Älä unohda sarjakuvaromaania!

Anne Muhonen: Älä unohda minua, sarjakuvaromaani, 70 sivua,  Avain 2021.

 

Nuorten lukemaan innostamisessa olisi nykyisin tärkeää, että opettajat, vanhemmat ja muut nuoren läheiset tiedostaisivat tarjonnan monipuolisuuden.

 

Säeromaanit, selkomukautukset ja selkokirjat, tietokirjat ja sarjakuvaromaanit voivat sopia sellaiselle nuorelle, joka ei ole löytänyt perinteisen proosan puolelta itselleen mieleistä luettavaa.  

 

Sarjakuvaromaanit ovat onnen omiaan myös äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen opetussuunnitelmiin niiden tulkinnassa tarvittavan kuvanlukutaidon puolesta.

 

Anne Muhosen ura sarjakuvan tekijänä on jatkunut jo melkein 20 vuotta. 

Esikoisalbumi Ada ilmestyi 2003. Jo siinä näkyi kiinnostavasti hänelle ominainen tapa antaa keskushenkilöiden muistella lapsuuttaan tai nuoruuttaan.

 

Muhosen uutuus, sarjakuvaromaani Älä unohda minua, valottaa kiinnostavasti kukkakaupassa töissä olevan aikuisen Hillan sekä murrosikäisen  työharjoitteluun kukkakauppaan tulevan Eeron erilaista todellisuutta ja asennetta elämään. 

Sarjakuvaromaanissa kurkistetaan myös Hillan viihtyisään
kotiin. Anne Muhosen kuvitusta sarjakuvaromaaniin
Älä unohda minua (Avain 2021). 

Juuri  kahden eri-ikäisen keskushenkilön näkökulmien ristiin valottamisen ansiosta sarjakuvaromaani on antoisa elämys myös aikuiselle. Se havahduttaa luontevasti myös nuorta lukijaa samastumaan aikuisten elämään sellaisella intensiteetillä, jota harvoin perinteisessä nuortenkirjallisuudessa edes kohtaa. 

 

Kari, Hillan entinen poikaystävä, soittaa yllättäen ja sysää Hillan muistot, myös kipeät, rytinällä liikkeelle. 

Syy yhteydenottoon on kuitenkin arkinen ja vähän itsekäskin, sillä Karin oppilas kaipaa nopeasti työharjoittelupaikkaa.

 

Hilla suhtautuu ehdotukseen ensin penseästi. Hänellä taitaa olla aiempaa kokemusta – tai ennakkoluuloja – veltoista teineistä, joita työharjoittelu kukkakaupassa  ei todellakaan kiinnosta pätkän vertaa.

 

Ilmeet ja kehonkieli ilmaisevat paljon tärkeitä tunteita. 
Anne Muhosen kuvitusta sarjakuvaromaaniin 
Älä unohda minua (Avain 2021). 

Vähitellen luottamus kuitenkin rakentuu, ja Hilla on näkevinään Eeron sumeissa silmissä jo pientä kiinnostuksen kipinääkin työtä kohtaan.

 

Muhosen juoni on tietoisesti aukkoinen: paljon jätetään kehonkielen, katseiden ja lukijan oman päättelyn varaan. 

 

Hillan yksinäisyys ja kokemus kesken jääneestä ja jumittuneesta elämästä on riipaisevasti kuvattu. Eeron ryhmään kuulumisen tarve on koitua pojan kohtaloksi, mutta loppu kiertyy onnelliseksi.

 

 

 

 

 

 

Pois keinotekoisista poteroista

J. S. Meresmaa: Khimaira, 180 sivua, Myllylahti 2021. Kansikuva Karin Niemi.

 

Säeromaani on muutaman viime vuoden aikana ilahduttavasti uudistanut suomalaista nuortenromaania niin muodon kuin aihepiirienkin osalta.

 

1990-luvulla useampi kotimainen nuortenkirjailija koki mielekkääksi käsitellä arkoja tai  haastavia aiheita fantasiaan loitonnettuna. 

