Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvakirjatarjonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvakirjatarjonta. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. syyskuuta 2025

Mollisointuja kodin äänimaisemassa


 
















Ilja Karsikas: Kahden kodin lauluja. S&S 2025
 





 
Suomalainen kuvakirja on kovaa kyytiä naisistumassa.

 
Sukupuolittumisen juurisyitä voi vain arvailla.
 
Kuvakirjatarinoita ja kuvituksia tekevistä selvä enemmistö on naisia, mikä voi pahimmilaan jossain määrin myös vinouttaa näkökulmia ja käsiteltäviä aiheita. 
 
Vanhempien avioerosta lapsen näkökulmasta kertova Ilja Karsikkaan Kahden kodin lauluja ei aiheeltaan ole mikään aluevaltaus. Perhedynamiikan hankauskohdat ovat lukuisin eri variaatioin olleet kuvakirjoissa esillä viime vuosina. 

Avioeron lisäksi kuvakirjoissa on myös käsitelty esimerkiksi vanhemman työuupumusta, masennusta tai muita elämänhallintaan liittyviä ongelmia.
 
Karsikas on kuvannut kahdessa aiemmassakin kuvakirjassaan Amos ja sumupuu (Etana Editions 2017) ja Yksisarvinen (S&S 2022) isän ongelmien takia kriisiytynyttä perhettä. Ensimmäisessä isällä on työuupumus ja toisessa on kyse isän päihteidenkäytöstä.
 
Syksyn uutuudessa Kahden kodin lauluja Ilja Karsikas on muuntanut edellisten kuvakirjojensa värikylläistä ja ääriviivatonta tyyliä: musta terävälinjainen tussiääriviiva ja väripintojen rasterointi sopivatkin hyvin kuvakirjaan, jonka keskushenkilön, Petjan, kerrotaan jo olevan koululainen.



Erillään istuvat vanhemmat ja heidän kehonkielensä
viestivät Petjalle, että isällä ja äidillä on jotain
 vakavaa kerrottavaa. Ilja Karsikkaan kuvitusta kuvakirjaan
 Kahden kodin lauluja (S&S 2025).

 
Aloitusaukeamalla muusikkovanhemmat istuvat olohuoneessa ja heidän kehonkielensä paljastaa koulusta palaavalle Petjalle, että jokin on vinossa.
 
”Me olemme päättäneet erota”, isä sanoo vakavana.
Lysähdän sohvalle. Valtava möykky vyöryy rintakehän päälle.
 
”Mitä?! Ette te voi tehdä niin!” huudan. ”Mihin mä sitten meen?”

 
Petja pakenee paikalta omaan huoneeseensa, missä hän saa lohtua mielikuvitusystävältään hyppyhämähäkiltä.

 Myös mummot kutsuvat yökylään ja tarjoavat lohtua ja makaronilaatikkoa. 

Petja virkkaa mummojen avustuksella hämähäkille seittiä, josta tulee myös vertauskuva vanhempien ja muiden läheisten turvaverkostolle. 

Oikeat hyppyhämähäkit eivät tarvitse seittiä saalistamiseen vaan luodakseen turvallisen, suojaisan tilan, jossa voivat luoda nahkansa uudelleen. 
 
Isä ja äiti väittävät, että olen iso ja itsenäinen ja että pärjään kyllä.
 
Silti minulla on pää täynnä kysymyksiä, joita en kehtaa kysyä.
Silmukat menevät solmuun, vaikka pitkämummon virkkaaminen näyttää niin helpolta. 

 

Lähikuva ketjusilmukoiden ja verkon syntymisestä on hauska
havainnekuva! 
Ilja Karsikkaan kuvitusta kuvakirjaan
 Kahden kodin lauluja (S&S 2025).

 
Petja saa taustaukea myös parhaalta kaveriltaan Pyryltä, jolla on niin ikään kokemusta vanhempien erosta.
 
Pyryn mielestä ero on kuin sotajoukkojen yhteentörmäys. Taistelu, jossa ei ole voittajaa.

 
Vaikka Petja elääkin rakkaudentäyteisessä ilmapiirissä läheistensä tukemana, niin silti kirja tuntuu viestivän, että lapsen on vain päästävä haastavan asian yli ja jatkettava elämäänsä.


Tällä aukeamalla lapsi lohduttaa vanhempaansa.
 
