Hyvällä tavalla arkinen supersankaritarina

Malin Klingenberg & Margareta Sandin: Viima ja Kuris, suomentanut Outi Menna, 47 sivua, S&S 2025.
 

 
Helppolukuiset, lukutaidon  alkuvaiheeseen suunnatut lastenkirjat on nykyisin lähes poikkeuksetta pakattu täyteen remellystä, toimintaa ja juonen äkkikäänteitä. 
 
Tunnelmaltaan leppoisat ja lapsen arjesta kertovat tarinat ovat olleet selvänä vähemmistönä.
 
Siksi olen ilahtunut Schildtsin & Söderströmin vuonna 2021 aloittamasta Börja läsa -sarjasta. 

S&S on julkaissut sarjasta tähän mennessä suomennoksina kaksi Malin Klingenbergin ja Margareta Sandinin kirjaa, Zakir ja kevät ja Viima ja Kuris, joista viimeksi mainittu (alkuteos Vim och Galonis, Schildts & Söderströms 2021) jaetaan Helmet-kirjastojen kautta kaikille pääkaupunkiseudun suomenkielisille ekaluokkalaisille lukuvuonna 2025–2026. 

Ruotsinkieliset koululaiset saavat Hanna Granlundin kirjan Marks nya granne (Bonnier Carlsen 2025). 
 
Helmet-kirjastojen organisoima vuotuinen kirjalahjoitus ekaluokkalaisille käynnistettiin vuonna 2015. 

Kymmenen vuoden aikana hankkeeseen on valittu monipuolinen otos eri kustantamoiden helppolukuisia lastenkirjoja. 

Suurperheen arki näyttäytyy jo ensimmäisellä aukeamalla. Paavo ja Pate 
nahistelevat keskenään ja isosiskon ilme näyttää hieman kyllästyneeltä.
Margareta Sandinin kuvitusta Malin Klingenbergin tekstiin lastenkirjassa
Viima ja Kuris (S&S 2025).

 
Viima ja Kuris alkaa viisilapsisen perheen kahden nuorimmaisen, Paavon ja Paten nahistelulla ja keskinäiselä kiusanteolla. Äiti puuskahtaa hieman väsyneenä, eivätkö veljekset voisi olla sovussa keskenään. Äiti myös muistelee, että aiemmin sisarusten keskinäiset supersankarileikit olivat paljon sopuisampia. Supersankarit Kuris ja Viima olivat nimittäin ”yhdessä niin kuin paperi ja liima”. 
 
Pikkuveli Pate hyvittää aikaisemmin jekkunsa Paavolle kekseliäällä tavalla. Syksyn katulyhdyn valo suurentaa hänen varjonsa moninkertaiseksi ja isoveljeä kiusannut ahdistelija pelästyy pahanpäiväisesti. 

Pikkuveli saa selustatukea katulampun valosta pelastaessaan isoveljen
kiusaajan kynsistä. Margareta Sandinin kuvitusta Malin Klingenbergin
tekstiin lastenkirjassa Viima ja Kuris (S&S 2025).

 
Lukutaidon alkuvaiheessa on tärkeää, että lapsi saa onnistumisen kokemuksen eheästä ja juoneltaan riittävän selkeästä tarinasta. Malin Klingenbergin tarina on konstailematon. Sisarusten väliset nahinat lienevät kaikille monilapsisen perheen jäsenille tuttuja ja siksi niin samastuttavia. Margareta Sandinin kuvitus tukee luetun ymmärtämistä. 
 
Lukemista tuetaan myös typografisesti siten, että sanoja ei ole katkaistu tavuttamalla.  

Seesteisessä lopussa veljekset löytävät keskinäisen sovun ja
unohtavat vanhat kärhämät. Margareta Sandinin kuvitusta
Malin Klingenbergin tekstiin lastenkirjassa 
Viima ja Kuris (S&S 2025).

 
Helmetin sivuilta löytyvä Klingenbergin ja Sandinin haastattelu havainnollistaa hyvin sitä vaateliasta prosessia ja yhteistyötä, mitä helppolukuisen lastenkirjan tekeminen vaatii sekä kirjailijalta että kuvittajalta. 

