Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. joulukuuta 2024

Lastenkirjoissa saksia tarvitaan askarteluun, hiusten ja kynsien leikkuuseen sekä peiton jatkamiseen

 














Vuokko Hurme & Suvi-Tuuli Junttila: Leikkimään, teippi!, 26 sivua. S&S 2016.

 





Hallituksen kulttuurialaan kohdistuvia leikkauksia vastustava Sakset seis! -kulttuuriadressi inspiroi minua miettimään lastenkirjoja, joissa saksilla on eri tavoin näkyvä rooli.
 
Ylivoimaisesti hurmaavin lastenkirja saksien hyötykäytöstä on mielestäni Vuokko Hurmeen ja Suvi-Tuuli Junttilan Leikkimään, teippi! 



Askartelusaksien kärjet ovat lapsiystävällisesti pyöristetyt.
Suvi-Tuuli Junttilan kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin 
kuvakirjassa Leikkimään, teippi! (S&S 2016). 


Kyse on pienikokoisesta taaperoiden ja leikki-ikäisten katselukirjasta. Leila-tyttö keksii siinä erilaista käyttöä maalarinteipille. 
 
Suvi-Tuuli Junttila on tehnyt kuvituksen esinekollaasina, joista on otettu lopuksi valokuvat. 

Kuvakirja on lapsen kekseliäisyyden ja luovan leikin ylistys. 

Kirja antaa hykerryttävän hauskoja ideoita, mihin kaikkeen tavallista teippiä voi leikeissä ja askarteluissa käyttää. Lapsen kannalta kirjan viehätys perustuu pitkälti siihen, että ”oikean lapsen” käsi tai hahmo työntyy toisinaan osaksi kuvitusta.



Vähän erilainen nukkekotileikki! Suvi-Tuuli Junttilan kuvitusta
 Vuokko Hurmeen tekstiin 
kuvakirjassa 
Leikkimään, teippi! (S&S 2016). 

 

Kuvakirja on jälleen hauska todiste siitä, kuinka lastenkirjojen aikajana usein rakentuu aamusta iltaan:


Puuhakkaan päivän päätteeksi Leila tekee teipeistä lattiaan ruudukon, jossa hän voi hyppiä rauhoittavasti yhdellä jalalla ja laskea samalla kymmeneen. 


Loput teipit Leila pyörittää palloksi ja heittää ne kuuksi taivaalle:

 

Siinä meni rulla,
nuku kuin vitriinin pulla! 
Hyvää yötä, Leila! 



Esinekollaasin kolmiulotteisuus houkuttaa koskemaan kuvituskuvaa.
Suvi-Tuuli Junttilan kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin
kuvakirjassa Leikkimään, teippi! (S&S 2016).  

 

Junttila on tehnyt miniatyyrimaailmoita myös kuvakirjoissaan Missä, tässä, jossakin ja Minne matka, lapanen (WSOY 2011 ja Schildts & Söderströms 2014). 
 
Kirjan lopun tapettiaukeamalta löytyy Leilan teippipeli ja lasta haastetaan kertomaan kustantajan sähköpostiosoitteeseen vielä uusia tapoja käyttää teippiä.

 

 

 

Lisää lastenkirjoja saksista: 

 

Anna-Karin Garhamn: Ruu ja uusi tukka, suomentanut Anne Luukkanen, Otava 2018 
 
Pirkko-Liisa Surojegin (kuv. ja toim.): Suomen lasten hölmöläissadut, Otava 2000
 
Olof & Lena Landström: Lasse parturissa, suom. Ulla Ropponen, Tammi 1993
 
Heinrich Hoffmann: Jöröjukka, suomentaja tuntematon, ensimmäinen suomennos K. E. Holm 1869 nimellä Lasten Joulu-Tauluja eli opettavaisia juttuja kuwinensa

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

13. luukku: Joulun taikaa etsimässä
















Maija Baric & Matti Westerlund: Duppaduulix ja salaperäinen ovi, 33 sivua, Lasten Keskus 2020.





