O-SAAT-KO LU-KE-A JO VÄ-HÄN? SE RIIT-TÄÄ!

 

Tuula Kallioniemi & Virpi Penna: Riehureput ja viekas vierailija, 41 sivua, Karisto 2025.
 
Maria Kuutti & Mirjami Manninen: Kolme kaverusta ja frisbeegolf, 45 sivua, Karisto 2025.
 
Mila Teräs & Ninka Reittu: Liljan lumitanssi, 30 sivua. Karisto 2025.
 
Susanna Rinne & Jutta Niemi: Hiiri & Mustikka, 31 sivua, Basam books 2025.
 
Susanna Rinne & Jutta Niemi: Hiiri & Hilla, 29 sivua, Basam books 2025.
 
Susanna Rinne & Jutta Niemi: Hiiri ja metsän aarre, 60 sivua, Basam books 2025.
 

 

Kotimaisen helppolukuisen lastenkirjallisuuden tarjonta kasvaa koko ajan.

Kun vielä vähän aikaa sitten valtaosa lukutaidon kaikkein herkimpään alkuvaiheeseen suunnatusta tarjonnasta oli käännösten varassa (Kustannus-Mäkelän monet sarjat), niin nyt kotimainen valikoima runsastuu jatkuvasti.
 
Karisto on perustanut viime vuonna Kirjakärpänen-sarjan rinnalle myös Kirjakirpun. Uudessa sarjassa lyhyet tarinat on  tavutettu  suuraakkosin.

Käsitykseni mukaan eskarit ja ekaluokkalaiset opettelevat edelleen lukemaan tavutuksen ja pienaakkosten kautta. 

Suuraakkoset mielletään kuitenkin otollisiksi,  kun lapsi osoittaa mielenkiintoa lukemisen itsenäiseen opetteluun jo  ennen kouluopetuksen alkua.

Ninka Reitulle kuvitustyyli on tuttua esimerkiksi
Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikki -kirjoista. 
 Reitun kuvitusta Mila Teräksen helppolukuiseen tarinaan
Liljan lumitanssi (Karisto 2025) 

 
Mila Teräksen ja Ninka Reitun Liljan lumitanssi on tavutettu suuraakkosin. Pieni Lilja-tyttö on aloittanut baletin ja on uudesta harrastuksesta tohkeissaan. Pienessä tarinassa on sopiva annos huumoria, ylisukupolvista yhteisöllisyyttä ja iloa uudesta taidosta. 
 

Maria Kuutin ja Mirja Mannisen Kolme kaverusta ja frisbeegolf ja Tuula Kallioniemen ja Virpi Pennan Riehureput ja viekas vierailija kertovat kumpikin hieman pidemmän, mutta silti riittävän selkeän mutta sopivan monivaiheisen tarinan. 
 
Ensimmäinen nostaa aiheekseen uuden suositun ulkoilulajin, frisbeegolfin, ja toinen kertoo koulussa järjestettävästä ”tärkeän tyypin päivästä”, jolloin jokainen voi kutsua kouluun itselleen tärkeän henkilön.

Virpi Pennan kuvitus lihottaa usein varsinaista tarinaa. 
Pennan kuvitusta Tuula Kallioniemen helppolukuiseen lastenkirjaan
Riehureput ja viekas vierailija (Karisto 2025). 

Kirjakärpänen- ja Kirjakirppu-sarjojen kuvittajien tyylit ovat erilaisia. Joskus lapsen kirjavalintaan voi vaikuttaa  entuudestaan tuttu tai tuntematon kuvitustyyli, johon lapsi mieltyy ja kiintyy. 

Lukeminen on alkuvaiheessa vielä moniaistista ja siksi erilaisten tyylien kirjo onkin aina rikkautta – sekä tekstissä että kuvituksissa. 

Mirjami Mannisen kuvituksessa on vauhtia ja eloisia lapsihahmoja. Mannisen kuvitusta Maria Kuutin helppolukuiseen lastenkirjaan Kolme kaverusta ja frisbeegolf (Karisto 2025). 

 
 
 

Susanna Rinteen ja Jutta Niemen kahdessa Hiiri-kirjassa tarina ja kuvitus ovat hyvin pelkistettyjä.  

Kirjat sopivatkin siksi vaiheeseen, jossa lapsi on aivan hiljattain päässyt jyvälle lukemisen perusideasta. 
 
