Ilmastohumppaa vai arkisia ekotekoja

Päivi Tuulikki Koskela: Ympäristöseikkailu: Operaatio IlmastoAreena, kuvittanut Hanna Kenakkala. 129 sivua. Atrain & Nord 2022. 

 

 

– Ilmastonmuutos on isompi juttu, kuin että Suomessa vähän lämpiää, Taneli puuttui puheeseen. – Ja okei, ehkä me ei voida mitään, mutta voidaan kuitenkin yrittää.

– Ja mitä yksi hiilivoimala merkitsee ilmastonmuutokselle, Jere tuhahti. – Meinaan niin kuin jos koko maaapalloa ajattelee. Ei yhden ihmisen tai edes koko Suomen tekemiset taida siinä merkata mitään suuntaan tai toiseen. 

– Jos kaikki ajattelisi noin, niin mitään ei saataisi tehtyä! Iida sano tiukasti. – Ilmastonmuutos on niin iso juttu, että jokaisen pitäisi tehdä oma osansa, jokaisen ihmisen ja jokaisen maan, Suomi mukaan lukien. Eikä mikään firma saa sen varjolla huijata itselleen rahaa.

 

 

Muutama vuosi sitten kotimaiseen lastenkirjatarjontaan ilmaantui monia ilmastonmuutosta eri tavoin käsitteleviä kirjoja, joissa yksittäinen lapsi tai lapsijoukko kantaa vastuuta maapallon tulevaisuudesta. 

 

Tarvetta aiheen käsittelylle on tällä hetkellä vielä entistäkin enemmän, kun maapallon lämpenemisestä ja lajikadosta on saatu uutta ja entistä huolestuttavampaa tutkimustietoa. 

 

Operaatio IlmastoAreena on toinen osa Päivi Tuulikki Koskelan Ympäristöseikkailu-sarjasta. 

Ensimmäisessä osassa Seikkailu Itämeressä (2021) folkus oli Itämeren suojelussa ja kesäkuussa  ilmestyvässä kolmannessa osassa Varastettu metsä seikkaillaan Hossan kansallispuistossa ja pohditaan luonnon monimuotoisuutta ja lajikatoa. 

Neljäsluokkalaiset sisarukset Nea ja Niilo matkustavat ystävänsä Venlan kanssa Iin kuntaan isovanhempiensa luokse. 

Luontoretki läheiselle suolle muuttaa verkkaisen kesäloman vieton.

Lapset lyöttäytyvät yhteen paikallisten lukioikäisten nuorten kanssa, jotka lennättävät dronea ja pääsevät näin monikansallisen energiayhtiön huijauksen jäljille. 

Suolla kuvatusta videosta tulee tärkeä todistusaineisto.
Hanna Kenakkalan kuvitusta Päivi Tuulikki Koskelan lastenkirjaan
Operaatio IlmastoAreena (Atrain & Nord 2022). 

Jännite tihentyy ja lapset päättävät paljastaa huijauksen Oulussa vuosittain järjestettävässä kansainvälisessä Ilmastoareena-tapahtumassa.

Lapsi- ja nuorisojoukolta ei puutu rohkeutta eikä uskoa omiin taitoihinsa: siekailematta he kaappaavat Ilmastoareenan suorassa lähetyksessä mikrofonin ja välittävät kuvaamansa videon maailman päättäjille.

Paikallinen poliisi on hämmentynyt, kunnes saa soiton sisäministeriltä, joka ilmoittaa Supon ja Interpolin olevan tilanteen tasalla. 

Koskelan ekokriittinen lastenkirja höystää perinteisen lastendekkarin aineksia moderneilla mausteilla. 

Kirjan ensisijaisena kohderyhmänä on ajateltu 9–12-vuotiaita. 

Isovanhempien Oulun murre ja Eetun tota-sanaa viljelevä puheenparsi voivat hiukan hidastaa hiljattain lukutaidon haltuun ottaneiden lasten lukemista. Muutoin kerronta pitää kyllä vauhtiin päästessään lukijan pihdeissään.

Kirjan esilehdellä on infoa WWF:n toiminnasta ja ilmastonmuutoksen hillitsemisestä kotona ja koulussa. 

Koskela kiittää Iin kuntaa tautatiedoista ja faktojen tarkistuksesta ilmatieteenlaitoksen tutkijaa sekä tiedetoimittaja Risto Isomäkeä.  

Hanna Kenakkalan mustavalkoinen kuvitus piirtää erityisesti aikuisista karikatyyrisiä hahmoja.

