Kiinnittäkää huomiota kynnysmattojenne kuntoon!

Hannu Hirvonen: Vahna paha! Kuvitus Johanna Taskinen & Aki Nyyssönen. 179 sivua. Sarvet 2022 / VaLas-kollektiivi. 

 

 

Ympäristö vaikuttaa ihmiseen yllättävän paljon. Se, mihin olet sattunut syntymään ja minne olet päätynyt asumaan, ei toki määrää kohtaloa, mutta tuuppaa kyllä vauhtia syöksyyn. Kukaan ei ole täysin oman onnensa seppä. Herra Rontin asuinseutu oli pääsääntöisesti arveluttavaa aluetta. Asiat olivat liian hyvin. Kurjuutta ja nälänhätää näkyi yllättävän vähän. Yhteiskunta huolehti vähäosaisista. Yleinen ilmapiirikin oi muuttunut järkyttävän positiiviseksi, jopa herra Rontin kotikaupungissa. Toki kaikenlaisen vastakkainasettelun lisääntyminen antoi toivoa.  Siitä kehityksestä herra Ronttikin ansaitsi sulan hattuunsa. Jos päivän sana on laittaa hyvä kiertämään, voi siihen vastata vain lyömällä kaksi pahaa vastakierteeseen.

 

 

Hannu Hirvonen on profiloitunut poikkeuksellisen monipuolisena ja -äänisenä lasten- ja nuortenkirjailijana.  Hän on kirjoittanut nuortenkirjoja, kuvakirjatekstejä ja helppolukuisia lastenromaaneja lukutaidon alkuun. 

Parin vuoden takainen, omakustanteena ilmestynyt Jääpeilin vanki teki minuun vaikutuksen nonsense-aineksillaan. 

Monissa  Hirvosen lasten- että nuortenkirjoissa on erityistä venkoilua ja räyhäkkyyttä sekä kieli poskessa filosofointia.

 

VaLas-kollektiivin yhteisen tuen avulla ilmestynyt syksyn uutuus Vahna paha! on asetelmiltaan anarkistinen lastenromaani.

 

Sen asetelmat ovat toki tuttuakin tutummat monista lastenki lastenkirjoista, joissa aikuisten ynseys ja tosikkous rinnastetaan lapsen kaikkivoipaisuuteen ja avarakatseisuuteen.

Kenellekään tuskin jää epäselväksi, että herra Rontin ajatukset
  ja aikeet eivät usein ota muita kanssaeläjiä kovin hyvin huomioon.
Johanna Taskisen ja Aki Nyyssösen kuvitusta Hannu Hirvosen
lastenromaaniin Vahna paha! (Sarvet 2022). 

 

Herra Rontti on todellinen ankeuttaja, joka rakastaa vastakkainasettelua ja kyräilyä. 

 

Hän on yksi kansainvälisen YKK:n (eli Yhdistyneiden Kiusankuntien) pahanmielenlähettiläistä. 

Pahaksi onneksi vallitseva elämäntapa suosii kuitenkin yhä enenevässä määrin lähimmäisenrakkautta ja toisten huomioon ottamista… myös  kotimaan rajojen ulkopuolella. 

 

YKK:ssa on myös käynnissä valtataistelu ja herra Rontti on yksi viimeisimmistä toimintakykyisistä kiusanhengistä ja hän on pierimysjärjetyksessä pian ehdolla Suur-Ärmätiksi. 

Pohjoismaiden ykkösilkimys, ruotsalainen Per S. Berserkki, koki nimittäin karmean kohtalon ja tuli sullotuksi Ikean pahvilaatikkoon! 

Kehon kieli puhuu puolestaan: vielä tässä vaiheessa
Rontti tekee hyvin vastentahtoisesti hyvää.
Johanna Taskisen ja Aki Nyyssösen kuvitusta Hannu
Hirvosen lastenromaaniin Vahna paha! (Sarvet 2022).   

 

Kiusanhenkien mafiataistelu jää kuitenkin sivuseikaksi, kun lukija pääsee seuraamaan herra Rontin kotitaloon muuttavan Normiston perheen ja Rontin vähittäistä tutustumista. 