Margareta Sandin on kuvittanut aiemmin monia oppikirjoja. Moni kuvittaja edelleen  lastenkirjakuvittajaksi oppimateriaalitilausten kautta. 

 

 

 

Lukusujuvuutta avaruudesta

 

Anu Holopainen: Tähtialus Beta ja meduusasumu. 31 sivua. Kuvitus Mervi Heikkilä. Kuukettu kustannus 2024.

 

Jussi Lehmusvesi & Mirjami Hänninen: Ystävämme avaruudesta. 33 sivua. Karisto 2024.

 

Helppolukuisen kotimaisen lastenkirjallisuuden valikoima karttuu ilahduttavasti koko ajan. 

 

Mervi Heikkilän luotsaama uusi pienkustantamo Kuukettu aloittaa helppolukuisen Lukukettunen-sarjan ja Karisto on perustanut helppolukuisen Kirjakärpänen-sarjan rinnalle uuden Kirjakirpun, jonka lyhyet tarinat on tavutettu suuraakkosin. Aiemmin tällaisia tavutettuja lastenkirjoja on ilmestynyt lähinnä vain Kustannus-Mäkelän kautta käännöksinä.

Avaruuden muukalainen tutustutetaan heti
suomalaisuuden ytimeen, kun se viedään saunaan. 
Mirjami Hännisen kuvitusta Jussi Lehmusveden tekstiin
helppolukuisessa lastenkirjassa
 Ystävämme avaruudesta (Karisto 2024). 

Jussi Lehmusveden tarinassa Aarnin kotipihalle laskeutuu avaruusalus. Kyydissä ollut avaruusolento nimetään Plörtiksi ja se viedään oitis saunaan. 

Yllättäen Plört nauttii jopa saunomisesta ja se osoittaa ylivertaiset kykynsä monessa muussakin asiassa. 

 

Seuraavana päivänä se kaipaa kuitenkin jo takaisin kotiin. Koska isän päivä käynnistyy joka aamu kahvin voimalla, samaa niksiä kokeillaan myös Plörtin aluksen polttoaineena. 
 
Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Jussi Lehmusvedeltä on aiemmin julkaistu lastenkirjasarjaa Arianan aikamatkat (Otava) sekä aikuisten romaanit Vainikkala ja Operaatio Zuckerberg (Aula & Co). Myöhemmin keväällä alkaa uusi Haastekerho-lastenkirjasarja (Otava).
  

Mirjami Manninen on kuvittanut paljon oppikirjoja ja muiden muassa Helena Wariksen Olafin pentupäiväkirja -sarjaa (Otava). 

 

Lehmusveden tavoin myös Anu Holopainen on lukutaidon alkuun suunnatun helppolukuisen lastenkirjan tekijänä ensikertalainen.  

Holopainen aloitti 1990-luvulla  nuorten fantasiakirjailijana, mutta on nykyisin tunnetumpi science fictioniin lukeutuvista teoksistaan. Myllylahti-kustannuksen kautta hän on viimeksi  julkaissut kauhun ryydittämää Iik-sarjaa.  

 

Keskeisten toimijoiden lyhyt esittely auttaa aloittelevaa lukijaa hahmottamaan paremmin tarinaa. Niinpä Anu Holopaisen kirjassakin esitellään aluksi aukeamalla Lyyra ja hänen puhuva lemmikkinsä Galle-vesisika sekä avaruusaluksen miehistöön kuuluvat Lyyran äiti Stella sekä Orion ja Tyko. 

Uhkarohkea kaksikko päihittää lopulta jättikokoisen
meduusan. Mervi Heikkilän kuvitusta Anu Holopaisen
 helppolukuiseen lastenkirjaan Tähtialus Beta ja meduusasumu
 (Kuukettu kustannus 2024).