Karikatyyrinen kuvitus vie hieman pohjaa jännittäviltäkin
 juonenkäänteiltä. Hanna Kenakkalan kuvitusta
Päivi Tuulikki Koskelan lastenkirjaan  
Operaatio IlmastoAreena (Atrain & Nord 2022). 

Kirja julkistetiin viime syksynä Helsingissä Eduskustantatalon portailla, missä 300 lasta esitti ilmastotervehdyksen, jonka otti vastaan ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo. 

Tapahtuman tukijoina olivat mukana myös Luonto-Liitto ja Ilmatieteenlaitos.

Kirjasarja onkin hyvä esimerkki kotimaisen lastenkirjallisuuden hanakkuudesta osallistua nykyisin yhteiskunnalliseen keskusteluun sitomalla kirjan tapahtumat todellisiin puitteisiin. 

Näin se tarjoaa myös mahdollisuuden jatkaa keskustelua koululuokassa. 

Alun sitaatissa yksittäisen ihmisen toimintaa ilmastonmuutoksen ehkäisyssä epäilevä Jere ilmoittaa, ettei halua tuhlata aikaansa "ilmastohumppaan". Kirjan lopussa esitetään pieniä arjen konkreettisia ekotekoja, joilla jokainen voi tehdä osansa omilla valinnoillaan. 

Atrain & Nord on kemiläinen pienkustantamo, joka julkaisee paikallishistorian lisäksi myös kaunokirjallisuutta aikuisille, tietokirjoja ja lasten- ja nuortenkirjoja. 

 

Varhaisteinin aikalaisdokumentti Ukrainasta

  

Jeva Skaletska: Ette tiedä mitä sota on. Ukrainalaistytön päiväkirja. Suomentanut Maria Lyytinen. 240 sivua. Otava 2022. Kansikuva Anastasija Stefurak. 

 

 

 

Yhdessä hirvittävässä hetkessä elämä on mennyt mullin mallin ja lähtenyt ihan outoon suuntaan. Ennen sotaa elämässä oli tietysti ongelmia, mutta silti se oli hyvää. Muistan, miten me yritettiin luokkakavereiden kanssa ehtiä ajoissa kouluun. Muistan, miten yritin näyttää nätimmältä isompien poikien edessä. Kaikki oli niin kuin pitikin. Yhtenä päivänä olen poikki synttärijuhlieni keilaamiskisasta. Yhtäkkiä olenkin poikki, koska joudun kömpimään kellariin aina uudestaan ja uudestaan, uuvuksissa pelosta, jonka tämän sodan joka ikinen päivä tuo tullessaan. – – (Skaletska: Ette tiedä mitä sota on, s. 205–206).

 

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on näkynyt myös lastenkirjatarjonnassa.  

 

Viime huhtikuussa Tammi julkaisi Larysa Desynenkon ja Masha Foyan kuvakirjan Maja ja ystävät. Sen synty juontuu jo vuoteen 2017 Venäjän vallattua Krimin ja miehittäessä väliaikaisesti osan Donetskin ja Luhanskin alueista. 

 

Piakkoin ilmestyy Tammelta toinen Desynenkon tekstiin perustuva ja Olena Londonin kuvittama kuvakirja   Ilmahälytysten lapset.

Enostone julkaisee niin ikään pian ukrainalaisen kuvataiteilijan ja kuvittaja-kirjailijan Olja Grebennikin Sotapäiväkirjan, joka kiinnostaa varmasti yläkoululaisia ja sitä vanhempia lukijoita. 

 

Harkovassa asuva Grebennik joutui heti hyökkäyksen alussa viettämään perheineen pitkiä aikoja pommisuojassa, missä aikuiset koettivat pitää kiinni normaalista pitämällä lapsille koulua ja tekemällä ruokaa ja muita jokapäiväisiä askareita. Grebennik tallensi luonnosvihkoonsa äkisti muuttunutta arkeaan.  

 

Maaliskuussa ilmestyvässä Sotapäiväkirjassa ja 12-vuotiaan Jeva Skaletskan kirjassa Ette tiedä mitä sota on varmasti paljon yhteneväisyyksiä. 

Grebennik pakeni Ukrainasta Puolaan ja Jeva Skaletska pakeni isoäitinsä kanssa Unkariin, mistä he pääsivät brittiläisen Channel 4 -tv-kanavan kuvausryhmän myötävaikutuksella ja tuella jatkamaan Irlantiin. 

 

Skaletskan kirjassa päiväkirjamerkinnät alkavat reilu viikko ennen Venäjän hyökkäystä ja viimeiset merkinnät ovat toukokuun alusta.  