Duppaduulix-koira on tuttu myös nukketeatteri Sammon rakastettuna hahmona. 

Duppaduulix ja salaperäinen ovi -kuvakirjaa markkinoidaan joulukalenterina, jonka kanssa voi valmistella joulua vuodesta toiseen uudelleen.

Vaikka askarteluohjeita tai vinkkejä ei olekaan yhtä paljon kuin joulukalenterin luukkuja, niin jokaisen yhteisen puuhailuhetken jälkeen liimatuista paperirenkaista muotoutuu jouluun mennessä pitkä värikäs 24-osainen ketju kotia koristamaan.


Taikataikinasta valmistuu pipareita. Matti Westerlundin
kuvitusta Maija Baricin tekstiin kuvakirjassa
Duppaduulix ja salaperäinen ovi
(Lasten Keskus 2020).   


Koiranpentu on hoidossa mummin luona.

Naulakon alle jalkalistan viereen on ilmaantunut salaperäinen ovi. 

Duppaduulix tekee mummin kanssa taikataikinasta pipareita ja asettaa kulhon oven taakse. Ja ällistys on suuri, kun ne häviävät.

Oven takana asuu tonttu Pikki Riikkinen, joka on tullut viettämään Duppaduulixin ja mummin kanssa pikkujoulua. 


Tonttu Pikki Riikkinen taitaa olla sukua
Nukketeatteri Sampon rakastetuille tontuille,
Tohelolle ja Torvelolle. Matti Westerlundin
kuvitusta Maija Baricin tekstiin kuvakirjassa 
Duppaduulix ja salaperäinen ovi (Lasten Keskus 2020).
   


Duppaduulixin puheenparren olennainen osa on kontinkielen kaltainen sanavääntely (esim. "Minä sain kulkusen! Kuin salkusen! Duppaduulix huudahtaa.")

Kirjan verkkainen tempo kiinnostanee eniten pienimpiä leikki-ikäisiä. 

Sanakiepit tuovat toki ääneen lukemiseen elävyyttä, mutta niiden hoksaamisesta saa oletukseni mukaan eniten iloa jo kouluikää lähestyvä, kielen anarkistisesta käytöstä kiinnostunut lapsi.  

Kuvakirja viestii kauniisti kiireettömästä ja kaikesta hössötyksestä vapaasta joulutunnelmasta yhdessä isovanhemman kanssa. 

Kirjan lopusta löytyvät nuotit pieniin joululaulelmiin. 









 





keskiviikko 19. joulukuuta 2018

19. luukku: Jokainen tähti on ainutkertainen












Kristiina Töyli: Leikkaa paperitähtiä, valokuvat Jukka Lehto ja Sarah Senf, 126 sivua, Moreeni 2018. Graafinen suunnittelu ja taitto Ninni Kairisalo.




Kädentaitokirjat ovat todellinen runsaudensarvi: ei voi kuin ällistellä sitä  innovatiivisuutta, millä erilaisia käsityötekniikoita nykyisin esitellään. 


Näin huikaiseviin tähtiin ei ihan aloittelija pysty,
mutta haasteita on aina hyvä olla 

elämässä... Kuvitusta Kristiina Töylin 
kirjaan Leikkaa paperitähtiä (Moreeni 2018).



Kristiina Töylin paperitähtikirjan äärellä ei voi kuin ihmetellä, ettei kukaan ole aiemmin hoksannut tuoda tätä kansakouluissakin jo perinteistä  ja materiaaliltaan huokeaa paperiaskartelua uusien äärimmäiseen hifistelyyn taipuvaisten kädentaitajasukupolvien tietoisuuteen. 

Kirjan lähtökohta on sama kuin luontoäidillä: jokainen lumihiutale on uniikki ja samalla tavalla on liki mahdotonta tehdä kahta tismalleen identtistä paperitähteä. 