 

Avaruusalus joutuu tähtisumun pyörteeseen, ja isokokoinen meduusa on vaarassa imaista aluksen pois lentoradaltaan:

 

Alkaa kauhea hässäkkä. Stella karjuu Orionia

peruuttamaan kovempaa. Moottorien voima

saa tähtialuksen tärisemään, mutta meduusa 

on vahvempi. Kuuluu kumisevia kolahduksia ja

kovia narahduksia, kuin koko alus olisi repeä-

mässä kahtia.

 

Lyyra ja Galle lähtevät miehistöltä salaa uhkarohkeaan pelastusoperaatioon.

 

Aloittelevalle lukijalle kirjassa on varsin paljon kuvaannollisia ilmaisuja, kun

raketit sähähtelevät ja meduusat hytkähtävät.

 

Kirja rytmittää viisaasti asiakokonaisuuksia ja virkkeitä omiksi kappaleikseen, mutta harmillisesti taitossa on jäänyt tekstiin myös turhia tavutuksia. 

Hahmottamisen kannalta olisi selkeämpää, että sanat alkaisivat aina uudelta riviltä ilman tavutusta.

 

Lukutaidon alkuvaiheeseen tarkoitetun lastenkirjan nimeenkin on syytä kiinnittää huomiota: yhdyssana ”meduusasumu” on jopa aikuiselle hieman haastava! 

Kirjaston kummituksetkin tietävät, että lukeminen kannattaa – aina!

Juha-Pekka Koskinen: Mysteerijengi: Kirjaston kiusanhenki. Kuvittanut Saana Nyqvist. 89 sivua, Karisto 2022. 

 

Yllättävän moni lastenkirja ammentaa nykyisin ideoita kirjastomiljööstä.  

 

Juha-Pekka Koskisen uuden Mysteerijengi-sarjan aloitusosa sijoittuu Helsingin Rikhardinkadun kirjastoon. 

Lapset ottavat haasteen vastaan selvittääkseen, miksi kirjaston kirjat lentelevät öiseen aikaan hyllyistä. 

 

Perinteisestä lasten perustamasta etsiväkerhosta sarja poikkeaa siinä, että neljänneksi jäseneksi kelpuutetaan myös yhden lapsen isotäti, kansanperinteestä ja historiasta aiemman työnsäkin puolesta kiinnostunut Elina. 

 

Ratkaisu on siinä mielessä nerokas, että aikuinen voi huolehtia  jengiläisten ruokahuollon lisäksi  myös tiedonnälästä luontevasti ja toisaalta tuo myös tarvittaessa turvaa kiperissä tai hieman liian jännittävissä juonenkäänteissä.

 

Saana Nyqvist on tiivistänyt lapsisankareihin 
nasevasti heidän keskeiset luonteenpiirteensä.
Nyqvistin kuvitusta Juha-Pekka Koskisen lastenromaaniin
Mysteerijengi: Kirjaston kiusanhenki (Karisto 2022).

Muutoin Mysteerijengin sankarigalleria on toki melko tavanomainen: 

 

Nico on luonteeltaan arka ja mielipiteissään varovainen. Hän rakastaa yli kaiken suklaata. 

Hänen isosiskonsa Mimosa tuunailee leikkiponeja ja myy näitä uniikkeja vampyyri-yksisarvisia verkossa. Mimosa suhtautuu ikänsä tuomalla oikeutuksella yleensä hyvin alentuvasti pikkuveljeen. 

Nicon ja Mimosan ystävä Iivo on kiinnostunut tekniikasta ja tuo ainakin tässä ensimmäisessä osassa seikkailuun myös  rationaalista ajattelua. 

Nicolla ja Mimosalla on yhteys kerrostalon vaatekaapista avautuvaan salakäytävään, joka johtaa Iivon kodin kenkäkaappiin. Lapset kokoontuvat taloyhtiön hylätyssä ullakkohuoneessa ja Elinan kirjojen täyttämässä kodissa.   

 

Yöllisissä kirjastoseikkailuissa on
jännitystä nostattavaa hämärää. Kummitukset
piirtyvät oivaltavasti pelkkinä ääriviivoina.
Saana Nyqvistin kuvitusta Juha-Pekka Koskisen
lastenromaaniin Mysteerijengi: Kirjaston kiusanhenki
 (Karisto 2022).

