Valoa ja hälyä, intensiivinen tietokuvakirja Kaija Saariahosta

 

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Kaija! Säveltäjä Kaija Saariahon värit, varjot ja valot, 27 sivua, Teos 2025. Suomen supernaisia -sarja, osa 7.

 

 

Kun Kaija oli pieni, hän viihtyi omissa oloissaan. Hän oli herkkä kaikille äänille ympärillään. Jotkin äänet kuulostivat pahoilta, mutta usein ne herättivät Kaijan uteliaisuuden. Hän rakasti radiota, josta kuului musiikkia ja muutenkin kiinnostavaa kohinaa ja rätinää.
 
Musiikki soi Kaijan sisällä. Hän kuuli säveliä vielä iltaisin tyynyn läpi. Nukkumaan mennessä Kaija pyyysi: ”Äiti, suljetko tyynyn?”

 

Suomen supernaisia -tietokuvakirjasarjan seitsemäs osa tekee vaikutuksen kompaktilla rajauksellaan ja intensiteetillään. Sen sivumäärä on sarjan suppein (esim. Minna Canthista kertovassa osassa oli jopa 42 sivua), mutta silti lukija ja katsoja huomaa tulevansa kirjasta hyvin kylläiseksi.

Lapsuuden herkkyyttä ja varhaista altistumista musiikille kuvataan hienosti.
Sanna Pelliccionin kuvitusta Leena Virtasen tekstiin tietokuvakirjassa Kaija! Säveltäjä Kaija Saariahon värit, varjot ja valot (Teos 2025).

 

Sarja on hyvä esimerkki modernin kuvakirjan jatkuvasti laajenevasta kohderyhmästä. Vaikka kustantajan sivuilla annetaan viitettä sarjan sopivuudesta 5–11-vuotiaille, niin rohkenen uskoa, että sen otollisin kohderyhmä on aikuisissa. 

 

Toisaalta Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin tapa poimia supernaisten lapsuudesta yleisinhimillisiä ja yleispäteviä  tunteita ja kohtauksia  ja identiteetin muodostumista. Ne  puhuttelevat sellaisenaan myös niitä  lapsia, joille kulloinkin esiteltävä kohdehenkilö ei olisikaan entuudestaan tuttu.

 

Kaija Saariahon (1952–2023) elämästä kerrotaan väljän kronologisesti muutamin, tarkkaan valituin kohtauksin. 

Sanna Pelliccioni visuaalistaa hienosti ja herkkävireisesti Saariahon kasvua säveltäjäksi, esimerkiksi aukeamalla, jolla kerrotaan Saariahon nähneet äänet väreinä. 

Toinen vastaavan kaltainen tehokas aukeama kertoo Saariahon viehättyneen vastakohdista, voimista ja vastavoimista. Pelliccioni näyttää ne säveltäjän työpöydältä lähtevinä erilaisina väripintoina ja viivoina.

Kaijaa kiehtoivat vastakohdat. Voimat ja vastavoimat. Äänet ja hiljaisuus. 

Puhtaat, sileät äänet, hälyisät, karheat äänet. Ihmisäänet, luonnon äänet, soittimista lähtevät äänet. Hitaus ja nopeus. Pysähtyminen. 

Säveltäjän työpöydällä musiikki näyttäytyy muotoina, väreinä ja levottomina viivoina. Sanna Pelliccionin kuvitusta Leena Virtasen tekstiin tietokuvakirjassa Kaija! Säveltäjä Kaija Saariahon värit, varjot ja valot (Teos 2025).

 

 

Visuaalisesti hieno ratkaisu on sekin, että Saariahon ja hänen puolisonsa ranskalaisen, Jean-Baptiste Barrierén yhteistyö on upotettu kuvitukseen mustavalkoisena valokuvana, jossa Saariahon hiukset on maalattu punaisiksi. 
 

Saariaho innostui tietokoneella tehtävästi musiikista Pariisissa. 
Sanna Pelliccionin kuvitusta Leena Virtasen tekstiin tietokuvakirjassa Kaija! Säveltäjä Kaija Saariahon värit, varjot ja valot (Teos 2025).

Yhteisöllinen tunnekokemus välitetään myös sanallisesti ja visuaalisesti upeasti aukeamalla, jossa kerrotaan Saariahon lahjoittaneen Helsingin uuteen Musiikkitaloon  kooltaan poikkeuksellisen isot urut. 

