9. luukku: Joulun odotus voi kihelmöidä jopa iholla

Sirpa Sironen-Hänninen & Anita Polkutie: Sormenpäissä joulu. Piirrä tonttuiloa iholle, 60 sivua, Mäkelä 2023.

 

Sormenpäissä joulu. Piirrä tonttuiloa iholle on omintakeinen variaatio joulukalenterikirjasta.

 

Mukana on 24  pääosin runon muodossa kerrottua tarinaa, jotka virittävät vastaanottamaan joulun sanomaa kaikessa rauhassa. 

 

Kirjan runotarinat on nimittäin tarkoitettu lempeän kosketuksen kautta lapselle välitettäväksi! 

 

Alussa ohjeistetaan kirjan vuorovaikutteiseen käyttöön kotona ja varhaiskasvatuksessa. Tärkeintä on löytää mahdollisimman rauhallinen ja kiireetön hetki. Tärkeää on myös pyytää lapselta lupa kosketukseen ja selän sivelyyn. 

 

Kielitietoiseen kirjallisuuskasvatukseen viritellään kehottamalla aikuista selittämään lapsille todennäköisesti vieraampia sanoja, kuten kuksa, kopara, paljakka ja tykkylumi (…. jotka eivät välttämättä ole enää meille kaikille aikuisillekaan tuttuja käsitteitä). 

 

Sirpa Sironen-Hänninen on tehnyt pitkän työuran varhaiskasvatuksessa. Työssään hän on käyttänyt paljon satuhierontaa, joka on Sanna Tuovisen kehittämä menetelmä. 

 

Tontut joulusaunassa: harras tunnelma, hiljaiset äänet ja tuoksut
 välittyvät Anita Polkutien kuvituskuvasta. Polkutien akvarellikuvitusta
Sirpa Sironen-Hännisen Sormenpäissä joulu -kirjaan
(Mäkelä 2023).

Tuovisen vanavedessä tästä lastenkirjallisuuden ja meditaation yhdistävästä toiminnallisuduesta  ovat innostuneet myös muut. 

Nora Lehtinen ja Jenni Skyttä-Forssell ovat tehneet jo kaksi kirjaa Hattaratuuli. Piirretään satuja iholle ja Taika-aurinko. Piirretään satuja iholle (Karisto 2021 ja 2022, kuv. Reetta Niemensivu) ja kolmas ilmestyy ensi keväänä.  

Näitä kirjoja sekä Sironen-Hännisen joulukirjaa markkinoidaan kuitenkin Tuovisen nimenomaisesta toiveesta ”selkään piirtämisen” menetelmän kautta, ei satuhierontana. 

 

Olen itse vähän skeptinen sen suhteen, että aikuinen jaksaa malttaa paneutua viitseliäästi toiminnallisiin ohjeisiin tarkasti ja noudattaa valmiita ohjeistuksia. Sironen-Hännisen runotarinat toimivat toki myös ilman selkään piirtämistä.  Rauhoittavaa sivelyä voi toki tehdä improvisoidustikin… ja kenties jo pian tehdään aikuisillekin vastaavia toiminnallisia rentoutuskirjoja? 

 

Jokaisen runotarinan lopussa on jokin vuorovaikutukseen ja keskusteluun kannustava kysymys. 

Kirjan toiminnallinen konsepti sopii varmasti hyvin myös tunnetaitojen opetteluun varhaiskasvatuksessa.

 

Anita Polkutien akvarellikuvitukset tukevat ajatusta hiljentymisestä.

Pieniä ja isoja tunteita, tärkeitä kaikki

Eppu Nuotio: Minä tykkään nyt. Ilosta, ujostelusta ja muista tunteista. Kuvitus Liisa Kallio. Sanataidetehtävät Anna Anttonen ja Kati Inkala, 76 sivua, WSOY 2019.






Tunnetaidot ja tunnekasvatuksen tukeminen ovat näkyvästi esillä uusissa opetussuunnitelmissa. 

Eppu Nuotio on haastatellut 3–13-vuotiaita lapsia saksalaisissa Suomi-kouluissa ja saanut näin ideoita erilaisiin tunnerunoihin. 

Toteutustapa on pitkälti sama kuin vuonna 2003 ilmestyneessä lohturunokokoelmassa Näin pienissä kengissä (Tammi 2003), mutta kevään uutuutta on vielä höystetty erilaisilla sanataidetehtävillä. 

Edeltäjäänsä verraten uutuus on tunneskaalaltaan  pidättyneempi. 