Saana Nyqvistin nelivärikuvitusta olisi kernaasti saanut olla paljon nykyistä enemmän. Siinä on samaa vetävyyttä kuin Martin Widmarkin ja Ola Skogängin lasten dekkarissa Ruusun salaisuus (Tammi 2018).  

On hienoa, että kotimaisiin lastenromaaneihin ilmaantuu myös aivan uusia kuvittajia ja kuvitustyylejä. Lastenkirjallisuuden kuvittajana Nyqvist on aiemmin tuttu Magdalena Hain kuvakirjasta Mörkö Möö ja Mikko Pöö (Karisto 2012).  

 

Rikhardinkadun kirjastosta löytyvät kummituksetkin tietävät, että lukeminen kannattaa aina. 

 

Juha-Pekka Koskinen on tavattoman tuottelias sekä aikuisten- että lastenkirjailijana ja hänellä on käsikirjoituksia jonossa useamman vuoden tarpeisiin odottamassa julkaisua.  

Mysteerijengi-sarjan avausosasta löytyy myös eräänlainen hommage Kansalliskirjaston entiselle johtajalle, Kai Ekholmille, joka jäi eläkkeelle jo vuonna 2018: 

– Kirjaston johtaja Ekholm on taitava velho. Hän on asettanut koko rakennukseen loitsun, joka vie kummituksiltakin voimat. 

Tosielämässä kirjastot ovat  nykyisin jo rentoja kohtaamispaikkoja, joissa normaalit elämän äänet ovat sallittuja. 

Koskisen lastendekkarissa jörö kirjastonhoitaja Mölläri pitää kuitenkin hiljaisuudesta:

– Puhukaa hiljempaa. Kirjastossa ei saa pulista eikä levittää paniikkia.

 

Lisää lastenkirjoja kirjastosta:

Kuvakirjoja 

 

Eric Hill: Puppe kirjastossa, suom. Jouko Ruokosenmäki, Otava 2019

 

Lucy Cousins: Maisa käy kirjastossa, suom. Anneli Heimonen, WSOY 2005 

 

Kristiina Louhi: Tomppa ja Kerttu kirjatoukka, Tammi 2018

 

Gillian Shields & Fransesca Chessa: Kirjasto-Kaisa, suom. Terhi Leskinen, Mäkelä 2011

 

Maikki Harjanne: Minttu kirjastossa, Otava 2000

 

Mervi Heikkilä: Eeli kirjastossa, kuv. Pekka Kurki, Eepos-kirjastot 2018 /selkokirja 

 

Poppy Bishop & Alison Edgson: Karhun kirjasto, suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2017

 

Julia Donaldson & Sara Ogilvie: Etsiväkoira Ella, suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2016 

 

Tuula Puranen & Kristina Huitula: Miina ja Manu kirjastossa, Satukustannus 2014

 

Jujja Wieslander & Sven Nordqvist: Mimmi lehmä lukee, suom. Terhi Leskinen, Mäkelä 2011 

 

Michelle Knudsen & Kevin Hawkes: Kirjaston leijona, suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2007

 

Markus Majaluoma: Sirkus saapuu kirjastoon, Avain 2011

 

 

Kuvitettuja lastenromaaneja:

 

Marko Hautala: Lauri Luu ja riivattu lukukoira. Kuv. Broci. Haamu 2021 

Tapani Bagge: Konstaapeli Mutanen ja kadonneen kirjaston arvoitus, kuv. Pasi Pitkänen, Tammi 2011

 

Karo Hämäläinen: Kirjastonhoitaja Moilanen ja karanneet tarinat, kuv. Pasi Pitkänen, Tammi 2011

 

Roope Lipasti: Vilhelmina ja vaaralliset kirjat, kuv. Ulriikka Lipasti, WSOY 2007 

 

Martin Widmark: Lasse-Maija etsivätoimisto: Kirjaston arvoitus, kuv. Helen Willis, suom. Outi Menna, Tammi 2021 

 