Onnistumisen ilo syntyy juuri variaatioiden runsaudesta. 



Hyvät työvälineet ovat tärkeät huolellisen leikkuupinnan
aikaansaamisessa ja työergonomiassa. 
Kuvitusta Kristiina Töylin kirjaan 
Leikkaa paperitähtiä (Moreeni 2018). 

Kirjan ohjeet ovat paneutuneita: taitteluohjeet ja havainnolliset mallipiirrokset auttavat aloittelijaa hoksaamaan paperitähteilyn perusasiat.

Töylin oma paperitähti-innostus juontuu lapsuuden kotipappilaan joka jouluksi yhdessä äidin ja sisarusten kanssa tehdyistä paperitähdistä.


Vasemmalla Töylin lapsena tekemä paperitähti ja sen vieressä
aikuisiän mestarileikkauksen tuloksia. 
Kuvitusta Kristiina Töylin kirjaan 
Leikkaa paperitähtiä (Moreeni 2018). 

Kirjaan on taltioitu Töylin pari-kolmevuotiaana tekemä varhaisin tähtiluomus, jonka hänen äitinsä on tallentanut tärkeänä aarteenaan.


Yrityksiä, erehdyksiä ja pientä onnistumisenkin tunnetta.
Omia kokeiluja paperitähtityöpajassa. 


Minulla oli mahdollisuus osallistua käsityökoulu Näpsässä tamperelaisen Töylin vetämään paperiaskartelutyöpajaan marraskuussa.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

16. luukku: Se raottaa ovea, ja vihdoin joulu on kaikkialla.










llona Pietiläinen: Tervetuloa jouluun! Säteilevät kodit, satumaiset ideat ja lempeät tarinat. Toim. Heli Bergius, 192 sivua,  Docendo 2018. Graafinen suunnittelu Eija Kuusela







Monet naistenlehdet julkaisevat nykyisin hyvissä ajoin ennen joulua teemanumeroita, jotka on pakattu täyteen kulloisenkin trendin mukaisia joulusisustuksia, -reseptejä ja lahjaideoita. 

2000-luvulla on ilmestynyt myös paljon jouluihanteita välittäviä lifestyle-kirjoja, joissa tuodaan esille ihanteellisen joulun perusasioita, vaihtelevin painotuksin. 

Tervetuloa jouluun ei kuitenkaan ole yltiö-makeileva joulukirja, vaan jokainen voi poimia siitä omaan elämäänsä sopivat jouluiset mausteet, tai olla poimimatta. Jonkun joulu voi tulla jo siitä, että pääsee näkemään toisten kauniita joulukattauksia. 


Tulppaanit eivät kavahda lumensekaista vettäkään.
Ilona Pietiläisen valokuvakuvitusta kirjaan
  Tervetuloa jouluun (Docendo 2018). 

Kirjassa todetaan, että ”Pienistä asioista tulee suuria, jos vain annamme niille luvan”  ja että ”Joskus vähemmän saattaa olla enemmän. Joulukoti voi näyttää juuri siltä kuin me itse tahdomme”. 

Valkoinen puutalokoti-blogia pitävä valokuvaaja ja sisustustoimittaja Ilona Pietiläinen on vieraillut erilaisten perheiden joulukodeissa. 

Kirjan lukija pääsee kirjaa selailemalla vierailulle koteihin, joiden eri ikäiset asukkaat jakavat parhaita reseptejään ja kertovat, kuinka itse virittyvät parhaiten jouluun. 



Jouluna muistetaan myös lintuja. Ilona Pietiläisen valokuvakuvitusta kirjaan
  Tervetuloa jouluun (Docendo 2018). 


Vaikka kirjan kodit ovatkin järkiään aistikkaasti sisustettuja, niissä on silti onneksi myös asumisen ja arjen tuntuakin.