Hyvä esimerkki on Vuorileijonan varjo -sarja (Tammi 1996–1998, loput viisi  osaa ilmestyneet omakustanteina 2013–2019). Sarjassa Taru ja Tarmo Väyrynen käsittelivät monia eettisiä, kirjojen ilmestymisen aikaan yhteiskunnallisestikin keskeisiä ja ajankohtaisia peruskysymyksiä. 

 

Tänä vuonna ilmestyneistä kotimaisista ja käännetyistä säeromaaneista löytyy erilaisia moniarvoisuuden teemoja, jotka tuodaan esille nuoren lukijan omaa ajattelua stimuloivalla tavalla. 

 

J. S. Meresmaan viime vuonna ilmestynyt säeromaani Dodo kertoi kolmesta kaveruksesta, Tuukasta, Iinasta ja Sarasta. Iina seurusteli masentuneen Tuukan kanssa ja sai tukea  parhaalta ystävältään Saralta.

 

Dodossa keskushenkilönä oli Iina ja hänen epätavallinen lemmikkinsä, lepakolle etäisesti sukua olevan Dodo, jonka hoitaminen aiheutti haasteita. Kirjan lopussa Iinan tunteet Saraa kohtaan voimistuivat.

 

Syksyn uutuudessa Khimarassa pääosassa on suomenvenäläinen Sara ja tämän perhesalaisuudet. 

Meresmaa kuvaa taidokkaasti nykynuorten tarvetta pitää yllä erilaisia kulisseja ja filttereitä, jotka helpottavat kyllä elämää hetkellisesti, mutta tekevät pidemmän päälle hallaa nuoren yleiselle hyvinvoinnille.  

 

Sara haluaa tulla ulos ”heteropoterosta”, mutta hän kokee, että vanhoilliset vanhemmat  eivät kykene kohtaamaan totuutta. Myös perheen kohtaama tragedia tykyttää Saran ahdistuksen taustalla. 

 

Jokaisella meistä on asioita,

joista vaikenee tahattomasti tai tarkoituksella.

On puolia, joita me näytetään ulospäin

ja puolia, jotka näkyy vain sisältä päin.

Eikä kaikkia omia syvyyksiään edes tunne,

Joskus tarvitsee aikaa voidakseen

tutustua siihen kuka on

ennen kuin voi kertoa muille. 

 

Khimaira kertoo seksuaalisuuden monimuotoisuudesta ja polyamorisesta suhteesta, mutta Meresmaa työstää näitä teemoja äärimmäisen luontevasti,   karttaen kaikkea raflaavuutta. 

 

Meresmaan säkeissä kuuluu välillä räpin anarkistinen, rytmikäs poljento, joka alleviivaa entisestään viestien painavuutta:

 

Niin, tämän talon katon alla 

sukupuolia on vain kaksi

ja jos rakastaa samaa sukupuolta

menee ilmeet vakavaksi.

Ja sitten aletaan kantaa huolta

miten perinteitä kunnioitetaan.

Mun tekis mieli lähinnä ampuu nuolta

jolla perinteitä surmataan

ja kasvattaa uusia, reilumpia

joissa ei aina valittais puolta. – – 

 

Tavattoman kauniisti Meresmaa tuo myös esiin Saran kaksikielisyyttä ja suhdetta äitinsä kieleen, venäjään. 

 

– – Venäjän kielessä loppusointu

asuu luontevana kuin sielu ruumiissa. 

 

 – –  Mun mielestä runouden kuuluu olla arjessa.

Sen kuuluu olla ihmisen korvan juuressa,

isoäidin sanoissa

sohvalla ja makuuhuoneessa 

ei vain juhlapuheissa

pyntättynä ylennettynä

etäännetyttynä.

 

Irrotettuna. 

 

Erityisen kauniiisti Khimaira kuvaa  nuorten aikuisten itsenäistymistä ja keskinäistä perheyhteyden kokemusta. Kun Saran vanhemmat torjuvat tyttärensä, tämä huomaa ystävien merkityksen ja ymmärtää olevansa osa ystäviensä  perhepotrettia.  

Säeromaanin lopussa konfliktit laukeavat lopulta melko vaivattomasti, mutta se ei silti väljähdytä romaanin avoimuutta korostavaa eetosta. 