 

Lisäkierrettä tarinaan tuo se, että perheen isä on poliisi ja tämän tytär Sirkku on sosiaalisen median alustoilla taitavasti sukkuloiva varhaisteini, joka saa herra Rontilta liikanimen ”partiopeppi”. 

Perheellä on myös Rontti-niminen kissa ja Normistojen nuorimmainen Samu kiintyy oitis herra Ronttiin, jota hän kutsuu vielä hiema vaillinaisen puhetaitonsa takia nimellä Vahna paha. Nimellä viitataan todennäköisesti kansanperinteen vanhaan kehnoon eli paholaiseen tai piruun.  

 

Onneksi herra Rontti ei kuitenkaan ole läpeensä paha: 

 

Kaupungilla hän näkee äidin, joka tempoo lastaan ja puhuu samalla puhelimeen. 

Rontti kehottaa äitiä luopumaan älypuhelimesta, niin ”lapset voisivat paremmin. Olisivat rauhallisempia” ja nukkuisivatkin riittävästi.

 

– Pieni lapsi on kuin kynnysmatto. Sen kunnosta näkee, millainen koti on, herra Rontti sanoi hymyillen. 

Rontin ilkivalta paljastuu ja hän joutuu oikeasti vastaamaan teoistaan. 

Nuoruuden rakkaus tuonee hieman helpotusta asiaan, mutta onneksi tämä romanttinen säie rajataan lopusta pois! 

Nuortenromaani pyöräilevistä teinitytöistä sai Ruotsin August-palkinnon

 

 

 

 

 

Tällä viikolla eletään taas kirjallisten palkintogaalojen tihentymää.

Eilen jaettiin Ruotsin merkittävimmät August-palkinnot  kolmessa eri kategoriassa.  

Huomenna julkistetaan Finlandia-palkintojen voittajat.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden August-palkinto (100 000 Ruotsin kruunua) myönnettiin Pietarsaaressa asuvalle Ellen Strömbergille hänen nuortenromaanistaan Vi ska ju bara cykla förbi, joka on ilmestynyt ruotsiksi Schildts & Söderströmin kautta ja Ruotsissa Rabén  & Sjögrenin kautta sekä Eva Laakson suomennoksena S&S:n kautta.

Raati perusteli valintaansa seuraavasti:

”Lyhört och träffsäkert skildras tonårens brytningstid då fantasierna om vem man vill vara plötsligt ska omsättas i praktik, då kompisrelationer sätts på prov och då den första kärleken känns både lockande och skrämmande. Med största respekt för både sina läsare och sina karaktärer ger Ellen Strömberg nytt liv åt ungdomslitteraturens mest ikoniska motiv.”

 

Suomennos Mehän vaan mennään siitä ohi on arvioitu Lastenkirjahyllyssä. 

Strömbergin romaani on ehdolla myös Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolle.

Ei ole tavatonta, että suomenruotsalainen tekijä nostetaan ehdokkaaksi Ruotsin August-palkinnolle. 

Ehdolla on ollut useampikin teos: viime vuonna Malin Kivelän ja Linda Bondestamin kuvakirja Om du möter en björn (Förlaget) ja edellisvuonna Linda Bondestamin Mitt bottenliv (Förlaget). 

Vuonna 2016 ehdolle asetettiin Ulf Starkin ja Linda Bondestamin kuvakirja Djur som ingen sett utom vi (Förlaget).

Edellisen kerran suomalainen kirjailija voitti August-palkinnon (aikuistenkirjojen kategoriassa) vuonna 2005, kun palkinnon sai Monica Fagerholmin romaani Den amerikanska flickan).

On kiinnostavaa, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden August-palkintoraadin puheenjohtajana toimii, muistaakseni toista vuotta, Åbo akademin kirjallisuustieteen vanhempi lehtori Mia Österlund. Hänelle myönnettiin yhdessä Maria Lassén-Segerin kanssa Helsingin kirjamessuilla Vanessa-palkinto suomenruotsalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden edistämisestä eri kanavilla, pisimpään Hufvudstadsbladetissa.

August-palkintoraadin linjaus ilahduttaa minua ennen kaikkea siksi, voiton vei hyvinkin klassinen nuoruuden kuvaus. 