Hiiri & Hilla -kirjan tarinoissa on pieniä koukkuja, jotka tukevat lapsen luetun ymmärtämistä: hyvä esimerkki on tarinan vaivihkainen laajeneminen luettelon myötä: kun jo edelliseltä aukeamalta tutuksi tullut ja ymmärretty  sana toistuu kumulatiivisesti myös seuraavalla aukeamalla. Näin lapsen itsetunto ja osaamisen kokemus kasvaa.  

Kuvasymbolien käyttö yhdessä tarinassa tuo myös toiselaisen kokemuksen lukemisen etenemisestä. Hiiri & Mustikka -kirjan tarinoiden tekstit ovat puhekuplissa. 

Hiiren matkalaukkuun tulee tarinan edetessä uusia esineitä.
Jutta Niemen kuvitusta Susanna Rinteen helppolukuiseen lastenkirjaan
Hiiri & Hilla (Basam Books 2025). 

 
Kummankin kirjan takakannessa on tärkeä viesti: O-SAAT-KO JO VÄ-HÄN? SE RIIT-TÄÄ!

Paras hyöty  kirjoista saadaan, kun aikuinen on lapsen vierellä havainnoimassa lapsen ääneenlukemista ja tarinan ymmärtämistä.  
 
Hiiri ja metsän aarre on muodoltaan perinteisempi tarina/satukirja, jossa lapsen ja aikuisen vuorovaikutus ja osallistuminen on toteutettu kompaktisti. Aikuinen lukee pidemmät tekstipätkät ja lapselle on varattu eläinten vuoropuheluun liittyvät osuudet, joissa jumpataan myös lukemista tavutetuilla pienaakkosilla.
 

Joskus lastenkirja voi olla mielenterveysteko

 

Päivi Vainio & Lilli Daruish: Hilla ja muutosten kesä. Kuvittanut Matti Pikkujämsä. 32 sivua. Vinha 2025. 
 
Elina Komulainen: Kaisla ja kissankäpälä. Kuvittanut Tanja Riutta. 48 sivua. Kaarna Kustannus 2025. 
 
Elina Komulainen: Ansa kengänpauloissa. Kuvittanut Johanna Pekkala. 33 sivua. Lenninsiivet 2025. 
 
 

Kerronnaltaan hyvällä tavalla verkkaiset lapsen arkeen keskittyvät lastenkirjat ovat nykyisin entistä harvinaisempia.  
 
Tässä kolme syksyn uutuutta, joissa kaikissa näkyy myös kirjoittajien oma asiantuntijatyö  lapsiperheiden parissa.   
 
Lilli Daruish on kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi ja Päivi Vainio työskenteee sosiaalityöntekijänä ja uusperheneuvojana. 

Hilla ja muutosten kesä on syntynyt heidän työssään ja koulutuksissa havaitsemistaan tarpeista. 
 
Vanhempien avioerosta on toki kirjoitettu lastenkirjoja aiemminkin, mutta Hilla-kirja lunastaa kyllä paikkansa valikoimassa. 
 
Kuusivuotias Hilla on ajautunut uuteen elämänvaiheeseen:  äiti ja Hilla muuttavat uuteen kotiin, jossa asuvat on  äidin uusi miesystävä Tommi ja vuoroviikoin myös Tommin lapset, Hillaa huomattavasti vanhemmat Aapo ja Veera.
 

Arkinen ruokailuhetki, jossa yhdellä perheenjäsenellä
on apea mieli. Matti Pikkujämsän kuvitusta Päivi Vainion
ja Lilli Daruishin  tekstiin lastenkirjassa
Hilla ja muutosten kesä (Vinha 2025). 

Veerasta tulee kuitenkin Hillan tuki ja turva. Hänen kanssaan voi jopa vähän vitsailla Tommin omintakeisesta käytöksestä ja huumorista. 

Hillan pehmolelu Lumo-pöllö on myös tärkeässä roolissa tunteiden säätelyssä. 

Sivumäärältään maltilliseksi rajatussa tarinassa samastutaan kaikkien tunteisiin, vaikka fokus pidetäänkin Hillassa. 

Matti Pikkujämsän nelivärinen kuvitus vahvistaa toiveikasta ja elämänmyönteistä tunnelmaa.
 

Ansa kengänpauloissa -kirjassa on myös kyse sopeutumisesta uuteen elämäntilanteeseen. 

Ansa on aloittamassa koulun ja häntä jännittää moni asia – ennen kaikkea se, että hän ei ole oppinut koulua edeltävän kesän aikana solmimaan kengännauhojaan. 

Äidillä on Ansan mielestä niin paljon muutakin mielen päällä, joten asia on jäänyt tytön yksityiseksi murheeksi. 
 