Vihreä väri rauhoittaa, myös lastenkirjoissa

 

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Fredrika! Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha, 40 sivua, Teos 2021.

Maria Vuorio & Leena Lumme: Annin päivä, 39 sivua, Lasten oma kirjakerho. Kuukauden kirja 146. Sanomaprint 1987.

Hannu Mäkelä & Kristiina Louhi: Tyttö ja unen kukka. Satu lapsille ja aikuisille, 43 sivua, Tammi 1996.

 

Kuluvalla viikolla vietetään kolmatta kertaa Huonekasviseuran ja Puutarhaliiton valtakunnallista huonekasviviikkoa.

 

Viherkasveista on tullut trendikäs harrastus, joka kiinnostaa myös aiempaa nuorempia. 

Koronasta johtuvien poikkeusolojen takia moni on myös viettänyt enemmän aikaa kotona ja hankkinut viherkasveja ilahduttamaan arkeaan. 

Parasta harrastuksessa on oman kokemukseni se, että alkuun voi päästä pienelläkin budjetilla, kun pyytää pistokkaita ystäviltä. Siksi viherkasveissa on potentiaalia myös lasten ja nuorten harrastukseksi.

Fredrika Runeberg oli monen muun avunsa lisäksi myös viherpeukalo. 

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin Suomen suurnaisia -sarjan neljännessä osassa kerrotaan, kuinka Porvoon Kroksnäsiin perheen kesäpaikalle matkaa joka vuosi myös 

– –  veneellinen ruukkukasveja. Välillä ne kasvat niin, että takaisin tullessa kasveja on jo kaksi veneellistä.

Kuvatietokirja piirtää monipuolisen kuvan Fredrika Runebergin elämästä. 

Johan Ludvig Runeberg tuki ja kannusti puolisoaan tämän omissa taiteellisissa pyrkimyksissä.

J. L. Runebergin kuoleman jälkeen Fredrika muutti Helsinkiin.

Muuttokuormaan on kirjattu 42 huonekasvia: ruukkuruusuja, kenties myös viuhkapalmuja, pelargonioita, peikonlehtiä, rahapuita ja oleantereita. Fredrika hoivaa kasvejaan rakkaudella. Hän lepää olohuoneensa puutarhassa palmun katveessa.

Fredrika Runebergin viherkasviharrastus tiivistyy hienosti
tähän Sanna Pelliccionin kuvituskuvaan, joka yhdistää Runebergin
vähemmän tunnetun potrettivalokuvan akvarellikuvitukseen. Pelliccionin
kuvitusta Leena Virtasen tekstiin kuvatietokirjassa
Fredrika! (Teos 2021).

Runebergien kotimuseossa Porvoossa vaalitaan Fredrikan viherkasviharrastusta, sillä museossa on edelleen Fredrika Runebergin pistokkaista otettuja viherkasveja.

Maria Vuorion ja Leena Lumpeen Annin päivä on viehättävä kurkistus 1950–60-luvun taitteen lapsuuteen.    

Nykylapsen kannalta menneen ajan patina näkyy tekstissä hauskasti: aamulla herätessä on niin kylmä, että varpaita palelee, äidillä on lukunuttu ja Annin suurin aarre ovat hollantilaiset kukkasipulikuvastot.

Annin päivän ilmestymisen aikaan Leena Lumme oli vasta aloittelemassa uraansa lastenkirjakuvittajana. Kuvituksesta tunnistaa jo Lumpeen herkkyyden kuvata lasten ilmeitä, eleitä ja asentoja. 

Kuva Bonzo-lelukoirasta, ajankohtaa ilmentävä vaatemuoti ja muut yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja. 

 

Lumpeen kuvituksessa on paljon samaa kuin ruotsalaisten kuvakirjojen nostalgisessa tyylissä: kuvista huokuu lämmintä yhdessäoloa, perheyhteyttä ja arkista puuhakkuutta, johon tekee mieli samaistua ja hypätä kuvaan sisälle, leikkimään yhdessä Annin ja hänen ystäviensä kanssa.