Ovatko nykylapset  varovaisempia isojen tunteiden ilmaisussaan vai onko heillä vähemmän isoja murheita kuin 15 vuotta sitten?

Tunnerunot on ryhmitelty kymmeneen osastoon: ujous, tykkääminen, kävä, kateus, yksinäisyys, viha, pelko, suru, jännitys ja ilo.

Runoja on keveästi taitettu parille aukeamalle ja niiden jälkeen on Valveen sanataidekoulun sanataidekasvattajien  Anna Anttosen ja Kati Inkalan  toiminnallisia ja inspiroivia sanataidetehtäviä, jotka toivon mukaan innostavat myös päiväkodin ja koulun opettajia työstämään tunnetaitoja yhdessä.

Tykkäämisen tunteisiin liittyvä Varmaa-runo on riemastuttava:

Varmoja asioita:  

1. Olen olemassa. 

2. Äiti on siis tykännyt isästä ja tykkää kyllä vieläkin.

3. Isäkin on tykännyt äidistä, sillä se on antanut suukonkin. 

4. Ja toisenkin. 

5. Ja äiti on suukottanut takaisin. 

6. Isä on silittänyt äidin niskaakin. 

7. Siinä on varmaan sanottu ne rakkaussanatkin. 

8. Ja sitten ne ovat sammuttaneet valotkin. 

9. Ja suukotelleet aina vaan lujemmin. 

10. Ja siitä tykkäämisestä olen sitten syntynyt minäkin.

Runot ovat arkisia ja innostavat myös lukijaa sanoittamaan omia tunteitaan.  

Kokoelmasta löytyy esimerkiksi ujo isä, joka vieraiden tultua pakenee autotalliin ja  lapsi, jolla on ikävä äitiä tämän työmatkan aikana. 

Tunteiden tulkkina useissa runoissa on myös Muru-koira. 

Runon kautta näkymätön poikakin tulee lukijalle
näkyväksi. Liisa Kallion kuvitusta Eppu Nuotion 
runokirjaan Minä tykkään nyt (WSOY 2019). 

Runot antavat tilaa myös olla yksin ja vetäytyä välillä pois kaikesta hulinasta. 

Varjossa

Älkää katsoko minua. 

En osaa mitään sanoa. 

Haluaisin olla näkymätön, 

piiloutua taakse tapetin.  

Haluaisin kadota katseiden alta, 

kuten katoaa mereltä suukin. 

Saisinpa olla toisten kanssa, 

huomaamatta, vain hiljaa kuunnellen. 

Saisinpa kasvaa kaikessa rauhassa, 

takana isojen selkien. 

Toisten kieli -runo antaa myös äänen Suomeen toisesta kulttuurista ja kielestä tulleelle lapselle.

Toisten kieli 

Toisten kieli oon toisenlainen, 

ja minä olen vieras, erilainen. 

Haluaisin jutella muiden kanssa,  

kaikenlaista kysyä.

Haluaisin vaikka mitä kertoa 

– minulla on paljon ajatuksia. 

Liisa Kallion lapsihahmoissa on samaan aikaan sekä
sielukkuutta että  arkisuutta.
Liisa Kallion kuvitusta Eppu Nuotion
runokirjaan Minä tykkään nyt (WSOY 2019). 

Valveen sanataidekoululla oli kesäkuun ensimmäiseen viikkoon asti elämyksellinen näyttely Minä tykkään nyt -kirjan tunteista. 

Näyttely lähtee kiertueelle ja päätyy varmasti piakkoin mm. Annantaloon Helsinkiin.

Ohessa valokuvia Valveen galleriaan pystytetystä näyttelystä, joka minulla oli tilaisuus nähdä toukokuussa Oulussa. 

Näyttelyn visuaalisesta suunnittelusta on vastannut Heidi Kesti yhdessä paikallisten oppilaitosten opiskelijoiden ja käsityökoulun oppilaiden kanssa. 

Liisa Kallion hiilellä tehdyt luonnokset runokirjan kuvituksiiin
olivat erityisen koskettavia. Kaikki valokuvat PHH. 

21. luukku: Ei pidä etsiä joulua omaa sydäntään etäämpää

Marjatta Kurenniemi: Toivoisin että asuisin kuussa, Marjatta Kurenniemen satuja ja runoja, kuv. Sanna Mander, toim. Ismo Loivamaa, WSOY 2018.

Joulu on perinteisesti ollut satujen aikaa ja jouluun kuuluu myös sadun lumous ja ihmeiden ilmaantuminen harmaaseen arkeen.