Vaikka Jeva pääsikin varsin nopeasti turvaan sodan keskeltä, niin päiväkirjamerkinnöissä mainitaan useamman kerran paniikki- ja pelkokohtaukset. Kirjoittamisen lisäksi tyttö tasaa mieltään piirtämällä ja soittamalla pianoa.   

Olisi kiinnostavaa kuulla, kuinka suomalaiset varhaisnuoret ja nuoret ovat ottaneet Skaletskan kirjan vastaan. 

Venäjän hyökkäyssota on ollut läsnä päivittäisessä uutisvirrassamme jo vuoden ajan: uutisten välittämää sotakuvastoa on vaikea välttää. Lapsia ja nuoria haastatellaan keskellä pommituksia ja vanhukset, babuskat, itkevät sydäntä särkevästi suoraan kameralle.  

 

Kirjan dramaturgian kannalta on hyvä ratkaisu, että päiväkirjamerkintöjen kupeeseen on koottu myös ukrainalaisten, amerikkalaisten ja brittiläisten sanomalehtien ja TV-kanavien uutisotsikoita. 

 

Päiväkirjamerkintöjen oheeen on taltioitu myös Jevan yhteydenpitoa koulukavereihinsa älypuhelimen viestiketjujen keskusteluissa. 

 

Kirjan lopussa ääneen pääsevät myös viisi Jevan ystävää, joista moni on jäänyt Ukrainaan. 

 

Ukrainalaistytön päiväkirjan voisi ajatella toimivan myös ystävyyden siltana ukrainalaisten pakolaisten ja suomalaisten koululaisten välillä. Jeva aloitti koulun Irlannissa, mutta aluksi hänen oli  haastavaa sopeutua luokkaan ilman yhteistä kieltä muiden luokkatoverien ja opettajien kanssa.  

Varhaisteini-ikäisen Jevan varhaiskypsät ajatukset koskettavat varmasti myös eri puolilta maailmaa Suomeen tulleita pakolaisia: 

 

En voi sietää sanaa ”pakolainen”. En ole ikinä voinut. Kun mummi alkoi pujua meistä pakolaisina, pyysin häntä heti lopettamaan sen sanan käyttämisen. Se tuntui hävettävältä. Olen vasta nyt tajunnut, miksi. Minua hävettää myöntää, ettei minulla ole kotia… Se on tuntunut minusta sietämättömältä aina siitä asti, kun me paettiin meidän asunnosta kellariin. Haaveilen, että meillä olisi taas pian oma koti.  

 

Aikuislukijakin tuntee olonsa tukalaksi, kun Jeva kertoo tuntojaan kuultuaan, että hänen lapsuudenkotiinsa on osunut räjähde: 

 

Tuntuu todella pahalta. Se on lapsuudenkotini. Hyökkäys kotiini on sama kuin olisin itse saanut osuman. Tuntuu kuin sydän rusentuisi.

– – Olen monta kertaa nähnyt unta sodan ensimmäisestä päivästä. Unessa olen lähdössä, menossa johonkin turvalliseen paikkaan, ja sitten sanon itkien luokkakavereilleni, että me ei tavata enää koskaan. 

Jevan päiväkirjasta kuultaa kuitenkin toiveikkuus ja usko rauhan syntymiseen. 

Kirjan saatesanat on kirjoittanut brittiläinen kirjailija Michael Morpurgo, joka tunnetaan Suomessa lukutaidon alkuun suunnatuista lastenkirjoistaan sekä romaanistaan  Sotahevonen (Gummerus 2012).  Morpurgo on antanut tukeaan ja asiantuntemusta kirjan editoinnissa. 

Huomio hampaisiin

Saara Kekäläinen & Reetta Niemensivu: Valpuri ja hirmuinen hammashässäkkä, 48 sivua, Tammi 2023.

Raili Mikkanen & Harri Tarkka: Hampaat, 24 sivua, Kvaliti 2023 / VaLas-kirja.

 

 

 

Thorbjørn Egnerin Satu hammaspeikosta (WSOY 1961, suom. Eeva-Liisa Manner), Gunilla Wolden Sanna hammaslääkärissä (Tammi 1974, suom. Sirkka Salmi) ja Tony Rossin Tahdon hampaani (Lasten Keskus 2002, suom. Arja Kanerva) olivat pitkään liki pitäen ainoita hammashygieniasta ja hampaista kertovia lastenkirjoja. 

Viime aikoina hammaskirjoja on ilmestynyt jopa pieneksi ruuhkaksi asti.

