Näytetään tekstit, joissa on tunniste joululehdet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joululehdet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

10. luukku: Rudolf Koivun jouluidylliä musiikin siivittämänä











Toim. Ville Pekkanen: Muistojeni joululaulut, kuvitus Rudolf Koivu, F-kustannus, 63 sivua, Otava 2017. 










Rudolf Koivun joulukuvastosta pääsevät nauttimaan myös uudet ikäpolvet. 

Koivun ikonisista kuvituksista julkaistaan uusia laitoksia nykyisin taajaan.

Minerva-kustantamolla on jo useampaan osaan karttunut sarja, johon lastenkirjallisuuden asiantuntija Ismo Loivamaa on valinnut suomalaista lastenlyriikkaa eri vuosikymmeniltä. Kuvituksena on käytetty Koivun kuvituksia.







Koivun joulun idylliin kuuluvat valkeat lumiset maisemat, ruskeapalttoiset joulupukit, veikeät tontut... ja punaposkiset, reippaat lapset.

Ville Pekkasen toimittamaan Muistojeni joululaulut -kirjaan on koottu rakastetuimpia suomalaisia joululauluja nuotteineen. 

Pekkasen saatesanat linkittävät Koivun tuotannon myös sellaiselle lukijalle, joka ei ole aiemmin Koivuun tutustunut. 




Suomalainen joulupukki ei ole aina sonnustautunut punaiseen nuttuun,
mutta olemus on toki aina tunnistettava. Pukin parta on tuuhea ja
  lahjat pakattu tuohikonttiin. Rudolf Koivun kuvitusta kirjassa Muistojeni joululaulut (F-kustannus, Otava 2017). 



Ja kun nykyaikaa eletään, on mukaan valittu myös yksi moderni joululaulu, Topeliuksen runoon vuonna 2003 Jussi Chydeniuksen säveltämä Joulupuu, jota Rajaton-yhtye esittää.

Kirjan kappaleista on koottu myös soittolista Spotifyssä nimellä "Muistojeni joululaulut". 

Mutta miksi ihmeessä teoksen lopustakaan ei löydy luetteloa Koivun kuvituskuvista: missä ja milloin ne ovat alunperin ilmestyneet? Koivu kuvitti lukuisia lasten  ja aikuisten joululehtiä, mukaan on poimittu myös niiden kansikuvia, mm. Jouluhimmeli.





Oikeanpuoleinen kuva suorastaan penää tutkimaan asiaa:
missä kuva on  julkaistu aiemmin? 
Rudolf Koivun kuvitusta kirjassa Muistojeni
 joululaulut 
(F-kustannus, Otava 2017). 



Hämmästystä herättää s. 45 kuva, Vauvan joulupuu. 

Kuvan keskelle on ladottu Reippahasti käypi askelet -joululaulun sanat. 

Pitääkö tässä nyt ihan itse lähteä selvittämään, onko todellakin vajaat sata vuotta sitten Suomessa ollut myös vauvoille oma joululehti? 

Kyse on varmasti jostain ihan muusta, mutta yksityiskohta kutkuttaa silti. 



perjantai 23. joulukuuta 2016

23. luukku: Kärpäsetkin heräävät juhlimaan joulua








Sarjassamme kummallisia arjen ilmiöitä: rouva Huu ärsyyntyy tavattomasti kärpästen pörinästä kaikkina muina vuodenaikoina paitsi talvella.

Pari viikkoa sitten huomasin  melkein heltyväni, kun pieni herttainen joulukärpänen pörräsi jatkuvasti lähistöllä.

Joulukärpänen oli nimeltään myös vuosina 1927–1967  ilmestynyt Otavan kustantama humoristinen joululehti.




Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen pippurimyllystä (WSOY 1991) löytyy myös runo Hämähäkkitalo, jossa 13 hämähäkkiä ja 13 lukkia odottavat tohkeissaan joulua ja herättävät samalla ”henkiin iloisen joulukärpäsen”.


Julia Vuoren tulkinta Kirsi Kunnaksen runosta Hämähäkkitalo 
lastenrunokokoelmassa  Tiitiäisen pippurimylly (WSOY 1991). 

perjantai 20. joulukuuta 2013

20. luukku: Pipo-tonttu vie joulun ilosanomaa Afrikkaan











Rudolf Koivun satukirja. Koonnut Marja Kemppinen. Graafinen muotoilu Markku Reunanen. Jälkisanat Marja Salonen. Otava 1976. 7. painos 2005. 185 sivua.





