Näytetään tekstit, joissa on tunniste retkeily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retkeily. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. syyskuuta 2026

Runokuvakirjat kannustavat möyrimään metsässä

Heli Rantala & Elina Johanna Ahonen: Havupalat. Runoja kuusista, tutuista ja uusista. 54 sivua. Kumma Kustannus 2026.

Kati-Annika Ansas & Jonna Jylhä: Voihan vahvero, sanoi kantarelli. 40 sivua. Avain 2026.


Nykylasten suhde lähiluontoon ei synny enää yhtä mutkattomasti kuin ennen. 

Vanhempiakin saatetaan neuvolan kautta muistuttaa, että aivan pientä taaperoakin kannattaa jo ”altistaa luonnolle” ja kasvattaa samalla lapsen vastustuskykyä. 

Nämä kaksi uutta, teeman mukaan koottua runokuvakirjaa  todistavat jälleen nasevasti, kuinka ketterästi lastenkirjallisuus reagoi ajan ilmiöihin. 

Ällistyttäminen ja oudot näkökulmat ovat aina varma keino herättää lasten mielenkiinto. 

Heli Rantalan ja Elina Johanna Ahosen Havupalat, runoja kuusista, tutuista ja uusista hätkähdyttää jopa aikuista: Suomessa kasvaa monenlaisia kuusilajeja!


Kirjanpainajatoukka toivoo suhteellisuudentajua siihen kohdistuneeseen halveksuntaan. Elina Johanna Ahosen kuvitusta Heli Rantalan kuvarunokirjaan Havupalat. Runoja kuusista, tutuista ja uusista (Kumma Kustannus 2026). 


Karri kirjanpainajatoukka johdattaa lukijan kuusitietouteen. 

"Luonnonlaki"-runossa se myös penää itselleen maineenpalautusta:

– – myönnän sen,
olen tuholainen,
kuusten pahin painajainen.

En tahtois olla paha,
mut mullakin on maha, 
joka pitää täyttää. 
Tää pattitilanteelta näyttää. 


Metsän eläimet seikkailevat kuusimetsässä, joten mukana on myös perinteisiä  luontorunoja. 

Elina Johanna Ahonen personoi erilaisia kuusia, mutta onnistuu lisäksi  tavoittamaan sienien lajityypilisiä piirteitä.
 
Käärmekuusella on poikkeuksellisen pitkät havunoksat, mistä laji
on saanut nimensäkin. 
Elina Johanna Ahosen kuvitusta
Heli Rantalan kuvarunokirjaan
Havupalat. Runoja kuusista,
tutuista ja uusista 
(Kumma Kustannus 2026). 


Erilaisista kuusista kertovat runot sisältävät myös tutkittua tietoa helposti omaksuttavassa muodossa. 

Heli Rantalan esitystapa on selkeä ja inspiroi kuusiin hurahtanutta lasta etsimään lisää tietoa myös muualta, mikä on aina hyvän lasten tietokirjan ominaisuus. 

Eri kuusilajikkeiden lisäksi esitellään erilaisia luonnonoikkuja, kuten tuulenpesäkuusi ja pöytäkuusi eli metsän kuninkaan mukaan nimetty tapionpöytä.


"Kuusenkerkkä"-nimisessä runossa kerrotaan:

– – Kuusi on kutiamaan herkkä,
mutta sen naurusta ei synny hikka
vaan kerkkä, jos toinenkin.
Pörröisiä pampuloita puhkeaa puuhun,
joille voi antaa muiskuja tai sujauttaa suuhun.
Kuusenkikatus kielellä
pitää pirteällä mielellä. 
Heli Rantalan poljennoltaan harkitut ja ääneen lukemiseen houkuttavat runot huokuvat metsän meditatiivista rauhaa.

Satavuotias kuusi ei nimittäin enää vähästä hätkähdä. 

Pitkän elämänkokemuksensa painokkuudella se toteaa, kuinka puut ovat koko elämän elinehto.

Viimeisessä runossa muistutetaan vielä – – ”Kun puut ympärillä havisee, /pahat pöpöt pelosta vapisee.”