Ilja Karsikkaan kuvitusta kuvakirjaan
 Kahden kodin lauluja (S&S 2025).

 
Kun äiti muuttaa uuteen yksiöönsä, isä pyyhkii silmiään keittiön pöydän ääressä ja Petja ojentaa hänelle nenäliinan. Isä kiittää ja sanoo, että myös Petja saa itkeä, jos itkettää.

On kiinostavaa, että jo kuvakirjan alussa näytetään Petja itkemässä omassa huoneessaan. Näin syntyy vaikutelma siitä, että poika ei tohdi kuormittaa vanhempiaan näyttämällä todellisia tunteitaan.

 
Jo kirjan alussa näytetään Petjan tunnepurkausta omassa
huoneessaan sen jälkeen, kun vanhemmat ovat kertoneet
päättäneensä erota. 
Ilja Karsikkaan kuvitusta kuvakirjaan  
Kahden kodin lauluja
 (S&S 2025).




Karsikkaan kuvitus tuo pienissä yksityiskohdissa esille Petjan perheen rakkauden musiikkiin, sen kuuntelemiseen ja tekemiseen.

 

 

 


 

Kuvakirjoja vanhempien erosta:

 

 

Phil Earle & Jess Rose: Kaislan kaksi kotia, suom. Raija Rintamäki, Kustannus-Mäkelä 2024  
 

Måns Gahrton & Johan Unenge: Sonjan kaksi myssyä, suom. Marketta Pyysalo, Lasten Keskus 2022  


Noora Alanen & Anne Muhonen: Anna ja eron tuomat muutokset, Pieni Karhu 2022  

 

Clare Helen Welsh & Åsa Gilland: Kaikki muuttuu, suom. Raija Rintamäki, Kustannus-Mäkelä 2022  

 

Riina Katajavuori & Jenny Lucander: Kahden kodin välillä, Tammi 2020  

 

Maisa Tonteri & Virpi Talvitie: Okko Oravan kaksi pesää, Lasten Keskus 2011 

 

 

keskiviikko 27. elokuuta 2025

Kotimaisen kuvakirjan juhlaa Taidehallissa


 




Kollektivet: Linda Bondestam, Jenni Erkintalo, Lena Frölander-Ulf, Edith Hammar, Maija Hurme, Erika Kallasmaa, Jenny Lucander, Laura Merz, Sanna Pelliccioni & Maria Sann. Kymmenen suomalaisen taiteilijan ja kuvittajan yhteisnäyttely Helsingin Taidehallissa 15.9. 2025 asti. 
 









Kotimainen kuvitustaide on vallannut Helsingin Taidehallin. 

Kollektivet-näyttelyn voi tulkita toivorikkaasti signaalina siitä, että kuvittajan työpanosta ja taiteellista näkemystä arvostettaisiin  Suomessa nykyisin huomattavasti aiempaa enemmän. 
 
Edellinen merkkipaalu oli vuonna 2014 yhdeksän suomenruotsalaista kuvittajaa
esitellyt By-näyttely, joka lähti Tammisaaresta kiertueelle myös muualle Suomeen sekä Ruotsiin ja Frankfurtin kirjamessuille Saksaan.


Kollektivet-näyttelyn seinäprintti muistuttaa nasevasti, että
kuvakirjat ovat lapsen ensimmäinen kosketus
kuvataiteeseen. © PHH

 
Kollektivet-näyttelyn tavoitteena on havahduttaa erityisesti aikuiset tutustumaan suomalaiseen kuvitustaiteeseen. Lapsikatsojiakaan ei toki ole unohdettu. Näyttelyssä on paljon elämyksellisiä ja moniaistisia tiloja lapsille. 

Avajaisten tungoksessa 14. elokuuta näitä kohteita oli valitettavasti haastavaa kuvata. 
 
Näyttelykutsussa haluttiin huomioida lastenkirjakuvittajien ohella myös aikuisille suunnatut kuvittajat, mutta kymmenikköön valittiin lopulta vain yksi kuvittaja, Edith Hammar. Hänen groteskit, provosoivat ja avoimen seksuaaliset mutta humoristiset tussi- ja lyijykynäkuvituksensa poikkeavat kantaa ottavuudellaan ja pidäkkeettömällä yhteiskunnallisuudellaan yhdeksän muun kuvittajakollegan tyylistä ja tavoitteista. 