 

Katselukirjaformaatissa on aiemmin ilmestynyt hammaskirjoja etupäässä käännöksinä, joten Raili Mikkasen ja Harri Tarkan ytimekkäästi nimetty Hampaat täydentää kotimaista valikoimaa. 

Mikkanen kuuluu VaLas-kollektiiviin ja kirjan työstäminen on saanut vetoapua kollektiivin muilta jäseniltä. 

 

Hampaat-kirjassa  on tietokirjamaista ulottuvuutta, kun havainnollistetaan maito- rautahampaiden määrää ja opastetaan hampaiden harjaukseen.

 

Hyvä muistisääntö maitohampaiden lukumäärään:
yhtä paljon kuin on  sormia ja varpaita! 
Harri Tarkan kuvitusta Raili Mikkasen tekstiin kuvakirjassa
Hampaat (Kvaliti 2023). 

Hammaspeikon sijasta Harri Tarkan kuvituskuvissa tuhotöitään yrittää tehdä räyhäkkä lohikäärme.

 

Saara Kekäläisen ja Reetta Niemensivun Valpuri-sarjan ensimmäinen osa Valpuri ja vaarallinen aamupuuro ylsi yksi viime vuonna Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi. 

 

Hirmuinen hammashässäkkä jatkaa ykkösosan hengessä lapsen pidäkkeettömän mielikuvittelun ja tuikitavallisen arjen yhteen törmäyttämistä. 

Valpurin isä on autuaan tietämätön tyttärensä
mielikuvitusleikeistä. Reetta Niemensivun kuvitusta Sanna
Kekäläisen tekstiin kuvakirjassa Valpuri ja hirmuinen
hammashässäkkä (Tammi 2023). 

 

Huumoria syntyy usein lapsen ja aikuisen erilaisista näkökulmista. 

Valpurin isä suhtautuu lapsiperheen arjen päivittäisiin toimiin huomattavasti tytärtään käytännönläheisemmin. 

 

Yleensä kuvakirjoissa on keskimäärin 32 sivua, mutta Valpuri-sarjassa on peräti 48 sivua. Rönsyilevässä tarinassa ja kuvituksessa olisi ollut karsimisen varaa. 

 

Hampaidenpesu sysää Valpurin supersankariksi.

 

Hämmennystä aiheuttaa nyt heiluva hammas. Valpuri spekuloi pidäkkeettömästi, miksi hammas mahtaa heilua. 

Isän avituksella heiluva hammas saadaan irti. 

 

Hammaskeijon aikeet eivät selvästi ole yhtä pyyteettömiä
kuin sen virkasisarella hammaskeijulla. Reetta Niemensivun
kuvitusta Sanna Kekäläisen tekstiin kuvakirjassa Valpuri ja hirmuinen hammashässäkkä (Tammi 2023). 

Valpurilla on myös varma tieto siitä, että hänen kotiseudullaan asuu Hammaskeijun sijasta  Hammaskeijo, joka vie lapsilta heidän nukkuessaan leluja!

 

Reetta Niemensivun kuvitus on värikylläistä ja selkeää. 

Uusissa kuvakirjoissa lapsen ilmeitä ja olemusta ei toki ole enää aikoihin sievistelty, mutta Niemensivun kuvitus näyttää Valpurin kitapurjeet ja överit ilmeet ilman mitään suodattimia.

Isä pysyy osittain tuuhean partansakin takana paljon tyynempänä. 

 

Reettaa hämmentää heiluva hammas. Onko hänen suussaan
suoranainen leegio hammaspeikkoja, jotka haluavat hampaat
 itselleen? Reetta Niemensivun kuvitusta Sanna Kekäläisen tekstiin
kuvakirjassa Valpuri ja hirmuinen hammashässäkkä (Tammi 2023). 

Saara Kekäläinen kirjoittaa aikuisille Olga Kokon nimellä. 

Äitimaa (S&S 2022) kertoo nelikymppisestä Lumista, joka kuvittaa lastenkirjoja ja tulee vastoin kaikkia suunnitelmiaan yllättäen raskaaksi. 

Romaanissa on osittain samankaltaista arjen karnevalisointia kuin Valpuri-kuvakirjoissa, vaikka kokijana onkin aikuinen. 