Kirjassa on paljon kiinnostavia vinkkejä. Esimerkiksi tulppaanit pitävät kylmästä, joten ne voi laittaa maljakkoon, jossa on lunta! 

Perinteistä riisipuuroa voi terästää kuohukermalla. Aion oitis kokeilla kumpaakin itselleni ihan uutta vinkkiä joulun aikaan. 

 Pienen Melina-tytön jouluun kuuluvat myös yhteiset kirjanlukuhetket:

Illalla kaivaudutaan peittojen alle ja kuunnellaan satuja. Kirjoja voi välillä selailla, mutta silloin kuunnellaan, kun äiti lukee.
 
Joulutunnelmointia lapsiperheessä.
 
Ilona Pietiläisen valokuvakuvitusta kirjaan
  Tervetuloa jouluun (Docendo 2018). 

Tervetuloa jouluun -kirjassa ei turhia hötkyillä. 

Joulu tekeytyy vähin erin valmiiksi ilman turhaa stressiä ja säntäilyäkin:


Oman kodin joulu valloittaa pikkuhiljaa. Se kiipeää ensin pihalle, ja siitä se hiippailee kuistille. Se raottaa ovea, ja vihdoin joulu on kaikkialla.



Joulu ei liioin tarkoita vain koristeita ja kimallusta. Se on ennen kaikkea "tähtihetkiä ja aikaa rakkaiden kanssa". 

Varmuuden vuoksi kirjassa annetaan silti hyvä ja helppo neuvo, joka pätee niin arkeen kuin juhlaankin: 

Hengitä syvään ja rentoudu.














perjantai 7. joulukuuta 2018

7. luukku: Hienoja rakkaudellisia, itse tehtyjä lahjoja









Kiti Kokkonen: Tanhupallon joulukirja, valokuvat Petri Mulari, 93 sivua, Docendo 2018. 




Tanhupallon joulukirja on näyttelijä Kiti Kokkosen sketsiohjelma Putoukseen viime vuonna luoman fiktiivisen hahmon oma askartelukirja. 

Lunkki ja lapsen tasalla pysyvä asenne on tässä joulukirjassa kohdillaan samalla tavalla kuin edellisessä Tanhupallon askartelukirjassakin.

Kirjassa on 24 erilaista askarteluohjetta, joten sitä voi käyttää myös toiminnallisena joulukalenterina lievittämässä joulun odotukseen liittyvää malttamattomuutta.

Mukana on myös jouluristikko ja muita puuhatehtäviä. 

  
Lasten askartelustakin on tehty kallista välinevarustelua. 

Tanhupallon askartelut syntyvät kuitenkin melko arkisista aineksista. 

Piipunrassit, silkkipaperi ja höyhenet eivät paljon maksa. 




Tanhupallo tekee  terveyspiparkakkuja ruisleivästä. 
Petri Mularin valokuvuvakuvitusta Kiti Kokkosen Tanhupallon 
jouluaskartelukirjaan (Docendo 2018). 


Osa aineista löytyy myös luonnosta ja ruokakaapista.

Vaatimattomistakin aineksista Tanhupallo loihtii  esimerkiksi joululahjapiilon etsintätikun, lumipallon, joka ei sula ja upean hattaralumihuitulan.


Tanhupallo pitää kierrätyksestä ja ekologisuudesta. Siksi himmelissäkin käytetään paperipillejä! 

Se on tosi hienoa kun muovipillot loppuu, niin kilpikonnat on iloisempia meressä ja delfiinit ja kalat voi uida rauhassa. Olis kiva jos olisi himmeli-niminen kaveri 


Himmelin ohje on sopivan luova: "jatka tämmöistä mielikuvituksen 
mukaan ja tiedät kyllä milloin Himmeli on valmis. 
Petri Mularin valokuvuvakuvitusta Kiti Kokkosen Tanhupallon 
jouluaskartelukirjaan (Docendo 2018).


Parasta askartelukirjassa on sen kursailematon, arkinen tyyli. 