Kun luin Strömbergin romaanin, mieleeni tuli etsimättä ennen vuosituhannen taitetta ilmestyneiden ruotsalaisten nuortenkirjailijoiden kirjoittamien nuortenkirjojen aito ja uskottava tapa kuvata nuoruuden rosoja, intiimisti, mutta silti keskushenkilöä kunnioittaen.

Strömbergin romaanin ansiona onkin ennen muuta nuoruuden kuvauksen ajattomuus. 

Olen kuullut romaanista kiittävää tai jopa haltioitunutta palautetta aikuisilta naisilta, jotka ovat tunnistaneet siitä oman nuoruutensa tunnetiloja. 

Monet nykynuortenromaanit, sekä käännökset että alkuperäiset kotimaiset,  lukkiutuvat mielestäni nykyisin melko tiukasti kirjoittamisajankohtaansa. Nuortenkirjan keskushenkilöllä on usein esimerkiksi jokin erityispiirre, joka rajoittaa hänen elämäänsä. 

Strömbergin nuortenromaani kipunoi nuoruuden uhmaa, herkkyyttä, haavoittuvuutta hyvinkin yleispätevästi. 

Toivottavasti romaani antaa kimmokkeen muillekin nuorille kirjoittaville.

 

Muokattu; täydennetty listausta August-palkinnolle aiemmin ehdolle asetetetuista suomalaisista lastenkirjoista. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nuku lapsi, nuku

Ylva Karlsson & Erika Kallasmaa: Nuku nyt, Viljo! Suomentanut Tiina Erkintalo. 32 sivua. Etana Editions 2022. 

 

 

Nuku nyt, Viljo! on jälleen mainio esimerkki suomalaisen lastenkirjakuvituksen kansainvälistymisestä ja yli maiden rajojen ylittävästä yhteisyöstä.

 

Erika Kallasmaa on tehnyt kuvakirjan yhdessä ruotsalaisen lastenkirjailija Ylva Karlssonin kanssa.

 

Karlssonin tarina sinnikkäästi valvovista, nukahtamisen kanssa vitkuttelevasta lapsesta ja väsyneestä vanhemmasta on läpeensä tuttu.  

Voisi jopa puhua yhdestä kuvakirjallisuuden alalajista, niin paljon nukkumista käsitteleviä lastenkirjoja ilmestyy.

 

Karlssonin ja Kallasmaan kekseliäässä käsittelyssä aiheesta ammennetaan kuitenkin myös uusia kulmia. 

 

Kuvakirja puhuttelee kiireistä pikkulapsiarkea elävää aikuista, joka tunnistaa siitä jatkuvaa tarvetta tasapainoiluun, myötäämiseen, johdonmukaisuuteen ja toisaalta lapsilähtöiseen ja lapset yksilöinä huomioivaan kasvattamiseen. 

Isän huomio kiinnittyy toiveikkaasti Viljon raukeaan
olemukseen. Erika Kallasmaan kuvitusta Ylva Karlssonin
tekstiin kuvakirjassa Nuku nyt, Viljo! (Etana Editions 2022). 

 

Isällä on haasteena saada kuopus Viljo nukkumaan, jotta esikoisen Lillin kanssa voitaisiin lukea rauhassa iltakirjaa.

 

Mutta Viljolla on isälle paljon juteltavaa ennen nukkumaan menoa. 

 

Ja pimeässä Viljon mielikuvitus lähtee laukalle: lastenhuoneen kansoittavat pian monet hurjat olennot. 

Isän kärsivällisyyttä koetellaan monin tavoin.

Pimeässä Viljon aistit valpastuvat ja poika kuulee ja
näkee vaaroja kaikkialla. Erika Kallasmaan kuvitusta
Ylva Karlssonintekstiin kuvakirjassa Nuku nyt, Viljo! 
(Etana Editions 2022). 

 

Erika Kallasmaan kuvitus on hämäränhyssyistä, mattapintaista paperia myöten. 

Lampun valokiila tuo sentään pimeäänkin rauhoittavaa terävyyttä ja lempeän turvallista tunnelmaa. 

 

Kallasmaa leikittelee erilaisilla väripinnoilla ja -kontrasteilla. 