Heli Rantalan tavoin myös Kati-Annika Ansas on lastenlyyrikkona ensikertalainen.  Aiemmin hän on kirjoittanut tietokirjoja, runoja aikuisille ja yhden nuortenromaanin
 Tuhkataivas (Oppian 2021). 
Tänä syksynä sienestäjää odottaa metsässä poikkeuksellisen runsas sienisato. 

Voihan vahvero sopii mainiosti myös uutta harrastusta vasta aloittavalle aikuiselle.

Eri sienilajeista kertovien runojen kupeessa saa nimittäin tietoa niiden otollisimmasta kasvuympäristöstä. 

Jonna Jylhä tavoittaa kuvituksessaan eri sienilajien tunnistettavan olemuksen lisäksi myös vahvaa karakteristiikkaa. 

Esimeriksi Jylhän tyylittelemä valkokärpässieni viestii jo pelkällä ulkoisella olemuksellaan, että siitä on hyvä pysyä erossa. 

Pieni faktalaatikko sivun alalaidassa vielä korostaa sienen sisältävän maksaa vahingoittavaa solumyrkkyä. 


Mustatorvisienen olemuksessa on klassista tyyliä.
Jonna Jylhän kuvitusta 
Kati-Annika Ansaksen runokuvakirjaan
Voihan vahvero,sanoi kantarelli (Avain 2026).


Mustatorvisienestä kertovan runon kuvitus esittää sienen ylväänä trumpettina. 

Nurmimaamunan pyöreys houkuttaa astumaan sienen päälle, minkä seurauksena ilmoille pääsee pölisevä ”paukku”. 

Runo palautti oitis mieleeni lapsuudesta tutun yllätyksen! 
 

Tietoa saadaan niin korvasienen kasvupaikasta kuin
yleisemmin sienikunnastakin. Jonna Jylhän kuvitusta
Kati-Annika Ansaksen runokuvakirjaan Voihan vahvero,
sanoi kantarelli
(Avain 2026).

Kuusikirjassa oppaana on kirjanpainajatoukka ja  sienikirjassa sieniin hurahtanut mummi johdattaa lukijaa parhaille apajille. 

Jonna Jylhän kuvituksessa näkyy myös toisinaan mummin kaverina lapsenlapsi, vaikka  hänen eläytymistään ei runoissa juurikaan kuvailla. 

Myös Ansaksen ja Jylhän sienikirjassa penätään olemassaolon oikeutta inhotuille hirvikärpäsille, hyttysille, punkeille ja etanoille.  


Lisää lastenkirjoja sienistä ja sienestyksestä:


Leo & Tuuli Humina: Utelias varvas ja sienimetsän salaisuus, Otava 2026

Katariina Heilala, Tove Jansson & Anni Pöyhtäri: Muumimamman sienikirja, WSOY 2023

Jenni Rope: Pallen ja Monkon kumma päivä, Etana Editions 2017 

Tittamari Marttinen & Marjo Nygård: Riemukas metsäretki. Kustannus-Mäkelä 2015

Julia Savtchenko: Salainen sienikirja. Professori Funguksen kadonneet muistiinpanot, Karisto 2014 

Jussa Lehtinen: Lakkisakki-sarja, kuv. Jukka Salo ja Topi Ruotsalainen, Kustannus-Mäkelä 2014–2016

Tuula Korolainen &  Leena Lumme: Kantarelli, sanoi Elli. Lasten oma sienikirja.  Lasten Keskus 1997.   


 




 











 

tiistai 18. kesäkuuta 2024

Nasevaa partiokontenttia vessavivahteilla ryyditettynä

 
















Katleena Kortesuo: Veevi ja aivopieruverkkarit. Kuvittanut Ossi Pirkonen. 128 sivua. Tammi 2024.

 

 







Partioharrastus on jäänyt lasten- ja varhaisnuortenkirjallisuudessa ällistyttävän vähälle huomiolle siihen nähden, kuinka kätevästi sen kautta voidaan tuupata lapset luontoon ottamaan mittaa itsestään ja toisistaan.
 
Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokanta antaa hakusanalla ”partio” 2000-luvulta ainoastaan kaksi nuortenkirjaa, Markku Karpion Selviytymispelin (Tammi 2014) ja Laura Lähteenmäen Iskelmiä (WSOY 2013).
 