Askarteluohjeissa ja eri osastojen johdannoissa kuuluu aito lapsen ääni – esimerkiksi hiukan epätavanomaisissa lauserakenteissa ja sanavalinnoissa:

Lahjat eivät ole maailman tärkeimpiä jouluna vaan miettiminen ja yhtenä oleminen ja rakkaus. Ukki vie usein paketteja tai ruokia yksinäisille, on tärkeä ajatella muita ihmisiä rakkaudellisesti. Varsinkin jouluna, kun silloin voi iloisen mielen lisäksi olla vhän haikea mieli. 

Nämä askartelut voi piristää mieliä ja jos on tylsää ni näitä ku tekee ni on taas kivaa. 

Lähiperheen käsite on Tanhupallolla laaja: siihen kuuluvat isovanhempien lisäksi myös eno ja vanhempien uudet puolisot. 

Ja kun tehdään kaunis jouluenkeli, Tanhupallo muistelee toista mummiaan, joka ”on muuttanut pilvien yli ja se on enkelinä”. 



Hattaralumihuitulan ohje on mummin Tanhupallolle opettama. 
Petri Mularin valokuvuvakuvitusta Kiti Kokkosen Tanhupallon 
jouluaskartelukirjaan (Docendo 2018).

Tanhupallon turhia tärkeilemätön elämän asenne viestii lapselle myös armollisuutta. 

Kaikki askartelut eivät aina onnistu ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan.




maanantai 11. kesäkuuta 2018

Kuvakirja, jossa tuoksuu kesä






Eppu Nuotio & Saara Vallineva: Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä, 30 sivua, Bazar 2018.

Saara Vallineva: Pienen pienessä saaressa. Näyttely Haiharan taidekeskuksen tallissa, os Haiharankatu 30, Tampere. Avoinna 1. heinäkuuta asti  ti–su klo 12–18 (suljettu 23.–24.6.) Vapaa pääsy.






Joistakin kirjoista muodostuu lapselle aivan erityisiä.

Pian 25 vuotta täyttävän esikoistyttären ensimmäinen oma-aloitteisesti alusta loppuun lukema kirja oli Mirja Orvolan Minäpä luen itse –sarjassa ilmestynyt Salla Savolaisen kuvittama Elmeri (Lasten Keskus 2000, kuv. Salla Savolainen).

Keskimmäisen suosikki kuusivuotiaana oli Kirsti Mäkisen suorasanaisesti kertoma Suomen lasten Kalevala (Otava 2002), jossa oli Pirkko-Liisa Surojeginin kuvitus. Poika tempautui Kalevalan seikkailuihin siinä määrin, että halusi kuulla ääneenlukuna  monta tarinaa ja kärtti vielä senkin jälkeen lukemaan lisää. 

Kuopus leimautui  parivuotiaana Richard Scarryn kuvakirjaan Mitä ihmiset tekevät ja kirjaa piti lukea joskus montakin kertaa päivässä. Ja kun kerran ”unohdin” ottaa kirjan mukaan mummolareissulle, kuopus löysi sen riemukseen paikallisesta kirjastosta ruotsinkielisenä Vad gör folk hela dagarna.

Eppu Nuotion & Saara Vallinevan Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä –kuvakirja aukaisi seitsemänvuotiaaan siskon tytön  omaehtoiseen lukemiseen liittyvän lukon. 

Kun tyttö oli lukenut kirjan moneen kertaan, syntyi halu etsiä kirjastosta lisää luettavaa. Näinhän se ihannetilanteessa menee, että oikea kirja löytää juuri oikeaan aikaan oikean lapsen luokse.


Kuvakirjatarina on idealtaan pelkistetty. Tekstiä on niukasti ja hoksattavaa on jätetty myös kuvitukseen. 

Kuvakirjan voi lukea pikkulasten mysteerinä, jolle tarjoutuu parikin ihan yhtä uskottavaa selitystä.  