Martin Widmark: Ruusun salaisuus, kuv. Ola Skogäng, suom. Outi Menna, Tammi 2018 

 

Mila Teräs: Salainen kirjasto -sarja: Noitapeili; Kadonnut kaupunki, Otava 2016 ja 2019

 

Kalle Veirto: Etsivätoimisto Henkka & Kiimutka ja Kirjastokarju, Karisto 2019

 

Eoin Colfer: Legenda Pottu-Mäkisestä, kuv. Tony Ross, suom. Jaakko Kankaanpää, WSOY 2005

llmarinen kirjastoa takomassa ja muita nykylasten railakkaita tarinoita ja tulkintoja Kalevalasta

Juha Hurme, Kati Rapia, Miira Luhtavaara & Elli Salo (toim.):  Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen, kuvitus Porvoon taidekoulun oppilaat Kati Raipian johdolla, 97 sivua, Teos 2020. 

Huoli siitä, että suomalainen kouluopetus olisi näivettänyt nykylasten kiinnostuksen suomalaisten kansalliseeposta kohtaan osoittautuu turhaksi, kun lukee alakoululaisten kirjoittamia eri tavoin Kalevalasta inspiraatiota saaneita hulvattomia tarinoita.

 

Kirjailija Juha Hurmeen ja rockmuusikko Tuomari Nurmion KalevalaFest -hankkeen suojissa Kalevalan juhlavuonna 2019 käynnistetty Valekalevalakisa -kirjoituskilpailu haastoi 3.–6.- luokkalaiset kirjoittamaan tarinoita Kalevalan hahmoista. 

Sammon salaisuus sarjakuvana. Porvoon taidekoulun
oppilaan kuvitusta kirjaan Väinämöinen,
Mäinämöinen ja Zäinämöinen (Teos 2020). 

Tavoitteena oli edistää tarinankerrontaa sekä lasten luku- ja kirjoitustaitoa. Kilpailuun lähetettiin yhteensä 186 teosta.  

Tuomaristo (Juha Hurme, sarjakuvataiteilija Kati Rapia, dramaturgi Elli Salo sekä runoilija Miira Luhtavaara) kokosivat kilpailun parhaista teksteistä kokoelman. 

Tekstejä ei ole otsikoitu eikä kirjoittajien nimetkin on listattu vain teoksen lopussa.  Otsikoiden sijaan erilliset tekstit eroavat toisistaan Porvoon taidekoululaisten tekemien anfangien ansiosta.   

Lehmä munii Ainon polvelle munan, 
joka viedään R-kioskin lattialämmityksen alla hautumaan.
Munasta kuoriutuu muurahainen. Porvoon taidekoulun
oppilaan kuvitusta kirjaan Väinämöinen, Mäinämöinen
ja Zäinämöinen (Teos 2020). 

Nykylapset eivät pokkuroi tai jähmety Kalevalan edessä, vaan käyttävät sitä moottorina omaan tarinan iskentäänsä. 

Kalevalan sankarihahmojen lisäksi lasten tarinoissa vilahtavat mm. munamies, Jammu-setä ja Kullervon hotkaisemat Turtlesit.

Kyllikki päätyy Ainon ja metsästä löytämänsä lehmän kanssa iltakävelyllä kirjastoon. 

Kirjastotäti ei kuitenkaan päästä lehmää sisälle.

Ilmarinen lupaa takoa Ainolle ja Kyllikille sellaisen kirjaston, jonne lehmätkin pääsevät, mutta siihen menisi useampi vuosi. 

Hanke tyssää Ilmarisen hitauteen, mutta siten lehmä munii munan Ainon polvelle. 

Muna viedään R-kioskiin, jossa on lattialämmitys. 

Kaikkien hämmästykseksi munasta kuoriutuu muurahainen, joka saa nimekseen Örri.

 

Selvästi yksi kiehtovmmista Kalevalan hahmoista on lasten mielestä ollut Iku-Turso.

Kalevalan uutiset -lehdestä löytyy muun muassa konserttiarvostelu Väinämöisen kanteleensoitosta, rikosuutinen Joukahaisen saamasta Väinämöisen murhasyytteestä, mielipidekirjoituksia ja reseptejä. 