Hammarilla oli jo viime vuoden joulukuussa Ruotsin Modeerna Museetin yhteisnäyttely yhdysvaltalaisen nykytaiteilijan Nicole Eisenmanin kanssa. 
 
Tammisaaren By-näyttelyn tavoin myös Kollektivet-näyttelyssä enemmistö kuvittajista on taustaltaan suomenruotsalaisia. Näyttelyn työkielenä on ollut ruotsi, joten hakijoilta edellytettiin kohtuullista ruotsin kielen taitoa. 

Näyttelyn päärahoittajina on ollut lukuisia suomenruotsalaisia rahastoja ja säätiöitä. Yhtenä keskeisenä yhteistyökumppanina on toiminut myös Moomin Characters. 
 
Vähimmäisvaatimuksena näyttelyhaussa oli, että kuvittaja on julkaissut kolmen vuoden aikana ainakin yhden teoksen suomalaisen kustantamon kautta. 

Erika Kallasmaata lukuunottamatta kaikki muut kuvittajat ovat debytoineet ja vakiinnuttaneet asemansa kuvakirjailijoina vasta 2000-luvun aikana (Kallasmaan ensimmäiset lastenkirjakuvitukset ilmestyivät Erika Kovasen nimellä jo 1990-luvun lopulla). 

Kallasmaan erityisosaamisen aluetta ovat kuvarunokirjojen kuvitukset; hän on kuvittanut useampia Laura Ruohosen lastenrunokirjoja (Otava ja Into kustannus).
 

Sanna Pelliccionin kuvitusoriginaali Eppu Nuotion tekstiin
perustuvaan kuvakirjaan Anteeksi (S&S 2025). Puuväreillä tehty 
kuvitus jäljittelee lapsen piirustustyyliä, ja niinpä myös kuvituksen
"ripustus" on arkinen ja konstailematon. © PHH



Lapsiperheet tuntevat todennäköisesti parhaiten Sanna Pelliccionin Onni-poika -kuvakirjat (Minerva 2007–2018 ja Etana Editions v:sta 2019). 

Pelliccioni on tehnyt yhteistyötä myös monien lastenkirjailijoiden kanssa. Pelliccionin kuvituksille on ominaista kokeilunhalu ja monien eri kuvitustekniikoiden (muste-, tussi-, lyijykynä-, värikynä-, vesiväri- ja väriliitutekniikat). Yhden kuvakirjan kuvituksen hän on toteuttanut jopa muovailuvahasta! (Mata-Mii seikkailee, Tammi 2013).   
 
Laura Merzin musteella ja tussilla loihtima graafisen pelkistetty tyyli on kaukana perinteisestä suomalaisesta kuvakirjakuvituksesta: Merzin vaikutteet tulevat lastenkirjakuvitustaiteen sijaan pikemminkin modernista kuvataiteesta.  Hän on asunut nuorena Skotlannissa ja  asuu nyttemmin Berliinissä ja Suomessa. 


Merzin taidokasta mustekuvitusta yhdessä Aino Järvisen kanssa
tehtyihin kuvakirjoihin Tuhat ja yksi otusta ja Otusten joukossa
(Etana Editons 2016 ja 2019). © PHH


Merz on julkaissut kolme kuvakirjaa Tuhat ja yksi otusta ja Otusten joukossa (Etana Editions 2016 ja 2019) yhdessä Aino Järvisen kanssa sekä aakkosrunokirjan Absurdit aakkoset (Etana Editions 2022) yhdessä runoilija Harri Hertellin ja säveltäjä Pentti Luomakankaan kanssa).

Merzin uusin poikkitaiteellinen ympäristötaidehanke oli Helsingin Kalasatamanpuistossa viime viikolla järjestetty avoin Radical play -työpaja (yhdessä Hemmo Honkosen ja Päivi Raivion kanssa). Työpajassa osallistujat saivat tunnustella, tutkia ja muokata erilaisia materiaaleja. Lapset ja aikuiset saivat rakentaa ja leikkiä muodoilla ja väreillä ja luoda näin kaupunkikuvaan väliaikaisia tilasidonnaisia teoksia. 
 
Jenni Erkintalo on paitsi kuvittaja niin myös vuonna 2014 aloittaneen kuvakirjoihin keskittyvän Etana Editons -kustantamon toinen perustaja. Erkintalon ja Réka Királyn luotsaama erikoiskustantamo keskittyy korkeatasoisen koti- ja ulkomaisen kuvakirjallisuuden kustantamiseen. 