Hyvin viitteellisesti mainitaan, että isä on lähtenyt perheestä. 

Isältä jääneet muistivihkot ja valokuvat avaavat kuitenkin Hillan mielen lukot ja hän lopulta hän pääsee keskustelemaan äidin kanssa isän retkeilyharrastuksesta ja samalla omasta taitamattomuudestaan kengännauhojen kanssa. 

Solmuun menneet kengännauhat vangitsevat
tässä kuvituskuvassa havainnollisesti myös päähenkilön ajattelun ja toiminnan jumittamista. Elina Pekkalan kuvitusta Elina Komulaisen lastenkirjaan
Ansa kengänpauloissa (Lenninsiivet 2025).

 
Elina Komulaisen lapsipsykologia on oivaltavaa. 

Pelkistetty tarina osoittaa, että kipeistäkin asioista pääsee yli, kun rohkaisee mielensä ja on valmis tunnustamaan avuntarpeen. Taito solmia kengännauhat toimii kirjassa myös vertauskuvana päättäväisyydestä ja toimeen tarttumisesta.  
 

Toinen Komulaisen lastenkirja, Kaisla ja kissankäpälä, kertoo 8-vuotiaasta Kaislasta, joka viihtyy paljon omissa oloissaan, kun perheen tasapaino ja vanhempien voimavarat ovat vähentyneet. 

Kaislasta tuntuu, että mummo, kummi Riitta ja Raita-kissa ymmärtävät häntä paljon omia vanhempia enemmän. 

Kaisla aavistaa, että vanhempien huoli liittyy isoveljeen, mutta kenelläkään aikuisella ei ole halua tai keinoja sanoittaa asiaa  suoraan hänelle: 
 

Eräänä päivänä äiti vei Kallen lääkäriin. Sen jälkeen Kallea on näkynyt kotona vain harvoin. Joskus viikonloppuna Kalle on käynyt pikaisesti. En ole ollut mukana, kun isä tai äiti on hakenut Kallen käymään. Kotona Kalle on istunut huppu tiiviisti päässään, lähes puhumattomana. Tuolloin minun on tehnyt mieli juosta halaamaan Kallea ja selvittää koko kiperä salaisuus. Mutta aina kun Kalle tulee käymään, jähmetyn. Minusta tulee silloin kova ja tiivis savikokkare. 

 
Kirjan nimi juontuu kohtauksesta, jossa Kaisla muistelee isoäidin kertoneen, kuinka uhanalaisia kasveja on vaalittava, etteivät ne häviäisi kokonaan. Esimerkiksi kissankäpälä on tällainen silmälläpidettävä kasvi. Kaisla tekee jatkuvasti huomioita vanhemmistaan ja miettii, kuinka äidin ja isän huomion saisi pois arjen harmaasta pyörityksestä.

Tanja Riutan kuvitus on parhaimmillaan herkissä tuokiokuvissa, joissa
hän tuo  viitteellisesti esille päähenkilön tunnetiloja. Riutan kuvitusa
Elina komulaisen lastenromaaniin Kaisla ja kissankäpälä
(Kaarna Kustannus 2025). 

Ansa kengänpauloissa -kirjaan verrattuna Kaisla ja kissankäpälä puhuttelee painotuksissaan todennäköisesti enemmän aikuista osoittaessaan, että perheen kriisiytymisen juurisyiden avaaminen kaikille perheejänsenille traumauttaa lopulta koko perheen.  
 

Välillä mietin, pitäisikö minun huutaa kotoa ääneen kaikki nämä huoliajatukseni. Silloi muistan, että silmällä pitäminen on hiljaista vaalimista. Mummu on niin sanonut. Silmälläpidettäviä ei voi repiä juurineen irti sieltä missä he ovat ja istuttaa uuteen paikkaan. Siksi liikun kotona varovaisin askelin. 

 
Vasta kun Kallen tilanne kriisiytyy, Kaislalle selviävät syyt  isoveljen apeaan olemukseen. 

Sen jälkeen savimöykyt, betoni ja ahdistus vaihtuvat vähitellen isän rauhoittavaan silitykseen, äidin ostamaan pehmeään uuteen tyynyyn. 

Aistivoimaiset metaforat tyynnyttävät samalla lukijankin uskomaan, että perheen asiat hoituvat. 

Elina Komulainen on kiteyttänyt oman johtoajatuksensa lastenkirjailijana kutsumalla vaikeita tai haastavia  asioita työstävää lastenkirjaa mielenterveysteoksi. 
 