 

Kaikista mukaan valituista teksteistä ei löydy välttämättä lainkaan yhdistäviä säikeitä ”alkuteokseen”.

 

Kilpailuun osallistuvia lapsia evästettiin Kalevalaan Juha Hurmeen hahmokuvausten kautta. 

Parhaimmillaan nasevat karrikoinnit itsessään herättävät kiinnostuksen Kalevalaan. 

Toivottavasti opettajat hoksaavat käyttää niitä myös hyödyksi opetuksessaan. 

 

Kieleltään jopa yllättävän vivahteikkaiden tekstien äärellä jään miettimään, kuinka paljon niitä on toimitettu ja selkeytetty. 

 

Jos Kalevala koukuttaa, niin kokeile näitäkin lastenkirjoja:

Eero Ojanen: Kalevalan taruolennot, kuv. Anne Muhonen, Minerva 2020 / tietokirja

Janne Mäkitalo & Hannamari Ruohonen: Digiekomopo, Myllylahti 2018 / kuvakirja 

Marko Raassina: Kalevala, Arktinen Banaani 2015 / sarjakuva

 

Timo Parvela: Sammon vartijat -sarja: Tuliterä; Tiera ja Louhi, Tammi 2007–2009 / fantasiaromaanit

Leena Laulajainen: Lumottu lipas. Kuv. Virpi Talvitie. Tammi 2002 / runoja

Kirsti Mäkinen: Suomen lasten Kalevala. Kuv. Pirkko-Liisa Surojegin. Otava 2002  

Don Rosa: Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita. Toim. Jukka Heiskanen, Riku Perälä ja Elina Toppari. Helsinki-Media 1999 / sarjakuva

Mauri Kunnas: Koirien Kalevala, Otava 1992 / kuvakirja  

Martti Haavio & Aleksander Lindeberg: Kalevalan tarinat, WSOY 1966

Aili Konttinen: Lasten kultainen Kalevala- sarja, kuv. Heljä Lahtinen, Helga Sjöstedt, Risto Mäkinen, Maija Karma, Tapio Tapiovaara, Otava 1958-1966 

 

Tuomi Elmgren-Heinonen & Kirsti Gallen-Kallela: Satu-Kalevala, WSOY 1946 

 

 

 

Vaihtoehtoisia tarinalinjastoja ilman punaista ydinlankaa

 

Markku Yli-Erkkilä: Tehtävä eläintarhassa, Reppureissaaja 1, 180 sivua, kuv. tekijän, Epic Ermine 2020. 

 

Tehtävä eläintarhassa on hyvä todiste Suomessa vallitsevasta kansallisesta tahtotilasta innostaa erityisesti poikia lukemaan. 

Asiasta ovat yhtä huolissaan niin suuret ja  pienet kustantamot kuin omakustantajatkin.  

Markku Yli-Erkkilän Tehtävä eläintarhassa  on interaktiivinen, pelillisten elementtien varaan rakennettu lastenkirja, jossa lukija on kirjan ”aktiivinen” päähenkilö ja pystyy omilla valinnoillaan vaikuttamaan seikkailun etenemiseen.

Tarinan alussa "lukija" pääsee silminnäkijäksi pankkiryöstössä ja jäljet johtavat paikalliseen eläintarhaan. 

Jäljityksen lomassa lukija tutustuu eläintarhassa asuvien eläinten erityisominaisuuksiin. 

Kirjaa ei voi  lukea "järjestyksessä", vaan lukija poukkoilee kohtauksesta (= numeroidusta kappaleesta) toiseen mukautuessaan niissä esitettyihin vaihtoehtoihin sekä eväsreppunsa ja rahapussinsa sisällön vaikutukseen eri valinnoissa.

Monen perinteisen lautapelin tapaan suurimpana vaarana on joutua keskeyttämään seikkailu ja palaamaan takaisin alkuun. 