Suomalaisen kuvakirjallisuuden 2000-luvulla saavuttama maailmanmaine onkin kiistämättä isolta osaltaan Etanan herkkien tuntosarvien ansiota. Esimerkiksi Marika Maijalan Ruusun matka (Etana Editions 2018)  julkaistiin vuonna 2023 Yhdysvalloissa Mia Spangenbergin kääntämänä. Kesällä 2025 Etana Editionsin kustantamon toiminnan luotsaaminen siirtyi kokonaan Erkintalon vastuulle. 


 
Lena Frölander-Ulfin raapekartongille tehtyjä kuvitusoriginaaleja
kuvakirjaan Fidel och jag i storstaden (Förlaget 2021,
 suom. Minä ja Muru metropolissa, Teos 2021). © PHH 


Lena Frölander-Ulfin kuvitukset syntyvät usein raapekartongille, joka mahdollistaa valon ja varjon lukuisat ainutkertaiset sävyt. Harvinaisen tekniikan ansiosta kuvituskuviin tulee myös maagista kolmiulotteisuuden vaikutelmaa. Frölander-Ulf on kirjoittanut myös lastenromaaneja (Nelson Tiikeritassu ja Rapsu-trilogia).  

Frölander-Ulfia, Maija Hurmetta, Maria Sannia ja Linda Bondestamia yhdistää se, että heidän teoksensa ilmestyvät poikkeuksetta samanaikaisesti ruotsiksi ja suomeksi (Schildts & Söderströms, Förlaget, S&S ja Teos). Ruotsinkielisillä alkuteoksilla on näin etulyöntiasema myös Ruotsin kuvakirjamarkkinoille. Frölander-Ulf oli mukana jo edellisessä By-näyttelyssä, kuten myös Linda Bondestam ja Maija Hurme.
 
Kollektivet-näytteyn lastenkirjakuvittajista suurimman läpimurron Ruotsiin on tehnyt viime vuosina Linda Bondestam
. Hän on myös ensimmäinen suomenruotsalainen kirjailija, joka on valittu lasten- ja nuortenkirjallisuuden asemaa ja arvostusta monin tavoin edistävän lastenkirjallisuusakatemian jäseneksi. Bondestamin Chop Chop: en tappers jordbos berättelse(Förlaget 2024, suom. Hopi Hopi: reippaan robotin tarina, Teos 2024, suom. Päivi Koivisto) sai myös Ruotsin arvostetuimman lasten- ja nuortenkirjapalkinnon, August-prisetin. Bondestamin tunnistettava tyyli syntyy usein sekatekniikalla, jossa on paljon kollaasielementtejä.  
 

Maija Hurmeen luonnoksia. © PHH


Maija Hurmeen, Maria Sannin ja Jenny Lucanderin kuvakirjakuvitukset keskittyvät kuvaamaan lapsen arkea. Heillä kaikilla on silti aivan oma uniikki ja tunnistettava tyylinsä ja tulokulmansa lapsen sisäiseen todellisuuteen.
 
Maija Hurmeen voi nähdä akvarellitekniikan suvereenisti hallinneen Maija Karman työn jatkajana. 
Hurme yhdistää vesivärikuvitukseensa lyijykynän lisäksi grafiittipulveria. Tekniikka tuo kuviin himmeän ja pehmeän pinnan, joka sopii hyvin sekä Hurmeen omiin kuvakirjoihn (uusimpana Varifrån kommer alla dagar? Schildts & Söderströms, suom. Mistä kaikki päivät tulevat? S&S) että yhdessä kirjailijoiden kanssa tehtyjen kuvakirjojen teemoihin. 
 

Jenny Lucanderin kuvitusta ja hahmojen luonnostelua
Jesper Wung-Sungin tekstin perustuvaan kuvakirjaan
Vad bestämmer jag? (Förlaget 2023, suom. Kuka saa päättää?
Etana Editions 2024). © PHH 


Hurmeen tavoin myös Maria Sann ja Jenny Lucander ovat uudistaneet suomalaisen kuvakirjan lapsikuvausta: heidän lapsisankarinsa ovat kaukana takavuosien sievistä ja moitteettomasti käyttäytyvistä mallilapsista. 