Rudolf Koivun satukirjasta on poimittu Lastenkirjahyllyn joulukirjakalenteriin Jorma Mäenpään ”Satu neekerimaan joulusta”, joka kuvastaa hyvin aikaansa.

Mäenpään satu on ilmestynyt alun perin Otavan julkaisemassa Joululahja-lehdessä vuonna 1941. Lastenlehtien jouluiset erikoisnumerot pitivät vielä tuohon aikaan joulusatuja hengissä.

Sadussa Pipo-tonttu muistelee vierailuaan kuningas Harilarin valtakuntaan, joka sijaitsee ”Ruskean virran varrella Neekerimaan pimeimmässä kolkassa”. 

Tonttu on saanut joulupukilta tärkeän tehtävän ”viedä joulu noille aarniometsän siimeksissä asuville mustanahkaisille ihmisille”. Tonttu hämmästyy kylän asukkaiden mustuutta ja pelkää ”tuon mustuuden ulottuvan sydämeen ja sieluun saakka”.

Rudolf Koivu oli mestari luomaan kontrasteista vaikuttavia kokonaisuuksia.
Kuningas Harilarin asema todentuu hänen ylenpalttisen suuressa olemuksessaan
ja uhkeissa heimopäällikön arvon mukaisissa koristeissa. Valtaistuimen edessä olevan 

maton kuviot toistuvat taka-alalla ja viestivät vaaraa ja uhkaa. Rudolf Koivun kuvitusta Jorma Mäenpään satuun "Satu neekerimaan joulusta", sisältyy kokoelmaan Rudolf Koivun satukirja, Otava 1976.
Pipo-tonttu tapaa kuningas Harilarin pojan prinssi Nirunarun. Tonttu on järkyttynyt kohdatessaan lapsen, joka ei tunnista häntä joulutontuksi eikä tiedä joulun vietosta mitään. 

Onneksi prinsessa Lilulei tulee tontun avuksi. Hän tietää, että joulu on rauhan ja ilon juhla, hän on kuullut siitä valkoiselta mieheltä, lähetyssaarnaajalta. Lilulein neuvokkuuden avulla he kutsuvat kylään valkoisen miehen, joka puhuu kahdelle sotaiselle heimolle järkeä  ja niin saadaan suuri heimosota estetyksi.

Saavuttuamme kylään ryhdyimme kiireellä jouluvalmistuksiin. Valkoinen Mies pystytti pienen viidakkopalmun joulukuuseksi. Sitten minä avasin konttini ja ripustelin siellä olevat kuusen koristeet palmun oksille. Neekerit katselivat haltioissaan meidän toimiamme. 
Sitten tuli yö, Neekerimaan pimeä yö. Mutta Haribamin kylässä vietettiin joulua. Neekerit ja heidän vieraansa istuivat piirissä kuusen ympärillä, Valkoinen Mies puhui joulusta, ja rummut soittivat hiljaista, rauhallista jouluhymniä. Minä jakelin kontissani olevat paketit lahjoiksi neekerilapsille.
 

Vaatimattomasti pukeutunut prinsessa Lilulei on jo perillä joulun merkityksestä ja iloitsee tontulta saamastaan joululahjasta, nukke-enkelistä: "... ja silloinkos hänen silmänsä loistivat ihastuksesta". Rudolf Koivun kuvitusta Jorma Mäenpään satuun "Satu neekerimaan joulusta", sisältyy kokoelmaan Rudolf Koivun satukirja, Otava 1976. 


Mäenpään satu on aikansa lapsi: Afrikka esitetään takapajuisena maanosana.  Siellä asuu luonnontilassa eläviä mustia, joita pitää sivistää, valistaa ja valaista. Yksioikoisesta ja sanalla sanoen mustavalkoisesta asetelmasta huolimatta satu puhuu – nykypäivän termein – suvaitsevaisuuden puolesta. Pipo-tonttu voittaa ennakkoluulonsa ja ystävystyy Tonttu  Harilarin heimon kanssa.

Jorma Mäenpää (1918–1971) teki pitkän virkauran Väestöliiton tiedotuspäällikkönä. Hän oli Nuorten Kirja ry:n eli nykyisen Nuorisokirjailijat ry:n perustajajäsen ja hän kirjoitti myös varhaisimman suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden vaiheita kirjaavan kronikan Sata vuotta sadun ja seikkailun mailla. Suomalaisen lasten- ja nuorisonkirjallisuuden vaiheita (1958). 