Vielä viitisenkymmentä vuotta sitten rakastetuilta satukirjailijoilta tilattiin joululehtiin jouluaiheisia satuja. Usein tilaus tehtiin kesällä ja kirjailijan oli viritettävä mieikuvituksensa jouluisiin tunnelmiin. 

Kurenniemen rakastetuin runo taitaa olla Zacharias Topeliukseltakin
inspiraatiota saanut Vattumadon talo. Sanna Manderin kuvitusta
Kurenniemen satujen ja runojen antologiaan
Toivoisin että asuisin kuussa (WSOY 2018). 

Kenties satu "Riitta-Maija etsii joulua" on ilmestynyt alunperin jossakin lasten joululehdessä. Se on ensimäisen kerran ilmestynyt Kurenniemen satukokoelmassa Varpusprinsessa vuonna 1964.

Nyt satu on päässyt mukaan Ismo Loivamaan toimittamaan Marjatta Kurenniemen satujen ja runojen juhlavuosi-

antologiaan Toivoisin että asuisin kuussa. Kurenniemen syntymästä on tänä vuonna kulunut 100 vuotta. 

Riitta-Maija odottaa joulua malttamattomana. Hän havahtuu joulun tuloon jo kesäll ja äiti joutuu häntä vähän toppuuttelemaan: 

–    Minä tahdon, että joulu on pian, sanoi Riitta-Maija pahantuulisena. 

–     Joulu tulee aikanaan, äiti sanoi. – Se ei ollenkaan välitä, tahdotko vai et. 

Retronostalgiaa! Sanna Manderin kuvitusta 
Kurenniemen satujen ja runojen antologian 
Toivoisin että asuisin kuussa  satuun
 Riitta-Maija etsii joulua (WSOY 2018). 

Tyttö ei tyydy odottamaan toimettomana, vaan lähtee äitiin äkämystyneenä hakemaan joulua.

Riitta-Maija päätyy Tingelstiinan ja Tangelstiinan punaiseen tupaan. 

Onneli ja Anneli -kirjoista tutut joulukoristeiden ”viljelijät” ovat siis kokeneet ensitulemansa jo tässä yksittäisessä sadussa!

Tingelstiina ja Tangelstiina kertovat Riitta-Maijalle että ”ei joulu vielä ole valmis”. 

Ja tämän voi tyttö myös itse nähdä joulukoristepellolla: 

Siellä oli pitkä rivi puita, joissa kasvoi joulukuusen koristepalloja. Toiset olivat hopeanvärisiä, toiset kultaisia ja jotkut monenkirjavia. Mutta kaikki ne olivat vielä aivan pieniä. Toisissa puissa kasvoi joulukelloja, mutta nekin olivat vielä pieniä ja niiden reunat olivat supussa.   

Joulukynttilät kasvoivat pitkissä penkeissä suorissa riveissään vielä kovin hentoina ja heiveröisinä. – – 

Riitta-Maija palaa viisastuneena vierailultaan ja yrittää myös arjen tekojen kautta ymmärtää, että joulua ei pidä etsiä omaa sydäntään etäämpää.

Ruskean eri värit ovat oikeutetusti vallalla tässä moraalisestikin
ojentavassa sadussa. Sanna Manderin kuvitusta Kurenniemen satujen ja
unojen antologiasta  Toivoisin että asuisin kuussa  löydytään
satuun Karolus ja kivet (WSOY 2018).

Sanna Mander on kuvittanut antologian freesisti: kuvituksissa on ripaus retkohenkeä väreissä ja hahmoissa, riittävästi variaatiota erilaisten tekstien nyanssien ja tunnelman tavoittamisessa (esim. pitkä satu ”Karolus ja kivet” on saanut jykevän tulkinnan ja ”Rosvon tytär” ja Satu tavattoman tavallisesta prinsessasta” ovat tähänkin aikaan sopivia vahvojen tyttöjen kasvutarinoita). Satujen tytöt viis veisaavat klassisten satujen kliseisistä juoniaihelmista, vaan toimivat oman päänsä mukaan. 

Manderin kuvitukset tavoittavat hyvin myös Kurennniemen satujen ja runojen nonsense-hulluttelun. 

Lastenkirjallisuuden asiantuntija Ismo Loivamaa on perannut ansiokkaasti Kurenniemen laveaa tuotantoa ja tuonut kokoelmaan myös jo unohdettuja helmiä. 

WSOY ansaitsee erityiskiitoksen satuantologian kustantamisesta. Juuri näin pitää vanhaakin lastenkirjallisuutta aika ajoin pöyhiä ja tuoda sieltä kultajyviä myös uusien lukijasukupolvien tietoisuuteen.