Useammalla aukeamalla Viljo sinnittelee hereillä toinen silmä avoimena, kun taas isän silmissä näkee väsymyksen ja kasvatusvastuun aiheuttamat juonteet, mutta samanaikaisesti myös ehtymätön rakkaus lapsiaan kohtaan.  

On hauskaa, että nykyisin ilmestyy entistä enemmän kuvakirjoja, joissa kuvataan isien ja lasten arkista elämää siten, että toinen vanhempi on rajattu kokonaan ulkopuolelle. 

 

Kuvakirjan loppuratkaisu, luova sellainen, on säästetty sisäkansiin.

Viljo on nukahtanut sohvalle ja isä lukee Lillille kirjaa, ympärillään kaikki Viljon mielikuvituksen herättämät eläimet: hauki, tiikeri, gorilla ja krokotiili.

 

 

 

Lisää uusia kotimaisia kuvakirjoja nukkumiseen liittyvistä haasteista lapsiperheissä: 

 

Maria Kangaskortet: Unitalon tarinoita. Nukutussatuja pienille. Kuv. Jonna Markkula. Otava 2022

 

Virpi Penna: Unto yökodissa, Lasten Keskus 2021

 

Rasaliina Seppälä & Anu Pensola: Lulu ja Piko: Yön äänet, Mäkelä 2021

 

David McKee: Elmeri ja iltasatu, suomennos Terhi Leskinen, Mäkelä 2021

 

Jenna Salo & Larissa Saloranta: Yllättävät yöjuhlat, Kumma 2021

 

Cat & Dave Cad ja Jenna Kunnas: Kai menee nukkumaan / Kai går till sängs / Kai goes to sleep, Otava 2021

 

Lauri Hirvonen: Inka ja unikerttu, Mäkelä 2020

 

 

 

Vetävä tunturiseikkailu

 

Mihkkal Marastat: Siitavuoman kulta. Kuvitus Bjørg Monsen. Pohjoissaamesta suomentanut Kaija Anttonen. 87 s. Kieletär Inari 2022. 

 

Kultakaivos, tie. Ánde ja Nillá oliat yhtä mieltä siitä, että silloin olisi rauha tipotiessään täältä. Nämä maat ja vedet eivät olisi silloin enää vain heidän, vaan he joutuisivat jakamaan ne kaiken maailman ihmisten kanssa. Ajatus tuntui pojista pahalta. 

 

Mihkkal Marastatin toinen Ánden ja Nillán seikkailuista kertova suomennos Siitavuoman kulta on edeltäjänsä Maakkanavaaran susien (Kieletär Inari 2022) tapaan aito ja juoneltaan vetävä Saamenmaalle sijoittuva poikien eräseikkailu.

Ánde ja Nillá ”eivät olleet aikuisia, mutta eivät omasta mielestään enää lapsiakaan”.  

 

Todennäköisesti pojat ovat hieman yli 10–vuotiaita. Kustantaja suosittelee sarjaa  8–12-vuotiaille.  

 

Lukijan huomio kiinnittyy poikien hyviin erätaitoihin, jotka koituvatkin heidän onnekseen tunturijärven yhteenotossa aikeiltaan arveluttavan miesjoukon kanssa. 

Miehillä on katalia aikeita sumuttaa kaivosyhtiötä rakentamaan tunturiin ja Siitajärven erämaaalueelle tietä huijaamalla, että alueella on kultaesiintymiä. 

Mustavalkoinen ja tyylitelty kuvitus
alleviivaa roistojen katalia aikeita voimakkaalla
karakterisoinnilla. Bjørg Monsenin kuvitusta 
Mihkkal Marastatin varhaisnuortenkirjaan  
Siitavuoman kulta (Kieletär Inari 2022). 

 

Miesten nimet itsessään – Ruiskula, Kaljupää ja Köntys – kertovat heidän epärehellisistä aikeistaan.  

Pojat pelkäävät että ”joista ja järvistä loppuu kala ja riekot kaikkoavat, kun pyssymiehiä riittää ja koirat laukkovat vaaroja ristiin rastiin. 

Erottelua saamelaisin ja suomalaisiin ja etelän raharikkaisiiin tehdään kirjassa useampaankin otteeseen. 