Mäenpää kirjoitti myös muutaman aikuistenromaanin ja näytelmän, mutta suurin osa tuotannosta on lapsille ja nuorille, mukana erityisen paljon satuja. Kokoelmassa Tonttupoikain Afrikanmatka ja 17 muuta satua (1956) on myös satu, jossa iloiset tonttupojat Tip ja Tap päättävät lähteä Afrikkaan lehteiltyään hauskaa eläinkuvakirjaa eksoottisista Afrikan eläimistä. 




sunnuntai 1. joulukuuta 2013

1. luukku: Arvaa mikä on maailman kevein joululahja?








Tuutikki Tolonen & Liisa Kallio: Joulusatuja. 24 satua joulun odotukseen. 83 sivua. Tammi 2013. Mukana kaksi CD-äänikirjaa, joilta voi kuunnella sadut  näyttelijä Eija Ahvon lukemina.












Joulusadulla on pitkät perinteet. Lastenlehtien joulunumeroon tilattiin joulusatu tunnetulta kirjailijalta, joka usein sai pinnistellä joulutunnelmaan pääsemistä keskellä kesää.  Joulusatuja ovat kirjoittaneet muiden muassa Mika Waltari, Marjatta Kurenniemi ja Kaarina Helakisa.



Joulu on ihmeiden aikaa. Sen saa huomata myös Maikki-tyttö,
joka löytää sadussa   "Joulumansikat" lumihangelta mansikan. Liisa Kallion
 kuvitusta Tuutikki Tolosen kokoelmaan Joulusatuja. 24 satua joulun odotukseen,
Tammi 2013. 

Nyttemmin perinne on ollut hiipumassa, mutta onneksi lastenkirjailija Tuutikki Tolonen, myös sanataidekasvattajana ja lastenkirja-aktiivina tunnettu, on nyt elvyttämässä joulusatuja taas nykylastenkin tietoisuuteen.

Tolosen kirjoittamaa ja Liisa Kallion kuvittamaa Joulusatuja voi lukea joulun odotusta helpottavana kirjallisena joulukirjakalenterina, sillö kirjassa on 24 satua jokaiselle joulun odotuksen päivälle. Kirjaa voi siis mainiosti käyttää paitsi kotona, niin myös päiväkodissa, koulussa tai iltapäiväkerhossa joulumielen nostattajana.  

Viisaasti Tolonen on malttanut kirjoittaa lyhyitä satuja, joissa liikutaan pääosin satumaailmassa. Välillä tavalliset lapsetkin pääsevät osalliseksi satuun, kuten kokoelman aloittavissa ja päättävissä saduissa ”Joulukuusen asukkaat” ja ”Kuusitonttujen joulu”, joissa tarkkaavainen pikkupoika pääsee kurkistamaan joulukuusen kansoittaneiden tonttujen miniatyyrijouluun.



Jos oikein tarkkaan katselee, voi joulukuusen oksien lomasta löytää
joulutonttujen salaisen maailman. Näin käy ainakin Jaakolle, joka osaa siristää
silmiään juuri oikealla tavalla sadussa "Kuusitonttujen joulu". 
Liisa Kallion
kuvitusta Tuutikki Tolosen kokoelmaan Joulusatuja. 24 satua joulun odotukseen,
Tammi 2013. 

Monessa kokoelman joulusadussa leikitellään suuren ja pienen, jättiläisen ja lilliputin vastakohtaisuuksilla, kuten sadussa ”Saunatontun koti”, jossa Elma törmää joulusaunaan mennessään saunatonttuun ja muuttuu hetkellisesti pienen-pieneksi itsekin:

Yhtäkkiä pimeällä pihalla pilkahti valo. Vain Elma huomasi sen. Valo oli pieni kuin oravan taskulamppu ja se liikkui lähellä maata. Elma pysähtyi ja katseli. Valo keikkui puolelta toiselle. Koko ajan se tuli lähemmäs, aivan suoraan Elmaa kohti. Ja sitten, kops, se törmäsi Elman nilkkaan. Valo tipahti kilahtaen maahan ja sitä kantanut olento kellahti selälleen. 
– Huppis! puhisi  hämmästynyt pikku ääni. – Huppis, huppis! Mikä, mikä? Mikä on tiellä? Tästähän menee polku! 
Elma kumartui alas ja kuiskasi: 
– Kuka sinä olet? 
– Huppis! Huusi olento pelästyneenä. – Ihminen! Karkujalat käyttöön!