 

 

 

Lisää lastenkirjoja hampaista: 

Mikko Kunnas: Noksu hammaslääkärissä, Kvaliti 2021

Mikko Kunnas & Markus Majaluoma: Albi hammaslääkärissä, Kvaliti 2017

 

Katarina Bench & Vera Brüggemann: Pikkuhiiri hammaspesulla, suom. Elina Kolmann, Gummerus 2020 / kartonkikirja 

 

Kathrin Orso & Sonja Bougaeva: Hammashommat, suom. Maisa Tonteri, Lasten Keskus 2020 / kartonkikirja 

 

Anna-Karin Garhamn: Ruu hammaslääkärissä, suom. Anne Luukkanen, Otava 2020

 

Leslie Patricelli: Hammas, suom. Rauna Sirola, Lasten Keskus 2019 / kartonkikirja

 

Schoenwald, Sophie & Jakobs, Günther: Eläintarhan hampaidenpesupäivä, suom. Hanna Härtsiä, Arthouse 2019

 

Martti Lintunen: Miksi hampaat pitää pestä? Lasten hammashoito-opas, Prometheus 2011

 

Niina Veittikoski: Hertta harjaa hampaat, Otava 2010

Katu-uskottavassa säeromaanissa puretaan oletuksia lokeroista

 

Dess Terentjeva: Freestyle, 166 sivua, WSOY 2023. Kansikuva Kaisu Sandberg. 

Kotimaiset säeromaanit päihittävät jo rohkeassa kokeellisuudessaan käännökset mennen tullen. 

Säeromaanigenren kotimaiset tekijät, esim. Kirsti Kuronen, J. S. Meresmaa ja Dess Terentjeva, kirjoittavat huomattavasti ilmavampaa ja nuorta lukijaa parhaimmillaan hyvinkin stimuloivaa tekstiä verrattuna vaikkapa suomennoksina tuttuihin Elizabeth Acevedon ja Sarah Crossanin sivumäärältään paljon paksumpiin säeromaaneihin.

Terentjevan juuri ilmestynyttä uutuutta, Freestylea, voisi myös perustellusti kutsua sykeromaaniksi: sen rytminen poljento tarttuu nimittäin oitis lukijaan. 

Tanssiharrastuksen yhteisöllisyyys ja toisaalta
yksilösuoritukset havainnollistuvat myös graafisissa
ratkaisuissa Tess Terentjevan säeromaanissa
  Freestyle (WSOY 2023).  

Rytminen kerronta itsessään on perusteltua, sillä lapsuudesta saakka toisensa tunteneet Kai ja Mandi harrastavat katutanssia ja hengittävät hip-hop- ja rap-kulttuurin tahtiin. 

Kirjan alussa on sitaatti suomalaisen rap-artisti Yeboyahin kappaleesta ”Herkkä”:

Jos sä oot herkkä, joinaa messiin.

Oo ittellesi hellä, ei midii stressii. 

Jos sä oot herkkä, joinaa messiin

Tehään tunteiden näyttämisestä freshii.  

Näin pienellä, mutta merkittävällä nostolla voidaan nuori lukija vakuuttaa jo ensimmäisillä sivuilla teoksen ”katu-uskottavuudesta”! 

Tosin Terentjevalla taitaa jo olla edellisen säeromaaninsa Ihanan jäljiltä laaja fanijoukko. Esilehdellä Terentjeva on omistanut kirjansa  ”suomalaiselle kirjagramille” ja  lopussa hän kiittää ”suomalaista kirjagramia kirjojensa ihanasta vastaanotosta”. 

Säeromaanin alussa keskushenkilö Kai pitää lokeroita hyvinä, mutta pian selviää, että kyse on ennen muuta pojan omasta epävarmuudesta sen suhteen, mihin joukkoon, lokeroon, määritelmään, hän itse kuuluu. 

Terentjeva leikittelee ajoittain Kain nimellä, minkä voi tulkita heijastavan myös pojan epävarmuutta, sitä, että hän ei ole vielä lopullisesti itselleenkään määritellyt itseään, koska ei pohjimmiltaan ehkä edes koe sitä tarpeelliseksi. 

Freestyle käyttää kuvarunoudesta tuttua visuaalista ja nimenomaan graafista, kirjainten koon muunteluun perustuvaa tehokeinoa: kirjaimet esimerkiksi pienenevät, törmäävät toisiinsa, kun halutaan kuvata Kain omaa sisäistä kakofoniaa tai ahdistusta. 

Esimerkki siitä, kuinka keskushenkilön epävarmuutta 
havainnollistetaan myös graafisilla tehokeinoilla
 Dess Terentjevan säeromaanissa Freestyle (WSOY 2023). 

Aiemmissa säeromaaneissa on leikitelty enimmäkseen versaalikirjaimilla ja rivityksen variaatioilla. 