Serkun uusi tyttöystävä Liisa on kotoisin Pohjois-Suomesta. Hän on ryhtynyt opettelemaan saamen kieltä ja perehtynyt muutoinkin saamelaisten elämään.   

 

Liisa toimii myös viestinviejänä viranomaisten suuntaan aina Helsinkiin asti, jotta saamelaisilla säilyisivät viimeiset erämaa-alueet. 

 

Toisaalta Ánden isä empii, kannattaako herrojen kanssa ryhtyä riitelemään: 

 

– Ei ole mukavaa, että saamelaisten täytyy aina vastustaa ja panna hanttiin. Saamelaispoliitikotkin saavat vain aikaan kiistoja. Tuntuu niin kurjalta, kun suomalaiskaveritkin sanovat, että saamelainen on aina jarruttamassa kehitystä. Emmehän mekään voi elää enää kivikautta.

 

Kaija Anttosen suomennos ei kaihda vanhahtaviakaan sanoja, joiden merkitystä laajan sanavaraston omaavan aikuisenkin on etsittävä sanakirjoista esimerkiksi sanaa äytsi, joka tarkoittaa puroa. 

Pohjoissaameksi alun perin ilmestynyt alkuteos on jo 30 vuoden takaa, vuodelta 1991. Pojat vakoilevat tunturissa kohtaamaansa miesjoukkoa virittämällä kasettinauhurin ja mikrofonin kiven kupeeseen, ja tämä tuntuu varmasti nykylapsestakin jännittävältä.

 

Helppolukuisen lastenromaanin kuvaamassa maailmassa tai sen kielessä ei periaatteessa ole mitään sinänsä vanhentunutta, sillä saamelaisen nykylastenkirjallisuuden perinteessäkin näkyvät edelleen tiiviit sukuyhteydet, omavaraisuus ja voimakas yhteys luontoon. 

 

Pojat elävät luonnonrytmissä, jota määrittävät hillastus kalastus, lintujen pyynti ja poronhoito.

Pojat saattavat neuvokkuudellaan epäilyttävän
miesjoukon satimeen, ja ylpeys oikeuden toteutumisesta
näkyy kaikkien kasvoilla. Bjørg Monsenin kuvitusta 
Mihkkal Marastatin varhaisnuortenkirjaan  
Siitavuoman kulta (Kieletär Inari 2022).

 

Poikien kannalta tärkeä sivuhenkilö on helikopterin lentäjä Mikael, joka seikkailun lopussa toteaa oppineensa paljon Saamenmaan luonnosta.

 

Ánden serkkua hänen puheensa vähän naurattavat:

 

– Että sillä lailla, Ovlla nauroi. Miesparka. Ei taida tietää kovin paljon meistä. Hän sanoo, ettei olisi uskonut että keskenkasvuiset saamelaispojat osaavat käyttää nauhuria ja hoksaavat käyttää äänitettyjä nauhoja todisteena. Taitaa luulla että me asutaan kodissa ja vain rummutetaan rumpuja ja syydetään loitsuja. – – 

 

Ovllan kiteytys on nähdäkseni ainoa hieman ”vanhakantainen” klisee saamelaisista, jota ei enää pidetä saamelaisten omaan identiteettiin liittyvässä puheessa yllä.

 

 

 

Rajanvetoa

Maria Nilsson Thore: Raja, suomentanut Raija Rintamäki, 32 sivua, Mäkelä 2022. 

 

 

Lapset saavat leikkiä pihalla, mutta

rajan ylittäminen on ehdottomasti KIELLETTY.

Niin aikuiset ovat sanoneet tosi tiukasti.

Leikki-ikäisen lapsen arki on ainakin vanhemman näkökulmasta jatkuvaa rajojen vetämistä ja niistä neuvottelua yhdessä lapsen kanssa. 

 

Nannaa päiväkodin työntekijöiden kielto ylittää tiettyä rajaa pihalla selvästi kiehtoo ja kiinnostaa. 

Näkymätön raja on piirretty räväkän punaiseksi.
Maria Nilsson Thoren kuvitusta kuvakirjaan Raja (Mäkelä 2022).