Olen jopa nimittänyt Maria Sannin lapsia kuvakirja-arvioissani ”rumiksi”, mikä tässä yhteydessä on ymmärrettävä kiitokseksi: Sann ei nimittäin siekaile kuvata myös lapsen raivoa, pettymystä ja surua ilman pidäkkeitä. Myös Jenny Lucanderin kuvituksissa on samaa rohkeutta kuvata lapsen vaihtuvia tunnetiloja ilman mitään filttereitä.



Kollektivet-näyttelyn kuvittajat olivat maalanneet näyttelyyn
 laajaksi panoraamaksi levittäytyvän muraalin.
Kuvassa vain osa teoksesta. © PHH


Taidehallin kattaus antaa hyvän käsityksen suomalaisen kuvakirjallisuuden nykykuvittajista. Aikana, jolloin kuvakirjan kuvittamiseen tarvitaan entistä enemmän tahtotilaa ja kutsumusta, kuvakirjan kuvittajien sukupuolijakauma on entistä naisvoittoisempi. 

Olisin kuitenkin kernaasti suonut, että otos olisi ollut hieman ulokkeisempi: esimerkiksi Ilja Karsikas, Matti Pikkujämsä ja Pasi Pitkänen olisivat laajentaneet vielä entisestään näyttelyn väripalettia ja muotokieltä.


Maistiaisia näyttelystä nähtiin jo keväällä Oulun Valveen kulttuuritilan Valvegalleriassa. Taidehallin jälkeen näyttely lähtee kiertueelle Suomen rajojen ulkopuolelle. 


Näyttelyn asiantuntijaryhmään kuuluivat Maria Lassén-Seger, Janina Orlov, Tiia Strandén, Sabina Westerholm ja Mia Österlund.

Kollektivet-näyttelyn oheen on tehty näyttelyjulkaisu, jota on myynnissä Taidehallissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Julkaisu esittelee taiteilijat  lyhyesti runsaiden kuvitusnäytteiden kera. 

Kuka tahansa pystyy tutustumaan Kollektivet-näyttelyn kuvittajiin minidokumenteissa, jotka ovat katsottavissa verkossa. Ne havainnollistavat mainiosti sitä, että suomalainen kuvakirjakuvitus syntyy vielä käsityönä, pieteetillä ja suurella sydämellä.


 






 











 

 

 

 

 

torstai 15. toukokuuta 2025

Oodi hiekkalapioille ja loikka pupun matkaan











Minna Vaarma & Eveliina Netti: Lulan uusi lapio, 36 sivua,  Otava 2025.
 
Emilia Erfving & Pikku Erfving: Pupu, 20 sivua, Lasten Keskus 2025 

 








Pikkulapset siirtyvät eri tahtiin kartonkisista katselukirjoista pienen juonellisen tarinan sisältäviin kuvakirjoihin. 


Siirtymää ei kannata kiirehtiä, vaan kunnioittaa myös lapsen omia mieltymyksiä. Toisaalta aikuinen voi vaivihkaa laajentaa valikoimaa lapsen suosikeista uusiin tuttavuuksiin. 

 

Tässä kaksi taaperovaiheeseen sopivaa kuvakirjaa, jotka kumpikin todennäköisesti ovat uuden sarjan avausteoksia. 

 

Emilia Erfvingin aiempi Kasa-sarja (Lasten Keskus v:sta 2020)  kertoo luonnosta löytyvistä "elollistetuista" kasoista,  keoista ja kumpareista.

 



Ns. monikohtauksisena kuvasarjana havainnollistetaan pupun
säikähdystä, kun se pinkoo peuraa pakoon. Emilia
Erfvingin ja hänen lapsensa kuvitusta kartonkiseen
lastenkirjaan Pupu (Lasten Keskus). 



Kartonkisivuinen Pupu on kevään uutuus. Se toisintaa pikkulasten kuvakirjojen klassista aihetta, jossa päähenkilö lähtee omin päin tutkimaan lähiympäristöä, mutta palaa  kokemustensa karaisemana kuitenkin tyytyväisenä takaisin kodin tai pesän lämpöön.

 

Valkoinen pikkupupu lähtee itsevarmana tutkimusretkelle. 

Ensin se nauttii auringon lämmöstä ja makeista apiloista, mutta pian jo säikkyy peuraa ja pinkoo pakoon… päätyäkseen lopulta emon turvalliseen syliin ja unten maille.

 

Erfvingin kuvitus on riittävän pelkistettyä ja pupun vaalea väri ja tyylitety olemus tekevät siitä helposti hahmotettavan ja havaittavan.
 