Kirjan jujuna ovat tamperelaisen kuvittajan ja miniatyyritaiteilija Saara Vallinevan  luomat pienoismaailmat, joiden äärellä ei voi kuin ällistellä lopputulosta. Tarkasti katsoessa huomaa, että ruohikko on villalankaa ja puutarhakäytävä kudottua mattoa.



Tästä ei idylli parane. Pirkko Punarinta asuu pienellä
saarella keskellä merta pikkuruisessa talossaan. Saara Vallinevan
miniatyyrimaisemakuvitusta Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa
Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä (Bazar 2018). 



Pirkko Punarinta asuu pienelle saarella keskellä merta. Se hoitaa puutarhaansa ja tapaa mielellään ystäviään. 

Aamulla asioille lähtiessä Pirkko huomaa harmikseen, että polkupyörä on kadonnut. Se lähtee etsimään pyörää ympäri saarta ja kyselee havainnoista myös ystäviltään. 

Hän tekee ilmoituksen ja kiinnittää sen lyhytpylväisiin ja kaupan ilmoitustaululle ja uimakopin seinään. Ilmoituksessa lukee: 
"SINÄ JOKA VEIT PYÖRÄNI, OLE NIIN KILTTI JA TUO SE TAKAISIN. EN OLE SINULLE VIHAINEN ENKÄ ALA HUUTAA. TARJOAN TEETÄ JA LETTUJA." 


Kadonnut: sininen polkupyörä.Saara Vallinevan
miniatyyrimaisemakuvitusta Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa
 
Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä (Bazar 2018). 


  

Eppu Nuotion sydämellinen tarina puhuu jakamisen ilosta ja alttiudesta järjestää kiperässäkin tilanteessa juhlat. 

Haiharan taidekeskuksen tallirakennuksessa Tampereella on kesäkuun ajan nähtävillä Vallinevan näyttely Pienen pienessa saaressa. 

Näytteillä on Pirkko Punarinta -kirjan kuvitusten lisäksi miniatyyrikuvaemia ja postikorttikuvituksia.  



Pirkon halu jakaa puutarhansa kauneutta paljastaa myös
 kadonneen polkupyörän arvoituksen. Saara Vallinevan
miniatyyrimaisemakuvitusta Eppu Nuotion tekstiin
kuvakirjassa P
irkko Punarinta ja kadonnut
polkupyörä
 (Bazar 2018). 


Pirkko Punarinnan seikkailut jatkuvat myöhemmin.

Television lastenohjelmissa nukkeanimaationa toteutetut sarjat ovat viime vuosina tai vuosikymmeninä vähentyneet. Ehkä juuri siksi tällainen miniatyyrimaailman ideaan pohjaava kuvakirja taas lumoaa sekä pienet että suuret lukijat. 




Muita erikoisesti kuvitettuja lastenkirjoja


Mysi Lahtinen: Taikurien talo, Weilin+Göös 1983 / nukkekotimiljöö

Suvi-Tuuli Junttila: Missä, tässä, jossakin, WSOY 2011;  Minne matka, Lapanen, Schildt & Söderströms  2014/ pienoismaailmat

Sanna Pelliccioni: Sokerileipuri Mata-Mii seikkailee, Tammi 2013/ muovailuvaha

Riina Katajavuori, Anne Vasko & Erika Kallasmaa: Onerva kokkaa, Tammi 2012 / ruoka-aineet ja kollaasi

Jarkko & Laura Antikainen: Lumottu saari, Minerva 2013/ kuvankäsittely

Hans Malmberg & Gunnel Linde: Ikimetsässä, WSOY 1966 / kuvankäsittely

Heljä Liukko-Sundström: Olli ja Dolli, tarina ystävyydestä,  Otava 2005/ keramiikka