Läheskään kaikki sadut eivät suoraan linkity jouluun, mutta niitäkin yhdistää joulusatujen ikiaikaiset perusteemat:  auttavaisuus, lähimmäisten huomioiminen  ja ihmeen läsnäolo myös keskellä tuiki tavallista arkea.

Joulusatujen perinteesen kuuluu myös vahvasti vaatimattomuus ja aineettomien, henkisten arvojen korostaminen. Neuvonantajatonttu ohjeistaa viisaasti maallisen tavaran perään olevia jouluhysteerikkoja sadussa ”Neuvoja niille, jotka toivovat lahjoja”: ystävyys, toisten huomioiminen, suvaitsevaisuus ja empaattisuus tuovat mukanaan onnea, ja siten saa kuin huomaamattaan lahjoja ”sekä jouluna että kaikkina muina aikoina”.

Hienoista anarkiaakin kokoelmasta löytyy, vaikkapa sadusta ”Toisenlainen joulu”, jossa kerrotaan Aukusti-joulutontusta, joka haluaa kyseenalaistaa perinteiset joulunviettotavat:

On vanhanaikaista antaa paketteja! Kaikki tietävät, että ajatus on tärkeämpi kuin mikään esine. Osta meiltä Ajattelin sinua lämmöllä –todistukset (mukana viralliset leimat) sekä mahtavat lahjakortit, kuten: Lahjoitan sinulle ensi kesän/ Lahjoitan sinulle tähdenlennon/ Lahjoitan sinulle meren aaltoja.


Onko joulu havunvihreä, lumenvalkea vai omenanpunainen? Tästä kiistellään
sadussa "Joulun väri". Liisa Kallion tontuilla on kujeelline katse ja leppoisan pyöreä
olemus. Liisa Kallion kuvitusta Tuutikki Tolosen kokoelmaan Joulusatuja.
24 satua joulun odotukseen
, Tammi 2013.  

Liisa Kallion kokosivun guassikuvituksissa joulun väriskaalaa venytetään myös tutusta jouluomenanpunaisesta ja havunvihreästä muihin värisävyihin. Kuvituksesta löytyy pyöreäposkisia tonttuja ja lapsihahmoja, jotka synnyttävät yhdessä satujen kanssa lokoisen kotoisen ja lämpimän tunnelman. Joulun väreille on kokoelmassa myös oma nimikkosatu ”Joulun väri”, jossa tontut Ville, Pulle ja Kaisa kiistelevät, mikä on joululle kaikkein ominaisin väri. 

Liisa Kallion  kuvitusoriginaaleja on nähtävissä Helsingissä 
Annantalon kahvilassa 20. joulukuuta asti.

Vastaus otsikon kysymykseen: Jouluilo on maailman kevein joululahja.

tiistai 11. joulukuuta 2012

11. luukku: Tuttua ja turvallista ensi sijassa ikäihmisten joulun odotukseen




Lasten Joululehti. Iltasanomat 2012. 34 s. Ilta-Sanomat ja Sanoma Pro Oy ja oikeuksien omistajat. Kuvitus Martta Wendelin/ Paletti Oy.














Ilta-Sanomat on 80-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi julkaissut vanhan ajan joululehtien perinteitä kunnioittaen Lasten Joululehden, jota voi ostaa Ilta-Sanomien kupeessa rajoitetun ajan joulukuussa.


Lasten Joululehti ammentaa pääosin nykylasten isovanhempien ja jopa isoisovanhempien aikaisesta jouluidyllistä. 

Lehden nostalgian täyteisestä kuvamaailmasta vastaa Martta Wendelin ja jouluun virittävinä teksteinä  on Anni Swanin satu “Jouluaatto metsässä” ja Viktor Rydbergin klassinen “Tonttu”-runo.





Idyllisen kuva- ja tekstiaineiston lomassa on Oppi&Ilo-tuoteperheestä tuttuja puuhatehtäviä sekä askartelu- ja leivontaohjeita. 

Nekin luottavat tuttuun ja turvalliseen (esim. Paraisten piparkakut, kermakaramellit, punottu joulusydän ja joululintu). Joululauluvalikoima on sekin sitä perinteistä osastoa.

Ihan oikeasta kulttuuriteosta olisi ollut kyse, jos lehden koko aineisto olisi ollut upi-uutta ja ennen julkaisematonta. 