 

Mitä tapahtuu, jos rajan kuitenkin ylittää? 

 

Kutistuuko pieneksi, jos ylittää rajan?

Vai onko siellä myrkyllisiä makeisia?

Ehkä sitä katoaa savuna ilmaan?

Vai onko rajan takana hirviöitä, jotka syövät lapsia?

 

Nanna löytää rajan toiselta puolelta hienon kivikokoelman ja hän haluaa esitellä sen muille kavereilleen. 

 

Mutta missä suunnassa päiväkoti on? Nannan olemus valpastuu ja hätäkin puskee esiin.

 

Utelias ja uhmakas ilme on poissa, kun pelko ottaa tytössä vallan.
Maria Nilsson Thoren kuvitusta kuvakirjaan Raja (Mäkelä 2022) 

Maria Nilsson Thore kiteyttää Rajaan oivaltavasti sääntöjen ja aikuisen auktoriteettiin liittyviä teemoja hyvinkin pienen lapsen näkökulmasta ymmärrettävällä tavalla.

Kuvakirjan lukusuunta ja dramaturgia toteutuvat hienosti kuvituksessa, kun Nanna karkaa vasemmalta oikealle ja palaa takaisin turvaan oikealta vasemmalle. 

 

Uutisotsikoissa on ollut tapauksia, joissa pieni lapsi on karannut päiväkodista kesken päivän ja viime päivinä on myös kirjoitettu varhaiskasvatuksen haasteista, kun henkilökuntaa on liian vähän lapsiryhmän kokoon nähden.  

 

Nyt tämänkin asian esiin nostamiseen ja keskusteluun yhdessä lasten kanssa on siis tehty oma täsmäkirjansa! 

 

Ruotsalainen Maria Nilsson Thore tunnetaan Suomessa parhaiten Kolmikko-kuvakirjasarjasta (Mäkelä v:sta 2018) sekä Astrid Lindgrenin Saariston lapset -kirjasta tehtyjen kuvakirjojen kuvittajana (WSOY v:sta 2020, suom. Laila Järvinen). 

Tänä vuonna on ilmestynyt myös kuvakirja Röhky, Mumu ja numero 3 (WSOY suom. Outi Menna), joka opettaa leikki-ikäisille lukusanoja kolmeen asti.

 

Lisää lastenkirjoja, joissa pohditaan eri tavoin rajoja: 

Daniel Kalejaiye: Konstaapeli Daniel tässä, moro, Lasten Keskus 2022 / tietokirja

Raisa Cacciatore, Susanne Igman-Friberg & Henriikka Kangasoski: Pipunan vessarauha. Kuv. Osmo Penna. Lasten Keskus 2022 / tietokirja 

 

Raisa Cacciatore & Susanne Igman-Friberg: Pipunan ikioma napa. Kuv. Osmo Penna. Lasten Keskus 2021 / selkokielinen tietokirja

 

Inrek Koff & Ulla Saar: Nätisti, suomentanut Hannu Oittinen, Enostone 2021 / kuvakirja 

Veera Salmi & Elina Warsta: Hung ja pantteripako, Otava 2020 / kuvakirja 

Isabel Abedi & Jullia Kaergel: Enni Possunen sanoo EN! Eli ei vieraiden mukaan saa lähteä kukaan. Suom. Maisa Savolainen. Lasten Keskus 2005 

Gisela Braun & Dorothee Walters: Suuri EI ja pieni EI. Mannerheimin Lastensuojeluliitto 2001 

Sari Vento & Mika Launis: Peikonhäntä. WSOY 2007 

Kalle Güettler, Rakel Helmsdal ja Áslaug Jónsdóttir: Ei! sanoi pieni hirviö. Kuv. Áslaug Jónsdóttir. Suom. Sari Peltonen. Pieni karhu 2010 

 

Maikki Harjanne: Minttu karkaa, Otava 1978 / kuvakirja 

 

Sari Peltoniemi: Täältä minä karkaan, RanRan 2020 / lasten- ja varhaisnuortenromaani

 

Roope Lipasti: Terveisin Robison Saarinen, WSOY 2010 / lastenromaani 

Lastenkirjallisuus – algoritmien, sanahelinän, intuition vai virran viemää?

