Ville Hytönen: Maa nimeltä Hampampam. Kuvittanut Marja-Liisa Plats. 64 sivua. Tammi 2023. Graafinen suunnittelu Lille Santanen.
Oli Hampampamin maassa, jossain kosteiden kaarnojen, sarnaisten vaarnajuurten alla tyyhti, aivan oikea ja ihana Puutyyhti, suu kuin kanalla ja silmät soikeat, hoikat sormet ja oikeat koikeloiskoivet. Ja monella sanalla Puutyyhti kertoi Hampampamin maasta tarinaa.
Tyyhtiä ei tuntenut kukaan, mutta jok´ikisen mukaan sen narinaiset tarut olivat iltasaduiksi parhaita. Harmaa Puutyyhti kertoi ne juurille, puiden suurille maanalaisille oksille, jotka poikkesivat ajoittain maan päällä puina sun muina pensaina. Nuo kelmeät ja värittömät loimet, kuin maahisten koivet, kertoivat yht´kaikki tyyhtin satatuhatta tarinaa pitkin Hampampamia.
Ruotsalaisen Carl-Johan Forssén Ehrlinin Kani joka tahtoi nukahtaa (Otava 2015, suom. Ulla Lempinen) oli edelleen syyskuussa Suomen Kirjakauppaliiton ylläpitämän Mitä Suomi lukee -tilaston kärjen tuntumassa.
Nukutussadun suosio selittyy sillä, että tarinaa käytetään ennen kaikkea äänikirjana, ja mahdollisesti jopa päivittäin. Kani-kirjan ideana on, että aikuinen lukee sitä ääneen mahdollisimman hitaalla, monotonisella äänellä ja painottaa valittuja sanoja vaikutelman tehostamiseksi, jotta kuulija nukahtaisi mahdollisimman pian.
Näin Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden juhlapäivänä on syytä iloita siitä, että ruotsalaiselle konseptiltaan laskelmoidulle kirjalle on tullut varteenotettava ja kirjallisilta ja kielellisiltä ansioiltaan paljon korkeatasoisempi kotimainen vastine, joka hypnotisoi myös lukijansa, mutta lopputuloksena on
toivoakseni silti nuijanukutuksen sijaan HAVAHTUMINEN rikkaan suomen kielen nyansseihin ja kielen monikäyttöisyyteen.
Ville Hytösen ja virolaisen kuvittaja Marja-Liisa Platsin Maa nimeltä Hampampam viettelee jo kauniilla ulkoasullaan ja värityksellään. Plats käyttää valkoisen ja mustan rinnalla rohkeasti vastavärejä, sekä sinisestä ja punaisesta murrettuja, sekoitettuja värejä.
Platsin kuvituksen muotokieli poikkeaa selvästi suomalaisesta. Kuvittajavalintaa voi pitää onnistuneena. Hytönen asuu perheineen pääosin Virossa ja satukirja ilmestyy samaan aikaan myös Koolibri-kustantamon kautta Kadri Jaanitsin käännöksenä.
 |
| Saduissa lähdetään usein matkalle. Aukeamalla oikealla puun runkoa kiipeävä Puutyyhti lähettää satua kuuntelevan lapsen satumaahan. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Ville Hytösen satukokoelmaan Maa nimeltä Hampampam (Tammi 2023). |
Ville Hytösellä on laaja tuotanto: aikuistenkirjojen (mm. romaaneja, runoja, esseitä, matkakirjoja) ohessahänon kirjoittanut myös lapsille. Esimerkiksi Ötökkämaasta kertovissa tarinakokoelmissa (Tammi v:sta 2014, kuv. Virpi Penna) kielen kieputtelu on ollut kohosteisesti esillä.
Maa nimeltä Hampampam harppaa kielen osalta kokeellisen loikan eteenpäin.
Hytösen rytmi on maagista, liki hypnoottista.
Hänen kielensä suorastaan HUUTAA päästä ääneen luetuksi.