Katselukirjan erikoisuutena on kuvituksesta löytyvä Erfvingin yksivuotiaan lapsen piirrosjälki. Lapsi mainitaan myös kirjan toisena tekijänä. 

Idea on kiinnostava.  Saammeko seurata lapsen piirtämisen kehittymistä vähitellen esittävämpään suuntaan, jos sarja karttuu uudella osalla vaikkapa vuoden välein?


Hurja loikka suoraan emon turvalliseen syliin. Emilia 
Erfvingin ja hänen lapsensa kuvitusta kartonkiseen 
lastenkirjaan Pupu (Lasten Keskus). Lapsen "kuvitusta"
todennäköisesti aukeaman vasemmassa alalaidassa ja
oikean aukeaman vasemmassa nurkassa. 
 

Lulan uusi lapio on puheterapeuttina työskentelevän Minna Vaarman  ensimmäinen lastenkirja. 

Sen on kuvittanut Eveliina Netti, joka debytoi viitisen vuotta sitten sanattomalla kääntökuvakirjalla Pinnalla / Pinnan alla (Mini kustannus 2019). Hän on sittemmin kuvittanut myös kaksi Anni Pyykön Ruokasankarit- ja Ruokatutkijat kuvatietokirjaa (Lasten Keskus 2024 ja 2025).  Nettin graafisen pelkistetyt mutta värikylläiset muodot ovat tuttuja myös Reiman ja Vallilan tekstiileistä. 

Aioempiin kuvituksiin verrattuna Nettin tyyli  on nyt kevyempää, tussirajaus hahmon piirteissä tuo niihin tarkkuutta, mikä on yksinomaan hyvästä pikkulasten kirjoissa. Vesiväri tuo aukeamille ilmavuutta ja keveyttä. 
 
 
Lulalla on monta lapiota, mutta se ei himmennä iloa uudesta
punaisesta lapiosta. Eveliina Nettin kuvitusta Minna Vaarman
lastenkirjaan Lulan uusi lapio (Otava 2024).



Taaperolle ja vielä leikki-ikäisellekin on haastavaa jakaa omia tavaroitaan ja lelujaan muiden lasten kanssa. 

Lulan uusi lapio harjoituttaa kuin huomaamatta tätä vaikeaa taitoa. 
 
Oi, mikä onnenpäivä!
Minä saan lahjan. Lahja on lapio.
Lapio on ihana. /
 
Minulla on monta lapiota.
Sininen. Violetti.
Keltainen. Punainen. Musta.
Minä rakastan niitä kaikkia.

 
Aluksi Lula leikkii uudella lapiollaan yksin: hän mättää märkää mutaa ämpäriin ja täyttää vielä sangot vedelläkin. Ja hiekan alta löytyy aarre! 

 
Haastava ja tunteikas hetki: tohtiiko Lula lainata rakasta
lapiotaan toiselle lapselle? 
Eveliina Nettin kuvitusta
Minna Vaarman 
lastenkirjaan Lulan uusi lapio 
(Otava 2024).

Lulan leikit keskeytyvät, kun paikalle tulee samanikäinen poika. 

Tällä aukeamalla ”Aurinko piiloutuu pilven taakse”, minkä voi halutessaan tulkita vertauskuvaksi Lulan tuntemalle uhkalle ja hämmennykselle. 
 
Lula ei nimittäin ensin haluaisi lainata lapiota pojalle. Mutta yhteisestä leikistä tuleekin isompi ja jännittävämpi.
 
Hyvin viitteellisesti sekä kuvituksen että niukan tekstin tasolla kannustetaan lasta paitsi solmimaan rohkeasti uusia ystävyyssuhteita niin myös jakamaan omaansa muiden kanssa.

 
Intohimoinen suhde uuteen lapioon tulee esille myös siinä,
että Lula ottaa Lapion unikaveriksi ja pyytää isää laulamaan
unilaulun lapiosta. 
Eveliina Nettin kuvitusta 
Minna Vaarman 
lastenkirjaan Lulan uusi lapio 
(Otava 2024).


Tässäkin pikkulasten kuvakirjassa puuhakas päivä tyyntyy nukkumaanmenoon. 

Lula ottaa uuden punaisen lapionsa jopa sänkyyn mukaan unikaveriksi ja pyytää, että isä laulaisi unilaulun lapiosta!