Keskeyttäminen voi johtua siitä, että eläintarha suljetaan tai vakoiluyritykset epäonnistuvat, kun eläintarhan johtaja tai vartija passittaa epämääräisen hiipparin pois alueelta tai tämä joutuu vaikkapa piraijojen puraisemaksi. 

Kirja on rahoitettu Mesenaatti-joukkorahoituspalvelun kautta. 

Yli-Erkkilä on biologian ja maantieteen lehtori Karkun evankelisessa opistossa. 

Hän on aiemmin julkaissut omakustanteena eri kielillä julkaistun humoristisen Suomi-kirjan sekä väritettäviä lintukirjoja.

Tehtävä eläintarhassa on suunnattu alakouluikäisille. 

Siihen nähden kirjasintyyppi on aivan liian pientä. 

Kappalejako olisi myös avittanut lukemista huomattavasti.

Juonesta puuttuu kaikkea lukemista ja innostumista tukeva "punainen lanka", selkeästi hahmottuva tarina, joka on mielestäni on se kaikkein tärkein ainesosa kirjalle, jonka toivotaan sytyttävän kiinnostuksen lukemista kohtaan.

Kirja on Reppureissaaja -sarjan avaus.

                                                            *****

Interaktiivisuus ei – yllättävää kyllä – ole lastenkirjallisuudessakaan mikään aivan uusi ilmiö. 

Pelillisiä lastenkirjoja on ilmestynyt jo 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla, paljon ennen tietokonepelien kulta-aikaa.

Kunnianhimoisin ja onnistunein on Mike Pohjolan parin vuoden takainen aikuisten romaani Sinä vuonna 1918 (Gummerus 2018), jonka historiallinen aihe ja juonenkuljetus kiinnostaa jo yläkouluikäisiä. Romaanin alussa  lukijan on valittava, haluaako hän seistä punaisten vai valkoisten puolella. 

Lisää eri tavoin interaktiivisia lasten- ja nuortenkirjoja:

Johanna Hulkko: Harmaa hakkeri: Glasier vastaan Hopea, kuv. Jani Ikonen, Karisto 2020

Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaanin mysteerikirja: ratkaise oma arvoituksesi, kuv. Jii Roikonen, Tammi 2018

Matikkaseikkailu-sarja, Lasten Keskus 2016

 

Scott Ciencin: Kaikki peliin! Suom. Sari Kumpulainen, Sanoma Magazines 2007

Jaana Tarma & Peik Bäckström: Seitsemän meren kissa, WSOY 1999

Jaana Tarma & Peik Bäckström: Kolmen kohtalon katti, WSOY 1998

Enid Blyton & Mary Danby: Sinä ja viisikko -sarja, kuv. Trevor Parkin, suom. Esa Mela, Tammi 1990

 

Taistelupeli-sarja, Otava 1987 ja 1988

Enid Blyton: Viisikko-peli -kirjat, Tammi 1985

Valitse oma seikkailusi -sarja, eri tekijöitä, Gummerus 1980-luku

 

Wolfgang Ecke & Rolf Rettich: Kasvot ikkunassa, suom. Jukka Kempppinen, Otava 1979

 

 

 

 

 

 

Joskus kirja pitää ravistella hereille

Keri Smith: Tuhoa tämä kuvakirja. Näin kirja herää henkiin, suomentanut Maria Lyytinen, WSOY 2020. Suomennoksen tekstaus Mari Ahokoivu. 

 

 

 

Konstit ovat nyt todella monet, kun lapsia halutaan koukuttaa lukemiseen ja innostetaan tarttumaan kirjaan.

 

Kanadalaiselta kuvataiteilija Keri Smithiltä on aiemmin suomennettu kolme kirjaa: Tuhoa tämä kirja (WSOY 2016 / 2017), Viiva ja Lupa sotkea. Virheiden ja erehdysten kirja (WSOY 2018).

 

Nämä aikuisille suunnatut kirjat edustavat jonkinlaista anarkistista luovuusterapiaa. 

 

Ne  kannustavat käsittelemään kirjaa esineenä myös uusilla tavoilla ja unohtamaan liian kunnioittavan tai suorastaan pönöttävän suhtautumisen kirjaan.   