Suorasanainen kerronta tuntuu riistäytyvän yhtäältä proosarunoksi ja riimitetyksi runoksi:
– – Vaan miksi kertoi tyyhti sadut nuo sadat, kun tarinoiden radat ja evät olivat niin erinevät? – –
Sanataiteellinen huikentelevaisuus on takakannessa luokiteltu nonsenseksi.
Puutyyhtin lisäksi satukirjassa tutustutaan moniin Hampampam-maan omalaatuisiin asukkaisiin.
Koivistolaiset ovat pulkkosientä muistuttavia, aapasuon reunalla asuvia menninkäisiä , jotka käyttävät peltotöissä työvoimanaan pieniä hiiriä ja päästäisiä, tiiroja ja västäisiä.
Rauskinpoika Kontiaisen ahneus ja häikäilemättömyys selittyy sen traagisella elämänkohtalolla: sen osaksi ei ole koskaan koitunut lämpöä ja rakkautta.
 |
| Rauskinpoika Kontiainen on räyhäkkä ja traaginen hahmo. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Ville Hytösen satukokoelmaan Maa nimeltä Hampampam (Tammi 2023). |
Liepon kerrotaan olevan maailman kaikista eläimistä karmivin. Se kulkee kuihtuneita joenpohjia pitkin, kerää loisia ja polttaa niitä ojissa.
Kivettyneen metsän kivikoloissa eli tuo Liepo ja hankasi ikeniään kiviä vasten. Ja ikenistä valui kiviin tahnaa, viheriää niljaketta, joka peitti ajan mittaan mustakivisen metsän. Ja aikojen saatossa tuosta elävästä tahnasta kasvoi sammalta, ja sammaleesta pensaita, ja pensaista puita sun muita risukkoja, ruohotukkoja ja pajukkoja. – –
 |
| Jättiläisnaisista suurin, Suurhaisi. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Ville Hytösen satukokoelmaan Maa nimeltä Hampampam (Tammi 2023). |
Otusten kohtaloista löytyy traagisuutta Tove Janssonin muumitarinoiden tapaan.
Usein yhteisöllisyys, rajojen ylittäminen ja rohkeus koituvat lopulta Hytösen tarinoiden sankarien ja antisankarien pelastukseksi.
Lyhyistä nonsense-saduistakin löytyy perinteisten satujen piirteitä – jännitystä ja ristiriitatilanteita. Muutamassa sadussa tuodaan myös opetus siekailematta esille.
 |
| Puti on pieni ja väheksytty, mutta niin vain sitäkin tarvitaan Hampampamin yhteisössä. Lille Santasen graafinen suunnittelu on viimeisteltyä. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Ville Hytösen satukokoelmaan Maa nimeltä Hampampam (Tammi 2023). |
Satu ”Hurja konna, raakku ja siili” siili kiteyttää Hampampamin maan asukkaiden ja samalla myös Hytösen ja Platsin satukokoelman perimmäisen filosofian:
”Nopeasti ei ehdi nähdä maailmaa”, selitti siili. ”Jos vain juoksee ja kiirehtii, hyppelehtii ja vilkkaasti liikehtii, ei näe maailman taikaa. Siihen ei ole aikaa. Sillä kaikki elämisen ihanuus rakentuu pienistä asioista, mustikoista ja soista, joista ei ole kukaan koskaan kuullutkaan.”
Nykyisin puhutaan paljon siitä, kuinka tärkeää olisi lukea lapsille ääneen vielä pitkään senkin jälkeen, kun lapsi on oppinut itse sujuvasti lukemaan.
Toivon sydämestäni, että tämä kirja löytää tiensä lasten ja nuorten ja aikuisten yhteisiin kiireettömiin ääneenlukuhetkiin.
Kirja on onnen omiaan avaamaan lasten ja nuorten oman tarinoinnin hanat, havahduttamaan lukijansa ja kuulijansa suomen kielen rikkaasta rekisteristä, rytmin, kielen soinnin ja helinän koko repertuaarista.