 

 

 

Elettiin sitä ennenkin

Roope Lipasti: Kivikauden sankarit ja mammuttitulva. Kuvittanut Väinö Heinonen. 172 sivua.  WSOY 2025.
 
Jarkko Juselius: Kadonnut kansa. Neandertalien arvoitus. Kuvittanut Anne Muhonen. Pieni Karhu 2024.

 

Koko klaani oli kerääntynyt iltanuotiolle. Kylässä asuu enemmän ihmisiä kuin kahdella ihmisellä on sormia, paitsi tietäjä Ukuralla, jonka toisesta kädestä luolakissa söi muutaman. Enää luolakissa ei kylään uskalla, mutta luola on jäljellä, tai useampikin. Niissä on mukava ja kuiva asua. Sateet eivät haittaa, ja talvellakin on melkein lämmin, tai ainakaan tuuli ei pääse pahasti sisään. Toisinaan he asuvat muualla, vähän siitä riippuen minne isot eläimet vaeltavat. / Roope Lipasti: Kivikauden sankarit ja mammuttitulva

 

Muinaishistoriasta lapsille ja nuorille suunnattuja tietopainotteisia kirjoja on ilmestynyt reilun kymmenen vuoden aikana yllättävän paljon siihen nähden, että aihe edellyttää mittavaa taustatutkimusta. 

 

Roope Lipastin Ihmeellinen jääkausi (WSOY 2019, kuv. Juha Harju) ilmestyi helppolukuisessa Tietopalat-sarjassa. Uuden lastenkirjasarjan avaus, Kivikauden sankarit ja mammuttitulva, harppaa nyt jääkaudesta kivikaudelle.

 

Kuvitus on jyhkeää ja kiteyttää hyvin toiminnallisia 
kohtauksia. Väinö Heinosen kuvitusta Roope Lipastin
tekstiin kuvakirjassa Kivikauden sankarit ja mammuttitulva. 

 

Lipasti ei uuvuta lukijaansa liian yksityiskohtaisella historiallisella faktalla, vaan tarjoilee kiinnostavia detaljeja kivikauden ihmisten elämästä vaivihkaa. 
 

Keskiössä ovat lapset Kivi ja Unna sekä kaksoset Viti ja Baar. 
Unnan vanhemmat ovat kadonneet ja Kivi pitää Unnaa sisarenaan. Kivi yrittää jatkuvasti päteä Unnan silmissä, ja niinpä poika lähtee omin päin uhmakkaana mammuttijahtiin.
 
Klaanin jäsenet liittävät kaksosiin taikauskoa. 
Kylän päällikkönä on Akura, ja hänen kaksosveljensä Ukura on puolestaan samaani. Sama työnjako odottaa myös kaksosia Vitia ja Baaria, mutta soveltuvuus kumpaankin tärkeään tehtävään selviää vasta lasten hieman vartuttua. 

Heimon ykkösmiehet, Akura ja Ukura, kuvataan karrikoiden.
Väinö Heinosen kuvitusta Roope Lipastin
tekstiin kuvakirjassa Kivikauden sankarit ja mammuttitulva. 

 

Unna ja kaksoset lähtevät Kivin perään, ja yhdessä lapset selvittävät syyn maan tärinälle jäljittäessään mammuttilauman sijainnin. He ystävystyvät laumasta erkaantuneen mammutinpoikasen kanssa ja pelastavat koko kylän joutumasta vedenpaisumuksen alle.
Unnan löytämä luola koituu kaikkien pelastukseksi. Luolasta löytyvä riipus antaa vihjettä siitä, että Unnan kadonneet vanhemmat ovat saattaneet yöpyä siellä joskus.
Näin ylläpidetään jännitystä myös tulevia jatko-osia silmällä pitäen.
 
Väinö Heinosen mustavalkoinen kuvitus luo jännitystä, piirtää komeita maisemia ja leikittelee perspektiiveillä taidokkaasti.

Helppolukuisissa, hiljattain lukemaan oppineille lapsille suunnatuissa kotimaisissa lastenkirjoissa kuvitus on lähes poikkeuksetta neliväristä, mutta Heinosen kuvitus tekee vaikutuksen myös mustavalkoisena. 