Varmasti monet lastenkirjailijat ja kuvittajat olisivat lähteneet kernaasti tekemään tämänkaltaista lastenkulttuurityötä, kohtuullista korvausta vastaan tietenkin.


sunnuntai 11. joulukuuta 2011

11. luukku: Joulu joutuu joutuisasti Lastenmaan kanssa


Lastenmaa 12/2011. Joulu. Kustannus Oy Kotimaa, Kansan Raamattuseuran säätiö ja Suomen lähetysseura. 40 sivua. Kansikuva Virpi Penna.















Lastenmaa-lehti pitää kunniakkaasti yllä suomalaisen lastenlehdistön vanhoja perinteitä.

Muun muassa Pääskynen ja Sirkka olivat suomalaisen lastenkirjallisuuden airueita: lehtiä toimittivat aikansa eturivin kirjailijat – mm. Anni Swan, Arvid Lydecken ja Helmi Krohn – ja lehtien palstoilla julkaistiin paljon lasten runoja, satuja ja tarinoita.

Lehdet olivat myös vuorovaikutteisia: yhteys lukijoihin oli tärkeä osa niiden tuon aikaista "brändiä" ja lapset saivat myös toimia lehtien avustajina.

Aikana, jolloin toisaalla valitetaan pulaa kirjan muodossa julkaistavista, sopivan pituisista saduista, tarinoista ja kertomuksista, kannattaa muistaa Lastenmaan monipuolinen tarjonta.

Lastenmaan avustajakaartiin kuuluu edustava joukko suomalaisia lastenkirjailijoita; mm. Tapani Bagge, Hannele Huovi, Hannele Hirvonen, Jukka Itkonen, Sari Peltoniemi, Katri Tapola ja Maria Vuorio.

Joulunumerossa on Ritva Toivolan tarina "Lumiukon nenä" (kuv. Krista Partti), Eila Jaatisen "Yksinäinen kuusi" (kuv. Jussi-Antti Koponen) ja Laila Kohosen "Lahjahaaveita" (kuv. Virpi Penna).

Lyhyet tarinat on kuvitettu eturivin kuvittajien nelivärikuvituksin. On hienoa, että kotimaista lastenkirjallisuutta ja –kuvitustaidetta pidetään näin näyttävästi esillä ja tarjotaan tekijöille yksi hyvä foorumi lisää.

Lastenmaa on kristillinen leikki-ikäisten ja pienten koululaisten oma lehti, joka on ilmestynyt jo yli 20 vuotta. 
Lehti ilmestyy kerran kuussa.

Oleellinen osa lehteä ovat myös askartelu- ja leikkiohjeet, kirjeenvaihtopalsta ja oma postiasema. 



Lastenmaata julkaisevat Kustannus Oy Kotimaa yhdessä Kansan Raamattuseuran säätiön ja Suomen Lähetysseuran kanssa.

Päätoimittajana on Anna-Mari Kaskinen ja toimitussihteerinä Leena Hietamies, molemmat myös lastenkirjailijoina kunnostautuneita tekijöitä.

Kristillisten lastenlehtien perinne näkyy Lastenmaan joulunumerossa edelleen esimerkiksi Elina Ruokon artikkeleissa, jossa esitellään maailman jouluruokia ja annetaan pari ruokaohjetta Nepalista – monikulttuurisuuskasvatusta lajissaan tämäkin.

Lastenmaan joulunumero lievittää joulun odotukseen luontaisesti kuuluvaa odotuksen tuskaa: lehdestä löytyy paperinukkearkki, itse tehtyjen joulukorttien, seimiasetelman, jouluseimen, kivitontun ja askarreltavan piparkakkutalon, pikku ponin ja enkelikoristeen ohjeet sekä "pulmakulma" ja jouluinen sanaristikko.

Sarjakuvantekijä Harri "Wallu" Vaalion Hessu-kissasta kertova sarjakuva on ollut lehdessä alusta saakka.

tiistai 15. joulukuuta 2009

15. luukku: Elvytetään kotien oma joululehtiperinnettä!

Helmiriitta Honkanen: Jouluperhonen. Otoksia joulukirjoista Helmi Krohnille vuosina 1916–1918 ja 1933–1948. 127 sivua. Omakustanne 2008.

Jouluperhonen on todellinen helmi omakustanteiden joukossa.

Se tarjoaa intiimisti Krohnin kulttuurisuvun perhehistoriaa, mutta toimii myös kiinnostavana historiallisena ajankuvana 1910- ja 30-lukujen sivistyneistökodin arkeen ja juhlaan.