Heljä Liukko-Sundström: Jäniksenpoika, Otava 1981 / keramiikka

Heljä Liukko-Sundström: Toi rusakko, Kirjapaja 2008 / keramiikka

Kaarina Helakisa & Eeva Hakkarainen: Taivaskissa; Kukonkerääjä, Otava 1988 / emalitekniikka

Anne Vasko: Jellona Suuri, WSOY  2010; Jellona toinen, WSOY 2012/ tilkkutyöt









keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Tanhupallo askartelee vessapaperirullista ja munakennoista

  







Kiti Kokkonen: Tanhupallon askartelukirja, 64 sivua, Docendo 2018. Valokuvakuvitus Kirsi Tuura, graafinen suunnittelu Tuija Pirttijoki. 










Medioista tuttujen julkisuuden henkilöiden tekemiä lastenkirjoja ilmestyy aika ajoin. 

Näyttelijä-käsikirjoittaja Kiti Kokkosen Tanhupallon askartelukirja on uskollinen Kokkosen Putous-viihdeohjelmaan luomalle sketsihahmolle. 

En itse seurannut Putousta, mutta lähipiirin kahdeksanvuotias on kyllä briifannut minua tehokkaasti sarjan voittaneen  parhaimpiin sketseihin. 





Stressipallon voi tehdä lahjaksi myös aikuiselle. Kuvitusta Kiti Kokkosen
Tanhupallon askartelukirjaan (Docendo 2018). 



Viisivuotiaan Tanhupallo-tytön suulla esitetyt lapsen siekailemattomat havainnot perhe-elämästä, lapsen halu tehdä asioita omilla ehdoillaan, usein myös yrityksen ja erehdyksen kautta sekä luova ajattelu ja kerskakulutusta välttävä elämäntapa välittyvät askartelukirjastakin pakottoman tuntuisesti.

Tanhupallon askartelukirjaa voi lukea myös kommenttina yhä monimutkaisemmille ja kalliita erikoisvälineitä edellyttäville askarteluoppaille. 24 askarteluohjeen materiaalit löytyvät kenen tahansa kotoa.



Jokainen lapsi voi joskus tarvita kaverinetsintäotsapantaa, jossa on
tuntosarvet. Kuvitusta Kiti Kokkosen Tanhupallon askartelukirjaan (Docendo 2018). 


Rivien välissä kirjan voi tulkita ottavan jopa kantaa lapsiasiainvaltuutettu  Tuomas Kurttila-Materon äskettäin julkistamaan kannanottoon suomalaisten lapsiperheiden köyhyydestä. 

Tanhupallo avautuu asiasta kirjan saatesanoissa: 

Haluaisin tosi usein mennä leikkikalukauppoihin himoitsemaan kaikkia uusia ja erilaisia leluja. Sitten äiti, isi, mummi tai ukki ja enokin aina sanoo, että ei koko ajan voi ostaa uusia leluja. Joskus harmittaa tosi paljon ja joskus vähän itkenkin melkein. 

Ohjeet on ryhmitelty eri vaikeusasteisiin karvapallojen määrän mukaan: 1) tositosihelpot, 2) aika helpot ja 3) saattaa mennä hermo. 

Askartelukirjan ohjeisiin on lainattu otteita Tanhupallon sketseistä.

Tanhupallon askartelukirjan ensimmäinen painos myytiin odotuksenmukaisesti nopeasti loppuuun. Tekeillä on myös jouluksi uusi askartelukirja.

Askartelukirjan myötä jo lähes 27 vuotta toimininut, tietokirjoihin ja valokuvateoksiin keskittynyt Jyväskylässä toimiva,  erikoiskustantamo Docendo aloittaa myös aikuisten proosan ja lastenkirjallisuuden kustantajana. Syksyllä ilmestyy kaksi lastenkirjaa, Heikki Salon, Pilke Salon ja Markku Hernetkosken  Herra Heinämäen kaupunkireissu sekä Jari Siljamäen Timotei Tilhi Kummamaassa.