Vaihtelevat perspektiivit tuovat kuvitukseen myös 
 tarvittavaa jylhyyttä. Väinö Heinosen kuvitusta Roope Lipastin
tekstiin kuvakirjassa Kivikauden sankarit ja mammuttitulva. 

 

 

Jarkko Juselius on työskennellyt Yleisradiossa radiouutisten politiikan toimittajana. Vuosina 1981–1986 hän oli Keniassa Nairobissa Yleisradion kirjeenvaihtajana.

Kadonnut kansa, neandertalien arvoitus on hänen ensimmäinen lastenkirjansa. Aiemmin hän on tehnyt muutaman  yrityshistoriikin.  

 

Toisen heimon paremmat keihäät herättävät neandertalilaisissa 
hämmennystä. Anne Muhosen kuvitusta
Jarkko Juseliuksen tekstiin lastenkirjassa Kadonnut kansa, 
neandertalien arvoitus. 

Kirjan väljä taitto ja asiakokonaisuuksien rytmittäminen omille riveilleen ja  kappaleisiin muistuttaa selkokirjallisuutta, mutta kieli itsessään ei silti  täytä selkokielen kriteereitä. 
 
Pieni yleiskielen selkiyttäminen olisi tehnyt terää, esimerkiksi, kun kerrotaan Karakin soittavan karhunluusta tehtyä huilua: ”Hän soitteli sillä / yksinkertaista sävelmää / ja yritti häivyttää ikävän tunnetta, / joka oli seurausta / Eean jäämisestä uusien luokse.” 

 

Lapset väijyvät mammutteja. Anne Muhosen kuvitusta
Jarkko Juseliuksen tekstiin lastenkirjassa Kadonnut kansa, 
neandertalien arvoitus. 

 
Fiktiivisessä tarinassa 45 000 vuotta sitten eläneet neandertalilaiset kohtaavat kehittyneemmät lajitoverinsa, homo sapiensin. Ennakkoluulot, kyräilevä asenne ja vastarinta murenevat lopulta, kun eri heimojen nuoret ihastuvat toisiinsa. 
 
Luonnonmullistukset, mammuttien metsästys ja jatkuva taistelu ruoasta ja hengissä selviämiseestä lyö leimansa ihmisten elämään. 
 
Kirjan toinen osio kertoo faktatietoa neandertalilaisten elämästä, kulttuurista, työkaluista ja aseista. 
 
Anne Muhosen nelivärinen kuvitus on selkeää ja ilmeikästä.

  

 

 

 

Lisää muinaista historiaa lapsille ja nuorille:

 

Andreas Koivisto & Tom Björklund: Ikikallion tarinoita. Mammuteista meidän aikaamme / Urbergets berättelser. Från mammutar till vår tid, Aviador 2023

 

Roope Lipasti & Juha Harju: Ihmeellinen jääkausi, Tietopalat-sarja, WSOY 2021

 

Ilari Aalto & Elina Helkala: Jatulintarhoja ja hiidenkiukaita. Nuoren arkeologin käsikirja, Atena 2019 

Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat viikinkiajan lapset, kuvittanut Emmi Kyytsönen, Avain 2019 

Aino Nissinaho: Muinaishaudan salaisuus ja kuinka se paljastetaan. Arkeologian opaskirja nuorille. Kuv. Stina Riikonen. Tampereen museot 2013 

Laura Trenter, Erika Kovanen & Henna Kettunen: Maata kaivamaan, Schildt 2001 

Kaija Österlund: Riston retki kivikauteen, kuv. Kaija Österlund, Otava 1970 

Kaija Österlund: Risto pronssikaudella, kuv. Björn Landström, Otava 1973 

Kaija Österlund: Riston retki rautakauteen, kuv. Maija Karma, Otava 1975 

Kaija Österlund: Risto ja viikingit, kuv. Maija Karma, Otava 1976 

 

Lastenkirjoja punaisesta langasta

  

 

Johanna Jokipaltio: Kas kummaa punaista lankaa. 32 sivua. Gummerus 1981.
 
Åke Löfgren & Egon Möller-Nielsen: Historien om någon. 32 sivua. Rabén & Sjögren 1951.

