Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet, WSOY 2022, 416 sivua, kansikuva Sanna-Reetta Meilahti.
Kadun nimi on Turnaround. Turnaround niin kuin täyskännös. Käänny ympäri, muuta mielesi ja ajattele asia uudestaan, palaa lähtöruutuun vaikka menettäisitkin vuorosi. Oikeasti nimi tarkoittaa kääntöpaikkaa. Katu ei johda mihinkään, alun perin se oli vain umpikuja jonka päässä voi kääntää auton. Talot rakennettiin vasta myöhemmin, sitten kun tila loppui niin kuin se aina loppuu kasvavissa kaupungeissa. Siinä missä katu päättyy, koko kaupunki päättyy. Yhtä hyvin nimi voisi olla Deadend, umpikuja. Kadun päättymisen takia ja muutenkin. Sen vuoksi mitä yhdessä taloista kerran tapahtui. – –
Ian on elänyt lähes koko elämänsä pyörätuolissa varhaislapsuudessa tapahtuneen onnettomuuden takia. Hän asuu yksinään huipputeknologialla varustetussa kotitalossaan ja kerää erilaisia ääniä ja julkaisee verkossa musiikkiaan. Ian pelaa videoroolipelejä yhdessä eri puolilla maailmaa asuvien pelaajayhteisöjen kanssa virtuaalisessa outerspacessa.
K, Koo, Cay tai Katerine elättää itsensä hanttihommilla ja on tottunut huolehtimaan muidenkin asioista.
Elias on saapunut Suomesta löytökoira Mapan kanssa Englantiin selvittämään biologisen isänsä jälkeen jättämää perintöä. Eliaskin pitää erilaisista peleistä – perinteisten lautapellien ja shakinpeluun lisäksi hän harrastaa myös videopelejä:
Videopeleistä suosikkejani ovat ne, joissa tutkitaan maailmaa ja tehdään valintoja. Enemmän kuin ennalta määrätyn pelijuonen läpäiseminen, minua kiinnostaa se millä tavoin tapahtumat ja asiat ovat suhteessa toisiinsa ja mitä uutta pelitilanteessa voi syntyä. Kaikkein eniten tykkään roolipeleistä. Ohjelmoidulla maailmalla on aina rajat, kun taas roolipelissä mitään ei ole koodattu etukäteen. – –
Kolmen taustoiltaan erilaisen teini-ikäisen nuoren kohtalot solmiutuvat yhteen englantilaisessa pikkukaupungissa, Turnaroundin kadulla.
Alueen asukkaat vihjailevat Eliakselle katuun ja sen varrella sijaitseviin rakennuksiin liittyvästä huonosta karmasta.
Romaanissa on myös sivuhenkilöitä, jotka eri tavoin vaikuttavat tapahtumien kulkuun: naapurikyylä ja korttelipoliisi herra Atkinson, Eliaksen biologisen isän naisystävä on taidemaalari H. C. Walker. Etenkin romaanin toisella puoliskolla keskeiseen osaan nousee myös K:n, Koon, Cayn tai Katerinen syrjäytynyt Jonas-veli.
Tärkeä sivuhenkilö on myös rouva Angel, joka ei kestä valoa ihollaan ja näkee toisten ihmisten unia. Hänen tyttärensä Caroline ottaa kuvia paitsi itsestään myös kadun satunnaisista ohikulkijoista – tai antaa ohikulkijoiden ottaa valokuvia itse valitsemistaan kohteista. Valokuvat auttavat rouva Angelia hänen sairaudestaan johtuvan rajatun todellisuuden hahmottamisessa.
Elias tajuaa suunnitelleensa roolipelistä eräänlaisen lautapeliversion, ”Sellaisen jossa oleellista ei ole ollut niinkään päämäärä vaan matka sinne”.
Romaani leikittelee kolmen keskushenkilön ja kaikkitietävän kertojan näkökulmilla ja tapahtumia kuvataan yhdeksän vuorokauden aikajänteellä.
Perustellusti voi sanoa Marisha Rasi-Koskisen vievän nuortenkirjallisuudessa tyypillistä kerrontakeinoa, näkökulmatekniikkaa, aivan uudelle tasolle.
Pitkälti yli sata ensimmäistä sivua hieman yli 400-sivuisesta romaanista kuljettavat tarinaa melko perinteisen realistisen nuortenromaanin tapaan, kun vihjataan mysteereihin, tuleviin onnettomuuksiin ja yllätyspaljastuksiin.
Neljänneksi keskushenkilöksi työntyy Jonas, K:n, Koon, Cayn tai Katerinen veli, joka kiepauttaa kerronnan aivan uuteen asentoon.
Pudonneista kasvaa komea yhteisöllisyyden kuvaus.
Kukin keskushenkilöistä tulee autetuksi, huomioon otetuksi ja nähdyksi. Jokainen heistä vaikuttaa toiminnallaan toisten elämään.
Itsenäisyys ei ole sitä, ettei tarvitsisi toisia, minulle sanottiin. Tarvitsevuus ei ole sama asia kuin riippuvuus. Sanottiin myös, ettei avuliailla ihmisillä aina ole pahat mielessään. Jotkut haluavat auttaa silkasta auttamisen halusta.
Putoamisen metaforaa kuljetetaan läpi romaanin.
Ihmisten lisäksi musiikkikin putoaa, vajoaa.
Rasi-Koskisen kerroksellinen romaani vaatii lukijaltaan jokseenkin herpaantumatonta keskittymistä, sillä vaarana voi olla, että lukijakin putoaa (sic!) kärryiltä, jos ei pidä varaansa.
Eliaksen tapaan lukijallekin tulee aika ajoin tunne, että on” jäänyt jotain huomaamatta tai tajuamatta”.
Toisaalta... mahdanko ollakaan paras asiantuntija määrittämään nykynuorten laajojen asiakokonaisuuksien hahmotuskykyä? Ehkäpä he ovat juurikin saaneet siihen harjaannusta erilaisilla alustoillaan?
H. C. Walker tiivistää Koon kanssa käymässään keskustelussa yhden teoksen keskeisen moton: ”Ihminen tarvitsee tarinoita selviytyäkseen”.
Toivottavasti Rasi-Koskisen romaanistakin tulee monelle nuorelle sellainen tajunnan ja todellisuuden atomeiksi räjäyttävä tarina, joka innostaa etsimään lisää tarinoita.
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