Vaivihkaisesti Maria Vuorion tekstissä sivutaan monia tärkeitä aiheita: isossa lapsiperheessä tyypillistä sisarkateutta, mustasukkaisuutta pikkusisaruksesta, ystävien välistä nahistelua ja ajoittaista valtataisteluakin. 

Paperinuket viherkasviviidakossa. Leena Lumpeen
kuvitusta Maria Vuorion tekstiin kuvakirjassa Annin päivä
(Sanomaprint 1987). 

Kukkasipulikuvastojen lisäksi Anni arvostaa muutenkin viherkasveja. Paperinukkeleikeissä ikkunalaudan viherkasvit muodostavat nukeille hauskan kukkatarhan.

 

Anni päättää kutsua parhaan ystävänsä Leenan yökylään, sillä yönkuningatar -kaktuksen, Selenicereus grandifloruksen, kukinto aukeaa todennäköisesti hyvin pian. Sen kukinto kestää vain lyhyen hetken, ja Anni haluaa tulenpalavasti kokea sen ihmeen.

– – Juuri kun uni on sakeinta ja makeinta, äiti tulee ja taputtaa Annia olkapäähän. Anni ponnahtaa pökkyräisenä ylös ja kysyy kovalla äänellä, mitä on tapahtunut. Vasta sitten hän muistaa! Hän ravistelee kovakouraisesti Leenankin hereille.

Nuppu on puoliksi auki! Se loistaa ikkunalaudalla kuin soikea lamppu. Anni ja Leena tallustavat vähän viluisina isoon huoneeseen, nuuhkivat kylmää ilmaa. Kaktuksen kukasta lähtee kuulas, ihana tuoksu. Anni on kuvitellut, että kuutamo tuoksuu samalta. Tai keijut!

Kun kukka aukeaa, se aivan kuin kurottaa kaulaansa ja avaa vasta sitten hienon, hohtavan valkoisen teriönsä. Tytöt katsovat kukkaa totisina. Isä haluaa kokeilla uutta kameraansa ja ottaa heistä valokuvan. Anni ja Leena seisovat kumminkin puolin suurta kukkaa; heistä tuntuu vähän samalta kuin prinsessoina satunäytelmässä.

Yönkuningattaren nopea kukinto tallentuu
Annin piirrokseen. Leena Lumpeen kuvitusta Maria Vuorion
 tekstiin kuvakirjassa Annin päivä (Sanomaprint 1987).   

Ja aamulla yönkuningattaren kukka on jo kuihtunut ja pudonnut lattialle. Anni piirtää siitä vielä kuvan ja värittää sen puuväreillä: "Sillä lailla hän saa sen talteen."

 

Viherkasvien terapeuttinen merkitys tulee kauniisti esiin Hannu Mäkelän ja Kristiina Louhen kuvitetussa lastenromaanissa Tyttö ja unen kukka. 

 

Liisa on ollut pitkään sairaana ja vanhemmat ovat asiasta huolissaan. 

 

Unessa Liisa päätyy pieneen punaiseen, mummolaa muistuttavaan tupaan, joka näyttäytyy eräänlaiseen elämän ja kuoleman odotustilana. 

 

Pieni talo täynnä viherkasveja. 

Kristiina Louhen kuvituksessa näkyy hänen oma 
viherkasviharrastuksensa. Louhen kuvitusta Hannu
Mäkelän tekstiin lastenromaanissa
Tyttö ja unen kukka (Tammi 1996).

 

– –  Oli neljä ikkunaa, yksi jokaisella seinällä, ja ikkunalaudoilla kukkia, niin paljon kuin niille mahtui. Ne peittivät valoa, siksi huoneessa oli hämärä. Ja kun tyttö käänsi katsettaan hän näki, että kaikenlaisia ruukkukasveja oli huoneen seinustoillakin. Miten niitä näin paljon yhteen pikkutaloon oli siunaantunut? Ei, tämä oli jo liikaa, vähän niin kuin sadussa. Ja siksi kai ne kukat nostelivat lehtiään ja suoristivat varsiaan ja käänsivät kauniit kasvonsa kohti tyttöä ja alkoivat puhua yhteen ääneen. – – 

 

Unessa tyttö voimaantuu viherkasvien äärellä. 