 





 

perjantai 9. elokuuta 2024

Kun katsoo tarkasti, löytää ympäriltään – ja kuvakirjoista! – aarteita














Saara Vallineva: Vanha torni, 37 sivua, Enostone 2024.

 

Meria Palin: Kettu ja meri, 29 sivua, Enostone 2024.

 




Pienet kustantamot poimivat nykyisin valikoimiinsa ilahduttavan paljon kotimaisia kuvakirjoja. 


Nämä kaksi Enostonen uutuutta onnistuvat tiivistämään isoja teemojaan niukkaan tekstiin ja elämykselliseen kuvitukseensa.

 

Nappisuoritus selittynee sekä Saara Vallinevan että Meria Palinin kuvakirjojen kohdalla nimenomaan sillä, että teksti ja kuvitus ovat heidän omiaan. 


Kompromissit eri ilmaisukeinojen välillä on siis tehty jo työpöydällä, eikä vasta kustannustoimittamisen eri vaiheissa.

 

Vanha torni ja Kettu ja meri todistavat monissa nyansseissaan, kuinka suomalainen kuvakirjatyyli yhdenmukaistuu käännöstarjonnan kanssa. 


Vallineva ja Palin ovat molemmat hakeneet koulutusta ja  vaikutteita myös maailmalta: Palin on valmistunut Lastenkirjakuvituksen maisteriksi Cambridge School of Art -taidekoulusta vuonna 2019.


Vallineva puolestaan ammentaa ideoita ulkomaanmatkoiltaan ja tekee myös kansainvälistä yhteistyötä. 

Esimerkiksi hänen kuvittamansa kuvakirja Brave as bunny (2024) on syntynyt yhdysvaltalaisen Brenda VanWinklen tekstiin. 

Vanhan tornin keskushenkilöitä ovat Seamus-niminen jänis ja elollistettu vanha torni. 

Aikuinen lukija saattaa nähdä jäniksen nimessä myös kunnianosoituksen irlantilaiselle runoilijalle, Seamus Heaneylle (1939–2013). 


Jänis purjehtii saarelle ja haaveilee aarteesta. Torni lupaa auttaa mahdollisen aarteen jäljityksessä, jos jänis ensin auttaa tornin rakenteiden korjauksessa. 



Saara Vallinevan kuvituksen luonnolliset värit hivelevät silmää.
 Vallinevan kuvitusta kuvakirjaan Vanha torni (Enostone 2024). 



Seamus-jänis saa apua mereltä, joka muistuttaa runojen tärkeydestä. 


Näin tarinaan ujuttautuu myös Cara-jänis. Se ilahtuu meren lahjoittamista sileistä kivistä, joille se voi kirjoittaa runoja. 


Seamuksen ja Caran ensikohtaaminen meren rannalla kuvataan viehkosti sanattomalla aukeamalla, kun niiden kuonot melkein koskettavat toisiaan. 

 

Tempoltaan rauhalliseen kirjaan syntyy toiminnallisuutta, kun tarina edellyttää välillä kääntämään kirjan toisin päin ja avaamaan ns. taittoaukeaman, joka tuplaa kuvan puolta suuremmaksi panoraamakuvaksi. 




Runollisessa loppukohtauksessa merikin tuntuu
samaistuvan jänisten onneen. Saara V
allinevan kuvitusta
kuvakirjaan 
Vanha torni (Enostone 2024). 

 


Vanha torni on filosofinen kuvakirja onnen etsimisestä ja löytämisestä. 


Vallinevan kuvituskuvat itsessään toimivat meditatiivisesti: kuvien katsoja ja lukija  voi kuulla korvissaan meren aaltojen loiskeen ja meren hiomia kiviä tekee mieli koskettaa. 

 

Vallinevan kuvitusoriginaalit Vanhaan torniin ovat esillä Tampereella Tahmelan huvilan Galleria Lastenkirjassa elo-syyskuun ajan. 

 

Meri on keskeinen elementti ja mielenmaisema myös Meria Palinin kuvakirjassa Kettu ja meri. 


Vallinevan kuvakirjaan verrattuna Palininin kuvakirjassa on rajatumpi teema, huoli meren saastumisesta. 


Minäkertojana on vanha kettu. Se muistelee sairastuneen meren äärellä aikaa, jolloin se vielä pystyi  nauttimaan merestä yhdessä isänsä kanssa. 