 

Reilun viikon aikana on eletty todellista lasten- ja nuortenkirjajulkisuuden huippusesonkia, jos mittapuuna käyttää vaikkapa keskustelunavauksien, koulutusten ja tilastojen määrän kummallista tihentymää. 

 

9. marraskuuta julkistettiin Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat.

 

10. marraskuuta kirjailija ja pienkustantaja Tuukka Sandström kirjoitti Avain kustannuksen Kustantamon kuulumisia -blogiin otsikolla Lastenkirjallisuus ja kuihtuva kritiikki.

 

Sandström kiteyttää sen, mitä moni pitkänkin uran tehnyt ja arvostettu lastenkirjailija/kuvittaja ei tohdi sanoa ääneen: entistä harvempi saa enää ammattilukijan eli kirjallisuuskriitikon kirjoittamaa kritiikkiä, jossa pohdittaisiin teoksen tematiikkaa ja tyyliä ja asettumista laajempaan kontekstiin. 

 

Tuukka Sandström pelkää lastenkirjan pian pelkistyvän kaupalliseksi tuotteeksi.

11. marraskuuta Kumma-kustantamon kautta lastenkirjoja julkaissut Helena Immonen avasi adressit-com -palveluun adressin, jossa voi ottaa kantaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta. 

 

Immonen kirjoittaa:

 

Lasten- ja nuortenkirjojen arvostelut ovat lähes kadonneet mediasta. Arvostelujen puute ei ehkä vaikuta suoraan lasten tai nuorten lukemiseen tai lukuvalintoihin, mutta se vaikuttaa genren yleiseen arvostukseen sekä tietoisuuteen siitä, millaisia lasten- ja nuortenkirjoja nykyään julkaistaan. 

Säännölliset ja ammattitaitoiset arvostelut luovat kokonaiskuvaa ja asettavat yksittäiset teokset osaksi laajempaa kokonaisuutta. Ja ennen kaikkea arvostelut kertovat, että kyseinen kirjallisuudenlaji nähdään arvokkaana taiteena itsessään. Eikä ilman lukevia lapsia ja nuoria ole lukevia aikuisiakaan – toisin sanoen ilman lasten- ja nuortenkirjallisuutta ei kohta ole aikuisten kirjallisuuttakaan. 

 

Immosella on myös ideoita paikallis- ja maakuntalehdissä vähentyneen lastenkirjajulkisuuden suhteen. Katsotaan, mitä niistä seuraa.

 

15. marraskuuta Lastenkirjainstituutti järjesti kaikille kiinnostuneille ilmaisen Kirjoita lastenkirjoista -etäkoulutuksen. Siihen ilmoittautui 61 osallistujaa, joista viitisenkymmentä oli langoilla reilun kolmen tunnin mittaisen koulutuksen ajan.

 

Syyskuussa 2022 Lastenkirjainstituutin koko päivän mittaisessa, maksullisessa Kirjoita lastenkirjoista -koulutuksessa Tampereen pääkirjasto Metsossa oli hieman yli 30 osallistujaa. 

Sekä lähi- että etäkoulutuksessa oli paljon kirjagrammaajia, jonkin verran kirjastoväkeä, sanataideohjaajia, varhaiskasvatuksen, ala- ja yläkoulun opettajia, jokunen bloggaajia, sekä muutama kuvittaja ja kirjailija. Heitä kaikkia yhdisti kiinnostus kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoista erilaisilla alustoilla 

Vastaava päivän mittainen koulutus järjestettiin ensimmäistä kertaa marraskuussa 2019, jolloin osallistujia oli niin ikään kolmisenkymmentä.

 

Samana päivänä 15. marraskuuta Suomalaisen kirjallisuuden edistämiseen keskittynyt FILI uutisoi suomalaisen kirjallisuusviennin kasvaneen neljällä prosentilla. 

Parhaat vientinäkymät ovat lastenkirjoilla, sillä peräti 61 prosenttia käännössopimuksista koski juurikin lasten- ja nuortenkirjallisuutta. 