Terentjeva käyttää tehokeinoa onneksi maltillisesti, vain muutamassa kohdassa. 

Kai uskottelee itselleen, että ”kunhan tekee panssarin muita vastaan, kaikki on jees”.

Pojan neliportainen panssariluettelo liittyy sukupuoleen sidottuihin ennakkoluuloihin, ystävyyden pelisääntöihin ja sukupuoli-identiteetin moninaisuuteen. 

Kain äiti on kuraattori (jolla on työkansiossaan sateenkaarilipputarra!) ja äiti on ehkä myös työnsä takia erityisen herkkä aistimaan poikansa mielialat. Äidin aloitteesta poika uskaltaa puhua ääneen aavistuksistaan, siitä mikä hän uskoo olevansa: 

Kai ymmärtää,

Ihminen on taipuvainen lokeroimaan

Ja se on joskus hyväksi meille

Mutta jaksaaksemme panssareita

meidän on oltava freestyle-tanssijoita

sisimmässä

me

ollaan

see-kaa

freestyle-

tanssijoita

”Kaikki on niin seksiseksiseksiseksiä”, ajattelee Kai, ja tähän kiteytyy eittämättä  paljon tämän hetken nuorten suorituskeskeisestä elämästä. 

Aamulehdessä uutisoitiin tällä viikolla Tampereen Tesoman koulun oppilaskunnan suunnitelleen ystävänpäiväksi oppilaille pukeutumista koulupäivään tiettyjen ennalta sovittujen värikoodien mukaan. Värien kautta voitaisiin viestiä muille omasta parisuhdestatuksesta: punainen tarkoittaisi varattua, sininen sinkkua, musta ihastumista ja harmaa väri ”pientä säätöä”. 

Ala- ja yläkoulun rehtori kuitenkin peruutti ystävänpäivän teemapukeutumisen.  

Aamulehden toimittaja Niko Kilpelänaho haastatteli Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nuortennetti-kanavan suunnittelijaa ja sosiaalipsykologi  Eve-Linda Lassilaa.  

Lassila totesi, että monet saattavat kiinnostua seksuaalisuteen ja romanttisiin suhteisiin liittyvistä asioista jo hyvinkin varhain, ja tällainen värikoodaus voi tuntua hauskalta ja jännittävältä jutulta, mutta jotkut nuoret voivat kokea sen kuitenkin lokeroivana ja painostavana. Kaikki eivät välttämättä halua lokeroida itseään tällä tavoin tai viestittää omaa siviilisäätyään muille. Kukaan ei ole myöskään velvollinen niin tekemään. 

Ja jälleen kerran huomaan hykerteleväni suomalaisen nuortenromaanin ajankohtaisuutta! 

Neliödraamaa Kotkassa

Tuula Kallioniemi: Pitkä ja komee. 125 sivua. Otava 2023. Kansikuva Päivi Puustinen.

 

Otava on perustanut uuden Love-sarjan, jossa julkaistaan sekä kotimaisia että käännettyjä teoksia, erilaisia rakkaustarinoita. 

Sarja lupaa antaa ”rakkautta ensi sivulta”. 

Uuden sarjan kahden ensimmäisen kirjan perusteella kohderyhmäksi ajatellaan  etupäässä seurustelusuhteiden pähkäilyyn viehtyneitä tyttölukijoita.

 

Tuula Kallioniemi on viime vuosina kunnostautunut lyhyiden, vain hieman yli satasivuisten nuortenkirjojen tekijänä. 

 

Kahdeksasluokkalainen Vennu muuttaa vastentahtoisesti vanhempiensa työn perässä linnunnimiseen kaupunkiin eli Kotkaan. Isosisko jää täysi-ikäisyyteen ja opiskelupaikkaansakin vedoten asumaan perheen kotitaloa. 

 

Kotkan Karhulassa syntynyt Kallioniemi on selvästi ammentanut lapsuutensa kotipaikasta, Kymenlaakson murteesta ja merellisestä miljööstä.

 

Vennu yrittää aluksi pitää yllä etäsuhdetta tyttöystäväänsä Viiviin, jonka hän on tuntenut eskarista saakka. Mutta sitten pakkaa sekoittaa uuden kotikaupungin ailahtelevainen, mutta juuri siksi niin kiehtova Viivi kakkonen ja pian myös koripalloa pelaava pitkänhuiskea Lola.

Viimeinen niitti parisuhdedraamalle on entisen kotipaikan kaveriporukkaan kuuluva Suski, joka yllättäen romahduttaa Vennun alkuperäiset suunnitelmat. 