Hän sitoutuu hoitamaan niitä ja kasvit myös kärttävät häntä jäämään tupaan pysyvästi. Mutta koti vetää äkkiä tyttöä voimakkaasti puoleensa… 

Vaatimaton kaktus pyytää Liisaa jäämään vielä yhdeksi yöksi.  

 

– – Se oli ihmeellinen kukka, mitään sellaista ei tyttö ollut elämässään nähnyt. Ja niin pienestä ja piikikkäästä kaktuksesta syntynyt. 

 

Näkikö hän oikein, uneksiko vain, ei. Sillä pikku kaktus katsoi häneen ylpeänä ja kysyi sitten:

 

– No, kannattiko odottaa. 

 

Eikä tyttö voinut muuta kuin hymyillä. Kaktus oli tiennyt mitä tapahtuisi: se oli halunnut näyttää hänelle kukkansa, ei vain ollut voinut puhua siitä mitään. Ja hän… hän oli jaksanut odottaa… kuitenkin. Ja kaktuksen kukka kohosi siihen aivan hänen silmiensä eteen ja avautui aina vain ja päästi äänenkin, se soi kuin taivaan torvi. 

Olennaista on, että kauniin kukan saa lukija ja kuvan katsoja kuvitella mieleisekseen ihan itse.   

Kun Liisa herää, äiti huomaa heti kuumeen laskeneen ja on helpottunut.

Myöhemmin Liisa haluaa hankkia omia viherkasveja. Kukkakaupassa huomio kiinnittyy myös pieneen, vaatimattomaan kaktukseen.

 

Hannu Mäkelän teksti on hänelle tyypillistä pohdiskelevan poljennon rytmittämää ajatusten virtaa.

 

Kristiina Louhen vesiväriä ja tussia yhdistävä kuvitus tuo tarinaan sananmukaisesti juurevuutta ja konkretiaa. 

 

Huomiota ansaitsevat myös sisäkansien herkät grafiikan vedokset kasvien yksityskohdista, siemenistä ja nupuista.

 

 

Lasten tietokirjoja viherkasvien kasvattamisesta ja kasvun ihmeestä:

 

Ralf Efraimsson & Pia Beckman: Sormet multaan! Istutetaan siemeniä, sipuleita ja pistokkaita, suom. Kaisu Tupala, Mäkelä 2018.

 

Eva Rönnblom: Nuoren viherpeukalon opas, suom. Ilona Sevelius, Kustannus-Mäkelä 2001.

 

Tiina Suominen: Kas kas kasvamaan, kuv. Leena Airikkala, Tammi 1995.

  

Sue Tarsky, Grahame Corbett & Amanda Severne: Ikkuna- ja parvekekukat, Nuori puutarhuri 1, suom. Leena Sneck, WSOY 1980.

 

Sue Tarsky, Will Giles & Jane Wolsak: Huonekasvit, Nuori puutarhuri 2, suom. Leena Sneck, WSOY 1980.

 

Rosemary Verey, Barbara Firth, Elizabeth Wood & Jane Wolsak: Mauste- ja tuoksuyrtit, Nuori puutarhuri 3, suom. Leena Sneck, WSOY 1981.

 

Sue Tarsky, Grahame Corbett, Will Giles & Jane Wolsak: Mehikasvit, Nuori puutarhuri 4, suom. Leena Sneck, WSOY 1981.

 

Christina Björck & Lena Andersson: Linnea kylvää ja kasvattaa, suom. Marja Kyrö, Otava 1980.

 

Annin päivän arvio on julkaistu aiemmin Lastenkirjahyllyssä syyskuussa 2010 ja Tyttö ja unen kukka -kirjan arvio syyskuussa 2020.  

 

 

Semihyvänä oleminen riittää

Minna Levola: Ujo elämäni, 202 sivua, Karisto 2021. Kansikuva Emmi Kyytsönen.

 

 

Minna Levola debytoi viime vuonna varhaisnuortenromaanilla Tylsä elämäni.  