 

17. marraskuuta Sanasto julkaisi listauksen viime vuoden 2021 eniten lainatuista teoksista, mukana omana kategorianaan lasten- ja nuortenkirjat, joista kymmenen eniten lainatuimman kotimaisen lasten- ja nuortenkirjan kärkisijoilla 1–7 ja 9–10 olivat Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjat. 

Kahdeksanneksi kiilasi sentään Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja väärä Vincent (Tammi, kuv. Christel Rönns).

 

18. marraskuuta yleinen suhtautuminen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen, mukaan lukien lasten- ja nuortenkirjakritiikki, ylsi Kulttuuriykkösen Perjantaistudiossa kulttuuritoimittaja, kriitikko ja tietokirjailija Ville Hännisen esiin nostamaksi keskustelun aiheeksi. 

Mukana keskustelemassa olivat Perjantaistudion jäsenet kirjailija Jarkko Tontti ja toimittaja, elokuvakriitikko ja tietokirjailija Leena Virtanen toimittaja Juhani Kenttämaan johdolla.

 

Tontti ja Virtanen ovat molemmat kirjoittaneet myös lapsille ja nuorille, Tontti fantasiakirjoja ja Virtanen tekstejä kuvakirjoihin sekä yhden helppolukuisen lastenkirjan. 

 

Ville Hänninen toi esille kaksijakoisen ja jopa kaksinaismoralistisen suhtautumisen lastenkirjallisuuteen. 

”Juhlapuhesektorilla” ollaan yksituumaisesti huolestuneita poikien lukemisesta ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden yleisestä tärkeydestä. 

Moraalinen tahtotila kuitenkin uupuu pitää lasten- ja nuortenkirjoja oikeasti ja konkreettisesti esillä julkisuudessa. 

Perjantaistudiossa toivottiin kulttuurijournalismin olevan edellä aikaansa ja ymmärtävän, miksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden esillä pitäminen olisi tärkeää. 

Isot mediat, mm. Helsingin Sanomat ja Yleisradio, vetoavat esimerkiksi siihen, että aiheena lasten- ja nuortenkirjallisuus ei kiinnosta riittävästi lukijoita ja kuulijoita: ”Algoritmien perusteella selviää, mistä ihmiset ovat kiinnostuneita”, kiteytti Jarkko Tontti. 

 

Jarkko Tontti totesi myös, että kulttuurijournalismissa Suomessa on ollut pitkään perinne pitää esillä kovaa, raskasta taidetta. 

Tontti toi esille yhtenä syynä lasten- ja nuortenkirjallisuuden jatkuvasti vähentyneelle  mediahuomiolle sen, että lasten- ja nuortenkirjoissa on (aikuisten kaunokirjallisuuteen verrattuna) ajateltu olevan ”viihteen sivumaku”, eli että lasten- ja nuortenkirjat eivät olisi yhtä syvällisiä ja että niissä ei kerrottaisi yhtä tärkeistä asioista. 

Tällaiset yleistykset voivat sitten - oma monikymmenvuotisen kokemukseni mukaan - pahimmillaan kasvaa pinttymiksi, joihin vetoamalla arvotetaan väärin perustein lasten- ja nuortenkirjallisuutta suhteessa aikuistenkirjallisuuteen.

Ja näin kierrytään – jälleen kerran– ydinasian ympärille: miksi laadukkaista ja myös vähemmän laadukkaista lasten- ja nuortenkirjoista tulisi kirjoittaa enemmän ja pitkäjänteisesti myös valtamedioissa.

20. marraskuuta, tänään sunnuntaina, Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla juhlistetaan lasten oikeuksien päivää Reetta Niemelän Kettu ja hiljaisuus -kuvakirjan 2022) (Otava) kuvittajan, tekstiilitaiteilija Eri Shimatsukan haastattelulla sekä aukeamalla, jossa on HS:n kulttuuritoimitttajien arviot syksyn lasten- ja nuortenkirjasadosta yhteisotsikolla "11 hauskan ja viisaan teoksen arviot". 

  

Digilehden lukeneena ja katsoneena uumoilen lehden ulkokirjallisesta tavoitteesta testata klikkausten algoritmeja teosten tekijöiden, etenkin noiden ulkomaisten hyväraamisten miesolettetujen, valokuvien suhteen.