 

Lopulta ollaan nimittäin tilanteessa, joka tulee Vennulle täysin puskista.  

Viivi kakkonen kehottaa Vennua hieman avartamaan itseään ja turhan piintyneitä asenteitaan liittyen seurustelusuhteiden väljyyteen ja liikkumavaraan. 

 

Pitkä ja komee  leikittelee jo nimessäänkin stereotyyppisillä ennakko-oletuksilla.  

 

Seksuaalisuuteen ja seurusteluun liittyvät kliseet on jo moneen kertaan kumottu kotimaisissa nuortenkirjoissa… jopa siinä määrin, että huomaan jo hieman haikailevani Uolevi Nojosen ja Asko Martinheimon 1960-luvun nuortenkirjoissaan kuvaamaa poikien perinteisen kasvukipuilun kuvausta. 

 

Ihmissuhdepähkäilyjen ja uuden paikkakunnan reviirin valtaamiseen liittyvien haasteiden ohella Kallioniemen nuortenkirja kuvaa kauniisti ja luontevasti läsnä olevia vanhempia. 

Toinen Love-sarjan uutuus on Sari Luhtasen chick-litiin tyylilajinsa puolesta sopiva Tuhkimo tennareissa, joka ainakin kirjan alkuasetelmissa kuvaa ytimekkäästi nykyistä monile  eri elämän alueille ulottuvaa  nuorten suorituskeskeisyyttä. 

 

Kirjan minäkertoja Sini-Ella yrittää käyttää aikansa tehokkaasti: 

 

 

– Meillä alkaa yläkoulun vika luokka, aloitin. – Minun pitää keskittyä kouluun, että pääsen tosi hyvään lukioon. En voi haaskata aikaa poikaystävän etsimiseen enää syksyllä, ja jos lykkään sen myöhemmäksi, kaikki parhaat on jo viety. Niin kuin parhaat paikat leffateatterissa ja kaikkein siisteimmät topit. Pitää olla ajoissa, jonon kärjessä! 

Valon ja tulevaisuuden lapset

Vuokko Hurme: Värikkäät 4: Vaara värikylpylässä. Kuvitus Reetta Niemensivu. 197 sivua. S&S 2022. 

 

”Tähän päiväkirjaan on kirjattu ylös tunteita ja ajatuksia siitä, millaista on tulevaisuuden Värikkyys, mitä me, tulevan sukupolven edustajat, haluamme sen olevan. Me tätä kirjaa kirjoittavat olemme vielä nuoria, mutta sitoudumme silti taistelemaan kaikin keinoin oikeudenmukaisuuden, onnellisuuden ja erilaisuuden oikeutuksen puolesta. Me taistelemme Harmautta vastaan. Jokaisen on saatava olla juuri sellainen kuin on. Meille Värikkäille on annettu mieletön kyky. Me pystymme erottamaan Harmauden. Me emme saa pelätä. Meidän on oltava rohkeita…” 

 

Löytyykö vielä tämän Vuokko Hurmeen Vaara värikylpylässä -kirjasta löytyvän katkelman jälkeen joku, joka on sitä mieltä, että lastenkirjallisuus olisi latteaa ja tyhjänpäiväistä?

Värikkäät-kirjasarja ottaa rohkeasti kantaa yhteiskunnalliseen todellisuuteen ja se sohaisee siekailematta myös aikuisten maailman salaisuuksia. 

 

Vuokko Hurmeen ja kuvittaja Reetta Niemensivun taitavasti suunnittelema sarjakonsepti Värikkäät on monella tavalla poikkeuksellisen onnistunut.

 

Kirjasarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät 2021 ja kaksi seuraavaa viime vuonna. 

Värikkäiden perheen sisarusten kautta sarja tarjoaa peilauspintoja eskari-ikäisistä esimurrosikäisiin asti. 

Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi korona-epidemian leviämisen aikaan, ja huomasin lukevani sitä tarkkanäköisenä poikkeusajan kuvauksena, joskin tiedostin vallan hyvin, että Hurme oli kirjoittanut kirjan jo paljon ennen poikkeusolojen alkamista. 

 

Tätä neljättä osaa luin pohtien samalla tunnetaitoihin keskittyvän lastenkirjallisuuden buumin juurisyitä.  

 

Tiuku ja isosisko Meri matkustavat syyslomalla Merin ystävän Kaarnan luokse. 

Kaarnan perheessä eletään aivan toisenlaista ja toisenväristä (ruskeaa) luomu-arkea kuin mihin tytöt ovat tottuneet. 