 

Syksyn uutuus Ujo elämäni jatkaa tarinaa Lindan arjesta.

 

Linda on siirtynyt nyt alakoulun viimeiselle, kuudennelle luokalle. 

 

Ujo elämäni jatkaa modernein maustein perinteisen tyttökirjallisuuden genreä. Luvut on nimetty lukemaan houkuttelevasti, mutta turhaa raflaavuutta välttäen.  

 

Lindan perheen lisäksi kuvauksen keskiössä ovat parhaat ystävät, harrastukset ja tavallinen koulun arki.   

 

Lindan jämpti arki järisee, kun isän Yhdysvalloissa asuva lääkärisisko muuttaa kuukaudeksi Lindan perheeseen ja tyttö joutuu luovuttamaan huoneensa tädin käyttöön. 

 

Teos on omistettu ”kaikille, jotka loistavat varjossa”.

 

Yhtenä päivänä opettaja kannustaa Lindaa reipastumaan ja puhumaan kantavammalla äänellä, mutta koko luokalle suunnatussa ”tsemppipuheessa” opettaja toteaa, että jokaisen erityisyys on rikkaus ja arvokas asia. 

 

Lindan mielestä on ristiriitaista, että ”Ujon pitää reipastua, mutta reippaan ei pidä ujostua”. 

 

Lasten keskinäinen kilpaileminen ja kouluarvosanojen vertaaminen korostuvat romaanissa taajaan.

 

Linda harrastaa tanssicheeriä.

 

Siinä on kiva valmentaja, joka ei rääkkää ihmisiä koko ajan paremmuusjärjestykseen sen mukaan kuinka monta volttia tai flikkiä ne vetää lattialla. Mä oon siinä semihyvä, se on kivaa. Cheerissä olin huono. Tai siis valmentaja sanoi, että jos lakkaisin norkoilemasta sivussa ja teksin kaikkea reippaasti, niin olisin ihan ok.

 

Lindalla on myös mielipide pakkoluettamisesta, ja hän esittää varsin oikeaan osuvaa kritiikkiä koulussa suoritettavista lukudiplomeista ja erityisesti niiden kapeasta kirjavalikoimasta.

 

Emmis ei joudu lukemaan muuta kuin sellaista, josta se tykkää. Se tykkää sarjiksista, kuten mangoista ja semmoisista. Silti se on äikässä yhtä hyvä kuin minä. Emmiksen äiti ei piittaa mistään diplomeista. Mun äiti taas laittaa facebookiin päivityksen sydäntaustalla kuinka hänen tyttärensä on ahmaissut kaikki kirjat ennätystahtiin. Äiti harrastaa somekulisseja ja luulee etten huomaa.

 

Juonen tasolla isoimmaksi jännitteeksi nousee hieman keinotekoisesti Lindan omin luvin tädin tavaroista ottama korvakoru ja sen palauttaminen huomaamattomasti takaisin paikoilleen. 

 

Linda on poikkeuksellisen tarkkanäköinen esiteini. 

Vierailun aikana hän huomaa tädin tarkkaan rakentamassa kulississa pieniä halkeamia – aivan kuin tämä ei olisikaan aivan niin yksioikoinen ja ehdoton kuin mitä hän haluaa veljelleen esittää.  

 

Ujon elämän parasta antia onkin Minna Levolan valloittava tapa todentaa arkisin havainnoin sitä, kuinka keskentekoisia tai epävarmoja aikuisetkin ovat välillä ihmissuhdetaidoissaan.  

”Ajatukset ovat kuin lintuja, aina matkalla jonnekin”

 

Anja Portin & Sanna Pelliccioni: Matias ja kaikki se mikä oli jossain kaukana, 36 sivua, S&S 2021.

 

Kauan sitten, silloin kun taloissa ei ollut vielä sähkövaloja eikä kukaan ollut käynyt Kuussa, kaukana kaupungin takamailla asui poika, jonka nimi oli Matias.

 

 

Tässä jälleen yksi kiinnostava esimerkki (lasten)kirjasta, jonka voisi lukea myös osana  suurmies- ja naiskirjallisuuden jatkumoa.