Siksi onkin syytä kiittää ilmeisen vajeen paikkauksesta tietokirjailijaa ja kriisiviestinnän kouluttajaa Katleena Kortesuota hänen ensimmäisestä lastenkirjastaan. 
 
Juuri ilmestynyt varhaisnuortenkirja Veevi ja aivopieruverkkarit kertoo lukion kakkosluokkaa käyvien ystävien, Veevin ja Aksun, perustamasta Tehopikkarit-vartioryhmästä, johon kuuluu eri tavoin omintakeisia yläkoululaisia. 



Vaelluksen alkaessa askel nousee vielä korkealle. Osmo Pirkosen 
kuvitusta Katleena Kortesuon lasten- ja varhaisnuortenkirjaan
Veevi ja aivopieruverkkarit (Tammi 2024). 



Kirjan otollisin kohderyhmä löytynee alakoululaisista, jotka todennäköisesti ihailevat itseään vanhempien, mutta monessa asiassa tohelompien edesottamuksia. 


Ei oo totta! -blogissa Kortesuo mainitsee kirjansa tavoitteeksi ”saada lapset ja nuoret lukemaan, joten houkuttimena toimivat tietenkin pieruhuumori ja typerät kommellukset”. 

 

Kohelluksen ja Osmo Pirkosen humoristisen kuvituksen ohessa kirjassa päästään myös vähän syvempiin vesiin Vaavin, Veevin pikkusiskon, diabeteksen ansiosta.


Kirja antaakin pätevää tietoa diabeteksesta ja sen hoidosta, joten se sopii diabetesta sairastavalle vertaistueksi. Myös diabetesta sairastavan lapsen tai nuoren läheistä kirja kannustaa suhtautumaan sairauteen luontevasti ja ilman turhaa hössötystä.   


Veevi ei välttämättä luonteeltaan ja erityistaipumuksiltaan ole mikään vastuullisen ja jämptin vartionjohtajan prototyyppi: hänellä on nimittäin tapana käsittää monet ohjeet väärin, törmäillä ja häröillä spontaanisti. 



Kuvituskuva kiehisestä pyrkii jopa kansatieteelliseen tarkkuuteen.
Osmo Pirkosen 
kuvitusta Katleena Kortesuon lasten- ja 
varhaisnuortenkirjaan 
Veevi ja aivopieruverkkarit 
(Tammi 2024).


 

Ensimmäistä vaellusta harjoitellaan ensin Aksun kotona: 

 

– Me kielletään sähkön käyttö kokonaan koko talossa. Ei telkkaria, ei lämmitystä, ei sähköhellaa, ei kattovaloja. Me tehdään takkaan tulet, nukutaan vierekkäin olkkarin lattialla, käytetään otsalamppuja ja kokataan Trangialla. 

– Onneks teillä on puusauna.  

– Mä joustan sen verran, että suihkua ja vessaa saa käyttää valojen kanssa. Mä en halua, että porukka lirauttelee pimeässä pöntön ohi.  

 

Katleena Kortesuon partioharrastus näkyy aika-ajoin: lukija saa esimerkiksi tietää, millainen on paras nukkumajärjestys ahtaassa laavussa.

Seikkaperäisten ennakkojärjestelyjen ja treenausten jälkeen Tehopikkarit-vartio lähtee yön yli kestävälle vaellukselle.

 

Meidän letka näytti aika hauskalta, kun mun takana kulki kahdeksan otsalampun valot. Me oltiin kuin joku jättimäinen kiiltomato Evon metsässä.  

Porukka jutteli, nauroi ja kiljahteli matkalla, ja meidän melunpito kuului varmaan pitkälle molmepien Rautjärvien tyyntä pintaa pitkin. Mä kuitenkin ajattelin, että turha mun on hyssytellä porukkaa. Nyt ei ollut mikään lintujen pesimisaika, ja kyllähän metsään aina meteliä mahtuu. Eipähän tule karhuja vastaan.   