Kaarna käy kotikoulua ja perhe elää luonnon kierron tahdissa, omavaraisesti ilman sähköä vanhassa puutalossaan. 

 

Kaarnan kotipaikkakunnalla sijaitsee värikylpylä, jossa lasten isotäti Magenta auttaa kylpylän omistajia Malvaa ja Anista. Lapsetkin pääsevät auttamaan kylpylän arkisissa töissä. 

 

Pian he  saavat vihiä kylpylässä piilossa hoidettavista mustavalkoisista, joiden alkuperäiset värit ovat eri syistä ajan mittaan haalistuneita.

Mustavalkoisten ihmisten terapiahoidosta voi itse kukin tehdä
omia johtopäätöksiään. Reetta Niemensivun kuvitusta Vuokko
Hurmeen tekstiin lastenromaanissa Vaara värikylpylässä (S&S 2022). 

 

Kaarna järkyttyy nähdessään mustavalkoisia kylpylän uumenissa:

 

– – Näissä istuimissa, lasit päässään, nämä ihmiset siis elivät. Joka toinen päivä he kylpivät värialtaissa, ja joka toinen he istuivat täällä hierottavana, ohjelmia katsoen. Mitä he katsoivat laseillaan? Sarjoja? Elokuvia? Aina uusia ja uusia, tunnista toiseen, päivästä toiseen, viikosta toiseen… Paransiko sellainen? Kaarnaa heikotti.

 

Kaarnan ja Merin suhteiden syventymistä kuvattiin jo edellisessä osassa. Kaarna on harmissaan, kun Tiuku on tupannut mukaan kolmanneksi pyöräksi. 

Pojan äreys vain yltyy, kun hän huomaa, että tytöillä on aivan erilaisia arkisia tapoja ja tottumuksia: mitä järkeä on esimerkiksi peseytyä illalla, sillä ”aamuisinhan hiukset olivat takussa, silmät rähmäiset ja suussa paha maku”.  

 

Kaarnalla on omat tunnejuminsa, mutta vähitellen hän oppii puhumaan niistä myös läheisilleen, ennen kaikkea Merille. 

 

Keskushenkilöiden aito kohtaaminen toistuu usein Reetta
Niemensivunkuvituskuvissa. Tässä Meri osoittaa luottamustaan
Kaarnalle ja antaa päiväkirjansa pojalle luettavaksi. 
Reetta Niemensivun kuvitusta Vuokko Hurmeen
tekstiin lastenromaanissa Vaara värikylpylässä (S&S 2022).

Tunteet sekä vuorovaikutus perheen ja muiden läheisten ja ystävien kanssa, ovat  Vuokko Hurmeen Värikkäät-sarjan kantavia teemoja. Painotus on hyvin luonteva, mutta ilman huutomerkkejä ja tunnetta tai lastenkirjallisuudelle yhä aika ajoin tyypillistä besserwisseröintiä.  

 

Hurme paketoi humaanin ajattelunsa realismia ja fantasiaa yhdistävään kerrontaan. Tiukun ja sisarusten värikoodit ja niihin liittyvät taikavoimat kiinnostavat fantasiaan mieltynyttä lasta. Reaalitodellisuuden ja ”harmaan” arjen kontrasti tuo kokonaisuuteen oman viehättävän twistinsä.

 

Jokaisella sarjan osalla on nimikkohenkilönsä, jonka värikoodia Reetta Niemensivun kuvitus noudattaa. Myös sivujen reunat on tässä uusimmassa osassa ruskeita Kaarnan oman värin mukaan. Kaarna on jo kerran joutunut harmauden valtaan, ja nyt sama uhka väijyy Meriä. Tarvitaan sisarusrakkautta, ystävyyttä ja luottamusta, jotta vaarat vältetään. 

 

 

Lastenkirjahyllyssä tavoitteenani on esitellä mahdollisimman monipuolisesti lapsille ja nuorille suunnattuja, etupäässä kotimaisia uutuuksia. Sarjakirjoista pyrin arvioimaan ensimmäisen osan. 

Värikkäiden kohdalla olen tehnyt poikkeuksen. 

 

Ratkaisu johtuu ennen muuta siitä, että uudet osat tuovat aina sarjaan uusia nyansseja ja teemoja, jotka koen kiinnostaviksi.

 

Sarjan avausosan Tiukun salaisuuden arvio on luettavissa täältä, Kirjavan kartanon arvio täältä ja kolmannen osan, Varjovieraan, arvio täältä.