Herättääkö yksinäinen kirja sympatiaa?
Keri Smithin kuvitusta lasten kuvatietokirjaan
Tuhoa tämä kuvakirja (WSOY 2020).

 

Tuhoa tämä kuvakirja herättelee lasta suhtautumaan ennakkoluulottomasti, uteliaasti ja elämyksellisesti (kuva)kirjan erilaisiin käyttömahdollisuuksiin.

 

Päiväkodeissa on nykyisin jo lapsia, joille perinteinen kirja ei ole entuudestaan tuttu.

Siksikin tällaisia vähän hulluttelevia kirjankäyttöoppaita tarvitaan.

 

Hauskasti kirja todentaa nykyisen kirjoja vieroksuvan kulttuurin ydinongelman. 

 

Aikuiset ovat laatineet kirjojen käytölle liikaa sääntöjä ja kieltoja: 

 

Voit vain kuvitella, 

miten monia alkoi näiden 

sääntöjen takia 

hermostuttaa. 

Heitä pelotti, että he kohtelisivat

kirjoja väärin.

Niinpä he möhlimisen 

pelossa pyrkivät 

viettämään kirjojen parissa

          mahdollisimman vähän aikaa.

 

Kirja antaa myös virikkeitä leikkiin: viinipullon korkeista
 askarrellut hahmot seikkailevat kirjakaupungissa.
Keri Smithin kuvitusta lasten kuvatietokirjaan 
Tuhoa tämä kuvakirja (WSOY 2020).
 

Keri Smithin viestinä on, että kulunut kirja on paras viesti siitä, että se on 

lukijalleen tärkeä. 

Niinpä hän kannustaa lukijaa ottamaan kirja haltuun kaikilla aisteilla, kokonaisvaltaisesti – tunnustellen, raapien, rypistäen, nuuhkien, kuulostellen.

 

Tiesitkö, että ilman sinua 

kirja ei voi olla oma itsensä? 

Sinun avullasi se herää henkiin. 

Kirja tarvitsee kokemustasi,  

ideoitasi ja mielikuvitustasi.

  

Kirja voi olla joka lukukerralla 

erilainen, koska sinäkin olet (höpsö, 

iloinen, surullinen, mietteliäs). 

 

 

Kuvakirjan visuaalisuus havainnollistetaan värien, muotojen
 ja pintojen kautta. Keri Smithin kuvitusta lasten
kuvatietokirjaan Tuhoa tämä kuvakirja (WSOY 2020).

Keri Smith ei – valitettavasti – hoksaa ammentaa kuvakirja-genren kaikkia mahdollisuuksia. 

Kuvan erityinen painoarvo kuvakirjassa sekä kuvan mahdollisuudet kerronnassa jäävät vähälle käsittelylle, lähinnä eri värien, muotojen ja pintojen moninaisuutta havainnollistavan aukeaman varaan.

 

Tuhoa tämä kuvakirja on onnen omiaan varhaiskasvatukseen, esiopetukseen sekä ala- ja yläkouluun lukemiseen liittyvän elämyksellisen kirjakeskustelun inspiraatioksi. 

Odotan jo kiinnostuneena, kuinka sanataidekasvattajat keksivät käyttää kirjaa myös osana sanataideharjoituksia.

 

Lukemisen kautta saatava luontaisetu, mielikuvituksen siivet,
havainnollistetaan näin konkreettisesti. Keri Smithin kuvitusta
lasten kuvatietokirjaan Tuhoa tämä kuvakirja 
(WSOY 2020).

 

Interaktiivinen lukemaan innostaminen ei ole lastenkirjallisuudessa sinällään aivan uutta.

Esimerkiksi Andy Leen & Heath McKenzien Älä avaa tätä kirjaa (Tactic 2016) ja Kaisa Happosen & Joonas Utin kaksi Piste-kirjaa (WSOY 2018 ja 2010) leikittelevät metafiktiolla ja lukijan käskyttämisellä ja kieltämisellä kesken kirjan lukemisen.