 

Pääsin kesän alussa sanataidekasvattaja Mia Lempisen Mielikuvamyrsky-podcastin vieraaksi.
 
 
Minun oli helppo valita oma, minulle mieluinen sana: lanka.
 

Podcastin ideana on, että kutsuvieraat tuovat tapaamiseen jonkun sanan, josta haluavat Mian kanssa keskustella.

Omassa työssäni pidän tärkeänä, että kaikessa tekemisessäni on PUNAINEN LANKA, eli että koen työnteon mielekkäänä ja löydän siitä tekemisen ilon. 

Punainen lanka vie kuvakirjan lukijan ja katsojan
läpi viihtyisän asunnon. Egon Möller-Nielsenin kuvitusta Åke
Löfgrenin tekstiin kuvakirjassa Historien om någon.

 

Tanskalais-ruotsalaisen kuvanveistäjän  ja arkkitehdin Egon Möller-Nielsenin ja ruotsalaisen kirjailijan Åke Löfgrenin Historien om någon on hauska salapoliisitarina. 

 

Asunnossa on syntynyt sotkua ja kaaosta ja punainen lankakerä johdattaa läpi huoneiston ”syyllisen” jäljille.

 

Kirjan kansikuva on kaikessa outoudessaan viehättävä. 
 
Johanna Jokipaltion Kas kummaa punaista lankaa on visuaaliselta ilmeeltään totisempi: ohut tussipiirrin tekee kiinnostavia pintoja. Ilman punaista lankakerää kuvitus olisi jopa ankea: syvä punainen tehosteväri luo tarinaan ja kuvitukseen tarvittavan jännitteen.

Punainen lanka nyrjäyttää miehen arjen sijoiltaan. 
Johanna Jokipaltion kuvitusta lastenkirjaan
Kas kummaa punaista lankaa. 

 

  

Kirjan omistekin on hieno: ”Tämä kirja on omistettu kaikille pienille ja isoille ihmisille, jotka haluavat vetää yhtä köyttä.”
 
Jörö mies asuu yksin mökissään. Tapahtumaköyhä arki muuttuu kerralla, kun mies löytää portailtaan punaisen langan. Mies yrittää tönäistä lankaa pois, mutta lanka on toista mieltä.
 
Lopulta mies lähtee etsimään langan toista päätä:

Pieni mies astui tielle ja alkoi keriä. Ensin hän teki pientä sykeröä ja sitten peintä kerää. Ihmiset, jotka katsoivat sillä hetkellä ikkunoistaan pihalle, ihmettelivät minne pieni mies oli menossa, mitä asiaa hänellä kylille oli. Niin harvoin oli ulkona liikkunut ja tiellä näkynyt, että sitä kannatti jo päivitelläkin.

 
Matkan vastukset unohtuvat, kun ennen määränpäätä on jo alamäkeä.
Johanna Jokipaltion kuvitusta lastenkirjaan 
Kas kummaa punaista lankaa.

Miehen lähtö kotoa rinnastuu kansansatujen ja  lastenkirjallisuuden ikiaikaiseen teemaan, jossa sankari lähtee turvallisen kodoin piiristä tuntemattomaan, kohtaa erilaisia tunteita, eläimiä ja joutuu näin myös kyseenalaistamaan aikaisempia käytäntöjään. 
 
Kettu yrittää houkutella miehen luopumaan tavoitteestaan selvittää lankakerän arvoitus. 

 

–   Älä suotta mies hyvä itseäisi rasita. Tuosta vaan lanka poikki niks ja naks. Kerä minulle, voimaa ja viekkautta sinulle!

 
Paikalle lennähtänyt lintu vakuuttaa kuitenkin, että uskollisuus palkitaan.
 
Mies auttaa kalanpoikaset pois tiheästä verkosta, ja kalaemo taikoo painavaksi muuttuneen lankakeränkin kevyeksi. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Johanna Jokipaltion kuvitusta lastenkirjaan 
Kas kummaa punaista lankaa.

 

 

Lankakerän toisesta päästä löytyy Onni Keränen. 

Vasta nyt  lukijalle paljastuu, että matkaa punaisen langan kanssa tehnyt mies on nimeltään Aatos Ala-kulo.
 
Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Punainen lanka yhdistää kaksi miestä, jotka lupaavat vastakin pitää yhteyttä.