Jouluperhonen on Suomen ensimmäisten naisarkkitehtien harvalukuiseen joukkoon kuuluneen Salme Setälän (1894–1980) perustama perhepiirin joululehti, johon koottiin perheensisäisiä tapahtumia, kaskuja ja piirustuksia. Perhonen lehden nimessä on eräänlainen diminutiivimuoto perheestä.

Nuortenkirjailijanakin tunnettu Salme Setälä toimitti lehteä vuosina 1916–1918, ja hänen tyttärensä Helmiriitta Honkanen (s. 1920) ) jatkoi perinnettä sittemmin 1930-luvulla, aluksi äitinsä avustamana.

Lehden uniikki käsinkirjoitettu ja -kuvitettu laitos osoitettiin suvun matriarkalle, Setälän äidille Helmi Krohnille (1871–1967), mutta sen annista nautti tietysti joulunpyhinä koko suku.

Tietoisuus kulttuurisuvun kirjallisista perinteistä on velvoittanut perheenjäseniä suhtautumaan lehden numeroihin pieteetillä: niinpä ne ovat todennäköisesti vain yhtä kadonnutta numeroa lukuunottamatta säilyneet eheinä jälkipolville.

Taidemaalari- ja graafikko Helmiriitta Honkanen on varmalla tyylitajullaan koostanut näistä perheaarteista silmiä hivelevän kokonaisuuden, jolle todennäköisesti ja toivon mukaan on odotettavissa vielä jatkoakin.

Jouluperhosen kuvituksen ja tekstikatkelmien ohessa Honkanen taustoittaa hieman perheensä sukuhistoriaa esittelemällä keskeiset päähenkilöt nopeilla, tarkoin harkituilla detaljeilla. Kerronta etenee kronikkamaisesti ja Krohnin suvun vahvat naiset anastavat vastaanpanemattomasti pääosan. Honkanen muistelee originelleja sukulaisiaan ja lapsuuttaan pikantisti ja nasevasti – samanlaisin pikapiirroin kuin hän Jouluperhosen piirroksissa on tehnyt muotokuvatutkielmia.

Pula-aikana piirroksia tehtiin toinen toistaan kekseliäämmille materiaaleille. Ruskeaa voimapaperia käytettiin paljon ja työt kehystettiin tapettiarkeille. 1940-luvun Jouluperhosissa yleistyivät myös konekirjoitetut tekstiliuskat. Oman aikansa scrap book -leikekirjataidetta siis tämäkin!

Helmiriitta Honkanen ei äitinsä kehotuksesta huolimatta päätynyt lukemaan arkkitehtuuria. Sodan päätyttyä hän meni Vapaaseen taidekouluun ja ansaitsi elantonsa lasten jouluisia vuotuisjulkaisuja, mm. Satukonttia, Pääskysen Joulukonttia ja Joululahjaa, kuvittaen. Honkanen on tehnyt paljon graafisen alan töitä ja hänet tunnetaan myös exlibristen eli kirjanomistajamerkkien suunnittelijana.

Honkasen tyttökirja Juhanalan työtyttö (Otava 1944) perustuu kirjoittajan omiin sotavuosien kokemuksiin. Lastenlehtien lisäksi Honkanen on kuvittanut 1950-luvulla tätinsä Annikki Setälän satukirjan sekä Lars Levi Lestadiuksen elämästä kertovan Marjatta Säkkisen tekstiin perustuvan kuvakirjan Poika joka rakasti kukkia (Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistys 2006). Saman kustantajan kautta on ilmestynyt vuonna 1999 Honkasen omiin lapsuuden ja nuoruuden muistoihin perustuva Sideharsosiivet. Isoäiti kertoo, jossa lyhyt kronikkamainen muistelu on saanut parikseen kokosivun monotypioita. Tällaisia tekijänsä näköisiä lapsille suunnattuja taiteilijaelämäkertoja tai muistelmia kaivattaisiin rutkasti nykyistä enemmän.

Helmiriitta Honkasella on myös oma blogi, jossa hän esittelee maalauksiaan ja muita mielenkiinnon kohteitaan vuosien varrelta. Rouva Huu suosittelee!

Rouva Huu on taannoin jäljittänyt Helmiriitta Honkasen isoäidin, Helmi Krohnin, nimissä Suomessa ilmestyneitä Hipsuvarvas-tarinoita.

Mutta se onkin sitten ihan oma juttunsa, jonka aika on joskus myöhemmin.


[Jouluperhosen esittely on muokattu ja lyhennetty versio alunperin Onnimannin numerossa 3/2009 ilmestyneestä arviosta.]