvakirja

Werner Holtzwarth & Wolf Erlbruch: Pikkumyyrä, joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen, Nemo 2000 / kuvakirja

Pittau & Gervalis: Ronsulta pääsi paukku; Seepralta lorahti pissa, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen, Nemo 2002 ja 2003 / kuvakirja

Rabelais, Gerard Pourret & Pef: Pyllypyyhin, suom. Kirsti Luova, Pieni Karhu 2011 / kuvakirja

Reetta Vehkalahti & Kati Närhi: Pipsa Kopperoisen tutkimuksia: pierut ja kaasut, WSOY 2019 / helppolukuinen lastenromaani

Jari Tammi: Kakkikirja, Pikku Idis 2016 / runokokoelma

Yoko Tanaka & Masahide Fukasawa: Mestarietsivä Peppunen -kirjat, suom. Mayu Saaritsa, Nemo v:sta 2018 

Pernilla Stalfelt: Kakkakirja, suom. Birgit Huttunen, Minerva 2010 / tietokirja

Crai S. Bower & Travis Millard: Pieru: pongarin opas, suom. Juho Gröndahl, Nemo 2011 / tietokirja

Emma Dodson & Sarah Horne: Ällökirja: kakat, pierut ja pissat, suom. Iiris Kalliola, Otava 2015 / tietokirja

Yokon yökirja tallentaa tätä päivää osuvasti

Annika Sandelin: Yokon yökirja: Kiusallista ja huipputärkeää, kuvittanut Linda Bondestam, kuvittanut Liisa Ryömä, 157 sivua, Teos & Förlaget 2017.

Sympaattisen ja kursailemattomasti sisimpiä tuntojaan tilittävän Yoko-tytön yökirja on ilmestynyt kaikkien fanien julkisesti luettavaksi. 

Ensimmäinen osa ilmestyi kaksi vuotta sitten (arvio Lastenkirjahyllyssä), ja tämä jatko-osa toimii hyvin myös itsenäisenä lasten- ja varhaisnuorten-romaanina,  sen verran hyvin aiempia tapahtumia ja keskushenkilöitä taustoitetaan.

Yokon yökirjalla on selvä esikuva: ruotsalaisen Barbro Lindgrenin Erittäin salaisia juttuja (alk. Jättehemligt, 1971, suom. Tammi 1972), jossa noin 10-vuotias Ulla ihmettelee ilman suurempia estoja arkisia asioita.

Annika Sandelinin lastenromaanin sankari Yoko täyttää nyt 11 vuotta ja on kovin herkkä sen suhteen, ettei vaikuta liian lapselliselta: 

Kahden viikon päästä täytän 11 vuotta. Kuulostaa aika vanhalta. Ajatella että kahden voden ja kahden viikon päästä minä olen jo teini. Äiti kysyi tänään haluanko kutsua kaikki meidän luokan tytöt synttäreille. En vielä tiedä haluanko minä, mutta jos haluan, minun täytyy panna kaikki nuket piiloon.

Yokon vaari saa aivoinfarktin ja joutuu sairaalaan. Isän suhtautuminen vaarin uuteen elämänkumppaniin on onneksi jo vähän edellisestä osasta lientynyt. 

Yokon äiti on yhä originelli hössöttäjä, Yokon sanoin "villi ja kiusallinen". Yokon kauhuksi äiti aloittaa hänen koulussaan kuvaamataidon opettajana, ja niinpä joutuu elämään alituisessa jännityksessä sen suhteen, mitä noloja tempauksia äiti taas järjestää.

Sandelin tallettaa romaaniinsa kiinnostavaa ajankuvaa. Yoko ihmettelee katukerjäläisiä ja keskustelee maailman epätasa-arvosta myös äitinsä kanssa. Pikkuveljen tietokonepeliriippuvuus huolettaa äitiä. Psykologi-isän mielenterveyspotilas, Mårten, vilahtaa myös pariin otteeseen Yokon päiväkirjan sivuilla.

Moniarvoisuus näyttäytyy luontevasti  myös Yokon luokkakaverin,  Danielin,  kautta.  Pojan lyhytkasvuisuus ei ole Yokolle mikään huutomerkki ja ällistyksen aihe, eikä se liioin estä hänen ihastumistaan poikaan. 

Monen lapsiperheen tavoin Yokon perhettäkin koetellaan putkiremontilla. Tätäkään arkista aihetta ei taatusti ole aiemmin lastenkirjassa käsitelty! Perhe lähtee evakkoon sukulaistädin omistamalle alkeellisesti varustetulle mökille, joka on soutumatkan päässä rannikosta. Perheen dynamiikka ja huumori tuleekin testatuksi moneen otteeseen.  

Suomenruotsalainen arki näyttäytyy myös kiinnostavina nostoina, esimerkiksi Yokon vanhempien tapellessa eduskuntavaalien alla. Aikuisten puoluekantaa ei olekaan aiemmin suomalaisissa lastenromaaneissa käsitelty näin herkullisesti:

Huomenna on eduskuntavaalit ja riita alkoi siitä, kun äiti kysyi ketä isä aikoo äänestää. Isä vastasi, että luultavasti jotain Ruotsalaisen kansanpuolueen ukkoa, ja silloin äiti raivostui. Hän kiljui että se ukko oli täydellinen idiootti joka ei piitannut mistään muusta kuin omasta palkastaan. Isä yritti puolustautua ja sanoi että hänen ehdokkaansa ainakin taistelee ruotsin kielen puolesta, mutta äiti vain vaahtosi ja ärjyi, että huomaa kyllä että isä on rikkaasta perheestä ja että isä on hemmoteltu ja oikeistolainen. Minä kysyin mitä se tarkoittaa, ja äiti sanoi että ne jotka ovat oikeistolaisia ajattelevat vain niitä jotka jo ovat rikkaita, mutta vasemmistolaiset haluavat että kaikilla olisi yhtä hyvin.  – –
 

Yoko elää suomenruotsalaista arkea. Suomen kielen tunnit ovat tylsiä ja ainoat suomea äidinkielenään puhuvat lähipiirin ihmiset ovat naapurissa asuva Karppisen täti ja vaarin poikaystävä Harri.

Yokon paras ystävä Anna on adoptoitu pikkuvauvana Kiinasta. Hänen maailmansa järkkyy, kun hän saa kuulla saavansa pikkusisaruksen. Yoko on huolissaan Annan uhkauksista lähteä karkumatkalle. Lujat, lämpimät perhesuhteet korostuvat Annika Sandelinin lasten romaanissa kautta linjan kauniisti ja uskottavasti.

Linda Bondestamin mustavalkoinen piirroskuvitus on ilmeikästä ja tallentaa hauskoja tilanteita. Todennäköisesti haalea kuvitusjälki johtuu huokoisesta paperilaadusta.