Johanna Pekkalan ja Tanja Riutan kuvitukset Elina Komulaisen lastenkirjoihin pehmentävät pastellisävyissään ja arkisuudessaan teosten rankkoja tuntoja. 

Kun kirjan aihe on lähtökohdiltaan rankka ja ravisteleva, pelkistetty kuvitus voi tyytyä havainnollistamaan ilmeitä, pieniä yksityiskohtia ja vähittäisen toiveikkuuden lisääntymistä. 
  
Pieniä ja eri tavoin erikoistuneita kustantamoita  on perustettu viime aikoina poikkeuksellisen tiuhaan tahtiin. Ilmiö kertoo kustannuskentän turbulenssista: entistä useampi pitkänkin linjan tekijä etsii käsikirjoituksilleen uusia julkaisukanavia. 
 
Turkulainen vuonna 2020 perustettu Kaarna Kustannus kertoo verkkosivuillaan olevansa ”pieni ja vihreä indiekustantamo”, jossa tehdään työtä vapaa-ehtoistyönä rakkaudesta ja intohimosta kirjallisuuteen. Toimintaa ohjaavat vihreät arvot, joten suurten painosmäärien sijaan kustantamo keskittyy tarvepainatukseen ja e-kirjoihin.   

 
Lenninsiivet on Elina Komulaisen tänä vuonna perustama pienkustantamo ja psykologin asiantuntijapalveluita tarjoava yritys, jonka osuva nimi kertoo olennaisen: toiminnan tavoitteena on vahvistaa lapsuuden ymmärrystä ja arvostusta antamalla mm. eväitä arkiseen kasvun tukemiseen ja psyykkisen hyvinvoinnin vaalimiseen luottaen tarinoiden voimaan. Lenninsiipien kustantamissa kirjoissa halutaan tarttua lapsen mieltä kuormittaviin teemoihin, mutta tarjota silti toivoa ja selviytymisen näkökulmia. 
 
Vinhan kustantamo  on niin ikään perustettu kuluvana vuonna Ruovedellä toimivan Vinhan kirjakaupan kupeeseen. Kustantamo luonnehtii itseään yleiskustantamoksi, joka keskittyy kaunokirjallisuuteen, lasten- ja nuortenkirjallsiuuteen, tietokirjoihin, runouteen ja sarjakuviin.

 

   

 
 
 

Nuoruuden isoja tunteita Jäämeren rannalla

 

Kathrine Nedrejord: Kuka minä olen jos sinä yhtäkkiä katoat? Suomentanut Kaija Anttonen, 158 sivua. Kieletär Inari 2025. Kansikuva Katja Anttonen.  

 

”Michael kuoli eilen”, hän sanoo.

 

Kummallista miten niin selkeä lause voi tuntua käsittämättömältä. Olen aika varma siitä, että Michael istui edessäni edellispäivänä vähän kumarassa ja katseli ulos ikkunasta niin kuin hänellä oli tapana. Nyt hän ei tee sitä enää. 

 

Mieleeni tulee ensimmäiseksi kelkkaonnettomuus. En edes tiedä varmasti, onko Michaelilla moottorikelkkaa, mutta on se aika vuodesta kun useimmat ajavat salaa tunturissa. Michael on varmaan tippunut jäihin. Sellaista tapahtuu nuorille.  Tai sitten joutunut lumivyöryyn. Helmikuu ja jäätä ja lunta, se on vaarallinen kuukausi.

 

 

Norjansaamelaisen Kathrine Nedrejordin nuortenromaani sijoittuu Pohjois-Norjan rannikon pienelle paikkakunnalle Kjøllefjordiin, mutta sen tyylikeinot ja juonenkäänteet ovat kuin mistä tahansa nykynuortenkirjasta. 

Päähenkilö, 14-vuotias Jenny, pohdiskelee ystävyyteen, perhesiteisiin ja seurusteluun liittyviä kipeitäkin asioita. 

 

Vaikka romaanissa mennään todella syviin vesiin, sen tunnelma säilyy silti elämänmakuisena ja uskottavana. Siinä on myös vahva miljöönkuvaus ja ripaus saamelaista identiteettiä.

 

Tapahtumat käynnistyvät, kun Jennyn hieman syrjäänvetäytyvä luokkakaveri Michael kuolee yllättäen. 

Poikkeuksellisen traaginen kuolinsyy selviää pian, ja samaan aikaan Jenny huomaa parhaan kaverinsa, vuotta vanhemman Henningin,  olemukseen tulleen uutta kireyttä.