Palin on karsinut tekstin minimiinsä. 


Aukeamalla voi olla vain kolme lyhyttä, muodoltaan kompaktia sanaa. 


Vallinevan tavoin myös Palin antaa välillä kokonaan vetovastuun kuvitukselle. 

 



Ketun huoli meren hyvinvoinnista näkyy
myös kirjasimen aaltoiluna. Meria Palinin kuvitusta
kuvakirjaan Kettu ja meri (Enostone 2024). 

 



Kettu ja meri vaikuttaa lukijaansa rauhoittavasti, vaikka huoli meren hyvinvoinnista ei kirjan mittaan tulekaan taikatempun tavoin ratkaistuksi. 




Sanaton aukeama, jossa uskotaan yhteistyön voimaan. 
Meria Palinin kuvitusta kuvakirjaan Kettu ja meri 
(Enostone 2024). 



Toivon sydämestäni, että kuvakirjoja lapsille ääneen lukevat aikuiset malttavat antaa aikaa ja rauhaa tällaisille kirjoille, jotka antavat mahdollisuuden pysähtyä ihmettelemään elämän suuria asioita yhdessä.  











sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Vanhakin voi irrotella ja poiketa rutiineista











Rebekka Lukošus: Vallaton vaari, suomentanut Annika Suna. Etana Editions 2023.


Anton-vaari on aina ollut hyvin kuuliainen. Hän on vielä melko nuori, alle kahdeksankymmentävuotias! Vaimo ja tyttäret pitävät tiukkaa komentoa ja vaari tekee mitä käsketään.


Latvialaisen Rebeka Lukošuksen kuvakirja on jälleen pätevä todiste siitä, miksi on niin tärkeää, että Suomeen saadaan monipuolisesti käännöksiä eri maiden kuvakirjatarjonnasta. 

 

Kyse on paitsi aihepiirien ja näkökulmien niin myös kuvitustekniikoiden freesaavasta merkityksestä. 

 

Kuvitus on samaan aikaan retroa ja modernia yhdistäessään rouhean väriliidun suurpiirteisyyttä ja pienissä yksityiskohdissa tarkkaa ohutta tussiviivaa. 



Vaarin toimintatarmo ja aktiivisuus havainnollistuvat aukeamilla, 
joissa vaari esiintyy eri toimissaan. Rebeka Luko
šuksen 
kuvitusta kuvakirjaan Vallaton vaari (Etana Editions 2023).


Vaari on sekä kuvissa että tekstissä aktiivisesti aina menossa jonnekin, ja tämä havainnollistuu välillä myös aukeamilla perättäisinä liikesarjoina.

Aiemmin nähtävästi hyvinkin säyseä vaari viis veisaa läheistensä toiveelle, että hänen olisi jo aika vähän himmata ja hiljentää tahtia. 

 

Vaari ostaa ruokakaupasta coca colaa ja sipsejä, käy parturissa värjäämässä hiuksensa ja lähtee päivätansseihin.



 

Juhlavieraat ovat odottaneet päivänsankaria kärsivällisesti.
Rebeka Lukošuksen kuvitusta kuvakirjaan Vallaton vaari 
(Etana Editions 2023).




Kesken kaiken hötkyilyn vaari havahtuu ja huomaa, että hänelle on yritetty soittaa 97 kertaa!

 

Vaari on tyyten unohtanut omat syntymäpäivänsä. Juhlakuvasta paljastuu myös, että vaari täyttää 80 vuotta.

 

Veikeästi kuvakirja viestii ikään katsomatta, että vanhoja luutuneita oletuksia ja asenteita on välillä tuulettaa. 



 

 

Kuvakirjoja isistä:

 

 

Thomas Brunstrøm & Thorbjørn Christoffersen: Kun Sallin isä oli lapsi. 31 sivua. Suom. Sirpa Alkunen. Kvaliti 2023.

Thomas Brunstrøm & Thorbjørn Christoffersen: Sallin isä kiroilee (…niin penteleesti). 26 s. Suom. Sirpa Alkunen. Kvaliti 2023.

 

Jesper Wung-Sung & Jenny Lucander: Vad bestämmer jag? Förlaget 2023. 

 

Johanna Lestelä: Tuikku baban maassa, Otava 2023

 

Oskar Kroon & Jenny Lucander: Millaisia isät ovat, suom. Johannes Ekholm, Etana Editions 2022.