 

Anja Portin on saanut kimmokkeen kuvakirjaan isoisoisänsä Matias Starkin (1857–1940) elämästä. 

 

Yhdessä valokuvataiteilija Marko Karon kanssa Portin on aiemmin julkaissut  tietokirjan Maisteri Starkin arkisto (Aalto ARTSbooks 2015).

 

Monilahjakkaan Starkin elämänvaiheet jäävät kuvakirjaversiossa enemmän taustalle ja niiden pohjalta sukeutuu uteliaan, rohkean ja oman polkunsa jo varhain valitsevan lapsen kasvutarina. 

Pieni poika on tiedonjanoinen ja pyrkii osin vaistonvaraisestikin kohti unelmiaan. 

Maaseudulta Helsinkiin saapuva Matias on pyörällä päästään
Helsingin hulinasta: "Oli voikauppiaita ja vossikoita,
kiliseviä ovikelloja. Ja keskellä kaikkea
Kaunis Yliopisto". Sanna Pelliccionin kuvitusta
Anja Portinin tekstiin kuvakirjassa Matias ja kaikki
se mikä oli jossain kaukana (S&S 2021). 

Historiallinen tapahtuma-aika näkyy tekstissä ja kuvituksessa, mutta ei silti liudenna kuvakirjan yleispätevää viestiä siitä, että unelmille kannattaa antaa siivet:

 

Matiaksesta oli mukava olla itsekseen ja ajatella omia ajatuksiaan. 

Ajatukset olivat kuin lintuja, aika matkalla jonnekin.

 

Sanna Pelliccioni hyödyntää oivaltavasti Starkin ottamia valokuvia osana sekatekniikalla toteutettua kuvitustaan. 

 

Kuvitukseen tulee rouheutta väriliiduista ja ohuesta ääriviivasta sekä yhtenäisistä väripinnoista. 

Pelliccioni käyttää rohkeasti tumman ja vaalean
kontrasteja jopa samalla aukeamalla. Tästä syntyy kirjan
teemaan sopivaa mystisyyttä.Sanna Pelliccionin kuvitusta 
Anja Portinin tekstiin kuvakirjassa Matias ja kaikki 
se mikä oli jossain kaukana (S&S 2021). 

Syvyysvaikutelma jää vähäiseksi, kun yksityiskohdat ovat valkoisella tai yksivärisellä taustalla. 

Tämä vaatii myös kuvan katsojalta kärsivällisyyttä ja kuviin keskittymistä.

 

Pelliccioni käyttää rohkeasti tumman ja vaalean kontrasteja jopa samalla aukeamalla. Tästä syntyy kirjan teemaan sopivaa mystisyyttä.

Kuvitus leikittelee myös mittasuhteilla. Oikealla mainosjuliste
Georges Méliesin elokuvasta. Sanna Pelliccionin kuvitusta 
Anja Portinin tekstiin kuvakirjassa Matias ja kaikki se mikä oli 
jossain kaukana (S&S 2021).

Kuvitus viittaa hauskasti ranskalaiseen elokuvaohjaajaan ja elokuvan uranuurtajaan Georges Mélièsiin, kun aukeamalla näkyy mainos Mélièsin Matka kuuhun -elokuvasta vuodelta 1902. 

Elokuvan tunnetuimmassa kohtauksessa avaruusalus osuu kuu-ukkoa silmään.  

 

Kirjan lopussa sisäkansissa on lyhyt tietoisku kuvakirjan esikuvana olleesta Matias Starkista sekä potrettikuvat tähtitieteen kansainvälisten uranuurtajien Nikolaus Kopernikuksesta ja Galileo Galileista sekä heidän kotimaisista kollegoistaan Tyko Brahesta ja Liisi Otermasta.

Sankarinaisista kertovien kotimaisten tietokirjojen (esim. Elina Lappalainen & Ilona Partanen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset, Tammi 2019 ja Taru Anttonen & Milla Karppinen: Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille), Into 2018)) ansiosta lapset ja nuoret ovat saaneet lukea Oterman saavutuksista.