 

Jennyllä on toisinaan tapana nähdä  läheisiään ja ystäviään linnun hahmossa. 

Jennylle Henning on oman tiensä kulkija, hän ”on sekoitus korppia ja haukkaa. Hän on koulun pisin, ja hänellä on pitkä mustaksi värjätty tukka, joka kiiltää auringossa”.  

 

Kjøllefjord on Jennylle rakas ja turvallinen kasvuympäristö, mutta Michaelin kuoleman jälkeen pienet piirit myös ahdistavat, koska kaikki tietävät niin hyvin toistensa asiat. Samalla Jenny tulee entistä tietoisemmaksi siitä,  että Henningille kotiseudun piirit ovat liian pienet. On todennäköistä, että poika lähtee yläkoulun jälkeen jatko-opintoihin kauas kotikylästä: 

 

Henning ei halua asua täällä. Kjøllefjord on aivan liian pieni hänelle. Minä taas en voi kuvitella asuvani jossain missä Henning ei asu. 

 

Michaelin kuolema koskettaa jollain tavalla kaikkia paikkakuntalaisia. 

Synkkien asioiden keskelläkin tapahtuu silti myös myönteisiä asioita: Jenny lähentyy rinnakkaisluokkalaiseen, monen tytön ihailemaan Julianiin, vaikka ensikohtaaminen tekeekin hieman kipeää. 

 

 

Jennyllä on poikkeuksellisen hyvät välit isäänsä, jonka kanssa hän on äidin lähdön jälkeen asunut kahden. 

Näiltä osin perhekuvaus on nykynuortenkirjaksi poikkeuksellisen idyllistä, mutta toisaalta lukija suo Jennylle kaiken tuen. 

 

Jenny käy mielellään Sture-setänsä kanssa kalassa, vaikka isoäiti ja isä ovatkin usein huolissaan:

 

Kalastajan ammatti on vaarallisin ammatti Norjassa. Kuolema vaanii syvyyksissä, joten jos arvioi sään tai tuulen tai aallokon väärin, se alkaa virnuilla siellä alhaalla ja jatkaa aina siihen asti kunnes pomppaa ylös kuin peikko laatikosta ja kiskaisee ihmisen alas. Kalastajat yrittävät pyytää turskaa ja seitä ja kissakalaa samalla kun kuolema yrittää pyytää kalastajia. Ajatuskin karmii selkäpiitä. 

 

Suomalaisen varhaisnuorten- ja nuortenkirjallisuuden kuvaamiin harrastusvaihtoehtoihin  on viime aikoina kaivattu myös metsästystä ja eräretkeilyä harrastavia nuoria. Tätä tilausta ajatellen Jennyn viehtymys kalastukseen on kuvattu kiinnostavasti, ja nimenomaan myös osana asuinalueelle merkittävää elinkeinoa. 

 

Alun ihmissuhdeverkostojen rinnalle tulee seikkailuvetoinen juoni, kun Jenny lähtee isänsä ja isoäitinsä kanssa  jäljittämään Henningiä, joka ei ole kertonut läheisilleen mitään aikeestaan lähteä pois kotoaan. 

He löytävät onnekkaiden sattumustenkin ansiosta pojan lopulta Norjan rannikon Lakselvin ja Karasjoen kautta Suomesta. 

 

Matkalla Jenny tutustuu paremmin myös isoäitiinsä. Isoäidille saame on ”sydämen kieli” ja tämä pitää tärkeänä, että myös lapsenlapsi oppii muutamia saamen kielen sanoja. 

 

Henningin isän suhtautuminen poikansa seksuaalisen suuntautumisen "paljastumiseen”  on hieman tunkkainen verrattuna uusimpien nuortenkirjojen entistä sallivampiin asenteisiin 

Jyrkkyys voi selittyä osittain sillä, että alkuteos on ilmestynyt liki 10 vuotta sitten. Myös Nedrejordin ruotsalainen kirjoittajakollega, Ann-Helén Laestadius on käsitellyt samoja teemoja Soppero-sarjan nuortenkirjoissa, joissa niissäkin tulee esille pienen paikkakunnalla asuvien nuorten paineet elää yhteisön normien mukaista elämää. 

 

 

Haastattelen ylihuomenna lauantaina 29. marraskuuta Tampereen Kirjafestareilla Sorsapuistosalin Lanu-lavalla Kieletär Inari -kustantamon perustajaa Kaija Anttosta klo 14.30–15.