Matka sujui tosi nopeasti, ja pian me oltiin jo Syrjänalusen laavulla. Siellä ei ollut ketään muuta, joten me päästiin kaikki nukkumana vierekkäin laavuun. Tiukkaa teki, mutta Pietu ja Pinja ahtautuivat laavun perälle poikittain muiden jalkoihin. Laavun pohjaa ei jäänyt näkyviin yhtään, kun makuualustat oli levitetty ihan tetriksenä vieri viereen pitkittäin ja poikittain. – – 

 

 

Paluumatkalla vaellus on jo vaatinut veronsa ja kaikkien askel ei ole
yhtä tarmokas kuin menomatkalla. Osmo Pirkosen
kuvitusta Katleena
Kortesuon lasten- ja varhaisnuortenkirjaan

Veevi ja aivopieruverkkarit (Tammi 2024).



Veevin ja Aksun auktoriteetti pitää uuden vartion porukan koossa ja ensimmäisestä vaelluksesta tulee monin tavoin ikimuistoinen. Yhteishenki on nyt hitsattu yhteen, ja seikkailut jatkuvat tiettävästi sarjan tulevissa osissa.


Veevi ja aivopieruverkkarit mukailee huumorin, tyylitellyn kuvituksen ja väliin hyvinkin absurdin juonen kuljetuksen perusteella  Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja -sarjaa, jolle on saatu viime vuosina kiitettävästi myös kotimaisia vastineita (esim. Ernst Lawsonin Höpersankarit-sarja ja Arttu Unkarin Isämies - sarja). 

Lawsonin ja Unkarin sarjat ottavat paremmin lukutaidoltaan eritasoiset lukijansa huomioon väljemmällä rivityksellä ja hitusen isommalla kirjasinkoolla. 


Osmo Pirkosen kuvitusta olisi voinut olla kirjassa enemmän ja isokokoisempana, jos ajatellaan potentiaalisen kohderyhmän nuorimpia lukijoita.  


Keskushahmojen kuvaamisessa Pirkonen tyypittelee reteästi, mutta retkeilyyn liittyvät yksityiskohdat, kuten kiehinen, asianmukaisesti pakattu vaellusrinkka, trangia ja myrskylyhty, on kuvattu hyvinkin tunnistettavasti. 

 

 

Kortesuon blogista paljastuu kiinnostava seikka: hänen isosetänsä on Eino Arohonka (1913–2001). 

Arohonka kirjoitti vuodesta 1935 partioaiheisia, juoniainekseltaan löyhästi toisiinsa nivoutuvia kertomuksia Virtahepovartiosta Poikalehti Partioon nimimerkillä Ville Virtahepo. 

Lehden lukijat toivoivat saavansa lukea kertomuksia myös kirjan muodossa, ja näin sai alkunsa Aaro Hongan kirjailijanimellä ilmestynyt esikoisteos Juanikkaat virtaheposet (1940). Saman poikajoukon seikkailuista kertovat myös Viakkaat vaeltajat (1942) ja Sisukkaat sarvikuanot (1950), joiden tarinat ilmestyivät alunperin Partio-lehdessä.
 
Arohonka sai kimmokkeen partioaiheisiin nuortenkirjoihinsa havaittuaan, ettei kotimaisia partiohenkisiä kirjoja ollut entuudestaan nuorille tarjolla. Arohonka työskenteli opettajana ja toimi myös itse partiojohtajana. Hänen esikuvanaan olivat partioaatetta nuortenkirjoissaan käsitelleet Ernst Thompson-Seton ja E. Le Breton-Martin. 
 
Hongan kirjojen poikasankarit ovat vilpittömiä ja rehellisiä tunne- ja ulkoilmaihmisiä: he ovat jopa yliluonnollisen reippaita, voimakkaita ja oikeudentuntoisia. Oman kiinnostavan lisänsä Aaro Hongan tuotantoon tuo hämeenlinnalaispoikien murre, johon on sekoitettu myös helsinkiläisten yliopisto-opiskelijoiden käyttämää slangia.

Haastattelin Eino Arohonkaa 1996 tuolloin tekeillä ollutta väitöstutkimustani varten. Hänen partioaiheiset nuortenkirjansa olivat aineistossani esimerkkinä omana aikanaan suosituista, mutta sittemmin unohdetuista lasten- ja nuortenkirjoista.